Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Tutustuin muutama vuosi sitten suunnilleen saman ikäiseen naiseen samalta paikkakunnalta ja meistä tuli nopeasti läheiset ystävät.

Ihan aluksi alkoivat häiritsemään satunnaiset rasistiset kommentit ja n-sanan käyttö. Annoin niiden mennä toisesta korvasta ulos, mutta jälkikäteen ajateltuna, olisi pitänyt huomauttaa, että ne häiritsevät ja sotivat omaa arvomaailmaani kohtaan.

Jonkin ajan päästä hän alkoi tapailameen uutta jätkä ja siitä alkoi hänen huumekokeilut. Olen itse jyrkästi huumeita vastaan ja luulin, että hänkin oli, joten tämä tuli vähän järkytyksenä. Kerroin suoraan, että huumeiden käyttö häiritsee, mutta hän taisi kuitata sen vain naureskellen ja sanoen, että hän kyllä pitää järjen päässä

Kerran tämä ystävä hermostui siitä, kun jouduin eräisiin bileisiin osallistumisen perumaan flunssan takia. Hän sai mulle asiasta hetkellisesti todella huonon oman tunnon, vaikka eihän sairastumiselle mitään mahda.

Tein myös silloin keikkatöitä samalle työpaikalle, jossa ystäväni työskenteli. Viimeinen pisara oli, kun ystäväni huijasi työpaikalla eräässä asiassa johtaen hänen irtisanomiseensa. Minä itse vahingossa paljastin asian työpaikalla, koska en tiennyt hänen kyseenalaisista puuhistaan. Hän ei asiasta suoranaisesti suuttunut, mutta tajusin kyllä, että hän olisi halunnut, että olisin pitänyt suuni kiinni.

Lopulta tämä kaikki alkoi tuntua yksinkertaisesti vaan liialta ja pistin häneen välit poikki. Jotenkin hän oli yhtäkkiä muuttunut täysin eri ihmiseksi, eivätkä meidän arvomaailmat kohdanneet.

Nykyään hän vaikuttaa olevan onnellisesti parisuhteessa, good for her. Häntä ei meinaa tunnistaa enää samaksi ihmiseksi, hänestä on tullut melkein kuin kopio nykyisestä puolisostaan. Aivan samalla tavalla kun hänestä tuli tavallaan kopio hänen aikaisemmasta jätkästään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuskaveriin katkaisin välit parikymppisenä. Tämä kaveri vertasi minua itseensä koko ajan jotenkin alentavasti. Hänellä oli joku pakkomielle "rumuuteeni". Hän näytti joskus kuvaansa kavereilleen ja kertoi minulle, mikä minussa oli rumaa näiden kavereiden mielestä. 

Lisäksi kaveri oli tosi omistushaluinen. Minun olisi pitänyt kutsua hänet omien kavereideni tapaamisiin, mutta saattoi itse perua kutsun, jos oli tarkoitus nähdä hänen kavereitaan. Jos olin tapaamassa omia kavereitani, hän saattoi pommittaa minua puhelimella. Ihan tosi ahdistavaa.

Elämänlaatu parani ehkä 140 %, kun lakkasin pitämästä yhteyttä.

Samanlainen ystävä oli joskus. Kerran erään yhteisen matkamme jälkeen, latasi someen kasan kuvia itsestään matkalla. Yhteen yhteiskuvaan olin päässyt mukaan. Tämä oli aivan järkyttävä lähikuva, jossa näytin todella hirveälle.  Kysyin, että miksi ihmeessä hän on ladannut kyseisen kuvan nettiin, niin kuulemma siksi, kun en itse tykkää laittaa kuvia nettiin, niin hän otti ohjat käsiin. En siis tykkää hänen mielestään jakaa kuvia nettiin mutta silti hän päätti jakaa hirveän kuvan itsestäni. 

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni katkaisi minuun välit sairastuttuani vakavaan masennukseen.

Juuri silloin olisin häntä eniten tarvinnut.

Minulle kävi samoin. En tosin kertonut hänelle masennuksestani. Nyt olen koittanut lämmittää ystävyyssuhdetta esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Saan kuitenkin vaan kylmyyttä osakseni. 

Hän viestitti ettei halua olla tekemisissä, koska ei esim. instagramissa halunnut seurata minua, vaikka seurasi montaa muuta. Annoin olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuskaveriin katkaisin välit parikymppisenä. Tämä kaveri vertasi minua itseensä koko ajan jotenkin alentavasti. Hänellä oli joku pakkomielle "rumuuteeni". Hän näytti joskus kuvaansa kavereilleen ja kertoi minulle, mikä minussa oli rumaa näiden kavereiden mielestä. 

Lisäksi kaveri oli tosi omistushaluinen. Minun olisi pitänyt kutsua hänet omien kavereideni tapaamisiin, mutta saattoi itse perua kutsun, jos oli tarkoitus nähdä hänen kavereitaan. Jos olin tapaamassa omia kavereitani, hän saattoi pommittaa minua puhelimella. Ihan tosi ahdistavaa.

Elämänlaatu parani ehkä 140 %, kun lakkasin pitämästä yhteyttä.

Samanlainen ystävä oli joskus. Kerran erään yhteisen matkamme jälkeen, latasi someen kasan kuvia itsestään matkalla. Yhteen yhteiskuvaan olin päässyt mukaan. Tämä oli aivan järkyttävä lähikuva, jossa näytin todella hirveälle.  Kysyin, että miksi ihmeessä hän on ladannut kyseisen kuvan nettiin, niin kuulemma siksi, kun en itse tykkää laittaa kuvia nettiin, niin hän otti ohjat käsiin. En siis tykkää hänen mielestään jakaa kuvia nettiin mutta silti hän päätti jakaa hirveän kuvan itsestäni. 

Tällaisen kamalan kuvan kommenttikenttään vielä: "Voi kun Mirmeli on niin kaunis!" 

Kuinka ihmiset ihan oikeasti kehtaavat... Luulevatko etteivät muut tajua vittuilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni katkaisi minuun välit sairastuttuani vakavaan masennukseen.

Juuri silloin olisin häntä eniten tarvinnut.

Minulle kävi samoin. En tosin kertonut hänelle masennuksestani. Nyt olen koittanut lämmittää ystävyyssuhdetta esimerkiksi sosiaalisen median kautta. Saan kuitenkin vaan kylmyyttä osakseni. 

Hän viestitti ettei halua olla tekemisissä, koska ei esim. instagramissa halunnut seurata minua, vaikka seurasi montaa muuta. Annoin olla.

Ei se ystävyys ja kaveruus ole 99% tapauksissa, kuin liiketoimintaa, vaihtokauppaa. ;)

Siksi noin tapahtuu.

Jos teillä ei olekaan enää sitä mitä ystävänne haluaa, niin hän ei pidä teistä enää, ei siinä mitään sen ihmeempää ole.

Ihminen on itsekäs, aina.

Eräs ystäväni ns. katosi täysin seurusteltuaan muutaman kuukauden. Ei vaan enää vastannut yhteydenottoihin jne. Yhteisen ystävän kautta kuulin tämän välirikon olleen miesystävän käsky. Toki aikansa suretti mutta loppujen lopuksi tämä ystävä oli se jonka seurassa kaikki huonoimmat luonteenpiirteeni tulivat esille. Kenties minulla oli häneen samanlainen vaikutus? Samapa tuo. Näin on parempi.

Ystävän kanssa tekemisissä olo sai aikaan paniikkikohtauksia.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on eräs ystävä, ja vaikea sanoa, mikä tämän ystävyyden tila on?

Muutama vuosi sitten muutin takaisin samalle paikkakunnalle ja olin taas aktiivinen häneen päin. Olemme käyneet muutaman kerran  kahvilla, mutta olen huomannut, että kanssakäyminen on jäykkää ja hän ei kerro mitään itsestään. Vuorovaikutus on täysin minun varassani. Ennen kesää ehdotin tapaamista, mutta silloin hän kertoi olevansa kiireinen. Silloin sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun hänellä on paremmin aikaa. Panin tekstiviestin juhannuksena, toivotin hyvää kesää ja toivoin, että hän ottaisi yhteyttä sitten kun on aikaa. No mitään ei ole kuulunut ja mietin, pitääkö minun olla häneen yhteydessä? Mielessäni tämän sukulaisnaisen pyyntö. Vai annanko sitten olla, enkä ota enää yhteyttä?

Tässä on pari vaihtoehtoa. Jos ystäväsi on oikeasti masentunut, hänellä ei ehkä ole jaksamista pitää yhteyttä toisiin. MT-ongelmaiset (puhun myös omasta kokemuksesta) eivät aina jaksa pyörittää edes arjen rutiineja, saati sitten ystävyyssuhteita. Voi olla ettei hän tapaa ketään muutakaan, vaan istuu apaattisena telkkarin ääressä eikä jaksa tehdä mitään. On raskasta järjestää tapaamisia kaverin kanssa, jos mikään ei kiinnosta. Siksi hän ei kerro mitään itsestään, koska hänen elämässään ei oikeasti tapahdu mitään, eikä hän halua vyöryttää koko masennustaan sinun päällesi. 

Toinen vaihtoehto on, että ystävä ei olekaan niin masentunut kuin hänen sukulaisensa luuli. Jos hän ei itse ottanut alun perinkään yhteyttä sinuun eikä kerro sinulle elämästään, se voi viitata myös siihen ettei häntä oikeasti kiinnosta nähdä sinua. Useimmat ihmiset eivät pidä yhteyttä lapsuudenystäviin, koska elämä on vienyt eri suuntiin eikä yhteisiä asioita enää ole. Sukulainen voi kuvitella että hän on yksinäinen ja masentunut koska ei ole perustanut perhettä. Kaikki sinkut eivät kuitenkaan ole oikeasti yksinäisiä. Hänellä voi olla monta ystävää, joilla on sama elämäntilanne, ja sellaiset ystävyyssuhteet voivat olla todella läheisiä. Toki hänellä voi olla myös seurustelusuhteita, joita ei mainosta sukulaisille. 

Kummassakin tapauksessa neuvoisin, että älä väkisin yritä tavata. Et ole vastuussa hänen mielenterveydestään ja mahdollisesta yksinäisyydestään. Keskity ihmisiin, joiden kanssa sinulla on hyvä yhteys. 

Up

Muhun katkaistiin viestillä (kaksi melkein 10 vuotta tuntemaani, rakastamaani ihmistä) ja kertoivat, kuinka paska olen. Eivät osanneet koskaan sanoa mitään asiaa ääneen, vaikka monesti rohkaisinkin, koska koin olevani ainut, joka halusi asioista puhua syvemmin.

Molemmat olivat "en viitsi sanoa koska se on ilkeää ja epäkunnioittavaa ja tulee paha mieli" -ihmisiä. Ruoskin itteeni vieläkin, teinivuosina oli mulla muutenkin rankkaa ja on vieläkin, toisin kuin heillä. 

Maailma on julma, mutta niin on ihmisetkin.

Muhun pisti välit poikki lapsuudenkaveri, alkoi perua tapaamisia, tosi töykeäksi ja tylyksi muuttui välillä, hiljaiseksi ja ärtyneen oloiseksikin. Ja ennen tätä minä olin pahoittanut mieleni koska tajusin olevani hänelle varakaveri, hän mm.perui juttuja jos parempaa tulikin eteen. Silti yritin olla aina mukava hänelle ja kohdella hyvin, koska ajattelen ettei ystäviä maailmassa ole koskaan liikaa, elämme vain kerran yms. Ajattelin vain että ok, emme olekaan niin läheisiä. Alensin odotuksiani häntä kohtaan.

Ei olisi pitänyt. Yritin lämmitellä välejä vielä kerran, mutten saanut mitään takaisin. Nyt on vaan huono fiilis siitä että kestin tuollaista käytöstä "kaverilta" noinkin pitkään. Vihje meni lopulta perille, hän ei tykkää seurastani, ja halveksuu minua jotenkin. Ei ollut onnellinen elämäni muutoksista puolestani ja arvostelee valintojani. Minusta on rikkaus olla monenlaisten ihmisten kaveri, mutta ehkä munkin olisi pitänyt vain antaa olla jo heti silloin kauan sitten kun huomasin ettei hän arvosta aikaani ja seuraani enää, ja kun huomasin että ollaan tosi erilaisia ihmisiä. Ja tietysti pitäisi oppia kommunikoimaan jos on paha mieli. Hänenkin, jos jotenkin olin loukannut. Nyt en tiedä, välit vaan kuihtui. Ehkä sitten parempi niin.

Moneenkin ystävään olen pistänyt välit poikki ja syinä juoruilu, selkäänpuukotus, puolisoni kanssa minua vastaan kieroilu, tappamisella ja pahoinpitelyllä uhkailu, ylipäätään kiusaaminen ja valehtelu, maineeni ja elämäni sabotointi.

Olen. Rotupiireissä oli ystävä/kaveri jonka kanssa kokoajan juteltiin ja keräsimme yhdessä terveystietoja, mietimme ja pohdimme.

Hänelle alkoi minusta tapahtua jotain negatiivista hiljalleen johtuen ties mistä kaikesta, ainakin juoruissa elämisestään, mitä hän liikaa harrasti, mistä yritin toppuutella ja puhua järkeä, minkä hän oikeaksi myönsi, mutta hän jatkoi vain, ollen kykenemätön muuhun. Oli kuin koukussa siihen.

Tämä ilmiö jossain vaiheessa hiljalleen sitten alkoi kiihtyä kiihtymistään eikä minulla ollut oikein mitään keinoja käytännössä millä hänelle hankkia apua tai saada itse tajuaman sen tarve. Hän riehui, kun oli negatiivisia tosiasioita mitä kasvattamisessa vastaan tulee. Hän ei joko halunnut tai kyennyt hyväksymään valitun tiensä tukkeeksi tulevia asioita, sellaisia, mihin muut ymmärtävät olevan pakko sopeutua. Hänelle se ei vain sopinut. Seurasi loputonta draamaa.

Sitten yks kaks hän keksi jostain toisesta, josta ei pitänyt, jotain aivan superkummallista ja epäuskottavaa.

Siinä vaiheessa minä tajusin, että tuolla memee nyt niin liian lujaa ja korkealta, eri sfääreissä, nämä tiedot sitä tasoa, mihin muilla tavallisilla ihmisillä ei ole pääsyä, jos nyt voisi näin ilmaista.

Niitä ikäviä uutisia, seurauksena sitä kiivasta draamaa oli ollut liikaa, ja koko homma meni överiksi karaten käsistä. Viimeinen tikki minulle oli valehtelu kun jossain asiassa en suostunut antamaan periksi, vaan asetin rajoja. Olin äärettömän väsynyt riehumiseen ja riekuntaan, kuin voi. Olikohan se tuona vuonna, kun minulla oli niin hirvittävä stressi hänen kanssaan, tuntui että tukehdun ja miten pois tuosta jatkuvasta hälytystilasta missä jonkun draamakuningattareksi heittäytyneen kanssa joutuu olemaan, jolloin minulla puhkesikin sitten erittäin ikävä perussairaus.

Otin ja blokkasin tämän vuosia jokapäiväisen keskustelukumppani.

Hän tekee tätä edelleen ja nyt on taas niin paha vaihe, siitä ovat nykyään muutkin tietoisia.

Minulla on todella paha mieli ei vain uhrien puolesta vaan jopa hänen, koska hän oli ennen minulle rakas kaveri. On surullista, elämä menee tuohon eikä ihminen hae apua tuollaiseen, koska on niin taitava kieltämään kaiken mitä ei tahdo nähdä olemassa olevaksi.

Hänestä olisi niin paljon, sillä kyvyllä paneutumiseen ja sillä energialla, omistautumisella, mutta koska ei hae apua

kaiketi, hän suuntaa sen täysin väärin ja tuhlaa sen mitä hänellä olisi annettavaa yhteisölle ja ympärilleen.

Minun on ollut usein kaveriani ikävä, mutta karu totuus on, ettei häntä ole enää.

Vierailija kirjoitti:

Yhteydenpito vaan jäi kun oltiin ihan erilaisissa elämäntilanteissa, ehkä vähemmällä yrityksellä minun puoleltani. En vaan jaksanut silloin mitään ylimääräistä. Ystävä on sittemmin yrittänyt lämmitellä välejä pariin otteeseen, mutta en ole osoittanut vastakaikua koska en oikeastaan kaipaa häntä enää elämääni.

Tämä on hyvin tyypillistä nykyisin, jopa ihmiset ovat toisilleen välineitä, joita hyödynnetään. Niitä kilttejä kuuntelijoitakin tarvitaan vähän aikaa ja sitten "Heippa".

Olen ollut kolmelle ihmiselle roskis, kuunnellut loputtomiin avioeron, köyhyyden ahdistuksen, lapsettomuuden ja pettämistarinoiden jälkeiset masennukset. Olen ollut silloin tärkeä, mutta jos soitan näille, heillä on kiire tai en sovi heidän vuorokausirytmiin.

Olen.

Varmasti olisi pitänyt osata puhua on näin jälkiviisaana helppo todeta vaan silloin oli se tilanne etten osannut ottaa asiaa puheeksi.

Nykyään tiedän ja osaan tämänkin asian paremmin josta syystä en halua ystävystyä vieraiden kanssa. Joku varmasti tästäkin mielensä pahoittaa vaan en vaan halua ystävystyä ja tulla uudelleen loukatuksi.

Ystävyydessä toimii samoin kuin seurustelusuhteen aloitus: joskus se onnistuu ja useimmiten ei.

Ei tarvitse olla kaikkien kaveri. Hyvät käytöstavat riittävät.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni katkaisi minuun välit sairastuttuani vakavaan masennukseen.

Juuri silloin olisin häntä eniten tarvinnut.

Tämä on tyypillistä mitä hyvin moni tekee. Parantumista vaikeuttaa ihmiset, jotka kääntäneet selkänsä ja kohtelevat kuin ilmaa.

Kun ei enää laita mulle viestiä, niin en mäkään niille

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkaverini pisti välit poikki sanomatta minulle mitään, kertomatta syytä. Asiasta kuulin vasta yhteisen kaverimme kautta. Raukkamaista touhua, olimme kuitenkin olleet ystäviä jo ala-asteelta lähtien. Olin kuulemma levitellyt hänestä valheita, ollut ylimielinen ja ärsyttävä. Olin hänen väitteensä mukaan yrittänyt savustaa häntä pois kaveripiiristämme. Yhteinen kaverimme ei tätä kuitenkaan allekirjoittanut, vaan asia tuli hänelle täysin puskista, kuten minullekin. Oli todella vaikea uskoa tapahtunutta. Ystäväni oli todella tärkeä minulle, sillä olimme tunteneet jo pitkään, pystyimme puhumaan syvällisistäkin asioista ja meillä oli paljon yhteisiä muistoja. En missään nimessä olisi halunnut luopua hänestä ystävänä, mutta hänen tapansa toimia oli mielestäni niin törkeä ja loukkaava, etten kyennyt enää ottamaan häneen yhteyttä.

Höpö höpö. Kukaan ei laita välejä poikki ilman syytä, eikä varsinkaan keksi omasta päästään niitä syitä. Mitäs järkeä siinä olisi? Juuri juoruilu ja valheiden levittäminen on yksi yleisimmistä syistä naisten keskuudessa laittaa välit poikki. Jännä että jälkeenpäin yritetään syyttää sitä, joka juuri haluaa siitä kaveripiiristä pois. 

Laitoin välit poikki kaveriin joka teki jatkuvasti ohareita, selityksiä aina löytyi, pommiin nukkuminen aika yleinen ja että "ei ehdi". Oharit siis niin, että on luvannut tulevansa vaikka synttäreille, mutta ilmoittaakin viime tipassa ettei tulekkaan, sopii uuden ajan jolloin tulee ja sitten peruu senkin jne.

Tai että ollaan menossa yhdessä kaupungille ja minä olen jo bussissa matkalla tapaamispaikalle, niin kaveri ilmoitti että ei tulekkaan.

Vuosia sitä tuli kestettyä, mutta lopulta petti niin pahasti, että sanoin ihan suoraan, että ystävyytemme on tässä ja kerroin myös syyn selkeästi.

Kaikista niistä pommiin nukkumisista huolimatta on mm. kykeneväinen käymään töissä ja menemään töihin ajoissa (eli herää herätyskelloon ilmeisesti), eikä ystävyytemme aikana koskaan missannut mitään itselleen tärkeitä tapahtumia. Motivaatiosta siis ollut kaikkin kiinni, ei ole vain ollut sen vertaa kunnioitusta toista kohtaan, että olis ollut rehellinen ja sanonut heti alkuunsa että ei tule.

En voin käsittää tuollaista, että pitää luvata ja sitten perua, toistuvasti. Miksi edes lupaa?

Hieman ollaan vuosien jälkeen tavattu mutta sama ohareitten tekeminen jatkuu, jos jotain sovitaan, niin ajattelen aina ettei hän tulekkaan, iloisesti sillointällöin yllätyn jos tapaaminen yllättäen toteutuukin. Ystäviä meistä tuskin enää tulee.

Selkäänpuukotus, valehtelu, mustamaalaaminen, valheitten levittäminen, kateellisuus olivat tarpeeksi hyviä syitä laittaa välit jäähylle. Naiset ovat joskus naisille susia. Kateellisuus johtaa joskus karmaisevaan käytökseen, eikä asianomainen ole aina edes tietoinen siitä. Itse sain kuulla hänen kateellisista kommenteistaan muilta ihmisiltä, ja koko kuvio alkoi vähitellen aukeamaan minulle. Kasvojen edessä hän esitti tietenkin ystävää. Erittäin kaksinaamainen ihminen.