Introverttien tukiketju: "Kiva kun sinäkin sanoit jotain"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoin ongelma minulla on, että tykkään perehtyä yhteen asiaan ja jutella siitä ihan rauhassa, mutta suurin osa tutuistani on ekstroverttejä ja he käyvät kymmenen aihetta läpi samassa ajassa kun minä yhden, silloin on vaikea pysyä mukana keskustelussa. Tykkään myös ajatella ennen ku avaan suuni.🙄

Vähän sama täällä, tahdon miettiä asian ehkä liian puhki ja monelta kantilta ennen kuin osaan siirtyä seuraavaan!

Täällä myös samankaltaisia fiiliksiä. Onneksi olen vanhemmiten kehittynyt tässä siten, että osaan ja uskallan jäädä keskustellessa junnaamaan johonkin tiettyyn aiheeseen. Jos toinen/toiset etenevät liian nopeasti uuteen asiaan, niin tulee otettua se aikaisempi aihe esiin sanomalla esim. "Vielä siitä ja siitä jutusta plaa plaa.." Ainakin siis, jos jotain jäi vielä hampaankoloon.

Onko teillä niin, että saatatte mennä sitten loppukeskustelun ajaksi hajamielisen oloisiksi, kun aivonne käsittelevät ja prosessoivat montaa uutta aihetta kerralla ja yrittävät samalla seurata aiheesta toiseen pomppivaa keskustelua?

Jos kyseessä on ihan joku perus smalltalk tai muu peruslöpinä, niin eihän siinä oikeasti tarvi niin kauheasti loistaa tai keksiä jatkuvasti merkityksellistä sanottavaa. Olen oppinut aikuisiällä ekstrovertin keskustelun peruspilarit, eli ei tarvi kauheasti suodattaa sanomisiaan, aiheesta voi hypätä arvaamatta toiseen lähes millä tahansa aasinsillalla, toisen juttuja ei tarvitse kuunnella kuin puolella korvalla - - - > aivot eivät saa niin paljon prosessointimateriaalia.

Mulla ei ole tuota ongelmaa, eikä se pomppiva keskustelukaan haittaa. Se voi parhaimmillaan olla ihan viihdyttävääkin.

Joskus on ihan kiva itsekin laittaa aivot narikkaan ja osallistua sellaiseen keskusteluun. Mutta se on sitten aina kiinni porukasta haluaako siihen osallistua. Jos porukka on iloista ja sellaista ettei kenenkään juttuja lähdetä tuomitsemaan niin siihen on hauska osallistua. Kuitenkin jos mukana on tuomitsevia henkilöitä, jotka välillä tarttuvat jonkun johonkin sanaan tai puolikkaaseen lauseeseen ja tykkäävät alkaa ruotimaan ja vääntelemään sitä, niin silloin ne keskustelut ovat vain ahdistavia.

Hyvä ketju! Facebookissa löytyy kaksi ryhmää, joista myös saa varmasti ymmärrystä ja vertaistukea. Introverttilaakso ja Introvertit erityisherkät. Itse on ollut ainakin mukavaa kun on vihdoin löytänyt omanlaista porukkaa eikä tarvii teeskennellä mitään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Mutta jos tarkkailet niin huomaat, että syy, miksi ekstrovertit ovat niin nopeita puhumaan ja tuomaan esille ajatuksiaan on se, että he toistavat samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Itse en jaksa toistaa samaa asiaa monta kertaa. Mieluummin pohdin ja mietin, tulisiko jotain uutta näkökulmaa esille. Jos ei, niin tuntuu jotenkin hölmöltä toistella samoja juttuja moneen kertaan. Mutta keskustelu ekstrovertin kanssa ei anna tilaa tällaiselle pohdinnalle. Siksi ne menevät usein samoja yksitoikkoisia ratoja...

Höpö höpö, sosiaalisuus ei tee kenestäkään sen typerämpää kuin sinusta. Olen extroverttina ihmisenä aivan kyllästynyt siihen, että he jotka eivät puhua pukahda mihinkään olisivat jotenkin "hiljaisesti viisaita". Avaa toki suusi jos on sanottavaa.

Miten muita keskustelijoita pitäisi sitten huomioida jos ei kysymällä että "hei mitä mieltä sinä olet tästä?" Itse extroverttina ihmisenä tiedän puhuvani paljon, mutta haluan antaa tilaa keskustelussa myös sellaisille henkilöille jotka eivät sitä muuten ota tai saa. Eikö pitäisi sitten mitenkään huomioida?

Itselleni puhuminen on työkalu löytää uusia näkökulmia viestinnällä muiden kanssa ja kuulemalla eri näkemyksiä, työstän myös ajatuksiani ääneen.

Ymmärrän tämänkin näkökulman, mutta jos en itse halua ottaa tilaa keskustelusta, on poikkeuksetta vielä kamalampaa jos joku muu asettaa minut framille tilanteessa johon en ole valmis. "Mitä mieltä olet tästä?" johtaa kohdallani aika isolla todennäköisyydellä siihen, että äkistän jotain epämääräistä keskeneräistä suustani, siitä jää tympeä olo pitkäksi aikaa. Varsinkin, kun tuo kysymyksenasettelu jo antaa (kärjistetysti) ymmärtää että seuraavaksi Sanna esittää täydelliseksi muodostuneen mielipiteensä kaikille.

Mikset voisi vaikka ääneen todeta, että haluat vielä hiukan pohtia kantaasi tai sitten pohdiskella sitä ääneen?

Minusta on vaan jotenkin epäkohteliasta vaieta seurassa minuuttitolkulla ottamatta kontaktia kanssakeskustelijoihin.

Yksi iso ero ekstrovertin ja introvetin välillä on se, että ekstrovertti pohdiskelee asioita puhumalla niitä ääneen. Introvertti pohdiskelee asioita miettimällä niitä hiljaa mielessään.

Miksi sen introvertin pitäisi muuttua ekstrovertiksi ollakseen hyväksyttävä ryhmän jäsen?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen teeskennellyn ulospäin suuntautunut mutta kaipaan kovasti omana itsenäni olemista. Olen siis introvertti myös. Minulla on liuta vakiovastauksia sekä tapoja kääntää huomio muihin sekä vastakysymyksiä, jotta minun ei tarvitse sanoa mitään. Erityisen haka minusta on tullut tässä turhan puhumisessa kun oma lähisukulaiseni on ekstrovertti. Koen kuitenkin olevani enemmän viihdyttäjä, kuin että olisin osa mielenkiintoista keskustelua.

Haa! Tunnistan tämän itsestäni täysin, mutta olen alkanut viime aikoina miettiä, että pelkään itseeni kohdistuvaa huomiota ja henkilökohtaisia kysymyksiä, koska minulla on huono itsetunto. Vaikea sanoa ... Toisaalta tämä piirre ärsyttää itseänikin, koska tällä tavalla en anna muille mitään. 

Itse olen lievästi introvertti, en ollenkaan ujo enkä itsetunnoltani huono. Olen kuitenkin huono keskustelija. Olen tajunnut tämän itse asiassa vasta viime aikoina. Jostain syystä puhuminen jotenkin kuormittaa aivokapasiteettia niin etten pysty miettimään sanomisiani samaan aikaan. Eli pitää ensin miettiä mitä sanoo , pahimmillaan ihan yksityiskohtaisesti ennenkuin voi alkaa puhumaan. Tämä ärsyttää itseäni suunnattomasti.

Mieluummin siis keskustelen kirjallisesti, tässä ajatus lentää ja tekstiä syntyy samaan tahtiin. Toiset taas mieluummin ottavat puhelimen käteen ja alkavat puhua ja asia syntyy siinä samalla. En koe kumpaakaan tapaa toista paremmaksi, molemmisssa on hyvät ja huonot puolensa. Mutta nämä erot on hyvä ymmärtää.

Kyllähän keskustelukin toki sujuu kun aihe on hyvin tuttu tai tarpeeksi yleisellä tasolla. Pahimpana puolena jutun keksiminen kiinnostavan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa on erittäin haastavaa :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä. 

Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla. 

Minusta on mielenkiintoista miten eri tavoilla eri ihmiset näkevät muut ja miten he määrittelevät sosiaalisuutta.

Katselin sukulaisrouvan kanssa kahden pikkupojan leikkimistä eräänä päivänä.

Toinen pojista oli hiljainen ja toinen äänekäs.

Se hiljainen oli avulias ja joustava. Osasi ottaa leikeissä toisenkin huomioon ja auttoi häntä tarvittaessa.

Se äänekäs hajotti leikin ja heitti lelut pitkin poikin aina kun joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan, välillä löikin leikkikaveriaan.

Sukulaisrouva ihaili sitä äänekästä lasta ja kehui häntä sosiaaliseksi ja iloitsi kovasti siitä että kyseinen poika puhui paljon. Sitä hiljaista poikaa hän kuvaili ärsyttäväksi ja epäluotettavaksi.

Tämän saman rouvan luona käy siivooja parin viikon välein. Siivooja ei ole sama ihminen joka kerta, sillä siivouspalvelu on ostettu isosta firmasta.

Yksi siivoojista on hyvin hiljainen, mutta tekee työnsä huolellisesti ja tarkasti. Rouva ei pidä hänestä lainkaan ja pyrkii löytämään moitittavaa hänen työnsä jäljestä. Usein on minuakin pyytänyt tarkistamaan esim. onko kaakelin sauma mielestäni jäänyt likaiseksi. On valittanutkin tämän siivoojan työn jäljestä ja muutaman kerran siivoojan esimieskin on käynyt paikalla katsomassa työn jälkeä ja vaikka pesemässä vaikka sen kaakelin sauman uudestaan.

Yksi siivoojista taas on hyvin puhelias. Tekee työnsä reippaalla otteella ja nopeasti. Aina ei muista ihan kaikkea tehdä mistä on sovittu ja muutenkin työn jälki on vähän sinne päin. Tätä siivoojaa rouva kehuu todella paljon. Kuinka hän on ahkera ja hyvä työihminen. Silloin ei edes vilkaista kaakelin saumoja, vaan keitetään kahvit.

Kaikille on varmaan selvää tässä vaiheessa että sukulaisrouvani arvostaa puheliaita ihmisiä. Hän liittää heihin paljon myönteisiä mielikuvia.

Hiljaiset ihmiset hän taas näkee hyvin huonossa valossa ja liittää heihin paljon negatiivisia mielikuvia.

Itse en oikein tiedä miten tähän rouvaan pitäisi suhtautua.

Olen itse hiljainen ja rauhallinen. Tykkään näpertää pikkutarkkojen töiden parissa enkä osaa toimia sillä tavalla reipasotteisesti.

En ymmärrä miksi tämä rouva on niin paljon kiinnostunut seurastani ja mielipiteistäni, vaikka selvästi ei voi sietää kaltaisiani ihmisiä. Aivan kuin hän yrittäisi viestiä minulle, että olen huono ja että minun pitäisi muuttua reippaammaksi. Koen aina yllä kuvatun kaltaiset tilanteet hämmentäviksi.

Vierailija kirjoitti:

 - joskus luullaan, että pidän muita pelkkänä viihdykkeenä, vaikka oikeasti joko pohdin suunvuoroani tai ihan vilpittömästi kuvittelen, että se extrovertti nauttii saamastaan huomiosta, jolloin kumpikin on omassa elementissään

Näissä keskusteluissa minua usein häiritsee se, miten moni ilmaisee jotenkin ylemmyydentuntoisesti halunsa olla hiljaa ja syrjässä, ja toisaalta suhtautuu sitten ekstrovertteihin kuin pälpättämisestä nauttiviin sirkusapinoihin. Kyse on kuitenkin usein paljon enemmästä: myös jaosta vastuun muille työntäjiin ja sosiaalisten tilanteiden vastuunkantajiin.

Faktahan on se, että kaikissa inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa jonkun on kannettava vastuu tilanteen etenemisestä. On äärimmäisen itsekästä ottaa rento takanoja ja odottaa, että muut hoitavat tilanteen sosiaaliset ulottuvuudet ja keskustelun etenemisen.

Usein olen itse se ekstrovertti, joka joutuu kiskomaan erilaisia sosiaalisia tilanteita eteenpäin ja ottamaan huomioon muiden tarpeita ja siloittelemaan heidän tietään eteenpäin keskustelussa. Minua ei todellakaan lämmitä se, että joku sitten mahdollisesti hiljaa nurkassa kokee ylemmyyttä omassa ylevässä hiljaisuudessaan, ja ajattelee minun olevan "omassa elementissäni". 

On toki täysin ok, että joku nauttii siitä, että saa olla hiljaa, ja että joku toinen taas nauttii hetkestä valokeilassa. Pitäisi kuitenkin tajuta, että sosiaaliset tilanteet ovat hyvin monimuotoisten ponnistelujen tulosta, eikä kenenkään pitäisi lykätä vastuuta näiden tilanteiden hoitamisesta toisille vedoten omaan introverttiyteensä.

Monessa kohtaa hiljaisuus on ihan puhdasta itsekkyyttä - aivan kuten toiset jyräävät itsekorostus on itsekkyyttä. Kun ekstroverteiltä edellytetään (aivan oikeutetusti) muiden huomioonottamista ja kuuntelua, samalla tavoin introverteiltä pitäisi edellyttää puhumista ja reipasta sosiaalisen tilanteen etenemisestä huolehtimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kyllä! Olen tottunut ottamaan tilanteen haltuu toteamalla sopivassa välissä olevani "hitaasti lämpiävää sorttia" -  jo ennen sitä kun noita muka-rohkaisevia typeriä "kiva kun säkin jotain sanoit"-kommentteja.

Hyvä vinkki! Jotenkin tuntuu, että minua hiljaisena pidetään helposti jotenkin turhana/hitaana/vajaana, ja täysin ymmärrettäväähän se on jos ei anna itsestään samalla tavalla dynaamista kuvaa kuin monet muut.

ap

Minä sanoisin, että ei tuo hitaasti lämpeevyys ole välttämättä introverttiydestä johtuvaa. Itse olen erittäin introvertti, mutta pysyn mukana, muodostan mielipiteeni nopeasti (usein nopeammin kuin erittäin ekstrovertti puolisoni), ja sanon sen usein turhankin kärkkäästi. Jonkinlainen temperamenttiero siinä vaan on, mutta ei välttämättä johdu juuri introverttiydestä. Kokeile enneagrammitestiä, siinä aika vähän huomioidaan juuri tätä puolta ja keskitytään ihmisen muihin tyyleihin käsitellä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Mutta jos tarkkailet niin huomaat, että syy, miksi ekstrovertit ovat niin nopeita puhumaan ja tuomaan esille ajatuksiaan on se, että he toistavat samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Itse en jaksa toistaa samaa asiaa monta kertaa. Mieluummin pohdin ja mietin, tulisiko jotain uutta näkökulmaa esille. Jos ei, niin tuntuu jotenkin hölmöltä toistella samoja juttuja moneen kertaan. Mutta keskustelu ekstrovertin kanssa ei anna tilaa tällaiselle pohdinnalle. Siksi ne menevät usein samoja yksitoikkoisia ratoja...

Höpö höpö, sosiaalisuus ei tee kenestäkään sen typerämpää kuin sinusta. Olen extroverttina ihmisenä aivan kyllästynyt siihen, että he jotka eivät puhua pukahda mihinkään olisivat jotenkin "hiljaisesti viisaita". Avaa toki suusi jos on sanottavaa.

Miten muita keskustelijoita pitäisi sitten huomioida jos ei kysymällä että "hei mitä mieltä sinä olet tästä?" Itse extroverttina ihmisenä tiedän puhuvani paljon, mutta haluan antaa tilaa keskustelussa myös sellaisille henkilöille jotka eivät sitä muuten ota tai saa. Eikö pitäisi sitten mitenkään huomioida?

Itselleni puhuminen on työkalu löytää uusia näkökulmia viestinnällä muiden kanssa ja kuulemalla eri näkemyksiä, työstän myös ajatuksiani ääneen.

Täällä ilmoittautuu introvertti joka tekee ihan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä. 

Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla. 

Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.

Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.

Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Tässähän tuli aggressiivinen purkaus.

 Jos ujot ovat piiloaggressiivisia, niin ovatko he myös piiloiloisia ja salaa tyytyväsiä? He kun eivät näytä mitään tunteita voimakkaasti ulospäin. Kyse ei kuitenkaan ole salailusta, se voimakas tunteiden näyttäminen ei vain ole heille luontevaa. Jos ei osaa kiljahdella riemusta edes yksin ollessaan, niin miksi niin pitäisi yrittää tehdä muiden edessä?

Itse olen ajatellut jotain tv-kisailuja katsoessani, että en voisi osallistua sellaiseen sillä en osaa tuulettaa jos satun pärjäämään. Pitäisi varmaan vastata kaikkiin aina väärin vaikka tietäisikin vastauksen, ettei joutuisi sellaiseen noloon "nyt pitäis tuulettaa mutta mä en osaa" -tilanteeseen  :D

Olen introvertti ja vielä kaiken lisäksi ujokin. Ja kun luen näitä keskusteluita niin tuntuu kuin olisin alinta kuonaa mitä maa päällään kantaa. Ekstroverttien vihaama ja introverttienkin halveksima.

En nyt jaksanut lukea kolmossivua pitemmälle, mutta ihan oikeasti, puhumattomuudella/asioiden punnitsemisella ei välttämättä ole juurikaan tekemistä sen kanssa, mikä -vertti on. Jotkut haluavat punnita asioita pitkään ja hartaasti, miettivät asioiden kaikki puolet, ja vasta sitten muodostavat mielipiteensä. Ja senkin jälkeen vielä miettivät että entä jos.. Lähipiirissäni on muutama tälläinen ihminen, eikä sillä ole tekemistä heidän -verttiytensä kanssa.

Itse olen hyvin introvertti siinä, että tarvitsen paljon aikaa yksin, omassa rauhassa, tilaa ympärilleni. Akkuni latautuvat yksinäisyydessä, ja sosiaaliset tilanteet kuluttavat sitä. Kuitenkin olen luonteeltani hyvin avoin, nopea muodostamaan mielipiteeni, ja tuon sen vahvasti esiin. Rakastan nopeatahtisia, kiivaita keskusteluja, jotka saattavat jonkun korvaan kuulostaa riitelyltä. Se ei silti tee minusta yhtään vähemmän introverttiä, vain vahvan temperamentin omaavan ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä. 

Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla. 

Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.

Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.

Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!

Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua.  Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.

Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.

Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.

Yhdessä suunnittelutoimistossa oli  suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.

Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.

Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.

Minä olen introvertti ja muiden mielestä "hyvä kuuntelija" jostain ihmeen syystä... Eli strategianani on nyökytellä miettiväisesti kuunnellessani ja esittää välillä jokin (yhdentekevä) välikysymys. Ilmankos ekstrovertit kohdistavat avautumisensa isossakin seurueessa usein minulle. Pienemmässä seurassa puhun siinä kuin muutkin, tosin en juuri koskaan avaudu henkilökohtaisista asioistani, koska minulla ei ole siihen mitään sisäistä tarvetta.

Introvertit ovat yleensä älykkäämpiä -myös sosiaalisesti älykkäämpiä kuin ekstrovertit. Sosiaalinen älykkyys kun ei ole sitä, että puhutaan itse mahdollisimman paljon!

Mä olen introvertti, mutta en suinkaan ujo tai hiljainen, mutta mulla on paha esiintymiskammo. Esitelmät, ihmisten edessä puhuminen jne. on minulle siitä johtuen vaikeita tilanteita. Sen sijaan minulla voi olla vahvoja mielipiteitä ja osaan muodostaa ne nopeasti, jos ne ovat sellaistesta aiheesta, jonka tunnen hyvin. Vaikeuksia tuottaa niiden esiin tuominen sellaisessa tilanteessa, jossa kaikkien huomio käännetään varta vasten minuun tuolla "Pirkko, olisiko sinulla jotain sanottavaa?". Normaalissa keskustelussa osaan tuoda sanottavani esiin, koska ehdin valmistautua kunnolla ennen suuni avaamista ja saan sen huomion omilla ehdoillani, mutta menen täysin lukkoon siitä, että täytyy tuolla tavalla pakotettuna yhtäkkiä yrittää saada jotain sönkättyä ihmisten edessä.

Mitä tutumpi porukka, sen vaikeampaa, koska nolatuksi tulemisen kanssa joutuu elämään jatkuvasti. Minulle on helpompi esiintyä täysin tuntemattomien edessä, koska heitä ei välttättä tarvitse nähdä enää ikinä. Sen sijaan parin änkytyskerran jälkeen tiedän, että minulla on nyt sellainen maine, että ei se nyt oikein osaa sanoa mitään. Se pahentaa tilannetta entisestään. Jotkut tuntuvat saavan siitä jopa hupia, että katsotaan nyt kun se kiemurtelee.

Samoin kuin en yleensä jaksa taistella puheenvuorosta. Todennäköisesti joku nopeampi ehtii sanomaan ensin saman asian, jolloin sen toistaminen on täysin merkityksetöntä. Silloin tyydyn usein sanomaan, että Marjalla oli tuossa hyvä pointti ja olen samaa mieltä, jos joku yrittää pusertaa minusta jotain ulos. Sellaisessa tilanteessa, jossa olen vahvasti eri mieltä muiden kanssa, tuon kyllä kantani ilmi. Mutta tilanteet, jossa asia on käytännössä yhdentekevä tai olen samaa mieltä muiden kanssa, ei ole mitään järkeä edes lähteä toistelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 - joskus luullaan, että pidän muita pelkkänä viihdykkeenä, vaikka oikeasti joko pohdin suunvuoroani tai ihan vilpittömästi kuvittelen, että se extrovertti nauttii saamastaan huomiosta, jolloin kumpikin on omassa elementissään

Näissä keskusteluissa minua usein häiritsee se, miten moni ilmaisee jotenkin ylemmyydentuntoisesti halunsa olla hiljaa ja syrjässä, ja toisaalta suhtautuu sitten ekstrovertteihin kuin pälpättämisestä nauttiviin sirkusapinoihin. Kyse on kuitenkin usein paljon enemmästä: myös jaosta vastuun muille työntäjiin ja sosiaalisten tilanteiden vastuunkantajiin.

Faktahan on se, että kaikissa inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa jonkun on kannettava vastuu tilanteen etenemisestä. On äärimmäisen itsekästä ottaa rento takanoja ja odottaa, että muut hoitavat tilanteen sosiaaliset ulottuvuudet ja keskustelun etenemisen.

Usein olen itse se ekstrovertti, joka joutuu kiskomaan erilaisia sosiaalisia tilanteita eteenpäin ja ottamaan huomioon muiden tarpeita ja siloittelemaan heidän tietään eteenpäin keskustelussa. Minua ei todellakaan lämmitä se, että joku sitten mahdollisesti hiljaa nurkassa kokee ylemmyyttä omassa ylevässä hiljaisuudessaan, ja ajattelee minun olevan "omassa elementissäni". 

On toki täysin ok, että joku nauttii siitä, että saa olla hiljaa, ja että joku toinen taas nauttii hetkestä valokeilassa. Pitäisi kuitenkin tajuta, että sosiaaliset tilanteet ovat hyvin monimuotoisten ponnistelujen tulosta, eikä kenenkään pitäisi lykätä vastuuta näiden tilanteiden hoitamisesta toisille vedoten omaan introverttiyteensä.

Monessa kohtaa hiljaisuus on ihan puhdasta itsekkyyttä - aivan kuten toiset jyräävät itsekorostus on itsekkyyttä. Kun ekstroverteiltä edellytetään (aivan oikeutetusti) muiden huomioonottamista ja kuuntelua, samalla tavoin introverteiltä pitäisi edellyttää puhumista ja reipasta sosiaalisen tilanteen etenemisestä huolehtimista.

Mitä ne tilanteet ovat joissa joudut ottamaan vetovastuuta?

Ovatko ne sellaisia joissa oikeasti on välttämätöntä keskustella vilkkaasti? Vai otatko vetovastuun vain viihdyttääksesi itseäsi ja olet ärtynyt kun muut eivät ala viihdyttämään sinua?

Yleensä sosiaaliset tilanteet ovat miellyttäviä ja rentoja, jos porukassa ei ole mukana sellaisia ihmisiä, jotka haluavat säätää miten ryhmän pitäisi käyttäytyä ja keskustella.

Yksi harrastusporukka jossa olen mukana, on yleensä kiva ja rento. Jokainen puhuu sen verran minkä puhuu ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Paitsi silloin kun paikalle tulee se yksi, jonka mielestä emme osaa toimia sosiaalisesti oikein. Keskustelemme liian vähän ja väärällä tavalla. Se tekee tilanteesta sellaisen, että kaikki alkavat jäykistelemään jääpuikko persiissä kun ei tiedä miten päin pitäisi olla että sille yhdelle kelpaa.

Siinä käy sitten niin, että se yksi hallitsee keskustelua ja tivaa muilta mielipiteitä ja vaatii keskustelua. Eikä kellään ole kivaa.

Sen keskustelua hallitsevan mielestä ollaan varmasti aivan kamalan raskas, perässä vedettävä porukka, jossa kukaan ei ota vastuuta ryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Hänen täytyy yksin hoitaa kaikki.

Vierailija kirjoitti:

[Mitä ne tilanteet ovat joissa joudut ottamaan vetovastuuta?

Ovatko ne sellaisia joissa oikeasti on välttämätöntä keskustella vilkkaasti? Vai otatko vetovastuun vain viihdyttääksesi itseäsi ja olet ärtynyt kun muut eivät ala viihdyttämään sinua?

Yleensä sosiaaliset tilanteet ovat miellyttäviä ja rentoja, jos porukassa ei ole mukana sellaisia ihmisiä, jotka haluavat säätää miten ryhmän pitäisi käyttäytyä ja keskustella.

Yksi harrastusporukka jossa olen mukana, on yleensä kiva ja rento. Jokainen puhuu sen verran minkä puhuu ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Paitsi silloin kun paikalle tulee se yksi, jonka mielestä emme osaa toimia sosiaalisesti oikein. Keskustelemme liian vähän ja väärällä tavalla. Se tekee tilanteesta sellaisen, että kaikki alkavat jäykistelemään jääpuikko persiissä kun ei tiedä miten päin pitäisi olla että sille yhdelle kelpaa.

Siinä käy sitten niin, että se yksi hallitsee keskustelua ja tivaa muilta mielipiteitä ja vaatii keskustelua. Eikä kellään ole kivaa.

Sen keskustelua hallitsevan mielestä ollaan varmasti aivan kamalan raskas, perässä vedettävä porukka, jossa kukaan ei ota vastuuta ryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Hänen täytyy yksin hoitaa kaikki.

No sellaiset tilanteet voivat olla esimerkiksi työpalavereja tai yhdistysten kokouksia. Ja tarkoitin täsmälleen sitä mitä sanoin, eli aitoa vastuunkantoa tilanteen mukavasta ja tarkoituksenmukaisesta sosiaalisesta etenemisestä - ja siitä, että kaikilla osallistujilla on aidosti mukavaa ja että he saavat suunvuoron. Jotenkin kuvaavaa, että sekin yritetään nyt kääntää jonkinlaiseksi pakonomaisesta esiintymisen tarpeesta kärsivän ihmisen minä-performanssiksi, josta kärsivät kaikki ne kymmenet paikalla olevat aitoon keskusteluun kykenevät... Vaikeaa ymmärtää tätä introverttien kaiketi sitten voimaannuttavaksi tarkoitettua keskustelun tyyliä, joka näyttää olevan nyt jotenkin netissä pinnalla.