Lapsen hoitaminen kotona 6-vuotiaaksi, ei taida olla kovin yleistä? Raha ei voi olla syy...

TOTTA!

Kotivanhempi ei nosta työttömyysavustusta. Työttömyysavustus kuuluu vain työttömille työnhakijoille. Oletko siis koti-isä vai työtön työnhakija?

koti-isä kirjoitti:

Meillä on näin tehty 3 lapsen osalta ja vielä yksi odottaa kasvamista eskari-ikään... Vähän provosoivasti laitoin otsikkoon että raha ei voi olla syy. Monelle se ei ole oikea syy. Et tarvitse hienoa autoa, asuntoa, lomamatkoja, hampurilaisia yms. voit niitä toki haluta mutta et niitä tarvitse, niin kuin ruokaa ja lämpöä yms.

Toiset perustelee varhaiskasvatuksella...meillä kaikki lapset oppineet lukemaan ja laskemaan ennen eskaria, uimaan, ajamaan pyörällä, hiihtämään jne. ilman mitään eri kasvatuksia. Ei myöskään ongelmia koulussa jne. vaan kuuluvat luokan parhaiten osaaviin.

Vanhemmat ajattelevat monesti "uraansa" (oikeasti tässä maassa ei ole montaa jolla on jokinoikea "ura"). Joku päällikön virka, ylihoitaja, ylilääkäri ei ole mikään ura... tai kaikkein PAHIN vanhemmat ajattelevat eläkettä.

Eläkkeestä en viitsi edes kirjoittaa mitään, oman takuueläkkeeni nautin (jos olen vielä silloin elossa) kiikkustuolissa istuen muistellen yhteisiä hetkiä pienten lasteni kanssa.

Itse ole 40v mies, työtön jne. maallinen mammona ei motivoi vaikka sitä vähän onkin. Työkkärintuki on ainut mitä on välillä saatu, vaimo osa-aikainen siivooja. Jos me pärjätään niin monet muutkin pärjäisivät. ÄLKÄÄ tulevat vanhemmat jättäkö käyttämättä mahdollisuutta olla lastenne kanssa kun ne ovat pieniä....raha ei ole este.

Hienoa! Kunnioitan valintaanne! meilläkin kaikki 3 lasta on hoidettu kouluikään asti kotona (eivät ole käyneet edes eskaria). Kaikki ovat oppineet lukemaan ennen koulua ja opiskelevat nyt yliopistossa :)

En nosta etuutta, nostin kun vaimo oli kotona hoitovapaalla. Koti-isä.

siis en nosta etuutta nyt.

Ja sosiaaliset taidot nolla. 

Itse ajattelen, että 5-vuotiaaksi voi ihan hyvin hoitaa kotona, mutta ennen kouluikää on hyvä saada jo jotain kokemusta a) vieraiden ihmisten kanssa ryhmässä toimisesta b) muiden kuin omien vanhempien asettamista säännöistä c) omatoimisuudesta heikohkolla valvonnalla. En halua, että koulu tulee lapsilleni shokkina. Harrastustoiminnasta ei ehkä saa sitä samaa kokemusta kuitenkaan, sillä pikkulasten harrastukset kestävät max. 1,5 tuntia kerrallaan.

Kyllä se raha on vähän ongelma, jos on työpaikka. Enhän mä saa mitään tukia, jos jään kotiinsen jälkeen kun lapsen on 3-vuotias, ellen irtisanoudu. Ja en oikein usko, että irtisanoutuminen olisi hyvä idea pidemmällä tähtäimellä, vaikka olisikin kaunis ajatus olla kotona, kunnes lapsi menee kouluun. Ja jos irtisanoutuisin, niin kyllä olisi taloudellisesti helvetin tiukkaa. Kyllä mä haluan tarjota lapselle edes säälliset olosuhteet elää ja kasvaa.

Millä paikkakunnalla on mahdollista tulla toimeen osa-aikaisen siivoojan palkalla? Teillä täytyy olla jotain, mistä et nyt meille kerro, eli esimerkiksi täysin velaton ok-talo, jonka asumiskustannukset ovat jostain käsittämättömästä syystä todella pienet; oma puutarha, josta saatte marjat ja vihannekset tai jotain muuta. Osa-aikaisen siivoojan palkka ja lapsilisät eivät millään laskuopilla riitä keskivertoperheen elämiseen vuokralla tai lainalla ostetussa asunnossa + muihin asumiskuluihin, ruokaan ja liikkumiseen. Pääkaupunkiseudulla edes yksi ihminen ei tule toimeen osa-aikaisella siivoojan palkalla, saati perhe.

Eli mitä unohdit mainita?

Mä olen kotihoidontuella ja työmarkkinatuella samanaikaisesti. Noin 50%-50% kumpaakin. Se on ihan mahdollista, laillista ja jopa suotavaakin, jotta tilastoharhalta vältyttäisiin.

Minä menin kouluun 70-luvun alkupuolella. Siihen asti äiti hoiti lapsia kotona, kun hoitopaikkoja ei ollut. Naapurustossa asui lähinnä eläkeläisiä, joten leikkikavereita ei ollut kuin vuotta vanhempi isoveli. Kävin seurakunnan kerhossa kerran viikossa 5-vuotiaana, mutta se loppui, kun veli meni kouluun eikä äiti päästänyt minua kulkemaan yksin valtatien vartta parin kilometrin päässä olevaan kerhoon.

Herranen aika, että olin yksinäinen lapsi! Minulla ei ollut ystäviä enkä tuntenut ketään, kun menin kouluun. Kateellisena katselin toisia, joilla oli kavereita ja jotka kertoivat, mitä olivat tehneet hoidossa ja kesäleireillä. Olin aina luokkani parhaita koulussa, mutta sosiaaliset taidot oli mitä oli, enhän niitä koskaan pystynyt harjoittamaan. Vanhempien kasvatuskin oli suu kiinni ja tottele -linjaa.

Meidän perhe oli köyhä. Ruokana oli perunaa ja kastiketta, missään muualla ei käyty kuin kesäisin mummolassa. Omien lasten kanssa olen toiminut toisin. Lapset olivat kotona 3-vuotiaiksi ja sitten he menivät päivähoitoon. Varsinkin nuoremman kohdalla hyvä hoito näkyi, kun umpimielisestä ja herkästi loukkaantuvasta jörrikästä tuli parissa vuodessa huumorintajuinen hurmuri. Olenkin jälkeen päin monta kertaa kiitellyt päiväkodin hoitajia, he tekivät upeaa työtä.

Vierailija kirjoitti:

Minä menin kouluun 70-luvun alkupuolella. Siihen asti äiti hoiti lapsia kotona, kun hoitopaikkoja ei ollut. Naapurustossa asui lähinnä eläkeläisiä, joten leikkikavereita ei ollut kuin vuotta vanhempi isoveli. Kävin seurakunnan kerhossa kerran viikossa 5-vuotiaana, mutta se loppui, kun veli meni kouluun eikä äiti päästänyt minua kulkemaan yksin valtatien vartta parin kilometrin päässä olevaan kerhoon.

Herranen aika, että olin yksinäinen lapsi! Minulla ei ollut ystäviä enkä tuntenut ketään, kun menin kouluun. Kateellisena katselin toisia, joilla oli kavereita ja jotka kertoivat, mitä olivat tehneet hoidossa ja kesäleireillä. Olin aina luokkani parhaita koulussa, mutta sosiaaliset taidot oli mitä oli, enhän niitä koskaan pystynyt harjoittamaan. Vanhempien kasvatuskin oli suu kiinni ja tottele -linjaa.

Meidän perhe oli köyhä. Ruokana oli perunaa ja kastiketta, missään muualla ei käyty kuin kesäisin mummolassa. Omien lasten kanssa olen toiminut toisin. Lapset olivat kotona 3-vuotiaiksi ja sitten he menivät päivähoitoon. Varsinkin nuoremman kohdalla hyvä hoito näkyi, kun umpimielisestä ja herkästi loukkaantuvasta jörrikästä tuli parissa vuodessa huumorintajuinen hurmuri. Olenkin jälkeen päin monta kertaa kiitellyt päiväkodin hoitajia, he tekivät upeaa työtä.

Vähän samoja fiiliksiä, paitsi ettei oltu köyhiä.

ap:lle sanoisin, että ei kaikki yksinkertaisesti jaksa hoitaa lapsia kotona (tulisivat hulluiksi, kuten minä).

Kyllä minusta raha voi olla syy ratkaisuun. Toki monella on muitakin syitä, esim. halu palata työelämään muuten. Itse olin kotona lasten kouluunmenoon asti, ja koin sen etuoikeutena, jonka mahdollisti miehen hyvät tulot. Jos mies olisi ollut pienempituloinen ja kotiäiteys olisi tarkoittanut taloudellista niukkuutta, olisin vaan mennyt töihin.

Joo hieno homma et pystytte tekee niinkuin haluatte. Mut ei ois mun juttu.

Sama ja ihan viisaita noista on tullut.

Minusta taas tuossa tilanteessa ei ole järkeä tehdä 4 lasta. Minä olen köyhä, yhden lapsen äiti ja vain yhden äiti siksi että haluan edes pienen pesämunan jättää lapselleni perinnöksi.

Kyllä minä lapsena enemmän hyödyin siitä että vanhemmilla oli rahaa. Äitini oli vanhemmistani se joka oli korkeassa asemassa URALLAAN (ihan kyllä ura oli eikä mikään "homma"), ja isäni työkyvyttömyyseläkkeellä fyysisistä syistä, ja olisin saanut jäädä kotiin hänen kanssaan, mutta sosiaalinen kanssakäyminen muidenkin kuin oman porukan kanssa kiinnosti enemmän. Olen kiitollinen siitä että äitini oli hyväpalkkaisessa työssä ja mahdollisti vapaa-ajallaan minulle vaikka mitä. Olen kiitollinen myös siitä ettei minua pakotettu jäämään kotiin isän kanssa, toki joinakin päivinä tahdoin ja silloin sain jäädä. Lapsi tarvitsee muutakin kuin kotielämää. Ja se, että vanhemmalla on rahaa on loppujen lopuksi lapselle suuri etu.

Ap, et liene ihan tosissasi, mutta mä olen oikeasti sitä mieltä, että lapsen hoitaminen 6-vuotiaaksi kotona ei ole yleensä lapsen edun mukaista. Munkaan mielestä alle 2-vuotiaat eivät kuulu kodin ulkopuoliseen hoitoon ja omani on hoidettu 3-vuotiaiksi kotona, mutta siitä ylöspäin kokemus ryhmässä toimimisesta on ihan hyvästä ja ne varhaiskasvatustoimetkin alkavat olla hyödyllisiä.

Lisäksi, lapsi tarvitsee toki rakkautta enemmän kuin rahaa, mutta kyllä lapselle on paljon iloa mukavasta kodista hyvällä alueella, harrastuksista, matkoista, harrastusvälineistä ja leluista ja tavaroistakin. Kuuntele joskus köyhissä perheissä kasvaneiden ihmisten kokemuksia lapsuudestaan.

Vielä lisäksi, vanhempien koulutustaso ja työssäkäynti ennustavat lapsen myöhempää pärjäämistä elämässä.

En jaa suurinta osaa mielipiteistäsi. Eläke ja työ ovat ihan päteviä syitä viedä lapsi hoitoon, MUTTA hoidolta pitää vaatia enemmän. Vaikka opettaja/hoitaja olisi kuinka sensitiivinen, hoivaava ja ammattitaitoinen, niin hän ei pysty ratkaisemaan matemaattista ongelmaa: itkeviä taaperoita on kolme ja sylejä vain yksi. Alle 3-vuotias ei hyödy millään tavalla päivähoidosta, väitän minä, mutta vanhempi joutuu miettimään myös sitä millä lapsensa aikoo elättää. Jos mietitään suomalaisten lasten ja nuorten mielenterveysongelmia, niin ei ole lainkaan hullumpi väite, että ehkäpä parantunut päivähoidon tilanne voisi säästää lapsia monelta ja olla siten kustannuksiltaan halvempaa,kuin korjata lasten varhaisina vuosina syntyneitä turvattomuuden tunteita jälkikäteen.

Yli 3-vuotias lapsi alkaa yleensä hyötymään ryhmän sosiaalisia taitoja kehittävästä vaikutuksesta, MUTTA tämä vain siinä tilanteessa jossa varhaiskasvatus on pedagogisesti laadukasta ja hoitopäivä ei ole liian kuormittava. Pedagogisesti laadukas hoito on sitä kun hoitajat ja lastentarhanopettajat ovat kouluttautuneita, sensitiivisiä (=vastaavat lasten emotionaalisiin tarpeisiin) ja ryhmäkoko on tarpeeksi pieni. On väittäimiä joiden mukaan pedagoginen laatu alkaa kärsimään kun suhdeluku ylittyy 6lasta/aikuinen määrästä. Tällä hetkellä yli 3-vuotiaiden ryhmän suhdeluku on 8lasta/aikuinen, ja tämäkin ylittyy puolipäiväisten lasten laskentatavan ja sijaisten saatavuuden vuoksi. 

Olen nähnyt päiväkoteja, jossa 1-2-vuotias itkee ulkona yksin maassa vartin, koska hoitaja tulkitsee hänen vain esittävän ja "hakevan huomiota". Joku toinen menee ja nostaa syliin, mutta sitten tulee lapsi joka tarvitsee välitöntä huomiota kuten vessatusta. Sitten äiti hakee lapsen hoidosta, ja ihmettelee miksi se on niin kiukkuinen ja itkuinen ja pyytää lasta "reipastumaan". Kyllä suomalaisessa päivähoidossa ja yleisissä kasvatusnormeissa on vielä paljon petrattavaa. Mutta eivätpä ne tule paranemaan, niin kauan kuin vanhempien mielestä lasten kanssa voi työskennellä kuka tahansa ja päiväkoti on oikeastaan vain lasten säilöntäpaikka. Tälläkin palstalla olen monet kerrat lukenut, ettei lapsi itkusta rikki mene. Kyllä menee, jos kukaan ei siihen itkuun vastaa. Lapselle joka on ollut olemassa vasta vuoden tai neljäkin, 8 tuntia päiväkodissa pitäisi olla todellakin muutakin kuin säilöntäpaikka. Siellä pitäisi olla oma aikuinen, johon on saanut kiintyä rauhassa, ja siellä tapahtuvan ryhmätoiminnan tulisi olla hallittua jotta lapsi ei joudu kohtaamaan emotionaalisesti liian raskaita tilanteita. MUTTA kun te vanhemmat edelleen pidätte lastenhoitoa aivan yhdentekevänä seikkana tässä yhteiskunnassa. Tämä näkyy mm. hs:n artikkelin keskusteluosiossa, jossa puhutaan lastentarhanopettajien palkasta. Selväksi käy, ettette ymmärrä työmme ja lastenne päivän kuormittavuutta alkuunkaan.

Lto

En halua hoitaa lasta kotona 6 vuotiaaksi. Uskon että 3 vuodesta eteenpäin lapsi hyötyy päiväkodista, on kavereita ja opitaan toimimaan ryhmässä jne. Mitä ihmettä tekisin kotona noin kauan?