Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut?
En tajua mikä siinä on, että aikuisiakin pitää pakottaa rallattamaan piirissä ja heittelemään palloa "Olen Pirjo-Irmeli, lempivärini on sininen. Heitän pallon Marjalle". Miksei voida vain esitellä itseämme normaalisti??
Kommentit (968)
Olen 62v ja kyllä se vähän naurettavalta tuntui, kun esittelin ( terveisiä tutuille): Katri kyy...shhhhhhh..sihisen kuin käärme.
En saa paniikkikohtauksen tms. Mutta siltikin. Miksi ei voida mennä koulutuksessa suoraan asiaan. Miksi 20 oudon ihmisen pitää sivistää ja maukua ensimmäinen tunti ja sitten ei jää kuin pari tuntia aikaa käsitellä sitä asiaa.
Luikertelemaan kuin kyy en sentään suostunut. Vetosin lonkkaproteesiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkään työelämässä toimineena yhteisöpedagogina voin sanoa, että yli puolet täällä kuvatuista "tutustumisleikeistä" ei liity mitenkään tutustumiseen vaan nimien opetteluun tai siihen "jään murtamiseen". Samalla voi sanoa, että osa on sellaisia, joita leikittiin ehkä vielä 90-luvulla, mutta nykyään ei kukaan itseään arvostava ammattilainen niitä enää vedä edes humalassa opiskelukavereilleen.
Aikuiset harvoin tarvitsevat tässä kuvattuja leikkejä mihinkään, mutta nimien opetteluun uudessa ryhmässä osasta on hyötyä.
Aika harvoin tarvitsen nimiäkään tai haluaa tietää niitä. Jos tarvitsen, kysyn. Näissä surkeissa leikeissä eivät edes jää mieleen kun jännittää omaa vuoroa.
Miksi kummassa sitä omaa vuoroa pitää jännittää. Luuletko sinä olevasi joku keskipiste noissa jutuissa?
Kuuleppa ammattilainen, autonomiselle hermostolle ei noin vain sanota että elä jännitä. Seuraavan kerran kun sinulla on vähän kuuma ja hikoiluttaa niin päätäppä ajatuksen voimalla olla hikoilematta.
Miksi nimiä pitää yleensäkään opetella? Minulla on äärimmäisen huono nimimuisti, mutta muistan kyllä henkilöt, heidän kasvonsa, juttunsa jne, nimet vaan tuppaavat unohtumaan. Onneksi nykyään on osoitekirjoja joista voi kätevästi katsoa nimiä.
Työpaikalla pitäisi edes intrasta löytää, kuka tekee mitäkin. Ehkä nimi pitää suunnilleen muistaa, ellei jossain taulukossa ole listattuna nopealla vilkaisulla löytyvästi. Tunteminen luo hyvää ilmapiiriä ja rohkaisee puhumaan muille, mutta kyllä töissä pitää voida ottaa yhteyttä työasiassa, vaikkei toinen mitään hassuja yksityiskohtia yhteydenottajasta tiedäkään.
Määräaikaisena kaikenlaiset tutustumistilaisuudet ja leikit voivat muuttua työläiksi, jos niiden jälkeen työsuhde loppuu joka tapauksessa. Ei asialla kauheasti väliä ole, mutta mitä väliä, vaikka olisi kertonut mitä ja tehnyt työnsäkin hyvin, jos joku muu vaan pomon tai jonkun muun mielestä on jollain ominaisuudella parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se sylttytehdas löydy Amerikasta.
Kymmenisen vuotta olin yhdysvaltalaisessa yrityksessä ja ei tulisi kuulonkaan että jotain kosketteluja siellä sallittaisiin. Nämä masujen yhteenhieromiset ovat kyllä ihan suomalaisten tättähäärien keksintöjä.
Tuo voi olla totta. Teatterikoulutushenkistä laittaa istumaan syliin, pitämään banaania suussa yms.
Muuten Yhdysvalloissa cheerleaderit ja muut ovat yleisiä hengennostattajia, joten kyllä ryhmäleikkejäkin on.
On kyllä ankeita. Itse muistan vain jonkun seiskaluokan ököpäivän, jossa joutui sotkemaan oman naaman, hieromaan kaikkia oman luokkalaisia jne. Yliopistossa oli korkeintaan nimi + pääaine -esittelyjä. Töissä on joskus ollut taukojumppaa tms. mutta vain halukkaat -periaatteella, miksi herran tähden pitäisi pakottaa aikuisia ihmisiä mihinkään tuollaiseen.
Työpaikalla ei ole tällaisia ollut. Paitsi muutama vuosi sitten, kun meille tuli ruotsalainen pomo. Meidät jaettiin ensin pareiksi, ja piti haastatella toista henkilöä. Sitten myöhemmin varsinaisessa palaverissa tämä henkilö kertoi sinusta.
Ohjeita ei ollut juuri muuta, kuin että ei vaan: Hei, nimeni on Jaska Jokunen, Helsinki, Finland ja olen asiakaspäällikkö. Ei, kuvauksen piti olla pitempi, muistaakseni vähintään 5 minuuttia tai jopa pitempi.
Koska kolleegat kuitenkin tekivät samaa työtä kuin minä, eri maissa vain, keskityin kertomaan monista harrastuksistani.
Kun sitten meidät esitettiin varsinaisessa palaverissa, minä olin ainoa, joka esiteltiin henkilönä, jolla oli paljon harrastuksia. Muut esiteltiin pelkästään työasioista, pikkutarkasti mitä he tekevät joka päivä ja mitä ovat tehneet aiemmin.
No joo, ohjeistus olisi voinut olla vähän parempi. Mutta ainakin sen jälkeen ruotsalainen pomo muisti minut. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en suostu tuollaisiin. Ryhdyn mieluummin tosikoksi ja ilonpilaajaksi.
Minä kanssa teen tätä, mutta aina tulee joku Reipas Raija nykimään kovaan ääneen leikkiin mukaan ja hymyilee niin, että poskihampaatkin loistaa.
"ROHKEESTI NYT VAAN HEI SIELTÄ MUKAAN!! NONI, YLÖS YLÖS!!"
Joo just toi, että 'rohkeasti vaan'. Joo no ei se ole rohkeuden puutetta ettei aikuinen halua osallistua ihan kaikkeen älyttömään.
Ensin opetetaan, että ei pidä ryhmäpaineen takia tehdä mitä vaan, ja sitten sanotaan, että nyt vaan epämukavuusalueelle ja kaikki nyt rohkeasti tänne apinahyppyjä tekemään!
Kysymykseen, mä inhoan just niitä että pitää esitellä vierustoveri. Silleen, että ensin kysellään siltä vähän niin ku haastatteluna tai sitten ne vaan itse kertoo, ja sitten se esitellään muille tiivistelmänä. Mun kokemuksen mukaan, kun siinä kaikilla jännittää, niin joku kertoo aina jotain ihan päin p-tä. Siinä sit vieressä kuuntelet, että Aijaa, mä harrastan _mitä_?
Vierailija kirjoitti:
Hyvin oppi kurssilla tietämään muiden nimet, kun tuntien alussa pidettiin nimenhuuto ja tauoilla käytiin kahvilassa juttelemassa. Miksi pitää olla jotain muuta? Ai niin siksi, että tarvitaan konsultti veloittamaan 200 euroa tuntia leikeistä, jotka on kopioitu lastenhoitajien koulutusmateriaalista.
Nyt kyllä älähdän lastenhoitajana, että ei meillä ainakaan ole edes lapsille niin nöyryyttäviä tutustumisleikkejä, kuin mitä olen työpaikan palaverien tms. yhteydessä kohdannut. Ja lapsia ei muutenkaan pakoteta mihinkään leikkeihin, hieman voidaan houkutella, mutta jos ei halua niin ei halua, sekin on ihan ok, kaikki nyt ei vain tykkää esim. laulamisesta tai sellaisista ohjatuista laululeikeistä ja muista. Jos on jotakin muistamisleikkejä, missä jokainen saa oman vuoron sanoa, niin sen pitää sitten olla sellainen, että kaikki myös onnistuu siinä, ettei tarvitse epäonnistua siinä kaikkien edessä (epäonnistumisia voidaan kohdata sitten muissa toiminnoissa, ei sellaisissa missä on paljon lapsia tuijottamassa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin oppi kurssilla tietämään muiden nimet, kun tuntien alussa pidettiin nimenhuuto ja tauoilla käytiin kahvilassa juttelemassa. Miksi pitää olla jotain muuta? Ai niin siksi, että tarvitaan konsultti veloittamaan 200 euroa tuntia leikeistä, jotka on kopioitu lastenhoitajien koulutusmateriaalista.
Nyt kyllä älähdän lastenhoitajana, että ei meillä ainakaan ole edes lapsille niin nöyryyttäviä tutustumisleikkejä, kuin mitä olen työpaikan palaverien tms. yhteydessä kohdannut. Ja lapsia ei muutenkaan pakoteta mihinkään leikkeihin, hieman voidaan houkutella, mutta jos ei halua niin ei halua, sekin on ihan ok, kaikki nyt ei vain tykkää esim. laulamisesta tai sellaisista ohjatuista laululeikeistä ja muista. Jos on jotakin muistamisleikkejä, missä jokainen saa oman vuoron sanoa, niin sen pitää sitten olla sellainen, että kaikki myös onnistuu siinä, ettei tarvitse epäonnistua siinä kaikkien edessä (epäonnistumisia voidaan kohdata sitten muissa toiminnoissa, ei sellaisissa missä on paljon lapsia tuijottamassa).
Onpa mukava kuulla ettei ainakaan teidän päiväkodissa lapsia pakoteta asioihin. Minun oli pakko osallistua alakoukuikäisenä leirikasteeseen itkien ja täristen, pelkäsin niin paljon sitä kun sidottiin silmät ja piti kävellä muurahaisia vilisevällä polulla paljain jaloin tms ja lopuksi kasteltiin kylmällä vedellä. En muista tuota enää tarkkaan mitä siihen kuului mutta jotain tuollaista. Joka tapauksessa siitä alkoivat psykosomaattiset vatsakivut ja tapahtumien ketju, josta kärsin vielä tänäkin päivänä.
Osastolla oli yhtä paljon miehiä ja naisia. Porukka jaettiin kahden hengen mies-nais-pareihin. Ensin naiset hieroivat mies-parinsa hartioita ja sen jälkeen miehet hieroivat pariensa jalkoja.
Osastopäällikkö lähtikin aika nopeasti firmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku yrittää selittää, mikä näissä leikeissä on niin kamalaa? Mä siis ymmärrän että tuommoset "kehutaan toisiamme kolmella adjektiivilla", tai "kerro mistä arpesi ovat tulleet" ovat vaikeita ja kiusallisia, koska niistä voi oikeasti tulla paha mieli.
Mutta kertokaa mikä esimerkiksi sellaisessa tutustumisleikissä jossa jokainen on joku eläin vaikka "Maija Mehiläinen" ja ääntelehtii lopuksi kyseisen eläimen äänellä "bzzz", on niin kamalaa? Selittäkää minulle mikä siitä tekee kamalaa? Onko se pelko siitä että joutuu nolatuksi, kun ei keksikään tarpeeksi hauskaa ääntä? Vai onko se vaan niin lapsellista ja typerää, että ette halua ottaa siihen osaa, koska se leimaisi teidät lapsellisiksi ja typeriksi? Kertokaa.
Joillekin ihmisille mikä tahansa esiintyminen muiden edessä aiheuttaa paniikkireaktion. Joillekin jopa pelkkä nimen kertominen, saati sitten jonkun eläimen keksiminen. Siinä tilanteessa voi aivot lyödä ihan tyhjää, eikä keksi mitään, ja toiset tuijottavat ja odottavat että sanot jotain, ja et keksi mitään ja apua, nyt olen nolannut itseni kaikkien silmissä.
Eikä sellaiselle ihmiselle voi sanoa että nyt heittäydyt reippaasti mukaan, kun toinen vääntää itkua.Ehkä jotkut ekstrovertit eivät tätä ymmärrä, mutta kaikista ei oikeasti ole esiintyjiksi, ja sitähän se tutustumisleikki on, esiintymistä. Täysin ilman harjoittelua ja valmistautumista.
Lisäksi nuo eläinleikit ovat kyllä myös lapsellisia ja hölmöjä. Kuka tahansa aikuinen keksii jonkun nimen etukirjaimella olevan eläimen, mutta entä sitten? Lisääkö se yhteishenkeä että minä olen Hanna hanhi, kvaak kvaak?
Ja juuri tämän takia järjestän tunnit niin, ettei kenenkään opiskelijan tarvitse sanoa etunimeä enempää.
Jokainen saa sitten kurssin edetessä puhua - ja näin muuten käykin! Kun aloitin työllistämiskurssitukset, kollegat lohduttivat minua sillä, ettei keskusteluryhmään haluta osallistua, kun se on vapaaehtoinen, ja muutenkaan kukaan ei halua puhua.
Pyysin kaikkia opiskelijoita ekalle vapaaehtoistunnille, ainahan voi lopettaa, lähteä kotiin jne.
Kolme vuotta, ja 12 kurssia, ei yhtään keskeyttänyttä. Matalalla kynnyksellä kaikki lähtivät mukaan, pikkuhiljaa puhuttiin enemmän, ja kokemuksen ja tottumuksen mukana itsevarmuus kasvoi.
Ja kyllä meillä oli hauskaa!
Minua on aina ottanut päähän, kun joka kokouksen ja konferenssin alussa osallistujien pitää vuorotellen esitellä itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin arvasin kirjoituksestasi, että Tampereen Ammattikorkeakouluhan se! TAMKissa on muun muassa järjestetty yöleirejä. Uudet opiskelijat pakotetaan yöpymään ventovieraitten seurassa
Nämä ovat järkytys esimerkiksi hiljaisille, ujoille ja koulukiusatuille opsikelijoille. TAMKissa kiusataan opiskelijoita myös harjoittelujaksoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko tämä ryhmäytymisleiri Tampereen Ammattikorkeakoulussa? On järkyttävää, että uusi opiskelija pakotetaan yöpymään aivan ventovieraitten ihmisten seurassa!
Terveysalan harjoitteluissa opiskelijoita kohdellaan epäasiallisesti ja kiusataan. Opiskelijan oikeusturva on täysin olematon. Jokaisessa oppilaitoksessa tulisi olla ulkopuolinen häirintäyhdyshenkilö, jolle opiskelija voi kannella epäasiallisesta kohtelusta ja väärinkäytöksistä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli amk:ssa ryhmäytymisleiri, jossa myös yövyttiin yksi yö. Kumpanakin päivänä oli tutustumisleikkejä ja "hauskaa" yhdessäoloa aamusta iltaan. Olen entinen koulukiusattu ja hyvin introvertti luonne, joten minulle tuo kokonaisuus oli yksinkertaisesti aivan liian intensiivinen, kun edes illaksi ja yöksi ei päässyt omaan rauhaan. Olin kuitenkin tyytyväinen, että olin rohjennut osallistua, enkä jättäytynyt pois jonkin tekosyyn varjolla.
Toisena päivänä meidän piti keksiä toisillemme intiaaninimet. Siellä oli valmiita vaihtoehtoja, suurin osa ihan kivoja. Sitten tuli minun vuoroni! "Sun intiaaninimi vois olla 'Yksin pilvessä ' koska et koskaan puhu mitään! Ei millään pahalla, lol, mutta kun oot oikeesti tosi hiljanen koko ajan!!"
Joo, kiitos tästä. Lopputulos oli, että suurin piirtein kaikki pitivät minua leirin lopuksi outona, koska olin liian "hiljainen ". En ollut enää tyytyväinen siitä, että osallistuin vaan päätin, että en koskaan enää osallistu mihinkään vastaavaan tapahtumaan.
Kyllä, Tampereen ammattikorkeakoulu oli kyseessä. Harmitti, kun olin osallistunut kaikkiin leikkeihin parhaani mukaan ja yrittänyt olla avoimin mielin siellä. Varsinaisten opintojen alettua menin luennolla istumaan ryhmäläisteni viereen. Tauolta palatessaan kaikki muut vaihtoivat istumapaikkaa niin, että jäin yksikseni omalle rivilleni istumaan. Olin jotenkin niin yllättynyt tästä alakoulumaisesta tilanteesta, että siinä en edes saanut suutani auki. Muitakin outoja tilanteita oli.
Työelämässä olen pärjännyt hyvin. TAMKissa opiskellessa meinasi kuitenkin usko loppua, kun tuntui, että moni asia oli tehty niin ekstroverttien ehdoilla ja välillä tunsin itseni vääränlaiseksi koko alalle. Koulutuksessa oli myös hyviä puolia, mutta toivoisin, että otettaisiin ihmisten erilaisuus paremmin huomioon etenkin tutustumistapahtumia suunnitellessa. Myöhemmin tein monia ryhmätöitäkin noiden minua vältelleiden opiskelijatovereiden kanssa, mutta tuo alku jätti oudon tunteen koko loppuopintojen ajaksi. En koskaan oikein tuntenut kuuluvani joukkoon - se taitaa olla ihan päinvastaista, kuin mitä noilla tutustumisleikeillä yritetään saada aikaan.
Olin sellaisella kurssilla, jossa koulutettiin työnhakukurssien kouluttajaksi. Siellä oli pääasiassa työkkärin porukkaa, itsekin olin työkkärissä töissä, mutta toimistossa, minusta vain olisi haluttu työvoimaneuvoja - en koskaan niitä paikkoja hakenut. Siinä ei sinänsä mitään ihmeellistä, kouluttaja oli muutoin yllättävän asiallinen, mutta juuri tuo kerro jotain positiivista toisesta jätti vähän ikävän maun. Ei itseni puolesta, mä olin siellä jostiain kumman syystä aika pidetty (kumman syystä: taustalla ikäviä työpaikkoja ja koulukiusaamista ja työkkärissä sitten minusta pidetään) mutta yksi toinen oli sellainen, josta moni ei pitänyt. Asiat olivat monta kertaa "suorapuheinen", no ok, hän oli ja siksi moni ei pitänyt, tai "rehellinen". Nämä kun sitten piti vielä lukea ääneeen. Minä olin luultavasti ainoa joka keksi hänestä vähän nätimpää sanottavaa.
Yhtäkään työnhakukurssia en ole koskaan vetänyt - onneksi ja onneksi en jäänyt tekemään uraa valtion hallinnossa, vaan siirryin muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leikin ei tarvi edes olla erityisen nöyryyttävä/fyysinen aiheuttaakseen vaivaannuttavan ja kiusallisen tunnelman. Meillä oli myös AMK:n alussa hirveä määrä näitä tutustumisleikkejä, esim. tällainen jossa piti valita läjästä pari kuvakorttia jotka kuvastaa itseään, kulunutta kesää tms. Sitten niiden korttien avulla esiteltiin itsensä ja kerrotiin em asioita. Harmi vaan että meitä oli yli 30hlö ryhmä ja luokkatila tosi epäkäytännöllinen, piti melkeempä huutaa omalla vuorolla jotta muut kuuli jotain. Ja tietysti jengillä herpaantui keskittymiskyky puolessa välissä kun kierros kesti liian kauan ja rupesivat hiljakseen juttelemaan keskenään muista asioista. Aika epävarmana ja ketään tuntematta siinä yrittää sitten pienen puheensorinan yli huudella missä mökkeili viime kesänä jne. Eikä tilannetta parantanut ollenkaan se kun tutorkin huuteli oman puheenvuoron päälle että hiljaisuutta ja keskitytäämpä vielä vähän aikaa, aloita vaan alusta. Ehkä muutaman ihmisen porukoissa olisi tollanen tutustumiskierros vielä mennyt mutta ei ihan oikea leikki noin isolle ryhmälle.
Meidän työyhteisöllä on pari kertaa vuodessa valtakunnallisia kokoontumisia ja 99% ne alkavat sillä että pitää summamutikassa napata joku "fiiliskortti" ja esittelyvuorolla kertoa miten se liittyy sinuun/kesääsi/mitä milloinkin. Ekstrovertit loistaa ja itsellä suorituspaineet mitä sanon. En edes kuuntele muiden esittäytymisiä kun olen niin stressissä siitä omasta puheenvuorosta. Joskus jos on oikein höveli vetäjä niin saa itse valita mieleisen kuvakortin.. Toinen mitä inhoan on "kerro itsestäsi jotain mitä kukaan tässä huoneessa ei tiedä vielä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se sylttytehdas löydy Amerikasta.
Kymmenisen vuotta olin yhdysvaltalaisessa yrityksessä ja ei tulisi kuulonkaan että jotain kosketteluja siellä sallittaisiin. Nämä masujen yhteenhieromiset ovat kyllä ihan suomalaisten tättähäärien keksintöjä.
No kyllähän Yhdysvallat on nimenomaan tuottanut maailman riesaksi kaikenlaisen konsulttipaskan ja psykopuoskaroinnin. Ajatuksen, että ihmiset tarvitsisivat jonkun maksetun tekopirtsakan vetäjän "ryhmäyttämään", kun muuten ei muka yhteishenkeä syntyisi. Voi olla, ettei koskettelut kuulu amerikkalaiseen tyyliin, (en sanoisi mitään yhden yhtiön kokemuksen perusteella), mutta tutustumisleikkien ym. idea on taatusti Yhdysvalloista. Siellähän kaikenlainen itsensämarkkinoiminen, -myyminen ja -brändääminen kukoistaa eniten.
Suomalaiset "tutustumisleikit" ovat perinteisesti olleet varsin alkoholipitoisia. Nyt tilalle on tullut konsulttihevonpaska. Ei yhtään parempi.
Porukan piti saada tiiminä itsensä sellaisen "verkon" läpi, jossa oli isoja ja pieniä aukkoja matalalla ja korkealla. Jokaisesta aulosta sai mennä läpi vain kerran. Onneksi ylipainoinen henkilö oli rempseä ja tuumasi vain, että hänpä menee tästä matalalta kaikkein suurimmasta aukosta läpi. Pieniä ja kevyitä ihmisiä, kuten minua, nostettiin korkeammalla olevista aukoista läpi. En pitänyt yhtään siitä, että minuun koski useampi ihminen prosessin aikana. Tämä verkko oli myös aika korkea eikä sen alapuolella ollut suojapatjaa, joten putoaminenkin olisi ollut vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon aina vihannut tutustumisleikkejä ja ne ovat olleet äärimmäisen nöyryyttäviä. Varsinkin nuo toisten kehumisleikit, missä kukaan ei keksi jostakin hyvää sanottavaa jne. Mutta pahin aikuisiällä on ollut leikki missä piti kertoa omasta elämäntarina laulamalla. Sitten kun naurahdin ja kysyin, että ootteko tosissanne niin tulee niitä tympeitä katseita ja muut sanoo, että " Heittäydy vaan rohkeasti mukaan ", " Ei se ole niin vakavaa " , " Täytyy osata nauraa itselleen " jne. Mielestäni nuo itsestään kertomisetkin on jo niin kiusallisia, kun ketä hemmettiä kiinnostaa, mikä sun lempiväri tai lempieläin on. Sitten on se klassikko, missä täytyy sanoa oma nimi ja tehdä joku liike, minkä muut toistaa. Ja ainiin samaa liikettä ei saa ottaa, minkä joku muu on jo tehnyt.
Kamalaa, kenen mielestä tämä on oikeasti ollut hyvä idea? Mun elämäntarinaani kuuluu niin seksuaalista väkivaltaa, parisuhdeväkivaltaa, kiusaamista kuin mielenterveysongelmia, itsemurhayritystä ja kuollut vauva. Rallattele sitä sitten joukolle tuntemattomia ihmisiä...
Niiden, joiden elämässä ei ole kovin montaa isoa vastoinkäymistä ollut.
Elämäntarinansa nyt joutuu usein kertomaan muutenkin kuin laulamalla. Kyl mä ainakin oon noita tilanteita varten (mm. työhaastatteluihin) luonut narratiivi, jonka voin kertoa valehtelematta, mutta jättäen 95% pois. T. Myös väkivaltaa kokenut ja mielenterveysongelmista kärsinyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se sylttytehdas löydy Amerikasta.
Kymmenisen vuotta olin yhdysvaltalaisessa yrityksessä ja ei tulisi kuulonkaan että jotain kosketteluja siellä sallittaisiin. Nämä masujen yhteenhieromiset ovat kyllä ihan suomalaisten tättähäärien keksintöjä.
No kyllähän Yhdysvallat on nimenomaan tuottanut maailman riesaksi kaikenlaisen konsulttipaskan ja psykopuoskaroinnin. Ajatuksen, että ihmiset tarvitsisivat jonkun maksetun tekopirtsakan vetäjän "ryhmäyttämään", kun muuten ei muka yhteishenkeä syntyisi. Voi olla, ettei koskettelut kuulu amerikkalaiseen tyyliin, (en sanoisi mitään yhden yhtiön kokemuksen perusteella), mutta tutustumisleikkien ym. idea on taatusti Yhdysvalloista. Siellähän kaikenlainen itsensämarkkinoiminen, -myyminen ja -brändääminen kukoistaa eniten.
Suomalaiset "tutustumisleikit" ovat perinteisesti olleet varsin alkoholipitoisia. Nyt tilalle on tullut konsulttihevonpaska. Ei yhtään parempi.
Mutta onko tuollakaan kopioitu suoraan leikkeja lapsilta aikuisille kuten Suomessa monin paikoin on. Suomessa on väheksynnänkulttuuri ja ilmeisesti jonkun valoaivon mielestä lapsille suunnatut leikit käy myös aikuisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se sylttytehdas löydy Amerikasta.
Kymmenisen vuotta olin yhdysvaltalaisessa yrityksessä ja ei tulisi kuulonkaan että jotain kosketteluja siellä sallittaisiin. Nämä masujen yhteenhieromiset ovat kyllä ihan suomalaisten tättähäärien keksintöjä.
No kyllähän Yhdysvallat on nimenomaan tuottanut maailman riesaksi kaikenlaisen konsulttipaskan ja psykopuoskaroinnin. Ajatuksen, että ihmiset tarvitsisivat jonkun maksetun tekopirtsakan vetäjän "ryhmäyttämään", kun muuten ei muka yhteishenkeä syntyisi. Voi olla, ettei koskettelut kuulu amerikkalaiseen tyyliin, (en sanoisi mitään yhden yhtiön kokemuksen perusteella), mutta tutustumisleikkien ym. idea on taatusti Yhdysvalloista. Siellähän kaikenlainen itsensämarkkinoiminen, -myyminen ja -brändääminen kukoistaa eniten.
Suomalaiset "tutustumisleikit" ovat perinteisesti olleet varsin alkoholipitoisia. Nyt tilalle on tullut konsulttihevonpaska. Ei yhtään parempi.
Mutta onko tuollakaan kopioitu suoraan leikkeja lapsilta aikuisille kuten Suomessa monin paikoin on. Suomessa on väheksynnänkulttuuri ja ilmeisesti jonkun valoaivon mielestä lapsille suunnatut leikit käy myös aikuisille.[/quot
Ei ne ole mitään lasten leikkejä, vaan kiusaamista. Teetetään ne sitten lapsilla tai aikuisilla.
Kymmenisen vuotta olin yhdysvaltalaisessa yrityksessä ja ei tulisi kuulonkaan että jotain kosketteluja siellä sallittaisiin. Nämä masujen yhteenhieromiset ovat kyllä ihan suomalaisten tättähäärien keksintöjä.