Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut?

Olen törmännyt banaanileikin yhteen versioon häissä. Leikkiin osallistuvat häävieraat laitetaan pareiksi ja tanssivat valssia tms niin että toinen pää banaanista on toisen suussa ja toinen toisen suussa.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin monessa paikassa on tutustumisleikkinä tuo positiivisten asioiden kertominen? Sehän on pikemminkin jäähyväisleikki, jossa tiiviin yhteisen kokemuksen (ripari, partioleiri, graduryhmän viimeinen kokoontuminen) jakavat voivat antaa toisilleen mukavaa palautetta. Se vaatii, että ollaan touhuttu yhdessä ja luotu niitä muistoja, ei sitä voi kenestäkään uppo-oudosta tyypistä tai puolitutusta työkaverista tehdä.

Tämmöinen leikki voi olla vain, jos ollaan 100% varmoja, että jokaisesta myös keksitään jotain positiivistä, muutoin tämä leikki esittelee ne leirin/muun tilanteen sisäpiirit jotka taputtelevat toisiaan selkään ja alleviivaavat syrjään jääneiden kokemusta syrjään jäämisestä.

Vaarallinen leikki siis, jos halutaan, että kaikki tuntevat olonsa mukavaksi ja hyväksytyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin monessa paikassa on tutustumisleikkinä tuo positiivisten asioiden kertominen? Sehän on pikemminkin jäähyväisleikki, jossa tiiviin yhteisen kokemuksen (ripari, partioleiri, graduryhmän viimeinen kokoontuminen) jakavat voivat antaa toisilleen mukavaa palautetta. Se vaatii, että ollaan touhuttu yhdessä ja luotu niitä muistoja, ei sitä voi kenestäkään uppo-oudosta tyypistä tai puolitutusta työkaverista tehdä.

Tämmöinen leikki voi olla vain, jos ollaan 100% varmoja, että jokaisesta myös keksitään jotain positiivistä, muutoin tämä leikki esittelee ne leirin/muun tilanteen sisäpiirit jotka taputtelevat toisiaan selkään ja alleviivaavat syrjään jääneiden kokemusta syrjään jäämisestä.

Vaarallinen leikki siis, jos halutaan, että kaikki tuntevat olonsa mukavaksi ja hyväksytyksi.

Kehtaisin väittää, että sellaista tilannetta ei olekaan, jossa kaikki keksisivät toisistaan kivaa sanottavaa. 

Leikin ei tarvi edes olla erityisen nöyryyttävä/fyysinen aiheuttaakseen vaivaannuttavan ja kiusallisen tunnelman. Meillä oli myös AMK:n alussa hirveä määrä näitä tutustumisleikkejä, esim. tällainen jossa piti valita läjästä pari kuvakorttia jotka kuvastaa itseään, kulunutta kesää tms. Sitten niiden korttien avulla esiteltiin itsensä ja kerrotiin em asioita. Harmi vaan että meitä oli yli 30hlö ryhmä ja luokkatila tosi epäkäytännöllinen, piti melkeempä huutaa omalla vuorolla jotta muut kuuli jotain. Ja tietysti jengillä herpaantui keskittymiskyky puolessa välissä kun kierros kesti liian kauan ja rupesivat hiljakseen juttelemaan keskenään muista asioista. Aika epävarmana ja ketään tuntematta siinä yrittää sitten pienen puheensorinan yli huudella missä mökkeili viime kesänä jne. Eikä tilannetta parantanut ollenkaan se kun tutorkin huuteli oman puheenvuoron päälle että hiljaisuutta ja keskitytäämpä vielä vähän aikaa, aloita vaan alusta. Ehkä muutaman ihmisen porukoissa olisi tollanen tutustumiskierros vielä mennyt mutta ei ihan oikea leikki noin isolle ryhmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin monessa paikassa on tutustumisleikkinä tuo positiivisten asioiden kertominen? Sehän on pikemminkin jäähyväisleikki, jossa tiiviin yhteisen kokemuksen (ripari, partioleiri, graduryhmän viimeinen kokoontuminen) jakavat voivat antaa toisilleen mukavaa palautetta. Se vaatii, että ollaan touhuttu yhdessä ja luotu niitä muistoja, ei sitä voi kenestäkään uppo-oudosta tyypistä tai puolitutusta työkaverista tehdä.

Tämmöinen leikki voi olla vain, jos ollaan 100% varmoja, että jokaisesta myös keksitään jotain positiivistä, muutoin tämä leikki esittelee ne leirin/muun tilanteen sisäpiirit jotka taputtelevat toisiaan selkään ja alleviivaavat syrjään jääneiden kokemusta syrjään jäämisestä.

Vaarallinen leikki siis, jos halutaan, että kaikki tuntevat olonsa mukavaksi ja hyväksytyksi.

Kehtaisin väittää, että sellaista tilannetta ei olekaan, jossa kaikki keksisivät toisistaan kivaa sanottavaa. 

Sepä se, joten tuollainen leikki on epäonnistunut jo alkuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.

Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.

Joillekin ihmisille mikä tahansa esiintyminen muiden edessä aiheuttaa paniikkireaktion. Joillekin jopa pelkkä nimen kertominen, saati sitten jonkun eläimen keksiminen. Siinä tilanteessa voi aivot lyödä ihan tyhjää, eikä keksi mitään, ja toiset tuijottavat ja odottavat että sanot jotain, ja et keksi mitään ja apua, nyt olen nolannut itseni kaikkien silmissä.

Eikä sellaiselle ihmiselle voi sanoa että nyt heittäydyt reippaasti mukaan, kun toinen vääntää itkua. 

Ehkä jotkut ekstrovertit eivät tätä ymmärrä, mutta kaikista ei oikeasti ole esiintyjiksi, ja sitähän se tutustumisleikki on, esiintymistä. Täysin ilman harjoittelua ja valmistautumista.

Lisäksi nuo eläinleikit ovat kyllä myös lapsellisia ja hölmöjä. Kuka tahansa aikuinen keksii jonkun nimen etukirjaimella olevan eläimen, mutta entä sitten? Lisääkö se yhteishenkeä että minä olen Hanna hanhi, kvaak kvaak?

Jos et keksi eläintä niin voit sanoa, että eipä tule nyt mieleen yhtään E:llä alkavaa eläintä ja ei kukaan varmasti ajattele, että olipas noloa kun et osannut sanoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.

Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.

Joillekin ihmisille mikä tahansa esiintyminen muiden edessä aiheuttaa paniikkireaktion. Joillekin jopa pelkkä nimen kertominen, saati sitten jonkun eläimen keksiminen. Siinä tilanteessa voi aivot lyödä ihan tyhjää, eikä keksi mitään, ja toiset tuijottavat ja odottavat että sanot jotain, ja et keksi mitään ja apua, nyt olen nolannut itseni kaikkien silmissä.

Eikä sellaiselle ihmiselle voi sanoa että nyt heittäydyt reippaasti mukaan, kun toinen vääntää itkua. 

Ehkä jotkut ekstrovertit eivät tätä ymmärrä, mutta kaikista ei oikeasti ole esiintyjiksi, ja sitähän se tutustumisleikki on, esiintymistä. Täysin ilman harjoittelua ja valmistautumista.

Lisäksi nuo eläinleikit ovat kyllä myös lapsellisia ja hölmöjä. Kuka tahansa aikuinen keksii jonkun nimen etukirjaimella olevan eläimen, mutta entä sitten? Lisääkö se yhteishenkeä että minä olen Hanna hanhi, kvaak kvaak?

Jos et keksi eläintä niin voit sanoa, että eipä tule nyt mieleen yhtään E:llä alkavaa eläintä ja ei kukaan varmasti ajattele, että olipas noloa kun et osannut sanoa. 

Ohjaaja saattaa kuitenkin painostaa, että keksipäs nyt jotain. Ja työkaverit ajattelee että perkele keksi nyt jotain, niin päästään eteenpäin. Se on oikeasti kiusallinen tilanne.

Suomi on työpaikkakiusaamisen johtomaita ja työpaikan nöyryyttämisleikit ovat vain jatkumoa sille. Ei kohdella aikuisena, vertaisena ja omassa asiassaan asiantuntevana vaan lapsena, idioottina ja asetetaan nöyryyttämällä ohjattavan ja pellen asemaan. Mitään perusteluja tuollaisille paskaleikeille ei ole. Voisivat nuo pellekonsultitkin vähän miettiä jatkossa ohjelmistoaan älyllisemmälle tasolle, tosin ei kai ole ollut mikään pakko kun tuollaista paskaa ostetaan joka puolella. Näyttää olevan oikein maan tapa. Voi vain kysyä, miksi.

Tuli muistikuvia mopokasteesta joskus ysärillä: kontallaan asfaltilla, edessä jokin vesiastia, josta piti suulla noukkia jotakin, päälle räiskittiin vettä jo tuossa vaiheessa ja tämän jälkeen vietiin suihkutiloihin, jossa ihmiset työnnettiin vaatteet päällä suihkun alle vuoronperään.

Lukiossa ja ammattiopistossa en muista tuollaisia olleen. Yliopiston fuksiaisissa ihmisiä juotettiin ja oli se "korkein vaatekasa"-leikki, jotkut naiset alusvaatesillaan ulkona ja jonkun alikulkusillan alla. Onneksi ei ollut vielä kännyköissä kameroita, mutta joku otti kuvia. Itse en suostunut riisumaan kuin takin ja kengät ja päällyspaidan. Muistan myös, että olin taas polvillani maassa jossain metsässä ja piti kaivaa silmät sidottuna jostakin astiasta jtkn mössöä ja syödä se, jotakin riisipaskasekotusta se kai oli.

Hurr kun nousi traumat pintaan.

N. 15 vuotta sitten oli vähän huonompi ajanjakso elämässä ja olin työttömänä pidemmän aikaan. Oli todella stressaavaa kun yritin ja yritin saada töitä mutta en sitten kelvannut mihinkään. Noh, sitten täytyi juosta kaikenmaailman kuntouttavassa toiminassa ja ihan ihme kursseilla. Siis ihan jokaisessa näissä TE toimiston järjestämissä kursseilla oli aina jotain nöyryyttävää toimintaa. Työnhaku ahisti jo valmiiksi ja sitten oli pakko käydä tasaiasin väliajoin nöyryytettävänä jollain pellekursilla jotta sai voita leivän päälle. Tuli sellainen olo että yrittääkö yhreiskunta tahallaan lyödä lyötyä.

En ihmettele ollenkaan kun jotkut luovuttavat työnhaun ja ehkä lopulta syrjäytyvät. Ei kenenkään mielenterveys sellaista vuosia kestä.

Onneks sain lopulta töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.

Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.

Joillekin ihmisille mikä tahansa esiintyminen muiden edessä aiheuttaa paniikkireaktion. Joillekin jopa pelkkä nimen kertominen, saati sitten jonkun eläimen keksiminen. Siinä tilanteessa voi aivot lyödä ihan tyhjää, eikä keksi mitään, ja toiset tuijottavat ja odottavat että sanot jotain, ja et keksi mitään ja apua, nyt olen nolannut itseni kaikkien silmissä.

Eikä sellaiselle ihmiselle voi sanoa että nyt heittäydyt reippaasti mukaan, kun toinen vääntää itkua. 

Ehkä jotkut ekstrovertit eivät tätä ymmärrä, mutta kaikista ei oikeasti ole esiintyjiksi, ja sitähän se tutustumisleikki on, esiintymistä. Täysin ilman harjoittelua ja valmistautumista.

Lisäksi nuo eläinleikit ovat kyllä myös lapsellisia ja hölmöjä. Kuka tahansa aikuinen keksii jonkun nimen etukirjaimella olevan eläimen, mutta entä sitten? Lisääkö se yhteishenkeä että minä olen Hanna hanhi, kvaak kvaak?

Jos et keksi eläintä niin voit sanoa, että eipä tule nyt mieleen yhtään E:llä alkavaa eläintä ja ei kukaan varmasti ajattele, että olipas noloa kun et osannut sanoa. 

 

Onpa hyvä neuvo: muuta kokemustasi tilanteesta. Miten ihminen tuosta vaan muuttaa temperamenttiaan, persoonallisuuttaan ja mahdollisesti vielä kokemushistoriaansa? Ydin on nimenomaan siinä, että monelle on hankala paikka yrittää selviytyä epämukavaksi kokemastaan tilanteesta. Jos ratkaisu olisi noin yksinkertainen kuin mitä esität, tilannetta ei alun alkaenkaan kokisi hankalana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.

Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.

Joillekin ihmisille mikä tahansa esiintyminen muiden edessä aiheuttaa paniikkireaktion. Joillekin jopa pelkkä nimen kertominen, saati sitten jonkun eläimen keksiminen. Siinä tilanteessa voi aivot lyödä ihan tyhjää, eikä keksi mitään, ja toiset tuijottavat ja odottavat että sanot jotain, ja et keksi mitään ja apua, nyt olen nolannut itseni kaikkien silmissä.

Eikä sellaiselle ihmiselle voi sanoa että nyt heittäydyt reippaasti mukaan, kun toinen vääntää itkua. 

Ehkä jotkut ekstrovertit eivät tätä ymmärrä, mutta kaikista ei oikeasti ole esiintyjiksi, ja sitähän se tutustumisleikki on, esiintymistä. Täysin ilman harjoittelua ja valmistautumista.

Lisäksi nuo eläinleikit ovat kyllä myös lapsellisia ja hölmöjä. Kuka tahansa aikuinen keksii jonkun nimen etukirjaimella olevan eläimen, mutta entä sitten? Lisääkö se yhteishenkeä että minä olen Hanna hanhi, kvaak kvaak?

Jos et keksi eläintä niin voit sanoa, että eipä tule nyt mieleen yhtään E:llä alkavaa eläintä ja ei kukaan varmasti ajattele, että olipas noloa kun et osannut sanoa. 

 

Onpa hyvä neuvo: muuta kokemustasi tilanteesta. Miten ihminen tuosta vaan muuttaa temperamenttiaan, persoonallisuuttaan ja mahdollisesti vielä kokemushistoriaansa? Ydin on nimenomaan siinä, että monelle on hankala paikka yrittää selviytyä epämukavaksi kokemastaan tilanteesta. Jos ratkaisu olisi noin yksinkertainen kuin mitä esität, tilannetta ei alun alkaenkaan kokisi hankalana.

Jos jatkuvasti tilanteet, jossa joutuu hieman olemaan esillä aiheuttaa paniikkia, kannattaisi varmaan työstää noita ongelmia terapeutin kanssa. Voin vain kuvitella, että nuo ongelmat nousevat pintaan muunkinlaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Enkä todellakaan sano tätä mitenkään pahalla, ajattelen vain että sille henkilölle itselleen olisi elämä paljon helpompaa jos ei olisi koko ajan nolaamiseksi tulemisen pelkoa. 

Mielestäni olisi syytä miettiä, miksi tätä alentamistoimintaa ylipäätään tungetaan joka paikkaan ja muuttaa tätä kulttuuria. Fiksut esimiehet voivat aloittaa muutoksen. Onko tässä jonakin vuosikymmenten vanhaha taka-ajatuksena, että suomalainen on puhumaton ujostelija ja se pitää aktivoida toimintaan niin siitä tulee puhelias ja reipas. Jippii. Taitaa kaikki nykytutkimus olla tuollaista toimintaa vastaan.

Kaikki yhtä typeriä. Paremmin käisi vieraiden ihmisten nimet mieleen ihan esittäytymällä eikä noilla kerro-harrastus-mieliruoka-yms höpötyksillä.

Olisi hauska tietää harrastetaanko tämän tyyppisiä tutustumisleikkejä muissa maissa kuin Suomessa?

Hyvin oppi kurssilla tietämään muiden nimet, kun tuntien alussa pidettiin nimenhuuto ja tauoilla käytiin kahvilassa juttelemassa. Miksi pitää olla jotain muuta? Ai niin siksi, että tarvitaan konsultti veloittamaan 200 euroa tuntia leikeistä, jotka on kopioitu lastenhoitajien koulutusmateriaalista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.

Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.

Joillekin ihmisille mikä tahansa esiintyminen muiden edessä aiheuttaa paniikkireaktion. Joillekin jopa pelkkä nimen kertominen, saati sitten jonkun eläimen keksiminen. Siinä tilanteessa voi aivot lyödä ihan tyhjää, eikä keksi mitään, ja toiset tuijottavat ja odottavat että sanot jotain, ja et keksi mitään ja apua, nyt olen nolannut itseni kaikkien silmissä.

Eikä sellaiselle ihmiselle voi sanoa että nyt heittäydyt reippaasti mukaan, kun toinen vääntää itkua. 

Ehkä jotkut ekstrovertit eivät tätä ymmärrä, mutta kaikista ei oikeasti ole esiintyjiksi, ja sitähän se tutustumisleikki on, esiintymistä. Täysin ilman harjoittelua ja valmistautumista.

Lisäksi nuo eläinleikit ovat kyllä myös lapsellisia ja hölmöjä. Kuka tahansa aikuinen keksii jonkun nimen etukirjaimella olevan eläimen, mutta entä sitten? Lisääkö se yhteishenkeä että minä olen Hanna hanhi, kvaak kvaak?

Jos et keksi eläintä niin voit sanoa, että eipä tule nyt mieleen yhtään E:llä alkavaa eläintä ja ei kukaan varmasti ajattele, että olipas noloa kun et osannut sanoa. 

 

Onpa hyvä neuvo: muuta kokemustasi tilanteesta. Miten ihminen tuosta vaan muuttaa temperamenttiaan, persoonallisuuttaan ja mahdollisesti vielä kokemushistoriaansa? Ydin on nimenomaan siinä, että monelle on hankala paikka yrittää selviytyä epämukavaksi kokemastaan tilanteesta. Jos ratkaisu olisi noin yksinkertainen kuin mitä esität, tilannetta ei alun alkaenkaan kokisi hankalana.

Jos jatkuvasti tilanteet, jossa joutuu hieman olemaan esillä aiheuttaa paniikkia, kannattaisi varmaan työstää noita ongelmia terapeutin kanssa. Voin vain kuvitella, että nuo ongelmat nousevat pintaan muunkinlaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Enkä todellakaan sano tätä mitenkään pahalla, ajattelen vain että sille henkilölle itselleen olisi elämä paljon helpompaa jos ei olisi koko ajan nolaamiseksi tulemisen pelkoa. 

Moni niin tekeekin. Sitä en kuitenkaan käsitä, miksi työelämässä, opinnoissa, kursseilla ja kouluissa tällaisia "leikkejä" harrastetaan. Niistä ei ole mitään hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Olisi hauska tietää harrastetaanko tämän tyyppisiä tutustumisleikkejä muissa maissa kuin Suomessa?

Eiköhän se sylttytehdas löydy Amerikasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävin muistoni on sellaiseta, jossa koko n. 20-25 hengen porukka oli ringissä. Kaikkia käskettiin keksimään joku itseä kuvaava, oman etunimen alkukirjaimella alkava adjektiivi, tyyliin "avulias Anne" tai "onnellinen Ossi". Ringissä edettiin niin, että jokainen sanoi vuorotellen ensin kaikkien edellä olleiden nimen+adjektiivin ja lopuksi omansa, ja sitten tuli seuraavan vuoro. Oma nimeni alkaa F:llä, olin ringin viimeinen ja kärsin pahasta esiintymisjännityksestä, joten eihän siitä mitään tullut... Nolotti vaan, kun kaikki muut muisti ainakin melkein kaikkien muiden nimet oikein ja keksi itselleen myös kuvaavan tai hauskan adjektiivin. 

Mäkin olen ollut tämmöisessä mukana kesätyöpaikan koulutuksessa, mutta mielestäni se oli ihan hyvä leikki koska nimet jäi mieleen hyvin ainakin itselleni ja monelle muulle. Tietty jännittäjille voi olla ikävää, mutta jos aina mennään heidän ehdoilla niin mitään ei koskaan voisi tehdä yhdessä eikä peloista voi päästä yli. Ei se niin vakavaa pitäisi olla jos ei muista kaikkia tai ei keksi hyvää sanaa. Voisit olla vaikka fantastinen :)

Eipä niistä peloista pääse yli sillä, että pakotetaan ihmisjoukon edessä tekemään jotain pelottavaa. 

Yhtä hyvin voisit sanoa mitä tarkoitat, eli sen että et piittaa toisten tunteista ja kokemuksista, vaikka haluatkin kuulostaa kivalta ja ystävälliseltä. Pääasia että SINULLA ja samanhenkisillä on kivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.

Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.

Joillekin ihmisille mikä tahansa esiintyminen muiden edessä aiheuttaa paniikkireaktion. Joillekin jopa pelkkä nimen kertominen, saati sitten jonkun eläimen keksiminen. Siinä tilanteessa voi aivot lyödä ihan tyhjää, eikä keksi mitään, ja toiset tuijottavat ja odottavat että sanot jotain, ja et keksi mitään ja apua, nyt olen nolannut itseni kaikkien silmissä.

Eikä sellaiselle ihmiselle voi sanoa että nyt heittäydyt reippaasti mukaan, kun toinen vääntää itkua. 

Ehkä jotkut ekstrovertit eivät tätä ymmärrä, mutta kaikista ei oikeasti ole esiintyjiksi, ja sitähän se tutustumisleikki on, esiintymistä. Täysin ilman harjoittelua ja valmistautumista.

Lisäksi nuo eläinleikit ovat kyllä myös lapsellisia ja hölmöjä. Kuka tahansa aikuinen keksii jonkun nimen etukirjaimella olevan eläimen, mutta entä sitten? Lisääkö se yhteishenkeä että minä olen Hanna hanhi, kvaak kvaak?

Jos et keksi eläintä niin voit sanoa, että eipä tule nyt mieleen yhtään E:llä alkavaa eläintä ja ei kukaan varmasti ajattele, että olipas noloa kun et osannut sanoa. 

 

Onpa hyvä neuvo: muuta kokemustasi tilanteesta. Miten ihminen tuosta vaan muuttaa temperamenttiaan, persoonallisuuttaan ja mahdollisesti vielä kokemushistoriaansa? Ydin on nimenomaan siinä, että monelle on hankala paikka yrittää selviytyä epämukavaksi kokemastaan tilanteesta. Jos ratkaisu olisi noin yksinkertainen kuin mitä esität, tilannetta ei alun alkaenkaan kokisi hankalana.

Jos jatkuvasti tilanteet, jossa joutuu hieman olemaan esillä aiheuttaa paniikkia, kannattaisi varmaan työstää noita ongelmia terapeutin kanssa. Voin vain kuvitella, että nuo ongelmat nousevat pintaan muunkinlaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Enkä todellakaan sano tätä mitenkään pahalla, ajattelen vain että sille henkilölle itselleen olisi elämä paljon helpompaa jos ei olisi koko ajan nolaamiseksi tulemisen pelkoa. 

Ujous ei ole sairaus. Jo vauvoissa on eroa toistensa välillä: toinen haluaa heti tutustua uuteen juttuun, toinen ujostelee ja tarkkailee kauempaa. Tämmöiset asiat eivät ole täysin ihmisen omassa hallinnassa, eivätkä tule täysin myöskään kasvatuksesta. Eikä ne ainakaan parane sillä, että pakotetaan ihminen tekemään asioita, jotka tuottavat ahdistusta.

Suurin osa ihmisistä ei joudu esiintymään yleisön edessä koskaan. On ammatti, jossa pärjää ujompanakin. Sitten yhtäkkiä joutuukin tilanteeseen, jossa pitää keksiä sanomista 50 puolitutun ihmisen edessä. Ei ole ihme, jos se on vaikeaa. Miksi sen takia pitäisi mennä terapiaan? 

Kukaan ei sanoisi, että ihminen joka haluaa esiintyä, on jotenkin sairas ja tarvitsee ammattiapua. Se menee vain näin päin, että ujot ovat epänormaaleja ja heidät pitää parantaa, että niillä kaikista innokkaimmilla esiintyjillä olisi kivempaa tutustumisleikeissä.