Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Ystäväni katkaisi välit. En mahdollistanut hänelle miehensä pettämistä. Kerroin tämän asian hänelle. Enää ei harmita. Ei enää elämänarvot ym. tuntunut muutenkaan kohtaavan.

Sen hetkinen paras ystäväni sanoi ei halua liikkua kanssani koska ihan kaikki miehet tuijottaa vaan mua.

Tuli paha mieli, ystäväni yritti sitten pussata mua! No hyi, aloin seurustelemaan ja ystäväni keksi miessuhteita jotka paljasti huijauksiksi.

Kun juttelemme hän puhuu hiljaa ja vaisuna puhelun jälkeen hän nauraa ja itse olen ihan puhki.

Lapsuudenystävät (kaksoset) jäivät pois elämästäni siinä vaiheessa, kun perustin perheen. Jouduin aina olemaan se aktiivinen osapuoli, joka lähettää viestiä, soittelee, ehdottaa tapaamisia ja tekemisiä. Koskaan eivät he tehneet mitään aloitetta. Sitten en vaan lapsiperhe-arjessa enää jaksanut ja päätin, että enää en soittele, katsotaan mitä tapahtuu. Ei kuulunut mitään varmaan kahteen vuoteen, kunnes toinen soitti ja pyysi lapsensa kummiksi, jotta "olisi hyvä syy olla yhteyksissä". Kieltäydyin kunniasta, koska mulla oli kummilapsia jo lauma eikä tuo syy ollut musta  mikään fiksu peruste kummiudelle. Kun ei luonnollista yhteyttä ole, niin olisin ollut vai lahja-automaatti. Sen jälkeen ei olla oltu tekemisissä. Ilmeisesti mun ystävyys ei vaan ollut heille niin tärkeä, että sen eteen olisi voinut vaivaa nähdä. 

Tekis mieli katkaista välit yhteen kaveriin, joka joka viikko masentelee omaa elämäänsä (jotain mt-ongelmia ilmeisesti on), lisäksi työtön ja uhkailee instagramissa joka viikko tekevänsä itsemurhan. Itsesääli maximissaan, mitään ei osaa, elämä on paskaa, mihinkään ei oo kykeneväinen, kuinka kaikki on vaikeeta hänelle. Todella raskasta luettavaa, mitään neuvoja ei kuuntele ja jos niistä erehdyt sanomaan hänelle, suuttuu ja kilahtaa kahta kauheemmin. Kauan tätä ei jaksa.

Jätin kaikki kaverit ja tutut n. vuosi sitten, eivät lopettaneet bilettämistä ja tahalleen tartuttivat muita koranalle. itse säästyin.

Minun ja lapsuuden ystäväni 30 vuoden ystävyys katkesi, kun ystävän jatkuva ongelmahakuisuus, draamailu ja psykologisointi pahenivat järkyttäväksi. Ei riittänyt, että kuunteli, vaan olisi pitänyt heittäytyä selälleen hänen eteensä ja myöntyä sekä nöyrtyä kaikkiin hänen keksimiinsä väittämiin jotka paisuivat paisumistaan. Hän yritti lietsoa minun ja mieheni välille samanlaisia ongelmia kun hänellä oli omassa parisuhteessa, poimi menneisyydestämme tilanteista joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa analysoiden mitä jokin äänensävyni tai eleeni oli hänen mielestään tarkoittanut, yritti istuttaa jatkuvasti ajatuksia traumoista ja mm. isäsuhteestani, vihjaili miten hyväpalkkainen työ jossa viihdyn on arvotonta ja minun pitäisi vaihtaa se toiseen...

Kun lopulta laitoin stopin hänen yhä päällekäyvemmälle manipuloinnilleen, minulle kävi kuten monelle muulle tätä ennen: ystävyys katkesi. Samalla tajusin kuinka tyhmä olin ollut, kun olin uskonut että hänen lukuisat vuosien aikana katkenneet aiemmat ihmis- ja ystävyyssuhteensa olivat aina olleet niiden muiden (ja heidän traumojensa / mt-ongelmiensa / terapiassa käymättömyytensä) syytä. Olin häntä tukenut ja yhdessä ihmeteltiin miten voikaan olla, että hänelle aina käy niin että ystävyydet katkeavat. No, nyt tiedän ja ymmärrän.

Eli varoituksen sana: jos jollakulla on katkennut lukuisia ystävyyssuhteita, syynä on usein se yhdistävä tekijä eli tänä kyseinen hahmo. 

Tässä aika hyvä tiivistys entisen ystäväni luonteesta: 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000007719321.html

Lapsuudesta asti, muistaakseni 5v. iästä saakka ollut paras ystäväni lopetti kuutisen vuotta sitten yhteydenpidon. Ihan seinään, ilman selityksiä. En voi mitenkään tietää, olinko ollut liian raskas tai jollain tavalla tajuamattani ikävä. En saanut tilaisuutta korjata tilannetta.

Pitkän aikaa mietin, onko hän kuollutkin ehkä, mutta pari vuotta sitten luin hänestä lehtijutusta, ilmeisesti opiskelussa on ollut menestystä. Kiva tietää edes se, mutta ikävää että näin kävi. Ja kaipaan häntä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudesta asti, muistaakseni 5v. iästä saakka ollut paras ystäväni lopetti kuutisen vuotta sitten yhteydenpidon. Ihan seinään, ilman selityksiä. En voi mitenkään tietää, olinko ollut liian raskas tai jollain tavalla tajuamattani ikävä. En saanut tilaisuutta korjata tilannetta.

Pitkän aikaa mietin, onko hän kuollutkin ehkä, mutta pari vuotta sitten luin hänestä lehtijutusta, ilmeisesti opiskelussa on ollut menestystä. Kiva tietää edes se, mutta ikävää että näin kävi. Ja kaipaan häntä.

Lisäys: Oltiin lukion jälkeen asuttu eri paikkakunnilla ja ihan yhteisestä sopimuksesta tyytyväisiä siihen, että nähdään harvakseltaan, pari kertaa vuodessa, mutta vietetään hyvää aikaa sitten. Lähettelimme tekstareita ja sähköpostia jonkin verran. Yhteisiä kiinostuksia oli yhä, vaikka erilaista elämää meillä olikin. Oli puheenaiheita, ja uskallettiin kertoa ja kysellä toistemme asioista.

Se oli mulle todella tärkeä ystävyys ja todellakin edelleen paras ystäväni. Ja ihanku aikuisena enää pystyisin hankkimaan uutta ja yhtä syvää tai merkityksellistä ystävää. :(

Miten se onkin niin, että joillakin niitä ystävyyksiä ja ihmissuhteita katkeamalla katkeaa yhtenään, aina ihan ilman omaa syytä... ei siis sellaista normaalia hiipumista, vaan oikein kunnon dramaattisia ystäväporukoiden rikkoutumisia, välien katkeamisia, perhesiteiden tulehtumisia... Sitten uhriudutaan miten on kovaa, kun "minulle aina käy näin ja muut hylkää...." Nii-in, mikäköhän siinä olisi?

Ei kaikkia ystävyyksiä toki ole ikuisiksi tarkoitettu, mutta mielestäni ei ole normaalia jos niitä yhtenään päättyy dramaattisissa merkeissä. Valitettavasti nämä tyypit eivät ikinä osaa katsoa peiliin. Ovat myös usein varsin viehättäviä /karismaattisia persoonia alkuun, joten uusia ystäviä löytyy aina. Kunnes taas "ne" pettää.

Junttapuokakko, löytyy monista kaupoista.

Minun oli pakko lopulta katkaista välini lapsuuden parhaaseen ystävääni, jonka olin tuntenut liki 30 vuotta. Pienestä asti hän oli ollut toisaikainen ja piti minua itsestäänselvyytenä - mikä korostui teini-iässä ja nuorina aikuisina. Jos näkemistemme välillä oli pitkä aika, meillä oli aina todella hauskaa. Jos taas näiime tiiviimmin, tuntui, ettei kaveri jaksanut käyttää energiaansa minuun tai jotain. Piti kulisseja yllä varsinkin somessa, jossa oli suosittu sekä aktiivinen julkaisija, kehuja ja kommentoija. Minulle taas saattoi tavatessamme olla tyly ja välinpitämätön: jos tulin hänelle kylään, hän ei usein tarjonnut mitään ja saattoi olla koko ajan koneella vastaillen jutteluuni hajamielisesti. Näin siis silloin, kun ei vuodattanut minulle kaikkia murheitaan (joista someyleisönsä ei tietenkään ollut tietoinen). Minulta hän ei koskaan kestänyt huonoa mieltä tai itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, vaan suuttui ja saattoi olla pitkiäkin aikoja puhumatta minulle.

Terapiassa käydessäni aloin pohdiskella ystävyyttämme enemmän, ja totesin, että ystävä vaati minulta paljon, mutta ei antanut minulle juuri mitään. Tarkemmin mietittynä hän ei koskaan ollut oikein vaikuttanut olleen iloinen puolestani: ei päästessäni opiskelemaan unelmapaikkaani tai valmistuttuani sieltä, ei kihloistani, naimisiin menostani tai silloin, kun lapseni syntyi. Viimeisinä vuosina hän ei koskaan kysynyt, mitä minulle tai puolisolleni kuului tai miten minulla meni töissä. Jätti myös yhä useammin vastailematta viesteihini tai puheluihini. Itse olin sen sijaan tsempannut, kuunnellut ja säälinyt häntä liiankin kanssa. 

Loppujen lopuksi minun ei tarvinnut edes katkaista välejä, ystävyytemme kuivui pian kasaan kun lakkasin pitämästä yhteyttä häneen. Aloin sen sijaan panostaa enemmän niihin kaverisuhteisiini, jotka tunsin tasapainoisiksi ja -vertaisiksi.

Ylsi ystäväni teki aina ohareita. Kerran ostin meille leffaliput ja hän perui 15 min. ennen elokuvan alkua. Ei tarjoutunut edes maksamaan käyttämättä jäänyttä lippua.

Vierailija kirjoitti:

Ylsi ystäväni teki aina ohareita. Kerran ostin meille leffaliput ja hän perui 15 min. ennen elokuvan alkua. Ei tarjoutunut edes maksamaan käyttämättä jäänyttä lippua.

Mullakin oli opiskeluaikoina tällainen kaveri. Perui viime hetkellä tapaamisiamme ja jätti mm. tulematta synttäreilleni ilman, että ilmoitti siitä mitään tai olisi edes pahoitellut jälkikäteen. Myöhemmin sitten vielä oli ihmetellyt eräälle yhteiselle kaverillemme, miksi en pidä häneen enää yhteyttä. No, sitä saikin sitten miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Minun ja lapsuuden ystäväni 30 vuoden ystävyys katkesi, kun ystävän jatkuva ongelmahakuisuus, draamailu ja psykologisointi pahenivat järkyttäväksi. Ei riittänyt, että kuunteli, vaan olisi pitänyt heittäytyä selälleen hänen eteensä ja myöntyä sekä nöyrtyä kaikkiin hänen keksimiinsä väittämiin jotka paisuivat paisumistaan. Hän yritti lietsoa minun ja mieheni välille samanlaisia ongelmia kun hänellä oli omassa parisuhteessa, poimi menneisyydestämme tilanteista joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa analysoiden mitä jokin äänensävyni tai eleeni oli hänen mielestään tarkoittanut, yritti istuttaa jatkuvasti ajatuksia traumoista ja mm. isäsuhteestani, vihjaili miten hyväpalkkainen työ jossa viihdyn on arvotonta ja minun pitäisi vaihtaa se toiseen...

Kun lopulta laitoin stopin hänen yhä päällekäyvemmälle manipuloinnilleen, minulle kävi kuten monelle muulle tätä ennen: ystävyys katkesi. Samalla tajusin kuinka tyhmä olin ollut, kun olin uskonut että hänen lukuisat vuosien aikana katkenneet aiemmat ihmis- ja ystävyyssuhteensa olivat aina olleet niiden muiden (ja heidän traumojensa / mt-ongelmiensa / terapiassa käymättömyytensä) syytä. Olin häntä tukenut ja yhdessä ihmeteltiin miten voikaan olla, että hänelle aina käy niin että ystävyydet katkeavat. No, nyt tiedän ja ymmärrän.

Eli varoituksen sana: jos jollakulla on katkennut lukuisia ystävyyssuhteita, syynä on usein se yhdistävä tekijä eli tänä kyseinen hahmo. 

Tässä aika hyvä tiivistys entisen ystäväni luonteesta: 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000007719321.html

Vähän saman tyyppinen tilanne menossa mulla tällä hetkellä. Eli pitkäaikainen ystävyys ehkä menossa poikki saman tyyppisen ihmisen kanssa tyhmän riidan takia. Vaikkakin en osaa sanoa onko ystäväni manipuloija mutta hyvin herkkä loukkaantumaan ja siksi keskustelu menee huomaamatta sellaisen kaavan mukaan, ettei vahingossakaan tule loukattua. Mulle se on ollut helppoa kiltin ja myötäilevän luonteeni vuoksi, siksi varmaan olemme tähän asti olleet hyviä ystäviä.

Ennen ihmettelin että miten kaikki ihmiset kohtelevat ystävääni todella huonosti, milloin on ongelmaa perheessä, muiden ystävien kanssa tai työpaikalla. Pisti varsinkin nuoruudessa tyhmien asioiden takia välejä poikki ja samaa mykkäkoulua on jatkunut muutamien läheisten kanssa aikuisiällä, jos on loukkaantunut jostain. Meillä ei ikinä ollut mitään eripuraa ja nyt tämän riidan puhjettua tajusin, että juuri siksi ei ollut, koska olin aina tämä kiltti ja myötäilevä ihminen, jos hänellä oli ongelmia muiden kanssa niin lohdutin, että ei vika ollut hänessä vaan muissa. Totta kai hän kertoi aina asiat niin, että vaikutti mahdollisimman viattomalta.

Olen yrittänyt sovitella riitaa. Omalta osaltani olen pyytänyt käytöstäni tilanteessa anteeksi mutta tämä ei riitäkään hänelle. Vaan hän haluaisi kuulla, että hänellä ei ole asiassa mitään anteeksi pyydettävää niin, kuin ei ole ennenkään ollut muidenkaan ihmisten kanssa. Periaatteessa mulle alkaa olla ihan sama vaikka kaikki syy kaadettaisiin mun niskaan. Olen stressannut tilannetta niin paljon ja niin kauan, että kärsin painajaisista ja unettomuudestakin yhdessä välissä. En ole tottunut riitelemään, en muista milloin viimeksi olisin riidellyt kenenkään kanssa ja haluaisin vain, että tää kaikki loppuisi ja kaikki voisivat taas elää normaalisti. Toisaalta vaikka sopisimme en usko, että enää luottaisin häneen, koska olen tajunnut, että mäkin oon vaan se ihminen kenet voi heittää pois, jos ei sanomiset tai naama enää miellytä ja olin sentään hänen sanojensa mukaan paras ystävä.

Ystävä oli vaativa ja manipuloiva ainakin minua kohtaan, olin hänelle se roskakori-kaveri. Lopulta katkaisin pitkään jatkuneen tilanteen varsin mitättömän riidan päätteeksi kokonaan. Olen helpottunut ja elämä löysi uomansa ja jatkuu ehdottomasti itselläni parempana näin. Tietääkseni myös hänellä on ainakin pinnallisesti hyvin mukavia elämäntapahtumia ollut sen jälkeen ja pyyhkii hyvin. Oikeasti en  kyllä usko, että kyseinen myrkkylinko olisi miksikään muuttunut. Epäilen, että kiiltävän pinnan alla on entisellään. Toisaalta olen tyytyväinen, että kyseinen henkilö on mennyt elämässään eteenpäin ja väillämme on erittäin pitkä etäisyys nykyisin.

Lähes kaikki ihmissuhteet ovat kuluttavia. Tai vähintäänkin mitäänsanomattomia. Tosin olen tällä hetkellä sairauslomalla masennuksen takia ja oloni takia varmaan ajatukseni ovat näin harmaita.

En edes osaa olla ystävä toiselle, luullakseni. Tosin ei minun tarvitse yksinkään olla mutta mielummin olen kuin kuuntelen tyhjänpäiväistä höpinää jostain elokuvasta eikä sen kummempaa. Tai jorinoita Vironmatkasta. Tai kun joku haukkuu työkavereitaan ja tekisi vaan mieli sanoa, ettei puhuja itsekään kovin helpolta ihmiseltä vaikuta. Puhumattakaan ns lapsuudenystävistä joilla on kauhea vertailutauti mihin saakka on päässyt elämässä. Sukulaisista ehkä on juttukaveria mutta sittenkään ei ole viisasta heille ihan kaikenlaista jutella. He juoruilevat kuitenkin keskenään, vertailevat lapsiaan omiini jne. Kuuntelen kyllä mielelläni mutta en vain saa ystävyyssuhteista sitä mitä kaipaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ja lapsuuden ystäväni 30 vuoden ystävyys katkesi, kun ystävän jatkuva ongelmahakuisuus, draamailu ja psykologisointi pahenivat järkyttäväksi. Ei riittänyt, että kuunteli, vaan olisi pitänyt heittäytyä selälleen hänen eteensä ja myöntyä sekä nöyrtyä kaikkiin hänen keksimiinsä väittämiin jotka paisuivat paisumistaan. Hän yritti lietsoa minun ja mieheni välille samanlaisia ongelmia kun hänellä oli omassa parisuhteessa, poimi menneisyydestämme tilanteista joista minulla ei ollut mitään muistikuvaa analysoiden mitä jokin äänensävyni tai eleeni oli hänen mielestään tarkoittanut, yritti istuttaa jatkuvasti ajatuksia traumoista ja mm. isäsuhteestani, vihjaili miten hyväpalkkainen työ jossa viihdyn on arvotonta ja minun pitäisi vaihtaa se toiseen...

Kun lopulta laitoin stopin hänen yhä päällekäyvemmälle manipuloinnilleen, minulle kävi kuten monelle muulle tätä ennen: ystävyys katkesi. Samalla tajusin kuinka tyhmä olin ollut, kun olin uskonut että hänen lukuisat vuosien aikana katkenneet aiemmat ihmis- ja ystävyyssuhteensa olivat aina olleet niiden muiden (ja heidän traumojensa / mt-ongelmiensa / terapiassa käymättömyytensä) syytä. Olin häntä tukenut ja yhdessä ihmeteltiin miten voikaan olla, että hänelle aina käy niin että ystävyydet katkeavat. No, nyt tiedän ja ymmärrän.

Eli varoituksen sana: jos jollakulla on katkennut lukuisia ystävyyssuhteita, syynä on usein se yhdistävä tekijä eli tänä kyseinen hahmo. 

Tässä aika hyvä tiivistys entisen ystäväni luonteesta: 

https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000007719321.html

Vähän saman tyyppinen tilanne menossa mulla tällä hetkellä. Eli pitkäaikainen ystävyys ehkä menossa poikki saman tyyppisen ihmisen kanssa tyhmän riidan takia. Vaikkakin en osaa sanoa onko ystäväni manipuloija mutta hyvin herkkä loukkaantumaan ja siksi keskustelu menee huomaamatta sellaisen kaavan mukaan, ettei vahingossakaan tule loukattua. Mulle se on ollut helppoa kiltin ja myötäilevän luonteeni vuoksi, siksi varmaan olemme tähän asti olleet hyviä ystäviä.

Ennen ihmettelin että miten kaikki ihmiset kohtelevat ystävääni todella huonosti, milloin on ongelmaa perheessä, muiden ystävien kanssa tai työpaikalla. Pisti varsinkin nuoruudessa tyhmien asioiden takia välejä poikki ja samaa mykkäkoulua on jatkunut muutamien läheisten kanssa aikuisiällä, jos on loukkaantunut jostain. Meillä ei ikinä ollut mitään eripuraa ja nyt tämän riidan puhjettua tajusin, että juuri siksi ei ollut, koska olin aina tämä kiltti ja myötäilevä ihminen, jos hänellä oli ongelmia muiden kanssa niin lohdutin, että ei vika ollut hänessä vaan muissa. Totta kai hän kertoi aina asiat niin, että vaikutti mahdollisimman viattomalta.

Olen yrittänyt sovitella riitaa. Omalta osaltani olen pyytänyt käytöstäni tilanteessa anteeksi mutta tämä ei riitäkään hänelle. Vaan hän haluaisi kuulla, että hänellä ei ole asiassa mitään anteeksi pyydettävää niin, kuin ei ole ennenkään ollut muidenkaan ihmisten kanssa. Periaatteessa mulle alkaa olla ihan sama vaikka kaikki syy kaadettaisiin mun niskaan. Olen stressannut tilannetta niin paljon ja niin kauan, että kärsin painajaisista ja unettomuudestakin yhdessä välissä. En ole tottunut riitelemään, en muista milloin viimeksi olisin riidellyt kenenkään kanssa ja haluaisin vain, että tää kaikki loppuisi ja kaikki voisivat taas elää normaalisti. Toisaalta vaikka sopisimme en usko, että enää luottaisin häneen, koska olen tajunnut, että mäkin oon vaan se ihminen kenet voi heittää pois, jos ei sanomiset tai naama enää miellytä ja olin sentään hänen sanojensa mukaan paras ystävä.

Samanlainen kokemus täällä. Olen ollut se myötäilevä, alistuva ja vapaasti hyväksikäytettävä ystävä. Sen ainoan kerran kun päätin kerrankin ajatella omaa jaksamistani ja sanoin ei, niin tämä ystävä suuttui ja pisti välit poikki. Eli heti kun osoitin hiukan selkärankaa niin sepä ei kelvannutkaan. Tästä tiedän että tämän ystävyyden oli tarkoituskin päättyä. Kelpasin vain jalkamattona, en tasavertaisena ihmisenä.

Olen luopunut ystävistä jotka yrittävät pakottaa muotteihinsa tuputtamalla (new age tms.) -hömppää joko suoraan tai epäsuorasti. En halua mitään mielen ohjailua. Tuntuu että hömppäväen määrä on koronan myötä räjähtänyt pilviin. Omasta mielestään heillä on juuri oikea tieto ja muut ovat tyhmiä raukkoja.

Ymmärrän että harmaan arjen vastapainoksi kaivataan jotain erilaista, mutta onko aivan pakko vetää pää täyteen jotain täysin epämääräistä? Toki taiteestakin on mahdollista tehdä pelkkää viihdettä jolla yritetään vain taistella pitkästymistä vastaan. Kuuluu samaan sarjaan. On myös oikeaa taidetta.

Onneksi sieltä täältä sentään vielä löytyy tervettä asennetta, ehkä siis rehellisesti ajattelevia ystäviäkin. En vaadi ihmeitä, riittäisi että ihmiset pysyvät ihmisinä.

Jos kaikkeen ei ole vastausta, mieluummin siedän epävarmuutta kuin keinotekoisia muka älykkäitä vastauksia joilla yritetään hallita maailmaa ja muita ihmisiä.

Olin pitkään kuluttavassa "kaveri suhteessa". Pitkään olin tukena, kun ajattelin hänen lapsiaan. Jos hän saa purkaa oloaan toiselle aikuiselle, lapset säästyivät.. väärin.

Puolivuotta sitten katkaisin välit ja kerinnyt jonkin verran käsittelemään mitä kaikkea shaipaa sitä on toiselta hyväksynyt. Nyt käsittelen sitä, että miten olen noin pitkään ollut edes tekemisissä noin erilaisella mielestäni sairaalla elämäntavalla ja asenteella kaikkeen suhtautuvaan ihmiseen? Olenko ollut hiljainen hyväksyjä? Usein en jaksanut väitellä, kun pimeitä juttuja kertoi. Olen pettynyt itseeni, joo olin / olen kummi hänen lapselleen, mutta en halua noin sairasta ihmistä elämääni. Ihmettelen edes miksi lapsensa halusivat kastaa, kun Jeesustelu, uskovat ym. on ihan pimeetä vanhempien mielestä.

Muutaman ystävän kanssa välit viilentyneet elämän kulkeutuessa eteenpäin, kun ollaan kasvettu eriin suuntiin ja muutettu eri kaupunkeihin opiskeluiden perässä jne. Puheväleissä ollaan ja saatetaan kuulumisia vaihdella, mutta ei olla enää niin läheisiä entä aikoinaan. Tämä tapahtunut aika luonnollisesti jos näin voisi sanoa. 

Yhden entisen kaverin kanssa ei olla missään tekemisissä enää, koska hän näytti todellisen puolensa aikoinaan. Ei mitään kiinnostusta edes tervehtiä jos sattuu kadulla kävelemään vastaan. Elämänlaatu parani, kun sain lopullisesti heipat sanoa.

Lyhyesti sanottuna tämä tapahtui niin, että tämä ystävä katkaisi välit minuun ja sai myös muut ystäväni kääntämään selkänsä minulle. Kuukausia myöhemmin nämä muut ystävät tulivat kuitenkin pyytämään anteeksi ja halusivat korjata välit kanssani ja olla taas ystäviä. Selvisi paljon juttuja, esimerkiksi se, että tämä ystävä, jonka kanssa en ole enää tekemisissä, oli tämän kaiken välirikon takana, ja kertoi kaikille henkilökohtaisia asioitani, joita olin hänelle luottamuksellisesti kertonut. Hän oli sitten ainoa, kenen kanssa en enää sopinut välejäni ollenkaan. Muidenkin kanssa välit kyllä tulehtui hetkellisesti, sillä tuollaisen jälkeen on vaikea enää olla ystävä. Mutta kuitenkin yksi heistä on vielä tänäkin päivänä hyvä ystäväni.

Ja kyllä, tämä kaikki tapahtui teini-iässä, eli vuosia sitten :D Mutta jouduin pari vuotta käymään terapiassa ja käsitellä asiaa, sillä teini, jolla heikohko itsetunto otti tämän ulkopuoliseksi jäämisen aika raskaasti.