Lapsuutesi kirjatrauma?

Vanha testamentti ja psalmit. En ole lukenut sen jälkeen kunkansakoulun  uskontotunnilla näitä pakotettiin tankkaamaan.

Vierailija kirjoitti:

KOKO ketju ja kolme samaa kirjaa jokaisella sivulla. huhhuh kun on tylsää saman toistoa

Se tarkoittaa, että samat kirjat ovat aiheuttaneet pelkoa monille lukijoille.

Meille tuli Valitut palat ja luin niitä lapsena. Sain kamalat traumat kun luin jostakin tosi pienestä lapsesta joka sai sydänkohtauksen, sen jutun nimi taisi olla "kun pieni sydän pysähtyi" näin pitkään painajaisia että saan sydänkohtauksen.

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli Valitut palat ja luin niitä lapsena. Sain kamalat traumat kun luin jostakin tosi pienestä lapsesta joka sai sydänkohtauksen, sen jutun nimi taisi olla "kun pieni sydän pysähtyi" näin pitkään painajaisia että saan sydänkohtauksen.

Nyt kun tarkemmin mietin en muista oliko se sydänkohtaus vai oliko sillä lapsella vaan jotain muuta vikaa sydämessä, mutta joka tapauskessa niin sain kamalat traumat että sydämeni pysähtyy.

Veljeni Leijonamieli 

Yläasteella Tuntematon sotilas. Sain just ja just luettua ensimmäisen luvun, jätin kesken koska en ymmärtänyt kirjasta mitään. En ymmärtänyt murteita (paitsi savon) enkä ymmärtänyt sota/armeija sanastoa. Lisäksi kirja itsessään ei kiinnostanut minua, 15-vuotiasta tyttöä. Tietty kirjasta oli koe jonka just ja just pääsin läpi kun katsoin sen hiton nelituntisen elokuvan Tuntematon sotilas. Paska kirja. 

En muista kirjan nimeä. Oli kaiketi ihan lasten kirja. Tapahtumat sijoittuivat Murmanskiin. Tytöllä oli ilmeisesti jotenkin mieleltään sairas äiti. Kirjan ilmapiiri oli todella ahdistava... Lopussa tyttö pelkää, että äitinsä on tehnyt jotain jollekin sähkökaapille (?) mutta olisiko sitten ollut niin, että osa asioista onkin ollut unennäköä.. Osaisiko joku kertoa, mistä kirjasta on voinut olla kyse? Olen sen joskus alakouluikäisenä lukenut, eikä kirja kai silloinkaan ollut aivan tuore.

Topeliuksen Tähtisilmässä pienen tytön ajatellaan olevan noita ja osaavan loitsia silmillään. Hänet jätetään tunturiin... Ihan hirveän ahdistava ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaako kukaan sellaista kirjaa missä maassa oli lätäkkö ja se päähenkilö putosi(?) sinne lätökköön ja se olikin todella syvä ja siellä oli ihan oma maailma. Jotenkin oli tosi pelottava. Ja oliko niin, että meinasi jäädä vangiksi sinne toiseen maailmaan, mutta pääsi(kö) sieltä pois? Tää oli sellainen vähän kuvakirjan tapainen.

Marjatta Kurenniemellä oli satu, jossa tyttö meni lätäkön kautta käänteiseen maailmaan.

Kaikki oli nurinkurin, esimerkiksi sukupuoliroolit. Tämä koettiin nuivakkaassa tarinassa negatiiviseksi.

 

Oliko tämä joku Alli ylösalaisin -maailmassa?

Ja oliko siellä toisessa maailmassa sitten Illa? Joku tällainen on jäänyt mieleen minullekin, en muista että olisin pelännyt mutta selkeästi joku muistijälki on jäänyt, miksi sitten lie.

Viisikoiden ja satujen seksistisyys.

Lauri Viita: Moreeni

Tuskastuttavan tylsä, kolmen rivin luemisen jälkeen takuuvarmasti nukkui. Ja se oli vaan pakko lukea oska äikänope oli keksinyt että siitä pitää kirjoittaa aine.

Nancy (Spungen), toinen oli Anus Mundi, luin 10 vuotiaana, ei olisi pitänyt. Vieläkin ahdistaa näin 30v. jälkeen.

Anderssonin sadut. Inhosin niitä. Varsinkin pientä merenneitoa, jossa se mielestäni ääliö merenneito meni uhraamaan itsensä typerän prinssin vuoksi. Ja se missä lintu uhrasi henkensä että ylioppilas saisi punaisen ruusun. Aarrgh! Vieläkin nousee verenpaine, kun ajattelen niitä.

Luin 10-vuotiaana Välskärin kertomukset. Eipä tullut siitä lempikirjaani. 

Poliisi kertoo. Luin jonkun murha kuvauksen pikku poikana kylässä ollessani. Muistan sen pahan olon. Ne kirjat näyttivät pelottavilta, mutta toisaalta mielenkiintoisilta sen jälkeen.

Veljeni leijonan nieli. kirjoitti:

Veljeni leijonamieli oli jostain syystä pelottava kirja. Olin noin 10-12 vuotias kun luin sen, enkä voinut lukea sitä loppuun, koska loppu oli liian kamala, siis se kun lohikäärmeen(?) sylkemä liekki oli polttanut Joonatania, joka oli halvaantumassa ja Kaarlen eli Korpun ainoa tapa pelastaa tämä oli ottaa tämä selkäänsä ja hypätä tämän kanssa joltain kallionkielekkeeltä alas kuolemaan ja että Korppu myös oli tekemässä sen. Se vain oli liian ahdistava ajatus, että ensin Joonatanin ja Korpun oli kuoltava maan päällä ja sitten vielä uudestaan sielläkin maailmassa, johon he pääsivät, Nagiala vai mikä se nyt oikein oli.

Sitten aikuisena luin jostain, että Korppu ei ollutkaan oikeasti kuollut siihen tautiinsa, mikä hänellä oli, käsitykseni mukaan hänellä oli ollut riisitauti (jonka vuoksi hänellä on länkisääret) ja hän oli kuolemassa tuberkuloosiin eli keuhkotautiin. Se, että hän luuli päässeensä Joonatanin luokse sinne Nagialaan t

Kuulin tämän, kirjailijan itsensä allekirjoittaman, selityksen aika vasta ja tuntui, että lapsuuteni ryöstettiin. Karmeaa, ei mahtavia seikkailuja veljen kanssa toisessa maailmassa vaan pelkkää sairautta ja kuolemaa. Vieläkin tuntuu pahalta.

Pupu Tupuna. Pekka Töpöhäntä

Ihan pikkuisena, kun äiti luki loruja, sain aina huutokohtauksen lorusta, jossa mainittiin isäni niminen hahmo ja kuinka se lähti matkoihinsa. Luulin, että isä lähtee pois.

Veljeni sai elinikäiset traumat kirjasta nimeltä Hirmu-Niilo. Äiti luki meille kyseistä satua, jossa mies kanteli ruumista selässään ja muuta kevyttä lastenlukemista. Veli sai siitä sellaiset pelot, että monta vuotta joka ilta piti aina tarkistaa huone läpi, ettei Hirmu-Niilo piileksi sängyn alla tai kaapissa.

Kunhan Helen tulee. Ymmärsin erään lauseen vielä väärin niin että mielikuvasta tuli entistä pelottavampi. Kohtauksessa jossa Helenin haamu katselee päähenkilöitä ylhäältäpäin "sydän kääntyili hitaasti". Kuvittelin läpikuultavan Helenin jonka sydän jatkaa hitaasti toimintaansa niin että pumppaus ja muutkin sisukset näkyvät hahmoille. Luin kirjan uudestaan aikuisena ja kuinka mälsää, Helenin "sydän" olikin ollut pelkkä kaulakoru ketjussa :D

Kauhujuttu-sarjassa osa Toivomushauta kertoi tytöstä, joka menee töihin leipomoon, ja siellä tapahtui jotain, ehkä henkirikos joka ei koskaan tullut ilmi. Muistan että kirja vihjaili mutta ei suoraan selittänyt, että tyttö olikin käynyt töissä ainakin 50 vuoden takaisessa menneisyydessä. 

5. tai 6. Luokalla piti lukea Pertsa ja Kilu. Voi luoja, että se oli tylsä. Hirveetä vanhanaikaisten asioiden jaarittelua... Istuttiin kääntelemässä sivuja ja takakannen perusteella vastailtiin open kysymyksiin.

Tanglewoodin salaisuus oli melko epämiellyttävä lapsena luettuna, päähenkilöiden ystävä kituu pitkään onnettomuuden jälkeen ja kuolee sitten. Tarinan kristillistä elementtiä ei silloin osannut arvostaa.