Miehen synttärilahja odotti keittiönpöydällä.. en voi mitään, olen pettynyt ja loukkaantunut

Kuulostaa siltä, ettei asialla ole miehelle mitään merkitystä. Itse olen ideoinut jo aikoja sitten seuraavan joululahjan ja syntymäpäivälahjan. 

Mä ihmettelen ihmisten jotka ei osta lahjoja niin niiden lapsuuden koteja. Meillä on oletuksena että jouluna ja synttäreinä ostetaan lahja ellei toisin sovita. Ja muutenkin tuo ajatuksenjuoksu mikä on hyvä lahja. Ei sillä että lahjat olisi tärkeitä mutta on niin paljon geneerisiä lahjoja joista valita niin sitten otetaan muki?

Vierailija kirjoitti:

En osta ikinä kenellekään lahjoja juuri siksi, että lahjan saajalle tulee kuitenkin vain paha mieli kun lahja olikin väärä, ja sitten joudun kärvistelemään syyllisyydessä. Helpompi jättää se lahjan hankkimisvaihe pois ja kärvistellä syyllisyydessä sen takia, etten anna lahjoja. Ja olen nainen, joten ei tämä ole vain miesten ongelma, ettei osaa hankkia niitä täydellisiä lahjoja.

En ole koskaan ostanut pakkolahjoja koska olen siinä huono. Yksi kaveri loukkaantuu joka kerta kun ei vaikka nimipäivänä kiikuta jotain turhanpäiväiväistä sille. Ostan lahjan jos löydän jotain saajalle sopivaa en muuten. Omalle miehelle leivon ihan joka kissanristiäisinä koska olen hyvä siinä ja se on hauskaa.

Minä myös olen nainen että turha päivitellä miten miesten ongelma tämä.

Sain aikanaan murulta 30-v. lahjaksi jonkun tekstimukin. En ollut lainkaan iloinen lahjasta vaikka esitin olevani. Emme oleet enää yhdessä 31-v. synttäreideni aikaan.

Eivätkö nykynaiset omine tuloineen ja rahoineen ole jo taloudellisesti niin itsenäisiä, että voivat toteuttaa itse  omat mielitekonsa ja ottaa sitten lahjat lahjoina?

Vai onko tämä jokin miinatesti? Miehen pitäisi tietää tarkalleen, mitä olet lukenut ja mitä et? Koska auta armias, jos kirja on väärä tai sellainen jonka päivänsankari on jo lukenut...

Siis totuus on se, että osa ihmisistä on sellaisia kroonisia narisijoita, jotka valittavat ihan kaikesta vaan valittamisen ilosta.  Heitä on aivan turha edes yrittää ilahduttaa millään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alle 10 vuotiaiden syntymäpäivien noteerauksen ymmärän. Huvittavia aikuiset mielenpahoittajat, varmaan pitäisi nimipäivätkin noteerata?

Me olemme 50+ ja 60+ vuotiaita ja muistamme edelleen toisiamme tapaamispäivänämme, josta suhteemme alkoi. Neljäs yhteinen vuosi menossa. Lisäksi tietysti syntymä- ja nimipäivinä + jouluna. Matkoilta tuodaan aina toiselle tuliaisia.  Ja nimenomaan miehen aloitteesta, koska meidän suhteessamme minä olen se, joka ei osaa ostaa lahjoja. Että revi siitä.

Neljäs yhteinen vuosi menossa... Elätte vielä suhteen alkuhuumaa. Kyllä se muistaminen tasaantuu vuosien edetessä useimmilla.

Ihan varmasti, enpä jaksa uskoa että kovin pitkään enää jaksamme kuukausittain muistaa jotain tapaamispäiväämme. Mutta siihen nähden, kuinka mies huomioi sisarustensa ja heidän lastensa merkkipäivät, en usko hänen muuttuvan täysin välinpitämättömäksi jatkossakaan.

Voi että. Ihanko on noin, että mies ei osaa lukea ajatuksiasi? Kyllä tämä nyt on eron paikka, ehdottomasti.

Mitäs itse olet miehellesi ostanut? Nyt voit vapaasti valehdella tähän sitten vastauksesi.

Ei se ainakaan suuresti sinua rakasta. Ostaa kuhan nyt jonkun, että olisit hiljaa. Mitähän sille toiselle ostaa?

Vierailija kirjoitti:

Naislapsi ei saanutkaan ponia. Kyynel.

Kerro minulle miksi olet tällä palstalla. Mitä ilmeisimmin halveksit naisia, joten miksi ihmeessä haluat viettää aikaasi kanssamme? Mitä sinusta kertoo se, ettei sinulla ole mitään muuta sisältöä elämässäsi kuin viettää päivät pitkät naislasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

nyyh. white world bitch. maailman etuoikeutetuin olento. saatana tytär.

Minä ainakin olen Juhon ja Eevan tytär.  Mutta mitä tulee ap:n saamaan lahjaan, niin vähän huonohan se oli. Meilläkin mies muistaa syntymäpäivänä, ja lahja on mitä milloinkin. )Yleensä mies ottaa jonkun jälkikasvusta mukaan ostamaan lahjaa.) Mutta huom! Sinä naistenvihaaja. Myös mies saa syntymäpäivänään lahjan ja minä itse leivon ja teen hänelle täytekakun. Mies saa lahjan myös isänpäivänä ja tietenkin sen kakun. Joten yritä ymmärtää, että suhteessa nämä muistamiset ovaat vastavuoroisia. Kyllä tämä naiset yleensä muistavat sitä miestä silloin kun hänellä on merkkipäivä. Joten turhaan täällä naisia manaat. Eivät he  vain odota  huomiota kumppaniltaan, vaan myös itse antavat sitä huomiota ja rakkautta läheisilleen.

Miehen seuraava lahja olisi tuossa tapauksessa kauha tai kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naislapsi ei saanutkaan ponia. Kyynel.

Kerro minulle miksi olet tällä palstalla. Mitä ilmeisimmin halveksit naisia, joten miksi ihmeessä haluat viettää aikaasi kanssamme? Mitä sinusta kertoo se, ettei sinulla ole mitään muuta sisältöä elämässäsi kuin viettää päivät pitkät naislasten kanssa?

Eihän kommentoija halveksi naisia vaan nimenomaan aloittajaa, joka on niin lapsellinen, että naislapsi on sangen osuva termi.

Ymmärrän hyvin ap:n harmistuksen. Edellinen mieheni antoi myös yhtä harkittuja lahjoja mikä tuntui pahalta sillä itse yritin aina ilahduttaa toista ja näin vaivaa toisen lahjoihin. Vuosien aikana sain kasan nuukahtaneita Pirkkakukkasia, halpoja tuoksukynttilöitä (...hajusteherkälle) ja konvehteja (vaikka joka kerta toitotin etten niistä pidä).

Kyllä se pitkään harkittu lahja vain merkitsee paljon. Sen ei tarvitse olla suurta tai kallista, kunhan siitä huomaa että lahjan saajaa on ajateltu.

Vierailija kirjoitti:

Naislapsi ei saanutkaan ponia. Kyynel.

En ole ap, mutta kyllähän se vähän kurjalle tuntuu, jos lahja ei ollenkaan ole omaa tyyliä. Väkisinkin tulee mieleen, että toinen ei joko tunne minua ollenkaan tai ei ole viitsinyt vaivautua miettimään lahjaa. Meillä on tapana muistaa merkkipäivät (syntymäpäivät ja isän- ja äitienpäivä.)ja vielä näin 40vuoden yhteiselonkin jälkeen tuntuu, että mies ei tunne minua juuri lainkaan. Lahjaksi  riittäisi vaikka vain yksi ainoa ruusu, muuta en tarvitse enkä kaipaa, mutta aina tulee jotakin krääsää. En tykkää, enkä sitä tarvitse.   Joskus pyydän äitienpäivälahjaksi jonkun taimen, jonka voin sitten ulos istuttaa, mutta seuraavana keväänä mies ei enää muista, että kukka olisi se juttu. Ja taas tulee jotakin turhaa. Itse leivon miehelle ja ostan jonkun pienen vaatelahjan (sukat, bokserit). En sitten tiedä tykkääkö. Ei ole valittanut. Koskaan en osta mitään turhaa, kuten koriste-esineitä tms jotka jää nurkkiin pölyyntymään. Harva meistä naisista varmaan sitä ponia lahjaksi toivoo, monelle varmaan riittäisi se  yksi ruusu.

Todella outo ajatus, että mies olisi jotenkin niin kykenemätön ja lapsekas olento, että hänelle pitäisi taputtaa käsiään kuin jonkinlaiselle koulutetulle apinalle, jos hän kykenee muistamaan yhden päivämäärän ja hankkimaan jonkin lahjan saajalle täysin sopimattoman esineen.

Ainakin itse arvostan kumppaniani ihan täysijärkisenä aikuisena ihmisenä, ja pidän melko itsestäänselvänä, että hän pystyy samoihin asioihin kuin itsekin. Näihin asioihin kuuluu mm. kotitöiden teko ihan itsenäisesti organisoituen ja lahjojen hankkiminen perheenjäsenille silloin kun lahjojen tiedetään kuuluvan sen perheen omaan juhlakulttuuriin. Lahjojen hankkimiseen liittyy myös ymmärrys siitä, mistä lahjan saaja osapuilleen voisi pitää.

Ymmärrän hyvin aloittajaa siinä, että tuollainen höhöhöö-tyylinen muki on aika pettymystä aiheuttava lahja. Olisin tilanteessa aika pettynyt miehen toimintaan ja kokisin, että hän ei syystä tai toisesta osaa tai halua panostaa asiaan niin paljon kuin pitäisi. Huomauttaisin asiasta ja kertoisin, millaisista lahjoista itse pidän, ja osoittaisin myös omalla toiminnallani, että huomioin häntä vastaavissa tilanteissa ja toisaalta olen sitten iloinen, kun hän jaksaa panostaa minunkin osaltani samaan.

Mitenköhän näiden lahjastaloukkaantujien kanssa tuo arki muuten sujuu...?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naislapsi ei saanutkaan ponia. Kyynel.

En ole ap, mutta kyllähän se vähän kurjalle tuntuu, jos lahja ei ollenkaan ole omaa tyyliä. Väkisinkin tulee mieleen, että toinen ei joko tunne minua ollenkaan tai ei ole viitsinyt vaivautua miettimään lahjaa. Meillä on tapana muistaa merkkipäivät (syntymäpäivät ja isän- ja äitienpäivä.)ja vielä näin 40vuoden yhteiselonkin jälkeen tuntuu, että mies ei tunne minua juuri lainkaan. Lahjaksi  riittäisi vaikka vain yksi ainoa ruusu, muuta en tarvitse enkä kaipaa, mutta aina tulee jotakin krääsää. En tykkää, enkä sitä tarvitse.   Joskus pyydän äitienpäivälahjaksi jonkun taimen, jonka voin sitten ulos istuttaa, mutta seuraavana keväänä mies ei enää muista, että kukka olisi se juttu. Ja taas tulee jotakin turhaa. Itse leivon miehelle ja ostan jonkun pienen vaatelahjan (sukat, bokserit). En sitten tiedä tykkääkö. Ei ole valittanut. Koskaan en osta mitään turhaa, kuten koriste-esineitä tms jotka jää nurkkiin pölyyntymään. Harva meistä naisista varmaan sitä ponia lahjaksi toivoo, monelle varmaan riittäisi se  yksi ruusu.

Mä taas en haluais ruusua, tylsä. En myöskään arvosta liiallista käytännöllisyyttä, kaikki koriste-esineet ei ole musta rihkamaa. Asketismi on tylsää. Näin meitä on moneksi. Eli tässä nainen, joka ei ruusua toivoisi, mutta ilahtuisi siitäkin.

Eikö noita mukeja ole aina kassan vieressä?

Arvottomalle naiselle, arvoton lahja.

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän näiden lahjastaloukkaantujien kanssa tuo arki muuten sujuu...?

Kiitos kysymästä: oikein hyvin. Meillä ainakin asuu taloudessa kaksi ihan täysivaltaista aikuista ihmistä, jotka osaavat molemmat ottaa toisiaan huomioon. Pakettiin kuuluu myös se, että molemmat osaavat huomauttaa, jos toivovat toiselta jotakin, ja samoin molemmat ottavat toisen toiveet tosissaan ja pyrkivät kaikin tavoin kunnioittamaan niitä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin ap:n harmistuksen. Edellinen mieheni antoi myös yhtä harkittuja lahjoja mikä tuntui pahalta sillä itse yritin aina ilahduttaa toista ja näin vaivaa toisen lahjoihin. Vuosien aikana sain kasan nuukahtaneita Pirkkakukkasia, halpoja tuoksukynttilöitä (...hajusteherkälle) ja konvehteja (vaikka joka kerta toitotin etten niistä pidä).

Kyllä se pitkään harkittu lahja vain merkitsee paljon. Sen ei tarvitse olla suurta tai kallista, kunhan siitä huomaa että lahjan saajaa on ajateltu.

Ymmärrän sinua täysin. Ja tunnen huonoa omaatuntoa, koska itse olen juuri tuollainen huono lahjan ostaja.  Mutta toki sen verran tajuan, etten hajusteyliherkälle ostaisi mitään tuoksuvaa. Tai konvehteja ihmiselle joka ei niistä tykkää, mutta sitten nuo kukkaset. Itse taas pidän valtavasti kukuista ja minulle ne kyllä kävisi, mutta mieluiten tietenkin ei nuukahtaneina. Lahjan ostaminen on vaikeata ja todella arvostan, jos joku jaksaa miettiä lahjansaajaa ja ostaa täydellisen lahjan juuri hänelle.   Mutta joidenkin on vain todella vaikea osata ostaa hyvää lahjaa.... kokemusta on.... kun ei keksi mitään kivaa...apuaaa