Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uinu uinu lemmikkini. Pelotti pitkän aikaa.
Hyvä, kun joku muistutti niistä Onnen åäiviä -kirjoista! Luin niitä innolla, mutta olivathan ne hirveitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juokse poika juokse, Muumi-kirjat, Veljeni Leijonamieli, Tirlittan ja kaikkien kauheuksien kauheus: Katto-Kassinen 🤮
Minullakin Katto Kassinen aiheutti traumoja. Siis hänhän oli ihan täysi narsisti, joka kiusasi Pikkuveljeä niissä kirjoissa vaikka oli olevinaan tämän ystävä. Lisäksi hän oli aikuinen mies joka kummasti halusi viettää aikaa noin 8-9 vuotiaan pojan kanssa niin eikä se ole hiukan epäilyttävää, että aikuinen haluaa kaveerata lapsen kanssa?
Katto-Kassisesta tuli muuten käsittämättömän suosittu entisessä Neukkulassa - mikisköhän? Siellä hän säilytti ruotsalaisen Karlsson-nimensä. Venäläisistä on hirveän hauskaa, kun kuulevat että Karlsson on ihka oikea sukunimi täällä pohjolassa.
Sepe susi jahtas niitä possuja. Tuhma Sepe. Ja laiska. Sen poika oli sentään kiltti.
Pieni tulitikkutyttö särki pienen sydämeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulussa pakkoluetetut Muumipeikkokirjat. Se suomenruotsalainen tekosöpöily ja todellisten kokemusten peittäminen ja kääriminen jättekivaan pitsiliinaan! Fyi helvete!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnen päivää-kirjasarjan yhdessä kirjassa oli tarina tytöstä, joka oli sairaalassa. Kun vanhemmat saivat tytön kotiin, niin he huomasivat tämän olevan jotenkin pelokas ja itkuinen sekä muutenkin täysin erilainen kuin ennen. Sitten äiti sanoi isälle, että hänestä tuntuu että kyseessä ei ole ollenkaan heidän lapsensa. He menivät lapsi mukanaan takaisin sairaalaan ja äiti kiersi siellä osastolla etsien omaa lastaan, kunnes yhdessä sängyssä hänen oma lapsensa sitten istui, ojenteli hänelle käsiään ja hoki sanaa äiti. Ei ei siis ihan pieni vauva enää, kun osasi tuon tehdä mutta ilmeisesti ei vielä niin vanha, että olisi osannut sanoa juuri muuta kun äiti. Eli ehkä noin vuoden ikäinen tai vähän yli? Tarinan opetus oli, että äiti tuntee kyllä lapsensa samoin kuin Jumala tunnistaa omat lapsensa, koska kyseessä oli hengellinen kirja.
Minua tuo tarina pelotti kun ajattelin, että vanhemmat eivät erota kunnolla lastaan muista lapsista ainakaan heti ja että sairaalassa voidaan antaa vanhemmille eri lapsi kuin heidän oma lapsi. Minä kun jouduin itse sairaalaan, niin pelkäsin että mitä jos minutkin annetaan väärille vanhemmille eikä minua uskota kun sanon, että he eivät ole minun vanhemmat. Tai että he luulevat tosissaan minua omakseen, vaikka minä olin sentään jo 4-vuotias. Ihan kuin jotkut vanhemmat olisivat tosissaan luulleet, että olen vaikka heidän tyttärensä Anniina enkä Kalle-niminen tuntematon poika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trauma? Kuka saa kirjasta trauman? Erittäin itsekeskeinen uniikki lumihiutale.
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ala-aste ikäisenä kirjan Bermudan kolmiosta jossa väitettiin ufojen olleen katoamisten takana. Sitä ahdistuin kyllä ihan totaalisesti todella pitkäksi aikaa ja pelkäsin että ufot tulee viemään minut.
Goddamn, minulla on ihan samanlaisia muistoja! Minun opettajani kolmos- ja nelosluokalla (1979-81) oli noin kuusikymppinen äijä, melko ankara mutta joskus hyvinkin poikamainen. Hän kertoi meille eräänä päivänä Bermudan kolmiosta ja siellä tapahtuvista katoamisista. Muistin silloin, että olin nähnyt "Bermudan kolmio"-nimisen kirjan (joo, se Charles Berlitzin tekele) kotonamme hyllyssä! En vain ollut vielä ruvennut tutkimaan sitä... Kun tulin kotiin, rupesin heti lukemaan kirjaa, ja kuten arvata saattaa, ufot ja aikavääristymät kummittelivat sen jälkeen mielessäni muutaman vuoden ajan. Kun isän piti lähteä työreissulle Etelä-Amerikkaan, olin todella huolestunut - pitikö lentokoneen lentää Bermudan kolmion kautta?
En tiedä, uskoiko opettajani noihin juttuihin, mutta hänen "ansiostaan" minä rupesin uskomaan.
Täällä vielä yksi Bermudan kolmion "tapahtumia" ahminut! Ahmin niitä ala-asteikäisenä joskus vuosina -77-78. Mitään pelkotiloja ei minulle siitä aiheutunut, mutta kiinnostuksen kaikenlaisiin dokumenttipitoisiin juttuihin niin kirjallisuudessa kuin telkkarissa se herätti ikuisiksi ajoiksi. Vaikka eipä se loppujen lopuksi tainnut niin dokumentti ollakaan, enemmänkin scifiä. Enkä ufoihin usko vieläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Peppi Pitkätossu!
Pepin isän ammatti n-kuninkaana 🤣
https://www.kirjastot.fi/kysy/80-tai-90-luvulla-luin?language_content_e…
""Kiittämättömyydessä" köydä pariskunta sai lapsen ja he luopuivat kaikista mukavuuksista (lopettivat teen juonnin yms.) voidakseen maksaa lapsensa opinnot hyvässä koulussa ja taata pojalle näin hyvän elämän. Vuosien päästä isä matkusti hevosella tapaamaan poikaansa koulussa (ilmeisesti sisäoppilaitos) pitkän ajan jälkeen. Poika kuitenki häpesi köyhää taustaansa, ei ollut tuntevinaan isäänsä ja sanoi tälle kaveriensa edessä: "Olkaa hyvä ja poistukaa alkeellisella kulkuneuvollanne!"
Isä palasi kotiin murtuneena miehenä ja kuoli kiikkustuoliinsa."
Aivan järkkyä, että joku on nauttinut Onnen päivistä ja haluaisi vielä lukea noita lapsilleen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raamattu. Hirveetä rietastelua ja kansanmurhaa.
Monikin lasten satu oli vielä 80-luvulla tosi ikävä. Hannu ja kerttu oli minusta turhan pelottava. Samoin hinku ja vinku sarjassa se suursyömäri. Omille lapsille luen mieluummin uusia lastenkirjoja.
Veren vangit tuli luettua 11 -vuotiaana kun ahmin kirjoja. Oli turhan ahdistava sen ikäiselle.
Dracula 12vuotiaana,oli vielä helteinen kesä ja pelkäsin nukkua huoneeni ikkuna auki ettei vampyyri vain lennä sisään.
Opin lukemaan viiden vanhana ja kirjastossa luin kaiken mitä käsiini tyyliin sain, sitten 8-vuotiaana sain kaverilla kylässä ollessa käsiini Jöröjukan.
Sen perinteisen kuvineen päivineen, mutta traumat tuli.. Lukemisesta siis. Olispa tänä päivänä tyylin isoin elämäni trauma :reps:
T 51v
Esiteininä selasin salaa Amerikan psykoa. Kohta jossa tyyppi työntää putken naisuhrin e m ättimeen, ja päästää rotan sisään.. En pysty ajattelemaan tänä päivänäkään sitä tarkemmin. Leffassa pahin oli karsittu pois.
Ala-asteikäisenä lukutoukkana bongasin mummin kirjahyllystä Rauni-Leena Luukasen kirjan Kuolemaa ei ole. Kirjassa kerrottiin poltergeisteista, ja mainittiin niiden ottavan helposti kohteekseen esimurrosikäiset tytöt. Tämä aiheutti vuosien voimakkaan ahdistuksen ja yliluonnollisen -erityisesti räyhähenkien- pelon.
Minulle on edelleen mysteeri, että onko Kassinen oikea vai pelkkä mielikuvitushahmo? Meinaan, että mm. Pikkuveljen vanhemmat näkivät tämän tarinan lopussa, mutta silti "virallisen" tiedon mukaan Kassinen on Pikkuveljen keksimä.