Lue keskustelun säännöt.
Introverttien tukiketju: "Kiva kun sinäkin sanoit jotain"
Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.
Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".
Kommentit (294)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne tilanteet ovat joissa joudut ottamaan vetovastuuta?
Ovatko ne sellaisia joissa oikeasti on välttämätöntä keskustella vilkkaasti? Vai otatko vetovastuun vain viihdyttääksesi itseäsi ja olet ärtynyt kun muut eivät ala viihdyttämään sinua?
Yleensä sosiaaliset tilanteet ovat miellyttäviä ja rentoja, jos porukassa ei ole mukana sellaisia ihmisiä, jotka haluavat säätää miten ryhmän pitäisi käyttäytyä ja keskustella.
Yksi harrastusporukka jossa olen mukana, on yleensä kiva ja rento. Jokainen puhuu sen verran minkä puhuu ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Paitsi silloin kun paikalle tulee se yksi, jonka mielestä emme osaa toimia sosiaalisesti oikein. Keskustelemme liian vähän ja väärällä tavalla. Se tekee tilanteesta sellaisen, että kaikki alkavat jäykistelemään jääpuikko persiissä kun ei tiedä miten päin pitäisi olla että sille yhdelle kelpaa.
Siinä käy sitten niin, että se yksi hallitsee keskustelua ja tivaa muilta mielipiteitä ja vaatii keskustelua. Eikä kellään ole kivaa.
Sen keskustelua hallitsevan mielestä ollaan varmasti aivan kamalan raskas, perässä vedettävä porukka, jossa kukaan ei ota vastuuta ryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Hänen täytyy yksin hoitaa kaikki.
Uhriutuminen on vahvaa. On todella omalle käytökselle sokeaa, jos ei pysty hyväksymään joidenkin sosiaalisten ekstroverttien sosiaalista älykkyyttä ja vastuunkantoa tilanteissa joissa sitä oikeasti vaaditaan.
14111000 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne tilanteet ovat joissa joudut ottamaan vetovastuuta?
Ovatko ne sellaisia joissa oikeasti on välttämätöntä keskustella vilkkaasti? Vai otatko vetovastuun vain viihdyttääksesi itseäsi ja olet ärtynyt kun muut eivät ala viihdyttämään sinua?
Yleensä sosiaaliset tilanteet ovat miellyttäviä ja rentoja, jos porukassa ei ole mukana sellaisia ihmisiä, jotka haluavat säätää miten ryhmän pitäisi käyttäytyä ja keskustella.
Yksi harrastusporukka jossa olen mukana, on yleensä kiva ja rento. Jokainen puhuu sen verran minkä puhuu ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Paitsi silloin kun paikalle tulee se yksi, jonka mielestä emme osaa toimia sosiaalisesti oikein. Keskustelemme liian vähän ja väärällä tavalla. Se tekee tilanteesta sellaisen, että kaikki alkavat jäykistelemään jääpuikko persiissä kun ei tiedä miten päin pitäisi olla että sille yhdelle kelpaa.
Siinä käy sitten niin, että se yksi hallitsee keskustelua ja tivaa muilta mielipiteitä ja vaatii keskustelua. Eikä kellään ole kivaa.
Sen keskustelua hallitsevan mielestä ollaan varmasti aivan kamalan raskas, perässä vedettävä porukka, jossa kukaan ei ota vastuuta ryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Hänen täytyy yksin hoitaa kaikki.
Uhriutuminen on vahvaa. On todella omalle käytökselle sokeaa, jos ei pysty hyväksymään joidenkin sosiaalisten ekstroverttien sosiaalista älykkyyttä ja vastuunkantoa tilanteissa joissa sitä oikeasti vaaditaan.
Eikös tästä ole jo useampi kommentti ollut että ekstroverttien panos keskusteluun on tärkeä? Totta kai on. Sosiaalisesti älykäs ekstrovertti on helmi esimerkiksi palaveritilanteessa, kuten on myös sosiaalisesti älykäs introvertti.
Jos joku on aina ottanut tietynlaisen roolin tilanteessa, sitä todennäköisesti odotetaan häneltä jatkossakin. Pätee niin niihin suulaampiin kuin niihin hiljaisiinkin yhtä lailla.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on mielenkiintoista miten eri tavoilla eri ihmiset näkevät muut ja miten he määrittelevät sosiaalisuutta.
Katselin sukulaisrouvan kanssa kahden pikkupojan leikkimistä eräänä päivänä.
Toinen pojista oli hiljainen ja toinen äänekäs.
Se hiljainen oli avulias ja joustava. Osasi ottaa leikeissä toisenkin huomioon ja auttoi häntä tarvittaessa.
Se äänekäs hajotti leikin ja heitti lelut pitkin poikin aina kun joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan, välillä löikin leikkikaveriaan.
Sukulaisrouva ihaili sitä äänekästä lasta ja kehui häntä sosiaaliseksi ja iloitsi kovasti siitä että kyseinen poika puhui paljon. Sitä hiljaista poikaa hän kuvaili ärsyttäväksi ja epäluotettavaksi.
Tämän saman rouvan luona käy siivooja parin viikon välein. Siivooja ei ole sama ihminen joka kerta, sillä siivouspalvelu on ostettu isosta firmasta.
Yksi siivoojista on hyvin hiljainen, mutta tekee työnsä huolellisesti ja tarkasti. Rouva ei pidä hänestä lainkaan ja pyrkii löytämään moitittavaa hänen työnsä jäljestä. Usein on minuakin pyytänyt tarkistamaan esim. onko kaakelin sauma mielestäni jäänyt likaiseksi. On valittanutkin tämän siivoojan työn jäljestä ja muutaman kerran siivoojan esimieskin on käynyt paikalla katsomassa työn jälkeä ja vaikka pesemässä vaikka sen kaakelin sauman uudestaan.
Yksi siivoojista taas on hyvin puhelias. Tekee työnsä reippaalla otteella ja nopeasti. Aina ei muista ihan kaikkea tehdä mistä on sovittu ja muutenkin työn jälki on vähän sinne päin. Tätä siivoojaa rouva kehuu todella paljon. Kuinka hän on ahkera ja hyvä työihminen. Silloin ei edes vilkaista kaakelin saumoja, vaan keitetään kahvit.
Kaikille on varmaan selvää tässä vaiheessa että sukulaisrouvani arvostaa puheliaita ihmisiä. Hän liittää heihin paljon myönteisiä mielikuvia.
Hiljaiset ihmiset hän taas näkee hyvin huonossa valossa ja liittää heihin paljon negatiivisia mielikuvia.
Itse en oikein tiedä miten tähän rouvaan pitäisi suhtautua.
Olen itse hiljainen ja rauhallinen. Tykkään näpertää pikkutarkkojen töiden parissa enkä osaa toimia sillä tavalla reipasotteisesti.
En ymmärrä miksi tämä rouva on niin paljon kiinnostunut seurastani ja mielipiteistäni, vaikka selvästi ei voi sietää kaltaisiani ihmisiä. Aivan kuin hän yrittäisi viestiä minulle, että olen huono ja että minun pitäisi muuttua reippaammaksi. Koen aina yllä kuvatun kaltaiset tilanteet hämmentäviksi.
Tämä on jotenkin surullista mutta se että osaa manipuloida ihmisiä on yksi lahja sekin, esim. psykopaatit saavat ihmiset tekemään mitä haluavat ihan puhtaasti miellyttämällä ja puhumalla silmät ja korvat täyteen ihan mitä puppua vaan. Hyvät myyntimiehet saavat mummelit ostamaan vaikka mitä. Töitä ei tarvitse tehdä kunnolla kun työnantajaa vähän leuan alta kutittaa. Yllättävästi ne mukavimman tuntuiset ihmiset voivat olla niitä epäluotettavampia loppupeleissä. Elämä on ihmeellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Mitä ne tilanteet ovat joissa joudut ottamaan vetovastuuta?
Ovatko ne sellaisia joissa oikeasti on välttämätöntä keskustella vilkkaasti? Vai otatko vetovastuun vain viihdyttääksesi itseäsi ja olet ärtynyt kun muut eivät ala viihdyttämään sinua?
Yleensä sosiaaliset tilanteet ovat miellyttäviä ja rentoja, jos porukassa ei ole mukana sellaisia ihmisiä, jotka haluavat säätää miten ryhmän pitäisi käyttäytyä ja keskustella.
Yksi harrastusporukka jossa olen mukana, on yleensä kiva ja rento. Jokainen puhuu sen verran minkä puhuu ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Paitsi silloin kun paikalle tulee se yksi, jonka mielestä emme osaa toimia sosiaalisesti oikein. Keskustelemme liian vähän ja väärällä tavalla. Se tekee tilanteesta sellaisen, että kaikki alkavat jäykistelemään jääpuikko persiissä kun ei tiedä miten päin pitäisi olla että sille yhdelle kelpaa.
Siinä käy sitten niin, että se yksi hallitsee keskustelua ja tivaa muilta mielipiteitä ja vaatii keskustelua. Eikä kellään ole kivaa.
Sen keskustelua hallitsevan mielestä ollaan varmasti aivan kamalan raskas, perässä vedettävä porukka, jossa kukaan ei ota vastuuta ryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Hänen täytyy yksin hoitaa kaikki.
No sellaiset tilanteet voivat olla esimerkiksi työpalavereja tai yhdistysten kokouksia. Ja tarkoitin täsmälleen sitä mitä sanoin, eli aitoa vastuunkantoa tilanteen mukavasta ja tarkoituksenmukaisesta sosiaalisesta etenemisestä - ja siitä, että kaikilla osallistujilla on aidosti mukavaa ja että he saavat suunvuoron. Jotenkin kuvaavaa, että sekin yritetään nyt kääntää jonkinlaiseksi pakonomaisesta esiintymisen tarpeesta kärsivän ihmisen minä-performanssiksi, josta kärsivät kaikki ne kymmenet paikalla olevat aitoon keskusteluun kykenevät... Vaikeaa ymmärtää tätä introverttien kaiketi sitten voimaannuttavaksi tarkoitettua keskustelun tyyliä, joka näyttää olevan nyt jotenkin netissä pinnalla.
Kuulostaa siltä, että yhteisössä on pahasti jotain vialla jos palavereita ei saada asiallisesti hoidettua eikä kukaan halua puhua niissä.
Kyse ei ole introverttiydestä tai ekstroverttiydestä, vaan jostan oikeista ongelmista joita joko ei haluta nähdä tai joista ei uskalleta puhua.
Turha tuommoisesta on mitään introvertti-ekstrovertti-kisaa alkaa vääntämään.
Työterveys on se taho joka voi tehdä ilmapiiriselvityksiä ellei henkilöstöosastolta löydy innokkuutta asian selvittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen kuvitellut olevani introverttien puolella. Mutta tämä keskustelu on niin vastenmielinen, että en enää halua olla heidän puolellaan. En, vaikka itsekin luen itseni puheliaaksi introvertiksi.
Ketjussa on ollut niin monta introverttia, jotka ovat täysin piittaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen säännöstöstä. Viestintää ja vuorovaikutusta on kyllä tutkittu vaikka kuinka paljon. Ja sieltä ilmenee, mitä kuuluu toimivaan vuorovaikutukseen. Moni nyt selittää asian niin, että olen niin introvertti, etten voi toteuttaa toimivaa vuorovaikutusta. Tämä on halveksuttavaa introverttiyden taakse piiloutumista.
Mistä sen nyt sitten voi tosielämässä tietää, kuka introverteistä on näitä kuvottavia itseensä kietoutuneita, jotka loukkaantuneina arvostelevat muiden normaalia vuorovaikutusta. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat nyt pilanneet muidenkin introverttien maineen.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kuvitellut olevani introverttien puolella. Mutta tämä keskustelu on niin vastenmielinen, että en enää halua olla heidän puolellaan. En, vaikka itsekin luen itseni puheliaaksi introvertiksi.
Ketjussa on ollut niin monta introverttia, jotka ovat täysin piittaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen säännöstöstä. Viestintää ja vuorovaikutusta on kyllä tutkittu vaikka kuinka paljon. Ja sieltä ilmenee, mitä kuuluu toimivaan vuorovaikutukseen. Moni nyt selittää asian niin, että olen niin introvertti, etten voi toteuttaa toimivaa vuorovaikutusta. Tämä on halveksuttavaa introverttiyden taakse piiloutumista.
Mistä sen nyt sitten voi tosielämässä tietää, kuka introverteistä on näitä kuvottavia itseensä kietoutuneita, jotka loukkaantuneina arvostelevat muiden normaalia vuorovaikutusta. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat nyt pilanneet muidenkin introverttien maineen.
Avaisitko esimerkeillä vaikka noita sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä? Tai varsinkin niitä, joita tässä ketjussa nyt on loukattu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva meistä on täysin 100% introvertti tai ekstrovertti, useimmat jää siihen melko lähelle keskilinjaa kallistuen sitten pikkusen jompaan kumpaan suuntaan. Onhan aivan selvä asia että ihminen joka on vain vaikkapa 57% introvertti on paljon sosiaalisempi kuin se lajitoverinsa joka on 80% intro.
Itse oon yli 95% introvertti ja se näkyy juurikin siinä että mä vietän suurimman osan ajasta omiin ajatuksiini syventyneenä. Töissä toki "esitän" hieman sosiaalisempaa kuin olenkaan mutta työpäivän jälkeen en halua nähdä enkä kuulla ketään muita ihmisiä. Aviomieheni on ainoa poikkeus tästä, hän on luultavasti ainoa ihminen maailmassa jonka läsnäolo ei häiritse mua tippaakaan. Johtunee varmaan osittain siitä että myös hän on introvertti ja osaa antaa mulle sen mun tarvitseman tilan vaikka olisikin paikalla. Mutta tosiaan mies on meistä kahdesta se sosiaalisempi ja sanavalmiimpi vaikka mulla taas on korkeampi äo. Ero ei oo iso meidän välillä ja musta on virkistävää kun mies haastaa mua väittelyihin. Tekee ihan hyvää tämmöselle ajatuksissaan eläjälle välillä puhua ääneenkin niitä juttujaan 😅
Myönnän että musta saa helposti sellasen kuvan että käyn jotenkin vähän hitaalla kun välillä yksinkertaiseenkin kysymykseen vastaaminen voi kestää monta minuuttia, mutta kyse ei ole siitä, vaan siitä mistä muutama muukin on täällä sanonut; asiat mietitään yleensä perusteellisesti, kaikki muuttujat pitää ottaa huomioon. Vaikkapa kysymykseen "syödäänkö huomenna lihapullia" vastauksen ajatuskulku ei ole että "joo, lihapullat on hyviä, syödään vaan" vaan "jaa, mistähän lihasta pullat tekis, vai olisko pihvit sittenki kätevämpiä, entäs kastike, mitä niiden kans, jos tekis pihvejä ni huomenna vois tehä hampurilaisia, olikohan kaapissa vielä korppujauhoo, munia ainaki tarvii hakee kaupasta, tarviikohan sieltä jotain muuta, jos kävis vaikka siinä kirppiksellä samalla reissulla, vai jaksaako pelkkien munien takia lähtee kauppaan, jne " sitten ku oon saanu mietittyä että miten olis järkevin tehdä niin voin vastata että joo, lihapullat on fine, käydäänkö kauppareissulla kirppiksellä samalla?
14111000 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ne tilanteet ovat joissa joudut ottamaan vetovastuuta?
Ovatko ne sellaisia joissa oikeasti on välttämätöntä keskustella vilkkaasti? Vai otatko vetovastuun vain viihdyttääksesi itseäsi ja olet ärtynyt kun muut eivät ala viihdyttämään sinua?
Yleensä sosiaaliset tilanteet ovat miellyttäviä ja rentoja, jos porukassa ei ole mukana sellaisia ihmisiä, jotka haluavat säätää miten ryhmän pitäisi käyttäytyä ja keskustella.
Yksi harrastusporukka jossa olen mukana, on yleensä kiva ja rento. Jokainen puhuu sen verran minkä puhuu ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Paitsi silloin kun paikalle tulee se yksi, jonka mielestä emme osaa toimia sosiaalisesti oikein. Keskustelemme liian vähän ja väärällä tavalla. Se tekee tilanteesta sellaisen, että kaikki alkavat jäykistelemään jääpuikko persiissä kun ei tiedä miten päin pitäisi olla että sille yhdelle kelpaa.
Siinä käy sitten niin, että se yksi hallitsee keskustelua ja tivaa muilta mielipiteitä ja vaatii keskustelua. Eikä kellään ole kivaa.
Sen keskustelua hallitsevan mielestä ollaan varmasti aivan kamalan raskas, perässä vedettävä porukka, jossa kukaan ei ota vastuuta ryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Hänen täytyy yksin hoitaa kaikki.
Uhriutuminen on vahvaa. On todella omalle käytökselle sokeaa, jos ei pysty hyväksymään joidenkin sosiaalisten ekstroverttien sosiaalista älykkyyttä ja vastuunkantoa tilanteissa joissa sitä oikeasti vaaditaan.
Tämä kyseinen ekstrovertti on tosiaan äärettömän hyvä uhriutumaan. Kun hänen täytyy aina hoitaa, eikä kukaan muu ota ikinä vastuuta mistään.
Kummasti vaan hommat toimii hyvin ja ilman konflikteja silloin kun hän ei ole paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kuvitellut olevani introverttien puolella. Mutta tämä keskustelu on niin vastenmielinen, että en enää halua olla heidän puolellaan. En, vaikka itsekin luen itseni puheliaaksi introvertiksi.
Ketjussa on ollut niin monta introverttia, jotka ovat täysin piittaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen säännöstöstä. Viestintää ja vuorovaikutusta on kyllä tutkittu vaikka kuinka paljon. Ja sieltä ilmenee, mitä kuuluu toimivaan vuorovaikutukseen. Moni nyt selittää asian niin, että olen niin introvertti, etten voi toteuttaa toimivaa vuorovaikutusta. Tämä on halveksuttavaa introverttiyden taakse piiloutumista.
Mistä sen nyt sitten voi tosielämässä tietää, kuka introverteistä on näitä kuvottavia itseensä kietoutuneita, jotka loukkaantuneina arvostelevat muiden normaalia vuorovaikutusta. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat nyt pilanneet muidenkin introverttien maineen.
Täsmälleen näin.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kuvitellut olevani introverttien puolella. Mutta tämä keskustelu on niin vastenmielinen, että en enää halua olla heidän puolellaan. En, vaikka itsekin luen itseni puheliaaksi introvertiksi.
Ketjussa on ollut niin monta introverttia, jotka ovat täysin piittaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen säännöstöstä. Viestintää ja vuorovaikutusta on kyllä tutkittu vaikka kuinka paljon. Ja sieltä ilmenee, mitä kuuluu toimivaan vuorovaikutukseen. Moni nyt selittää asian niin, että olen niin introvertti, etten voi toteuttaa toimivaa vuorovaikutusta. Tämä on halveksuttavaa introverttiyden taakse piiloutumista.
Mistä sen nyt sitten voi tosielämässä tietää, kuka introverteistä on näitä kuvottavia itseensä kietoutuneita, jotka loukkaantuneina arvostelevat muiden normaalia vuorovaikutusta. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat nyt pilanneet muidenkin introverttien maineen.
Uhriutuminen huipussaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Mitä ne tilanteet ovat joissa joudut ottamaan vetovastuuta?
Ovatko ne sellaisia joissa oikeasti on välttämätöntä keskustella vilkkaasti? Vai otatko vetovastuun vain viihdyttääksesi itseäsi ja olet ärtynyt kun muut eivät ala viihdyttämään sinua?
Yleensä sosiaaliset tilanteet ovat miellyttäviä ja rentoja, jos porukassa ei ole mukana sellaisia ihmisiä, jotka haluavat säätää miten ryhmän pitäisi käyttäytyä ja keskustella.
Yksi harrastusporukka jossa olen mukana, on yleensä kiva ja rento. Jokainen puhuu sen verran minkä puhuu ja kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Paitsi silloin kun paikalle tulee se yksi, jonka mielestä emme osaa toimia sosiaalisesti oikein. Keskustelemme liian vähän ja väärällä tavalla. Se tekee tilanteesta sellaisen, että kaikki alkavat jäykistelemään jääpuikko persiissä kun ei tiedä miten päin pitäisi olla että sille yhdelle kelpaa.
Siinä käy sitten niin, että se yksi hallitsee keskustelua ja tivaa muilta mielipiteitä ja vaatii keskustelua. Eikä kellään ole kivaa.
Sen keskustelua hallitsevan mielestä ollaan varmasti aivan kamalan raskas, perässä vedettävä porukka, jossa kukaan ei ota vastuuta ryhmän sosiaalisesta toiminnasta. Hänen täytyy yksin hoitaa kaikki.
No sellaiset tilanteet voivat olla esimerkiksi työpalavereja tai yhdistysten kokouksia. Ja tarkoitin täsmälleen sitä mitä sanoin, eli aitoa vastuunkantoa tilanteen mukavasta ja tarkoituksenmukaisesta sosiaalisesta etenemisestä - ja siitä, että kaikilla osallistujilla on aidosti mukavaa ja että he saavat suunvuoron. Jotenkin kuvaavaa, että sekin yritetään nyt kääntää jonkinlaiseksi pakonomaisesta esiintymisen tarpeesta kärsivän ihmisen minä-performanssiksi, josta kärsivät kaikki ne kymmenet paikalla olevat aitoon keskusteluun kykenevät... Vaikeaa ymmärtää tätä introverttien kaiketi sitten voimaannuttavaksi tarkoitettua keskustelun tyyliä, joka näyttää olevan nyt jotenkin netissä pinnalla.
Siis sinulla on tällaista työpaikalla ja niissä yhdistyksissä joihin kuulut?
Yleensä jos joka paikassa törmää samoihin ongelmiin, kannattaa etsiä ongelmien syytä sieltä peilistä.
Jokaisessa ryhmässä, varsinkin jossakin yhdistyksissä tuppaa olemaan yksi tai useampia jyrääviä henkilöitä joiden seurassa eivät muut uskalla paljon mielipiteitään ilmaista, eivät ekstrovertitkään.
Ne jyrät voivat olla olla joko introvertteja tai ekstrovertteja. Yhteistä heille on vain suuri ylemmyydentunto ja se että sanovat asiat suoraan (ja heidän mielipiteensä on ainoa oikea totuus).
Varsinkin vanhempianyhdistyksissä heitä on runsaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä älämöly siitä nouseekaan kun sosiaalinen introvertti sitten pläjäyttää mielipiteensä ilmoille ja se on eriävä. Eihän sillä pitänyt olla omia mielipiteitä olemassakaan!
Sosiaalista introverttiä ei ole. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat eri asia. Jos ihmisellä on korkea sosiaalisuus, hän on ekstrovertti. Jos taas matala sosiaalisuus, hän on introvertti. Molemmilla voi olla huonot tai hyvät sosiaaliset taidot. Ja jottei menisi liian helpoksi, on myös ambiverttejä, jotka ovat niitä keskivertoihmisiä.
Hektovertti ei taas piittaa tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä älämöly siitä nouseekaan kun sosiaalinen introvertti sitten pläjäyttää mielipiteensä ilmoille ja se on eriävä. Eihän sillä pitänyt olla omia mielipiteitä olemassakaan!
Sosiaalista introverttiä ei ole. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat eri asia. Jos ihmisellä on korkea sosiaalisuus, hän on ekstrovertti. Jos taas matala sosiaalisuus, hän on introvertti. Molemmilla voi olla huonot tai hyvät sosiaaliset taidot. Ja jottei menisi liian helpoksi, on myös ambiverttejä, jotka ovat niitä keskivertoihmisiä.
Sinulla on varmaan ihan oma määritelmä sille mitä tarkoittaa sosiaalisuus.
Voisitko vähän avata sitä mielle muille?
Osa introverteista nauttii ihmisten seurasta, vaikka se heitä helposti väsyttääkin.
Useimmat myös pitävät muista ihmisistä vaikka eivät heille paljon puhuisikaan.
Mä näen asian niin, että intro- tai ekstroverttiys määrittyy sen kautta, kuluttaako sosiaalinen elämä energiaa, vai antaako sitä. Jokaisella meistä tapahtuu kumpaankin; sosiaalinen tilanne voi kuluttaa tai antaa, riippuen siitä kenen kanssa on, missä on, millä tuulella on jne jne. Mikä kuitenkin on se pääsääntö, määrittää sen, kuuluuko introvertti - ekstrovertti janan puolen välin kummalle puolelle. Ja siinä, kuinka voimakkaasti kuuluu toiselle puolelle on yhtä paljon eroja kuin on ihmisiä. Mutta tää on vaan mun näkemys.
T: Introvertti joka mielellään juttelee töissä ihmisten kanssa, ja viihtyy, mutta kotona ei halua nähdä ketään. Jopa se oma aviomies on usein liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.
Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.
Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?
Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä.
En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista.
Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.
Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.
Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.
Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.
Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä.
Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla.
Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.
Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.
Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!
Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua. Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.
Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.
Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.
Yhdessä suunnittelutoimistossa oli suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.
Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.
Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.
En ole tyhmä. :D Olen kokeillut olla hiljaa, olen jopa sanonut, että aion olla hiljaa, koska en jaksa puhua. Se vaan on aika saakelin epäkohteliasta niitä ulkopuolisia kohtaan, joille olisi tarkoitus puhua ryhmänä. Jos joku sellaisesta rentoutuu, niin onnea hänelle, mutta keskimäärin se on sekä ahdistavaa, että tosi epäkohteliasta, jos ulkopuolinen taho keskusteluissa esittää vaikka näkemyksen tai kysymyksen, ja aikuiset ihmiset istuvat vaan hiljaa eteenpäin tuijottaen. Mitä siinä pitäisi tehdä?
Mua ei kiinnosta jossain kahvihuoneessa rupatella ihmisille, tuijotan ennemmin puhelinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.
Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.
Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?
Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä.
En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista.
Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.
Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.
Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.
Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.
Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä.
Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla.
Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.
Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.
Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!
Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua. Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.
Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.
Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.
Yhdessä suunnittelutoimistossa oli suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.
Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.
Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.
En ole tyhmä. :D Olen kokeillut olla hiljaa, olen jopa sanonut, että aion olla hiljaa, koska en jaksa puhua. Se vaan on aika saakelin epäkohteliasta niitä ulkopuolisia kohtaan, joille olisi tarkoitus puhua ryhmänä. Jos joku sellaisesta rentoutuu, niin onnea hänelle, mutta keskimäärin se on sekä ahdistavaa, että tosi epäkohteliasta, jos ulkopuolinen taho keskusteluissa esittää vaikka näkemyksen tai kysymyksen, ja aikuiset ihmiset istuvat vaan hiljaa eteenpäin tuijottaen. Mitä siinä pitäisi tehdä?
Mua ei kiinnosta jossain kahvihuoneessa rupatella ihmisille, tuijotan ennemmin puhelinta.
Juu ei ole introverttiyttä se että tuijottaa seinään mykkänä. Nyt taitaa olla kyse mielipide-eroista ja keskusteluyhteydestä eikä niinkään ihmisten perusluonteista. Kokeilkaa työnohjausta, eiköhän tuo tilanne syö ihan kaikkia osapuolia yhtä lailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.
Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.
Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?
Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä.
En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista.
Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.
Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.
Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.
Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.
Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä.
Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla.
Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.
Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.
Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!
Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua. Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.
Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.
Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.
Yhdessä suunnittelutoimistossa oli suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.
Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.
Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.
En ole tyhmä. :D Olen kokeillut olla hiljaa, olen jopa sanonut, että aion olla hiljaa, koska en jaksa puhua. Se vaan on aika saakelin epäkohteliasta niitä ulkopuolisia kohtaan, joille olisi tarkoitus puhua ryhmänä. Jos joku sellaisesta rentoutuu, niin onnea hänelle, mutta keskimäärin se on sekä ahdistavaa, että tosi epäkohteliasta, jos ulkopuolinen taho keskusteluissa esittää vaikka näkemyksen tai kysymyksen, ja aikuiset ihmiset istuvat vaan hiljaa eteenpäin tuijottaen. Mitä siinä pitäisi tehdä?
Mua ei kiinnosta jossain kahvihuoneessa rupatella ihmisille, tuijotan ennemmin puhelinta.
Juu ei ole introverttiyttä se että tuijottaa seinään mykkänä. Nyt taitaa olla kyse mielipide-eroista ja keskusteluyhteydestä eikä niinkään ihmisten perusluonteista. Kokeilkaa työnohjausta, eiköhän tuo tilanne syö ihan kaikkia osapuolia yhtä lailla.
Onneksi ihmiset jotka eivät näissä tilanteissa ole tai tiedä työpaikasta tai työntekijöistä mitään, osaavat neuvoa minkälaista ihmisistä on kyse ja miten tilanteessa pitäisi toimia. Ovathan he toisia parempia ihmistuntijoita ja syvällisiä ymmärtäjiä.
Tulin pohtineeksi sitä, miksi introverttiys sekoitetaan ujouden ja hiljaisuuden kanssa. Pakkohan niissä on olla jokin yhtymäkohta, kun ne arkikielessä niin iloisesti menevät sekaisin.
Oppikirjaesimerkin introvertti on ihminen, joka tulee juhliin, juhlii siellä, menee sitten kotiinsa ja lataa akkuja seuraaviin juhliin. Tässä on kenties kyse täälläkin esiintyneestä ns. sosiaalisesta introvertista, jonka introverttiys ei anna mitään merkkejä sosiaalisissa tilanteissa, vaikka hän lopulta tarvitseekin omaa aikaa juhlinnan vastapainoksi.
Aina ei kuitenkaan voi paeta tilanteesta eikä elää sen oman sisäisen energiamittarinsa tahdissa. Tällöin introvertti voi kuormittua jo kesken juhlien. Tai hän voi kokea tilanteen jo ennakkoon kuormittavana, mikäli tiedossa on esim. paljon ihmishälinää tai vaikeita ihmissuhteita. Silloin introvertti on siis jo valmiiksi puoliteholla. Tämä voi ilmetä mm. poissaolevana käytöksenä, vähäpuheisuutena tai sellaisina asioina, jotka usein liitetään ujouteen. Olennainen asia on kuitenkin se, että (teoriassa) introverttiudessa tämä ei johdu huonosta itsetunnosta tai estoisuudesta, vaan kuormittumisesta sosiaalisissa tilanteissa, jotka kuluttavat energiaa.
Mitä mieltä tästä teoriasta?
Ihan kuin minun kirjoittamani!
Tässä ketjussa vaikuttaa siltä, että monet luulevat introverttien (tai ujojen, tai hiljaisten, en nyt ota kantaa tähän termikeskusteluun) olevan palaverissa liikkumattomia mykkiä lihanpaloja - tuskin sentään. Itse ainakin otan katsekontaktia ja nyökkäilen, hymyilen, elän tilanteessa mukana vaikka en mitään ääneen sanoisikaan. Olen kyllä yrittänyt viime aikoina tehdä sitä jopa kuuluvasti, vaikka kommenttien "Niinpä!" "Samaa mieltä!" ääneen sanominen tuntuukin vieraalta. Ja vaikka palaverissa olisikin hiljaa, olen palaverin jälkeen monesti ihan uupunut siitä kaikesta ajattelusta ja virikkeiden saamisesta.
Tuttujen asioiden/ihmisten parissa ja varsinkin pienellä porukalla olen paljon kärkkäämpi keskustelija ja enemmän äänessä. Nämäkin tilanteet kuluttavat kuitenkin energiaa, ja nautin siitä että saan vaikka illanvieton jälkeen olla ihan rauhassa sohvalla yksinäni.