Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Kerran on välit menneet erilaisten elämäntilanteiden myötä. Opiskeluaikojen jälkeen minulla kävi hyvä onni ja sain määräaikaisen työsopimuksen jälkeen toisen, mutta erittäin paljon paremmin palkatun työn. Eri alaa opiskellut ystäväni oli alalla jolla työllisyys valitettavan huonoa. Itse en tyhmyyksissäni ymmärtänyt kuinka paljon tuo tilanne häntä taisi kalvaa ja typerästi myös innostuneena päivittelin sitä kuinka olikin käynyt tuuri kun olin juuri saanut uuden aiempaa paremman työn joka puhalsi uusia tuulia elämääni. Luulen että olin muutenkin aika sokea sille miten huonosti ystäväni tuolloin voi. Hän ei sanonut mitään minulle, mutta ghostasi täysin tuon tapaamisen jälkeen, ja kuukausia myöhemmin lähetti viestin jossa analysioi sanomisiani ja kertoi minun olevan itsekäs ja röyhkeä energiasyöppö, mutta että "toivoi minulle siitä huolimatta kaikkea hyvää" ja tämän jälkeen sulki kaikki keskustelukanavat. Pyysin anteeksi mutta sille ei ollut tilaa tai sille ei ollut hänelle mitään merkitystä. Yli 10v ystävyys meni siinä ja tuli itselleni aivan pimennosta. Uskon että jos molemmat olisimme osanneet käyttäytyä paremmin niin olisimme yhä ystäviä.

Minulla on näin päin, että ystävä on katkaissut välit minuun. Ja kyseessä ei ole mikään riita tai muu. En oikeasti tiedä miksi näin kävi.

Huomasin pikkuhiljaa, että hän ei enää koskaan soittanut minulle tai pyytänyt käymään. Ennen kyllä soiteltiin puolin ja toisin. Jonkun aikaa jaksoin yrittää yksipuolisesti soittaa tai pyytää käymään. Ymmärtäisin, jos hän olisi aina ollut tuollainen, että ei soittele tai pyydä käymään itse, mutta asia siis jostain syystä muuttui. Sitten jos nähtiin kaupassa, niin juteltiin kyllä kuulumisia ja pari kertaan hän sanoi, että soitan sinulle, että olisi kiva nähdä. Näin kävi useamman kerran, mutta koskaa ei puhelua kuulunut. 

En tiedä siis miksi hän ei enää ottanut itse yhteyttä, vaan se jäi täysin minun varaani. Ja minulle tuli sitten tuosta tunne, että hän ei halua olla yhteydessä minuun ja lopetin pikkuhiljaa itsekin yhteydenpidon - varsinkin tuon  jälkeen kun hän muutamaan kertaan lupaili soittaa ja sanoi, että olisi kiva tavata jne. 

Ehkä olin liian raskas ystävä. Sairastuin vakavasti aikoinani ja uskon, että oli ystäville raskasta aikaa kuulla huonoja uutisia, kun aika lähellä oli se, että selviänkö sairaudestani vai en. Ja tuota epävarmuuden aikaa kesti kuitenkin aika pitkään, ennekuin voitiin sanoa, että minulla on mahdollisuus parantua. Jotenkin tuli tästä ystävästä tunne, että tällainen tietyn ajan kestänyt jatkuva murehtiminen oli vain hänelle liikaa. Ja helpompaa oli sitten unohtaa tällainen ystävä kokonaan. Niinhän sitä sanotaan, että kun tuollainen vakava ja raskas tilanne kun tulee, niin siinä se ystävyys sitten punnitaan. 

Enkä siis ole hänelle mitenkään katkera tai vihainen tästä - sen verran häntä tunnen, että epäilen juurikin tuon yllämainitun olen se syy.  Ja jos joku kuvittelee tuosta, että olen joku synkkä/vakava tapaus, niin oikeasti olen kaikkea muuta. Minua pidetään hauskana tyyppinä ja olen tuon sairauteni ottanut sillä asenteella, että en sitä märehdi, varsinkin jos satun elämään vielä 30 vuotta ja olen vain märehtinyt ja pelännyt uusiutumista kaikki ne vuodet, niin sehän vasta sitten harmittaisikin, että en piru vie kuollutkaan. Siksi ehkä tuon ystävän käytös mietityttääkin kovasti, että miksi?

Olen katkaissut välit kaikkiin alkoholisti"ystäviini". En vaan enää jaksanut niitä häiriköintejä kun taka-ajatuksena oli vaan saada minut ryyppyseuraksi jolle voi sitten purkaa kaikki ongelmansa ja patoutumansa.

Minulta on moni ystävä jäänyt ns kelkasta vuosien saatossa. En ole tietoisesti katkaissut välejä, mutta nyt huomaan että moneen opiskeluaikojen ystävään ei ole tullut oltua enää yhteydessä vuosikausiin. Elämä on tullut väliin - työ, lapset, arki. Muutama ystävä jäänyt joita näkee useammin, mutta ainakin itselläni on sosiaalisena ihmisenä ollut erittäin suuri kaveri- ja ystäväpiiri, että sellaisen ylläpitäminen aktiivisesi ei vain ole ollut mahdollista. He kaikki ovat aivan ihania ihmisiä, ja tiedän että joillekin heistä olin yksi heidän läheisempiä ystäviään. Toivon kovasti että heistä kukaan ei ole jäänyt pohtimaan että miksi en ole ottanut yhteyttä saatikka ajatellut että heissä olisi jokin syy. Mitään syytä ei ole ollut, muuta kuin se että elämä ja oman ajan rajallisuus. 

Ihan tietoisesti olen katkaissut välit tuttuun, joka ”arvosti” ystävyyttämme enemmän kuin minä.. Hän jotenkin liimautui inhottavalla tavalla minuun, tuntui myös siltä, että oli ehkä ihastunut minuun ja hänen flirttailunsa ja ”vilauttelunsa” tuntuivat todella epämiellyttävältä. Olen hetero ja hän ilmeisesti ei..Hän oli myös hirvittävä ankeuttaja, hänellä oli asiat aina kaikkein huonoiten ja hän vaati ja painosti minua olemaan hänen pelastajansa ja tukensa.. Yök. Ko. ihmisen yhteydenotot alkoivat tuntua niin oksettavilta ja ahdistavilta, että pistin estoon kaikissa yhteydenottokanavissa. Hän mm. suuttui, kun en päässyt tapaamaan häntä, koska läheiseni oli juuri saattohoidossa, eikä ollut fiilistä muuhun kuin olla läheiseni luona..Se oli viimeinen pisara. Silti pelkään, että hän ilmestyy ovelleni vaatimaan jtn.. Näen jopa painajaisia asiasta.

Eli, jos joku on lopettanut yhteydenpidon sinuun, niin anna olla! Silloin hän ei yhteydessä halua kertakaikkiaan olla, eikä halua asiaa edes selitellä/kaivella. Älä yritä silti toistuvasti vaan lähestyä eri kanavista...

Toinen ystäväni katkaisi välit minuun. Sanoi ihan suoraan olevansa kateellinen, koska hän heilasteli miesten kanssa, jotka käyttivät häntä vain ”patjana” ja suri ettei koskaan löydä kunnollista miestä, ja minä taas löysin ihanan miehen ja kunnollisen parisuhteen, jossa asiat eteni yhteenmuuttoon ym. Pikkuhiljaa ko. ystävä lakkasi vastaamasta viesteihin. Ja tiedän, että ystävyyden katkeamisen syy oli juuri tämä, koska sama kuvio oli toistunut tällä henkilöllä kaikkien minua edeltävien ystävien kanssa. Tästä en ole pahoillani, koska ko. ystävyyssuhde oli tosi raskas, ystävä oli todella epäluotettava ja ystävyyden katkeaminen oli minullekin helpotus. Välillä toki mietin kivoja hetkiä jne, mutta kun tiedän ettei toinen pystynyt ystävyyteen missä olisi vaalittu noita kivoja hetkiä, niin minkäs sille sitten voi. Ja annan asian myös olla enkä ahdistele entistä ystävääni ”voi mikä meille tuli..”

Minuun on katkaistu välit ja olen tehnyt itse saman myöhemmin. Ensimmäinen tapahtui yläkoulussa ja toinen lukiossa. Yläkoulun viimeisenä vuotena yksi hyvä kaveri vaihtoi porukkaa lennosta ilman mitään selityksiä ja tavallaan vielä "vastapuolelle". Selän takana puhumista tapahtui puolin ja toisin , sitä ei siis aluksi otettu suoraan esille. Kerran kaikki sitten eskaloitui, mutta sen jälkeen en itse ainakaan ole ollut kyseisen henkilön kanssa tekemisissä. Ymmärtääkseni hän on kuitenkin pari vuotta myöhemmin mennyt sopimaan välinsä muiden kanssa? Lukioon lähdettyä omat välini vanhoihin ystäviini hiipuivat. Itse en siellä kokenut samaistuvani oikein kehenkään ja tämän passiivisen olemuksen myötä "menetin" ystäväni. Yritin jälkeenpäin ainakin yhdeltä ystävistäni pyytää anteeksi jättäytymistäni kun hän otti minuun yhteyttä. Sain anteeksi ja kuvittelin voivani vastaisuudessa olla hänen seurassaan. No yritin tätä pari kertaa, mutta huomasin ystäväni olevan edelleen vaikea seurassani. Se siitä sitten.

Näitä lukiessa tulee mieleen että moni ei osaa omaa käytöstään analysoida tai nähdä laisinkaan tarinan osana. Vaan mitä olen läheisten elämää tarkastellut, ja omaanikin, niin kyllä yleensä molemmissa osapuolissa on menty pieleen ihmissuhdetaidoissa. Jostakin syystä ystävyydeltä odotetaan jotakin käsittämätöntä sielujen sympatiaa jossa ei ikinä tule säröjä vastaan. Sitten kun niitä säröjä tulee, niin niitä ei ollakaan valmiita kohtaamaan. Usein oma ylpeys vain ei anna myöten nostaa kättä pystyyn ja myöntää että mokasin, tai myöntää itselleen että toisen käytös tuntui pahalta koska itse onkin kateellinen tai se nosti oman itsensä sisällä epämukavia tunteita. On helpompaa laittaa välit poikki kokonaan kuin pyrkiä rakentamaan sitä ihmissuhdetta. Tämä siis jos on kahdesta kohtalaisen normaalista ihmisestä kyse. Joskus on toki sellaisia ihmisiä joihin on vain pakko laittaa välit poikki, tai sitten joskus menee noinkin että elämät vain vievät eri suuntiinsa. Mutta veikkaan että aika monessa tapauksessa mitä täälläkin on kirjoiteltu, niin syy on enemmän kahden osapuolen ihmissuhdetaidoissa, kuin vain siinä millainen se ystävä oli. 

Kesti yli 20 vuotta päästä eroon ystävistä ja sitten kun pääsin nin tajusin että eihän ne edes olleet ystäviä vaan "ystäviä" ... enpä ole sen jälkeen uusi yrittänyt edes hankkia, ei kannata nähdä vaivaa , en ole vielä tavannut ihmistä joka olisi oikeasti moisen vaivan arvoinen

Ystäväni harrasti eksyttämistä, samantapaista mitä oli yhdessä vanhassa av-palstan ketjussa. Eli reissussa, vaikka ollaan sovittu että mennään yhdessä, yhtäkkiä vaan hävitään jonnekin yms. Tämä oli aikaa ennen kännyköitä. Ja sitten naureskeli pelästykselle / hämmennyksell

Puhui myös pahaa selän takana muille ystäville, ja manipuloi ihmisiä toisiaan vastaan. Tämä selvisi, kun luulin että eräällä toisella ystävällä olisi ollut jotain minua vastaan, joten menin myöhemmin selvittämään syytä ja puhuttiin.

Muutama ihminen aluksi varoittikin tästä ihmisestä, jossain vaiheessa huomasin sitten itsekin. Jotkut muut eivät huomanneet, varmaan koskaan sillä näytti erilaiset kasvot eri seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tarkoituksella "häivyttänyt" yjden ihmisen elämästäni. Siis sillain, että pikkuhiljaa vain lopetin yhteydenpidon.

Ensimmäistä en vaan jaksanut. En millään. Kuuntelin 10 vuotta puhetta laihdutuksesta ja elämänmuutoksesta. Mitään ei koskaan tapahtunut eikä lopulta osannut keskustella mistään muusta kuin ruoan kaloreista. Vaikka kuinka yritti ohjata keskustelua muualle niin aina mystisten aasinsiltojen kautta päädyttiin siihen samaan laihdutus/elämäntapamuutos/kalorit- kehään. Viimeinen niitti oli se, kun rupesi karppaushulluuden aikana kommentoimaan MINUN syömisiä. On se nyt *ttu, kun ei aikuinen akka saa hilloviineriään nauttia ilman, että toinen vieressä kauhistelee hiilareita ja kaloreita. Huh..

Joillakin se elämä jähmettyy jonkin asian ympärille. Ei sitten löydy kertakaikkiaan mitään muuta keskustelunaihetta kuin joku toiselle mitään sanomaton ihme juttu. Minä en olekaveriani jättänyt mutta kyrsii kyllä pentleesti kuunnella aina, niin puhelimessa, kuin käydessä sitä aina samaa liipalaapaa... ja jos tosiaan vaihdat tai siisparemminkin urität vaihtaa puheen aihetta - ei se onnistu. Sama siiskun tuossa lainauksessa - juttu palautetaan vaikka mitä asiaa pitkin siihen hänelle mieluisaan mutta ah, niin mitään sanomattomaan asiaan... En tiedä mutta en osaa jättääkkään. Eipä mulla noita ystäviä paljon ole. Jaksa siis mitään alkaa heivaamaankaan. Parhaimmat on muuttaneet pois paikkakunnalta ja sen jälkeen puhelimetkin heillä vissiin syttyneet palamaan ja tuhoutuneet. Edes joulukorttia tahi viestiä ei lähetä... Sama se - olokoon sano. Pärjään itseksenikin.

Lapsuudenystävä ghostasi aivan yllättäen. Asia tuli minulle yllätyksenä, mutta oli kaverilla varmaankin ollut suunnitelmissa jo pidempään. Oltiin tunnettu noin 10 vuotta, vietetty paljon aikaa yhdessä, yökyläilty, käyty leirillä, jaettu salaisuudet ja ensi-ihastukset poikiin, tuettu toisiamme kiusatuksi tullessamme ja varttuneempina keskusteltu syvällisistä asioista.

Luulin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtenä päivänä, sanaakaan sanomatta, kaveri lopetti yhteydenpidon täysin. Kuulin yhteiseltä ystävältämme, että olin ghostanneen kaverin mielestä ärsyttävä ja mustasukkainen yhteisestä ystävästämme. Yhteinen ystävämme ei ymmärtänyt mistä oikein oli kyse, eikä se minullekaan koskaan selvinnyt. Ymmärrän kyllä, että aikuistuttuaan ihmiset ja ihmissuhteet muuttuvat, eikä ystävyys tunnu enää säilyttämisen arvoiselta. Kuitenkin kun ystävyyssuhde päättyy yhtäkkiä eikä toiselle anneta edes mahdollisuutta keskustella asiasta, on se todella loukkaavaa ja jopa traumatisoivaa – lapsuudenystäväsi ei halua sinua enää elämääsi, eikä pidä sinua edes sen arvoisena, että kertoisi sen sinulle suoraan.  Nuorena aikuisena tämä oli itselleni iso asia, ja se jätti jälkensä itsetuntooni. Olen kuitenkin saanut asian käsiteltyä omassa päässäni ja tutustunut sen jälkeen uusiin ihmisiin, joista on tullut itselleni pitkäaikaisia ja rakkaita ystäviä.

Olen jättänyt alkoholisoituneet ystäväni, jotka ovat yrittäneet heittäytyä minun hoivattavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenystävä ghostasi aivan yllättäen. Asia tuli minulle yllätyksenä, mutta oli kaverilla varmaankin ollut suunnitelmissa jo pidempään. Oltiin tunnettu noin 10 vuotta, vietetty paljon aikaa yhdessä, yökyläilty, käyty leirillä, jaettu salaisuudet ja ensi-ihastukset poikiin, tuettu toisiamme kiusatuksi tullessamme ja varttuneempina keskusteltu syvällisistä asioista.

Luulin kaiken olevan hyvin ja sitten yhtenä päivänä, sanaakaan sanomatta, kaveri lopetti yhteydenpidon täysin. Kuulin yhteiseltä ystävältämme, että olin ghostanneen kaverin mielestä ärsyttävä ja mustasukkainen yhteisestä ystävästämme. Yhteinen ystävämme ei ymmärtänyt mistä oikein oli kyse, eikä se minullekaan koskaan selvinnyt. Ymmärrän kyllä, että aikuistuttuaan ihmiset ja ihmissuhteet muuttuvat, eikä ystävyys tunnu enää säilyttämisen arvoiselta. Kuitenkin kun ystävyyssuhde päättyy yhtäkkiä eikä toiselle anneta edes mahdollisuutta keskustella asiasta, on se todella loukkaavaa ja jopa traumatisoivaa – lapsuudenystäväsi ei halua sinua enää elämääsi, eikä pidä sinua edes sen arvoisena, että kertoisi sen sinulle suoraan.  Nuorena aikuisena tämä oli itselleni iso asia, ja se jätti jälkensä itsetuntooni. Olen kuitenkin saanut asian käsiteltyä omassa päässäni ja tutustunut sen jälkeen uusiin ihmisiin, joista on tullut itselleni pitkäaikaisia ja rakkaita ystäviä.

Ehkä tällä ystävälläsi oli omia sisäisiä asioitaan käsittelemättä eikä osannut sitä ilmaista. Totta että on piittaamatonta ja oikeastaan aika ilkeätäkin noin monen vuoden jälkeen vain ghostata, mutta hän ei selvästikään osannut tehdä paremmin. Onneksi tosiaan elämässä voi aikuisenakin rakentaa hyviä kestäviä ystävyyssuhteita. 

https://www.vauva.fi/keskustelu/4058922/mina-olen-veys

Minulla ei varsinaisesti ole ystävätilanteesta, vaan vasta tutustumisesta. Tutustuimme eräässä liikunnalisessa ryhmässä, johon liittyi myös painonpudotus. Tulimme heti hyvin toimeen ja varmaan kolmannen tapaamisen jälkeen, jäimme juttelemaan pitkäksi aikaa henkilökohtaisista asioista. Aina ryhmätapaamisissa jutut meni hyvin yksiin ja juteltiin paljon. Yhtäkkiä ryhmän loppumisen jälkeen, hän muuttui minua kohtaan tympeäksi esimerkiksi yhteisessä whatsapp-ryhmässä. Olimme myös jonkin verran jutelleet messengerin kautta ja mietitty esim., että voitaisiin yhdessä jatkaa liikuntaa ja tsemppausta ryhmän jälkeen. Oli myös sovittu, että nähdään lasten kanssa myös, koska oli samanikäisiä pikkutyyppejä. Tämä kaikki loppui aika yhtäkkiä ja todella en tiedä mitä tein. Viimeisiin pariin viestiin ei enää edes vastannut ja minäkin annoin olla.

Minunkin pitkäaikainen kaverini muuttui jotenkin tympeäksi minua kohtaan. En ymmärrä mitä tapahtui. Jos olin loukannut häntä olisin halunnut tietää, että voin korjata käytöksen. Toisaalta hän oli jo pidemmän aikaa pitänyt minua ilmeisesti varakaverina, mistä minulle tuli aika paha mieli. Jätin yhteydenotot eikä hänestäkään ole enää kuulunut.

Minun ja ystäväni kanssakäymiseeni vaikutti kielteisesti ystäväni kumppanin todellakin törttö käytös minua kohtaan. Jatkoimme kuitenkin monet vuodet ystävyyttämme, ja tapaamisemme onnistuivat vuosien ajan niin, ettei minun tarvinnut enää tavata ystäväni miestä. Sitten tapahtui ystäväni miehen elämän tilanteissa sellainen muutos, joka aiheutti tapaamistemme harvenemista, ja kyllästyin vaikeuksista ylipäätänsä järkätä yhteisiä vierailuja toinen toistemme seurassa. Kaikki sponttaanisuus katosi tavata toisiamme ystävyytemme merkeissä kuten ennen ystäväni alettua seurustelunsa miehensä kanssa. Huomasin myös silloin, kuinka alistetussa parisuhteessa ystäväni alkoi elämään suhteessa mieheensä, joka määräsi aivan kaikesta, miten ystäväni sai toimia ylipäätänsä elämässään.. Suututti kuunnella aikoinaan, kun ystäväni heikkona hetkenä kertoi eroavansa miehestään, mutta kuitenkin tiettyjen miehensä elämään vaikuttaneiden juttujen takia ystäväni ikään kuin säälistä miestään kohtaan jatkoi vaan parisuhdettaan, vaikka se ei ystäväni itsensäkään kertomana vaikuttanut miltään onnellisuussuhteelta.

Tottakai on surullista häivyttää se vähäinenkin kanssakäyminen pitkäaikaisen ystävänsä kanssa, mutta miksi pitää yllä sellaista ystävyyttä, joka käytännöllisesti katsoen on enää olla vain toisen paskaksi menneen elämänsä kuuntelijana, ja josta on kadonnut yhteiset mukavat tapaamiset.

Toisaalta kyllästyin kuuntelemasta ystäväni omaa egoaan nostattaen kertomuksiaan ystäväni entisten hänet kyydistään jättäneiden ystäviensä nykyisistä mukamas surkeista kohtaloistaan. Aivan kuin hänellä itsellään olisi elämä mennyt mukamas paremmin kuin niillä ex. ystävillään.

On todellakin vaikeaa jatkaa hyvänkään ystävän kanssa ystävyyttään, jos ja kun ystävä on sattumoisin löytänyt puolisokseen suoraan sanottuna läpimädän hyväksikäyttäjän kaikessa ja kaiken lisäksi sellaisen puolison, joka rajoittaa ja määrää toisen elämää kaikin puolin.

Mun mielestä aikuiset ihmiset jotka ghostaa kavereita on aika naurettavia. Kyllä pitäisi kyetä reilusti kertomaan mistä on kyse mutta asiallisesti. Sellainen "olet ihan mulkku" huutelu ei ole kovin rakentavaa.

Kenenkään kanssa ei tietenkään tule väkisin olla

Ihan hauska kaveri pisti välit poikki kun en suostunut hyväksikäytettäväksi.

Hullua, että tuommoisesta oli ystävyys kiinni.

Toinen kaveri sai painua unholaan kun oli mulkku mitä sanoikin olevansa heti alussa. Ajattelin, että olkoot vain kunhan minulle ei ole. Olipa vain, vaikka olin avuksi tekemässä/neuvomassa kaikissa asioissa kuten hyvälle ystävälle ainakin.

Eipä tarvi enää.

Haistakoot..