Lue keskustelun säännöt.
Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?
Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?
Kommentit (1851)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen katkaisi, koska kommentoin jatkuvaa Tinder treffailua, joka ajoi mahdollisesti ystävän masennukseen. Tätäkin yritin selvittää ja sopia, mutta sama kuin edellisessä, ei mitään mahdollisuutta.
Mulla on vähän sama tilanne tällä hetkellä, menin kommentoimaan tiettyjä ystävän asioita ja ei olisi näköjään kannattanut.
Se on jännä, että neuvoa ja tukea kaivataan ja pyydetään oman elämän asioihin, mutta niistä pitäisi ilmeisesti aina olla samaa mieltä. Jos esität jonkun poikkipuolisen mielipiteen, niin ei edes ajatella sitä mahdollisuutta että hei onkohan tuon sanomisessa jotain perää, vaan loukkaannutaan samantien. Koska pakkohan kommentoijan on olla vaan kateellinen, tai hän yrittää manipuloida tai loukata tahallaan. Ihan sama miten pitkä tai hyvä ystävyys onkaan takana, niin se on välitön jääkausi.
Sääli, sillä olin oikeasti huolissani, mutta ehkä parempi sitten näin.
Mun on vaikea olla ihmisten kanssa jolle en vaan voi puhua asioista. Kysyn neuvoa jos tarvitsen, mutta yleensä haluan vaan purkaa ja et ihminen on läsnä. En tarvitse ongelmanratkaisijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Toinen katkaisi, koska kommentoin jatkuvaa Tinder treffailua, joka ajoi mahdollisesti ystävän masennukseen. Tätäkin yritin selvittää ja sopia, mutta sama kuin edellisessä, ei mitään mahdollisuutta.
Mulla on vähän sama tilanne tällä hetkellä, menin kommentoimaan tiettyjä ystävän asioita ja ei olisi näköjään kannattanut.
Se on jännä, että neuvoa ja tukea kaivataan ja pyydetään oman elämän asioihin, mutta niistä pitäisi ilmeisesti aina olla samaa mieltä. Jos esität jonkun poikkipuolisen mielipiteen, niin ei edes ajatella sitä mahdollisuutta että hei onkohan tuon sanomisessa jotain perää, vaan loukkaannutaan samantien. Koska pakkohan kommentoijan on olla vaan kateellinen, tai hän yrittää manipuloida tai loukata tahallaan. Ihan sama miten pitkä tai hyvä ystävyys onkaan takana, niin se on välitön jääkausi.
Sääli, sillä olin oikeasti huolissani, mutta ehkä parempi sitten näin.
Mun on vaikea olla ihmisten kanssa jolle en vaan voi puhua asioista. Kysyn neuvoa jos tarvitsen, mutta yleensä haluan vaan purkaa ja et ihminen on läsnä. En tarvitse ongelmanratkaisijaa.
Miksi haluat kipata pahan olosi toisen niskaan? Vai riittääkö todellakin läsnäolo? Voiko toinen pitää kuulosuojamia? Jaksatko itse kuunnella toisen valitusmonologia?
Yleensä kun ongelmista halutaan vain valittaa niin halutaan huomiota. Olisi mukavampiakin tapoja hakea huomiota.
Kyllästyin miehen parin ystävän vaimoon, joiden seurassa alkoi aina ahdistaan ja tunsin itseni täydeksi idiootiksi. Meillä oli todella vähän yhteistä, ja sen vuoksi oli todella vaikea keksiä yhteisiä puheenaiheita. Yritin, lopulta kyllästyin yrittämään. Tajusin etten jaksa käyttää vähäistä vapaa-aikaani väkinäiseen ystävyyden ylläpitoon. Tajusin myös ettei minun tarvitse sietää vähättelyä, kettuilua, arvostelua ja alaspäin katselua. He tekivät kaikin tavoin selväksi ettei seurani kelpaa. Lopulta miehenikin huomasi sen. Hän lopulta totesi, että pitää yhteyttä ystäviinsä omien fiilisten mukaan, mutta minun ei tarvitse enää osallistua kyläiltiin yms. Hiljattain piilotin heiltä myös someni, sillä he kuuluivat niihin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan somessa, mutta jotka silti katsoivat joka ikisen tarinan ja tiesivät päivitysteni sisällön ja naureskelivat niille. Nyt on ihanan kevyt olo. Jatkossa keskityn heihin joille riitän ja joille en ole pakollinen velvollisuus.
Oman masennuksen takia en vaan jaksanut ketään. Peruin tapaamisia joskus viime tipassa. Oli parempi lopettaa yhteydenpito kun ei minua kiinnostanut kenenkään seura.
Kummilapsen äiti katkasi välit. En viä tänä päivänäkään tiedä miksi. Epäilen oman sisareni osuutta asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Toinen katkaisi, koska kommentoin jatkuvaa Tinder treffailua, joka ajoi mahdollisesti ystävän masennukseen. Tätäkin yritin selvittää ja sopia, mutta sama kuin edellisessä, ei mitään mahdollisuutta.
Mulla on vähän sama tilanne tällä hetkellä, menin kommentoimaan tiettyjä ystävän asioita ja ei olisi näköjään kannattanut.
Se on jännä, että neuvoa ja tukea kaivataan ja pyydetään oman elämän asioihin, mutta niistä pitäisi ilmeisesti aina olla samaa mieltä. Jos esität jonkun poikkipuolisen mielipiteen, niin ei edes ajatella sitä mahdollisuutta että hei onkohan tuon sanomisessa jotain perää, vaan loukkaannutaan samantien. Koska pakkohan kommentoijan on olla vaan kateellinen, tai hän yrittää manipuloida tai loukata tahallaan. Ihan sama miten pitkä tai hyvä ystävyys onkaan takana, niin se on välitön jääkausi.
Sääli, sillä olin oikeasti huolissani, mutta ehkä parempi sitten näin.
Mun on vaikea olla ihmisten kanssa jolle en vaan voi puhua asioista. Kysyn neuvoa jos tarvitsen, mutta yleensä haluan vaan purkaa ja et ihminen on läsnä. En tarvitse ongelmanratkaisijaa.
Miksi haluat kipata pahan olosi toisen niskaan? Vai riittääkö todellakin läsnäolo? Voiko toinen pitää kuulosuojamia? Jaksatko itse kuunnella toisen valitusmonologia?
Yleensä kun ongelmista halutaan vain valittaa niin halutaan huomiota. Olisi mukavampiakin tapoja hakea huomiota.
No vuoroin vieraissa. Ihminen on sellainen olento, että moni tarvitsee empatiaa ja läsnäoloa.
Mitä toi oman pahan olon kippaaminen on? Kyllä mun kaverit ainakin osaa käyttäytyä, eikä se ole mitään teinimäistä sekoilua, jossa huudetaan toiselle omaa pahaa oloa. Se, että heillä on välillä huolia ja murheita joita he kertovat ei tarkoita, että he kippaavat pahan olonsa mun niskaan. Onko tässä se syy miksi ainoastaan kolme ihmistä pystyi seisomaan ystävän tukena, kun hän sairastui syöpään?
Yhteen lapsuudenystävään meni välit poikki aikuistuttuamme, kun huomasin kehitettyäni itselleni itsetunnon, ettei mun ole järkeä roikkua kaverisuhteessa missä mua koitetaan koko ajan painaa alaspäin. Viimeinen niitti oli se, kun silloinen ystäväni yritti iskeä miestä, kenestä olin varsin selväsanaisesti kertonut ystävälleni että olen kiinnostunut. Lapsuudesta asti se oli ollut samaa, mulla ei olisi ikinä saanut olla mitään kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun olen aikuinen, lapset lähteneet maailmalle, vanhemmat kuolleet, niin olen katkaissut kaikki välit kaikkiin sukulaisiinikin.
Ihmisen on paljon helpompi olla ilman ihmisiä, jotka tuottavat pahaa oloa.
Yhteydenpito jäi kouluaikaiseen parhaaseen ystävään kun projisoi omaa pahaa oloaan koko aika minuun. Muuttui energiasyöpöksi koko ihminen kateudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosikymmenien ystävyys loppui ystävän puolelta välien katksisuun. Syystä.ei mitään käryä. Harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki ihmissuhteet ovat kuluttavia. Tai vähintäänkin mitäänsanomattomia. Tosin olen tällä hetkellä sairauslomalla masennuksen takia ja oloni takia varmaan ajatukseni ovat näin harmaita.
En edes osaa olla ystävä toiselle, luullakseni. Tosin ei minun tarvitse yksinkään olla mutta mielummin olen kuin kuuntelen tyhjänpäiväistä höpinää jostain elokuvasta eikä sen kummempaa. Tai jorinoita Vironmatkasta. Tai kun joku haukkuu työkavereitaan ja tekisi vaan mieli sanoa, ettei puhuja itsekään kovin helpolta ihmiseltä vaikuta. Puhumattakaan ns lapsuudenystävistä joilla on kauhea vertailutauti mihin saakka on päässyt elämässä. Sukulaisista ehkä on juttukaveria mutta sittenkään ei ole viisasta heille ihan kaikenlaista jutella. He juoruilevat kuitenkin keskenään, vertailevat lapsiaan omiini jne. Kuuntelen kyllä mielelläni mutta en vain saa ystävyyssuhteista sitä mitä kaipaan.
Mä sairastin todella pahan masennuksen. Mun mielestä oli ihana kun joku höpötti jostain turhasta elokuvasta. Muistan ikuisesti kun yks mun ystävä tuli käymään, kun en ollut päässyt sängystä ylös ja saanut syötyä moneen päivään, niin siivoilin vähän mun asuntoa, teki ruokaa ja auttoi suihkuun. Sit katsottiin televisiota ja hän silitti mun tukkaa ja höpötti jotain turhaa. Se oli hyvä tunne.
Sama... Joskus kun oli todella mustat fiilikset eikä mikään elämässä tuntunut merkitykselliseltä, olin ihan tosi kiitollinen yhdestä lapsuudenkaverista joka oli ihan tyhjäpää ja puhui jostain voileivistä ja ladyshavereista tai ihan mistä tahansa, mutta hän oli onnellinen pelkästään olemassaolosta ja tavallisista asioista ja se jotenkin antoi minulle rauhaa kun olin hänen seurassaan.
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koronakeväänä paljastui täysin yllättäen, että tuttavapiirissäni oli vallalla kuvitelma, että he kaikki olisivat koronalle valmiiksi immuuneja ja korona "tarttuu vaan niihin, joilla on joku immuunijärjestelmään vaikuttava sairaus". Tuo kuvitelma tuli täytenä yllätyksenä, koska joukossa oli korkeakoulutettuakin porukkaa ja osa oli jo pelännyt tartuttaneensa vahingossa tautia eteenpäin riskiryhmiin. Olin rupatellut mitään tuollaista aavistamatta kevyesti vain koronaa vähän sivuavista aiheista, mutta sain jälkikäteen viestiä, etten saa puhua koronasta kun en siitä mitään ymmärrä. (Kumma juttu kun tajusin alusta lähtien koronan voivan tarttua keneen tahansa.) Olin jo kirjoittanut valmiiksi viestin, jossa annoin kiukuttelun anteeksi ja arvelin sen johtuneen stressistä, mutta sain lisää haukkumisviestejä ja jätin sen lähettämättä. En kaipaa pandemian keskellä elämääni ihmisiä, jotka eivät ymmärrä edes perusasioita viruksesta ja aiheuttavat taudin leviämistä eteenpäin vielä siinä vaiheessa, kun siitä on jo riittävästi faktoja tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vuosikymmenien ystävyys loppui ystävän puolelta välien katksisuun. Syystä.ei mitään käryä. Harmittaa.
Voi olla että hänelle tapahtui jotain mullistavaa joka pakotti ottamaan eroa ns. normaaliin ja totuttuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveri tuli kotiini arvostelemaan. Ensin ensikotiini ja toisen kerran kun olin ostanut oman asunnon. Arvostelu ei ollut vain yksittäinen kommentti, vaan se sai itseni tuntemaan jotenkin... Ei ymmärtänyt omaa ajattelutapaani esim. musiikkiharrastus lohkaisi oman osuuden huoneistosta. Muutenkin herkästi puuttui asioihin. Puuttuminen sai jopa ahdistavia piirteitä. Saattoi tahallaan muka käsittää jonkun sanomisen väärin ja huomautteli vielä vuosien kuluttua. Jonkun ulkopuolisen silmissä tämä varmaan vaikuttaa naurettavalta. Tekstarilla lopulta päättyi, mutta oltiin jo aikaisemmin puhuttu.
Kuuluin pari-kolmikymppisenä naisten kaveriporukkaan. Jossain vaiheessa aloin huomata etääntymistä porukasta, ajanviettoehdotuksiini ei välttämättä vastattu mitään ja somesta näin heidän viettävän aikaa keskenään ilman minua jne. En tiedä, mistä se johtui, elämäntilanteemme ainakin lähtivät eri suuntiin mun perheellistyttyä ja muiden jatkaessa pitkiä festarireissuja ynnä muuta, mikä sitten taas ei minua niin innostanut. Monien vaiheiden jälkeen yksi porukasta ilmoitti, ettei halua enää olla kaverini. En tiedä miksi, syytä en koskaan saanut, kysyttäessäkin vastaus oli vain että ei, en ole loukannut häntä. Meillä on kuulemma "eri käsitykset ystävyydestä" jne., tarkempaa selitystä en koskaan saanut, miksi olin hänen mielestään niin paska ystävä yhtäkkiä vuosien jälkeen. Varmasti jotenkin ei sovittu yhteen, jokin hiersi, ja niin käy joskus, ettei ystävyydet ole ikuisia, mutta kun ei tiedä, mitä tässä oikein tapahtui, se teki asian käsittelystä hyvin vaikeaa. Tämä vei mut aika pohjamutiin, koska koitin tehdä parhaani ystävänä esim. tämän kaverin sairastuessa vakavasti. Yhtä kaikki välit menivät siis häneen poikki hänen aloitteestaan, keskusteluyhteydet menivät täysin. Muu kaveriporukka halusi pysyä puolueettomana, mikä tarkoitti käytännössä minun näkökulmasta sitä, että he eivät halunneet puhua välirikosta minun kanssani ja jatkoivat kaveriporukkaelämää keskenään mökkeilyineen, kokoontumisine ja matkoineen ilman minua kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt olen lopettamassa suhteita tähän loppuun kaveriporukkaan, koska minua järkyttäneessä tilanteessa koin jääneeni täysin yksin.
Äsken taisi katketa välit oikuttelevaan ja tuittupäiseen kaveriin lopullisesti. En jaksa enää arpoa, mitä saa sanoa, ja mitä ei, kun hän suuttuu ja loukkaantuu nykyisin suunnilleen kaikesta. En myöskään jaksa toimia ilmaisena tietopankkina. Minun viesteihini hän ei ole varmaan pariin viikkoon vastannut mitään, mutta itse lähettelee mulle harva se päivä kysymyksiä entiseen työhöni liittyen, ja nyt loukkaantui siitä, kun en tiennyt vastausta hänen viimeisimpään kysymykseensä.
Erääseen kaveriin jouduin jäädyttämään välit hänen miehensä vuoksi. Myöhemmin kuullut että en ole ollut ainoa jonka kanssa näin toiminut. Mies lähestyi epäasiallisesti enkä saanut sanottua kaverille, eikä kaveri ollut kuitenkaan niin läheinen, enkä sitten halunnut enempää sekaantua joten hävisin. Oli helpompaa minulle vaikka olisi varmaan pitänyt toimia toisin, en vaan jaksanut.
Vierailija kirjoitti:
Koronakeväänä paljastui täysin yllättäen, että tuttavapiirissäni oli vallalla kuvitelma, että he kaikki olisivat koronalle valmiiksi immuuneja ja korona "tarttuu vaan niihin, joilla on joku immuunijärjestelmään vaikuttava sairaus". Tuo kuvitelma tuli täytenä yllätyksenä, koska joukossa oli korkeakoulutettuakin porukkaa ja osa oli jo pelännyt tartuttaneensa vahingossa tautia eteenpäin riskiryhmiin. Olin rupatellut mitään tuollaista aavistamatta kevyesti vain koronaa vähän sivuavista aiheista, mutta sain jälkikäteen viestiä, etten saa puhua koronasta kun en siitä mitään ymmärrä. (Kumma juttu kun tajusin alusta lähtien koronan voivan tarttua keneen tahansa.) Olin jo kirjoittanut valmiiksi viestin, jossa annoin kiukuttelun anteeksi ja arvelin sen johtuneen stressistä, mutta sain lisää haukkumisviestejä ja jätin sen lähettämättä. En kaipaa pandemian keskellä elämääni ihmisiä, jotka eivät ymmärrä edes perusasioita viruksesta ja aiheuttavat taudin leviämistä eteenpäin vielä siinä vaiheessa, kun siitä on jo riittävästi faktoja tiedossa.
Mullakin syynä eri käsitys koronasta. Yksi kaveri kysyi "saako halata". Kieltäydyin. Sitten hän myöhemmin sanoi halanneensa toista kaveriaan samalla viikolla. Hän kävi Ruotsissa kun raja oli auki mutta tauti riehui siellä. Hän kutsui minua tapaamaan häntä kahvilaan, mutta en käy niissä nyt. Hän suuttui kun en mennyt.
Olen huomannut, että parhaimmat ja reiluimmat ystävät ovat vastakkaista sukupuolta. Ei toki ihan kaikkea (esim. omia omaan sukupuoleen liittyviä henkilökohtaisia asioita) voi ja kannata jutella heidänkään kanssa. Luotain kuitenkin joihinkin oman suvun edustajiin niissä.
Mä sairastin todella pahan masennuksen. Mun mielestä oli ihana kun joku höpötti jostain turhasta elokuvasta. Muistan ikuisesti kun yks mun ystävä tuli käymään, kun en ollut päässyt sängystä ylös ja saanut syötyä moneen päivään, niin siivoilin vähän mun asuntoa, teki ruokaa ja auttoi suihkuun. Sit katsottiin televisiota ja hän silitti mun tukkaa ja höpötti jotain turhaa. Se oli hyvä tunne.