Onko opettajille jotenkin henkisesti mahdotonta myöntää tehneensä virheitä?

En kyllä yhtään ihmettele, että kukaan ammattitaitoaan kunnioittava englanninkielenopettaja amikseen päätyisikään, ellei taso riitä muualle.

Vierailija kirjoitti:

Aika outo asetelma. Miksi jollain on kovasti tarvetta "antaa kielteistä palautetta"? Toiset ei joudu edes asiaa miettimään.

Olisikohan kyse oman persoonan eheydestä. Tämä tasapaino siirtyy myös lapsiin. Elämän voi elää myös ilman syyllisten etsimistä.

Toiset eivät koskaan puutu epäkohtiin tai anna kritiikkiä.

a) koska he eivät kykene näkemään virheitä. He eivät edes mieti asioita. Heillä on täydellinen auktoriteettiusko eikä heistä opettajat voi olla väärässä. Heidän älykkyytensä on liian matala tajuamaan määrättyjä asioita.

b) Heitä ei kiinnosta. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa lastensa koulun käynti. Heitä ei kiinnosta tapaamiset. Eikä koulumenestykset, eikä varsinkaan mitä siellä koulussa tapahtuu tai on tapahtumatta.

c) Heistä se ei ole minkään arvoista.

d) He pelkäävät kostoa tai ylipäätään opettajia.

e) He eivät osaa kirjoittaa tai arkailevat asioiden kirjallisesti esiin tuomista.

Arka vätys, joka ei näe virheitä ei ole mitenkään eheä persoona. Siinä ei ole mitään positiivistä, ettei ota härkää sarvista ja yritä korjata virheitä asioissa. 

Jos joku esim. ei olisi sitä aikanaan tehnyt, niin opettajat hakkaisivat vieläkin lapsia karttakepillä sormille.

Tietenkin oman elämän voi elää täysin hällä väliä asenteella. Mutta miksi elää kokoajaan jotenkin huonoissa olosuhteissa muiden virheiden takia, kun niitä voi myös yrittää korjata?

Vierailija kirjoitti:

Onko yksi väärä aiheeton poissaolo merkintä nyt niin kauhean vakava juttu?Mihin se voi käytännössä vaikuttaa negatiivisesti? Mullakin on jäänyt lapselle sellainen roikkumaan, vaikka olen poissaolon selvittänyt.

Opettajalla on kuitenkin kokonaiskuva lapsesta, hoitaako hommat pääsääntöisesti hyvin. Kun lapsi ei ole lintsari, ei yksi merkintä kai maailmaa kaada?

Eri asia tietenkin, jos opettaja jatkuvasti merkkailee mitä sattuu eikä vastaa tärkeitä asioita koskeviin viesteihin.

Mulla ei ole lapsia ja omassa lapsuudessani 70-80-luvulla monet opettajat olivat täysin mielivaltaisia. He olivat jumalia eikä heille voinut kukaan mitään.

Mutta jos nykyään Wilmaan on tarkoitus merkata poissaolot, niin onhan kohtuullista vaatia, että ne merkataan oikein ja virheet korjataan. 

Jotkut ihmiset ovat persoonallisuudeltaan sellaisia, että he eivät siedä asiallisesti annettua palautetta, eivät myönnä virhettään, eivät pahoittele eivätkä korjaa sitä. He ärtyvät, jos sitä heiltä pyydetään. Kyse on mielestäni pitkälti itsetunnosta. Huonoitsetuntoisilla tai liian itseriittoisilla ihmisillä ei yksinkertaisesti tällaista kykyä ole. Tai kyse on vallan väärinkäytöstä. Tai kyse on työtaakan alle uupuneista ihmisistä.

Sitten on ihmisiä, jotka eivät osaa antaa asiallista, kielteistä palautetta. He siirtävät asian henkilökohtaiselle tasolle eivätkä pysy asiallisella linjalla eivätkä he hillitse itseään; ruumiinkieli voi olla aggressiivista.

Ap:sta uskon, että hänen palautteensa on ollut täysin asiallista. Vastassa oleva opettaja on vain kuulunut ed. mainittuun ryhmään.

Noissa välillä parjatuissa Suomen eliittilukioissa on sekin hyvä puoli, että oppilaat voivat äänestää jaloillaan. He haluavat edetä jatkossa urallaan vaativissakin ammateissa. Mikäli opettaja ei ole riittävän pätevä tai osaa opettaa, sen kurssia ei valita. Vähitellen nämä opettajat joko saavat potkut tai tajuavat itse, ettei kompetenssi vastaa odotuksia ja vaatimustasoa. Niiltä asiakkailta. Oma tulevaisuus kun on vaakakupissa.

En tiedä mitä oikein kuvittelette opettajankoulutuksesta tai opettajantyöstä, mutta ei siellä ainakaan mistään auktoriteetista jankuteta (ekan sivun viesti), eikä sinne hakeudu pätemisen- ja kyykyttämisenhaluisia ihmisiä (kuten myöhemmin väitettiin).

Itse olen valmistunut opettajaksi 2010-luvulla, joten koulutuskin on tuoreena mielessä, mutta myös työvuosia on jo muutamia ehtinyt kertyä, enkä allekirjoita puoliakaan täällä esitetyistä väitteistä.

Koulutuksessa korostetaan jatkuvasti sitä kuinka kaikkea ei voi tietää, eikä osata, kuinka pitää olla valmis pyytämään apua ja oppimaan muilta niin kollegoilta, lapsilta kuin vanhemmilta. Autoritäärisen opettajuuden sijaan, tulisi ennemminkin olla ohjaaja, kannustaja, rohkaisija ja tukija oppilaalle. Tähän kuuluu myös se, että tunnustaa itselleen oman rajallisuuteensa ja on valmis ottamaan asioista selvää, oppimaan uutta ja myöntämään omat virheensä. Ei opettajilla ole mitään jumalakompleksia tai tarvetta kyykyttää oppilaita ja vanhempia.

Mitä koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön tulee, niin yleensä sekin sujuu vaivatta ja yhteisymmärryksessä. Joissain tapauksissa lapset ovat vanhempiensa egonjatkeita, jolloin pienimmästäkin sanomisesta vanhemmat ottavat itseensä. Näiden ihmisten kanssa on vaikea kommunikoida. Vaikka jokainen vanhempi on oman lapsensa "asiantuntija", niin minä olen kasvatuksen ja opetuksen, ja luotan omaan näkemykseeni asioista. En alistu vanhempien pomoteltavaksi, sillä se on loputon suo. Vanhemmilla riittää käsittämättömiä vaatimuksia opettajille ja opetukselle. Opettaja ei ole asiakaspalvelija.

Kyllä minäkin teen virheitä, pyydän niitä anteeksi, selvitän tilanteet ja otan opiksi, mutta hyvin usein myös vanhempien tulisi tehdä niin. Vanhemmat tuntuvat vain olevan hyvin sokeita, mitä tulee omaan lapseen ja omaan käytökseen.

Koska kaikki ovat käyneet koulua, he kuvittelevat tietävänsä millaista opettajan työ on. Oma lapsi on aina oikeassa ja ne paljon puhutut käytösongelmat kouluissa johtuvat muiden kakaroista. Oma lapsi ymmärtää kaiken objektiivisesti, jakaa kotona tiedon eteenpäin juuri sellaisena kuin se on ilmaistu eikä koskaan kerro kotona ns. väritettyä totuutta.

Joopajoo. Vanha geeneihimme pesiytynyt herraviha näkyy näissä opettajakeskusteluissa selvästi, vaikka opettajan auktoriteettia on jo monin tavoin purettu.

Varmasti ammattiin mahtuu monenlaista persoonaa ihan kuten sinunkin ammatissasi toimii yksilöitä, joilla on hyviä ja huonoja päiviä, joskus stressiä, joskus surua vaikka avioeron tai kuolemantapauksen vuoksi. Ja joinakin päivinä ilmenee myös ihan sitä puhdasta työn iloakin.

Virheen käsite on häilyvä. Numero pitää muuttaa jos se lipsahti väärän oppilaan kohdalle. Äiti ei silti voi kertoa opettajalle, kuinka aktiivinen hänen lapsensa on tunnilla ja mikä arvosana lapselle tulee antaa. Koe ei mittaa kaikkea eikä arvosanoja enää anneta niiden perusteella kuin osittain.

Älkää opettako lapsianne siihen, että äiti puuttuu aina koulun toimintaan kun jokin ei lasta miellytä. Älkää tuijottako niitä numeroita liikaa. Antakaa lapsenne oppia itse toimimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on tällaisen lasten kautta elävän äidin maailman kuvaus. Ei ole muuta elämää. Joutuu kokoajan pohtimaan lasten elämää. Laittaa jatkuvasti opettajille viestejä. Odottaa anteeksipyyntöjä. Kaava on toistuva, useita huonoja opettajia sattunut.

Olisikohan syytä alkaa miettiä omaa roolia. Jos joutuu usein tilanteisiin muiden kanssa, usemmiten kannattaa hakea syytä itsestä.

Kuvaavaa on myös se, ettei esimerkkejä ole.

Todennäköisesti johtuu siitä että kyse on naurettavista pikkuasioista

Kommenttisi on tämäkin todistus juuri siitä mitä sanoin: palautetta ei osata ottaa vastaan, vaan pyritään suonenvedonomaisesti kääntämään vika lapseen/vanhempaan.

Nyt oli kyse yksiselitteisistä virheistä ja siitä, osaako opettaja ottaa ja korjata virheensä. 

Syy, miksi en ala kertoa esimerkkejä on selvä. En halua besserwisserointeja niistä, koska nyt ei ole kyse siitä, onko ope tehnyt virheen. JOKAINEN tekee joskus. Nyt on kyse korjaamisesta ja virheen myöntämisestä. Joka näkyy olevan opettajille hyvin vaikeaa.

ap

Ei ole sen suurempaa besserwisseröintiä kuin hokea vain olevansa niin oikeassa, ettei tarvitse edes kertoa missä.

Sen olet todistanut ketjussa. Et muuta

Heheh, et siis ymmärtänyt edelleenkään, mistä ketjussa oli kyse? Ok, mitäpä jos häipyisit nyt inttämästä sivuseikoista. 

ap

Tässä taas oiva esimerkki sinun käyttämästä asiallisesta palautteesta.

Kerron vielä kerran oman näkökantani: Sillä on merkitystä millaisesta asiasta on kyse ja sillä on vielä enemmän merkitystä kuinka sen palautteen annat.

Syyllisiä ei pitäisi etsiä koskaan.

Tietenkin syylliset kuuluu etsiä ja siitä kuuluu antaa asianmukainen rangastus. Niin tehdään jokaisen oppilaan kohdalla, enkä näe mitään syytä miksei myös opettajien kohdalla. Jos jotain on mennyt pieleen, niin se kuuluu tutkia. Korjata. Ja laittaa syyllinen vastuuseen asiasta. Minkä kuvan se antaa lapsille ja nuorille, kun ainoastaan heidän keskuudesta etsitään syylliset, muttei koskaan aikuisten keskuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika outo asetelma. Miksi jollain on kovasti tarvetta "antaa kielteistä palautetta"? Toiset ei joudu edes asiaa miettimään.

Olisikohan kyse oman persoonan eheydestä. Tämä tasapaino siirtyy myös lapsiin. Elämän voi elää myös ilman syyllisten etsimistä.

Toiset eivät koskaan puutu epäkohtiin tai anna kritiikkiä.

a) koska he eivät kykene näkemään virheitä. He eivät edes mieti asioita. Heillä on täydellinen auktoriteettiusko eikä heistä opettajat voi olla väärässä. Heidän älykkyytensä on liian matala tajuamaan määrättyjä asioita.

b) Heitä ei kiinnosta. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa lastensa koulun käynti. Heitä ei kiinnosta tapaamiset. Eikä koulumenestykset, eikä varsinkaan mitä siellä koulussa tapahtuu tai on tapahtumatta.

c) Heistä se ei ole minkään arvoista.

d) He pelkäävät kostoa tai ylipäätään opettajia.

e) He eivät osaa kirjoittaa tai arkailevat asioiden kirjallisesti esiin tuomista.

Arka vätys, joka ei näe virheitä ei ole mitenkään eheä persoona. Siinä ei ole mitään positiivistä, ettei ota härkää sarvista ja yritä korjata virheitä asioissa. 

Jos joku esim. ei olisi sitä aikanaan tehnyt, niin opettajat hakkaisivat vieläkin lapsia karttakepillä sormille.

Tietenkin oman elämän voi elää täysin hällä väliä asenteella. Mutta miksi elää kokoajaan jotenkin huonoissa olosuhteissa muiden virheiden takia, kun niitä voi myös yrittää korjata?

Mielestäni loistava kirjoitus!!!

Oma äitini (synt. 30-luvulla) on aina ollut juuri tällainen kaiken suhteen. Koska hän syntyi ns. alimpaan sosiaaliluokkaan, tämä ns. ylempien mielistely ja heidän mielivaltaansa tyytyminen on ollut keino pysyä hengissä.

Nykyään tällainen asenne on surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika outo asetelma. Miksi jollain on kovasti tarvetta "antaa kielteistä palautetta"? Toiset ei joudu edes asiaa miettimään.

Olisikohan kyse oman persoonan eheydestä. Tämä tasapaino siirtyy myös lapsiin. Elämän voi elää myös ilman syyllisten etsimistä.

Toiset eivät koskaan puutu epäkohtiin tai anna kritiikkiä.

a) koska he eivät kykene näkemään virheitä. He eivät edes mieti asioita. Heillä on täydellinen auktoriteettiusko eikä heistä opettajat voi olla väärässä. Heidän älykkyytensä on liian matala tajuamaan määrättyjä asioita.

b) Heitä ei kiinnosta. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa lastensa koulun käynti. Heitä ei kiinnosta tapaamiset. Eikä koulumenestykset, eikä varsinkaan mitä siellä koulussa tapahtuu tai on tapahtumatta.

c) Heistä se ei ole minkään arvoista.

d) He pelkäävät kostoa tai ylipäätään opettajia.

e) He eivät osaa kirjoittaa tai arkailevat asioiden kirjallisesti esiin tuomista.

Arka vätys, joka ei näe virheitä ei ole mitenkään eheä persoona. Siinä ei ole mitään positiivistä, ettei ota härkää sarvista ja yritä korjata virheitä asioissa. 

Jos joku esim. ei olisi sitä aikanaan tehnyt, niin opettajat hakkaisivat vieläkin lapsia karttakepillä sormille.

Tietenkin oman elämän voi elää täysin hällä väliä asenteella. Mutta miksi elää kokoajaan jotenkin huonoissa olosuhteissa muiden virheiden takia, kun niitä voi myös yrittää korjata?

Tai sitten ihan vaan on tasapainoinen ihminen, joka tietää että asiat hoituu parhaiten rakentavalla tavalla. Tietää ettei pikkuasioista kannata nostaa meteliä. Ja tietää ettei maailma muutu syyllistämällä muita

Muutama tapaus on tullut vastaan, jolle karttakeppi sormille ja vähän piiskaa olisi tehnyt oikein hyvää. Niin ylimielinen asenne, että vankila joutuu sitten laittamaan kuriin myöhemmin. Näin on käynytkin, mitä on sitten vuosien päästä kuullut.

Viisas valitsee taistelunsa ja osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Treffien perusteella ainakin sinkuissa naisopettajissa on jotain perustavanlaatuista ongelmaa. Vain yksi viidestä oli luonnollinen keskustelukumppani ja oli sinut sen kanssa, että minullakin voi olla ihan hyvä yleistieto jopa triviaaleistakin aiheista, vaikka en olekaan akateeminen koulutukseltani.

Jännästi jäykistyy keskustelut, kun huomaa että toinen yrittää suorittaa. En minä ainakaan olettanutkaan, että opettaja olisi virheetön ja aina oikeassa. Vielä kun se defenssimekanismi tuli parilla jotenkin todella nokkavasti ulos, niin olihan vastenmielisiä kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajat ovat aina väärinymmärretyin ja omasta mielestään maailman raskainta työtä tekevä ammattiryhmä.

Mene tuuraamaan jonnekin Kontulan yläasteelle viikoksi ja kerro sitten mielipide uudestaan. Olisi kiva kuulla. Sijaiseksi riittää, että olet ylioppilas tai reksin kamu.

Ihan ku muissa töissä ei saisi paskaa niskaansa ja tapaisi sietämättömiä ihmisiä. Kun kyseessä sattuu olemaan opettajan työ, niin heti valitetaan ja hikiseen selvitään omien sanojen mukaan työpäivästä hengissä. Kukaan ei pakottanut lähtemään alalle ja harvalle varmaan tuli yllätyksenä, että työ on sieltä paskimmasta päästä. Silti maailmassa on muitakin paskamaisia ja vieläkin paljon paskamaisempia ja vaarallisempia duuneja. Tällä erää ei muuta.

Ei kai se mikään ihme ole, että epävarmemmat opettajat lähtevät defenssilinjalle, kun vastassa on niin "miellyttäviä" ihmisiä "realistisine" odotuksineen ja lapsetkin on kotona kasvatettu ajattelemaan, että opettaja haluaa vain pomottaa ja huijata.

Ihmisiä kai ne opettajatkin on.

Niin että lisää paskaa niskaan vaan, vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajat ovat aina väärinymmärretyin ja omasta mielestään maailman raskainta työtä tekevä ammattiryhmä.

Mene tuuraamaan jonnekin Kontulan yläasteelle viikoksi ja kerro sitten mielipide uudestaan. Olisi kiva kuulla. Sijaiseksi riittää, että olet ylioppilas tai reksin kamu.

Ihan ku muissa töissä ei saisi paskaa niskaansa ja tapaisi sietämättömiä ihmisiä. Kun kyseessä sattuu olemaan opettajan työ, niin heti valitetaan ja hikiseen selvitään omien sanojen mukaan työpäivästä hengissä. Kukaan ei pakottanut lähtemään alalle ja harvalle varmaan tuli yllätyksenä, että työ on sieltä paskimmasta päästä. Silti maailmassa on muitakin paskamaisia ja vieläkin paljon paskamaisempia ja vaarallisempia duuneja. Tällä erää ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Kun toimii riittävän pitkään julkisella sektorilla lasten kanssa ylijumalana, hämärtyy miten normaali aikuisten maailma pyörii. Kommunikoivat aikuistenkin kanssa samalla tavalla ja samalla asenteella kuin lasten kanssa - minä tiedän kaikesta tässä maailmassa enemmän kuin te ja minun sana on laki vaikka olisin väärässäkin.

Pitää ihan paikkansa. Vaikea tulla tuollaisen kanssa toimeen ja neuvoo aikuisiakin joka asiassa kuin lapsia. Nöyryys puuttuu keskusteluissa, vaikka muuten olisi ihan hyvää tarkoittava ihminen. Erittäin rasittava persoona.

Vierailija kirjoitti:

Koska kaikki ovat käyneet koulua, he kuvittelevat tietävänsä millaista opettajan työ on. Oma lapsi on aina oikeassa ja ne paljon puhutut käytösongelmat kouluissa johtuvat muiden kakaroista. Oma lapsi ymmärtää kaiken objektiivisesti, jakaa kotona tiedon eteenpäin juuri sellaisena kuin se on ilmaistu eikä koskaan kerro kotona ns. väritettyä totuutta.

Joopajoo. Vanha geeneihimme pesiytynyt herraviha näkyy näissä opettajakeskusteluissa selvästi, vaikka opettajan auktoriteettia on jo monin tavoin purettu.

Varmasti ammattiin mahtuu monenlaista persoonaa ihan kuten sinunkin ammatissasi toimii yksilöitä, joilla on hyviä ja huonoja päiviä, joskus stressiä, joskus surua vaikka avioeron tai kuolemantapauksen vuoksi. Ja joinakin päivinä ilmenee myös ihan sitä puhdasta työn iloakin.

Virheen käsite on häilyvä. Numero pitää muuttaa jos se lipsahti väärän oppilaan kohdalle. Äiti ei silti voi kertoa opettajalle, kuinka aktiivinen hänen lapsensa on tunnilla ja mikä arvosana lapselle tulee antaa. Koe ei mittaa kaikkea eikä arvosanoja enää anneta niiden perusteella kuin osittain.

Älkää opettako lapsianne siihen, että äiti puuttuu aina koulun toimintaan kun jokin ei lasta miellytä. Älkää tuijottako niitä numeroita liikaa. Antakaa lapsenne oppia itse toimimaan.

Tietenkin voidaan lähteä ajatuksesta, ettei kukaan voi tietää oikeasti millaista se on ellei itse ole tehnyt. Mutta väittää, ettei asiaa edes mitenkään voisi ymmärtää normiälyllä on kyllä liioittelua. Suurin osa kun vanhemmista on yrittänyt opettaa ainakin jotain niille omille lapsille. Eikä se nyt vaadi kovin suuriä älynlahjoja ymmärtää, että opettaja korjaa kokeet tai tekee tuntienkin ulkopuolella kouluun liittyviä asioita.

Oletteko opettajat miettineet miksi vanhemmat käyttävät teistä lauseita tyyliin, kuinka kuvittelette olevanne toisia jumalasta? Miksiköhän tuokin väite on , niin yleinen? Eikai se syy nyt aina voi olla niissä huonoissa vanhemmissa? Kun aina tulee uusia vanhempia saman opettajan kohdalla, jotka sanovat samaa? Aina vaan vika vanhemmissa?

Mitenkäs nuo opettajien "virheet" kuitataan aina erillaisilla persoonilla ja huonoilla päivillä? Mutta virheitä ei opettaja koskaan tee. Niin täydellinen opettaja sentään on, ettei sellaista tapahdu. Onhan se sentään jo myönnytys, että vähän erikoisempiakin persoonia sentään löytyy ja, että jollain joskus jollain opettajalla kerran kymmenessä vuodessa on huono päiväkin, jossain koulussa, jossain kaukana.

Niin ja joku lipsahduskin saattaa sattua, Tosin ei nyt liioitella ja kutsuta sitä sentään virheeksi kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika outo asetelma. Miksi jollain on kovasti tarvetta "antaa kielteistä palautetta"? Toiset ei joudu edes asiaa miettimään.

Olisikohan kyse oman persoonan eheydestä. Tämä tasapaino siirtyy myös lapsiin. Elämän voi elää myös ilman syyllisten etsimistä.

Toiset eivät koskaan puutu epäkohtiin tai anna kritiikkiä.

a) koska he eivät kykene näkemään virheitä. He eivät edes mieti asioita. Heillä on täydellinen auktoriteettiusko eikä heistä opettajat voi olla väärässä. Heidän älykkyytensä on liian matala tajuamaan määrättyjä asioita.

b) Heitä ei kiinnosta. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa lastensa koulun käynti. Heitä ei kiinnosta tapaamiset. Eikä koulumenestykset, eikä varsinkaan mitä siellä koulussa tapahtuu tai on tapahtumatta.

c) Heistä se ei ole minkään arvoista.

d) He pelkäävät kostoa tai ylipäätään opettajia.

e) He eivät osaa kirjoittaa tai arkailevat asioiden kirjallisesti esiin tuomista.

Arka vätys, joka ei näe virheitä ei ole mitenkään eheä persoona. Siinä ei ole mitään positiivistä, ettei ota härkää sarvista ja yritä korjata virheitä asioissa. 

Jos joku esim. ei olisi sitä aikanaan tehnyt, niin opettajat hakkaisivat vieläkin lapsia karttakepillä sormille.

Tietenkin oman elämän voi elää täysin hällä väliä asenteella. Mutta miksi elää kokoajaan jotenkin huonoissa olosuhteissa muiden virheiden takia, kun niitä voi myös yrittää korjata?

Joillain on kova tarve etsiä virheitä. Syitä voi olla monia

a) he eivät näe kokonaisuuksia. Älykkyys ei riitä kuin oman näkökulman miettimiseen

b) heillä ei ole muuta elämää

c) heidän mielestään jokainen pieni kolmannen luokan asia on elämää suurempi

d) he ovat tottuneet ajamaan asioita riitelemällä, oikeassa oleminen on tärkeämpää kuin lopputulos tai mukava ilmapiiri

e) he ovat tottuneet ajamaan omaa etuaan kirjoittamalla mustan valkoiseksi

Suurin syy taitaa kuitenkin olla se, että oman lapsen ei uskota selviytyvän ilman vanhemman sarvia. Lapselta viedään kyky asiallisesti ja hyvällä ilmapiirillä selvitä. Usein nämä vanhemmat pakottaa lapsen myös elämään täydellisesti. Kyllin hyvä ei riitä, kun vain paras kelpaa. Usein myös annetaan lapselle käsitys ettei säännöt kosketa häntä. Äiti kyllä hoitaa, jos joku uskaltaa ohjata lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajat ovat aina väärinymmärretyin ja omasta mielestään maailman raskainta työtä tekevä ammattiryhmä.

Mene tuuraamaan jonnekin Kontulan yläasteelle viikoksi ja kerro sitten mielipide uudestaan. Olisi kiva kuulla. Sijaiseksi riittää, että olet ylioppilas tai reksin kamu.

Ihan ku muissa töissä ei saisi paskaa niskaansa ja tapaisi sietämättömiä ihmisiä. Kun kyseessä sattuu olemaan opettajan työ, niin heti valitetaan ja hikiseen selvitään omien sanojen mukaan työpäivästä hengissä. Kukaan ei pakottanut lähtemään alalle ja harvalle varmaan tuli yllätyksenä, että työ on sieltä paskimmasta päästä. Silti maailmassa on muitakin paskamaisia ja vieläkin paljon paskamaisempia ja vaarallisempia duuneja. Tällä erää ei muuta.

Älä kuule sano, kaikki nuoret eivät todellakaan tiedä, mihin ovat ryhtymässä. Itseään kun on koulu aina kiinnostanut, niin sitten isketään idealismia märällä rätillä päin naamaa, että Jugis takapulpetissa on kiinnostuneempi omista eritteistään. Opetusharjoittelu tulee vasta myöhemmässä vaiheessa, eikä osa ole tehnyt päivääkään sijaisuuksia aiemmin. Ei ihme, että niin moni vaihtaa alaa myöhemmin.

Joskus aikoinaan ku olin töissä sosiaalityöntekijänä ni opettajat olivat välillä kyllä nihkeitä. Eivät itse saaneet otetta lapseen--》lastensuojeluilmoitus. Tai ku oltii palaverissa he kertoivat miten lapsen kanssa tulee toimia, mahdollisesti olivat uhkailleet lasta jo valmiiksi erilaisilla toimenpiteillä, joihin heillä ei valtuuksia ole. Ei niin väliä lakipykälillä.

Suuri osa on mukavia, mutta onhan se iso ryhmä, joten monenlaista huopaajaa mahtuu sekaan.