Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oma kokemus, mutta kaverin :D Se meni ja ihastui ihan hulluna kukkakauppiaan pojaksi osoittautuneeseen kundiin ja haki sen äidille töihin vain saadakseen sen kundin. Me naurettiin kippurassa sen kaikille pyrkimyksille olla miniä from heaven ja se oli just sitä sen kundin äidin mielestä. Aina kun kundi tuli kukkakaupassa käymään, sen äiti kehui vuolaasti tätä mun kaveria pojalleen ja poika oli aina aivan super ystävällinen ja kiva tälle mun kaverille. Sitä kesti muutaman kuukauden kunnes tuli kukkakauppiaan 50v-synttärit. Kaverini ja toinen kukkakaupan työntekijä oli kutsuttu sinne. Huolellisen pakkeloinnin jälkeen kaveri veti päälleen uuden vaatekerran alusvaatteineen ja oli valmis taistoon. Juhlat oli kukkakauppiaan kotona puutarhassa ja porukkaa oli paljon, myös kukkakauppiaan pojan ystäviä. Ihastuksen kohde oli ystävällinen, hauska ja flirttaileva. Sellainen TOSI kiva tyyppi, kuten kaveri aina tässä vaiheessa tarinaa sanoo. Miehelään siirtyminen koki karvaan pettymisen siinä vaiheessa iltaa, kun kukkakauppias oli iloisessa hutikassa vetänyt kaverini käsikynkkää mukaansa pissareissulle ja sillä reissulla sitten maininnut, että hän niiiiiin toivoisi poikansa tulleen järkiinsä ja ettei pojan "erityinen ystävä" olisi tullut juhliin, muttei hän voi kieltää sellaista, koska omaa lasta rakastaa vaikka lapsi ei olisikaan ihan kuten "me muut" ja että kukkakauppias niiiiin näkisi kaverini ja poikansa parina ja miten niiiiiiin kauniita lapsia heille syntyisi, mutta minkäs teet kun poika on homo. Tässä vaiheessa kaverini oli purskauttanut huulilleen tuupatun kuoharipullon sisältöä kaaressa työnantajansa päälle reveten hysteeriseen nauruun.

Ai mikä tässä oli epätoivoista? Ei ehkä vielä oikeastaan mikään, paitsi se duunipaikan valinta hottiksen vuoksi, mutta mitä tapahtui sitten monen monta, liian monta kuoharillista myöhemmin oli kaverini roikkumassa ihastuksensa kaulassa tanssin verukkeella kysellen "Ootsä kokoaikahomo vai voistsä koskaan kuvitella panevasi naista, tällaista naista!" :D

Olen varma, että poika ei oikeasti ollutkaan homo ja koko juttu oli keino karistaa ei-toivottu miniäehdokas poikansa kimpusta. Todennäköisesti poikakin oli havainnut kyseisen tytön epäsopivaksi, joten oli juonessa mukana.

Tapahtuiko Järvenpäässä? Siellä on vastaava kukkakauppa ja nykyään -kauppias.

Kun olin nimeä googlettelemalla saanut katsottua kaikki tiedonmuruset mitä saatavissa oli, niin keksin googlettaa hänen puhelinnumeronsa. Tämä konsti johdattikin minut tori.fi-sivuille kyseisen tyypin muutamaan myynti-ilmoitukseen mm.naulakko ja juliste. Siinä sitten tuijottelin hänen romujaan. Kävin katsomassa niitä vielä myöhemmin uudestaan.

Ostin hänelle vanukasta kaupasta. Kyllä, ostin. -Elli

Vierailija kirjoitti:

Menin äkillisen sairastumisen takia päivystykseen joitakin vuosia sitten, ja vuorossa oli aivan järkyttävän komea nuori mieslääkäri, johon ihastuin päätä pahkaa. Hän määräsi minut jatkotutkimuksiin, ja stalkattuani hänet facebookista, laitoin viestin, jossa kysyin, voisiko hän tehdä minulle ne jatkotutkimuksetkin. Yllätys yllätys, en koskaan saanut vastausta :D Soitin jopa sairaalaan tiedustellakseni, minkä niminen lääkäri tulevissa tutkimuksissani olisi :D Minulla oli tuolloin hoitsuopinnot kesken, ja mielessäni kävi, että hankkiutuisin työharjoitteluun samaan sairaalaan, jossa tämä mies oli lääkärinä. Onneksi siinä kohtaa kuitenkin järki voitti, enkä tehnyt sitä :D

Yritätsä tällä saada sairaanhoitajat vaikuttamaan ihan idiooteilta? Kukaan ammatistaan ylpeä sairaanhoitaja ei puhu "hoitsuopinnoista".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin äkillisen sairastumisen takia päivystykseen joitakin vuosia sitten, ja vuorossa oli aivan järkyttävän komea nuori mieslääkäri, johon ihastuin päätä pahkaa. Hän määräsi minut jatkotutkimuksiin, ja stalkattuani hänet facebookista, laitoin viestin, jossa kysyin, voisiko hän tehdä minulle ne jatkotutkimuksetkin. Yllätys yllätys, en koskaan saanut vastausta :D Soitin jopa sairaalaan tiedustellakseni, minkä niminen lääkäri tulevissa tutkimuksissani olisi :D Minulla oli tuolloin hoitsuopinnot kesken, ja mielessäni kävi, että hankkiutuisin työharjoitteluun samaan sairaalaan, jossa tämä mies oli lääkärinä. Onneksi siinä kohtaa kuitenkin järki voitti, enkä tehnyt sitä :D

Yritätsä tällä saada sairaanhoitajat vaikuttamaan ihan idiooteilta? Kukaan ammatistaan ylpeä sairaanhoitaja ei puhu "hoitsuopinnoista".

Sulla on jännä tapa käsittää asioita. Tokihan sairaanhoitajien idiooteiksi leimaaminen oli viestini pääasiallinen pontti ;) Mahtaa olla tylsä elämä, kun pitää toisten sanavalintoihin puuttua. 

Anteeksi, tarkoitin tietysti pointti, en pontti.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin nimeä googlettelemalla saanut katsottua kaikki tiedonmuruset mitä saatavissa oli, niin keksin googlettaa hänen puhelinnumeronsa. Tämä konsti johdattikin minut tori.fi-sivuille kyseisen tyypin muutamaan myynti-ilmoitukseen mm.naulakko ja juliste. Siinä sitten tuijottelin hänen romujaan. Kävin katsomassa niitä vielä myöhemmin uudestaan.

Minä myös googlasin ihastustani kaikin mahdollisin tavoin, ja sähköpostiosoitteen perusteella löysin parituhatta monen vuoden takaista viestiä Muropaketin keskustelupalstoilta. Useampi ilta meni niitä lukiessa, vaikka suurin osa viesteistä liittyi tietokoneisiin ja World of Warcraftiin, joista en ymmärrä yhtään mitään.

Olin bestmanina hänen häissään.

Työkaverini kertoi, että tultuaan meille töihin oli ihastunut yhteen myyntipäällikköön. Heille oli tarjoutunut yhteinen työmatka kahdestaan, omat hotellihuoneet tietenkin. Kaverini oli sitten miettinyt miten saisi tuon miehen huoneeseensa ja muisti että heillä on samanmerkkiset puhelimet. Illalla nukkumaanmenoaikaan hän oli sitten nirhannut oman puhelimensa laturin johdon rikki ja soitti ihastukselleen, että saisiko lainata tämän laturia. Mies oli sitten kiltisti tullut paikalle ihmettelemään kun puhelin ei lataa ja kiikuttanut laturin tälle kaverille (joka oli hulluna kuluttanut puhelimensa akkua niin että siinä oli tyyliin enää prosentti jäljellä ja ihan pakko ladata), mutta se liitin ei käynytkään siihen puhelimeen! Mies oli tyynesti pahoitellut ja mennyt omaan huoneeseen. Kaverini puhelimesta oli akku loppunut (ja laturi hajalla) ja hän joutui tilaamaan herätyksen hotellin respasta.

Seuraavana päivänä mies oli jossain keskustelussa tuonut esiin että hänellä on tyttöystävä. Tuskin vahingossa mainitsi.

Tein sille Spotify-listoja, vaikka Spotifyn mukaan se ei ollut siellä aktiivinen. Jotenki ajattelin et se etsis mut sieltä, kuuntelis sielukkaita listojani ja rakastuis. Mut ei se tainnu olla musaihmisiä tai ei ainakaan Spotify-ihmisiä!

Tämä ei liity ihastumiseen mutta kokeilin googlata oman nimen,sillä ei löydy oikeastaan mitään,joku vanha harrastukseen liittyvä juttu,mutta puh.nro googlettamalla löytyy vaikka mitä ,osoite,nettikeskusteluja eri foorumeilla ym.

Saako niitä mitenkään poistettua?

Mulla ei ole whatsuppia,naamakirjaa,twitteriä tai mitään vastaavaa.

En ole tehnyt ikinä ihastuessani mitään ”julkista” kummallista tai hassua, päinvastoin keskitän energiani ihastuksen systemaattiseen välttelyyn ja yritän esittää, ettei kiinnosta ja silloin harvoin kun uskallan lähestyä, käyttäydyn vaan typerästi ja munaan itseni totaalisesti.

Olen jättänyt mm. menemättä lukuisiin tilaisuuksiin ja pitkään jopa lempipuistooni vain, koska pelkäsin törmääväni siellä ihastukseeni ja olevani jotenkin tosi häpeällinen ja hirveä, alkavani tyyliin itkemään tai muuten hankkivani vain pahan olon, tekeväni jotain typerää jne.

Salaa kotona hieron nännejäni ja lähetän sille rakkausenergiaa, puhun muka hänelle jatkuvasti päässäni ja jopa ääneen, olen kirjoittanut todella häpeällisen massiivisen määrän rakkauskirjeitä ja -runoja hänelle (joita en tietenkään lähetä, vaan hilloan kaappeihini peläten jonkun löytävän ne) ja pidän välillä ”rakkautemme” nostalgisointi-iltoja lukien ja tunnelmoiden kyynelsilmin, tupakka huulessa ja ylilässyt balladit taustalla soiden noita kirjeitä ja runoja.....

Olen myös piirtänyt hänestä useamman kuvan, piirtänyt meistä kuvia nuorena, vanhuksina ja kasveina, piirtänyt meidän talosta ja sen sisustuksesta kuvia, kuvitellut meille aikuisia lapsia joista olen myös piirtänyt kuvia ja jotain mukavia perhepäivällis-kuvia 30 vuoden päähän.

Olen suunnitellut meidän rakkausjuhlat, tsiigannut sopivat tilat sinne toisesta maasta ja tehnyt budjetin, biisilistan, vieraslistan ja menun.

Olen suunnitellut romanttisia panolomia ja demostroinut yksin peilin edessä keskusteluamme lentokoneessa, asuntoautossa, jossain bungalowin terdellä jne.

Sain jopa yhtäkkiä aikaiseksi jonkinlaisen vauvakuumeen ja ostin sille ”vauvalle” kauniita vaatteita ja mietin, millaisissa tilanteissa se sitten olisi ne päällä.

Varmaan muutakin on, mutta nämä nyt tulee äkkiseltään mieleen.

Typerintä tässä on se, etten edes ole mitenkään sosiaalisesti kömpelö tai rajoittunut persoona, vaan päinvastoin lähinnä riippumaton, rohkea, sosiaalisesti lahjakas juhlien juontaja ja esiintyjä, kaikinpuolin sosiaalisesti täyden käden kortit elämääni saanut yksilö - paitsi ihastuessani ja ihastuksen suhteen.

Kukaan, paitsi pari ihan lähimpää ystävääni ei IKINÄ uskoisi minun olevan tällainen typerä luuseri.

Häpeän itseäni enkä varmaan ikinä tule saamaan ketään, kun olen tällainen.

Ai niin, aloin myös kutomaan ihastukselleni villasukkia kun ajattelin, että niiden antaminen joskus jossain sopivassa tilanteessa voisi olla sellainen välittämistä osoittava ele, kun en osaa lämpimiä tunteitani kovin hyvin ja suoraan ilmaista.

No, se juna meni sitten lopullisesti ja keskeneräiset villasukat päätyivät hyljättynä kaapin perälle nolojen rakkauskirjeiden joukkoon.:D

Vierailija kirjoitti:

En ole tehnyt ikinä ihastuessani mitään ”julkista” kummallista tai hassua, päinvastoin keskitän energiani ihastuksen systemaattiseen välttelyyn ja yritän esittää, ettei kiinnosta ja silloin harvoin kun uskallan lähestyä, käyttäydyn vaan typerästi ja munaan itseni totaalisesti.

Olen jättänyt mm. menemättä lukuisiin tilaisuuksiin ja pitkään jopa lempipuistooni vain, koska pelkäsin törmääväni siellä ihastukseeni ja olevani jotenkin tosi häpeällinen ja hirveä, alkavani tyyliin itkemään tai muuten hankkivani vain pahan olon, tekeväni jotain typerää jne.

Salaa kotona hieron nännejäni ja lähetän sille rakkausenergiaa, puhun muka hänelle jatkuvasti päässäni ja jopa ääneen, olen kirjoittanut todella häpeällisen massiivisen määrän rakkauskirjeitä ja -runoja hänelle (joita en tietenkään lähetä, vaan hilloan kaappeihini peläten jonkun löytävän ne) ja pidän välillä ”rakkautemme” nostalgisointi-iltoja lukien ja tunnelmoiden kyynelsilmin, tupakka huulessa ja ylilässyt balladit taustalla soiden noita kirjeitä ja runoja.....

Olen myös piirtänyt hänestä useamman kuvan, piirtänyt meistä kuvia nuorena, vanhuksina ja kasveina, piirtänyt meidän talosta ja sen sisustuksesta kuvia, kuvitellut meille aikuisia lapsia joista olen myös piirtänyt kuvia ja jotain mukavia perhepäivällis-kuvia 30 vuoden päähän.

Olen suunnitellut meidän rakkausjuhlat, tsiigannut sopivat tilat sinne toisesta maasta ja tehnyt budjetin, biisilistan, vieraslistan ja menun.

Olen suunnitellut romanttisia panolomia ja demostroinut yksin peilin edessä keskusteluamme lentokoneessa, asuntoautossa, jossain bungalowin terdellä jne.

Sain jopa yhtäkkiä aikaiseksi jonkinlaisen vauvakuumeen ja ostin sille ”vauvalle” kauniita vaatteita ja mietin, millaisissa tilanteissa se sitten olisi ne päällä.

Varmaan muutakin on, mutta nämä nyt tulee äkkiseltään mieleen.

Typerintä tässä on se, etten edes ole mitenkään sosiaalisesti kömpelö tai rajoittunut persoona, vaan päinvastoin lähinnä riippumaton, rohkea, sosiaalisesti lahjakas juhlien juontaja ja esiintyjä, kaikinpuolin sosiaalisesti täyden käden kortit elämääni saanut yksilö - paitsi ihastuessani ja ihastuksen suhteen.

Kukaan, paitsi pari ihan lähimpää ystävääni ei IKINÄ uskoisi minun olevan tällainen typerä luuseri.

Häpeän itseäni enkä varmaan ikinä tule saamaan ketään, kun olen tällainen.

Voi rakkaus sinua

Joku saa susta vielä empaattisen, romanttisen ja huomioivan kumppanin. Tsemppiä!

En nyt tiedä miten epätoivoista tämä on, kun miehen saaminen ei ole koskaan ollut mikään henkilökohtainen elinehto, mutta ainakin kovapäisyydestä ansaitsen mitalin: En "tajunnut" (tai halunnut tajuta) kun mies vastasi deittailupyyntööni että tässä elämäntilanteessa hänellä ei ole mahdollisuutta parisuhteelle. Kuvioissa oli vielä toinenkin kiinnostunut kaverinainen joka oli "ihan kiva", mutta samassa tilanteessa oli päättänyt jäädä odottamaan hamaan tulevaisuuteen tilaisuutta iskeä. Minä harkitsin samaa, mutta päädyin lyömään jalkaa oven väliin, yritin viettää mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssaan ja päästä samalle aaltopituudelle, ja tein selväksi että mies näki minut nimenomaan potentiaalisena kumppanina eikä vain kaverina... ja näköjään kannatti. Parissa kuukaudessa se "ei nyt, mutta ehkä myöhemmin" vaihtui palavaan ihastukseen. Meistä tuli pari, vaikka mies hoitaa siinä sivussa elämäntilannettaan kuntoon, mutta hyvin on mennyt. Sori sille toiselle naiselle, että vein hyvän miehen nenän edestä, vaikka hän "näki tämän ensin".

Olen oikeasti tavattoman hiljainen ja ujo, minkä vuoksi olen menettänyt monta tilaisuutta rakkauden saralla elämäni aikana. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kerroin tunteistani suoraan ja heti alkuvaiheessa, ja ylipäätänsä tein jotain asioiden eteen. Joskus on kai parempi olla vähän tyrkky.

Ekalla luokalla olin ihastunut samaan poikaan kuin kaverini. Kirjoitin pojalle tosi siirappisen rakkauskirjeen, mutta sitten tajusin miten noloa sellaisen vieminen pojan postilaatikkoon olisi, joten sain kuningasidean allekirjoittaa sen kaverini nimellä. Mikä logiikka tässä oli, älkää edes kysykö! Mutta arvatkaa vaan tiesikö koko luokka siitä seuraavana päivänä? Ala-asteikäiset pojat on tunnetusti tosi kypsiä, joten tämä poika kavereineen ilkkui kaverilleni, joka tietysti kiisti kaiken. Kukaan ei koskaan saanut tietää totuutta.

Pakko sanoa että vaikka se kaveri oli minulle monesti tosi ilkeä, niin olin minäkin kamala lapsi kun ajattelemattomuuttani torpedoin hänen mahdollisuutensa, jos sellaisia voi sanoa alunperinkään olleen. Enpä kyllä itsekään saanut sitä poikaa, enkä niin junttia olisi varmaan enää halunnutkaan. Toivottavasti tytölle ei jäänyt traumoja ja pojasta kasvoi kunnollinen mies, minä ainakin olen viisastunut ja lopettanut rakkausrunojen rustaamisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tehnyt ikinä ihastuessani mitään ”julkista” kummallista tai hassua, päinvastoin keskitän energiani ihastuksen systemaattiseen välttelyyn ja yritän esittää, ettei kiinnosta ja silloin harvoin kun uskallan lähestyä, käyttäydyn vaan typerästi ja munaan itseni totaalisesti.

Olen jättänyt mm. menemättä lukuisiin tilaisuuksiin ja pitkään jopa lempipuistooni vain, koska pelkäsin törmääväni siellä ihastukseeni ja olevani jotenkin tosi häpeällinen ja hirveä, alkavani tyyliin itkemään tai muuten hankkivani vain pahan olon, tekeväni jotain typerää jne.

Salaa kotona hieron nännejäni ja lähetän sille rakkausenergiaa, puhun muka hänelle jatkuvasti päässäni ja jopa ääneen, olen kirjoittanut todella häpeällisen massiivisen määrän rakkauskirjeitä ja -runoja hänelle (joita en tietenkään lähetä, vaan hilloan kaappeihini peläten jonkun löytävän ne) ja pidän välillä ”rakkautemme” nostalgisointi-iltoja lukien ja tunnelmoiden kyynelsilmin, tupakka huulessa ja ylilässyt balladit taustalla soiden noita kirjeitä ja runoja.....

Olen myös piirtänyt hänestä useamman kuvan, piirtänyt meistä kuvia nuorena, vanhuksina ja kasveina, piirtänyt meidän talosta ja sen sisustuksesta kuvia, kuvitellut meille aikuisia lapsia joista olen myös piirtänyt kuvia ja jotain mukavia perhepäivällis-kuvia 30 vuoden päähän.

Olen suunnitellut meidän rakkausjuhlat, tsiigannut sopivat tilat sinne toisesta maasta ja tehnyt budjetin, biisilistan, vieraslistan ja menun.

Olen suunnitellut romanttisia panolomia ja demostroinut yksin peilin edessä keskusteluamme lentokoneessa, asuntoautossa, jossain bungalowin terdellä jne.

Sain jopa yhtäkkiä aikaiseksi jonkinlaisen vauvakuumeen ja ostin sille ”vauvalle” kauniita vaatteita ja mietin, millaisissa tilanteissa se sitten olisi ne päällä.

Varmaan muutakin on, mutta nämä nyt tulee äkkiseltään mieleen.

Typerintä tässä on se, etten edes ole mitenkään sosiaalisesti kömpelö tai rajoittunut persoona, vaan päinvastoin lähinnä riippumaton, rohkea, sosiaalisesti lahjakas juhlien juontaja ja esiintyjä, kaikinpuolin sosiaalisesti täyden käden kortit elämääni saanut yksilö - paitsi ihastuessani ja ihastuksen suhteen.

Kukaan, paitsi pari ihan lähimpää ystävääni ei IKINÄ uskoisi minun olevan tällainen typerä luuseri.

Häpeän itseäni enkä varmaan ikinä tule saamaan ketään, kun olen tällainen.

Voi rakkaus sinua <3

Joku saa susta vielä empaattisen, romanttisen ja huomioivan kumppanin. Tsemppiä!

Hmph... minusta tuo oli kyllä todella creepyä. Miltähän tuntuisi jos paljastuisi, että joku mies olisi tehnyt tuon kaiken minusta, minun selkäni takana? Vauvanvaatteet ja piirustukset vanhoina...Pitäisin kyllä tyyppiä pelottavana 😕

Miksei kukaan nainen ole ikinä ihastunut minuun.

Kouluaikoina kaverille lähetteli kirjeitä eräs tyttö,niissä oli aika intiimejäkin juttuja.

Jätkien kanssa sitten luettiin niitä ja naureskeltiin tuolle tytölle vaikka todellisuudessa olisi kelvannut varmaan kaikille tyttikseksi.

Näyttää ihan hyvälle vieläkin vaikka ikää on varmaan n:40v ja "jännämiesten" kelkkaan lähtikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tehnyt ikinä ihastuessani mitään ”julkista” kummallista tai hassua, päinvastoin keskitän energiani ihastuksen systemaattiseen välttelyyn ja yritän esittää, ettei kiinnosta ja silloin harvoin kun uskallan lähestyä, käyttäydyn vaan typerästi ja munaan itseni totaalisesti.

Olen jättänyt mm. menemättä lukuisiin tilaisuuksiin ja pitkään jopa lempipuistooni vain, koska pelkäsin törmääväni siellä ihastukseeni ja olevani jotenkin tosi häpeällinen ja hirveä, alkavani tyyliin itkemään tai muuten hankkivani vain pahan olon, tekeväni jotain typerää jne.

Salaa kotona hieron nännejäni ja lähetän sille rakkausenergiaa, puhun muka hänelle jatkuvasti päässäni ja jopa ääneen, olen kirjoittanut todella häpeällisen massiivisen määrän rakkauskirjeitä ja -runoja hänelle (joita en tietenkään lähetä, vaan hilloan kaappeihini peläten jonkun löytävän ne) ja pidän välillä ”rakkautemme” nostalgisointi-iltoja lukien ja tunnelmoiden kyynelsilmin, tupakka huulessa ja ylilässyt balladit taustalla soiden noita kirjeitä ja runoja.....

Olen myös piirtänyt hänestä useamman kuvan, piirtänyt meistä kuvia nuorena, vanhuksina ja kasveina, piirtänyt meidän talosta ja sen sisustuksesta kuvia, kuvitellut meille aikuisia lapsia joista olen myös piirtänyt kuvia ja jotain mukavia perhepäivällis-kuvia 30 vuoden päähän.

Olen suunnitellut meidän rakkausjuhlat, tsiigannut sopivat tilat sinne toisesta maasta ja tehnyt budjetin, biisilistan, vieraslistan ja menun.

Olen suunnitellut romanttisia panolomia ja demostroinut yksin peilin edessä keskusteluamme lentokoneessa, asuntoautossa, jossain bungalowin terdellä jne.

Sain jopa yhtäkkiä aikaiseksi jonkinlaisen vauvakuumeen ja ostin sille ”vauvalle” kauniita vaatteita ja mietin, millaisissa tilanteissa se sitten olisi ne päällä.

Varmaan muutakin on, mutta nämä nyt tulee äkkiseltään mieleen.

Typerintä tässä on se, etten edes ole mitenkään sosiaalisesti kömpelö tai rajoittunut persoona, vaan päinvastoin lähinnä riippumaton, rohkea, sosiaalisesti lahjakas juhlien juontaja ja esiintyjä, kaikinpuolin sosiaalisesti täyden käden kortit elämääni saanut yksilö - paitsi ihastuessani ja ihastuksen suhteen.

Kukaan, paitsi pari ihan lähimpää ystävääni ei IKINÄ uskoisi minun olevan tällainen typerä luuseri.

Häpeän itseäni enkä varmaan ikinä tule saamaan ketään, kun olen tällainen.

Voi rakkaus sinua <3

Joku saa susta vielä empaattisen, romanttisen ja huomioivan kumppanin. Tsemppiä!

Hmph... minusta tuo oli kyllä todella creepyä. Miltähän tuntuisi jos paljastuisi, että joku mies olisi tehnyt tuon kaiken minusta, minun selkäni takana? Vauvanvaatteet ja piirustukset vanhoina...Pitäisin kyllä tyyppiä pelottavana 😕

Minustakin tuo on todella creepyä.

Siksi sen tähän ketjuun kirjoitinkin, vaikka en olekaan tehnyt mitään sellaista kuin muut tässä ketjussa vaan lähinnä päinvastoin.

Onhan tää mun touhu tällasta vinksahtaneen vanhanpiian sekoilua, se on selvä.

Ja selvää myös se, ettei ihastukseni tästä mitenkään kärsi.:)

Terv. Kyseisen viestin kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Miksei kukaan nainen ole ikinä ihastunut minuun.

Kouluaikoina kaverille lähetteli kirjeitä eräs tyttö,niissä oli aika intiimejäkin juttuja.

Jätkien kanssa sitten luettiin niitä ja naureskeltiin tuolle tytölle vaikka todellisuudessa olisi kelvannut varmaan kaikille tyttikseksi.

Näyttää ihan hyvälle vieläkin vaikka ikää on varmaan n:40v ja "jännämiesten" kelkkaan lähtikin.

No tässä tulikin syy miksi en ikinä tunnusta tunteitani ihastukselle.

Oletus on aina, näin aikuisenakin se, että toinen sitten naureskelee joidenkin ”jätkien” tai ylipäätään kavereiden kanssa tai muuten joudun herkkine tunteineni nolatuksi.

Että voipa joku suhunkin olla joskus ollut ihastunut, mutta ei vaan ole ilmaissut sitä sinulle - kiitos maskuliinisen ja herkkyyttä halveksivan kulttuurin.