Lue keskustelun säännöt.
Lapsuutesi kirjatrauma?
Mistä kirjasta sait lapsena "trauman"? Luitko jonkin aikuisten kirjan liian aikaisin? Tai ahdistuitko opettavaisista moraalisaarnoista, joissa tuhmille lapsille kävi huonosti? Jaetaan tähän kokemukset karmeimmista kirjamuistoista. :D
Kommentit (953)
Vierailija kirjoitti:
Huh huh. Sain traumoja pelkästään tämän ketjun lukemisesta, 3 ekaa sivua riitti :-o
Samat sanat. Parin kuvauksen kohdalla tuli mieleen oliko kyseessä todella se kirja, josta palstalainen kirjoitti. Vai oliko joku aikuinen vaihtanut inhottavan kirjan päälle toiset irtokannet, jotta muut eivät tietäisi mitä hänen kirjahyllyssään on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vihreä koura tai joku sen niminen kummitusjuttukirja, lapsille ilmeisesti suunnattu mutta jutut olivat todella ahdistavia. Pelkäsin että se vihreä käsi tulee kuristamaan minutkin...
Poliisi kertoo- kirjasarja, mustavalkoiset kuvat rikosten uhreista ja yksityiskohtaset selostukset "työnsi puukon naisen emättimeen ja sanoi tahtovansa halkaista hänet"..." what?
Ja Stephin Kingin ihmissuden vuosi, naapurin koira kun ulvoi niin luulin että nyt siellä on se ihmissusi .
Tämäntyyppiset kirjat eivät sovi kenellekään. oku lääkäri oli puhunut aiheesta konferenssissta tai vastaavassa. Että hyvin raakojen kirjojen lukeminen raaistaa ihmistä. Sama tapahtuu, kun katsoo todella väkivaltaisia filmejä. Lopuksi mikään ei tee katsojaan vaikutusta eikä saa reagoimaan - ihminen on menettänyt herkkyytensä, kyvyn myötäelämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mulle luettiin iltasaduksi Onnen päiviä -sarjaa. Aika järkkyä uskonnollista propagandaa, jonka moraaliopetukset tuntuvat tämän päivän lukijan silmiin vähintäänkin kyseenalaisilta. Muistan esim tarinan, jossa poika häpesi köyhää isäänsä ja isä sitten kuoli hyvin pian. Ja toisessa kiltti täti osti köyhälle Kerttu-nimiselle tytölle makeisia. Kerttu ei kiittänyt, vaan juoksi namujen kanssa pois ja pian tämän jälkeen tämä täti kuoli viimeisenä muistonaan tämä kiittämätön tyttö. Paljon oli myös viittauksia ruumiilliseen kuritukseen ja esim. lapsen vammautumiseen pahojen tekojen seurauksena. Muistatteko muut näitä kirjoja? Kyseessä sinikantinen sarja, jota ilmeisesti adventistit kauppasivat joskus -80-luvulla.
Muistan, oli pääosin hyviä tarinoita mielestäni. Muistan pojan joka ei tunnustanut isäänsä, se oli järkyttävä tarina. Ja sellaisen jossa äiti nälkiintyi kun.muut söivät hänen tekemänsä ruuat - siinä oli kyllä järkyttävän alistuva nainen, ei osannut pitää puoliaan.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan Helen tulee -niminen kirja ja erityisesti sen kansikuva. Nimittäin tämä: https://www.risingshadow.fi/library/book/3530-kunhan-helen-tulee-kummit…
Luin sen ala-asteella ja jostain syystä tämä kirja sai minut pelkäämään aivan hirveästi. Kyseessähän on nuorille tarkoitettu kummitustarina eli ei tuo nyt mikään aikuisten kirja ollut, mutta jotenkin hirveän ahdistava. En enää edes muista kunnolla mitä kaikkea siinä oli, paitsi tuon kansikuvan. Pitäisi varmaan hankkia se jostain ja lukea uudestaan.
Meillä lapsi toi sen kirjastosta ja sanoi vähän luettuaan, että kirja on pelottava. Kiinnostuin itsekin ja lukaisin sen. Se oli suggeroivasti kirjoitettu ja jopa aikuista puistatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihreä koura tai joku sen niminen kummitusjuttukirja, lapsille ilmeisesti suunnattu mutta jutut olivat todella ahdistavia. Pelkäsin että se vihreä käsi tulee kuristamaan minutkin...
Poliisi kertoo- kirjasarja, mustavalkoiset kuvat rikosten uhreista ja yksityiskohtaset selostukset "työnsi puukon naisen emättimeen ja sanoi tahtovansa halkaista hänet"..." what?
Ja Stephin Kingin ihmissuden vuosi, naapurin koira kun ulvoi niin luulin että nyt siellä on se ihmissusi .
Tämäntyyppiset kirjat eivät sovi kenellekään. oku lääkäri oli puhunut aiheesta konferenssissta tai vastaavassa. Että hyvin raakojen kirjojen lukeminen raaistaa ihmistä. Sama tapahtuu, kun katsoo todella väkivaltaisia filmejä. Lopuksi mikään ei tee katsojaan vaikutusta eikä saa reagoimaan - ihminen on menettänyt herkkyytensä, kyvyn myötäelämiseen.
Poliisi kertoo on hyvä, realistinen kirjasarja. Ei ole raaistanut mua ainakaan vähääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aasi ja Morso oli kamala! Äiti luki kerran iltasaduksi ja jätti lukemisen kesken kamalimmassa kohdassa, kun ei siskon kanssa pystytty enää kuuntelemaan. Tästä jäi vuosiksi pelkoja. Todella ahdistava ilmapiiri kirjassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei traumoja, ja luin muuten jo ala-asteen kolmannella "Eikä yksikään pelastunut" tai "Kymmenen pientä ...poikaa" sen nimi oli silloin. Ilmeisesti lapset eroavat tässä suhteessa paljon toisistaan.
Mutta eihän tuo olekaan mikään traumatisoiva kirja. En ole kenenkään kuullut sitä pitävän siinä mielessä pahana, eikä Christien kirjat muutenkaan ole sellaisia.
Esim. Veljeni Leijonamieli on todennäköisesti ahdistava siitä syystä että henkilöt on lapsia.
Joissain Christien kirjoissa on tosi yököttävät kannet ja pitkään lapsena ajattelin, että ne ovat jotain kauhukirjoja. Yläasteella luin koulussa Kurpitsajuhlan ja siitä lähti Christie-innostukseni :) Ahdistun lukemastani varsin herkästi ja siksi uusien kirjojen löytäminen on joskus vaikeaa, sillä jos kirjassa on jotain kiusaamista tms. menen vieläkin (lähes viisikymppisenä) ihan tolaltani ja illalla ainakaan en voi mitään sellaista lukea. Mutta Christie-tarinat pääsääntöisesti vain rauhoittavat :) Joskus niissä on synkkiä sävyjä, mutta valtaosa kirjoistahan on maailman laittamista taas järjestykseen (kun murhaa ratkotaan) ja sen ajan elämä oli muutenkin aika rauhallista ja ennakoitavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Danielle steel torjuttu totuus. Isä käyttää tytärtään hyväksi äidin suostumuksella.
Danielle olisi tämän kirjan voinut jättää kirjoittamatta. Vielä aikuisenakin oksettaa jos näen tämän kirjan jossain.
Yläasteella luettiin kaikki Juokse poika, juokse. Kertoo kai newyorkilaisista poikajengeistä. Tappelujen raa'at yksityiskohdat olivat traumatisoivia. Ahdistus kirjasta kesti pitkään.
Aikuisiälläkin jätän raakuudet lukematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se oli jostain hevosesta, jota kidutettiin.
Koulussa pakko lukea perserei-ittömistä muumeista, vieläkin puistattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Torey Haydenin kirjoja luin ala-asteen ja yläasteen vaiheessa. Aavetyttö-kirjasta traumatisoiduin. Siinä kuvattiin seksuaalista hyväksikäyttöä. Vähän tuon jälkeen pelkäsin että ystäväni halusivat tehdä minulle jotain pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Kärpästen herra joskus 10 vuotiaana
Sama. Ja sitä vielä esite,tiin tyyliin, tällaisia ihmiset ovat. Tosiasiassa kun joukko kapsia ajautui saarelle vastaavissa oloissa, tekiväthienosti yhteistyötä, googlettakaa real life lord of the flies. Ja sen kirjoittanut äijä onkin selitellyt että hän vaan ajatteli että jos muut tekis niinkuin minä niin noin siinä varmaan kävisi.Kirjailija ei ollut maailman empaattisin, ehkä hieman vastakkaiselta persoonallisuus-spektriltä. Tällaista lapsilla luetetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Grimmin sadussa susi naulataan
sadun lopussa käpälistä puuhun.
Satujen opettavainen vire
ei ihan auennut lapselle.
Sidney Sheldonin Sydänyön tuolla puolen. Jostain ihmeen syystä luin sitä 10-vuotiaana. Ahdistavia seksikohtauksia ainakin oli.
Kirjastosta lainasin nuortenkirjan, jossa kuvattiin yksityiskohtaisesti miten isä käyttää hyväkseen nuorta kertojaa vessassa, tuntui ihan kuin olisi ollut itse kertojan paikalla. En muista nimeä enää. Juokse poika juokse. Se kohta Torey Haydenin kohdassa jossa pikkutyttö r***kataan puukolla. Nyt kun mietin, niin aika moni muukin kirja. Jotenkin niistä on tullut osa omaa alitajuntaa niin että on vaikea muistaa yksittäisiä tapauksia.
Kaunokirjallisuuden lukemista ei äitini katsonut hyvällä, oli alituinen syy huutaa ja sättiä.
Hitto kun en ole onnistunut saamaan traumaa yhdestäkään kirjasta. Kammottanut, pelottanut ja inhottanut kyllä on. Mutta ne ovat aivan normaaleja tuntemuksia.
En muista kirjan enkä kirjoittajan nimeä, mutta meidän kirjaston lastenkirjaosastolla oli aika paljonkin tällaisia todennäköisesti joskus vuosisadan alussa kirjoitettuja eläintarinoita, jotka eivät todellakaan olleet mitään pörröisiä. Siinä hyllyssä oli mm. Jack Londonin kirjoja kuten Erämaan kutsu.
Näissä kirjoissa oli ihan hirveitä väkivaltaisia kuvauksia siitä, miten ihmiset tekivät eläimille. Yhdessä tarinassa kojootti otetiin kiinni ja ihminen leikkasi siltä puukolla hännän irti. Poikasia vietiin emoiltaan ja tapettiin niiden silmien edessä, nyljettiin elävältä ja polttomerkittiin niin että liha kärysi. Itkin holtittomasti ja näin öisin painajaisia. Maailmankuva muuttui peruuttamattomasti, kun jotenkin jo lapsena tajusin että tuollaisia ihmisiä on, ihan tässä nykymaailmassakin.
Toisaalta luin sen koko hyllyn. Altistuin sille kaikelle aika herkässä ja empaattisessa iässä. En sitten tiedä, olisiko ollut parempi vain lukea jotain keksittyä höttöä hymyilevistä maatilan eläimistä.