Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Olen katkaissut välit muutamaankin kaveriin, joihin tutustuin yläasteella. Olimme kaikki tuttuja keskenämme ja heidän kanssaan ei juuri muuta ollut kuin draamaa, takinkääntöä ja pahan puhumista selän takana. Jos olimme porukassa, niin nämä haukkuivat aina sitä, joka ei ollut paikalla; siitä tiesin, että minuakin kyllä haukuttiin. Yläasteellahan tällainen on vielä suht normaalia, mutta sama jatkui siis vielä yli kaksikymppisenäkin.

Varsinkin yhden kaverin kanssa oli aivan mahdotonta; hän saattoi ihan selittämättä suuttua pienistäkin asioista ja olla puhumatta minulle kuukausiin - niin, ja tietenkin siinä samalla mustamaalata selän takana. Kerrankin suuttui minulle siitä, että hänen poikaystävänsä oli kehunut ulkonäköäni. Itse en ollut tuolloin paikalla, joten en ollut tietoinen edes kyseisistä kehuista.

Olen itse hyväntahtoinen, aika herkkä ja haluan tulla kaikkien kanssa toimeen. Jossain vaiheessa totesinkin, että omilta kavereilta en tuollaista shaibaa jaksa, joten lakkasin pitämästä heihin yhteyttä. "Ero" kävi suht helposti, koska muutin toiseen kaupunkiin. Onneksi omat ystävänsä voi valita.

Parhaana ystävänäni pitämäni henkilö ryhtyikin exäni ja tämän uuden puolison kaveriksi vieläpä erittäin vaikeassa erotilanteessa. Kun kerroin hänelle miltä tilanne minusta tuntuu, hän sanoi, että hänellä on monia frendejä.

Itsekeskeiseen omista asioista jauhajaan olen yrittänyt pikku hiljaa ottaa etäisyyttä. Omat mielenterveysongelmat, omat ongelmat, yleensä joku mies, aina vuodesta toiseen samaa jankutusta. Aina on joku aihe omassa elämässä mistä jauhaa ja jankuttaa vaikka aihetta koittaisi vaihtaa monta kertaa. Toisten asiat ei kiinnosta, mutta kuvittelee oman elämänsä kiinnostavan. Onneksi muutti kauas pois.

Vierailija kirjoitti:

Pitkäaikainen ystävyys kaatui jatkuvaan rahan lainailuun ja lupausten rikkomisiin. Velkoja ei lähes koskaan maksettu sovitusti takaisin, suuttui kun kyselin rahojeni perään. Alkoi tuntua, että olen pelkkä henkilökohtainen pankki, kyllästyin lopulta siihen. 

Minulle taas väkisin tuputettiin rahaa, koska olin silloisen ystäväni soppailukaveri ja päivien ohjelmanumero. Itse en liiemmin soppailusta edes välittänyt, mutta piti kuulemma lähteä kaveriksi ja rahaakin saa lainaa, eikä ole kiire maksella takaisin. 

No se kiire sitten tulikin yhtenä kauniina päivänä. Maine on mennyt yhteisten tuttujen silmissä, kun olen hänen mielestään "tunteeton, hyväksikäyttävä narsisti" ai niin, ja "varas".  Itse koin olevani maksettu seuraneiti. 

Vierailija kirjoitti:

Parhaana ystävänäni pitämäni henkilö ryhtyikin exäni ja tämän uuden puolison kaveriksi vieläpä erittäin vaikeassa erotilanteessa. Kun kerroin hänelle miltä tilanne minusta tuntuu, hän sanoi, että hänellä on monia frendejä.

Sama kävi mulle. Siihen loppui se ystävyys. 

Suurin osa ystävyyksista on katkennut itsekseen elämäntilanteiden myötä. Mutta sitten on muutama erityinen tapaus, jotka ovat olleet tärkeitä opetuksia ystävyydestä.

Nyt viisikymppisenä olen aika tarkka kenet päästän lähelleni näiden tapausten takia. Heitä yhdistää jatkuva pahan puhuminen muista, mitä nykyisin osaan varoa. Sellaiselle ei kannata puhua itsestään mitään tärkeää, ei kutsua kylään tai pitää yhteyttä. Tuon käytöksen takana on kateellisuus, mikä ennen pitkää tuhoaa ne hyvät puolet, mitä ystävässä ja ystävyydessä on ollut. Kaksi näistä on edelleen kaukaisempia tuttaviani, mutta yhden kanssa tuli totaalinen ero.

Sitten on yksi nainen, joka humalassa yritti iskeä miestäni useamman kerran. Ajankohta tuolle oli vielä sellainen, että olin vakavasti sairaana, joten ehkä nainen ajatteli saavansa mieheni itselleen, jos kuolen. Hän ehkä oli ystäväni vain siksi, että oli (miehensä kertoman mukaan, hän otti yhteyttä) rakastunut mieheeni ja halusi kontaktia häneen kauttani.

Helpottavaa lukea tätä ketjua. En olekaan yksin tämän asian kanssa.

Olen joutunut katkaisemaan ja minuun on katkaistu yhteydet. Juuri samoista syistä kuin useammat kertoo eli liian negatiivista tai yksipuolista joustamista.

Onneksi olen saanut kehittyä ihmisenä. Valitsen kaverini ja ystäväni tarkoin nykyään.

Yksi lukioystävä muutettuamme opiskelupaikkakunnalle alentuvasti tuhahteli minulle kuinka rasittavaa on, kun sejase ystävä vanhalta paikkakunnalta aina ottaa yhteyttä, eikö se ymmärrä ettei hän tarvitse ketään lapsuuskaupungistaan. Viesti meni perille, en ottanut minäkään enää yhteyttä.

Kahden kaverin kohdalla huomasin, että minä olen aina se, joka ehdottaa tapaamista, aina vetovastuussa. Suurta draamaa asiaan ei liittynyt, päätin lopettaa olemasta vetovastuussa ja yhteydenpito hiipui.

Ystävyyssuhteet katkeaa kun ne ei ole tarkoitettu pitkäkestoisiksi. Aluksi et tunne ihmistä, sitten opit tuntemaan ja jos tyyppi onkin esim. itsekeskeinen minäminäminä-ihminen joka haluaa vain kuuntelijan eikä osaa vastavuoroisuutta eikä aidosti ole ystävä, muuttuu riipakiveksi niin eihän sellaista tarvi kenenkään sietää. Mieluummin vaikka yksin kun superhuonojen ystävien kanssa missään väleissä.

Mulla viimeisin oli tällainen itsekeskeinen joka kuvitteli olevansa hirveän hyvä ja itsekehun määrä oli valtava. Silti järjettömän heikko eikä uskaltanut kritiikkiä antaa kun kaikki oli niin vakavaa ja minäkuva niin vääristynyt ettei tajuttu että osui ja upposi.

Varmaan edelleen kärsisin ja ymmärtäisin loputtomiin omat voimavarat kuluttaen loppuun mutta hänpä suuttui mun eriävästä mielipiteestä niin että laittoi itse välit poikki, säästi mut siltä. Onpahan helpompi kun ei itse kanna sitä lopullisuuden taakkaa, että olisiko sittenkin vielä pitänyt lisää ymmärtää ja kuunnella ja jättää omat jutut taka-alalle. Rankat ihmiset on kyllä rankkoja.

Silti nekin tarvii ystäviä mutta kun pitäis kehittyä... hyvä ystävä kehittää ja kasvattaa paremmaksi näin mä ajattelen. Kaikista ihmissuhteista oppii jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä, matkustelimme jne. Itse avioiduin ja muutin toiselle paikkakunnalle ja yhteydenotot harvenivat, joskus soitto ja joulukortit, kerran ystävä kävi meillä. Vuosia sitten tapasin tämän ystävän sukulaisnaisen ja hän pyysi minua pitämään ko ystävään yhteyttä, hän kertoi tämän ystäväni olevan kovin yksinäinen ja masentunut, tämä ystäväni on edelleen sinkku.

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Otanko vielä yhteyttä vai en? Välillä minua on suututtanutkin tämä ystävyyssuhde. Ko suhde on vuosia ollut pelkästään minun varassa. Kyse on ihmisestä, jonka olen tuntenut lapsuudesta asti.

Ei tarvitse olla. Tuo on vallankäyttöä hänen puoleltaan, että jättää ottamatta yhteyttä ja kaikki on sinun varassa. Mitä ystävyyttä se muka on? Ei tuollaisia passiivis-agressiivisia ihmisiä kannata roikottaa perässään. Jos ei ota yhteyttä, niin miksi sinä ottaisit?

Kiitos, noin minäkin olen sitä ajatellut. Tuon passiivis-agressiivisuusden olen tunnistanut, siksi kuitenkin tätä kyselin, että jos hän on masennuksen takia kyvytön ottamaan yhteyttä. Hänellä on viime vuosina ollut menetyksiä, äidin kuolema ja työn loppuminen. Mutta joo, annan hänen olla rauhassa. Lähetän joulukortin ja siinä se on.

Masennus on asia erikseen. Mutta jotkut käyttävät sitä tekosyynä, ja luulevat voivansa kohdella muita ilkeästi sairautensa takia.

Masennus on kyllä vakava asia ja voi muuttaa ihmisen käytöstä, kaikki masentuneet eivät kuitenkaan ole ilkeitä vaan juuri passiivisia ja apaattisia. Silloin on loukkaavaa, ettei toiselta ymmärrystä heru vaikka se olisi tärkeintä. Näistäkin kommenteista paistaa suuri itsekkyys, ikään kuin ystävyydestä pitäisi aina saada itselleen saman verran mitä kuvittelee antavansa.

Jouduin kiusatuksi lukiossa ja silloinen paras kaverini kääntyi yllättäen minua vastaan, vaikka aluksi oli tukena. Paljastui, että hän oli osana kiusaamisrinkiä ja samaan aikaan kun kaveerasi kanssani, laverteli asioitani kiusaajaporukalle, yrittäen näin pelastaa omaa nahkaansa ja päästä piireihin. Kaiken huippu oli, kun hän syytti minua tilanteesta kun uskalsin vihdoin avata suuni. Välithän siinä meni poikki. Nyt lähes 15 vuoden jälkeen yritti ottaa yhteyttä, mutta jostain syystä en ole sille lämmennyt. En tiedä katuuko, sillä ei ole väliä. Mikään ei voi muuttaa sitä helvettiä minkä jouduin käymään läpi.

Uusi kämppis oli hauska ja kiltti, kutsui kotiinsakin viikonlopuksi ja sen kanssa oli mukavaa. Ykskaks muuttuikin täysin, vinoili, piikitteli ja komenteli, kävi todella inhottavaksi. En ymmärtänyt, en tiennyt tehneeni mitään väärin häntä kohtaan. Myöhemmin yhteinen tuttu kertoi syyksi sen, että olin alkanut seurustella ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Tätä poikaakin kämppis solvasi ja nälvi, ja nyt jälkeenpäin katsottuna monia muitakin narsistisia piirteitä hänessä oli. Muut olivat vain hänen hoviaan, eikä kukaan saanut olla parempi. Kaksinaamaisuus - osasi olla mielinkielin tarvittaessa ja samassa hetkessä v*ttumainen. Hyvä vain että pääsin eroon.

Jouduin katkaisemaan väliin ystävään, kun hän oli koko ajan jotain vailla minulta. Apua, kyytiä, rahaa...siis ihan jatkuvaa soittelua ja maratonpuheluita. Ei vaan jaksa tuommoista.

No tuota, koittakaa nähdä se fakta, että ihmisten välinen suhde, jota siis ystävyydeksi kutsutte, on tosiasiassa kaupantekoa, vaikka ette edes itse sitä tiedosta.

"Annan tämän sinulle, joten anna sinä tuo sitten minulle. Jos et anna tuota, niin en pidä sinusta".

Yksipuolisella ilmoituksella. Olen ollut aina tarkka yksityisyydestäni, en ole edes perheenjäsenille kovin äkkiä kertonut jos jonkun kanssa seurustelen (koska siitä tulee vain vituilua ja naljailua jota koulukiusattu kuuli ihan tarpeeksi).

Enivei, oli alkavaa säätöä yhden miehen kanssa, tunnettiin kaverin kaa molemmat tää mies (kaveri oli menos toisen kans naimisiin joten ei mikään mustis). Kaveri jonkin ajan kuluttua tutustui siskooni ja lörpötteli kaiken tästä (jo silloin kuihtuneesta) säädön kohteesta. Siskopa sitten alkoi tinkomaan ja piikittelemään asialla.

Kaveri tiesi intiimejäkin asioita minusta, joten en voinut tietää mitä kaikkea mun asioita on lörpötellyt (ja siskoni juoraa ihan kaiken muulle perheelle) joten ilmoitin että kiitti vidusti, en voi enää luottaa sinuun joten eipä meillä ole enää mitään keskusteltavaa.

Tästä syystä avaudun vain anonyymeillä palstoilla.

Mielestäni hyvä kaverini muutti ulkomaille. Ei kutsunut kertaakaan käymään sen sijaan olisi kyllä ollut mielellään loisimassa, kun oli käymässä Suomessa. Ei sopinut minulle.

Ystäväni katkaisi välit selittämättä vaikka käytiin töissäkin samassa paikassa. Mitään perusteluita en saanut, ennen kuin kaksi kuukautta myöhemmin otin akan sivuun että nyt sinä kerrot, miksi teitä näin minulle. Ja sieltähän sitten tulikin sekavaa selostusta kaverien kaverien sanomisista ja tekemisistä. Samaa tarinaa kyseinen nainen kierrätti muillakin ihmisillä joihin oli lyönyt ilmeisesti saman päähänpiston vuoksi välit poikki. Tekijät vaan vaihtuivat. Silloin harmitti, jälkikäteen ei kyllä yhtään. Tyyppi lainaili ja vaati kaikkea aina yöpaikasta kosmetiikkaan, ja on tällä hetkellä kinuamassa takaisin vanhoihin piireihin kun "uusien" kanssa välit rakoilee varmana jatkuvan seläntakana jauhamisen takia. Kyseisen porukan ihmiset hän ammoisina aikoina toki muisti haukkua samanlaisiksi hyväksikäyttäjiksi kuin meidänkin kaveripiirin.

Viimeksi katkaisi välit kun sanoin hyi yök asiaan johon ilmeisesti olisi pitänyt reagoida et ihanaa!

Eli ystävän aviomies oli halunnut et oma ystävänsä liittyy seksitouhuihin, miehet olivat myös keskenään jotain touhunneet mutta ei ilmeisesti penetroitunut toisiinsa.

Ja nyt he duunnittelivat vielä

Jatkoa. Minusta tällaiset seksijutut ei ystävien taakaksi kuulu vai mitä olette mieltä?

Muuten olisin voinut olla yhä ystävä mutta multa vaadittiin tähän asiaan siunausta eikä

Sitä tipu sillä mudta toi on friikkiä

Ja ennenkaikkea vastenmielistä.

Vierailija kirjoitti:

Parhaana ystävänäni pitämäni henkilö ryhtyikin exäni ja tämän uuden puolison kaveriksi vieläpä erittäin vaikeassa erotilanteessa. Kun kerroin hänelle miltä tilanne minusta tuntuu, hän sanoi, että hänellä on monia frendejä.

No hän on selvästi kypsä aikuinen. Sinä et. Mielestäni on aivan kohtuutonta että pitää valita jokin puoli erotilanteessa. Sukulaiseni on niin epäkypsä että suuttui kun pidän yhteyttä myös hänen eksäänsä. Kyllä pidän koska olemme tunteneet heidän liiton vuoksi 20 vuotta.

Fiksu vastaus ystävältäsi että hänellä voi olla monia ystäviä. Enpä itse kehtaisi olettaa että voin omia itselleni ihmisiä vaikka olenkin eronnut.

Enoleterapeutti kirjoitti:

Naiset tarvii ystävää vain kun menee huonosti tai ryyppykaverin,muulloin ystävä jätetään.

Siksi en hanki ystäviä.

Aha. Miksi mulla nelikymppisellä on 5 todella läheistä ystävää ja lisäksi monia tosi hyviä kavereita vaikka mulla on mennyt elämä aika hyvin muutamia isoja kriisejä lukuunottamatta. Näistä viidestä kolme tuntenut jo alle kakskymppisenä, kahden kanssa ystävystynyt aikuisella iällä. Ryyppäämässä käyn näistä yhden kanssa ehkä kerran vuodessa.

Oisko sun asenteessa ja suhtautumisessa jtn parantamisen varaa?