Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Yläasteella katkaisin välit tyttöön, joka oli kutosluokalla ollut paras kaverini. Tai niin luulin. Yläasteen ensimmäisenä päivänä oppilaat tapasivat koulun pihalla kaveriensa kanssa. Menin sen porukan luo, jossa oli tämä "ystäväni". Ystäväni katsoi minua jäätävästi ja totesi muille, että mennään tuonne vähän matkan päähän.

Sen jälkeen en ollut sen tytön kanssa missään tekemisissä. Jälkeenpäin olen pikku hiljaa ymmärtänyt, että tyttö taisi olla vain vanhempieni lompakon kaveri. Annoin hänelle avokätisesti lainaan äitini ulkomailta tuomia vaatteita, ja hän lainasi takaisin H&M -rytkyjä, mutta itse olin ihan tyytyväinen, koska tykkäsin niistä enkä ymmärtänyt merkkien päälle toisin kuin kaverini, jonka tuon ajan elämänhaave oli Louis Vuittonin laukku. Jonkin verran hälytyskellot soivat, kun tavaroideni palautus alkoi viivästyä ja näin hänet jossakin omat vaatteeni päällään, vaikka hänen oli pitänyt palauttaa ne ajat sitten, ja kysyessäni hän väitti niitä omikseen. Annoin hänelle salaa lainaan jopa äitini Vuittonin korkokengät, äidilläni kun oli niin paljon kenkiä ettei edes katsonut jokaiseen kenkäkaappiin joka kuukausi. Ne hän onneksi sentään palautti. Käytti niitä kuitenkin, vaikka äitini kengänkoko on 39, ja itse olimme 13-vuotiaita tyttöjä. :D Tuolla tytöllä oli hyvin ankarat vanhemmat, ja ollessamme kavereita säälin häntä ja halusin antaa hänelle vähän omastamme. Kävimme toisinaan kaupungillla ostoksilla koulun jälkeen, ja jos hän osti kymmenellä eurolla jotakin pientä kosmetiikkaa ja krääsää, hänen isänsä huusi hänelle ja vei häneltä lompakon, mikä oli minusta ennenkuulumatonta. Itse sain tehdä ostoksia suhteellisen vapaasti muutamalla kympillä per kerta, ja tulin ostaneeksi hänellekin kaikkea pientä.

Tuo on vaikuttanut siihen, miten luotan uusiin ihmisiin. Olen ja olen aina ollut hyvin tavistyyppi, en tykkää puhua rahasta enkä käyttää sitä muiden nähden. Pelkään yhä, että jos olen liian avoin, ihmiset pyrkivät hyötymään minusta rahallisesti. En kyllä usko, että olen enää yhtä hyväuskoinen hölmö kuin lapsena, tuo yksi kokemus opetti minua. Tietyllä tapaa olin ehkä vähän "kuplassa kasvanut" ja tottunut siihen, että kaikki on minulle suotuista.

Kysynpä kaikilta niiltä, jotka hämmästelevät, että joku kaveri katkaisi välit: kuinka paljon sinä olet antanut itsestäsi tälle ihmiselle? Mikä on ollut prosenttiosuus sinun jutuistasi ja hänen jutuistaan, kun vaikka juttelette puhelimessa? Ihan vain siksi, että itselläni on tälläinen ystävä, joka vain puhuu omia asioitaan, ja minun asiani ovat vähäpätöisiä ja niille sallitaan korkeintaan pari minuuttia (verrattuna siihen tuntiin joka puhutaan hänen asioistaan). Tämä kaveri ruvennut ärsyttämään, muutenkin tosi itsekeskeinen, vähättelee muiden kokemuksia ja sanoo tosi ikävästi sellaisista asioista joita ei itse ymmärrä, joten olen vähentänyt yhteydenpitoa.

Ei kaikissa tapauksissa tietenkään näin ole, mutta tässäkin ketjussa on paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet, että heitä on käytetty kuuntelevana korvana eikä ystävä anna heille itsestään mitään. Joten pakko näiden "hyväksikäyttäjienkin" on tätä ketjua lukea. Tasapuolisuus kunniaan ystävyyssuhteissa!

Minun ja erään ystäväni yhteydenpito on nykyään sellaista, että tämä ystävä soittaa ja huokailee ensi töikseen, että on yrittänyt tavoitella minua, mutta en ole vastannut. Tämä ei pidä paikkaansa, minulle ei ole tullut puheluja.

Vaihdamme kuulumisia. Jossakin vaiheessa tajuan, että ystäväni on aika humalassa. Hän toistaa moneen kertaan samoja asioita. Yleensä menossa on jokin kriisi.

Sitten ystäväni rupeaa huokailemaan, että minä en koskaan soita, olemme niin etääntyneet, tuskinpa enää edes tuntisin häntä... syvää, syyllistävää voivottelua.

Minä tähän, että no kuule, voisinko tulla käymään lauantaina, olen sopivasti kaupungissa. Ystäväni tähän, että ihanaa, totta kai, ilmoittele vielä perjantaina aikataulusta.

Perjantaina laitan ystävälleni viestin, että nähdäänkö huomenna sitten vaikka kuudelta. Saan vastauksen, jossa hän selittää, että nyt tulikin iltavuoro / kokkikerhon aika olikin muuttunut / äiti pyysi koiranvahdiksi... Hän on aina hirveän pahoillaan. Mutta hei, koitetaan nähdä pian. Kun sä et ikinä soita, etkä pidä yhteyttä.

Toivotan hänet meille tervetulleeksi ihan milloin vain. Hän kiittää kutsusta, mutta ei koskaan tule.

Semmoinen ystävyys. Tämä kuvio toistuu monta kertaa vuodessa. Etäännytty on, mutta se ei kyllä ole minun syytäni.

Joo kerran.

Lähinnä ystävyytemme tuntui hieman yksipuoliselta. Minä autoin häntä vaikeassa elämäntilanteessa antamalla kirjaimellisesti katon pään päälle ja hän hyväksikäytti tilannetta naurettavalla tavalla. Kun pääsi jaloilleen niin lähes tulkoon katosi elämästäni. Eli piti yhteyttä kyllä kun tarvitsi minua.

En kadu että autoin. Tottakai tein niin enkä olettanut saavani mitään takaisin. Olisin vain toivonut, että ystävyytemme olisi merkinnyt hänelle enemmän kuin mahdollisuutta hyötyä.

Eipä siinä, en usko että oltaisiin enää muutenkaan ystäviä. Ollaan tallattu aika eri polkuja.

Olisi kiva tietää, mitä tämä yksi säntillinen alapeukuttaja haluaa ilmaista. Sitäkö, että on ystävältä otettava kuraa vastaan rekkalastillinen ja vain kestettävä? Sitäkö, ettei ole väliä, vaikka toinen ei kuuntele? Sitäkö, että yksipuolinen auttaminen on ihan jees? Täällä on monta järkevää kirjoitusta, mutta joku vaan jaksaa alapeukuttaa.

Te hylätyt ex-ystävät:

Mietittekö koskaan millaisia ystäviä olitte?

Oliko se vastavuoroista?

Autoitko toista?

Järjestitkö yllätyssynttärit?Vauvakutsut?Muistitko toisen valmistumisen?Huomasitko toisen laihtumisen tai pärjäämisen työelämässä?Kutsuitko mukaan mökille tai ulkomaanmatkalle silloin,kun oli parempaa seuraa tiedossa?

Vai olikohan se sittenkin niin,että kun ihastuit kaverisi exään kerran jos toisenkin,tietenkin aloitit flirtin kaverin tunteista välittämättä?Oliko se niin,että otit vastaan kaikki huomion osoitukset ja kivat yllätykset itsellesi,mutta et kertaakaan huomioinut sitä toista?Oliko se niin,että dissasit kaverisi uraa,miestä,kotia?Oliko se niin,että aina kun parempaa seuraa oli tarjolla,kaveri jätettiin rannalle?Oliko se niin,että kuitenkin ilmainen lomamökki tuon kaverin järjestämänä kelpasi?

Vierailija kirjoitti:

Multa lähti yks lätkimään. Ironisinta on se, että minun olisi pitänyt konfrontoida hänet käytöksestään jo kauan kauan sitten, ihan samoja elementtejä, kuin monella muulla täällä. Mut kun en tehnyt asialle mitään, hän oli lopulta se, joka feidasi. Harmitti varmaan kauheasti, kun en ruvennutkaan hännystelemään. Tilanne oli surkuhupaisa. Vihaan draamaa, mut tuossa oli aimo annos sitä. Olen kuitenkin toimeentarttuva ja aikaansaava ja tunteva; hyvin hyvin hyväkäytöksinen ja oikeudenmukainen luonne vaan.. Estää tehokkaasti loukkaamasta muita. Nykyinen tunnetyhjyys on huomattavasti rauhallisempi ja seesteisempi tunne, jos vertaa siihen ahdistuksen määrään, jota aiemmin tunsin, kun vielä oltiin tekemisissä. Kumpusi myös siitä, että tiesin, että tilanteeseen pitäisi tarttua ja tehdä jotain.

Munkin entinen kaveri alkoi käyttäytyä töykeästi ja siten että halusi varmaan mun katkaisevan välit. Musta välien katkomista haluava saa luvan tehdä sen itse. Lopulta hän kai sitten feidasi mut kun jatkoin normaalina kaverina olemista koko ajan hänelle.

Minut feidattiin siksi, että en jaksanut olla enää mieliksi toiselle. Oli siis helpotus, että pääsin eroon tyypistä. Sitä en kiellä, etteikö jotenkin tilanne kuitenkin harmittanut. Olihan se posketonta, että kun en suostunut olemaan kynnysmatto, sain kenkää. Mutta siis, parempi minunkin kannalta näin. Ystäviä ei vaan ole kovin helppo saada myöhemmällä iällä, kaikilla on omat syynsä olla ystävystymättä. Jollain on jo liikaa kavereita, joku on saanut siipeensä ystävältä, jollain on muita henk koht ongelmia, jotka vie huomion etc.

Teille,jotka on lähteneet ja polttaneet sillankin takanaan...

Kyllä se on ihan mahdollista löytää aikuisena uusia hyviä ystäviä.Sellaisia,joihin voi luottaa ja joiden seurassa ei tarvitse olla varuillaan.Itselleni oli niin uskomaton tunne kun vietin uusien työkavereiden kanssa iltaa ja ei ollutkaan sellainen piilovittuilu päällä.Kukaan ei naureskellut,pyöritellyt silmiään tai sivaltanut mitään julmaa.Myöhemmin työkaveruus syveni aidoksi ystävyydeksi.Arvostetaan toisiamme vailla kateutta.En ikinä enää suostuisi jonkun narsistin kynnysmatoksi.

Tiedän yhden joka on menettänyt useita ystäviä viime vuosina. Hän on juuri tuollainen, että hänelle on järjestetty yllätyssynttäreitä, kutsuttu juhliin, kavereiden mökeille yms. mutta ikinä ei vastavuoroisesti anna mitään, vaan käyttää omat rahansa vain omaan ulkonäköönsä ja omiin harrastuksiinsa.

Puhuu 90% itsestään, pitää itseään muita parempana, pitää oikeutettuna että muut järjestävät hänelle yllätyksiä ja antavat synttärilahjoja, mutta itse ei ikinä näe vaivaa ystäviensä vuoksi. Yhdessä vaiheessa pyöritti 3 miestä samaan aikaan, valehteli heille ja sitten jauhoi tästä itse aiheutetusta sotkusta kaikille ystävilleen. Lopulta päätyi sitoutumaan yhden näistä miehistä kanssa ja tietysti petti tätä. Sitten taas valitettiin kavereille kuinka kamala tilanne on, vaikka itse oli pettänyt!

Ei piittaa ystäviensä kuulumisista, haluaa puhua vain itsestään.

Hänellä kaverit vaihtuu koko ajan, koska kukaan ei jaksa tuollaista keskenkasvuista itsekeskeistä ihmistä. Osaa kuitenkin olla niin hurmaava, että löytää aina uuden uhrin.

Kyllä, syyllisti minua siitä, että olin (ja olen) todella masentunut puolisoni yllättävän kuoleman johdosta.

Mikä juttu tää yllätyssynttärit on? Jos mulle joku järjestäisi yllätys-mitään, olis kyllä entinen ystävä. Muutenkin elämä on niin hektistä ja kuormittavaa, että en tosiaan kaipaa mitään ylläripylläreitä.

Sitten tohon, kenen asiosta ystävien tapaamisessa puhutaan. Ihmisillä on erilaisia tyylejä alkaa keskustella. Minä suuren sisarusparven keskimmäisenä olen oppinut pitämään ääntä ja tuomaan asiani itse esille. En odota, että multa kysytään, mitä mulle kuuluu ja mites se ja se deitti tai esitetä tarkentavia kysymyksiä jostain asiasta. Kysyn itse, mitä mieltä ystävä on tilanteestani, mitä itse tekisi. En muutenkaan ymmärrä, että olis jotain sun asioita ja mun asioita, ja aika pitäisi käyttää puoliksi niiden kesken. Eikö kaikista aiheista syvässä ihmissuhteessa tule yhteisiä ja ne voi hyvässä keskustelussa nostaa yleiselle tasolle? En mä ainakaan jaksa vain itsestäni puhua, vaan pohdin usein jonkun ilmiön yleisyyttä. Tietty kiinnostus ilmiöön syntyy usein vasta, kun itse siihen törmää.

Toisaalta se kysyminen voi joissain asioissa olla hankalaa, sillä toisille eri asiat on arkoja paikkoja kuin toisille. Minä en esimerkiksi halua puhua harrastuksistani ollenkaan, vaikka harrastuksia pidetään yleensä muka neutraalina ja hyvänäkin keskustelunaiheena. Sen sijaan puhun mielelläni politiikasta ja ideologioista, vaikka jossain homeisessa käytösoppaassa niitä ei pidetä sopivana keskustelunaiheena jossain kutsuilla tai liikennevälineessä.

Olen kyllä huomannut, että joillakin, varsinkin naisilla, on jokin idea mielessään, miten tapaamiset ja keskustelut pitäisi mennä. Jonkin kaavan mukaan, diskreetisti ja sovinnaisesti. Mutta valitettavasti mä ainakin sotken kaikki kuviot ja olettamukset, ja saatan puhua ihan mistä vaan. Toisaalta en loukkaannu, jos joku kylmästi vaihtaa puheenaihetta. Kaikkia ei voi kiinnostaa samat asiat.

Olen katkaissut. Ystävä muuttui seurustelun myötä tupakoivaksi, typeräksi teinimäiseksi, ja on kuitenkin yli 20

Ennen meillä oli hauskaa ja oltiin sydänystäviä, kunnes löytyi mies, mies itse kuin puupökkelö mammanpoika. Ei edes tervehdi tai ole peruskohtelias, huomasin että olin vain kolmas pyörä

Vierailija kirjoitti:

Mikä juttu tää yllätyssynttärit on? Jos mulle joku järjestäisi yllätys-mitään, olis kyllä entinen ystävä. Muutenkin elämä on niin hektistä ja kuormittavaa, että en tosiaan kaipaa mitään ylläripylläreitä.

Sitten tohon, kenen asiosta ystävien tapaamisessa puhutaan. Ihmisillä on erilaisia tyylejä alkaa keskustella. Minä suuren sisarusparven keskimmäisenä olen oppinut pitämään ääntä ja tuomaan asiani itse esille. En odota, että multa kysytään, mitä mulle kuuluu ja mites se ja se deitti tai esitetä tarkentavia kysymyksiä jostain asiasta. Kysyn itse, mitä mieltä ystävä on tilanteestani, mitä itse tekisi. En muutenkaan ymmärrä, että olis jotain sun asioita ja mun asioita, ja aika pitäisi käyttää puoliksi niiden kesken. Eikö kaikista aiheista syvässä ihmissuhteessa tule yhteisiä ja ne voi hyvässä keskustelussa nostaa yleiselle tasolle? En mä ainakaan jaksa vain itsestäni puhua, vaan pohdin usein jonkun ilmiön yleisyyttä. Tietty kiinnostus ilmiöön syntyy usein vasta, kun itse siihen törmää.

Toisaalta se kysyminen voi joissain asioissa olla hankalaa, sillä toisille eri asiat on arkoja paikkoja kuin toisille. Minä en esimerkiksi halua puhua harrastuksistani ollenkaan, vaikka harrastuksia pidetään yleensä muka neutraalina ja hyvänäkin keskustelunaiheena. Sen sijaan puhun mielelläni politiikasta ja ideologioista, vaikka jossain homeisessa käytösoppaassa niitä ei pidetä sopivana keskustelunaiheena jossain kutsuilla tai liikennevälineessä.

Olen kyllä huomannut, että joillakin, varsinkin naisilla, on jokin idea mielessään, miten tapaamiset ja keskustelut pitäisi mennä. Jonkin kaavan mukaan, diskreetisti ja sovinnaisesti. Mutta valitettavasti mä ainakin sotken kaikki kuviot ja olettamukset, ja saatan puhua ihan mistä vaan. Toisaalta en loukkaannu, jos joku kylmästi vaihtaa puheenaihetta. Kaikkia ei voi kiinnostaa samat asiat.

Olen kyllä törmännyt kaltaisiisi. Usko tai älä, et ole kauhean viihdyttävää seuraa. Suuna ja päänä selittämässä omia juttujasi ja politiikkaa. Joopajoo.

Vierailija kirjoitti:

Kysynpä kaikilta niiltä, jotka hämmästelevät, että joku kaveri katkaisi välit: kuinka paljon sinä olet antanut itsestäsi tälle ihmiselle? Mikä on ollut prosenttiosuus sinun jutuistasi ja hänen jutuistaan, kun vaikka juttelette puhelimessa?!

Niin, tämä joka muutti muualle vuosien ystävyyden jälkeen sanaakaan sanomatta, enkä ole kuullut hänestä sitten viime syksyn. Hän oli yleensä se, joka soitti, hän vuodatti sekalaisia sotkujaan puhelimessa tunnin tai kaksi, kunnes akku tai puheaika loppui, mun perheenikin toisinaan kyllästyi kun roikuin "aina" puhelimessa. Ystävällä jäi suorastaan levy päälle kun piti jauhaa samat asiat miljoonaan kertaa, vääntää, veivata ja spekuloida kaiken mahdolliset syyt ja seuraukset ja ihmisten vaikuttimet siihen miksi tekivät niin tai miksi eivät tehneet näin. Harvoin sain suunvuoroa (enempää kuin, juu, jaa, okei, aha) kertoa omia asioitani. Jos yritin, hän useimmiten lopetti puhelun siihen sanomalla vain että mun täytyy nyt mennä, moi. Jos mä soitin hänelle, kysyi hän usein parin lauseen jälkeen että oliko sulla jotain asiaa. No, ei, eihän mulla, kunhan nyt ajattelin vain jutella ... juu ei, ei hänellä nyt ole aikaa. Ja jos vielä epäillään että mitä mä annoin suhteelle, niin mä olin se, jolla oli auto, jolla oli rahaa, joka pystyi järjestämään yhtä ja toista eli en se kyllä ainakaan minä ollut, joka oli suhteen hyväksikäyttäjä! Ja silti mulla on ikävä häntä.

Olen itse asiassa aika varma että kukaan näistä hölöttäjistä, tilan ottajista ja energiaimureista ei huomaa lainkaan mitään vikaa käytöksessään. Suurin osa heistä saa elää kuitenkin kavereiden ja ystävien keskellä, ja jos on vielä kovinkin täynnä itseään, ei huomaa että joku kaveri siirtyy pikkuhiljaa takavasemmalle. Monesti nämä hölöttäjä-päällepäsmärit ovat sen verran aktiivisia ja ekstrovertteja, että tutustuvat helposti ihmisiin. Eri asia sitten, kokeeko yksikään näistä kavereista mitään oikeaa ystävyyttä tässä suhteessa. Eräällä tällaisella tuttavuudellani on noin 10 hengen kööri, jonka kanssa hän viettää aikaansa. Epäilemättä kööri ei pysyisi välttämättä koossa, jos tämä päällepäsmäri ei osallistuisi aktiivisesti tekemisten suunnitteluun. Hän hoitaa ohjelmat juhannuksiin ja kissanristiäisiin, siinä on sitten helppo mukana hengata. Toisaalta luulen, ettei hän tunne yhtäkään bändinsä jäsentä niinkuin ystävä tunnetaan.

Parikin eri ystävää eri ikäisenä. Molemmat alkoivat jostakin syystä olemaan minua kohtaan ilkeitä/ töykeitä, sanoivat ikäviä kommentteja milloin mistäkin, usein muka huumorin varjolla. En ollut tietääkseni tehnyt mitään väärää. Tuli sellainen olo, että tuo oli jotakin ihme hyökkäämistä, sitä en tiedä mistä tuli tarve sellaiseen. Toinen tosin myönsi jälkeenpäin, että oli aina kokenut minut uhkana itselleen. En ymmärrä miksi. Tuollaista negatiivisuutta vaan en kaipaa elämääni eikä minun tarvitse sitä syyttä suotta ottaa vastaan, siksi välien katkaisu. Toinen suoraan keskustellen, toiseen lakkasin itse pitämästä yhteyttä ja ystävyys kuihtui pois.

Olen sekä viilentänyt että katkaissut. Välien viilentäminen on seurannut siinä kohtaa kun eräs ystävävä rupesi vain valittamaan kaikesta. Esim ehdotin korkeasaaren reissua kerran kaveriporukalla, hän oli alkuun innoissaan mutta päätti ennen reissua käydä itse testaamassa korkeasaaren ja tuli ilmoittamaan mulle että oli pettymys. Tai valitetaan työpaikasta, siitä ettei laihdu tai treeni pure, vaikka ei edes jaksa tehdä asioille mitään. Tuossa tapauksessa en jaksa enää neuvoa, kuunnella tai suunnitella yhteisiä reissuja (kumminkin pettymys) vaan vähennän yhteydenpitoa ja keskityn kivempiin ihmisiin.

Välit sen sijaan katkaisen oikeasti silloin jos henkilöstä on aidisti henkistä haittaa minulle tai luottamus katoaa. Eräs ystäväni (serkku joka on trans) tuli ex poikaystäväni kanssa liiankin hyvin juttuun, mutta jos avauduin parisuhteestani hänelle, hän kertoi heti miehelleni ja lähetti hänelle minun laittamani viestit. Eli luotto meni. Välit laitoin poikki.

Olen homomies.

Ystäväni muuttui väkivaltaiseksi puolisoani kohtaan. Se siitä ystävyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Olen.  Samanlaisia syitä kuin muillakin täällä. Pikkuhiljaa muut kaverit jäivät pois, koska ystävyys tämän henkilön kanssa oli niin intensiivinen. En tavallaan itse edes huomannut kuinka paljon hän vei tilaa.

Monta tuntia päivässä piti olla analysoimassa hänen elämäänsä. 

Tapaamiset piti lisäksi aina olla sellaisia vähintään puolen päivää kestäviä.  Olin jotenkin niin syvällä tässä ystävyydessä etten edes tajunnut kuinka kieroutunut suhde meillä oli. Olin siis käytännössä jatkuvasti käytettävissä hänen ongelmilleen.  Kerran hän oli sitten saanut hyviä uutisia työrintamalta, joista oli lähettänyt itselleni viestiä.

Olin kuitenkin sellaisessa paikassa, jossa nettiyhteys oli huono ja saatoin päästä fb:n mutta se ei ladannut viestejä näkyviin. Vastapuolelle tämä siis saattoi näyttää, että olin viestit nähnyt.  Vihdoin kun viestin näin n. päivän viiveellä ja soitin perään niin hän oli jo ehtinyt loukkaantumaan vastaamattomuudesta. Oli kuulemma ehtinyt muutaman kaverin kanssa vielä käsitellä asiaa ja päivitellä kuinka minua ei selkeästikään kiinnosta hänen asiansa ja taidan olla kateellinen. 

Tästä sain kimmokkeen päästää kyseisestä ihmisestä irti. Mielestäni  käytös oli todella epäkunnioittavaa ja selkeästi hän kaipasi vain yleisöä omille jutuilleen.  Ottaen huomioon, että käytin elämästäni enemmän aikaa hänen elämänsä kuin omani puimiseen. Jälkeenpäin olen ollut todella kiitollinen tästä surkeasta nettiyhteydestä. Luultavasti en olisi ikinä muuten uskaltanut katkaista välejä kuin tämän tapauksen johdosta. 

Niin totta! itsellänikin OLI tuollainen "ystävä". Sain onneksi tukahdutettua "ystävyyden" joka oli täysin hänen hallinnassaan.