Miehen synttärilahja odotti keittiönpöydällä.. en voi mitään, olen pettynyt ja loukkaantunut

On sinulla ongelmat. Kyllähän tuo nyt on ihan riittävä lahja. Mies sentään osti lahjan. Jotenkin lapsellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, mies oikeesti edes muisti. Toihan on ihan hellyyttävää. Mä olisin otettu.

Ihan kuin puhuisit jostain pikkulapsesta :D

Sama tuli mieleen. Ei ihme, että miehet käyttäytyy kuin lapset, kun lähtökohtainen asenne on, että jos jotain muistaa/tekee se on aivan ihmeellisen hieno asia oli se sitten mennyt pieleen tai ei. Niille miehille voi puhua. Mun mies on ostanut mulle viimeiset 10 vuotta lahjakortin kirjakauppaan, kun ei osaa ostaa koruja tai muitakaan ja oon sanonut, että kirjat on mulle se paras lahja.

Kun miehelle sanoo selkeästi mitä haluaisi lahjaksi, niin todennäköisesti sitä saakin.

Ei nyt ehkä kovin yllätyksellistä, mutta jääpähän perinteiselle uhriutumiselle vähemmän sijaa. Mikä tietysti osaa harmittaa kaikista eniten.

Hei minulla on myös tänään synttärit! Hyvää syntymäpäivää AP! :)

Ja itse aiheeseen: olisin myös pettynyt tuollaiseen lahjaan. Tulisi heti sellainen olo että mies ei tuntisi minua ollenkaan tai sitten ei vain välittäisi mistä minä pidän. Ja vielä joku 30 sentin suklaapatukka mukana, ikään kuin se parantaisi lahjaa yhtään... Mitään kallista ei tietenkään tarvitse antaa lahjaksi; rahallinen arvo ei missään nimessä ole se pääasia. Mutta kun antaisi edes jotain sellaista, josta näkyy että antaja on ajatellut lahjan saajaa ja tämän mieltymyksiä edes sekunnin.

Minä sain mieheltä lahjaksi erään alle 15 euroa maksavan Ikea-tavaran, jota mies oli nähnyt minun ihailevan, kun Ikeassa kävimme muutama kuukausi sitten. Kylkeen vielä levyllinen lempisuklaatani ja ihan marketista ostettu kaunis ruukkukukka sekä suloinen kortti. Rahallinen arvo ei siis ollut kummoinen, mutta en voisi olla tyytyväisempi, koska lahjasta nimenomaan näkyi, että mies tietää mistä pidän ja oli painanut tuon Ikea-tavarankin mieleensä (ja vielä raahautunut toiseen kaupunkiin hakeakseen sen sieltä Ikeasta).

Minä sain ruusuja ja sydänkonvehtirasian. Kortin, missä kerrottiin, kuinka tärkeä olen.

Mun vanhemmat on 57v ja 68v. Joka ikinen vuosi meillä muistetaan jokaisen synttärit. Isä ostaa aina äidille lahjan jouluna, synttärinä ja äitienpäivänä. Olen pitänyt tätä normaalina, ja vähän ihmettelen näitä "mä en ainakaan odota mun mieheltä mitään, ei voi vaatia sellasta".. Miksei? Eikö ole tavallista, että haluaa muistaa rakkaintaan? Ei sen lahjan tarvitse olla mitään hienoa ja kallista, ajatus on tärkein. Minusta olisi masentavaa elää perheessä, jossa synttärit ignoorataan.

No voi hyvänen aika. Me tehtiin miehen kanssa tavatessamme sopimus, että ei lahjoja kummallekaan minään päivänä ja jouluna yhteinen lahja yhteiseen harrastukseen. Joillekin miehille on vaan aivan liian vaikea muistaa ja osata ostaa lahjoja. Miksi aiheuttaa moista ahdistusta? Meillä on yleinen lahja halaukset ja suukot ja kehuminen, joista saan sen arvostuksen minkä suhteessa tarvitsen. Passaaminen ja hellittely tuntuvat aina yhtä hyvältä, niihin ei kyllästy - mitä tehdä materiaalilla? Sopikaa vaikka yhteinen ateria/illallinen jossakin kahdenkesken, niin jää "reagointiharjoittelut" sikseen. Ja jos joudut harjoittelemaan reaktiota, ei suhde mielestäni ole hyvällä pohjalla. Asioista pitää kyetä keskustelemaan. Ehkä miehesi ei tiedä miltä sinusta tuntuu - miten hän voi toimia silloin oikealla tavalla? Kerro, jos haluat lahjoja, kerro, että haluat kukkia, kerro, kerro - luo luottamuspohjaa omalta osaltasi. Älä ainakaan esitä erittäin iloista. Kiitä lahjasta, jos et halua loukata, mutta ota asia myöhemmin puheeksi. Eikö?

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat on 57v ja 68v. Joka ikinen vuosi meillä muistetaan jokaisen synttärit. Isä ostaa aina äidille lahjan jouluna, synttärinä ja äitienpäivänä. Olen pitänyt tätä normaalina, ja vähän ihmettelen näitä "mä en ainakaan odota mun mieheltä mitään, ei voi vaatia sellasta".. Miksei? Eikö ole tavallista, että haluaa muistaa rakkaintaan? Ei sen lahjan tarvitse olla mitään hienoa ja kallista, ajatus on tärkein. Minusta olisi masentavaa elää perheessä, jossa synttärit ignoorataan.

ostaako äitisi isällesi monta lahjaa vuodessa. Ja tarkoin harkittuja, ettei tule hutia ja isältäsi marttyyrimurjotusta

Miksi joku typerä tekstimuki, eikä kaunista esim. Iittalan mukia? Ja suklaakin olisi voinut olla joku laadukas levy. Pienellä vaivalla tuostakin olisi tuunattu  aikuisen naisen arvoon sopiva lahja!

maalaisjärki kirjoitti:

Ainut mitä mulle tuli mieleen on se että kumpa sun mies parka löytäis paremman naisen.

1) Sait lahjan. Ole onnellinen. Kuinka itsekeskeinen ihminen tarvitseen olla että vääntää valtavan ahdistusmasennus virren siitä ettei se mies ollutkaan ajatustenlukija joka olisi maagisesti tiennyt mitä ostaa.

2) Oletko koskaan sanonut että dekkarit ja ruusut on sun juttu. Jos olet erityisesti sanonut että olet perso makealle, mies on kuunnellut ja sitten synttäreinä muistanut sen ja ostanut suklaata niin.... kuinka minäminäminä-maailmassa elävä etuoikeutettu nainen oikein voit olla?

3) Ja viime vuonna sait vielä jotain mikä oli ihana ja minkä itse halusit... mutta sekin oli jotenkin sen miehen vika. EI VITTU.

Oikeasti kuinka hyvä kroppa sulla on, tai kuinka upean näköinen olet, koska jos mä joutuisin kestämään tollaista persoonallisuutta 10minuuttia kauempaa niin etsisin lähimmän kalakulhon ja hukuttaisin itseni.

Kuulostat siltä, että tekisit palveluksen yhteiskunnalle ja lähimmillesi. Anna palaa vaan!

Ei aikuisille mitään synttärilahjoja tarvii. Täysiä vuosikymmeniä voi juhlia, mutta muutoin ihan turhaa.

Nuo tekstimukit pitäisi kieltää lailla. OK, ymmärrän jos lapsi ostaa vanhemmalleen jonkun "paras äiti " tai "vuoden  iskä" mukin, mutta aikuiselta tuskin kukaan haluaa lahjaksi mitään"kylmä kahvi kaunistaa" tai älä ota, mukin lainaaja ammutaan"-tekstimukia!  Joka kaupasta pitäisi löytyä tyylikkäämpiä mukeja, ei välttämättä edes kallita.

Miten olet päätynyt siihen, että olet lahjan arvoinen?

Ex osti minulle aina muumimukeja, kuvitteli vissiin joka naisen kiljuvan riemusta sellaisen saadessaan ja möin niitä sitten vaivihkaa kirppiksellä.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat on 57v ja 68v. Joka ikinen vuosi meillä muistetaan jokaisen synttärit. Isä ostaa aina äidille lahjan jouluna, synttärinä ja äitienpäivänä. Olen pitänyt tätä normaalina, ja vähän ihmettelen näitä "mä en ainakaan odota mun mieheltä mitään, ei voi vaatia sellasta".. Miksei? Eikö ole tavallista, että haluaa muistaa rakkaintaan? Ei sen lahjan tarvitse olla mitään hienoa ja kallista, ajatus on tärkein. Minusta olisi masentavaa elää perheessä, jossa synttärit ignoorataan.

Mutta eihän tässä "ajatus ole tärkein", tai se muistaminen. Kun aloittajalle ei riitä, että saa lahjan, vaan sen lahjan pitää olla Oikeanlainen. Yleensä niillä ihmisillä, jotka eivät halua muistaa toista merkkipäivänä, on huonoja kokemuksia nimenomaan aloittajan kaltaisista mielensäpahoittajista. Kuka haluaa muistaa toista, kun tuloksena on kuitenkin vain paha mieli molemmille?

Meillä alkuvuosien lahjat oli puolin ja toisin huteja. Sittemmin osumatarkkuus on parantunut ja tiedän tarkalleen minkätyyppisiä hopeakoruja ja korviksia vaimo pitää. Mulle riittää usein aineeton lahja joten saan kaksi kertaa vuodessa. Syntymäpäivänä ja jouluna. 

Vierailija kirjoitti:

Nuo tekstimukit pitäisi kieltää lailla. OK, ymmärrän jos lapsi ostaa vanhemmalleen jonkun "paras äiti " tai "vuoden  iskä" mukin, mutta aikuiselta tuskin kukaan haluaa lahjaksi mitään"kylmä kahvi kaunistaa" tai älä ota, mukin lainaaja ammutaan"-tekstimukia!  Joka kaupasta pitäisi löytyä tyylikkäämpiä mukeja, ei välttämättä edes kallita.

Sain aikoinaan poikaystävältä syntymäpäivälahjaksi huumoritekstimukin, joka oli täynnä konvehteja ja kauniisti kääritty. En ollut pettynyt, ja nyt 20 vuotta myöhemmin minulla on se muki yhä tallella, vaikkemme edes olleet kovin pitkään yhdessä. Se on edelleen hauska, vaikkei se toki mikään toivelahja ikinä ollut. Mutta minulla ei olekaan tapana odottaa, että toinen osaisi hankkia Juuri Täydellisen Minua Varten Ajatellun Lahjan, vaan kiitän lahjasta kuin lahjasta kauniisti, enkä pahoita mieltäni, vaikkei lahja olisikaan juuri mieleinen.

Myönnän, että minusta on tullut aika kiittämätön akka. :( 

Eikä kyse edes ole siitä, että mieheni antaisi huonoja lahjoja. Mutta olemme tilanteessa, jossa olen itse odottanut jo kauan suhteen vakiintumista kihloihin ja naimisiin menoon, mutta mies ei halua. Tästä on ollut muutamakin keskustelu, jotka ovat miltei johtaneet suhteen päättymiseen, mutta tässä sitä ollaan: sinänsä onnellisia, sinänsä rakastuneita, sinänsä toisiimme sitoutuneita, muttei virallisesti. Miehestä on hyvä näin, minä tunnen itseni irralliseksi. Minun pitäisi olla hirveän kiitollinen tästä, mitä olen saanut, mutta en ole. Ja yritän oikeasti olla kiitollinen, ilahtua lahjoista ja ilahtua romanttisista eleistä, tai edes pitää pokerinaamaa, mutten vain voi mitään sille, että kaikki ne vain muistuttavat siitä, etten riitä. Enkä uskalla edes toivoa, ettei mieheni antaisi minulle lahjoja, tai vaikka ennen romanttisia matkoja ilmoittaisi, että ei kannata odottaa mitään isompaa. Tai että viettäisimme sellaiset juhlapäivät erillään, jolloin pariskunnat perinteisesti antavat toisilleen lahjoja. Miten tuollaista voi toiselta edes pyytää...? 

No, ap:n tilanteeseen: ymmärrän kyllä, ja ymmärrän toisaalta senkin, että omaa tyytymättömyyttään on vaikea ilmaista etenkin silloin, jos toinen on edes yrittänyt ilahduttaa. Jotkut yksinkertaisesti eivät vain hallitse lahjanantoa, tai pidä sitä sillä tavalla suuressa arvossa. Eikä välttämättä ole pahakaan asia ilmoittaa toiveistaan suorasukaisemmin: esimerkiksi ehdottaa myöhemmin miehelle, että voisitteko tehdä syntymäpäiviesi kunniaksi myös jotakin romanttista (syömään?), tai viimeistään ennen seuraavia merkkipäiviä sanoa ääneen, millaista lahjaa toivoisi. Ja voisihan sitä ehdottaa, että voisiko lahjan korvata sillä, että tekisitte yhdessä jotakin mukavaa ja pikemminkin elämyksellistä? Kun eipä kaapeissa varmaan loputtomasti tilaa ole vitsimukeille. :) 

Vierailija kirjoitti:

Meillä alkuvuosien lahjat oli puolin ja toisin huteja. Sittemmin osumatarkkuus on parantunut ja tiedän tarkalleen minkätyyppisiä hopeakoruja ja korviksia vaimo pitää. Mulle riittää usein aineeton lahja joten saan kaksi kertaa vuodessa. Syntymäpäivänä ja jouluna. 

Eikö edes sillon kun vaimo saa ne lahjansa?

No nyt on mieli pahoitettu oikein perin pohjin.

Parempi, ettei anna lahjaa ollenkaan kuin että antaa niin typerän lahjan, että lahjan saajalle tulee vaan paha mieli ja ärtynyt olo ja tuntee olevansa pilkkanaan pidetty. Minä sain mieheltä Syntymäpäivälahjaksi pussillisen suolapähkinöitä ja Et-lehden yhden numeron. Typerin lahja ikinä.