Onko opettajille jotenkin henkisesti mahdotonta myöntää tehneensä virheitä?

Vierailija kirjoitti:

Jos huomaa törmäävänsä samaan ongelmaan useita kertoja, niin kannattaa ehkä miettiä, että josko vika voisi löytyä itsestään. Aika hankala kuvitella, että kukaan opettaja tarkoituksella lähtisi luomaan ongelmia asioissa, joissa niitä ei ole. Se nimittäin tarkoittaa lisätyötä hänelle itselleen. 

Mitenkäs,  kun  yhdelle opettajalle on kertynyt ilmoituksia lukuisista häneen liittyvistä ongelmista, monelta eri vanhemmalta? Aina vaan hankalat vanhemmat?

Vierailija kirjoitti:

Hehheh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla tämä lukiolaisen kärkäs äiti. Tehtäviä ei löytynyt ja sinä päätit ottaa rehtoriin yhteyttä.

Ei ole omaa elämää? Ei kykyä elää sovussa?

Tässä itse lukiolainen jonka 'kärkäs' äiti otti yhteyttä :) äiti otti yhteyttä sen takia kun et vastannut viesteihini ja muutit kokoajan syytä miksi en vuoden aikana päässyt yhtä kurssia läpi. Tässä ei ole kyse elämän puutteesta tai kyvystä elää sovussa. Kyse oli siitä että kohtelit minua syrjivästi ja epäoikeuden mukaisesti muihin verrattuna mm lisäämällä työn määrää ja väittämällä että olen poissa vaikka olen paikalla tunnilla. Väitit myös että en ole palauttanut tehtäviä netissä joten laitoin ne myös rehtorille ettet voi väittää niin:) Olisimme puhuneet sinun kanssasi jos olisit vastannut viesteihimme joita laitoimme. Emme löytäneet muuta keinoa kun puhua rehtorille kurssista joka on valmistumisen kannalta pakollinen.

Pieneltä näytöltä äkkiseltään tihrusteltuna non kymmenen kirjoitus-/pilkkuvirhettä. Ansaitsit laiskanläksysi. Lukiossa vielä. Tuolla tasolla ei enää noin monta!

Isolta näytöltä tihrustamatta katsoen oma tekstisi on täysin ilman relevanttia ja kontekstia.

Kirjoitusvirheet EI tainneet olla tämän aloituksen aihe, vai oliko?

Naisopettajiksi ajautuu jonkun tutkimuksen mukaan enemmän kuin muihin ammatteihin yleensä narsistisen häiriön omaavia - eli ihmisiä jotka kokevat suurta nautintoa alistaa pientä oppilasainesta - omaavat auktoriteetin jne. 

Kyllä siinä kai jotain perää on. Löytyy faktaa tutkimuksena siis taustalta.

Ei pidä paikkaansa ainakaan Suomessa. Päin vastoin, täällä on liian nössöä ainesta, joille se opettaminen olisi - yllättäen - se pääjuju kasvatuksen ohella. Mutta kun touhu menee välillä pelkän kasvatuksen yrittämisen puolelle. Koti ei hoida omaa vastuutaan. Opeta siinä sitten.

Mun ala-asteen opettaja vihasi mua. Teki kaikkensa, että sai häpäistyä mua mahdollisimman usein. En ollut ehkä mikään kivoin oppilas, en siis mikään häirikkö, mutta ehkä vähän sellainen "naama nurinpäin"-lapsi. Olin silti lapsi, kun taas opettajani aikuinen. Hänen olisi pitänyt ymmärtää se ero.

Meni vuosia, ennenkuin aloin ajattelemaan että mähän olen koulussa ihan hyvä! Tämä opettaja kun ei koskaan antanut mulle kasia parempaa numeroa mistään.

Olen toiminut opettajana 10 vuotta ja vaihdoin alaa. Minulla on myös peruskouluikäisiä lapsia.

Nimenomaan tuo arviointi näyttää monia närästävän tässä ketjussa. Omalta kohdaltani voin vakuuttaa, että mielihyvin olisin sen homman ulkoistanut. Ei siinä itseään miksikään Jumalaksi tunne kun niitä arvosanoja Wilmaan takoo yli 300:lle oppilaalle. Joskus tuli virhekin ja sitten se korjattiin. En muista, ehdinkö aina pyytää nuoren äidiltä anteeksi erikseen. Nuorelle itselleen pahoittelin kyllä jos nähtiin. Joskus oltiin eri mieltä arvosanoista ja niistä juteltiin. Ei se kiva tilanne ole opettajallekaan.

Tulin siihen tulokseen, että itsearviointi on tosi tärkeää. Ennen jakson loppua katsottiin sitten ihan jokaisen kanssa annetut näytöt läpi ja kerroin oman numeroarviointini. Pari kertaa oppilaalla oli hyvät perustelut ja muutin miettimääni numeroa vielä. 99% oli niitä, joiden oma arvio työnteosta ja oppimisesta meni täysin yhteen kaavailemani arvosanan kanssa.

Yli kolmensadan äidin kanssa en tätä keskustelua olisi kuitenkaan käynyt. Äiti ei istu siellä tunneilla seuraamassa, miten nuori työskentelee.

(Hojksatut tietysti erikseen: heidän huoltajiensa kanssa olisin mielelläni pitänyt enemmänkin yhteyttä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos huomaa törmäävänsä samaan ongelmaan useita kertoja, niin kannattaa ehkä miettiä, että josko vika voisi löytyä itsestään. Aika hankala kuvitella, että kukaan opettaja tarkoituksella lähtisi luomaan ongelmia asioissa, joissa niitä ei ole. Se nimittäin tarkoittaa lisätyötä hänelle itselleen. 

Mitenkäs,  kun  yhdelle opettajalle on kertynyt ilmoituksia lukuisista häneen liittyvistä ongelmista, monelta eri vanhemmalta? Aina vaan hankalat vanhemmat?

Ei aina, mutta yleensä. Yksi opettaja on tekemisissä aika ison määrän kanssa vanhempia, joten niitä hankaliakin mahtuu aina joukkoon ja siten valituksia tulee varmaan jokaisesta isomman koulun opettajasta. Vasta sitten kun valitusten määrä alkaa poikkeamaan selvästi muiden opettajien saamien valitusten määrästä, niin pitää alkaa tarkastelemaan tilannetta. Toki myös valituksen aihe riippuu siitä, että kuinka vakavasti se otetaan. 

Eräs opettaja lupasi antaa minulle kympin todistukseen jos teen erään jutun tunnilla. Käytin aikaa siihen ja sain sen viimein onnistumaan ja tein sen tunnilla. Todistuksella oli edelleen 9, jonka olin aina saanut kyseisestä aineesta. Tämä oli ala-asteen viimeinen todistus, joten en enää lähtenyt aiheesta opettajan kanssa puhumaan. 

Olen opettaja ja monesti pyytänyt anteeksi, pahoitellut. Jos haluat yhteyden opettajaan, jätä soittopyyntö koululle. Varmasti sinulle soitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Naisopettajiksi ajautuu jonkun tutkimuksen mukaan enemmän kuin muihin ammatteihin yleensä narsistisen häiriön omaavia - eli ihmisiä jotka kokevat suurta nautintoa alistaa pientä oppilasainesta - omaavat auktoriteetin jne. 

Kyllä siinä kai jotain perää on. Löytyy faktaa tutkimuksena siis taustalta.

Allekirjoitan tämän täysin, varsinkin liikunnanopettajiksi. Ymmärtäähän sen sillä muissa ammateissa tuo alistaminen ei niin vaan onnistu kun yleensä aikuiset voivat pitää puolensa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä voin kertoa esimerkin (en ole ap).

Viime syksynä "jouduin" ensimmäistä kertaa ikinä kysymään yhden lapseni yhden oppiaineen jutuista. Oli siis tässä oppiaineessa 7. luokalla 9-10 oppilas ja kun 8. luokalle opettaja vaihtui, heti ensimmäisen jakson arvosana oli 7. Yhdestä kokeesta tuli jotain tyyliin 6 1/2 ja muutenkin kuulemma oli tosi nihkeää. Nuori yritti kysyä arvostelusta ja vaatimuksista ensin itse opettajalta, muttei saanut siihen mitään vastausta ja hän pyysi minua kysymään asiasta opettajalta. En syyttänyt, en arvostellut, en edes rivien välissä antanut ymmärtää että arvostelu olisi jotenkin väärin. Kysyin, mitä asioita nuoren pitäisi erityisesti nyt treenata, jotta arvosanat palautuisivat mahdollisesti edes lähelle entsisiä - aineessa josta oppilas piti kovasti. Kysyin lähinnä mitä meidän pitäisi tehdä. En keksi, miten asiallisemmin olisin sen voinut kysyä.

1. vastaus oli lavea ja pitkä selitys oppisisältöjen vaihtelusta eri luokilla ja eri asioiden painotuksista. Fine. Vastausta kysymykseen ei oikeastaan tullut, mutta ajattelin sitten antaa asian olla, koska aihe meni selkeästi tunteisiin.

2. reaktio oli saman sepustuksen postaaminen koko luokan oppilaiden vanhemmille ja oppilaille. Ei nyt sentään ollut laittanut sitä, että minä olen sen kysymyksen esittänyt.

3. viesti aiheesta tuli minulle. Opettaja oli tarkistanut kuitenkin varulta oppilaan arvostelun ja hänelle oli sattunut laskuvirhe tai jotain sinne päin ja kokeen numero oli mennyt järjestelmään kaksi numeroa liian pienenä. Oikea numero oli 8 1/2, ei 6 1/2 ja se vaikutti sitten kuulemma jaksonkin arvosteluun ja virhe on nyt korjattu molempiin.

Minusta virhe on aika iso! Ei yläkoululaisella joku yksittäinen jakso nyt tietty hirveästi paina kokonaisuudessa, mutta harmittihan tuo ja lopputulos asiassa suorastaan kummastutti. 

En sitten ensimmäisen viestini jälkeen enää viitsinyt lähteä asiasta kommentoimaan yhtään mitään. Enkä jatkossakaan kommentoi yhtään mitään. Vaikka ehkä joskus kannattaisi.

Mutta mäkee tässäkin ketjussa: oppilaat ovat sekopäitä (yskivät tahallaan) ja vanhemmat ovat jotenkin vinksahtaneita ja pommittavat wilmaa ja tekstareita jatkuvalla syötöllä ja opettajaparat ovat aina vaan oikeassa ja uhreja.

Asia korjattiin ja sekin oli väärin?

Kyllä se kelpaa. Mutta ellen minä sekopäinen ja tasapainoton vanhempi olisi lähettänyt viestiä, asiaa ei olisi ikinä huomattu.

Minusta tässä kohtaa olisi ollut ammattitaitoista myös pahoitella virhettä. Ainakin itse pahoittelen, jos tuollaisen virheen teen. Se nyt ei ollut kynnyskysymys, outoa käytöstä vaan minusta.

Ja tietenkään arvostelua ei voinut tarkistaa heti alkuun, vaan lähtökohtaisesti opettaja oli oikeassa ja oppilas väärässä. Oppilas oli siis itse tietenkin ensin kysynyt tehtävän arvostelusta, koska oli ihmetellyt alhaista numeroa tehtävästä joka oli omasta mielestä mennyt hyvin ja saanut siihen jotain ympäripyöreää vastaukseksi.

Mutta kuten sanottu, antaa olla. Hyvä että tämä virhe nyt korjattiin sitten. 

Itse opettajana aina, kun kokeet palautan, kehoitan lapsia laskemaan saamansa pisteet ja vertaamaan niitä antamiini ja näytän taulukosta, minkä arvosanan ko. pisteillä pitäisi saada.

Ennen todistusten antamista keskustelen jokaisen kanssa kahdestaan siitä, minkä numeron he itse ansaitsisivat ja mitä sanoo esim kirjalliset työt, asenne opiskeluun ja kokeiden keskiarvo. Jos olen liikaa eri mielt oppilaan kanssa, laitan kotiin viestin, että keskustelu käyty ja nyt sopii odottaa todistukseen vaikkapa seiskaa ja siihen perustelut.

Näin olen tehnyt jo vuosia, pääasiassa 4.-6. -luokkalaisia opetan.

Hyvä opettaja kuten johtajakin myöntää aina virheensä. Ei ole sellaista ihmistä joka ei joskus tekisi virheitä joten ei ole mikään häpeä tunnustaa sitä. Mutta näitähän on. Onko pelko, että menettää auktoriteettinsä ? Asiahan on aivan päinvastoin....

Minä opetan yläkoulussa, ja kun kokeet palautan, käyn läpi arvostelun, käsken myös laskea pisteet, ja käsken tulla kysymään, jos ei jotain ymmärrä, tai on eri mieltä. Ja ihan heti, jotta koetta ei kotona voi muutella. Jos olen tehnyt virheen (ja aina välillä teen, kaikki tekevät) pyydän aina anteeksi, ja korjaan sen. Ei se minun auktoriteettiini vaikuta.

Aloittaja jostain syystä yleistää kokemuksiaan koko ammattikuntaan, mikä antaa kyllä ymmärtää, että ehkä aloittaja ei ole viestinnältään mikään positiivisin mahdollinen.

Vaihtaisin luokkaa tai koulua. Kaikista ei ole tuohon työhön ja koska tätä tainnut jatkua jo pitkään, koulu tuskin asiaan puuttuu.

Hmm...Suoritin opettajan pedagogiset pari vuotta sitten, ja meitä ohjaaja oikein erikseen opasti, ettei oppilaille pidä suoraan koskaan myöntää, että on tehnyt virheen, vaan ohjata keskustelu nopeasti muihin asioihin. Muutoin menettää kuulemma auktoriteettinsa.

No, harjoittelun alussa minulla oli auktoriteettia, ja luokassa työrauha. Kun ohjaaja tarpeeksi työsti minua ja puuttui opettamiseeni, menetin auktoriteettini. Ohjaaja ei tarkoittanut pahaa, mutta ei osannut vain ohjata minua, vaan tyrkytti itselleen sopivaa opetustyyliä rikkomalla minun opetustani.

Opetusharjoittelu kaikkineen oli sellaista höykytystä, etten ihmettele jos sen jälkeen opettajuus ei enää kiinnosta kuin luonteeltaan jyräävimpiä opportunisteja. Sori mielipiteestä.

Toisen poikamme opettaja on oikeudenmukainen ja ystävällinen. Toisen poikamme opettaja huutaa tunnilla joka asiasta eikä puutu kiusaamiseen. Sai sen käännettyä pojan omaksi syyksi.

Kyllä opettajan asema ihmisenä ja inhimillisenä olentona on tabu Suomessa. Korostetaan, kuinka opettajan tulisi olla auktoriteetti. Opettaja ammattina on kunnioitettu ja ikään kuin muun yhteisön yläpuolella. Joskus jopa viisaan marttyyrin asemaa korostetaan, kun joutuu "kärsimään" huonosti kasvatetuista lapsista. Tosiaan, en minäkään ole kohdannut virheensä myöntänyttä opettajaa, saati anteeksi pyytävää. Ammattihan se vain on, siitä maksetaan. Eikä koulutuskaan päätä huimaa.

Toista esimerkiksi hoitajilla. Syytöksiä kasvatuksellisista, hoidollisista etc. virheistä satelee joka viikko, ja usein hoitaja joutuu ainakin osittain myöntämään olevansa väärässä, tiedosten olevansa tietyllä tapaa asiakaspalvelija. Mistä tämä johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on tällaisen lasten kautta elävän äidin maailman kuvaus. Ei ole muuta elämää. Joutuu kokoajan pohtimaan lasten elämää. Laittaa jatkuvasti opettajille viestejä. Odottaa anteeksipyyntöjä. Kaava on toistuva, useita huonoja opettajia sattunut.

Olisikohan syytä alkaa miettiä omaa roolia. Jos joutuu usein tilanteisiin muiden kanssa, usemmiten kannattaa hakea syytä itsestä.

Kuvaavaa on myös se, ettei esimerkkejä ole.

Todennäköisesti johtuu siitä että kyse on naurettavista pikkuasioista

Kommenttisi on tämäkin todistus juuri siitä mitä sanoin: palautetta ei osata ottaa vastaan, vaan pyritään suonenvedonomaisesti kääntämään vika lapseen/vanhempaan.

Nyt oli kyse yksiselitteisistä virheistä ja siitä, osaako opettaja ottaa ja korjata virheensä. 

Syy, miksi en ala kertoa esimerkkejä on selvä. En halua besserwisserointeja niistä, koska nyt ei ole kyse siitä, onko ope tehnyt virheen. JOKAINEN tekee joskus. Nyt on kyse korjaamisesta ja virheen myöntämisestä. Joka näkyy olevan opettajille hyvin vaikeaa.

ap

Ei ole sen suurempaa besserwisseröintiä kuin hokea vain olevansa niin oikeassa, ettei tarvitse edes kertoa missä.

Sen olet todistanut ketjussa. Et muuta

Heheh, et siis ymmärtänyt edelleenkään, mistä ketjussa oli kyse? Ok, mitäpä jos häipyisit nyt inttämästä sivuseikoista. 

ap

Tässä taas oiva esimerkki sinun käyttämästä asiallisesta palautteesta.

Kerron vielä kerran oman näkökantani: Sillä on merkitystä millaisesta asiasta on kyse ja sillä on vielä enemmän merkitystä kuinka sen palautteen annat.

Syyllisiä ei pitäisi etsiä koskaan.

Tietenkin syylliset kuuluu etsiä ja siitä kuuluu antaa asianmukainen rangastus. Niin tehdään jokaisen oppilaan kohdalla, enkä näe mitään syytä miksei myös opettajien kohdalla. Jos jotain on mennyt pieleen, niin se kuuluu tutkia. Korjata. Ja laittaa syyllinen vastuuseen asiasta. Minkä kuvan se antaa lapsille ja nuorille, kun ainoastaan heidän keskuudesta etsitään syylliset, muttei koskaan aikuisten keskuudesta?

Miksi pitää etsiä syylliset? Kaikissa hyvissä työpaikoissa nykyään etsitään poikkeamia, että saadaan selville tilanteeseen johtavia tekijöitä. Sitten koitetaan vaikuttaa niihin. Syyllisten etsiminen ja rankaisu ei johda mihinkään hyvään.

Ei edes lasten kohalla.

Saati että vanhempi haluaa syyttää opettaajaa. Parempi lopputulos löytyy aina miettimällä neutraalisti. Tilanne on nyt tämä. Mitä voimme (myös mitä minä voin) tehdä, että se olisi parempi.

Syyllisen miettiminen ei johda koskaan mihinkään hyvään

Joku täällä haluaa käyttää sanaa "syyllinen". Itse pidän parempana terminä "asiasta vastuussa olevaa".

Jos opettaja on tehnyt virheen Wilma-merkinnässä ja vanhempi kohteliaasti pyytää opettajaa korjaamaan sen, onko se syyllisen etsimistä? Itse en pidä opettajaa varsinaisesti syyllisenä, vaan vastuullisena asiaan.

Omassa työpaikassani tutkimulaboratoriossa jokainen tutkija kuittaa tekemänsä analyysit. Jos niissä jälkeenpäin ilmenee jotain hämärää, asiasta kerrotaan ko. analyysin tekijälle ja tämä tekee asiasta selvityksen tai uusii analyysin.  Tässä on tapahtunut ns. poikkeama, mutta tutkija on vastuussa analyysistään ja joutuu asian selvittämään.

Ihminen nyt vain on vastuussa monista teoistaan. Ja siihen vastuuseen kuluu, että mikäli on on tehnyt jotain väärin tahallaan tai vahingossa, hän on velvollinen oikaisemaan asian.

Eri asia ovat pienet, harmittomat mokat. Esimerkiksi se, ettei joku ole muistanut laittaa tulostimeen paperia, vaikka työpaikan käytännön mukaan jokainen tulostaja huolehtii, että koneeseen jää paperia. Näissä ei selvitetä, kuka on "syyllinen/vastuussa", vaan se joka asian huomaa, lisää paperit.

Ihminen, jolla on valtava tarve jankata, ettei syyllisen etsiminen johda mihinkään, on yleensä sellainen ihminen, joka ei myönnä virheitään eikä ota vastuuta teoistaan.

Itse voin mainiosti myöntää, että olen "syyllistynyt" mokaan työssäni, minkä jälkeen pahoittelen virhettäni asiasta kärsineille ja yritän hyvittää asian. Ei se minun itsetuntoani alenna. 

Työntekijä voi virheellään aiheuttaa esim. suuren taloudellisen vahingon asiakkaalle. Tällöin asiakkaan oikeusturvan kannalta asia kuuluu viedä tutkintaan, oikeuteen tms. Ja mikäli tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta havaitaan, ns syyllisiä kuuluukin rangaista.

Ja onhan opettajissa eroja. Poikani on vilkas ja ehtiväinen, mutta kuitenkin hieman omaperäinen ja herkkä. Kaksi ekaa vuotta meni koulussa hienosti, mutta uuden opettajan tultua kuvioihin joku ilta poika hiljaa sanoi, että hänestä välillä tuntuu että uusi opettaja on yksi kiusaajista. Kun kysyin miten, niin kuulemma toistelee monesti hänen sanomisiaan "silmiä pyöritellen" ja saaden muita nauramaan. Kävin juttelemassa muutaman kerran opettajan kanssa ja mitään ongelmia ei ollut kuulemma ollenkaan.

Nyt onneksi syksyllä vaihtuu taas uuteen. Toivon niin jämäkkää miesopettajaa.

Vierailija kirjoitti:

Hmm...Suoritin opettajan pedagogiset pari vuotta sitten, ja meitä ohjaaja oikein erikseen opasti, ettei oppilaille pidä suoraan koskaan myöntää, että on tehnyt virheen, vaan ohjata keskustelu nopeasti muihin asioihin. Muutoin menettää kuulemma auktoriteettinsa.

No, harjoittelun alussa minulla oli auktoriteettia, ja luokassa työrauha. Kun ohjaaja tarpeeksi työsti minua ja puuttui opettamiseeni, menetin auktoriteettini. Ohjaaja ei tarkoittanut pahaa, mutta ei osannut vain ohjata minua, vaan tyrkytti itselleen sopivaa opetustyyliä rikkomalla minun opetustani.

Opetusharjoittelu kaikkineen oli sellaista höykytystä, etten ihmettele jos sen jälkeen opettajuus ei enää kiinnosta kuin luonteeltaan jyräävimpiä opportunisteja. Sori mielipiteestä.

Mietin joskus onko kyse jostain tuollaisesta, koska huomasin aikoinani, kun opettajalta kysyttiin jotain, johon hän ei selvästikään osannut vastata ja aihe oli muutenkin vaikea, opettaja vastasi aina, että voimme puhua tästä asiasta joskus toiste, ja luotti siihen, ettei oppilas enää kehdannut kysyä asiasta. Se oli aina jotenkin mekaaninen ja harjoitellunoloinen "voimme puhua tästä joskus myöhemmin".