Lapsuutesi kirjatrauma?

Olin ylpeä että Aina kuin kirjat kotka aloitin

Vaan jotain kafkaa kun kuin jätin kesken kunnollista niin sekoa

Että harmitti pitkään

Ei enää kyllä

Agatha Christie missä tapetaan neekerilapset.

AA - PI - NEN

10 pientä poikaa kirjoitti:

Agatha Christie missä tapetaan neekerilapset.

Eli et ole lukenut.

Opin 4-vuotiaana lukemaan ja ahmin vanhempieni kirjahyllystä kaiken. Siellä oli myös poltergeistista kertova kirja. Luin sen, ja pelkäsin sen jälkeen katsoa edes koko kirjaan päinkään. Se jätti pitkät traumat.

Ei nyt trauma mutta oli jännittävä Stephen Kingin Carrie. En muista millloin luin, mutta alle 15v. kuitenkin

Meille tuli Alibi, joka oli kielletty lapsilta. Tottakai luin salaa.

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli Alibi, joka oli kielletty lapsilta. Tottakai luin salaa.

Varsinkin joskus 1990-luvun alussa siinä oli vielä kauheita kuvia ruumiinavauksista yms.

Luin kans Nancyn yläasteella, kuului johonkin koulun juttuihin. Hell's kitchen jäi mieleen. Ei oolut pelottava, mutta ahdistava.

Nyt muistin, mistä sain traumoja! Se joku mikkihiiritarina missä mikkihiiri on vankina ja siivoilee siellä jossain kellarissa ja sitten jostain siemenestä kasvaa (herne?) joku kasvi, joka vain kasvaa ja kasvaa ja lopulta Mikkihiiri pääsee pakenemaan sitä kasvinversoa pitkin. Mikähän tarina tää oli? Mutta oli pelottava.

Muistaako kukaan sellaista kirjaa missä maassa oli lätäkkö ja se päähenkilö putosi(?) sinne lätökköön ja se olikin todella syvä ja siellä oli ihan oma maailma. Jotenkin oli tosi pelottava. Ja oliko niin, että meinasi jäädä vangiksi sinne toiseen maailmaan, mutta pääsi(kö) sieltä pois? Tää oli sellainen vähän kuvakirjan tapainen.

10 pientä poikaa kirjoitti:

Agatha Christie missä tapetaan neekerilapset.

Provo, koska kirjassa ei tapeta lapsia.

N-pojat on lastenloru, jonka teemaa mukaillen kuolee aikuisia ihmisiä.

Dumbo! Ihan kamala tarina ja ainoa mistä on jäänyt traumat.

Nancy joskus yläasteikäisenä, itkin lukiessani silmät päästä. Todella ahdistava tarina luettavaksi siinä iässä. Aikuisena luin sen uudestaan eikä se enää aiheuttanut niin suurta ahdistusta.

Monia pelottavia ja jännittäviä kirjoja olen lukenut myös nuorena, mutta tuollaista ahdistusta eivät ne aiheuttaneet. Toki Lindgrenin kirjoista Mio ja Leijonamieli olivat ahdistavia ja itkettivätkin, mutta ne kuitenkin muistaakseni päättyivät onnellisesti ja olivat fiktiota toisin kuin Nancyn tarina.

Vierailija kirjoitti:

Muistaako kukaan sellaista kirjaa missä maassa oli lätäkkö ja se päähenkilö putosi(?) sinne lätökköön ja se olikin todella syvä ja siellä oli ihan oma maailma. Jotenkin oli tosi pelottava. Ja oliko niin, että meinasi jäädä vangiksi sinne toiseen maailmaan, mutta pääsi(kö) sieltä pois? Tää oli sellainen vähän kuvakirjan tapainen.

Marjatta Kurenniemellä oli satu, jossa tyttö meni lätäkön kautta käänteiseen maailmaan.

Kaikki oli nurinkurin, esimerkiksi sukupuoliroolit. Tämä koettiin nuivakkaassa tarinassa negatiiviseksi.

Luin 11-vuotiaana Taru Väyrysen Kissan kuoleman ja Pilven varjon ja varsinkin jälkimmäinen aiheutti pahaa ahdistusta ja ikävän olon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistaako kukaan sellaista kirjaa missä maassa oli lätäkkö ja se päähenkilö putosi(?) sinne lätökköön ja se olikin todella syvä ja siellä oli ihan oma maailma. Jotenkin oli tosi pelottava. Ja oliko niin, että meinasi jäädä vangiksi sinne toiseen maailmaan, mutta pääsi(kö) sieltä pois? Tää oli sellainen vähän kuvakirjan tapainen.

Marjatta Kurenniemellä oli satu, jossa tyttö meni lätäkön kautta käänteiseen maailmaan.

Kaikki oli nurinkurin, esimerkiksi sukupuoliroolit. Tämä koettiin nuivakkaassa tarinassa negatiiviseksi.

Oliko tämä joku Alli ylösalaisin -maailmassa?

En nyt tiedä traumatisoiduinko, hyvin pienestä pitäen monenlaista kirjaa luin, mutta Dean Koonzin yhden kirjan kohtaus on jäänyt mieleen. Siinä joku kutsui demonia rituaaliringissä samalla masturboiden. Olin ehkä 12v ja kohtaus tuntui ällöttävältä ja ahdistavalta.

Luin ala-asteella Ruohometsän kansan ja vaikka hyvä kirja olikin niin siitä on jäänyt vähän ahdistavia fiiliksiä. Pupujen parittelua ja kuolemia, julmia ihmisiä.

Kirsi Kunnaksen runot äidin lukemana. Ahdistavia tunnelmia niissä, tuli epämukava olo.

Pistin kuitenkin vahingon kiertämään ja luen niitä omille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut Goosebumpsit oli niin pelottavia ja ahdistavia, että äitini jopa kävi kirjastossa sanomassa, että tän nimiselle tytölle ei saa niitä lainata enää. Noiduttu kello, Elävien nukkejen yö ja Kummitusnaapuri olivat ne, jotka muistan edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Grimmin sadut. Olisinkohan ollut ihan ekaluokkalainen kun luin kummitädin luona. Kauhean raakoja satuja. Pahin oli satu sisaruksista, jotka joutuivat palvelustytöksi sarjamurhaajalle ja joiden piti varjella taikamunaa tahroilta. Kun he tutkivat taloa ja avasivat oven huoneeseen, jossa oli paloiteltuja ihmisiä, he kauhistuivat ja muna putosi ja tahriutui vereen, eikä tahroja voinut puhdistaa ja tytöt kukin vuorollaan päätyivät tapetuksi. Paitsi sisaruksista viisain, joka älysi kätkeä munan talteen ennen kuin alkoi tutkia taloa.

Noita ei missään nimessä voi pitää lasten satuin.

Jäi kiinnostamaan tämä satu, mikähän on kyseessä? Itse en muista Grimmin satujen jääneen mieleen traumaattisina, vaikka paljon tuli niitä luettua.

Itsekin ahdistuin Goosebumpseista, niissä loppuratkaisu jäi aina jännästi auki. Kummitusnaapuri oli paha ja toinen kummitustarina, olisiko ollut Aaveluola.

Noiduttu kello oli ainoa, josta jäi positiivinen fiilis, melkein toivoin löytäväni itsekin kellon jolla saisi hirveän pikkusisaruksen katoamaan 😄

Toinen ahdistava kirjasarja oli Animorphs, joukko teinejä muuttui väliaikaisesti eläimilso taistellaakseen avaruudesta tulleita loisia vastaan, jonkinlaisia aivomatoja. Jos oli liian pitkään eläimenä, ei enää pystynyt muuttumaan ihmiseksi. Yhdelle oli käynyt näin, oli muistaakseni haukka. Ahdisti ajatus jäädä vangiksi eläimen ruumiiseen, vähän myös aivomadot jotka käyttivät ihmisiä isäntälajinaan.