Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Ystävä, jonka olin tuntenut yli 20 vuotta ja joka oli yhden lapseni kummi ghostasi minut yllättäen, kun hänelle tuli ero ja elämässä tapahtui rankkoja asioita. En ole koskaan saanut tietää miksi. Luulin ensin että ystävälleni on sattunut jotain, pelkäsin jopa hänen kuolleen, kunnes laittoi viestin. Noin kerran vuodessa hän on minuun ottanut yhteyttä. Saattaa kertoa lyhyesti kuulumiset ja kysyy minulta, mutta ei koskaan sen enempää jatka keskustelua. Meillä ei ollut riitaa ja en tiedä mikä tuli. Olisin niin mielelläni kuullut syyn, sitä pari vuotta mietin aika usein. Minusta suora kommunikointi olisi reiluinta. Kysyin myös suoraan olenko tehnyt jotain mistä hän on loukkaantunut, johon hän vastasi että en ole tehnyt. On todella haavoittavaa joutua ghoustatuksi.

Olen feidannut takavasemmalle samasta syystä, kuin moni muukin on täällä kirjoittanut: eräs ystävä oli niin raskas ja negatiivinen ja käytti suurimman osan kaikista keskusteluista valittamiseen, muiden syyttelyyn ja itsensä surkutteluun. Muut olivat aina häntä vastaan. Viimeinen niitti oli se, kun molemmat haaveilivat lapsesta, ja itkien kerroin puhelimessa saaneeni juuri keskenmenon. "Ystävä" töksäytti, että sinä sentään tulit raskaaksi, mutta minullapa on paljon kurjempaa ja rankempaa ja sitä ja tätä, jatkoi omista murheistaan paasausta. Ei lohdutusta tai ymmärrystä jättää omia juttuja edes sillä kertaa sivuun. Tuntui niin pahalta, että yhteydenpito viileni sen kummemmin suunnittelematta.

Joskus aiemmin eräs ystävä/tuttava jäi, koska oli kiinnostunut vain itsestään ja statusjutuista. Nauratti kerran yhdessä shoppaillessa kun näytin jotain paitaa kysyäkseni mielipidettään, ja vastaus oli, että "ei tuo oo yhtään mun väri". Joo, ei niin, itselleni ajattelin, en ollut hänelle siellä personal shopperina. 🙄 😝

Onneksi pystyy valkkaamaan seuransa ihan itse, parempi yksin kuin huonossa seurassa.

Naiset tarvii ystävää vain kun menee huonosti tai ryyppykaverin,muulloin ystävä jätetään.

Siksi en hanki ystäviä.

KOSAR kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se jestas sentään ole mitään neuvottelua vaan sitä että osoitat kiusaajalle oman arvosi ja paikkasi. Pois kävelemällä alistut kiusaajallesi ja hän jää tyytyväisenä myhäilemään koska hänen tavoitteensa on saavutettu. Eli sinun loukkaaminen, järkyttäminen ja pois ajaminen.

Voitte kohdella minua niin ala-arvoisesti kuin kykenette, enkä sano mitään. Voitte olla silti varmoja, että en unohda koskaan mitään ja tilaisuuden koittaessa maksan kaiken takaisin korkojen kera. En järjestä ikävyyksiä kellekään, joka ei niitä ansaitse. Jokaisella on kuitenkin heikot kohtansa ja olen hyvin tarkkanäköinen niiden suhteen. Olen äärimmäisen pitkävihainen ja äärimmäisen armoton.

Toivottavasti ei koskaan tunneta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkaverini pisti välit poikki sanomatta minulle mitään, kertomatta syytä. Asiasta kuulin vasta yhteisen kaverimme kautta. Raukkamaista touhua, olimme kuitenkin olleet ystäviä jo ala-asteelta lähtien. Olin kuulemma levitellyt hänestä valheita, ollut ylimielinen ja ärsyttävä. Olin hänen väitteensä mukaan yrittänyt savustaa häntä pois kaveripiiristämme. Yhteinen kaverimme ei tätä kuitenkaan allekirjoittanut, vaan asia tuli hänelle täysin puskista, kuten minullekin. Oli todella vaikea uskoa tapahtunutta. Ystäväni oli todella tärkeä minulle, sillä olimme tunteneet jo pitkään, pystyimme puhumaan syvällisistäkin asioista ja meillä oli paljon yhteisiä muistoja. En missään nimessä olisi halunnut luopua hänestä ystävänä, mutta hänen tapansa toimia oli mielestäni niin törkeä ja loukkaava, etten kyennyt enää ottamaan häneen yhteyttä.

Höpö höpö. Kukaan ei laita välejä poikki ilman syytä, eikä varsinkaan keksi omasta päästään niitä syitä. Mitäs järkeä siinä olisi? Juuri juoruilu ja valheiden levittäminen on yksi yleisimmistä syistä naisten keskuudessa laittaa välit poikki. Jännä että jälkeenpäin yritetään syyttää sitä, joka juuri haluaa siitä kaveripiiristä pois. 

On kyllä niitä jotka laittavat välit poikki vähän jokaisen kanssa .

Ovat lopulta aika yksinäisiä kun kaikkien kanssa menee sukset ristiin.

Varmasti tämän henkilön näkökulmasta on olemassa oikeita ja hyviä syitä panna välit poikki , mutta ei välttämättä sen jätetyn vinkkelistä. Ja se jää ihmetyttämään ja voi tuntua tosi pahalta ja vaikealta asialta.

Kysymys on kuitenkin yhden ihmisen ongelmista ja kun kukaan ei ole täydellinen, niin ainahan jotakin syytä löytää kun oikein kaivaa.

Tavallaan tuli katkaistua aikoinaan välit kaikkiin sen hetkisiin ystäviin ja kavereihin.

Tuli ero sen aikaisen naisen kanssa hänen pettämistensä vuoksi ja päätin samassa rytäkässä vaihtaa paikkakuntaa lähemmäs työpaikkaa. Pari kuukautta jaksoin kysellä vanhojen ystävien kuulumisia ja kutsua kylään, kunnes huomasin että se olen aina minä joka ottaa yhteyttä. Niimpä päätin, etten ota yhteyttä, vaan katson ketkä ottavat minuun yhteyttä. Yksi otti, jopa kahdesti. Toisella kerralla olisi halunnut hyötyä työpaikastani (palvelua yöllä, kiinnioloaikaan) ja toisella kerralla olisi pitänyt mennä käyttämään viinakaupassa.

Lopuista "ystävistä" ei ole vieläkään kuulunut mitään. Tosin olen odotellut vasta 17 vuotta, voihan joku vielä ihan hyvin antaa kuulua itsestään 😀

Elämäni parhaita päätöksiä. Harmittihan se aikansa, mutta tuosta näytelmästä kävelin lavalta voittajana!

Minut ”ghostattiin” peruskoulun päätteeksi. Olimme tiivis ystäväporukka aina kolmannelta luokalta lähtien: välitunnit vietettiin aina yhdessä ja vapaa-ajalla tehtiin kaikenlaista. Yhdeksännen luokan keväällä huomasin ettei minua enää pyydetty mukaan koulun ulkopuolisiin tapaamisiin, näistä tapaamisista kuitenkin voitiin puhua minun kuulteni koulussa. Olen aina ollut ujo, enkä saanut suutani auki kysyäkseni mistä kiikasti. Mitään riitaa tms. meillä ei ollut ollut. Lukiossa olinkin ilmaa näille ihmisille enkä tietenkään väkisin yrittänyt seuraan tunkea. Tuntuihan se pahalta, kun tämä muu porukka pysyi

yhdessä ja minut suljettiin yhtäkkiä ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Ystävä lopetti yhteydenpidon ja ystävyyden, sillä en lähettänyt hänelle Joulukorttia!

Ei siinä vielä mitään, mutta en muistanut kiittää häntä lähettämästään Joulukortista!

Ja joulukortti kirjoitetaan pienellä, samoin kuin yleensä ottaen koko joulu. 

Mutta ei tuo ole mikään syy kyllä katkaista ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Itseään saa suojella näiltä riippakiviltä, jos ei itse jaksa. Se ei tee hylkäävästä osapuolesta valaistuneempaa. Masentuneet tarvitsevat ammattiauttajia.

Totta kyllä että tarvitsevat ammattiauttajia, mutta MYÖS YSTÄVIÄ JOTKA EIVÄT PIDÄ NÄITÄ JOINAKIN RIIPPAKIVINÄ ja itsekkäästi ole heti hylkäämässä. Itsestä täytyy pitää huolta tietenkin, että jaksaa itse, mutta jos on oikea ystävä niin ei hylkää. Vedä rajat mutta jos olet ystävä niin älä hylkää. Hylkääminen voi olla sille masentuneelle viimeinen pisara, ei tarvi olla edes terapeutti hälle mutta olla edes läsnä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri katkaisi välit täysin yllättäen tässä joku aika sitten. Hävisi vaan ja lakkasi vastaamasta yhteydenottoihin. Mitään riitaa ei ollut eikä mitään. Hajosin henkisesti täysin koska luotin häneen ja hän pisti haavoittuvaisimpaan kohtaani. Olisin toivonut suoraa puhetta.

Olen hävinnyt tismalleen näin ja ex ystävä ajattelee varmaan, että hävisin "yllättäen" vaikka olin pahan olon kaatopaikka ko pariskunnalle useita kuukausia ja sain paskaakin niskaani sitten lopuksi... Eli kannattaa miettiä ihan perusteellisesti mikä meni omassa toiminnassa pieleen

Miksi ei voi antaa mitään vinkkiä siitä että mikä on välien katkaisuun syynä?

Ei se aikuisen ihmisen toimintaa ole vaan aika kaksinaamaista olla olevinaan ystävä edessä päin mutta todellisuus on toista.

Siinä voi antaa toiselle mahdollisuuden kehittyä kun väitän että harva ihan tietoisesti kohtelee toista huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen koska yksi haukkui läheistäni pedofiiliksi.

Ei kukaan syyttä suotta hauku

ole hiljaa pedofiili.

Vierailija kirjoitti:

Sanon suoria sanoja vähän vitsin varjolla eikä siitä saisi toinen loukkaantua. Ihmeesti eivät sitten enää ota yhteyttä. Liian herkkäpintaisia ovat jotkut.

Eivät ole, vaan sinun pitäisi muuttaa käytöstäsi. Etkä sinä voi päättää toisten ihmisten tunteista. Ilmeisesti et osaa olla kovin hienotunteinen, kyllä sellainen loukkaa ketä tahansa paitsi ehkä kaltaistasi. Ja et sitten saa loukkaantua tästä, sanon vain suoraan. En kylläkään vitsin varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ennen monta ystävää,mutta enää ei yhtään.Syynä häpeä pojastani,joka sortui päihteiden ja rikosten teille.

Kaikilla ystävilläni oli ja on,kunnolliset,menestyvät lapset.En jaksanut enää valehdella,salailla,puolustaa poikaani.

En enää lähtenyt minnekkään,ottanut yhteyttä.Poikani tekosten myötä myös oma elämäni tuhoutui monelta osaa.

Tässä ollaan.Yksin.

Voi että tuli paha mieli puolestasi. Eihän poikasi tekemiset ole sinun syytä, eikä sinun pidä hävetä vaan hänen itsensä. Olet varmasti tehnyt parhaasi kasvattaessasi häntä, mutta hän teki vääriä valintoja omassa elämässään joista vain hän itse on vastuussa. Voisinpa halata sinua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi kolmen minuutin kahvittelu on minusta kavereiden kesken ihan ok ja sopiva aika. Tai no joku tunti, vähän päälle ja sitten jatketaan päivää. Tuli nielee että toivotko kaverisi näkökulmasta liian intensiivistä kaverisuhdetta? Mieleen.

Hmm?

Kyllä kolme minuuttia on jo luksusta, kaksi ja puoli on ihan ehdoton maksimi.

;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään tämä ex-ystävä, nykyinen tuttu elää mielialalääkkeiden ja rauhoittavien varassa

...ja se on sinusta jotenkin halveksittavaa/väheksyttävää ja kertoo tämän ystävän huonoudesta? 

Toivottavasti olen väärässä.

Hylätyksi tuleminen voi olla aika kova kokemus , harva on niin itsevarma etteikö se vaikuttaisi joskus pahastikin.

Jos ei ymmärrä mistä se välien katkaisu johtui , sitä yrittää keksiä vaikka mitä syitä ja vikaa itsestään.

Siinä mielessä voi olla " helpotus" jos hylkääjällä ilmenee ongelmia , koska ne saattavat selittää tilannetta.

Ymmärrän toisaalta sen että hylätyksi tullut tarvitsisi tai haluaisi jonkun selityksen jos yhteydenpito lakkaa.

Kuitenkin omalta kohdaltani ajateltuna, tämä henkilö itse lupauksistaan huolimatta ei useasti ottanut yhteyttä. Eikä selitellyt ohareitaan ikinä, ystävyys jatkui niin kauan kun siedin hänen käytöstään.

Joo, olisin ollut aikuisempi kun olisin suoraan sanonut että nyt riittää, toisaalta sen sanoinkin, josta hän kyllä ymmärsi, mutta toisaalta ei. Kuten nyt usein ihmiset joilla asiat pyörivät itsensä ympärillä, katsovat olevansa oikeutettuja vaikka ja minkälaiseen käytökseen. Toiselta samanlaista käytössä ei ymmärretä alkuunkaan.

Hän teki jälleen oharit ja kun tällä kertaa siitä ärsyynnyin, niin en ole enää pitänyt yhteyttä ja tietää kyllä että johtuu tästä. Harmi vaan että kuulunee niihin ihmisiin joiden omaan käytökseen on aina joku syy joka pitää ymmärtää. Toisen kohdalla sellaista ei tietenkään ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseään saa suojella näiltä riippakiviltä, jos ei itse jaksa. Se ei tee hylkäävästä osapuolesta valaistuneempaa. Masentuneet tarvitsevat ammattiauttajia.

Totta kyllä että tarvitsevat ammattiauttajia, mutta MYÖS YSTÄVIÄ JOTKA EIVÄT PIDÄ NÄITÄ JOINAKIN RIIPPAKIVINÄ ja itsekkäästi ole heti hylkäämässä. Itsestä täytyy pitää huolta tietenkin, että jaksaa itse, mutta jos on oikea ystävä niin ei hylkää. Vedä rajat mutta jos olet ystävä niin älä hylkää. Hylkääminen voi olla sille masentuneelle viimeinen pisara, ei tarvi olla edes terapeutti hälle mutta olla edes läsnä. 

Eiväthän he aluksi ole olleet riipakiviä. Se on tullut mukaan myöhemmin, siinä vaiheessa kun huomaa, että riippakiveä kiinnostaa oma napa ja omat asiat. Toiselta ei edes kysytä kuulumisia, saati että oltaisiin niistä kiinnostuneita.

Siinä vaiheessa kun vain annat, tuet ja kuuntelet saamatta mitään muuta kuin negaa niskaasi, niin kyllä, toisesta on tullut riippakivi.

Pitkäaikainen ystävyys kaatui jatkuvaan rahan lainailuun ja lupausten rikkomisiin. Velkoja ei lähes koskaan maksettu sovitusti takaisin, suuttui kun kyselin rahojeni perään. Alkoi tuntua, että olen pelkkä henkilökohtainen pankki, kyllästyin lopulta siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Ei tarvitse olla. Tuo on vallankäyttöä hänen puoleltaan, että jättää ottamatta yhteyttä ja kaikki on sinun varassa. Mitä ystävyyttä se muka on? Ei tuollaisia passiivis-agressiivisia ihmisiä kannata roikottaa perässään. Jos ei ota yhteyttä, niin miksi sinä ottaisit?

Minä olen tuon kuvaillun tyyppinen ihminen. Menee siis huonosti ja minulla on vähän niinkuin suojamuuri yllä koko ajan, en anna itsestäni paljon mihinkään suhteisiin. Mitään vallankäyttöä se ei ole (voi jonkun mykkäkouluttajanarsistin osalta toki olla) vaan syvää häpeää, luottomuspulaa ja kituvaa itsesuojelua.

Mutta saman neuvon annan, ei ystävällä ole velvollisuutta kannatella toista kun asiat ovat noinkin epäselviä eikä hän apuasi toivo vaan ennemminkin välttää. Hukkaat energiasi murehtimalla ja potemalla syyllisyyttä. Ei väkisin. Jos joskus hän saa elämänsä raiteilleen niin olet hyvä ystävä kunhan olet iloinen hänen puolestaan, ehkä hän joskus avautuu jos avautuu.