Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pettynyt omaan aikuiseen lapseen
25.09.2017 |
En jaksa ainaisia eroja käsitellä oman lapseni kohdalla.
Tuntuu todella raskaalta, että taas meni turvallinen suhde ohi kyllästymisen takia eli olen kasvattajana epäonnistunut jossain kohtaa täydellisesti.
Hän surutta satuttaa toisia osapuolia ja lähipiirin ihmisiä.
Ihmishirviön olen kasvattanut.
En jaksa henkisesti enää seurata näitä toistuvia pettymyksiä.
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsen kilpirauhasarvot tarkastettu?
Hahah.
Tämähän palauttaa mieleeni oman.äitini käytöksen. Hän on hyvin kontrolloiva ja pitkävihainen, ihmettelen, miten isäni on kestänyt hänen mykkäkoulujaan.
No kerran ollessani ihan normaalisti kotona (olin jo lähemmäs 40 v), äitini soitti ja ilmoitti keskellä kirkasta päivää puhelimessa, että hän on tullut siihen tulokseen, että minulla on aivovamma. Kuulemma lapsesta lähtien ollut jo. Tämä oli kaiken huippu ja meni niin pitkälle, että suutuin. Tuntui ihan kohtuuttomalta. No äitini ei hyväksynyt loukkaantumistani/suuttumistani. Hän piti monta kuukautta mykkäkoulua minulle ja se olisi varmaan jatkunut ikuisesti. Ajattelin, että siihen on saatava loppu, eihän välit voi mennä sellaisesta, ja pyysin anteeksi, että loukkaannuin diagnoosista. Vasta sen jälkeen välimme normalisoituivat taas. Minulla on ollut hyvin vaikea itsenäistyä ja lopettaa hakemasta äitini hyväksyntää kaikelle elämässäni ja olen parisuhteissa sitoutumiskammoinen. En tiedä mistä johtuu, oma vikani epäilemättä, mutta tulipahan mieleen tästä ketjusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota noin, sinun mielestäsi tyttäresi on löytänyt elämänsä rakkauden, eikä siksi saisi erota. Mulla esim. oli nuorena aikuisena vaikeaa monestakin syystä, jota en nyt tässä ala erottelemaan. Mulla oli yhden yön juttuja ja seksisuhteita. Parisuhteet eivät kestäneet. Nyt olen 28-vuotias ja rauhoittunut ja ihan täysipäinen aikuinen musta tuli. Toisaalta äitini ei ole tapahtumista tietoinen, miksi olisi. Anna lapsesi tehdä omat ratkaisunsa. Aikuinen hän kuitenkin on ja jos hänen suhteensa alkaa häntä kyllästyttää, niin omapa on asiansa.
Vierailija kirjoitti:
Erään tuttavan ydinperheessä kasvanut nuori tyttö taas tehtailee lapsia eri isille. Joku sitäkin vaivaa.
Sillä on sellainen "kutina" isovarpaiden välissä.
Ap, elämä on täynnä pettymyksiä. Jos sua yhtään lohduttaa, niin varmasti löytyy niitäkin, jotka ovat pettyneitä myös sinuun. Kukaan ei ole täydellinen.
Ei kusipäisyys ole sairaus. Jos aikuinen ihminen haluaa käyttäytyä huonosti toisia ihmisiä kohtaan, hänellä on siihen täysi oikeus.
Jotkut ihmiset vaan on sellaisia että niillä on kyllä kaikki kunnossa mutta luonteeseen kuuluu röyhkeys, ylpeys ja muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi minun äitini ei ole kuten 76. Äitinsä vihaama lapsirukka
Ap, ymmärrän tunteesi, etähali. Tiedän hyvin kuinka kamalaa on pettyä oman rakkaan lapsen käytökseen ja tekoihin. Rakkaudella ja lempeydellä, ei toki rajoitta, kasvatettu mutta silti tekee tekoja jotka lyö syvälle sieluun. Vanhempana olen hakenut kaikki viat ja virheet mitä olen vuosien varrella tehnyt koska minunhan vikana tämä on. Olemme keskustelleet ja käyneet asiaa läpi, hakeneet apua mutta sitten taas ... pettymys. Ja omaan kotipesään lapsi tulee nuolemaan haavojaan ja kokoan oman sirpaleisen sieluni häntä lohduttamaan ja taas löytämään uusia väyliä eteenpäin. En tiedä kuinka kauan jaksan mutta hän on lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa jollain lailla tutulta. Itse olen nuorehko nainen, ja kun erosin pitkästä parisuhteestani, äiti heittäytyi tilanteessa uhriksi. Kun kerroin erosta, hän muuttui jääkylmäksi ja teki itsestään tilanteen uhrin, sanoen, ettei "kykene käsittelemään asiaa kanssani, hänellä ei ole voimavaroja". Sitten seurasi marttyyrin mykkäkoulua ja pidäteltyjä kyyneleitä. Olisin tarvinnut tukea, koska voin tuolloin todella huonosti, mutta jälleen kerran äidin tunteet täyttivät kaiken ja olivat ne kaikkein tärkeimmät, vaikka kyse oli sentään minun elämästäni ja minun erostani! Olen kuitenkin tottunut lapsesta asti etsimään emotionaalisen tukeni kodin ulkopuolelta, kun sitä ei ole kotoa saanut, ja onneksi nytkin ystävät tukivat eron vaikeina vaiheina.
Äitini on itse eronnut isästäni aikanaan eikä onnistunut luomaan enää uutta parisuhdetta, hän on yksinäinen ja katkeroitunutkin. Hän palvoo miehiä noin yleisesti, kohtelee ja passaa veljeäni ihan eri tavalla kuin minua, samoin poikaystäviäni. Veljeen ja poikaystäviin verrattuna olen näkymätön. Hän tuntuu ajattelevan, että miehen huomio ja läsnäolo on jumalan lahja naiselle, ja projisoi tämän huomionkaipuunsa minun elämäni käänteisiin: ero miehestä on elämän suurin epäonnistuminen naiselle hänen näkökulmastaan.
En tiedä onko teillä kyse jostain tällaisesta etkä maininnut edes lapsesi sukupuolta, mutta kannattaa joka tapauksessa varoa projisoimasta omia toiveitaan, haaveitaan ja pettymyksiään lapsen elämään. Terve erillisyys... lapsen on saatava elää omaa elämäänsä, saaden sinulta ULKOPUOLISTA tukea. Ei ole kyse sinun parisuhteestasi.
"Vaikkei asia sinulle kuulu", niin mielestäni AP:n näkökulma tässä keskustelussa on kuitenkin mielenkiintoinen ja asiallisen pohdinnan arvoinen. Tässä selvästi on eri arvomaailmat heillä, mutta kyllähän se todella vaikuttaa äidinkin elämään. Konkreettisesti hän menettää ihmisiä elämästään ja mahdollisesti syystäkin häpeää lapsensa käytöstä. Meillä on vain AP:n antama tieto. Et sinäkään voi päätellä, että hänen lapsensa on varmaan ollut mukava kumppani tai suhteensa uhri. Hyvin mahdollista, että hän on ihan hirveä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joopajoo. Tän provon poika/tyttö on 17-19 kun yöelämä vasta edessä.
Mutta oikeasti niitä on vanhempia jotka takertuvat poikansa ensimmäiseen tyttöystävään kuvittelen sairaassa mielessä että se kestää läpi elämän. Koska
oman Erkin kanssa oltu yhdessä 25 vuotta vaikka Erkki pikkujouluissa harhautuikin ja seksiä ollut viimeksi 7 vuotta sitten.
Miksi??? No ihan vaan kun kyllä sen kuuluu olla niin kun yhdessä ollaan päätetty olla syistä joita ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Joopajoo. Tän provon poika/tyttö on 17-19 kun yöelämä vasta edessä.
Mutta oikeasti niitä on vanhempia jotka takertuvat poikansa ensimmäiseen tyttöystävään kuvittelen sairaassa mielessä että se kestää läpi elämän. Koska
oman Erkin kanssa oltu yhdessä 25 vuotta vaikka Erkki pikkujouluissa harhautuikin ja seksiä ollut viimeksi 7 vuotta sitten.
Miksi??? No ihan vaan kun kyllä sen kuuluu olla niin kun yhdessä ollaan päätetty olla syistä joita ei enää ole.
Mulla on ihan järkevä sisko. Hänen 15 v tyttärellään on nyt eka poikaystävä ollut pari kk. Menin sitten siskolle totamaan kahdenkesken, että "aika jännää ja saa nähdä kauanko kestää, tuskin kauan". Sisko alkoi siihen ihan vakavana selittää, että eikun voi se kestää ja se on niin ihana kiltti poika ja toivottavasti menevät aikanaan naimisiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Typerää sysätä aikuisen ihmisen elämä ja virheet aina vanhempien vastuulle. Lapsesi varmaan on vain luonteeltaan sellainen, joka tarvitsee ihailua aina osakseen. Ilman mitään lapsuuden traumoja. Meitä on esim. 3 lasta, kaikkilla samat lähtökohdat ja kaikki menestyneet erilailla elämässä. Kaikki olemme myös luonteeltamme aivan erilaisia. Ja luonne onkin ollut ehkä suurin vaikuttava tekijä siinä, miten elämässämme olemme pärjänneet.
Itse kannatan rehellisyyttä. Jos et pysty tukena olemaan asiassa niin ole kommentoimatta mitenkään tai kerro oma kantasi asiaan sivistyneesti ja pitäen lastasi tasavertaisena aikuisena, eikä lapsena. Aikuisten pitäisi pystyä keskustelemaan kaikesta.
Tässä on hyvä esimerkki ketjusta jossa on liian vähän alkuinfoa. Spekuloinnit menee laidasta laitaan ja - todellakin - jäävät spekuloinniksi kun todellisesta tilanteesta on niin heikosti tietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joopajoo. Tän provon poika/tyttö on 17-19 kun yöelämä vasta edessä.
Mutta oikeasti niitä on vanhempia jotka takertuvat poikansa ensimmäiseen tyttöystävään kuvittelen sairaassa mielessä että se kestää läpi elämän. Koska
oman Erkin kanssa oltu yhdessä 25 vuotta vaikka Erkki pikkujouluissa harhautuikin ja seksiä ollut viimeksi 7 vuotta sitten.
Miksi??? No ihan vaan kun kyllä sen kuuluu olla niin kun yhdessä ollaan päätetty olla syistä joita ei enää ole.Mulla on ihan järkevä sisko. Hänen 15 v tyttärellään on nyt eka poikaystävä ollut pari kk. Menin sitten siskolle totamaan kahdenkesken, että "aika jännää ja saa nähdä kauanko kestää, tuskin kauan". Sisko alkoi siihen ihan vakavana selittää, että eikun voi se kestää ja se on niin ihana kiltti poika ja toivottavasti menevät aikanaan naimisiin...
Joopajoo. Mun 20-vuotias poika aloitti seukkaamisen, kun tyttö oli 16. Ovat olleet melkein kaksi vuotta yhdessä, mutta etäsuhteessa. Ovat muuttamassa yhteen. Nyt siis 22 ja 18. En mene vannomaan, että kestää. Tai ehkä kestää siten, että tyttö pistää pojan maksamaan itselleen yhtä ja toista. Tätä on tapahtunut jo ja sain siitä minäkin osani kesällä. Varoitin poikaa, että yhteenmentäessä raha-asioiden pitää olla sovittuna ja selvänä. Turhaa toistella luultavasti enkä aiokaan.
90. Onko siis laspsilla kumppanit äidin seuraksi? Tai kuuluuko äidin arvostella millainen kumppani oma lapsi on ollut, kun suhde päättyi.
Tosiaan arvomme ovat erilaiset. Lapset ei elä minua varten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta luin riittävästi. Äiti on enemmän huolissaan vieraista ihmisistä ja ajattelee enemmän näiden tunteita kuin oman lapsensa. Tässäpä se syy onkin. On vaikeaa sitoutua, jos oma äitikään ei ole ollut sitoutunut omaan lapseensa vaan on kiinnostuneempi muista ihmisistä.
Tämä. Minä ainakin kannustan tytärtäni olemaan ihmisen kanssa joka tekee hänet onnelliseksi, koska hän on sen arvoinen kaikki ovat! Minä tule aina olemaan tyttäreni puolella, jopa niissä huonoissa päätöksissä, koska olen äiti ja se on tehtäväni, elämässä kuuluu tehdä virheitä koska sitä kautta oppii ja kehittyy.
Oma äitini on ap.n kaltainen ja tiedän kokemuksesta millaiset jäljet se jättää. Aina saat olla hakemassa hyväksyntää, mutta ikinä et sitä äidiltäsi tule saamaan. Sitten painitkin huonon itsetunnon kanssa loppuelämäsi, jos jonkun satut vierellesi löytämään niin se on se pahin mahdollinen puoliso vaihtoehto, koska ethän ansaitse muuta. Joidenkin ei pitäisi lisääntyä!
Niin. Minunkin äitini oli tyttärensä (minä en ole kysymyksessä) puolella, kun tytär naimisissa ollessaan pokasikin/tuli pokatuksi myös naimisissa olevan miehen, jonka vaimo alkoi samoihin aikoihin odottaa heidän toista lastaan. Että hyvä tyttö! Tyttären omasta avioitumisesta oli muistaakseni 4 vuotta, seurustelleet olivat sitä ennen kai 5 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minun äitini ei ole kuten 76. Äitinsä vihaama lapsirukka
Aika ikävästi sanottu ihmiselle joka on nähnyt lapsensa poikkeavuuden jo pienestä, mutta joka ei ole saanut apua lapselleen lukuisista yrityksistä huolimatta. Tässä maailmassa minun tyärtäni ei taida rakastaa enää kukaan muu kuin minä. Mutta tärkeintähän on päästä aukomaan päätä ihmiselle jolla on tällainen tilanne. Varmaan mylvisit ilosta myös jos lapsellani olisi paha kehitysvamma, ei osaisi muuta kuin nykiä tahdottomasti, tai hän olisi vaikka syntynyt ilman silmiä. Toivottavasti lohduttaa se, että lapsellani oli vaikeaa koulussa, vaikeuksia kaverisuhteissa, hän sairastui krooniseen sairauteen ja joutuu loppuelämänsä käyttämään iv-lääkitystä, ja kasan muita lääkkeitä. Voisin kertoa vielä paljon muutakin, mutta uskon että näistä saat jo housusi märäksi.
Ole hyvä.
76
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hyvä esimerkki ketjusta jossa on liian vähän alkuinfoa. Spekuloinnit menee laidasta laitaan ja - todellakin - jäävät spekuloinniksi kun todellisesta tilanteesta on niin heikosti tietoa.
Ap ei pyytänyt spekuloida asiaa vaan toteaa ettei enää jaksa henkisesti aikuista lastaan, joka helposti vaihtaa parisuhdetta.
Hienosti on ketjussa lynkattu epätoivoinen ihminen, joka halusi vertaistukea ja saada sanotuksi ns ääneen sisällään mörkönä olevan asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hyvä esimerkki ketjusta jossa on liian vähän alkuinfoa. Spekuloinnit menee laidasta laitaan ja - todellakin - jäävät spekuloinniksi kun todellisesta tilanteesta on niin heikosti tietoa.
Ap ei pyytänyt spekuloida asiaa vaan toteaa ettei enää jaksa henkisesti aikuista lastaan, joka helposti vaihtaa parisuhdetta.
Hienosti on ketjussa lynkattu epätoivoinen ihminen, joka halusi vertaistukea ja saada sanotuksi ns ääneen sisällään mörkönä olevan asian.
Joo, mutta elämä olisi helpompaa ap:lla, jos hän ei murehtisi toisten asioita. Onhan se henkisesti rankkaa murehtia asioita, joille ei mitään voi. Tiedän mistä puhun, koska olen käynyt terapiassakin tämän takia. Helpotti, kun opettelin siitä pois.
Alue: Aihe vapaa
Kuule, niin kuin totesit itsekin lapsesi on aikuinen. Hän tekee omat valintansa omalla tavallaan. Jos sitä oikeaa ei ole hänelle vielä löytynyt, niin kai sitä erota saa?