Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on mainittu niin monta kertaa tuo Kuu paistaa, kuollut ajaa, että täytyy piilottaa näköjään oma kappaleeni lapseni ulottumattomiin :D
Mulle on traumoja tai epämääräistä ahdistusta aiheuttanut mm nämä:
-Aasi morso ja Miuku (tms?): kuvakirja jossa oli oranssihtava kansi. Morson ilmestymisen pelko oli painostava. Tämä siis ennen sitä tutumpaa traumatisoinutta animaation morso-nukkea.
-Tiikeri Luukas: siinä oli joku kamala harmaa pölypallohahmo nimeltä Korkki ja jotain muuta painajaisunen tunnelmaa.
-koululuokassa olleet open tuomat Valitut Palat, joista luimme tuntien alussa kammottavia tosielämän selviytymistarinoita. Jostain syystä ainoa nykyäänkin mieleen muistuva kohta näistä oli sellainen jossa viidakkoon joutunut silpoutunut henkilö joi omaa pissaansa. Ja just se pissakohta.
-joku ufokirja, jonka takia pelkäsin vuosia odottaa koulubussia talviaamuina kun oli pimeää, ja pelkäsin myös, että ufo laskeutuu kuistin katolle ja alienit kurkkivat ikkunasta huoneeseeni.
-Tuija Lehtisen nuortenkirjoissa oli ahdistavia seksikohtauksia, jotenkin jäi epämääräinen vaikutelma kivusta ja pakottamisesta tms, ja nämä kirjat jättiät ainoana seksivalistuksena hyvin epäluuloisen asenteen seksiin pitkälle nuoruuteen.
-kuvitettu Kalevala: kammottava kuva jossa luurankohahmot nojaa keppeihin ja maa on jonkinlaista pääkallomukulakiveystä.
Kiitos tästä ketjusta! Nauroin ääneen kuvaukselle Peukusta, joka toimi 80-luvun lasten viihdykkeenä perisuomalaisella ankealla hapsiaistyylillä.
Maan lapsia on toisessa ketjussa haukuttu, mutta seksivalistuksena se oli aika hyvä tuon Tuija Lehtisen rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku satu, jossa jonkun kuninkaan puoliso kuoli ja tytär muistutti tätä puolisoa. Koska valtakunnasta ei löytynyt samannäköistä naista ja kuningas tällaisen halusi, päätyi kuningas pakottamaan tyttärensä vaimokseen. Ja he "elivät elämänsä onnellisena loppuun asti".
Hyi yök.
Vierailija kirjoitti:
Joku satu, jossa jonkun kuninkaan puoliso kuoli ja tytär muistutti tätä puolisoa. Koska valtakunnasta ei löytynyt samannäköistä naista ja kuningas tällaisen halusi, päätyi kuningas pakottamaan tyttärensä vaimokseen. Ja he "elivät elämänsä onnellisena loppuun asti".
Hyi yök.
Tämä on eilen keskusteltu Aasinnahka, ranskalainen 1600-luvun satu. Tosin loppuratkaisu ainakin useimmissa versioissa on vähemmän yäk kuin tämä.
Vierailija kirjoitti:
Tarina tulitikkutytöstä. Pieni tyttö raapi tulitikkuja nähdäkseen kuolleen mumminsa, ja lämmittääkseen kylmiä käsiään. Loppujen lopuksi paleltuu itse kuoliaaksi hankeen😢
Mä en muista, että olisin lukenut lapsena mitään sellaista, josta olisi jäänyt traumat. Enemmän tätä on tapahtunut aikuisena; olen niin utelias, että tutkin esim. netissä kaiken mahdollisen ja sieltä on tullut silmille sellaisia asioita, joita kadun hartaasti, että koskaan luin/näin ne.
Tuo Pieni tulitikkutyttö tuli kuitenkin mieleen, koska sehän on kirja, mutta siitä on tehty myös elokuva (elokuvia?). Katsoin lapsena tuota elokuvaa, jouluaattona. Meni kyllä koko joulu pilalle, koska tarina oli niin ahdistava. Elokuva oli ihan lapsille tarkoitettu, lastensatuhan se on alkujaankin. Kai se näkyi siinä jouluohjelmistossa, niinku nykyäänkin Joulupukin kuumalinja ja Lumiukko ym. Vieläkin tulee se sama surullinen ja ahdistunut fiilis, kuin silloin lapsena.
Vierailija kirjoitti:
-Tuija Lehtisen nuortenkirjoissa oli ahdistavia seksikohtauksia, jotenkin jäi epämääräinen vaikutelma kivusta ja pakottamisesta tms, ja nämä kirjat jättiät ainoana seksivalistuksena hyvin epäluuloisen asenteen seksiin pitkälle nuoruuteen.
Mä olin suuri Lehtisen fani, enkä muista tällaisia ollenkaan. muistatko yhtään mikä kirja tms.?
Ainakin se Mirkka-sarja oli tosi kesy, mutta sellaisen muistan jossa oli joku teini joka asui äitinsä ja tätinsä kanssa ja siinä oli kyllä seksiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin myöhemmin vähän ihmettelen, miten kirjastossa ei pistetty hanttiin kun 12-vuotiaana lainasin Kummisedän. Todella sopimaton senikäisen lukemaksi, vaikka luinkin muuta aikuisille suunnattua tietokirjallisuutta ym. Vanhemmatkaan eivät reagoineet.
Siinä oli ihan liikaa seksiä ja väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tiedä olenko jo ketjuun vuosia sitten kirjoittanut, mutta MMM-kirjat.
Eli Mitä Missä Milloin-vuosikirjat.
Sain aina lukea ja katsoa televisiosta ihan mitä vain (s.1973) ja kirjoissakin ahmin Christiet ja Kingit jo ala-asteella. Ainoat mistä olen saanut traumoja on tosiaan tositapahtumat ja muistan jostain MMM-kirjasta, ehkä vuodelta 1980 jne, missä oli pohjapiirrustustus siitä missä olivat ruumiit ja missä olivat piilossa olevat ihmiset, kun joku tappoi talossa monta ihmistä.
Minäkin luin MMM:t, moneen kertaan vieläpä. Meillä oli kaikki aivan alusta, vuodesta 1951 alkaen, paitsi 1956, 1957 ja 1965. Oli aina juhlaa kun jossain kyläpaikassa oli jokin niistä ja pääsi lukemaan.
Muistan senkin, että tuo ruumiiden löytöpaikkapiirros liittyi Richard Speckin tapaukseen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Speck
Ei ole kirjoja nyt käsillä, mutta ajankohdasta päätellen se on ollut vuoden 1967 kirjassa.
Muistan myös, että toinen vastaava oli tästä ranskalaisesta tulipalosta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Club_Cinq-Septin_tulipalo
EIKÄ! Just toi! Mä muistin sen vuoden väärin, kun mietin että ei meillä ole voinut olla hirveän paljon mua vanhempia kirjoja.
Toi se just oli. Wau. =D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jorma Palon lääkärikirja. Siitä löytyi kainkenlaisia sairauksia, joita kuvitteli itsellä olevan.
Kasarikotka kirjoitti:
TARZAN -lehti osasi joskus yllättää. Johtui kai siitä että sarjoja piirrettiin missä lie italiassa, espanjassa ja Meksikossa joissa Tarttu oli ehkä varttuneiden teinien lehti. Eikä lasten jollaisena se Suomessa miellettiin.
Aikuisen silmin näkee miten mainituissa maissa 1970-luvun lopussa ja 80-luvun alussa vallinnut kauhuelokuvien buumi tihkui Tartunkin lehdille. Oli zombieita, elävältä hautaamisia, paholaisenpalvontaa.. Selittyy ehkä sillä että moni Tarzania piirtänyt sarjakuvataiteilija teki päätyökseen kauhu- ja pornosarjakuvia.Mutta Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy, joka julkaisi Tarzania 80-luvun ajan, mainosti lehteä pehmoleijonan päällä istuvilla söötillä pojalla ja tytöllä. Käsissään heillä on Tarzanin numero, jossa ehkä kaikkein satanistisin tietämäni Tarzan-tarina "Xingatun päivä".
Minäkin luin 80-luvun poikasena Tarzania suurella innolla. Tarinat olivat myös todella raakoja ja väkivaltaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjatraumoja ei ole.
Mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä vhs-piirrettyä katselin joskus lapsena! Perustui vissiin aitoon elämäkertaan. Muistan, että siinä oli orpo tyttö, joka sai sukunimekseen Abbot, koska se oli aakkosissa ensin (eikä omasta nimestä ollut tietoa). Se tyttö oli jotenkin todella masentunut ja rakastui jossain oppilaitoksessa miesopettajaansa. Taisi loppua koko piirretty, kun tyttö itki itseään selkeästi vanhemman miehen halauksessa, mies lohdutti häntä, ja päätyivät tietty naimisiin lopulta?
Kummallinen piirretty oli fiilikseltään... Se mies oli just sellainen viiksekäs vanhan ajan puku-salkkumies, jos en muista väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on enemmän nuoruuden, mutta PAAHDE! Ihan järkyttävän tylsä eikä yhtään mun tyylinen. Olis siis pakko lukea, koska siitä oli koe.
Jouduin sitä sitten väkisin yrittää lukea.Siitä tehty elokuva on hyvä nuortenelokuva. Kirja on omituisen hahmoton, esim. ympäristö ja ihmisten ajatusmaailma kuvataan ohuesti. Aika paljon dialogia, joka ei kuitenkaan hahmota henkilöitä kovin hyvin. Oppilaat kumminkin pitivät siitä, kun luin sen heille. Monet pitävät sitä myös helppona itse lukea, kun ei ole pitkiä kuvailuja. t. äikän ope
Nuoreni piti lukea se äikän tunnilla pari vuotta sitten ja taisi ihan tykätä. Ainakin siitä päätellen, että halusi minun lainaavan kirjastosta siitä tehdyn elokuvan ja katsottiin se yhdessä. Taisi olla kutakuinkin seuraava äikän tunti, kun katsoivatkin sen koulussa :)
Minäkin näytin sen aina oppilaille, kun oli päästy kirja loppuun, ja sitten saivat tehdä tehtäviä, joissa katsoin, miten hyvin hahmottivat kirjan aikatasot ja juonen. Kirjahan on kuin palapeli, hyvin rakennettu, ja elokuvassa kirjan vähän piirteettömät henkilöt saavat lihaa ja verta ympärilleen. Elokuvassa on lisäksi hyvä musiikki ja leikkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.
Aaa, ne on ollu adventisteja, jotka tätä kauppasi. Joo, oon lukenut koko kirjasarjan joskus ala-asteikäisenä, kun vanhemmat osti sen. Niillä oli myös sellainen punakantinen 10 osan kirjasarja, jossa oli ikäänkuin koko Raamattu, vanha ja uusi osa. Luin senkin yksi kesäloma, kun oli tylsää. Ja sitten tutustuin Raamattuun, vaikka en oo mitenkään uskonnollinen.
Vierailija kirjoitti:
Jorma Palon lääkärikirja. Siitä löytyi kainkenlaisia sairauksia, joita kuvitteli itsellä olevan.
🤣🤣🤣En kestä. Mun äiti lukee (toki lähdekriittisesti) ennen terveyskeskukseen menoa yleensä tuosta lääkärikirjasta, jos sillä on jotain vaivaa. Harvoin on, mutta se on niinku omalääkäri sille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assburger kirjoitti:
Edistyksellinen humanisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta mutta totta
Jörö-Jukka ja muita tarinoita
Tiedon tuolla puolen
Kuolleet elävätNoidan käsikirja ei minua jostain syystä pelottanut, ja pidin siitä.
Olihan noissa Valittujen Palojen kirjoissa Uskomantonta, mutta totta ja Tiedon tuolla puolen pelottavia juttuja, mutta en onneksi traumatisoitunut. Olen aina ollut kiinnostunut oudoista jutuista.
Valitut Palat oli (lienee yhä) Neuvostovastainen lehti!
Meidän kodissamme ei sitä luettu.
Kansan Uutiset ja Ilmiantaja tulivat sen sijaan kestotilauksena.
Valitut palat on U.S.A:n konservatiivisiiven lehti.
Silti isäni on oli ja on yhä lehden tilaaja!
Myös hänen isänsä oli VP:n tilaaja, vaikka oli kunnanvaltuustossa SKDL:n listoilla.
Lienee ollut aika erikoista, että tulee Kansan Tahto ja Valitut Palat samaan postilaatikkoon...
Itse olin lapsen himolukija, luin kaiken, minkä sain käsiini - paitsi Valitut Palat. Vieroksuin sitä, koska juttujen tyyli oli aika lipevä ja lisäksi taitto ruma. En pitänyt myöskään lehden nimestä, jossa molemmat nimen osat kirjoitetaan amerikkalaisittain isolla, myös suomenkielisessä versiossa. Kulttuuri-imperialismia! :) Suomessa suomen kielen tavalla! Valitut Palat vaikutti halvalta, ja muistutti jotenkin myös Jehovan todistajien julkaisuja.
Vierailija kirjoitti:
790 jatkaa
Sain kirjojen ja kuvitusten takia lapsena hirveän pääkallopelon.
Sarjakuvista luin Tinttiä jo ihan pienenä ja Inkan arvoitus (muistinkohan nimen oikein?) oli ainoa joka aiheutti traumoja, koska siinä oli Rascar Capak, hirveän näköinen muumio jonka kuvia en pystynyt katsomaan. Kauhein on se puolilähikuva, jossa hänellä on kädessään jokin esine, ja katsoo ilkeästi olkansa yli.
Noidan käsikirjaa en uskaltanut itse edes lukea, mutta kannen kuva riitti jo aiheuttamaan pelot. Ja samaa sarjaa oli Hiidenpata ja etenkin Hornansarvi. Luin usein illalla vanhoja Aku Ankkoja ja oli aivan kamalaa kun sattui käteen yhtäkkiä sellainen jossa oli kannessa tuo Hornansarvi.
Varmaan tuolloin 80-90-luvuilla punasilmäiset luurangot oli kamalinta mitä osasin kuvitella, mutta kyllä edelleen pelottaa ja inhottaa kun edes ajattelen noita :D
Kiitos muistutuksesta, kyllä ahdistivat ja tuli takaumia sieltä. Muistan jotenkin elävästi pari ruutua.
Vierailija kirjoitti:
Kirjatraumoja ei ole.
Mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä vhs-piirrettyä katselin joskus lapsena! Perustui vissiin aitoon elämäkertaan. Muistan, että siinä oli orpo tyttö, joka sai sukunimekseen Abbot, koska se oli aakkosissa ensin (eikä omasta nimestä ollut tietoa). Se tyttö oli jotenkin todella masentunut ja rakastui jossain oppilaitoksessa miesopettajaansa. Taisi loppua koko piirretty, kun tyttö itki itseään selkeästi vanhemman miehen halauksessa, mies lohdutti häntä, ja päätyivät tietty naimisiin lopulta?
Kummallinen piirretty oli fiilikseltään... Se mies oli just sellainen viiksekäs vanhan ajan puku-salkkumies, jos en muista väärin.
Tämä juoni täsmää yhdysvaltalaisen Jean Websterin romaaniin Setä Pitkäsääri (Daddy Long Legs) 1900-luvun alusta. Siitä on varmaan vaikka kuinka monta eri elokuvaversiota, koska se on englanninkielisessä maailmassa jonkinlaisen tyttökirjaklassikon asemassa.
Pienellä etsimisellä löytyi tällainen animaatio vuodelta 1979, jota tarjoaisin ensimmäiseksi ehdokkaaksi: https://www.dailymotion.com/video/x2awsp9
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.
Aaa, ne on ollu adventisteja, jotka tätä kauppasi. Joo, oon lukenut koko kirjasarjan joskus ala-asteikäisenä, kun vanhemmat osti sen. Niillä oli myös sellainen punakantinen 10 osan kirjasarja, jossa oli ikäänkuin koko Raamattu, vanha ja uusi osa. Luin senkin yksi kesäloma, kun oli tylsää. Ja sitten tutustuin Raamattuun, vaikka en oo mitenkään uskonnollinen.
Juu, luin minäkin näitä, ja ne olivat minusta joskus ala asteikäisenä hyvin opettavaisia ja mukavia tarinoita. Saattasaisin nyt aikuisena ajatella niistä eritavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjatraumoja ei ole.
Mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitä vhs-piirrettyä katselin joskus lapsena! Perustui vissiin aitoon elämäkertaan. Muistan, että siinä oli orpo tyttö, joka sai sukunimekseen Abbot, koska se oli aakkosissa ensin (eikä omasta nimestä ollut tietoa). Se tyttö oli jotenkin todella masentunut ja rakastui jossain oppilaitoksessa miesopettajaansa. Taisi loppua koko piirretty, kun tyttö itki itseään selkeästi vanhemman miehen halauksessa, mies lohdutti häntä, ja päätyivät tietty naimisiin lopulta?
Kummallinen piirretty oli fiilikseltään... Se mies oli just sellainen viiksekäs vanhan ajan puku-salkkumies, jos en muista väärin.
Tämä juoni täsmää yhdysvaltalaisen Jean Websterin romaaniin Setä Pitkäsääri (Daddy Long Legs) 1900-luvun alusta. Siitä on varmaan vaikka kuinka monta eri elokuvaversiota, koska se on englanninkielisessä maailmassa jonkinlaisen tyttökirjaklassikon asemassa.
Pienellä etsimisellä löytyi tällainen animaatio vuodelta 1979, jota tarjoaisin ensimmäiseksi ehdokkaaksi: https://www.dailymotion.com/video/x2awsp9
Joo, tämä se oli! Luin nopeasti tuon juonenkin, ja muistot palautui! En lapsena aivan kaikkea ymmärtänytkään.
Tämä oli kirjakeskusteluun hiukan off-topic, mutta perustuihan tämäkin romaaniin näköjään :)
Opin lukemaan viisivuotiaana, ymmärtämään paljon myöhemmin.
Viisivuotiaalle kamaluuksia olivat pienet Hipsuvarvas-kirjat, joissa seikkailut (esim. eksyksiin joutuminen) olivat aivan sietämättömän jännittäviä.
Myös Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti nosti tukan pystyyn ja vei yöunet.
Kaikkein kamalimpia olivat kuitenkin Pekka Töpöhännät, kun se Monni oli Niin iki-ilkeä, ja sillä oli vielä apureinaan Pilli ja Pulla! Siinä vaiheessa lukiessa Pekan omat puutteet ja ärsytykset menivät aivan ohi...
Mutta nyt yli seitsemänkymppisenä alan vähitellen päästä noista traumoista ja nukkua yöni rauhallisesti...
8-)
Usko pois. Etäinen viidakkoheimo palvoi Xingatu-nimistä demonia joka oli puoliksi mies puoliksi villisika. Tahtoivat veriuhrata Korakin sille.