Pettynyt omaan aikuiseen lapseen

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin aloituksen oikeastaan sen takia, että saan edes ulos pettymystä tätä kautta ja en ole pystynyt puhumaan vielä asiasta muiden kanssa.

Ongelmana koen, että surettaa jätetyn osapuolen suru ja häpeän jotenkin tilannetta turhankin paljon. En tiedä olisiko tunteeni kerrottava suoraan lapselleni vai jatkanko valvoen yksin yöt asiaa murehtimalla.

Häpeän etukäteen jo tulevaa yöelämässä pyörimistä.

Ei ole sinun häpeäsi, jos kenenkään.

Suhde omaan lapseen on aina monimutkainen ja vaikea. Sitä haluaisi että lapsi jotenkin saisi ja tekisi sellaista mitä itse olisi halunnut mutta syystä ja toisesta ei onnistunut. Oma lapseni ei hirveästi ole kiinnostunut muista kuin itsestään eikä ilmaise koskaan myötätuntoa. Ajattelen että tein parhaani mutta hän on nyt tunne-elämältään kapea ehkä vielä kehittyy tai sitten ei. Hänen on nyt vaan elettävä omaa elämäänsä josta hän vastaa itse. Minä olen tehnyt virheitä mutta rakastan lastani ja hän on arvokas. Paljon surua mutta myös iloa ja haasteita ja elämän salaisuuksien tutkimista.

Vierailija kirjoitti:

Ajatteleva isomummi kirjoitti:

Lapseensa täysin pettynyt!

Olen 34 v. pojan äiti. Olen hoitanut lapseni kotona lähes 4 v. asti. Hän on ollut rakastettu ja toivottu ainokainen lapsemme syntymästään saakka. Hän on saanut erittäin hyvän kohtelun ja ystäviäkin hänellä on.

Meni naimisiin n. 4 vuotta sitten. Siitä alkoi outo käytös. Vihamielisyys äitiä kohtaan ja hän syyttää minua kaikesta mikä vähänkin menee pieleen ja arvostelee asioista vähäisimmistäkin. Lisäksi vaimo on lähtenyt samaan mukaan. Olen koettanut ymmärtää ja olla ystävällinen oma itseni. Ei vain mikään toimi. En voi tavata poikaa enkä hänen perhettään enää. Mielenrauhani menee täysin sekaisin. En kylläkään kärsi yksinäisyydestä sillä minulla on mies joka on narsisti ja on pojalle omistautunut aivan täysin itsensä unohtaen ja joka suhteessa.  En tarkoita sitä tällä, että olisin mustasukkainen lapsestani. Ajattelen, että voiko meidän parisuhteemme olla tämän kaiken takana. Toivon silti kaikkea hyvää lapselleni ja hänen perheelleen.  Isoäiti

   Koska tämä alkoi naimisiinmenosta niin onkohan syynä vaimo joka siellä taustalla vaikuttaa pojan ja äidin suhteeseen. Ehdotan että rauhoitat tilanteen ja olet niinkuin et välittäisi lainkaan.  Älä ota kantaa mihinkään heidän asioihinsa.  Anna pärjätä omillaan.  Olet ehkä ollut takertuva ja vaimo ei sitä siedä ja on huomautellut siitä poikaasi.  Kyllä tilanteet rauhoittuvat aikanaan.  Tai sitten heillä on sopeutumisvaikeuksia suhteessaan ja sinä saat siitä osasi kun poikasi ei muutakaan voi.

Anoppi on samanlainen. Mielestään kaikkensa tehnyt lastensa eteen. Ei oikeasti ymmärrä olevansa läheisriippuvainen kontrollifriikki. Tarkoittaa aina vain hyvää, kun oikeasti sekaantuu ärsyttävyyteen asti asioihin ja elämäämme. Mitään ei voi hyväksyä, mikä poikkeaa hänen arvomaailmastaan. Poikansa ei osaa sanoa riittävän topakasti vastaan. Minä saan kotona kuulla sitten ne valitukset äidistään. Silti mikään ei muutu. Kerrassaan rasittava nainen oikeasti. Tunkeutuu monin eri lonkeroin yksityiselämäämme ja parisuhteeseemme. Kauhulla odotan, kun saamme lapsia. On antanut jo ymmärtää, etteivät kaikki näkemykseni ole hänelle mieleisiä. Lisäksi ottaisi kuulemma hoitoon, jotta voin mahdollisimman nopeasti jatkaa työelämässä. Pääsisi aivopesemään jälkikasvunkin kenenkään kontrolloimatta. Eivät muuten tule menemään anopille päivähoitoon.