Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei traumoja, ja luin muuten jo ala-asteen kolmannella "Eikä yksikään pelastunut" tai "Kymmenen pientä ...poikaa" sen nimi oli silloin. Ilmeisesti lapset eroavat tässä suhteessa paljon toisistaan.
Mutta eihän tuo olekaan mikään traumatisoiva kirja. En ole kenenkään kuullut sitä pitävän siinä mielessä pahana, eikä Christien kirjat muutenkaan ole sellaisia.
Esim. Veljeni Leijonamieli on todennäköisesti ahdistava siitä syystä että henkilöt on lapsia.
Joissain Christien kirjoissa on tosi yököttävät kannet ja pitkään lapsena ajattelin, että ne ovat jotain kauhukirjoja. Yläasteella luin koulussa Kurpitsajuhlan ja siitä lähti Christie-innostukseni :) ---Mutta Christie-tarinat pääsääntöisesti vain rauhoittavat :) Joskus niissä on synkkiä sävyjä, mutta valtaosa kirjoistahan on maailman laittamista taas järjestykseen (kun murhaa ratkotaan) ja sen ajan elämä oli muutenkin aika rauhallista ja ennakoitavaa.
Itsekin olen Christie-fani ollut jo 50 vuotta. Ne ovat niin kodikkaita, mikä on paradoksi, kun kuitenkin murhia selvitellään. Esim. Kurpitsajuhlassa kuolee lapsi, eli siinä Christie rikkoo vanhan dekkariperinteen sääntöä, että lapsia ei tapeta. Mutta se lapsi oli ärsyttävä ja työnsi nenänsä joka paikkaan. :)
Nykyäänhän viihteessä lapsia raiskataan ja suljetaan loukkoon vangiksi.
Kerranhan Christiellä oli lapsi murhaajanakin. Muutenkin on jännä ajatella, että Christien kirjoja pidetään tosi kaavamaisina ja perinteisinä, mutta hänhän nimenomaan rikkoi monia "sääntöjä", eniten tietysti varmaan Roger Ackroydin murhassa. Mutta tosiaan itsellenikin päällimmäinen mielikuva on aina jonkinlainen kodikkuus. Jos haluan lukea jotain mieltä tyynnyttävää, valitsen Christien :) Olisinpa tajunnut tämän jo lapsena!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastatuputusta kirjoitti:
Jokaisessa suomalaisessa uudessa lasten kirjassa on aina joku lapsi jolla kaksi isää tai äitiä. Tuollainen traumatisoi nykyajan lapsia.
Ilkeät äitipuolet kunniaan?
Noidan käsikirja
Kirottu talo (luin aikuisena uudestaan. Hiukan pettymys oli koko kirja)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on enemmän nuoruuden, mutta PAAHDE! Ihan järkyttävän tylsä eikä yhtään mun tyylinen. Olis siis pakko lukea, koska siitä oli koe.
Jouduin sitä sitten väkisin yrittää lukea.Siitä tehty elokuva on hyvä nuortenelokuva. Kirja on omituisen hahmoton, esim. ympäristö ja ihmisten ajatusmaailma kuvataan ohuesti. Aika paljon dialogia, joka ei kuitenkaan hahmota henkilöitä kovin hyvin. Oppilaat kumminkin pitivät siitä, kun luin sen heille. Monet pitävät sitä myös helppona itse lukea, kun ei ole pitkiä kuvailuja. t. äikän ope
Nuoreni piti lukea se äikän tunnilla pari vuotta sitten ja taisi ihan tykätä. Ainakin siitä päätellen, että halusi minun lainaavan kirjastosta siitä tehdyn elokuvan ja katsottiin se yhdessä. Taisi olla kutakuinkin seuraava äikän tunti, kun katsoivatkin sen koulussa :)
Assburger kirjoitti:
Edistyksellinen humanisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta mutta totta
Jörö-Jukka ja muita tarinoita
Tiedon tuolla puolen
Kuolleet elävätNoidan käsikirja ei minua jostain syystä pelottanut, ja pidin siitä.
Olihan noissa Valittujen Palojen kirjoissa Uskomantonta, mutta totta ja Tiedon tuolla puolen pelottavia juttuja, mutta en onneksi traumatisoitunut. Olen aina ollut kiinnostunut oudoista jutuista.
Valitut Palat oli (lienee yhä) Neuvostovastainen lehti!
Meidän kodissamme ei sitä luettu.
Kansan Uutiset ja Ilmiantaja tulivat sen sijaan kestotilauksena.
Valitut palat on U.S.A:n konservatiivisiiven lehti.
Silti isäni on oli ja on yhä lehden tilaaja!
Myös hänen isänsä oli VP:n tilaaja, vaikka oli kunnanvaltuustossa SKDL:n listoilla.
Lienee ollut aika erikoista, että tulee Kansan Tahto ja Valitut Palat samaan postilaatikkoon...
Ei ollut. Sitä tilattiin, mitä ennenkin. Lukijasuhteet olivat elinikäisiä ja siirtyivät eteenpäin.
Aina on niitäkin, jotka haluavat lukea asioista monilta kulmilta. Jos ei muuten niin tietääkseen mitä vastustaa ja missä "vihollinen" nyt menee.
Ihmiset ovat myös epäloogisia. Kaari Utrio, jonka perhe oli sivistyneistöä, vastusti 50-luvulla Amerikan hapatusta (kevyttä viihde -ja pop-kulttuuria pidettiin pitkälti sikäläisenä turhuutena). Silti heille tilattiin National Geographic-lehteä, jota amerikkalaisempaa ei löydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tiedä olenko jo ketjuun vuosia sitten kirjoittanut, mutta MMM-kirjat.
Eli Mitä Missä Milloin-vuosikirjat.
Sain aina lukea ja katsoa televisiosta ihan mitä vain (s.1973) ja kirjoissakin ahmin Christiet ja Kingit jo ala-asteella. Ainoat mistä olen saanut traumoja on tosiaan tositapahtumat ja muistan jostain MMM-kirjasta, ehkä vuodelta 1980 jne, missä oli pohjapiirrustustus siitä missä olivat ruumiit ja missä olivat piilossa olevat ihmiset, kun joku tappoi talossa monta ihmistä. Tästä näin painajaisia vuosia, että yritin itse piiloutua ja verhot heiluvat tuulessa. Myös Jack the Ripper-kirjasta sain kammon kun ne valokuvat ruumiista olivat liikaa, vaikka tietysti todella rakeisia jne sen aikaisilla laitteilla. Yök.
Kun Ted Bundy jäi kiinni, Valitut Palat julkaisi artikkeliin aiheesta. Sai kyllä vatsan kääntymään. Nythän kaikki on netissä, eikä tunnu missään.
Vierailija kirjoitti:
William Burroughs: Alaston lounas
Olin lukenut kaikki sen toisen Burroughsin Tarzan - kirjat ja Marsin sankarit enkä huomannut etunimen kirjainta. Otin tuon erehdyksessä ja luin kun oli joutunut lasten hyllyyn. Ei ollut ihan 12 vee sopivaa materiaalia.
Oli siinä vähän silmä pyöreänä kun tuli pikatutustuminen huumehöyryiseen snu.ffpor.nohallusinaatioon. Se kummitteli painajaisissa myöhemmin.
Aikoinaan kiertelin Sokkarin kirjaosastolla lukemista etsien, ei ollu oikein mitään tiettyä mielessä, mutta sitten huomasin kirjan, jota mainostettiin klassikkona. Sen enempiä tutkimatta kirja käteen ja kassan kautta kotiin. Bussissa aloittelin lukemaan, mutta tekstissä ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Vilkaisin sitten takakannen tekstejä ja siellä se seisoi: kamankäyttäjän tajunnanvirtaa :)
Mutta sitten kun pääsin yli siitä, että kirjan pitää edetä loogisesti, niin tykästyin kovasti ja edelleen pidän yhtenä parhaista kirjoista joita olen lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on mainittu niin monta kertaa tuo Kuu paistaa, kuollut ajaa, että täytyy piilottaa näköjään oma kappaleeni lapseni ulottumattomiin :D
Mulle on traumoja tai epämääräistä ahdistusta aiheuttanut mm nämä:
-Aasi morso ja Miuku (tms?): kuvakirja jossa oli oranssihtava kansi. Morson ilmestymisen pelko oli painostava. Tämä siis ennen sitä tutumpaa traumatisoinutta animaation morso-nukkea.
-Tiikeri Luukas: siinä oli joku kamala harmaa pölypallohahmo nimeltä Korkki ja jotain muuta painajaisunen tunnelmaa.
-koululuokassa olleet open tuomat Valitut Palat, joista luimme tuntien alussa kammottavia tosielämän selviytymistarinoita. Jostain syystä ainoa nykyäänkin mieleen muistuva kohta näistä oli sellainen jossa viidakkoon joutunut silpoutunut henkilö joi omaa pissaansa. Ja just se pissakohta.
-joku ufokirja, jonka takia pelkäsin vuosia odottaa koulubussia talviaamuina kun oli pimeää, ja pelkäsin myös, että ufo laskeutuu kuistin katolle ja alienit kurkkivat ikkunasta huoneeseeni.
-Tuija Lehtisen nuortenkirjoissa oli ahdistavia seksikohtauksia, jotenkin jäi epämääräinen vaikutelma kivusta ja pakottamisesta tms, ja nämä kirjat jättiät ainoana seksivalistuksena hyvin epäluuloisen asenteen seksiin pitkälle nuoruuteen.
-kuvitettu Kalevala: kammottava kuva jossa luurankohahmot nojaa keppeihin ja maa on jonkinlaista pääkallomukulakiveystä.
Kiitos tästä ketjusta! Nauroin ääneen kuvaukselle Peukusta, joka toimi 80-luvun lasten viihdykkeenä perisuomalaisella ankealla hapsiaistyylillä.
Halusin että äiti lukee minulle Pieni merenneito -satua iltasaduksi. Sain siitä sitten hirveitä painajaisia, joissa mm. vanhemmiltani leikattiin jalat poikki.
Sitten kun opin lukemaan, luin jotakin kirjaa, jossa päähenkilö oli sukeltelemassa/uimassa meressä, ja jäi jalastaan kiinni sulkeutuvaan jättisimpukkaan tai vastaavaan. Vuorovesi alkoi nousta, ja hän hukkui hitaasti ja tuskallisesti, yrittäen leikata jalkaansa poikki että pääsisi pois. Meinasi happi loppua lukiessa.
Jalankatkomispainotteisia on mun traumat näköjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
790 jatkaa
Sain kirjojen ja kuvitusten takia lapsena hirveän pääkallopelon.
Sarjakuvista luin Tinttiä jo ihan pienenä ja Inkan arvoitus (muistinkohan nimen oikein?) oli ainoa joka aiheutti traumoja, koska siinä oli Rascar Capak, hirveän näköinen muumio jonka kuvia en pystynyt katsomaan. Kauhein on se puolilähikuva, jossa hänellä on kädessään jokin esine, ja katsoo ilkeästi olkansa yli.
Noidan käsikirjaa en uskaltanut itse edes lukea, mutta kannen kuva riitti jo aiheuttamaan pelot. Ja samaa sarjaa oli Hiidenpata ja etenkin Hornansarvi. Luin usein illalla vanhoja Aku Ankkoja ja oli aivan kamalaa kun sattui käteen yhtäkkiä sellainen jossa oli kannessa tuo Hornansarvi.
Varmaan tuolloin 80-90-luvuilla punasilmäiset luurangot oli kamalinta mitä osasin kuvitella, mutta kyllä edelleen pelottaa ja inhottaa kun edes ajattelen noita :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
790 jatkaa
Sain kirjojen ja kuvitusten takia lapsena hirveän pääkallopelon.
Sarjakuvista luin Tinttiä jo ihan pienenä ja Inkan arvoitus (muistinkohan nimen oikein?) oli ainoa joka aiheutti traumoja, koska siinä oli Rascar Capak, hirveän näköinen muumio jonka kuvia en pystynyt katsomaan. Kauhein on se puolilähikuva, jossa hänellä on kädessään jokin esine, ja katsoo ilkeästi olkansa yli.
Noidan käsikirjaa en uskaltanut itse edes lukea, mutta kannen kuva riitti jo aiheuttamaan pelot. Ja samaa sarjaa oli Hiidenpata ja etenkin Hornansarvi. Luin usein illalla vanhoja Aku Ankkoja ja oli aivan kamalaa kun sattui käteen yhtäkkiä sellainen jossa oli kannessa tuo Hornansarvi.
Varmaan tuolloin 80-90-luvuilla punasilmäiset luurangot oli kamalinta mitä osasin kuvitella, mutta kyllä edelleen pelottaa ja inhottaa kun edes ajattelen noita :D
Rascar Capak oli albumeissa Seitsemän kristallipalloa ja Auringon temppeli. Parhaita Tintti-kirjoja!
Vierailija kirjoitti:
Nämä satoja vuosia vanhat saduthan ovat aikuisille kerottuja tarinoita, aikaan ennen tositeeveetä ja Salkkareita.
Tietääkseni olivat juurikin lasten pelotteluun tarkoitettuja. Tietynlaisesta käytöksestä seurasi hirveitä juttuja, joilla lapsia yritettiin pelotella pois pahanteosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kasarikotka kirjoitti:
TARZAN -lehti osasi joskus yllättää. Johtui kai siitä että sarjoja piirrettiin missä lie italiassa, espanjassa ja Meksikossa joissa Tarttu oli ehkä varttuneiden teinien lehti. Eikä lasten jollaisena se Suomessa miellettiin.
Aikuisen silmin näkee miten mainituissa maissa 1970-luvun lopussa ja 80-luvun alussa vallinnut kauhuelokuvien buumi tihkui Tartunkin lehdille. Oli zombieita, elävältä hautaamisia, paholaisenpalvontaa.. Selittyy ehkä sillä että moni Tarzania piirtänyt sarjakuvataiteilija teki päätyökseen kauhu- ja pornosarjakuvia.Mutta Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy, joka julkaisi Tarzania 80-luvun ajan, mainosti lehteä pehmoleijonan päällä istuvilla söötillä pojalla ja tytöllä. Käsissään heillä on Tarzanin numero, jossa ehkä kaikkein satanistisin tietämäni Tarzan-tarina "Xingatun päivä".
Karzan oli myös aikamoinen yllätys, kun olikin pornoa! Karzan veteli viidakon suojissa milloin ketäkin.
Opin lukemaan 5-vuotiaana ja luin kaiken mitä käsiini sain, kuusivuotiaana olisi pitänyt jättää se Jöröjukka lukematta.. Tuli mielikuviin ja uniin..
Muuten ei traumoja.
Vierailija kirjoitti:
En ole saanut mistään kirjasta traumoja. Traumat ovat tulleet ihan elävästä elämästä.
😥 jaksamista Sinulle!
Kasarikotka kirjoitti:
TARZAN -lehti osasi joskus yllättää. Johtui kai siitä että sarjoja piirrettiin missä lie italiassa, espanjassa ja Meksikossa joissa Tarttu oli ehkä varttuneiden teinien lehti. Eikä lasten jollaisena se Suomessa miellettiin.
Aikuisen silmin näkee miten mainituissa maissa 1970-luvun lopussa ja 80-luvun alussa vallinnut kauhuelokuvien buumi tihkui Tartunkin lehdille. Oli zombieita, elävältä hautaamisia, paholaisenpalvontaa.. Selittyy ehkä sillä että moni Tarzania piirtänyt sarjakuvataiteilija teki päätyökseen kauhu- ja pornosarjakuvia.Mutta Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy, joka julkaisi Tarzania 80-luvun ajan, mainosti lehteä pehmoleijonan päällä istuvilla söötillä pojalla ja tytöllä. Käsissään heillä on Tarzanin numero, jossa ehkä kaikkein satanistisin tietämäni Tarzan-tarina "Xingatun päivä".
Satanismia Tarzanissa? :D
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tiedä olenko jo ketjuun vuosia sitten kirjoittanut, mutta MMM-kirjat.
Eli Mitä Missä Milloin-vuosikirjat.
Sain aina lukea ja katsoa televisiosta ihan mitä vain (s.1973) ja kirjoissakin ahmin Christiet ja Kingit jo ala-asteella. Ainoat mistä olen saanut traumoja on tosiaan tositapahtumat ja muistan jostain MMM-kirjasta, ehkä vuodelta 1980 jne, missä oli pohjapiirrustustus siitä missä olivat ruumiit ja missä olivat piilossa olevat ihmiset, kun joku tappoi talossa monta ihmistä.
Minäkin luin MMM:t, moneen kertaan vieläpä. Meillä oli kaikki aivan alusta, vuodesta 1951 alkaen, paitsi 1956, 1957 ja 1965. Oli aina juhlaa kun jossain kyläpaikassa oli jokin niistä ja pääsi lukemaan.
Muistan senkin, että tuo ruumiiden löytöpaikkapiirros liittyi Richard Speckin tapaukseen: https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Speck
Ei ole kirjoja nyt käsillä, mutta ajankohdasta päätellen se on ollut vuoden 1967 kirjassa.
Muistan myös, että toinen vastaava oli tästä ranskalaisesta tulipalosta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Club_Cinq-Septin_tulipalo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiljusen herrasväen seikkailut. Siinä Kiljuset joutuivat johonkin outoon rinnakkaistodellisuuteen, jossa ainakin pojat kaulittiin liiskaksi, vanhemmille kasvoi tosi pitkät jalat ja muuta outoa. Varsinkin kuvitus oli ahdistavaa.
Yritin muuten lukea Kiljusia uudestaan aikuisena, mutta siitä ei tullut mitään. Se jatkuva kiljuminen ja koheltaminen rupesi tuskastuttamaan jo muutaman sivun jälkeen :D
Sitten oli pari sarjakuva-albumia, jotka tekivät erityisen vaikutuksen. Taisi olla Kingin lyhyistä tarinoista kuvitettu Creepshow, josta päällimmäisinä meteoriitin tuoman taudin tartuttama mies, joka rupesi kasvamaan ruohoa, torakoiden hyökkäys ja hukutettujen rakastavaisten paluu kostamaan.
Toinen oli Ranxerox New Yorkissa. Päähenkilö oli kyborgi, joka lähinnä hakkasi ihmisiä. Albumissa oli hyvin realistinen ja tarkka, lähes valokuvamainen piirrosjälki. Lentelevät hampaat, vääntyvät nenät ja murtuvat niskat inhottavien ääniefektien kera ovat syöpyneet pysyvästi mieleen.
Kiljusen herrasväki kuvaa hyvin sen kirjoitusajan viihdekuvastoa. Mykkäfilmit, piirretyt elokuvat ja sarjakuvat.
Nykyään tehdään todella halpaa digischeissea.
Pitääpä lukea Kiljusen herrasväki joskus aikuisen silmin.
Luulen, että se voi hivellä sarkasmia rakastavaa huumorintajuani.
Sählääviä ja kurkku suorana kiljuvia perheitä on tullut kyllä tavattua...
Siinä yhtiössä ei ymmärretty oikeasti sarjakuvan päälle.
Eurooppalaiset laatusarjatkin suomennettiin luokattomasti. Kunhan myytiin tarpeeksi paperia.