Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut Goosebumpsit oli niin pelottavia ja ahdistavia, että äitini jopa kävi kirjastossa sanomassa, että tän nimiselle tytölle ei saa niitä lainata enää. Noiduttu kello, Elävien nukkejen yö ja Kummitusnaapuri olivat ne, jotka muistan edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Grimmin sadut. Olisinkohan ollut ihan ekaluokkalainen kun luin kummitädin luona. Kauhean raakoja satuja. Pahin oli satu sisaruksista, jotka joutuivat palvelustytöksi sarjamurhaajalle ja joiden piti varjella taikamunaa tahroilta. Kun he tutkivat taloa ja avasivat oven huoneeseen, jossa oli paloiteltuja ihmisiä, he kauhistuivat ja muna putosi ja tahriutui vereen, eikä tahroja voinut puhdistaa ja tytöt kukin vuorollaan päätyivät tapetuksi. Paitsi sisaruksista viisain, joka älysi kätkeä munan talteen ennen kuin alkoi tutkia taloa.
Noita ei missään nimessä voi pitää lasten satuin.
Jäi kiinnostamaan tämä satu, mikähän on kyseessä? Itse en muista Grimmin satujen jääneen mieleen traumaattisina, vaikka paljon tuli niitä luettua.
Grimmin satu n:o 46, Fitchers Vogel. Anni Swanin suomennoksena Kiikkerin lintu: https://hannabellanhistoriablogi.blogspot.com/2017/10/kiikkerin-lintu-g…
Luulisin, että lapsille tarkoitetuissa Grimmin satujen valikoimissa, niin Suomessa kuin muualla, on sensuroitu kaikkein pahimmat kohdat. Alkuperäisessä Tuhkimossa kerrotaan mm. miten kyyhkyset järjestävät kivaa ohjelmaa T:n ja prinssin häissä. Ne pyrähtävät ilkeiden sisarpuolten luokse ja nokkivat heiltä silmät päästä. Ja Lumikissa julma kuningatar kutsutaan vieraaksi päähenkilön ja prinssin häihin, ja siellä hänelle laitetaan tulikuumat rautakengät jalkoihin. Niissä hän saa tanssia kunnes kaatuu kuolleena maahan. Hääparilla ja vierasjoukolla on kivaa.
Minä muistan, että nämä alkuperäiset sadut luettiin televisiossa, Ylen ruotsinkielisessä lastenohjelmassa, joskus 80-luvulla. Olin silloin jo teini, mutta kyllä nuo kuvaukset tulivat pienoisena shokkina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaari Utrion Vanajan Joanna! Kohtaus jossa Joanna synnytti. Lapsi oli vielä väärin päin ja tulossa jalka edellä maailmaan.
Vaahteramäen Eemeli.
Aina kun se teki kolttosia, se meno liiteriin vuolemaan puumulukkuja...
Kalevala, kun se piti väkisin joskus yläasteella lukea. VMP.
Natascha Kampusch 3096 päivää. Luin tämän kymmenenvuotiaana, kun äiti toi sen kirjastosta. En nukkunut kunnolla viikkoon ja olin koko ajan aivan ylivirittynyt ja ahdistunut. Tuntui kuin koko maailma olisi yhtäkkiä ollut aivan erilainen ja katselin ihmisiä miettien kaappaisiko joku pian minutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En muista kirjan nimeä, mutta siinä olijotain lemurioita ja se oli mielestäni pelottava. Osaako kukaan kertoa, mikä kirja voisi olla kyseessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät nykyiset lastenkirjat välttämättä ole sen vähemmän ahdistusta herättäviä. Niiden tapahtumissa torjutaan ympäristöntuhoa, ilmastonmuutosta ja muita todellisia ongelmia. Niihin verrattuna kummitukset ovat harmiton pelon aihe. Ilmeisesti jo lasten pitäisi pelastaa maailma!
Luin lapsena paljon, mutta muistaakseni kirjat olivat aika leppoisia ja harmittomia. Jotkut Maria Gripen kirjat olivat jännintä mitä luin, vähän sellaista mystistä tunnelmaa. Kai lapsille nykyisinkin on kivoja, hauskoja kirjoja, mutta ihmettelen todella tätä miten lasten kirjoissa on noin synkkiä aiheita. Ja sitten ihmetellään kun lapset eivät lue! Tosiaan ei peruskymmenvuotiasta kiinnosta lukea kauhukuvaa luonnon tuhoutumisesta tai jotain kipuilua seksuaali-identiteetistä. Olisiko joku huumoripitoinen kirja, jossa seikkaillaan kavereiden ja lemmikkieläinten kanssa? Täytyy sanoa, että kaikista saamistaan moitteista huolimatta Enid Blyton aika hyvin tiesi millaista on olla lapsi. Ei ne lapset sinänsä ole yhtään sen kummempia kuin menneinäkään vuosikymmeniä. Vaikka ihmiskunta menisi eteenpäin (tai taaksepäin) ja miten kaikki muuttuisi, yksilönkehityksessä on aina samat periaatteet. Niitä kannattaa kunnioittaa.
Kyllähän jo Noppa- tai oliko Pallonoppa- lastenohjelma syyyllisti lapsia, muuta aiheina oli kehitysmaiden riisto, markkinatalouden epäkohdat ja tasa-arvo-ongelmat. Liian vaikeita mielestäni lasten ratkaistaviksi.
En taida näitä ohjelmia tietää. Olen syntynyt -74 ja ehkä olin liian pieni ymmärtämään 70-luvun "tiedostavaa ilmapiiriä" tai sitten se ei vaan yleensäkään juuri koskettanut lapsia. Juttelin tässä joku aika sitten teinipoikani kanssa siitä miten kylmä sota, Tsernobyl ym. kriisit koskettivat minua. Oli pakko sanoa rehellisesti, että ei mitenkään. Siis toki vähän noloa, mutta toisaalta minkäpä lapset olisivat näille asioille mahtaneet, joten lopulta ajattelen, että hyvä ettei noita toitotettu jostain tuutista koko ajan lasten korviin. Siis toki Tsernobylista kuulin, mutta jotenkin se perusturvallisuudentunne oli niin vahva, että se ei varsinaisesti koskettanut.
Näinpä. Oon itse syntynyt 1980 ja koko Tsernobyl on mennyt itseltäni ihan ohi. Sen sijaan muistan markan devalvoinnin, laman, Jammu-sedällä pelottelun ja Michael Jackson-aiheiset vitsit/pelottelut. Siinä on riittävästi pelottelua. Tosin lapsuuteni oli kyllä huoletonta ja
Kirjoista ehkä ahdistavin oli Huumeasema Zoo. Pienen kirjastomme rähjäisimmän ja luetuimman näköinen kirja. Siinä kuvattiin raadollisesti nuorten narkkareiden elämää entisessä, ankeassa Itä-Saksassa. Ahdistavia kertomuksia siitä, miten huumeita ostetaan ja käytetään, naisten toimimista prostituoituina rahan saamiseksi, kuinka useampi läheinen kuolee yliannostukseen, kaikkea kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoista ehkä ahdistavin oli Huumeasema Zoo. Pienen kirjastomme rähjäisimmän ja luetuimman näköinen kirja. Siinä kuvattiin raadollisesti nuorten narkkareiden elämää entisessä, ankeassa Itä-Saksassa. Ahdistavia kertomuksia siitä, miten huumeita ostetaan ja käytetään, naisten toimimista prostituoituina rahan saamiseksi, kuinka useampi läheinen kuolee yliannostukseen, kaikkea kamalaa.
Ei ollut Itä-Saksassa vaan Länsi-Berliinissä. Itä-Saksassakin toki oli huumeita, mutta ne olivat todella paljon syvemmällä maan alla. Jos mitään läheskään kirjassa kuvatun kaltaista olisi lähtenyt siellä kehkeytymään, se olisi nopeasti tukahdutettu kovin ottein.
Tai no, siinä mielessä kirjassa toki ollaan Itä-Saksassa, että Länsi-Berliini oli pieni saareke keskellä Itä-Saksaa. Eläintarhan metroasemalta, joka on se "huumeasema Zoo", oli Berliinin muurille alle kilometri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jörö-Jukka. "Räätäli syöksyi huoneeseen ja leikkasi pojalta suurilla saksillaan peukalot irti! Enää ei Pekka voinut leikkiä pallolla!" Kauheat traumat sain!
Toinen oli samaa tasoa, nimeä en vain muista. Siinä kaksi kauhukakaraa "kepposteli" ja mm. ompelivat joltain nukkuvalta silmät kiinni! Lopulta tuhmuuttaan päätyivät myllyyn ja jauhautuivat myllynkivien välissä kuoliaiksi. "Pojat joit´ ei saatu hyviks, jauhettuin´ on tiedonjyviks!" Niin päättyi kyseinen kauhukirja!
Miksi tuollaisia pikkulapsille edes tehdään saati luetaan?! Ilmeisesti ennenvanhaan vanhemmista oli hauska traumatisoida lapsiaan ja kauhukirjojen avulla yritettiin pelotella lapsista tottelevaisia.
Vierailija kirjoitti:
Jörö-Jukka. "Räätäli syöksyi huoneeseen ja leikkasi pojalta suurilla saksillaan peukalot irti! Enää ei Pekka voinut leikkiä pallolla!" Kauheat traumat sain!
Toinen oli samaa tasoa, nimeä en vain muista. Siinä kaksi kauhukakaraa "kepposteli" ja mm. ompelivat joltain nukkuvalta silmät kiinni! Lopulta tuhmuuttaan päätyivät myllyyn ja jauhautuivat myllynkivien välissä kuoliaiksi. "Pojat joit´ ei saatu hyviks, jauhettuin´ on tiedonjyviks!" Niin päättyi kyseinen kauhukirja!
Miksi tuollaisia pikkulapsille edes tehdään saati luetaan?! Ilmeisesti ennenvanhaan vanhemmista oli hauska traumatisoida lapsiaan ja kauhukirjojen avulla yritettiin pelotella lapsista tottelevaisia.
Max ja Moriz olivat ne jyviksi jauhetut ilkiöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kansakoulun alaluokalla 50-luvulla jätin palauttamatta koulun kirjastoon Risto Roopenpojan. Sellainen epärehellisyys traumatisoi mieltäni yhä.
En muista yhtäkään kirjaa, josta olisin erityisesti ahdistunut.
Stephen Kingin Hohto-kirja kyllä vähän jänskätti. Luin sen joskus ehkä kuudesluokkalaisena. (Oli muuten paljon parempi kuin elokuva.)
Noidan käsikirjan moni on maininnut. Vaikka kirja oli mielenkiintoinen, lapsena se oli mielestäni vähän pettymys, koska kaikki muut saman sarjan kirjat (Kemistin käsikirja, Vakoiljan käsikirja, Salapoliisin käsikirja, jotka olin jo aiemmin lukenut) olivat oikeasti käsikirjoja, mutta Noidan käsikirjassa ei opetettukaan noituutta! (Kirjassa käydään tietokirjamaisesti läpi eri maiden kummitus-, noita-, ihmissusi- ja vampyyrimytologiaa sekä muita vastaavia kolkkoja tarinoita runsain väripiirroskuvituksin. Löytyy kyllä yhä kirjahyllystä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jörö-Jukka. "Räätäli syöksyi huoneeseen ja leikkasi pojalta suurilla saksillaan peukalot irti! Enää ei Pekka voinut leikkiä pallolla!" Kauheat traumat sain!
Toinen oli samaa tasoa, nimeä en vain muista. Siinä kaksi kauhukakaraa "kepposteli" ja mm. ompelivat joltain nukkuvalta silmät kiinni! Lopulta tuhmuuttaan päätyivät myllyyn ja jauhautuivat myllynkivien välissä kuoliaiksi. "Pojat joit´ ei saatu hyviks, jauhettuin´ on tiedonjyviks!" Niin päättyi kyseinen kauhukirja!
Miksi tuollaisia pikkulapsille edes tehdään saati luetaan?! Ilmeisesti ennenvanhaan vanhemmista oli hauska traumatisoida lapsiaan ja kauhukirjojen avulla yritettiin pelotella lapsista tottelevaisia.
Ne oli todellisuudessa tarkoitettu myös satiiriksi. Jörö-Jukka-hahmon keksijä oli lääkäri. Hän rauhoitti vanhempiensa pelottelemia lapsipotilaita piirtämällään pörröpääpojalla.
Max ja Morizissa loppukohtaus, väenkokous, paljastaa todelliset ilkiöt: huonosti käyttäytyvät, mutta itseään parempina pitävät aikuiset.
Kirjassa on peribrutaalia saksalaishuumoria ja karkeutta sekä antisemitismiä ("Silmät mustat, sekä sielu harmaa/ilmehissä ilkeyttä varmaa"). Tietysti pitää löytyä myös opetus. Niiden alta väijyy myös anarkismi. Parissa, vähemmän ronskissa kertomuksessa, ylpeät saavat nokilleen ihan ansaitusti.
Noidan käsikirja 8 tai 9 vuotiaana näin tosi pitkään painajaisia tälläisiä ei pitäisi olla lasten ja nuorten osastolla.
Kirjojen ystävä kirjoitti:
Opin lukemaan viisivuotiaana, ymmärtämään paljon myöhemmin.
Viisivuotiaalle kamaluuksia olivat pienet Hipsuvarvas-kirjat, joissa seikkailut (esim. eksyksiin joutuminen) olivat aivan sietämättömän jännittäviä.
Myös Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti nosti tukan pystyyn ja vei yöunet.
Kaikkein kamalimpia olivat kuitenkin Pekka Töpöhännät, kun se Monni oli Niin iki-ilkeä, ja sillä oli vielä apureinaan Pilli ja Pulla! Siinä vaiheessa lukiessa Pekan omat puutteet ja ärsytykset menivät aivan ohi...
Mutta nyt yli seitsemänkymppisenä alan vähitellen päästä noista traumoista ja nukkua yöni rauhallisesti...
8-)
Monni kuvaa Hitleriä. Samoin Mio-kirjan Rautakynsi.
Miljoonaa kertaa täällä mainitut alkuperäiset grimmin sadut.
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut Goosebumpsit oli niin pelottavia ja ahdistavia, että äitini jopa kävi kirjastossa sanomassa, että tän nimiselle tytölle ei saa niitä lainata enää. Noiduttu kello, Elävien nukkejen yö ja Kummitusnaapuri olivat ne, jotka muistan edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Grimmin sadut. Olisinkohan ollut ihan ekaluokkalainen kun luin kummitädin luona. Kauhean raakoja satuja. Pahin oli satu sisaruksista, jotka joutuivat palvelustytöksi sarjamurhaajalle ja joiden piti varjella taikamunaa tahroilta. Kun he tutkivat taloa ja avasivat oven huoneeseen, jossa oli paloiteltuja ihmisiä, he kauhistuivat ja muna putosi ja tahriutui vereen, eikä tahroja voinut puhdistaa ja tytöt kukin vuorollaan päätyivät tapetuksi. Paitsi sisaruksista viisain, joka älysi kätkeä munan talteen ennen kuin alkoi tutkia taloa.
Noita ei missään nimessä voi pitää lasten satuin.
Jäi kiinnostamaan tämä satu, mikähän on kyseessä? Itse en muista Grimmin satujen jääneen mieleen traumaattisina, vaikka paljon tuli niitä luettua.
Grimmin satu n:o 46, Fitchers Vogel. Anni Swanin suomennoksena Kiikkerin lintu: https://hannabellanhistoriablogi.blogspot.com/2017/10/kiikkerin-lintu-g…
Luulisin, että lapsille tarkoitetuissa Grimmin satujen valikoimissa, niin Suomessa kuin muualla, on sensuroitu kaikkein pahimmat kohdat. Alkuperäisessä Tuhkimossa kerrotaan mm. miten kyyhkyset järjestävät kivaa ohjelmaa T:n ja prinssin häissä. Ne pyrähtävät ilkeiden sisarpuolten luokse ja nokkivat heiltä silmät päästä. Ja Lumikissa julma kuningatar kutsutaan vieraaksi päähenkilön ja prinssin häihin, ja siellä hänelle laitetaan tulikuumat rautakengät jalkoihin. Niissä hän saa tanssia kunnes kaatuu kuolleena maahan. Hääparilla ja vierasjoukolla on kivaa.
Minä muistan, että nämä alkuperäiset sadut luettiin televisiossa, Ylen ruotsinkielisessä lastenohjelmassa, joskus 80-luvulla. Olin silloin jo teini, mutta kyllä nuo kuvaukset tulivat pienoisena shokkina.
Överiksi vedetty kosto on terapeuttista: paha kuolee kunnolla, eikä sitä ota sadussa tosissaan. On eri asia lukea jonkun oikeasta tai realistisesta kärsimyksestä, kuin noita-akasta joka halkesi harmista.
Dea Trier Morch: Talvilapset. Luin joskus esiteini-iässä ja oli vähän liikaa informaatiota synnytyksistä.. mutta ei sitä voinut keskenkään jättää, muistelen että oli niin vangitsevia kuvauksia kirjan naisten elämistä.
Kirjan esittely sivulta goodreads.com:
Kirjan tapahtumapaikka on suuren kööpenhaminalaisen synnytyssairaalan huone O. Tälle osastolle otetaan hyvissä ajoin ennen synnytystä tarkkailtaviksi naiset, joiden raskaudessa on ollut vaikeuksia tai joiden synnytyksessä on odotettavissa komplikaatioita. Keskushenkilöitä kirjassa on kymmenkunta. Päivien ja viikkojen kuluessa he oppivat tuntemaan toisensa ja toistensa perheet, pääsevät perille toistensa elämäntarinoista, elämisen olosuhteista, suhteesta tulossa olevaan lapseen. Näiden naisten vaiheita seurataan aina siihen saakka kunnes synnytys on tapahtunut. Joidenkin kohdalla se on onnellinen tapahtuma, joka antaa voimia vuosiksi eteenpäin, jotkut joutuvat miettimään ja suunnittelemaan koko elämänsä uudelleen, mittaamaan todelliset voimavaransa.
Talvilapset on herättänyt kaikkialla valtavaa huomiota ja saanut loistavat arvostelut. Se on vähäeleistä, voimakasta kuvausta elämän tärkeimmistä asioista, kuvaus tilanteesta jossa naiset ovat paljaimmillaan, suojattomimmillaan, se avaa rehellisiä näkymiä maailmaan, johon aikamme lapset syntyvät.
Sitten tulee mieleen myös William Peter Blattyn Manaaja, johon se karmaiseva leffakin perustuu. Sitä en edes pystynyt lukemaan alkua pitemmälle kun oli niin kammottava. Sen ajatteleminenkin karmii vieläkin.