Pettynyt omaan aikuiseen lapseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä on hyvä esimerkki ketjusta jossa on liian vähän alkuinfoa. Spekuloinnit menee laidasta laitaan ja - todellakin - jäävät spekuloinniksi kun todellisesta tilanteesta on niin heikosti tietoa.

Ap ei pyytänyt spekuloida asiaa vaan toteaa ettei enää jaksa henkisesti aikuista lastaan, joka helposti vaihtaa parisuhdetta.

Hienosti on ketjussa lynkattu epätoivoinen ihminen, joka halusi vertaistukea ja saada sanotuksi ns ääneen sisällään mörkönä olevan asian.

Kun ap ei voi sanoa ikää edes suunnilleen eikä sitä onko ollut vakavia suhteita vai useampi avioliitto takana.

Vaikea silloin on auttaa.

Mutta ongelma on ap:n, ei lapsen. Neuvoisin keskustelemaan lapsen kanssa. Ja ymmärtämään ettei kaikki suhteet kestä ja huonoon ei kannata jäädä.

Jos taas lapsi satuttamisen ilosta satuttaa kumppaneita silloin on jotakin vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa jollain lailla tutulta. Itse olen nuorehko nainen, ja kun erosin pitkästä parisuhteestani, äiti heittäytyi tilanteessa uhriksi. Kun kerroin erosta, hän muuttui jääkylmäksi ja teki itsestään tilanteen uhrin, sanoen, ettei "kykene käsittelemään asiaa kanssani, hänellä ei ole voimavaroja". Sitten seurasi marttyyrin mykkäkoulua ja pidäteltyjä kyyneleitä. Olisin tarvinnut tukea, koska voin tuolloin todella huonosti, mutta jälleen kerran äidin tunteet täyttivät kaiken ja olivat ne kaikkein tärkeimmät, vaikka kyse oli sentään minun elämästäni ja minun erostani! Olen kuitenkin tottunut lapsesta asti etsimään emotionaalisen tukeni kodin ulkopuolelta, kun sitä ei ole kotoa saanut, ja onneksi nytkin ystävät tukivat eron vaikeina vaiheina.

Äitini on itse eronnut isästäni aikanaan eikä onnistunut luomaan enää uutta parisuhdetta, hän on yksinäinen ja katkeroitunutkin. Hän palvoo miehiä noin yleisesti, kohtelee ja passaa veljeäni ihan eri tavalla kuin minua, samoin poikaystäviäni. Veljeen ja poikaystäviin verrattuna olen näkymätön. Hän tuntuu ajattelevan, että miehen huomio ja läsnäolo on jumalan lahja naiselle, ja projisoi tämän huomionkaipuunsa minun elämäni käänteisiin: ero miehestä on elämän suurin epäonnistuminen naiselle hänen näkökulmastaan.

En tiedä onko teillä kyse jostain tällaisesta etkä maininnut edes lapsesi sukupuolta, mutta kannattaa joka tapauksessa varoa projisoimasta omia toiveitaan, haaveitaan ja pettymyksiään lapsen elämään. Terve erillisyys... lapsen on saatava elää omaa elämäänsä, saaden sinulta ULKOPUOLISTA tukea. Ei ole kyse sinun parisuhteestasi.

Äitisi kuulostaa fiksulta naiselta. Ottaisit oppia.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin aloituksen oikeastaan sen takia, että saan edes ulos pettymystä tätä kautta ja en ole pystynyt puhumaan vielä asiasta muiden kanssa.

Ongelmana koen, että surettaa jätetyn osapuolen suru ja häpeän jotenkin tilannetta turhankin paljon. En tiedä olisiko tunteeni kerrottava suoraan lapselleni vai jatkanko valvoen yksin yöt asiaa murehtimalla.

Häpeän etukäteen jo tulevaa yöelämässä pyörimistä.

Koeta nyt elää ihan omaa elämääsi. Älä sijaiselä lapsesi elämää.

Anna tehdä omat valinnat ja mokat. Ole sitten apu ja turva, kun tarvitaan.... mutta, että häpeät? Häpeääkö itseäsi tai lastasi muutenkin? Opettele olemaan tyytyväinen ja ylpeä itsestäsi. ..ja lapsestasi. Oppivuosista oppii. Ota sinäkin opiksi. Elä. Anna toisenkin elää.

Jos tietää lapsensa taipumuksen lyhyisiin parisuhteisiin, niin sitten ei tuhlaa omaa energiaa tutustumalla niihin uusiin heiloihin. Häihin voi tulla.

Tiedän tuollaisen uhriutuja-anopin, joka ruikutti ja itki lapsensa exien perään aina sille uudelle kumppanille. Oli varmaan tosi kiva tutustua ja kuulla, miten ihania ne olivat.

76. Lapsesi on joutunut hyljetyksytyksi. Sinun puoleltasi. Ei sellainen lapsi opi itseäänkään rakastamaan. Kammottaa miten äiti voi noin pahasti lastaan kohdella

(ps. Ei ole inkontonenssia)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta luin riittävästi. Äiti on enemmän huolissaan vieraista ihmisistä ja ajattelee enemmän näiden tunteita kuin oman lapsensa. Tässäpä se syy onkin. On vaikeaa sitoutua, jos oma äitikään ei ole ollut sitoutunut omaan lapseensa vaan on kiinnostuneempi muista ihmisistä. 

Tämä. Minä ainakin kannustan tytärtäni olemaan ihmisen kanssa joka tekee hänet onnelliseksi, koska hän on sen arvoinen kaikki ovat! Minä tule aina olemaan tyttäreni puolella, jopa niissä huonoissa päätöksissä, koska olen äiti ja se on tehtäväni, elämässä kuuluu tehdä virheitä koska sitä kautta oppii ja kehittyy.

Oma äitini on ap.n kaltainen ja tiedän kokemuksesta millaiset jäljet se jättää. Aina saat olla hakemassa hyväksyntää, mutta ikinä et sitä äidiltäsi tule saamaan. Sitten painitkin huonon itsetunnon kanssa loppuelämäsi, jos jonkun satut vierellesi löytämään niin se on se pahin mahdollinen puoliso vaihtoehto, koska ethän ansaitse muuta. Joidenkin ei pitäisi lisääntyä!

Niin. Minunkin äitini oli tyttärensä (minä en ole kysymyksessä) puolella, kun tytär naimisissa ollessaan pokasikin/tuli pokatuksi myös naimisissa olevan miehen, jonka vaimo alkoi samoihin aikoihin odottaa heidän toista lastaan. Että hyvä tyttö! Tyttären omasta avioitumisesta oli muistaakseni 4 vuotta, seurustelleet olivat sitä ennen kai 5 vuotta.

Ei kai se äidin tehtävä ole syyttää sormella aikuisen tekemiä huonoja valintoja? Ei kuulu koko asia äidille, ellei tytär asiasta mielipidettä kysy. Kyllä kaikki tekevät virheitä ja jokainen tarvitsee läheisen ihmisen jonka puoleen voisi kääntyä, toivoisi sen olevan äiti mutta ilmeisesti kaikille se ei ole. 

Voin jollain tasolla samaistua tuohon menetyksen tunteeseen. Onhan se ikävää, kun tutustuu mukavaan nuoreen mieheen (omassa tapauksessani) joka tuntuu sopivan perheen jatkoksi hyvin, ja sitten oma tytär ei kuitenkaan hänestä innostu ja menee hyvä vävykandidaatti sivu suun. Omalla äidilläni oli vielä kauheampi kohtalo, kun menin nuorena naimisiin oikein unelmamiehen kanssa, mutta kyllästyin sitten pian tai huomasin hänet itselleni epäsopivaksi. Olin itse tottunut olemaan se määräilijä ja tämä unelmamies oli vahvatahtoisen äidin poika eikä hänellä omaa tahtoa tuntunut edes olevankaan. Äiti suri hänen menetystään vuosikausia ja ymmärrän kyllä, hän oli kaikin puolin hieno mies. (Onneksi löysi itselleen pian kiltimmän vaimon jonka kanssa on ollut jo 20+ vuotta.) 

Ja lohduksi ap:lle: Minustakin kasvoi lopulta ihan tolkullinen aikuinen, vaikka niitä suhteita tosiaan tuli ja meni. Jonkun kanssa kerkesin kihloihinkin, ennen kuin järki voitti. Lopulta asetuin kuitenkin aloilleni ja löysin itselleni sopivan miehen, joka ei anna minun hyppiä silmille. Ei siis ole millään tavalla väkivaltainen, mutta hyvä taisteluvastus eikä mikään tossukka. (Ja ne tossukatkin voi olla hyviä puolia toisille tossukoille, mutta minä jyrään ne hetkessä ja silloin ei ole kellään enää kivaa.)

Tuo asperger-kysymys kannattaisi selvittää ja tutustua tarkemmin siihen, mitä se tarkoittaa seurustelun ja parisuhteen kannalta. Heillä on omat hyvät puolensa, mutta myös heikkoutensa, jotka voivat parisuhteessa käydä ihan ylitsepääsemättömiksi. Aspergerin puolisolta vaaditaan pitkää pinnaa ja ymmärrystä. Ja silti asperger voi jostain käsittämättömän pienestä asiasta repiä pelihousunsa ja lopettaa koko suhteen. Vastapuolen pitäisi ehdottomasti olla tietoinen siitä, että seurustelee aspergerin kanssa ja mitä haasteita se suhteelle tuo. Siinä pitää olla valmis opettelemaan ihan uusia lainalaisuuksia ja sopeutumaan niihin. Ja myös hyväksymään se, että suhde aspergerin kanssa ei voi koskaan olla samanlainen kuin suhde neurotyypillisen kanssa. Ja vielä sekin, että lapsista voi tulla aspergereita ja tämän kautta tulee omaankin elämään lisää työläyttä ja haastetta. 

Mitä on tapahtunut, mie en tuosta aloituksesta saa mitään selvää. Jos lapsi on teini, niin voi odottaa ihan mitä tahansa tapahtuvaksi. Ne mielialat kun vaihtelee. Onko äitillä itselle kaikki muumit laaksossa?

Tän palstan mammoilta on turha sympatiaa odottaa!Ne elää suuressa täydellisyyden kuplassaan!Olet ap varmasti ihan hyvin lapsesi kasvattanut.Me vanhemmat emme aina voi lapsiemme tekosille mitään.Tsemppiä. ap!

Ei tossukkamammanpoikaa monikaan nainen kestä. Parisuhteessa kun tuntuu olevan se anoppi, joka heiluttaa tahtipuikkoa. Olisin mielummin yhdessä ihan vain sen miehen kanssa. Sori siitä anoppi. Lakkaa sekaantumasta, tai minä lähden. Siinähän etsii seuraavaa ja anoppi saa taas itkeä, kun jälleen nainen jätti unelmien poikamiehen. Katsoisi itse peiliin, mistä johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Tän palstan mammoilta on turha sympatiaa odottaa!Ne elää suuressa täydellisyyden kuplassaan!Olet ap varmasti ihan hyvin lapsesi kasvattanut.Me vanhemmat emme aina voi lapsiemme tekosille mitään.Tsemppiä. ap!

Mille tekosille???? Kun ei käy selville muu kuin äiti kärsii kun lapsen suhteet vaihtuu.

Sairasta jos äidin takia pitää suhteessa olla.

Ja provolle toivotat tsemppiä koska ei ap vastannut mihinkään ja puhui itsensä pussiin kun aloituksessa lapsi oli aikuinen kuitenkin yöelämä vasta edessä.

Kuka kenenkään vajakin kanssa haluaa perhe-elämää miettiä? Etenkään nuorena, kun on vielä markkinoilla tavallisiakin järkeviä. Ei mitään älyllisesti haastavia.

Mikään ei ole kamalampaa terveen parisuhteen kannalta, kuin sekaantuvat vanhemmat. Itsellä on käynyt tuuri. Vanhemmat eivät ole hyväksyneet kaikkia ratkaisuitani, mutta todenneet, että kasvatustyö on tehty ja aikuisena ihmisenä päätän elämästäni itse. Niin ilossa kuin surussa.

pöljä vanha nainen kirjoitti:

Mitä on tapahtunut, mie en tuosta aloituksesta saa mitään selvää. Jos lapsi on teini, niin voi odottaa ihan mitä tahansa tapahtuvaksi. Ne mielialat kun vaihtelee. Onko äitillä itselle kaikki muumit laaksossa?

Ja mikä tekee vaikeaksi ymmärtää, että otsikossa lukee AIKUISEEN LAPSEEN.

Terveisin ap

Sitten on tämä ärsyttävä ihmisryhmä, joiden lähinnä äidit ovat kasvattaneet uskomaan, että ovat maailman parhaita yksilöitä. Joku aknearpinen pottunokka pitää itseään lahjana maailman naisille. Ihmettelee, kun ei tule vastakaikua. Äitihän sanoi, että hän on paras kaikista.

Mä kanssa aattelen,että ei nämä äidille kuulu..miksi murehdit lapsen suhteita..tuskin edes tiedät kaikkea mitä tapahtuu..harva äidilleen kertoo ja jos näkee pinnan niin turha päätellä yhtään mitään.Itse äitinä pyrin olemaan taustalla ja tukena lapselleni..virheitä varmasti tekee lapseni,mutta voin kattoo peiliin ja katsoa oonko itekkään ollut virheetön..no en..enkä ymmärrä kaikkia lapseni ratkaisuja,mutta tarviiko minun?Ei tarvitse..ei tarvitse ymmärtää,mutta lapsi tuskin käytöstään muuttaa vaikka arvostelen maailman tappiin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän palstan mammoilta on turha sympatiaa odottaa!Ne elää suuressa täydellisyyden kuplassaan!Olet ap varmasti ihan hyvin lapsesi kasvattanut.Me vanhemmat emme aina voi lapsiemme tekosille mitään.Tsemppiä. ap!

Mille tekosille???? Kun ei käy selville muu kuin äiti kärsii kun lapsen suhteet vaihtuu.

Sairasta jos äidin takia pitää suhteessa olla.

Ja provolle toivotat tsemppiä koska ei ap vastannut mihinkään ja puhui itsensä pussiin kun aloituksessa lapsi oli aikuinen kuitenkin yöelämä vasta edessä.

Eikö aikuinen voi myös aloittaa uudelleen yöelämän eli aina kun suhde päättyy alkaa hillitön ryyppääminen ja kumppanien vaihtuminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän palstan mammoilta on turha sympatiaa odottaa!Ne elää suuressa täydellisyyden kuplassaan!Olet ap varmasti ihan hyvin lapsesi kasvattanut.Me vanhemmat emme aina voi lapsiemme tekosille mitään.Tsemppiä. ap!

Mille tekosille???? Kun ei käy selville muu kuin äiti kärsii kun lapsen suhteet vaihtuu.

Sairasta jos äidin takia pitää suhteessa olla.

Ja provolle toivotat tsemppiä koska ei ap vastannut mihinkään ja puhui itsensä pussiin kun aloituksessa lapsi oli aikuinen kuitenkin yöelämä vasta edessä.

Eikö aikuinen voi myös aloittaa uudelleen yöelämän eli aina kun suhde päättyy alkaa hillitön ryyppääminen ja kumppanien vaihtuminen.

Ap

Näin valitettavasti joskus käy. Myös ihan eläkeikää lähestyvillä. Ei jatkoon. Etsisivät mielummin vaikka uuden harrastuksen tai syventäisivät vanhaa.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kyllä perusteluja miksi olisin ja myös lapseni olisi narsisti?

Olen pettynyt tilanteeseen ja eikö muut ole kärsinyt lastensa eroista?

Minä en usko, että teistä kumpikaan on narsisti. Palstalla sitä leimaa jakelevat ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista pätevyyttä antaa diagnoosia ja jos olisi eivät sitä keskustelupalstan perusteella antaisi.

Lapsesi on kärsimätön ja ei pärjää ihmissuhteissa. Ehkä vähän hemmoteltu. Se ei välttämättä ole sinun vikasi kasvattajana, etkä olisi asialle mitään voinut tehdä. Lapsesi sen sijaan on jo vastuussa omista teoistaan, hän voi vielä kasvaa ja oppia. Sinä voit auttaa puhumalla hänen kanssaan asioista. Jotkut vain vaativat liikaa parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tossukkamammanpoikaa monikaan nainen kestä. Parisuhteessa kun tuntuu olevan se anoppi, joka heiluttaa tahtipuikkoa. Olisin mielummin yhdessä ihan vain sen miehen kanssa. Sori siitä anoppi. Lakkaa sekaantumasta, tai minä lähden. Siinähän etsii seuraavaa ja anoppi saa taas itkeä, kun jälleen nainen jätti unelmien poikamiehen. Katsoisi itse peiliin, mistä johtuu.

On tullut näppituntumaa, että nuo anopit ja äidit eivät oikeasti koskaan edes halunneet katkaista napanuoraa. Ovat salaa tyytyväisiä, kun he ovat sen oman poikansa elämän nainen. Ei kukaan muu. Perverssiä, mutta vallankäytön muoto ja jotakin omien traumojen purkua tai ties mitä. Silti pitäisi saada lastenlapsia, mutta siitä naisesta viis. Ne lapsetkin omitaan mielellään. Kukaan muuhan niitä ei osaa kasvattaa oikein. Vaikka olisi alalta ihan tutkinto.