Introverttien tukiketju: "Kiva kun sinäkin sanoit jotain"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä. 

Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla. 

Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.

Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.

Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!

Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua.  Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.

Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.

Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.

Yhdessä suunnittelutoimistossa oli  suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.

Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.

Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.

En ole tyhmä. :D Olen kokeillut olla hiljaa, olen jopa sanonut, että aion olla hiljaa, koska en jaksa puhua. Se vaan on aika saakelin epäkohteliasta niitä ulkopuolisia kohtaan, joille olisi tarkoitus puhua ryhmänä. Jos joku sellaisesta rentoutuu, niin onnea hänelle, mutta keskimäärin se on sekä ahdistavaa, että tosi epäkohteliasta, jos ulkopuolinen taho keskusteluissa esittää vaikka näkemyksen tai kysymyksen, ja aikuiset ihmiset istuvat vaan hiljaa eteenpäin tuijottaen. Mitä siinä pitäisi tehdä?

Mua ei kiinnosta jossain kahvihuoneessa rupatella ihmisille, tuijotan ennemmin puhelinta.

Juu ei ole introverttiyttä se että tuijottaa seinään mykkänä. Nyt taitaa olla kyse mielipide-eroista ja keskusteluyhteydestä eikä niinkään ihmisten perusluonteista. Kokeilkaa työnohjausta, eiköhän tuo tilanne syö ihan kaikkia osapuolia yhtä lailla.

Onneksi ihmiset jotka eivät näissä tilanteissa ole tai tiedä työpaikasta tai työntekijöistä mitään, osaavat neuvoa minkälaista ihmisistä on kyse ja miten tilanteessa pitäisi toimia. Ovathan he toisia parempia ihmistuntijoita ja syvällisiä ymmärtäjiä.

Onneksi ihminen joka ei introvertti ole tai tiedä introverttiydestä mitään, tunnistaa introvertin ja osaa neuvoa minkälainen introvertin pitäisi olla ja miten toimia eri tilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Tulin pohtineeksi sitä, miksi introverttiys sekoitetaan ujouden ja hiljaisuuden kanssa. Pakkohan niissä on olla jokin yhtymäkohta, kun ne arkikielessä niin iloisesti menevät sekaisin.

Oppikirjaesimerkin introvertti on ihminen, joka tulee juhliin, juhlii siellä, menee sitten kotiinsa ja lataa akkuja seuraaviin juhliin. Tässä on kenties kyse täälläkin esiintyneestä ns. sosiaalisesta introvertista, jonka introverttiys ei anna mitään merkkejä sosiaalisissa tilanteissa, vaikka hän lopulta tarvitseekin omaa aikaa juhlinnan vastapainoksi.

Aina ei kuitenkaan voi paeta tilanteesta eikä elää sen oman sisäisen energiamittarinsa tahdissa. Tällöin introvertti voi kuormittua jo kesken juhlien. Tai hän voi kokea tilanteen jo ennakkoon kuormittavana, mikäli tiedossa on esim. paljon ihmishälinää tai vaikeita ihmissuhteita. Silloin introvertti on siis jo valmiiksi puoliteholla. Tämä voi ilmetä mm. poissaolevana käytöksenä, vähäpuheisuutena tai sellaisina asioina, jotka usein liitetään ujouteen. Olennainen asia on kuitenkin se, että (teoriassa) introverttiudessa tämä ei johdu huonosta itsetunnosta tai estoisuudesta, vaan kuormittumisesta sosiaalisissa tilanteissa, jotka kuluttavat energiaa.

Mitä mieltä tästä teoriasta?

Hmm, kuulostaa ihan pätevältä. Tästä tyyppiesimerkkinä omalla kohdallani esim. työreissut: työpäivät ovat usein pitkiä ja intensiivisiä, ja palautuisin parhaiten makaamalla hotellin sängyssä. Yleensä on kuitenkin "pakko" lähteä vielä dinnerille, jolla olen henkisesti ihan uupunut zombi, kun taas ekstrovertimmat keskustelevat hilpeinä ja saavat taas siitä energiaa.

Olen introvertti, joka siis tykkää olla yksinään ja pitää itsenäisestä työstä, mutta en ole mikään tuppisuu ja pohtija, joka vaan miettii eikä saa sanakaan suusta. Monet työkaverini ovat sanoneet, että miten voin olla niin nopea ajatuksissani ja ongelmien ratkomisessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kuvitellut olevani introverttien puolella. Mutta tämä keskustelu on niin vastenmielinen, että en enää halua olla heidän puolellaan. En, vaikka itsekin luen itseni puheliaaksi introvertiksi.

Ketjussa on ollut niin monta introverttia, jotka ovat täysin piittaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen säännöstöstä. Viestintää ja vuorovaikutusta on kyllä tutkittu vaikka kuinka paljon. Ja sieltä ilmenee, mitä kuuluu toimivaan vuorovaikutukseen. Moni nyt selittää asian niin, että olen niin introvertti, etten voi toteuttaa toimivaa vuorovaikutusta. Tämä on halveksuttavaa introverttiyden taakse piiloutumista.

Mistä sen nyt sitten voi tosielämässä tietää, kuka introverteistä on näitä kuvottavia itseensä kietoutuneita, jotka loukkaantuneina arvostelevat muiden normaalia vuorovaikutusta. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat nyt pilanneet muidenkin introverttien maineen.

Avaisitko esimerkeillä vaikka noita sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä? Tai varsinkin niitä, joita tässä ketjussa nyt on loukattu?

Kyllä sinä ne tiedät, ne on opetettu peruskoulussa, jos lapsuudenkodissa on jäänyt väliin. Esimerkiksi tervehtiminen, kiittäminen, anteeksi pyytäminen, kysymyksiin vastaaminen. Ja jos tästä ketjusta puhutaan, niin tuolla on ollut paljon puhetta ryhmäkeskustelutilanteista. Ryhmässä hyvään vuorovaikutukseen kuuluu paitsi se paljon korostusta saanut kuuntelemisen taito niin myös sen toinen puoli: Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu esimerkiksi taito ottaa puheenvuoro, ylläpitää keskustelua ja tukea keskustelua. Introverttien omat kuvaukset kertovat siitä kuinka nämä viimeksi mainitut taidot puuttuvat heiltä kokonaan. Ja kyse on kuitenkin vuorovaikutuksen perusasioista.

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 - joskus luullaan, että pidän muita pelkkänä viihdykkeenä, vaikka oikeasti joko pohdin suunvuoroani tai ihan vilpittömästi kuvittelen, että se extrovertti nauttii saamastaan huomiosta, jolloin kumpikin on omassa elementissään

Näissä keskusteluissa minua usein häiritsee se, miten moni ilmaisee jotenkin ylemmyydentuntoisesti halunsa olla hiljaa ja syrjässä, ja toisaalta suhtautuu sitten ekstrovertteihin kuin pälpättämisestä nauttiviin sirkusapinoihin. Kyse on kuitenkin usein paljon enemmästä: myös jaosta vastuun muille työntäjiin ja sosiaalisten tilanteiden vastuunkantajiin.

Faktahan on se, että kaikissa inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa jonkun on kannettava vastuu tilanteen etenemisestä. On äärimmäisen itsekästä ottaa rento takanoja ja odottaa, että muut hoitavat tilanteen sosiaaliset ulottuvuudet ja keskustelun etenemisen.

Usein olen itse se ekstrovertti, joka joutuu kiskomaan erilaisia sosiaalisia tilanteita eteenpäin ja ottamaan huomioon muiden tarpeita ja siloittelemaan heidän tietään eteenpäin keskustelussa. Minua ei todellakaan lämmitä se, että joku sitten mahdollisesti hiljaa nurkassa kokee ylemmyyttä omassa ylevässä hiljaisuudessaan, ja ajattelee minun olevan "omassa elementissäni". 

On toki täysin ok, että joku nauttii siitä, että saa olla hiljaa, ja että joku toinen taas nauttii hetkestä valokeilassa. Pitäisi kuitenkin tajuta, että sosiaaliset tilanteet ovat hyvin monimuotoisten ponnistelujen tulosta, eikä kenenkään pitäisi lykätä vastuuta näiden tilanteiden hoitamisesta toisille vedoten omaan introverttiyteensä.

Monessa kohtaa hiljaisuus on ihan puhdasta itsekkyyttä - aivan kuten toiset jyräävät itsekorostus on itsekkyyttä. Kun ekstroverteiltä edellytetään (aivan oikeutetusti) muiden huomioonottamista ja kuuntelua, samalla tavoin introverteiltä pitäisi edellyttää puhumista ja reipasta sosiaalisen tilanteen etenemisestä huolehtimista.

Näkemyksesi on minulle tuttu, ja juuri siksi olin tuon pointin ottanut esiin. En tietenkään voi puhua kaikkien puolesta, mutta halusin vain sanoa, että en mitenkään tietoisesti ja tahtoen valitse, että "minä olen hiljaa ja tuon pitää puhua ja viihdyttää minun ylhäisyyttäni".

Itse henkilökohtaisesti en edes ajattele sosiaalisia kanssakäymisiä "vastuunjakona". Enhän hätkähdä edes hiljaisia hetkiä. Kahvipöytäkeskustelu tuntuu etenevän pikajunan vauhdilla muutenkin, työasiat toki erikseen. Siperia on kyllä opettanut, että jos haluaa ystäviä, pitää kertoa myös omia salaisuuksia, eikä pelkästään kuunnella muiden kihertäviä kertomuksia. Olen myös oppinut, että jotkut todella laskevat ja puntaroivat toisen sanojen määrää. Minulle se ei olisi tullut mieleenkään. Siksi en tölväise muita "puhut nyt liian vähän / liikaa"-kommenteilla. Sekin tuli minulle aikoinaan puun takaa, että joku ekstrovertti saattaa kokea hirvittävää painetta luotsatessaan keskustelua. En minä sitä toivonut kenenkään kohdalle. En pyytänyt kerhotätiä, vaikka varmaan reppanan oloinen olenkin. Siksi sanoinkin, että vilpittömästi luulin heidän(kin) nauttivan tilanteesta ja siksi annoin heille enemmän tilaa toteuttaa itseään.

Ja usko pois, minua "loukkasi" ihan valtavasti se kun minulle valkeni, että minua pidettiin vapaamatkustajana, ylimielisenä, muiden sosiaalisuutta hyväksi käyttävänä ja ikävänä ihmisenä. Itse kun luulin olevani vain ihminen, joka yrittää elää ja antaa muidenkin elää, ja joka nyt ei pysty parempaan, mutta kenties jonain päivänä minäkin tuon oman kuormani kahvipöytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Kuulostat siis perfektionistilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Kyllä minullakin on aikoja, kun ajatukset sinkoilevat sekavasti ja punaista lankaa ei löydy. Minulla tuo on merkki mielenterveyden horjumisesta. Ja sen peittämiseksi filtteröin ajatukseni tosi hienoiksi ennen kuin paljastan ne ulkopuolisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Ihan selvä perfektionisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Ihan selvä perfektionisti. 

Eikä mitään tekemistä introvertin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Tulin pohtineeksi sitä, miksi introverttiys sekoitetaan ujouden ja hiljaisuuden kanssa. Pakkohan niissä on olla jokin yhtymäkohta, kun ne arkikielessä niin iloisesti menevät sekaisin.

Oppikirjaesimerkin introvertti on ihminen, joka tulee juhliin, juhlii siellä, menee sitten kotiinsa ja lataa akkuja seuraaviin juhliin. Tässä on kenties kyse täälläkin esiintyneestä ns. sosiaalisesta introvertista, jonka introverttiys ei anna mitään merkkejä sosiaalisissa tilanteissa, vaikka hän lopulta tarvitseekin omaa aikaa juhlinnan vastapainoksi.

Aina ei kuitenkaan voi paeta tilanteesta eikä elää sen oman sisäisen energiamittarinsa tahdissa. Tällöin introvertti voi kuormittua jo kesken juhlien. Tai hän voi kokea tilanteen jo ennakkoon kuormittavana, mikäli tiedossa on esim. paljon ihmishälinää tai vaikeita ihmissuhteita. Silloin introvertti on siis jo valmiiksi puoliteholla. Tämä voi ilmetä mm. poissaolevana käytöksenä, vähäpuheisuutena tai sellaisina asioina, jotka usein liitetään ujouteen. Olennainen asia on kuitenkin se, että (teoriassa) introverttiudessa tämä ei johdu huonosta itsetunnosta tai estoisuudesta, vaan kuormittumisesta sosiaalisissa tilanteissa, jotka kuluttavat energiaa.

Mitä mieltä tästä teoriasta?

Teoria aika lailla oikea, paitsi se, että introvertti ei kulje puoliteholla. Itse tilanteissa, joissa ilmapiiri värisee ihmissuhteiden kriisejä tai on muuten vaikea, suljen itseni tilanteen ulkopuolelle ja suojelen itseäni näin. Kun en jaksa jotain tilannetta, uppoudun itseeni ja näin poistan itseni siitä tilanteesta. Olen läsnä, mutta en ole läsnä. Olen kuin teflonpinta ja mitään paskaa ei tartu minuun.

Usein huomaan, että tällaisissa tilanteissa ajaudun juttelemaan jonkun kanssa kahdestaan syrjemmälle ja annan sen lauman velloa keskenään välittämättä tai huomaamatta porukan touhuja. Heitä ei vain ole minulle enää siinä tilanteessa.

Töitä saan onneksi tehdä yksin. Mielestäni kun tulen töihin, teen töitä. En ole tullut sinne viihdyttämään itseäni. Jos joskus on työkaveri, joka haluaa koko ajan seurustella, olen työvuoron jälkeen ihan poikki ja ärsyyntynyt, kun se syy, miksi töihin tullaan, on jäänyt ihan sivulle ja syrjään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle tiedoksi, että introverttiys ei tarkoita kertomaasi hidasälyisyyttä eikä myöskään taantunutta puheenmuodostusta.

Otahan ensin selvää käsitteistä.

En nyt ymmärrä, mihin viittaat?

ap

"Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille."

Tuo on lainaus aloituksestasi, eikä siinä ole kysymys introverttiydestä vaan hitaasta järjenjuoksusta.

En tiedä ruokinko tässä nyt trollia vai mitä tapahtuu, mutta vastaanpa kuitenkin. Hidas järjenjuoksu olisi kai sitä, etten ymmärtäisi mitä ympärilläni tapahtuu. Introverttiydeksi koen sen, että omaksun mahdollisimman paljon tietoa ja käsittelen ulkopuoliset virikkeet perin pohjin ennen kuin muodostan niistä näkemyksen. Keskustelen siis itseni kanssa ennen kuin keskustelen muiden ihmisten kanssa, kun taas ekstrovertit käsittelevät tietoa mieluummin keskustelemalla muiden kanssa.

ap

Edelleenkin, normaaliälyisellä ihmisellä tuo ei vie mitenkään huomattavasti aikaa, vaikka introvertti olisikin. Kyse on hitaudesta, joka ei mitenkään liity introverttiyteen.

Niin, on niitä tilanteita nähty, jossa hirveellä häsäyksellä on päätetty joku toimintamalli, kun joku on vaan sitä esittänyt ilman mitään oikeaa käsittelyä ja pohdintaa asiasta. Sitten kun pitää asiaa oikeasti hoitaa, niin olen huomannut, että oma pohdittu malli onkin huomattavasti parempi. Joo, mulla menee asioiden kanssa aikaa, mutta loppujen lopuksi se on hyvä, koska asiat tulevat hoidetuksi perinpohjaisesti, kun kaikki asiat on mietitty ja mahdollisesti myös kirjattu ylös, niin on dokumentaatiokin valmiina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Ihan selvä perfektionisti. 

Eikä mitään tekemistä introvertin kanssa. 

Introverttiyttä minusta tuossa on se, että käsittelee mielellään virikkeitä oman päänsä sisällä. Perfektionismia taas se, että jalostaa niitä "liian hienostuneeseen" muotoon. Molemmat siis oikeassa.

-sivustahuutelija

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kuvitellut olevani introverttien puolella. Mutta tämä keskustelu on niin vastenmielinen, että en enää halua olla heidän puolellaan. En, vaikka itsekin luen itseni puheliaaksi introvertiksi.

Ketjussa on ollut niin monta introverttia, jotka ovat täysin piittaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen säännöstöstä. Viestintää ja vuorovaikutusta on kyllä tutkittu vaikka kuinka paljon. Ja sieltä ilmenee, mitä kuuluu toimivaan vuorovaikutukseen. Moni nyt selittää asian niin, että olen niin introvertti, etten voi toteuttaa toimivaa vuorovaikutusta. Tämä on halveksuttavaa introverttiyden taakse piiloutumista.

Mistä sen nyt sitten voi tosielämässä tietää, kuka introverteistä on näitä kuvottavia itseensä kietoutuneita, jotka loukkaantuneina arvostelevat muiden normaalia vuorovaikutusta. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat nyt pilanneet muidenkin introverttien maineen.

Avaisitko esimerkeillä vaikka noita sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä? Tai varsinkin niitä, joita tässä ketjussa nyt on loukattu?

Kyllä sinä ne tiedät, ne on opetettu peruskoulussa, jos lapsuudenkodissa on jäänyt väliin. Esimerkiksi tervehtiminen, kiittäminen, anteeksi pyytäminen, kysymyksiin vastaaminen. Ja jos tästä ketjusta puhutaan, niin tuolla on ollut paljon puhetta ryhmäkeskustelutilanteista. Ryhmässä hyvään vuorovaikutukseen kuuluu paitsi se paljon korostusta saanut kuuntelemisen taito niin myös sen toinen puoli: Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu esimerkiksi taito ottaa puheenvuoro, ylläpitää keskustelua ja tukea keskustelua. Introverttien omat kuvaukset kertovat siitä kuinka nämä viimeksi mainitut taidot puuttuvat heiltä kokonaan. Ja kyse on kuitenkin vuorovaikutuksen perusasioista.

Minun kouluaikanani valitettavasti ei puhuttu mitään siitä, että hyvään vuorovaikutukseen kuuluisi taito ottaa puheenvuoro, ylläpitää keskustelua ja tukea keskustelua.

Käytöstapoihin kuului tervehtiminen, kiittäminen, anteeksi pyytäminen, kysymyksiin vastaaminen, puheenvuoron antaminen muille, ruoka suussa ei saanut puhua, muiden puhetta ei saanut keskeyttää eikä saanut häiritä muita eikä metelöidä.

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Antakaa ihmisten olla oma itsensä, sitä Toivon.

Vierailija kirjoitti:

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Mikä tarkkaan ottaen ajattelet, että on ihan hiljaa olevan ihmisen kontribuutio esimerkiksi työpaikan tilaisuudessa, yhdistyksen kokouksessa, ystäväpiirin tapaamisessa tai vaikkapa sukujuhlassa? Kysyn siis ihan mielenkiinnosta, vailla mitään sarvia tai hampaita. Itselleni on ihan hirveän vaikeaa vain nähdä, mitä joku ajattelee, että muut saisivat tällaisesta ihmisestä irti. Mitä iloa hänen läsnäolostaan on? Miten tämä koetaan? Itselleni siis tuntuu jotenkin hyvin selvältä, että läsnäolon idea on sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa. Tuntuu kiusalliselta ja oudolta, jos joku vain on läsnä ja tarkkailee. Kuuntelen aidosti kiinnostuneena, jos tällaisessa kuitenkin nähdään jokin hyvä puoli ja kontribuutio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Et siis uskalla sanoa ääneen asioita ennen kuin ne ovat täydellisiä mielestäsi?

Introvertti pomohenkilö kertoo töissä mielellään, että introvertit ovat tutkitusti hyvää johtaja-ainesta. Hän on lähipiirinsä kanssa linnoittautunut eri rakennukseen kuin suurin osa työntekijöistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Mikä tarkkaan ottaen ajattelet, että on ihan hiljaa olevan ihmisen kontribuutio esimerkiksi työpaikan tilaisuudessa, yhdistyksen kokouksessa, ystäväpiirin tapaamisessa tai vaikkapa sukujuhlassa? Kysyn siis ihan mielenkiinnosta, vailla mitään sarvia tai hampaita. Itselleni on ihan hirveän vaikeaa vain nähdä, mitä joku ajattelee, että muut saisivat tällaisesta ihmisestä irti. Mitä iloa hänen läsnäolostaan on? Miten tämä koetaan? Itselleni siis tuntuu jotenkin hyvin selvältä, että läsnäolon idea on sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa. Tuntuu kiusalliselta ja oudolta, jos joku vain on läsnä ja tarkkailee. Kuuntelen aidosti kiinnostuneena, jos tällaisessa kuitenkin nähdään jokin hyvä puoli ja kontribuutio.

Ystävien tapaamisenbtarkoitus on tavata ystäviä. Yksi ystävistäni puhuu niin hiljaisella äänellä, etten juuri koskaan kuule, mitä hän sanoo. Sovimme kuitenkin silloin tällöin tapaamisesta esim. sähköpostilla. Tavatessa juttelemme, vaikka en usein kuulekaan hänen puhettaan. Mutta näen hänet silti, näen, missä kunnossa hän Onnia siitäkin voin päätellä hänen vointinsa, ja minusta on mukava tavata, koska olemme tunteneet toisemme lapsesta asti.

Sukujuhliin mennään, kun halutaan nähdä sukulaisia. Se, että tullaan paikalle, jo osoittaa, että halutaan tavata, ollaan kiinnostuneita. Minusta se on sitä sosiaalisuutta.

Sama juttu mutta vielä enemmän, kun mennään tapaamaan iäkästä sairasta omaista. Puhuneet on yleensä silloin jo puhuttu vuosia sitten. Sitä vain ollaan läsnä.

Työpaikan tilaisuudet: ryhmäpalaverissa on aika harvoin sanottavaa yleensäkään. Tai jos on, niin tuskin se on sellaista, mitä esimies ainakaan haluaisi kuulla. Parempi olla hiljaa. Tietysti jos on varma, että on saanut loistavan idean, se kannattaa esittää.

Epäviralliset työtilaisuudet. Jutellaan niiden kanssa, joiden kanssa tullaan juttuun. Jos on isompi tilaisuus, melu on niin kova, ettei kuule edes omaa ääntään. Kiinnostus osoitetaan vain olemalla paikalla.

Yhdistystoiminta. Jos on kiinnostava juttu, jonka vuoksi on liittynyt yhdistykseen, niin kaipa siellä jotain sanottavaa keksii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niitä solvauksia voi nähdä ihan missä vaan. Valitetaan, kun ei oteta mukaan keskusteluun ja valitetaan, kun otetaan mukaan keskusteluun. Ongelma ei ole introverttiys, vaan ujous tai joku muu sosiaalinen esto ja se näköjään muuttaa muiden ihan neutraalisti tai jopa hyvällä sanotut asiat päinvastaiseksi. Ongelma ei ole muilla. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvin estoton ja taitava, ei se liity siihen.

Olen nettikeskusteluista oppinut, että moni ujo on piiloaggressiivinen ja ainakin ajatuksen tasolla jopa ilkeä. Muidenkin pitäisi olla sosiaalisesti estoisia. Itse en ole, ja yritän parhaani mukaan töissä yms. paikoissa luovia sosiaalisissa tilanteissa niin, että olisi jonkinlainen tasapaino. Minun pitää esimerkiksi ohjata ihmisiä, eikä ujo ihminen ole hyvä vasta, kun on pakottanut itsensä toisenlaiseksi. Ujo ja estoinen ei kuitenkaan voi odottaa, että muut käyvät esimerkiksi suht nopeatempoista keskustelua kuin hidastetussa filmissä odottaen, että yksi ihminen saa harkitun mahdollisuuden olla sanomatta mitään tai punnita lauseitaan loputtomasti. Se ei ole väärin, ihmiset ovat hyvin erilaisia, mutta se on ymmärrettävä, ettei muut mene ongelma edellä ja ole siksi ilkeitä.

Eikö tosiaan sinusta tuo aloittajan nostama "kiva kun sinäkin kerrankin sanoit jotain"-kommentti ole holhoava? Ihan kuin hiljaisempi ei itse ymmärtäisi olleensa hiljaa, tai ihan kuin hän tahallaan olisi sanomatta mitään. Mitä jos hiljaisempi sanoisi suulaalle että "kiva kun sinäkin olit kerrankin ihan hiljaa"?

Uskoisin, että ujoista ja suulaista / introista ja ekstroista ihan yhtä iso osuus on aggressiivisia ja ilkeitä. 

En minä koe tai väitä, että muiden ihmisten pitäisi minun takiani muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan hyväksyä että tarvitsen enemmän aikaa käsitellä virikkeet ja palautua sosiaalisista tilanteista. 

Miksi se olisi holhoava tai pahalla sanottu? Se ei ole korrektisti muotoiltu ja en itse sanoisi hiljaiselle ihmiselle niin, ei sillä. Se voi olla vaan toisen huomioimista ja kömpelö tapa osoittaa, että myös sen hiljaisen mielipide kiinnostaa. Ujojen ihmisten piiloaggressiivisuus on melkein pelottavaa, tai olisi, jos se tulisi ilmi selkeämmin. Toinen voi sanoa aivan hyvällä jotain ja toinen mielessään tulkitsee sitä mahdollisimman negatiiviseksi.

Se on oikeasti tosi vaikeaa tasapainoilua, että ujo (en suostu puhumaan introverttiydestä, koska se ei liity asiaan) ei halua tulla kuulluksi ja kokee huomion painostavana, mutta on myös ärtynyt siitä, jos ei tule kuulluksi ja huomioiduksi. Miten muiden pitäisi osata olla? Jos kysyy keskustelun edetessä vaikka näkemystä, niin iholle kihoaa hiki otsalle ja häntä ahdistaa, kun kaikki odottaa. Jos sitä ei tehdä, niin ujo kokee tulevansa sivuutetuksi ja muut vaan höpöttävät välittämättä, eivätkä pysähdy kuuntelemaan pitkiksi ajoiksi. Mikä siis on hyvä, koska se on painostavaa. Eiku. Öö. Miten pitäisi osata olla, ettei loukkaa? Ihan oikeasti.

Suomi ei todellakaan, missään nimessä, ole mikään dynaamisten ja ulospäinsuuntautuvien, tai edes ekstroverttien maa. Meillä sosiaalinen estoisuus on kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen "sallittua" ja jopa ihannoitua. Se on osa kansallista identiteettiä ja hiljaisuus on älykkyyden merkki siinä, missä muualla se voidaan kokea epäkohteliaana.

Jääkö se jotenkin huomaamatta, miten helkkarin moni on kärsinyt koko kouluaikansa siitä, että ei ole hiljainen, harkitseva ja hillitty? Itse en ole, ja inhoan esimerkiksi ryhmätöitä monestakin syystä, mutta en todellakaan kuvittele, että vain ujot ovat niitä, joilla on kokemus, että on aina vääränlainen, kelpaamaton ja tyhmä.

Totta kai ärryn siitä, jos minua ei huomioida jos huomiota pyydän. Niin kai jokainen ihminen. En kaipaa sitä, että minut nostetaan esille ilman omaa tahtoani, vaan haluaisin että minua kuunnellaan silloin kun tahdon sanoa jotain. Ei sen pitäisi olla mitään "vaikeaa tasapainoilua" vaan ihan normaalia kanssakäymistä. 

Itse olin kouluaikana hiljainen, harkitseva ja hillitty ja kärsin siitä, koska tuntiaktiivisuus oli aina merkittävä osa arvosanaa ja varsinkin ryhmätyöt mentiin aina niiden näkyvimpien ehdoilla. 

Kyllä se ihan oikeasti on, jos yhden ihmisen dynamiikka on aivan erilainen kuin tilanteen edellyttämä. Ei se mene aina niin, että huomiota saa juuri silloin ja sillä tavalla, mikä itselle olisi mieluisinta ja siitä tietysti ärtyy itse kukin. Koko keskustelu ei välttämättä pysähdy siihen, että taka-alalla oleva sanoo väliin jotain. Niin sanovat kaikki muutkin ja myös heitä ohitetaan. Jääkö se huomaamatta? Jotenkin aika moni kohta tässä keskustelussa kuulostaa itsekeskeiseltä ja ollaan omassa sosiaalisessa estoisuudessa sitten loukkaantuneita, kun muut eivät ole ominaisuuksiltaan samanlaisia.

Itsekseen pohdiskelu on hieno piirre ihmisessä, mutta se voi olla myös ihmistä itseään vahingoittava, jos pohdiskelun tuloksena tulkitsee asiat väärin. Sujuva vuorovaikutus, mikä ei siis ole kaikkien päälle huutamista sen enempää kuin hiljaa möllöttämistä, on todennäköisesti aika paljon ihmisen omaa hyvinvointia lisäävä tekijä.

Minun on helppoa keskustella ja kuunnella. Tällä hetkellä elämässä joudun olemaan paljon tilanteissa, missä olen vähän väliä ihan loppu siksi, että keskusteludynamiikka ei pelaa ja hiljaisemmat ihan surutta omienkin sanojensa perusteella heittävät keskusteluvastuun minunlaisilleni. Siinä on suht vaikeaa oikeasti tietää, että mikä on hyvä ja mikä huono ja pitää tasapainoilla sen kanssa, että hiljaisuus on epäkohteliasta, mutta ei haluaisi itse olla ainoa joka puhuu. Tarvitsen aika paljon yksinäistä, hiljaista palautumista niistä tilanteista. Siis hiljaisista ihmisistä, koska he vievät paljon energiaa, ajatella. Se ei tuntuu usein tulevan yllätyksenä, miten kuluttavaa ja ahdistavaakin meille helpommin keskusteleville se voi olla. "Kun sä puhut niin sujuvasti, niin en mä viitsi...". Vuorovaikutusta ja kunnioitusta molemmin puolin, kiitos!

Kokeilepa joskus olla hiljaa sellaisessa tilanteessa jossa koet, että keskusteluvastuu on sinulla. Ihan rohkeasti olet vain sanomatta yhtään mitään. Jos kukaan ei sano mitään, niin yritä vaan rentoutua.  Ei siinä hiljaisuudessa ole oikeasti mitään pelättävää. Se voi olla jopa rentouttavaa.

Itse olen nähnyt erilaisia työyhteisöjä, mutta kaikissa huomannut yhden yteisen piirteen.

Ne hiljaiset saattavat puhua hyvinkin vilkkaasti keskenään, mutta kun paikalle saapuu puheliaampi henkilö, niin hän saa pitää keskustelua yllä aivan yksin.

Yhdessä suunnittelutoimistossa oli  suunnitteluosastolla aina hyvin hiljaista. Sielläkin juteltiin ja keskusteltiin, mutta keskustelu oli hyvin hiljaista eikä sitä huomannut ellei mennyt aina keskustelijoiden viereen.

Aina välillä paikalle pölähti toimiston ihmisiä, ja usein ensimmäinen lause oli: "täällä on kamalan hiljaista, miten te pystytte olemaan täällä", ja sitten hän otti keskusteluvastuun itselleen ja alkoi viihdyttämään muita.

Joskus suunnittelijat istuivat kahvitauolla uupuneina, kaikki ihan hiljaa. Halusivat sillä tavalla palautua esim. palaverin jälkeen. Nämä tilanteet olivat aina toimiston porukalle epämiellyttäviä ja he saapuivat viihdyttämään ja ottivat keskusteluvastuun. Ja tilanteesta muodostui kaikille raskas.

En ole tyhmä. :D Olen kokeillut olla hiljaa, olen jopa sanonut, että aion olla hiljaa, koska en jaksa puhua. Se vaan on aika saakelin epäkohteliasta niitä ulkopuolisia kohtaan, joille olisi tarkoitus puhua ryhmänä. Jos joku sellaisesta rentoutuu, niin onnea hänelle, mutta keskimäärin se on sekä ahdistavaa, että tosi epäkohteliasta, jos ulkopuolinen taho keskusteluissa esittää vaikka näkemyksen tai kysymyksen, ja aikuiset ihmiset istuvat vaan hiljaa eteenpäin tuijottaen. Mitä siinä pitäisi tehdä?

Mua ei kiinnosta jossain kahvihuoneessa rupatella ihmisille, tuijotan ennemmin puhelinta.

Juu ei ole introverttiyttä se että tuijottaa seinään mykkänä. Nyt taitaa olla kyse mielipide-eroista ja keskusteluyhteydestä eikä niinkään ihmisten perusluonteista. Kokeilkaa työnohjausta, eiköhän tuo tilanne syö ihan kaikkia osapuolia yhtä lailla.

EI olekaan, siksi peräänkuulutin oikeita termejä jo alussa.

Samat ihmiset puhuvat sujuvasti siellä kahvihuoneessa kyllä. Tai kahden kesken, jopa tosi paljon. Samat ihmiset muuttuvat tuppisuiksi mainitsemissani tilanteissa ja ovat suoraan sanoneet, että se on heille helppoa, kun minä ja joku muu vastaava sitten ottaa vastuun keskustelusta. En käsitä sitä, eikö se epäkohteliaisuus häiritse yhtään? Miksi toisilla on puhumisen vastuu? Ei nyt varmaan voi kaikki istua loputtomasti hiljaa "rentoutumassa". Sitä varten on harrastukset ja muut vapaavalintaiet tilanteet. Itse harrastan erästö lajia, missä hienointa on juuri tuntikausia hiljaa istuminen. Nyt puhe on kuitenkin tilanteista, mitkä edellyttäisivät tietynlaista sosiaalista älyä tai halua antaa itsestään. Ei mitään dynaamisia performansseja, vaan ystävällistä keskustelua.

Olen miettinyt, että siirtääkö ujo vanhempi herkästi sitä lapselle? Jos lasta kannustettaisi edes primääritason sosiaalisten sääntöjen mukaan pelaamiseen, koska se on hänelle itselleen tulevaisuudessa erittäin tärkeä taito, niin loukkaantuuko vanhempi ja kokee, että lapsi ei kelpaa? Toivottavasti ei, koska kyse ei todellakaan ole kelpaamisesta. Puheliaat, rohkeat ja vilkkaat saavat varmasti vielä paljon enemmän rajoituksia, ohjausta ja suoraakin palautetta. Ei se tarkoita, että hekään eivät kelpaisi, vaikka toimintaa pyrittäisiin jotenkin ohjaamaan. Ettei oltaisi sitten aikuisena möllöttäjiä tai suunta päänä hölöttäjiä.