Lapsen hoitaminen kotona 6-vuotiaaksi, ei taida olla kovin yleistä? Raha ei voi olla syy...

Jääkö ne lapsetkin sitten kotiin, kun ovat suorittaneet yliopistotutkinnon? Miksi nähdä vaivaa?? Onneks maksan niin paljon veroa, että sullekin riittää työkkärintukea!

Joku muu on voinut opiskella ja haluaa olla töissä omalla alallaan, vaikkei olisikaan edes keskijohdossa ja hirveesti uraputkessa. Tilanteet ovat erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Jos on työpaikka, ei sieltä noin vain mennä irtisanoutumaan. Siitähän seuraa myös karenssi. Enkä itse henk.koht. ymmärrä, mitä järkeä on elätyttää itseään valtiolla 15 vuotta! Meillä on lapset 11 v., 6 v. ja 2 v. Jos olisin jäänyt kokoaikaisesti vain kotiin ja palaisin töihin 4,5 vuoden päästä, kun nuorin menee kouluun, olisin maannut kotona yhteiskunnan elätettävänä yhteensä lähes 16 vuotta.

Näin meilläkin (lapset 1v. 11v. ja 7v.). En uskalla edes miettiä, mitä noin pitkä kotona notkuminen oli tehnyt vaikka eläkkeelleni (joo, olen optimisti ja ajattelen että joku päivä saan sitä). Tai mitä se olisi tehnyt miehen eläkkeelle jos hän olisi jäänyt kotiin.

Plus vuosien kituuttelu olemattomilla tuloilla (miehen palkka nettona 1700e/kk ja mitä sitten itse olisin saanut tuohon päälle). En näe mitään järkeä sellaisessa koska siitä kärsisi koko perhe.

En minäkään ihan vauvaa hoitoon veisi mutta kyllä siinä kun lapsi on 2-3v. on hyvä väli palata takaisin töihin.

Osa oikeita, osa tekosyitä...yhteiskunnan elätettävänä, itsehän olette kieltäytyneet kaikista tuista, lapsilisistä yms. Kotona hoidettujen lasten suhde vanhempiin ihan eri kuin päiväkotilaisten. Mutta totta yhteiskunta ei pyöri jos jää kotiin, mutta jos itsestä tuntuu että pystyisi siihen niin ilman muuta se pitäisi tehdä. Harvoilla rohkeutta ja voimia siihen, kunnioitus niille.

Siitä kai kaikki on samaa mieltä että helpommalla pääsee töissä, kotiäidin "ammatti" on rankka (jos useita lapsia)

Siis kaikkien pitäisi hoitaa lapsia kotona kunnes lapset menee kouluun. Entä sen jälkeen? Oletettavasti toivotte omien lapsienne tulevaisuudessa jäävän kotiin hoitamaan seuraavaa sukupolvea, joten ei kai ole tärkeää sit kouluttaa heitä sen kummemmin. Eihän ole järkevää opiskella vuosia ainakaan yliopistossa, jos he taas puolestaan jäävät kotiin hoitamaan lapsia.

Minä en hoitanut lastani kotona kouluikään asti. Laitoin hänet päiväkotiin kaksivuotiaana. Minun syyni oli raha ja oma korvienväli.

Viime viikolla päiväkodin ohjelmassa oli askartelua, teatteria, kirjastossakäynti, urheiluhallia ja muskaria. Lisäksi siellä ulkoiltiin päivittäin kaksi tuntia, syötiin kolme kertaa ja huilattiin päivälevot. Lapseni tykkää mennä päiväkotiin. Hänellä on siellä paljon leikkikavereita, joita ei meillä kotopuolessa ole lähimain. Maksan tästä ilosta 290 euroa kuussa, mikä on todella mitätön summa.

Viime viikolla päiväkodin jälkeen kävin lapseni kanssa liikuntakerhossa ja uimahallissa. Luemme päivittäin kirjoja. Olen opettanut lapseni pyöräilemään, uimaan, luistelemaan ja hiihtämään, ja nyt hän on innostunut kirjainten harjoittelusta.

Koska käyn töissä, pystymme asumaan omakotitalossa, jossa on iso piha ja lapselle turvallinen leikkialue kiipeilytelineineen ja leikkimökkeineen. Lapsella on oma huone, tabletti ja uusia vaatteita kierrätysrytkyjen sijasta. Leluja ja prinsessamekkoja riittää. Minä pysyn virkeänä, koska käyn töissä. Lisäksi pystymme syömään hyvin ja maukasta ruokaa, koska rahaa riittää tilillä.

Jos nyhjäisin kotona aina vain, elämämme olisi hyvin toisenlaista. Huonompaa. Köyhempää. Virikkeettömämpää.

Raha on avain kaikkeen.

Juuri näin! Pitäisi olla ihan lain mukaan velvollisuus hoitaa lapset kotona esikouluikään asti. Ja yhteiskunnan pitäisi myös taata siihen mahdollisuus rahallisella tuella. Moni mielenterveysongelma lapsilla ja nuorilla jäisi tulematta, niin uskon vakaasti. Ei lapsi tarvitsee säilöntää jättisuurissa ryhmissä.

Vierailija kirjoitti:

Ja sosiaaliset taidot nolla. 

Ei välttämättä ollenkaan Lapsilla saattaa olla kerhoja ja harrastuksia sekä kavereita runsaastikkin. Kyllä kotona hoidettu osaa ihan yhtä hyvin ryhmässä olla.

Vierailija kirjoitti:

Minä en hoitanut lastani kotona kouluikään asti. Laitoin hänet päiväkotiin kaksivuotiaana. Minun syyni oli raha ja oma korvienväli.

Viime viikolla päiväkodin ohjelmassa oli askartelua, teatteria, kirjastossakäynti, urheiluhallia ja muskaria. Lisäksi siellä ulkoiltiin päivittäin kaksi tuntia, syötiin kolme kertaa ja huilattiin päivälevot. Lapseni tykkää mennä päiväkotiin. Hänellä on siellä paljon leikkikavereita, joita ei meillä kotopuolessa ole lähimain. Maksan tästä ilosta 290 euroa kuussa, mikä on todella mitätön summa.

Viime viikolla päiväkodin jälkeen kävin lapseni kanssa liikuntakerhossa ja uimahallissa. Luemme päivittäin kirjoja. Olen opettanut lapseni pyöräilemään, uimaan, luistelemaan ja hiihtämään, ja nyt hän on innostunut kirjainten harjoittelusta.

Koska käyn töissä, pystymme asumaan omakotitalossa, jossa on iso piha ja lapselle turvallinen leikkialue kiipeilytelineineen ja leikkimökkeineen. Lapsella on oma huone, tabletti ja uusia vaatteita kierrätysrytkyjen sijasta. Leluja ja prinsessamekkoja riittää. Minä pysyn virkeänä, koska käyn töissä. Lisäksi pystymme syömään hyvin ja maukasta ruokaa, koska rahaa riittää tilillä.

Jos nyhjäisin kotona aina vain, elämämme olisi hyvin toisenlaista. Huonompaa. Köyhempää. Virikkeettömämpää.

Raha on avain kaikkeen.

VoiSurullista...tabletti, prinsessamekkoja...yrität ilmeisesti tavaralla paikata menetettyä aikaa ja parantaa omaatuntoasi. Hemmottelu ei tee hyvää, kiintymyssuhdetta ei osteta tavaroilla voi

Älkää äidit suostuko ilmaisiksi kotiorjiksi! Se on teidän eläke, joka ei kasva.

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikkien pitäisi hoitaa lapsia kotona kunnes lapset menee kouluun. Entä sen jälkeen? Oletettavasti toivotte omien lapsienne tulevaisuudessa jäävän kotiin hoitamaan seuraavaa sukupolvea, joten ei kai ole tärkeää sit kouluttaa heitä sen kummemmin. Eihän ole järkevää opiskella vuosia ainakaan yliopistossa, jos he taas puolestaan jäävät kotiin hoitamaan lapsia.

Itse olen n.40-vuotias. Olen ollut 15 vuotta töissä, opiskellut 3 ammattia ja ollut kolme kertaa hoitovapaalla, vaimolla suurin piirtein sama kuvio. Toivon että lapsemme tekee samoin, lapset siis hoidettu kokoajan kotona. Yli 40-vuoden työuran tässä kuitenkin ennättää tehdä silti, vaikka se sinulle ei olekaan riittävä, onko mikään? Ainakin on hyvä omatunto että lapset hoidettiin itse!

Eläke mikä ihana tekosyy. Eräs isäkin jätti isyysvapaansa pitämättä sillä varjolla...(tekosyy).

Onhan se kieroutunutta, että vanhemmat haluavat viedä lapset hoitoon ja pitävät sitä vieläpä hyvänä asiana. Miksi niitä lapsia on hankittu? Laatu ei korvaa aikaa. Ja nuo ihanat luettelot siitä mitä kaikkea lapsi on tehnyt päiväkodissa. Se todellisuus on hirveää kiirettä paikasta toiseen ja esittämistä, että tätä kaikkea me täällä tehdään. Paljon parempi olisi rauhallinen päivä pienessä ryhmässä ilman kiirettä mihinkään. Mutta kun se vaan ei niin onnistu. Jos perheessä on kaksi työssä käyvää, on kyllä mahdollista hoitaa lapset kotona esikoululaiseksi.

Päiväkodin hätähuuto 735 työtekijää kertoo jne.

Päiväkodissa tehtiin lettejä luettiin satuja jne. Vanhemmat kertoo.

Johtuuko siitä että vanhemmat uskottelee itselleen etteivät vie lastaan huonoon paikkaan?

Voi olla että vanhemmat haluavat nähdä asian niin että ajattelevat vain lapsen parasta

Itse suhtaudun elämään niin ettävvain lapset on tärkeää. En oikeastaan harrasta mitään vaan vietän aikaa paljon lasten kanssa. Jos lapsilla oma halu harrastaa tuen heitä siinä mahdollisuuksien mukaan. En missään nimessä pakota heitä mihinkään harrastuksiin. Pienestä asti kun on oltu yhdessä niin lapsi ei edes kaipaa kavereita, omat sisarukset ja perhe riittää. Ihailen ihmisiä joille paras kaveri on oma veli tai sisko.

Sitten kun lapset kasvaa toivon että minulla on aikaa painaa töitä ja harrastaa sen verran kuin haluan. Mielestäni ei ole mitään järkeä hankkia lapsia jos ei voi jättää omia harrastuksiaan lasten takia.

Vierailija kirjoitti:

Itse suhtaudun elämään niin ettävvain lapset on tärkeää. En oikeastaan harrasta mitään vaan vietän aikaa paljon lasten kanssa. Jos lapsilla oma halu harrastaa tuen heitä siinä mahdollisuuksien mukaan. En missään nimessä pakota heitä mihinkään harrastuksiin. Pienestä asti kun on oltu yhdessä niin lapsi ei edes kaipaa kavereita, omat sisarukset ja perhe riittää. Ihailen ihmisiä joille paras kaveri on oma veli tai sisko.

Sitten kun lapset kasvaa toivon että minulla on aikaa painaa töitä ja harrastaa sen verran kuin haluan. Mielestäni ei ole mitään järkeä hankkia lapsia jos ei voi jättää omia harrastuksiaan lasten takia.

Mun salitreenit ei kyllä jää väliin lasten takia.

Lapsia voi ihan hyvin hoitaa kotona kouluikään asti jos vanhemmat niin haluavat ja ovat halukkaita panostamaan lapsiinsa varhaiskasvatuksen ja sosiaalistamisen saroillakin MUTTA omalla kustannuksellaan. Sitä ei millään tuilla saa tehdä jos vaan työtä on saatavilla. Sitten jos toinen puoliso on hyvin ansaitseva ja taloudellinen tilanne on saatu hyväksi jo ennen lapsia tai työtä on mahdollista tehdä kotona niin go on vaan. Toisten rahoilla ei kotona olla, ihminen joka sitä tekee elää toisten rahoilla koko ikänsä ja viimeistään sitten taas eläkevaiheessa.

Jos lapset hoidetaan kotona kouluikäisiksi, tekee kotiin jäävä puoliso erittäin valtavan taloudellisen uhrauksen.  Nämä pitkän linjan kotiäidit ja -isät eivät usein pääse enää mukaan työelämään, vaan jäävät kotiin lopullisesti. Siihen päälle avioero ja avot, kotona ollut puoliso on lopullisessa köyhyysloukussa.

Lapsen tulevaisuuteen vaikuttaa eniten perhetausta, ei päivähoito. Ns. hyvän perheen lapsista kasvaa aivan erinomaisia ihmisiä vaikka he olisivat päivähoidossa. Omani ja tuttavapiirin lapset ovat tästä eläviä todisteita - kaikki olleet päiväkodissa 1-2 vuotiaasta lähtien ja kaikki erittäin fiksuja, hyväkäytöksisiä ja mukavia nuoria. Meillä molempien vanhempien työssäkäynti on antanut mahdollisuuden mm. tarjota lapsille harrastuksia, matkoja ja taloudellista tukea opintoihin. Vain yhden vanhemman palkalla näihin ei olisi ollut varaa. Väitän, että päivähoidon avulla olen voinut tarjota omille lapsilleni sellaista arvokasta sosiaalista pääomaa, joka parantaa heidän mahdollisuuksiaan pärjätä elämässä ja että päivähoidon kautta perheemme saamat hyödyt selvästi ylittävät päivähoidon mahdolliset haitat (joita ei meidän tapauksessa juurikaan edes ollut).

Ja toisaalta, jos perheessä on ongelmia, ne eivät katoa hoitamalla lapset kotona, vaan näissä tilanteissa päivähoito yleensä parantaa lapsen mahdollisuuksia pärjätä elämässä.