Lue keskustelun säännöt.
Joko olette aloittaneet KUOLINSIIVOUKSEN?
Luin Hesarista että tämä on konmaritusta kovempi trendi eli täyttä av-mamma-kamaa. Joko olette aloittaneet?
Kommentit (851)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko ne katkerat kotkottajan konmari-ketjuista "miiinä kyllä olen aina tiennyt tämän ja tehnyt näin ja noin ja nyt tuommoinen japanialainen tytönheitukka tekee rahaa, ymmärrättekö, rahaa tällä muka-keksinnöllään ja tyhmyrit maksaa kun minäkin olen tämän tiennyt koko ikäni ja olette tyhmiä ja minä tiesin..".
Nyt ne on täälläkin :D
Niin, aina on ollut ihmisiä joille tavarat eivät ole henkisellä tasolla tärkeitä ja joille on ollut helppoa heivata kaikki "turha" pois, ja aina on niitä ihmisiä jotka keräilee jotain "kivaa" ja "hienoa" ja jotka säästävät kaikenlaista "jos sitä joskus vielä tarvis". Minulle esim. tavaralla on aika suuri henkinen merkitys, minä olen lapsesta asti kiintynyt tavaroihin ja tuntenut turvallisuuden tunnetta ollessani koko omaisuuteni ympäröimänä. Nyt kun olen päälle neljänkymmenen ja yksi lapsi jo aikuinen ja kaksi koululaista, ja 130 neliötä täynnä tavaraa, niin kyllä ahdistaa. Ahdistaa tavaran paljous, mutta toisaalta siitä luopuminen, se päättäminen on todella vaikeaa mihin vetää rajan.
Kun asuin aikoinaan opiskeluaikana soluasunnossa, oli yksi nuori nainen joka valmistui ja muutti siitä kämpästä pois, hän heitti kaikki sälät roskiin ja antoi huonekalut pois, häneltä saamani peili/työpöytä on vieläkin meidän suvussa käytössä liki 30 vuotta myöhemmin. Minä olin silloin ihan kauhuissani että miten hän voi luopua lähes kaikesta omaisuudestaan noin vaan, hän oli vain että hui hai, hän ostaa uuteen kotiin uuden sängyn ja kun ei opiskele enää ei tarvi opiskelupapereita eikä työpöytää.
Mä oon myynyt/antanut pois omaisuuteni jo useammin kuin kerran ja olen vasta 35-vuotias :). Oon siis muuttanut ulkomaille kolme kertaa ja aina lähtenyt parin matkalaukun kanssa. Nyt olen ollut samassa paikassa viitisen vuotta ja tavaran määrä 30m2 yksiössä alkaa ahdistaa... En vain kiinny tavaroihin lainkaan, ei tämä sänky tarkoita mulle muuta kuin että olen nukkunut siinä nyt jonkin aikaa.
Niin me olemme erilaisia :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko ne katkerat kotkottajan konmari-ketjuista "miiinä kyllä olen aina tiennyt tämän ja tehnyt näin ja noin ja nyt tuommoinen japanialainen tytönheitukka tekee rahaa, ymmärrättekö, rahaa tällä muka-keksinnöllään ja tyhmyrit maksaa kun minäkin olen tämän tiennyt koko ikäni ja olette tyhmiä ja minä tiesin..".
Nyt ne on täälläkin :D
Niin, aina on ollut ihmisiä joille tavarat eivät ole henkisellä tasolla tärkeitä ja joille on ollut helppoa heivata kaikki "turha" pois, ja aina on niitä ihmisiä jotka keräilee jotain "kivaa" ja "hienoa" ja jotka säästävät kaikenlaista "jos sitä joskus vielä tarvis". Minulle esim. tavaralla on aika suuri henkinen merkitys, minä olen lapsesta asti kiintynyt tavaroihin ja tuntenut turvallisuuden tunnetta ollessani koko omaisuuteni ympäröimänä. Nyt kun olen päälle neljänkymmenen ja yksi lapsi jo aikuinen ja kaksi koululaista, ja 130 neliötä täynnä tavaraa, niin kyllä ahdistaa. Ahdistaa tavaran paljous, mutta toisaalta siitä luopuminen, se päättäminen on todella vaikeaa mihin vetää rajan.
Kun asuin aikoinaan opiskeluaikana soluasunnossa, oli yksi nuori nainen joka valmistui ja muutti siitä kämpästä pois, hän heitti kaikki sälät roskiin ja antoi huonekalut pois, häneltä saamani peili/työpöytä on vieläkin meidän suvussa käytössä liki 30 vuotta myöhemmin. Minä olin silloin ihan kauhuissani että miten hän voi luopua lähes kaikesta omaisuudestaan noin vaan, hän oli vain että hui hai, hän ostaa uuteen kotiin uuden sängyn ja kun ei opiskele enää ei tarvi opiskelupapereita eikä työpöytää.
Mä oon myynyt/antanut pois omaisuuteni jo useammin kuin kerran ja olen vasta 35-vuotias :). Oon siis muuttanut ulkomaille kolme kertaa ja aina lähtenyt parin matkalaukun kanssa. Nyt olen ollut samassa paikassa viitisen vuotta ja tavaran määrä 30m2 yksiössä alkaa ahdistaa... En vain kiinny tavaroihin lainkaan, ei tämä sänky tarkoita mulle muuta kuin että olen nukkunut siinä nyt jonkin aikaa.
Niin me olemme erilaisia :).
Olen samanlainen. Tosin se mitä kulloinkin omistan on oltava esteettistä ja laadukasta. Mutta ei ole mikään ongelma myydä kaikkea pois tarvittaessa vaikka uuteen maahan muuttaessa.
Mies aina miettii kenelle testamenttaa tavaroitaan. Minua ei kiinnosta pätkääkään minne ne menevät. Testamenttaan ainostaan talon, säästöt ja muut sijoitukset.
Tämän ketjun innoittamana aloitin tänään aamulla kuolinsiivouksen. Laitoin käyttökelpoista hyvää isompaa tavaraa torille myyntiin, raivasin taloudenpitomme paperi-osaston, josta suurin osa meni roskiin ja poltettavaksi. Vielä riittää: pitää tilata kirpputorilta pöytä kaikkea pienempää ylimääräistä tavaraa varten. Tavoitteena on myös hankkiutua eroon vaatteista, joita ei ole pariin vuoteen tullut käytettyä.
Kuolinsiivuos-ajatus on mielestäni hyvä! Toivon, että oppisin kontrolloimaan enemmän ostamisiani - tähän on selvästi tarve kun seuloin läpi hankkimiani tavaroita.
Bonuksena minulla on sellainen vajaan 10 kirjoitetun päiväkirjan pino, kirjoitettu teini-iästä nuoreksi naiseksi. Itse en ilkeä niitä lukea, jäävät sitten toivon mukaan ylläriksi lapselle :oD
Ystävättäreni kuoli. Iso talo täynnä tavaraa, perilliset asuvat kolmessa eri maassa. Voin sanoa, että on aika rankka homma yrittää löytää kolmella eri mantereella asuvan työikäisen kalenterista yhteistä aikaa talon tyhjentämiseen.
Tytär siivosi heti pois kaiken henk.koht omaisuuden mutta talo on täynnä arvotavaraa, joka pitää arvioituttaa ja luetteloida perinnönjakoa varten.
Testamentti on mutta monta asiaa olisi voinut tehdä jo elinaikana.
Ymmärrän hyvin, että elinaikana kannattaisi ainakin turha roina hävittää pois.
Vierailija kirjoitti:
Ystävättäreni kuoli. Iso talo täynnä tavaraa, perilliset asuvat kolmessa eri maassa. Voin sanoa, että on aika rankka homma yrittää löytää kolmella eri mantereella asuvan työikäisen kalenterista yhteistä aikaa talon tyhjentämiseen.
Tytär siivosi heti pois kaiken henk.koht omaisuuden mutta talo on täynnä arvotavaraa, joka pitää arvioituttaa ja luetteloida perinnönjakoa varten.
Testamentti on mutta monta asiaa olisi voinut tehdä jo elinaikana.
Ymmärrän hyvin, että elinaikana kannattaisi ainakin turha roina hävittää pois.
Ensiksikin voisin kuvitella, että ystävättäresi oli alle 80 v eli hyvä, ettei istunut odottamassa kuolemaa.
Toisekseen koita päättää, oliko omaisuus arvotavaraa vai turhaa roinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko ne katkerat kotkottajan konmari-ketjuista "miiinä kyllä olen aina tiennyt tämän ja tehnyt näin ja noin ja nyt tuommoinen japanialainen tytönheitukka tekee rahaa, ymmärrättekö, rahaa tällä muka-keksinnöllään ja tyhmyrit maksaa kun minäkin olen tämän tiennyt koko ikäni ja olette tyhmiä ja minä tiesin..".
Nyt ne on täälläkin :D
Niin, aina on ollut ihmisiä joille tavarat eivät ole henkisellä tasolla tärkeitä ja joille on ollut helppoa heivata kaikki "turha" pois, ja aina on niitä ihmisiä jotka keräilee jotain "kivaa" ja "hienoa" ja jotka säästävät kaikenlaista "jos sitä joskus vielä tarvis". Minulle esim. tavaralla on aika suuri henkinen merkitys, minä olen lapsesta asti kiintynyt tavaroihin ja tuntenut turvallisuuden tunnetta ollessani koko omaisuuteni ympäröimänä. Nyt kun olen päälle neljänkymmenen ja yksi lapsi jo aikuinen ja kaksi koululaista, ja 130 neliötä täynnä tavaraa, niin kyllä ahdistaa. Ahdistaa tavaran paljous, mutta toisaalta siitä luopuminen, se päättäminen on todella vaikeaa mihin vetää rajan.
Tunnistan tämän. Meillä hamsterien talossa yritin jo nuorena heittää kaikkea sälää pois keittiön isosta kulmakaapista. Kerrankin viskattuani yhden eriskummallisen härpäkkeen pois, isäni sattui tulemaan paikalle ja näki sen. "Hyvänen aika, tämähän on isävainaan kamfeeripullon tippalukko! Ei tätä voi heittää pois!" No, ei heitetty, ei.
30 vuotta myöhemmin tein keittiöremonttia tuohon lapsuuteni taloon. Kaikki kaapistot revittiin irti, osa astioista säästettiin. Isosta kulmakaapista otettiin talteen vain pieni laatikollinen, mukanaan se kuuluisa "tippalukko". Ei ollut sydäntä heittää sitä pois. Isänisäni oli kuollut jo oman isäni ollessa vain lapsi. Jokin yhdysside kaukaa menneisyydestä, joka oli ollut isälleni selkeästi tärkeä asia.
Voisitteko ihmiset senverta nöyrtyä että annatte tavaroitanne läheisillenne tai edes vaikka opiskelijoille jne ettekä kärrää niitä kaatikselle?
Tehdään Suomesta taas hyvien ihmisten maa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko ihmiset senverta nöyrtyä että annatte tavaroitanne läheisillenne tai edes vaikka opiskelijoille jne ettekä kärrää niitä kaatikselle?
Tehdään Suomesta taas hyvien ihmisten maa!
Tuskin kukaan hyvää tavaraa vie kaatopaikalle. Toki sekin on subjektiivista. Siivosin joku aika sitten varastoja ja hävitykseen meni mm. vanhoja kirjoja ja kannettomia kattiloita. Sukulaisen mukaan ihan hyviä.
Mutta noin muuten lähes joka kylällä on joku hyväntekeväisyyskirppis jonne kärrätä kamat. Tuppaavat vaan nekin olemaan ihan täynnä konmarittajien lahjoituksia.
Jos nyt kupsahdan, jälkeeni jää kaksi selvittämätöntä kuolinpesää (omani ja perimäni) plus firman alasajo/myyminen. Että paras henkivakuutus on olla siivoamatta tätä, koska sen valmistuttua tulee sellainen fiilis, että nyt on lupa kuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko ihmiset senverta nöyrtyä että annatte tavaroitanne läheisillenne tai edes vaikka opiskelijoille jne ettekä kärrää niitä kaatikselle?
Tehdään Suomesta taas hyvien ihmisten maa!
Ongelma vaan on siinä, että tällaista kuolinsiivousta tekevät yleensä noin 50-60 -vuotiaat ihmiset ja heidän ylimääräinen tavaransa on peräisin 1980- ja 1990-luvuilta. Ei kukaan opiskelijakaan halua pitää mitään kasarivaatteita tai kasarikoruja. Varastoon tungetuista sisustuskamoista kuten isot seinäviuhkat puhumattakaan :D
Kyllä kaatopaikalle ikävä kyllä menee hyvää tavaraakin, ja sitten lahjoituskirppiksille tuodaan kaatopaikkatavaraa kun ei jakseta itse viedä sinne oikeaan paikkaan vaikka se on ilmainen ja lähellä keskustaa ja siellä on miehiä auttamassa ottamaan tavarat autosta ja laittamassa oikeisiin laareihin.
Tämän hyötyjäteaseman pomo oli kerran meillä kierrätysmyymälässä käymässä, ja sanoi että meille tulee paremman näköisiä sohvia jatkuvasti kuin mitä teillä on täällä myynnissä.
Joten joo, pitäisi ihmisten osata ajatella mikä kannattaa laittaa kiertoon käyttöön ja mikä materiaalina kierrätykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole aloittanut. Aloitin vasta viikko sitten konmarittamisen.
Tämä on omalla kohdallani toimivampi kuin konMari sillä en halua liian siistiä elämää, mutta siivottavaa on kuitenkin runsaasti.
Paperia yrittäjänä ja useamman yhdistyksen toimihenkilönä on kertynyt järkyttävä määrä ja ne eivät todellakaan ole järjestyksessä.
Olen vaan nuuka ja en raaski hävittää mitään mitä voisi kierrättää eli pyörittelen ikuisesti niitä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aloittanut, ja aika jännä juttu lukea että tämäkin on jokin ilmiö. Kun ihan itse keksin tämän aloittaa ilman median apua. Olen aloittanut siivouksen lahjoittamalla arvokkaimpia uniikkitavaroita läheisilleni, heille jotka niitä oikeasti haluaa.
Minkä ikäisiä te kuolinsiivoajat olette?
Eiköhän noista suurista ikäluokista löydy sekä se porukka joka välittää jälkeläisistään että se, joka viis piittaa. Ensimmäisille kuolinsiivous on itsestäänselvyys. Ei haluta, että jälkeläisten aika menee heidän tavaran setvimisessä. Ei noita lomia ja viikonloppuja ole aivan loputtomiin kenelläkään! Kukin huolehtikoon omista kamoistaan. Kalliiksi tulee pitää ylimääräistä tilaa tavaralle sen aikaa, kunnes se on kärrätty minne nyt sitten onkaan.
Omalle kohdalle tuli itsemurhan tehneen asunnon tyhjennys. Kirppistavaraa, rikkinäisiä ja likaisia tavaroita - paljon. Muuttoautollinen meni kaatopaikalle ja pienen määrän huoli SPR. Tavallaan ymmärsin, ettei siinä mielentilassa, missä omainen sitten lähti, paljon muita ajateltu. Ja tietenkin puhun muustakin kuin tavarasta. Mutta aika ikävä oli sekin puoli.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä te kuolinsiivoajat olette?
47v
En tiedä oliko kuolinsiivousta mutta siivottiin kaikki tarpeeton kesällä pois.
Monta peräkärryllistä jäteasemalle, pannunpesään ja metalliakin löytyi myytäväksi asti.
Meillä on vanha maatila jota tyhjennettiin tarpeettomasta tavarasta sillä periaatteella että jos muutetaan rivitaloon mitä otamme joukkoon. Ei tietenkään sitä mitä vielä tarvitaan . Mutta paljon lähti
Ollaan kuusikymppisiä.
Olen tehnyt kaverin kanssa sopimuksen, että jos toinen kuolee niin, toinen käy tyhjentämässä sivuhistorian tietokoneesta ja puhelimesta. Muuten asiat on ainakin omalta osaltani kuolemiskunnossa.
Kun et enempää juttua avaa, teen päätelmän. Kuolinsiivous omalla kohdalla on se millaisen selvittämättömän rytöläjän jätän jälkipolville siivottavaksi ja voisiko ne omat turhakkeensa hävittää jo eläessään?
Tällä ajatuksella teen kerran vuodessa suursiivouksen, kaikki turha kierrätykseen ja turhaakin turhempi kaatopaikalle, ettei lasten tarvitse miettiä mikä äidille oli tärkeä ja minkä jättäisi muistoksi.
Lapset rakkaat, te olette ne tärkeimmät ja teidän kuvat sekä teokset haluan säilyttää ITSEÄNI varten. Muut voitte dumpata lähimmälle kaatikselle ilman mitään tunnontuskia, se on tavaraa, sitä saa lisää, mutta säästäkää kuvat ja pari omaa tekelettänne muistoiksi.