Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
tuntuu etten rakasta toista lastani
05.03.2017 |
Tämä on vaikea aihe enkä ole koskaan puhunut näistä tunteista kenellekään. Mies jollain tapaa tietää tunteeni muttei ehkä ymmärrä miten todellista se on. Tiedän että tämä on kauhean väärin mutta en voi sille mitään. Tuntuu että täytyy purkaa tätä kuitenkin jonnekin.
Kyseessä on siis vanhempi lapseni, nyt 10 vuotias. Nuorempi on 6v. Nuorempaan syttyi heti hänen synnyttyään se paljon puhuttu äidin rakkaus ja häneen tunnen rakkautta ja kiintymystä nykyäänkin aivan toisella tapaa. Esikoiseen nämä tunteet ei koskaan heränneet ja osittain tajusin tämän vasta kun nuorempi syntyi. Toki esikoiseen jollain tavalla kiinnyin hänen ollessa pieni mutta jotenkin mitä isommaksi kasvoi niin sitä enemmän tuli niitä ajatuksia etten oikein edes välitä hänestä, en haluaisi olla lähellä tai tehdä mitään ylimääräistä hänen kanssa.
Joskus tulee semmoinen sääli häntä kohtaan ja yritän pakottaa itseni välittämään hänestä mutta suurimmaksi osaksi en tunne mitään. Kyseinen lapsi on todella raivostuttava luonteeltaan, tyytymätön, tottelematon ja muutenkin sellainen josta ei ole helppo pitää.
Uutena tunteena on jonkinlainen vastenmielisyys häntä kohtaan. Tiedostan muutenkin että "inhoan" tuon ikäisiä tyttölapsia ja heissä on jotain kuvottavaa. En todellakaan tiedä miksi. Jotenkin esikoisen tulo tähän ikään on pahentanut negatiivisia tunteita. Toivon ihan oikeasti ettei häntä edes olisi. Mietin tätä joka päivä ja tuntuu että elämä on ihan pilalla.
Tiedän että minut haukutaan täällä enkä odota että kaikki ymmärtää. Ehkä se on sitten oikein minulle.
Kommentit (327)
Vierailija kirjoitti:
Temperamentti on synnynnäinen piirre, ja valitettavasti toisilla ihmisillä on muiden ihmisten kannalta hankalampi temperamentti kuin toisilla.
On täysin mahdollista, että ap:n tytär sattuu olemaan ihan syntyjään, ilman mitään ympäristön vaikutusta, ikävä luonne. Epämiellyttävä. Sellaisia ihmisiä on.
Assi hän ei mitenkään välttämättä ole tai muutenkaan neurologisesti haasteellinen, tyttöassit kun ovat erittäin usein pikemminkin helppoja lapsia, kilttejä ja hiljaisia. Eivät aina, mutta usein.
Mutta koita ap saada apua, että jaksat. Yksi syy miksi itse olen jättänyt lapset tekemättä on se, että olen miettinyt: Mitä jos lapsen perusluonne on sellainen, että me vaan emme ihmisinä tule juttuun? Jos minulle esim. syntyisi tyttö, joka olisi täysin girly-girl ja haluaisi blingblingiä ja pinkkiä prinsessahömppää ja olisi yltiöemotionaalinen kuten veljentyttöni -no, en minä osaisi olla sellaisen lapsen äiti, enkä haluaisikaan koska en arvosta sellaisia ihmisiä ollenkaan. Mutta lapsi voisi hyvinkin olla juuri sellainen, tuossakin lapsessa ko. piirteet on olleet olemassa ihan selvästi heti, ei sitä ole sellaiseksi kasvatettu.
Huh.onneksi et ole tehnyt lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin että menettäisit sen sun kiltin lapsen ja jäisit opettelemaan sitä äidinrakkautta sen vihaamasi lapsen kanssa. Se olisi kohtalo jonka ansaitset.
Hmm... ootko koskaan miettinyt tuon oman päänuppisi tilaa?
Sama koskee monta muutakin kommentoijaa täällä. Teillä on vähintään yhtä kauheita ajatuksia, ellei vielä pahempiakin. Ja te vielä kirjoitatte ne toiselle suoraan!
Ap sentään ei sano niitä lapselleen ääneen ja haluaa niiden ajatusten katoavan.
Läskiperse ap ei ole tehnyt mitään rakentavaa 10 vuoteen!
Tuhonnut pienen lapsen kehityksen täysin.
Kuvittele millainen katse on kun vihaa ja inhoaa,toivoo katseen kohteen kuolemaa 10 vuotta.
Ei siinä paljon sanoja tarvita.
No en mä kyllä mitään tollasta lukenut. Sinä se täällä olet se jonka pitäisi noita tunteitaan ja ajatuksiaan vähän hillitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan esikoisesi aspergerpiirteinen tai jotain? Meillä esikoispoika on ja onhan hän sellainen ilonpilaaja verrattuna pikkusiskoon, että. Ei kiinnostaisi kuin olla tietokoneella ja kaikkeen muuhun tulee kiukkua ja raivoa, eikä osaa leikkiä mitään enää itse sitten täytettyään 5 vuotta. Pikkusisko sen sijaan leikkii omiaan ja kuulee mitä hänelle puhutaan ja on kaikin puolin normaali pikkukoululainen. Voimia! Äläkä välitä noista häiriintyneistä huutelijoista, heitä varmaan heidän äitinsä inhonneet.
En tiedä aspergeristä mutta muuten köytös ja luonne todella vaikeat. Eniten ehkä vihaa nostaa pintaan tällä hetkellä ainainen valitus kaikesta. Lapsi on kiittämätön ja ilkeä. Pelkään millainen on sitten teini ikäisenä kun nytkin käytös aivan kamalaa. Koulussa ei näitä ongelmia ole ja muutenkin osaa esittää tarvittaessa mukavaa kunnes menettää taas hermonsa ja on kun paholaisen riivaama. Antaisin hänet pois jos kehtaisin.
Ap
Oletko tullut ajatelleeksi, että tyttökään ei ehkä pidä sinusta?
Voisi olla teille molemmille parempi tehdä se lasu. Silloin saisitte molemmat ammattiapua.
Yhteiskunnassa pitäisi olla hyväksyttävämpää päästä eroon omista vanhemmistaan / lapsistaan, jos ei kerran yhteiselo onnistu.
Tuolla menolla lapsestasi tulee todennäköisesti päihdeongelmainen yms. sitäkö haluat? hae samantien apua
Vika on ap:ssa, ei lapsessa. Hänhän kirjoitti, ettei äidinrakkaus koskaan herännyt. Tuskinpa se äidinrakkaus on kummoista toistakaan lasta kohtaan. Kyseessä on vakava persoonallisuuden ongelma, joka vaikuttaa syvästi lapsen kehitykseen. Käytös ja hoito ei voi olla sillä tasolla, mitä se on lastaan rakastavalla. Oikein olisi antaa lapset adoptioon ja tämä on nätisti ilmaistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on aivan selvästi itse kuopos. Kuopokset rakastavat kuopuksia. Vaikeita ihmisiä, mutta rakastavat samanlaisia raukkoja joilla on yhtä vääristynyt minä-kuva.
Ja sitten kauhistellaan suomalaisten lasten ja nuorten korkeita itsemurhatilastoja..vuosi vuoden jälkeen....
Hyvinvointivaltio ollaan ja nuin.
Mutta yksilötasolla on liikaa näitä tunnevammasia kasvattajia.
Niin kuin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoisin että menettäisit sen sun kiltin lapsen ja jäisit opettelemaan sitä äidinrakkautta sen vihaamasi lapsen kanssa. Se olisi kohtalo jonka ansaitset.
Hmm... ootko koskaan miettinyt tuon oman päänuppisi tilaa?
Sama koskee monta muutakin kommentoijaa täällä. Teillä on vähintään yhtä kauheita ajatuksia, ellei vielä pahempiakin. Ja te vielä kirjoitatte ne toiselle suoraan!
Ap sentään ei sano niitä lapselleen ääneen ja haluaa niiden ajatusten katoavan.
Läskiperse ap ei ole tehnyt mitään rakentavaa 10 vuoteen!
Tuhonnut pienen lapsen kehityksen täysin.
Kuvittele millainen katse on kun vihaa ja inhoaa,toivoo katseen kohteen kuolemaa 10 vuotta.
Ei siinä paljon sanoja tarvita.No en mä kyllä mitään tollasta lukenut. Sinä se täällä olet se jonka pitäisi noita tunteitaan ja ajatuksiaan vähän hillitä.
Juu huomaan ettet lukenu.
Lue uudestaan.
Itse tunnen äidin, jolla on myös kaksi lasta ja toista kohtaan hänellä on kielteisiä tunteita. Ilmeisesti nämä tunteet heijastuu lapsuuden traumoista.
Hän on leimannut tämän lapsen hankalaksi kaikille läheisilleen. Todellisuudessa lapsi on kaikkea muuta: sydämmellinen, kiltti ja ihana. Tämä äiti kuitenkin aina jaksaa mainita lapsen hankalasta temperamentista ja toitottaa sitä oikeastaan koko ajan. Ei jää varmasti lapselle epäselväksi, että ei ole hyväksytty omana itsenään.
Helposti lapsi vain alkaa käyttäytyä äidin asettaman muotin mukaisesti, hankalasta lapsesta tulee hankala lapsi. Hän tiedostaa, että häntä pidetään hankalana ja tiedostaa sen, että hänestä ei pidetä ja silloin käytös ikään kuin myötäilee tätä äidin asettamaa hankalan lapsen mainetta.
Kannattaa todellakin hankkia apua. Lapsen oikeutena on tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Lapsi aistii sen pahuuden ilmapiirin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Q kirjoitti:
Ihan kuin oma äitini. Paitsi että äitini pahoinpiteli minua vielä henkisesti ja fyysisesti siihen päälle. Kummatkin meistä lapsista on tyttöjä ja juuri tuolla ikäerolla. Pikkusiskostani on aina välitetty ja häntä on pidetty arvossa, minua ei. Häntä ei myöskään ole pahoinpidelty millään tavalla.
Kyllä sen pienenä lapsena jo huomasin, ettei minusta välitetä ja se teki minusta hankalamman. Vaikka olinkin oikeasti helpoimmasta päästä. Äitini on todella itsekäs, eikä oikeasti osaa rakastaa. Isästäkään ei ollut apua, hänelläkin aina ollut samantapainen suhtautuminen minuun. Vaikea sanoa mistä se on johtunut. Itse veikkaisin sitä, että olen luonteeltani aivan erilainen kuin vanhempani ja siskoni muistuttaa heitä enemmän.
Itse olisin toivonut ja toivon vieläkin, että minut olisi annettu pois, ihmisille jotka kykenevät rakastamaan ja jotka oikeasti toivovat lasta. Vanhempani ovat silmissäni alinta saastaa, enkä arvosta tai kunnioita heitä. Mutta he halusivat romanttisessa harhakuvitelmassaan ydinperheen, jossa lapset ovat helppoja ja hiljaa ja täyttävät heidän tarpeensa.
Elämäni on aikalailla pilalla. Yllätykseksi ehkä, siskonikin joutuu kamppailemaan lapsuutensa takia. Joutuihan hän katsomaan asioita vierestä.
Apua, kuvailit juuri elämääni lähes sanasta sanaan. Tuntuu hullulta, että jollain muullakin on voinut olla lähes samanlainen elämä kuin minulla. :O
Yritän itse olla vanhempieni kanssa tekemisissä kaikesta tästä huolimatta. Tavallaan säälin heitä kun ovat olleet niin paskoja vanhempia..
Vaikka ap jäis auton alle ja kuolis just nyt,tämä 10v tyttö on jo parantumattomasti rikki lopun elämäänsä äitinsä käytöksen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Youtube - Bad Behaviour (Parenting Documentary) - Real StoriesSuosittelen katsomaan kyseisen dokumentin, jossa vanhemmat joilla on huonosti käyttäytyvä lapsi eivät voi sietää lastaan, ja kuinka he lopulta tajuavat missä se ongelman ydin oikeasti on. Hyvin samankaltainen tilanne kuin itselläsi.
Monet ovat täällä varmasti tuoneet jo saman asian esille, mutta ehkä tämän dokumentin katsomisen jälkeen asia avautuu itselle hieman paremmin, kun pystyt ehkä samaistumaan kyseisiin vanhempiin ja näkemään itsesi myös heissä.
On helppo kangistua kaavoihin jos et tiedä paremmasta, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää parantaa tapojansa.
Todennäköisesti Ap:n lapsi on aivan normaali. Hän vain käyttäytyy ja puhuu kuten häntä kohtaan käyttäydytään ja puhutaan. Lapsesta heijastuu vanhempien käytös.
Ap voisi mennä terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoittaa asiasta joka koskettaa minuakin.
Minulla on kaksi tytärtä, pian 22 ja 24-vuotiaat. Esikoisen kanssa en ole ollut koskaan samalla aaltopituudella. Jokainen sanani, äänenpainoni, katseeni aiheuttaa häneltä jonki tulkinnan, siis negatiivisen. Tämä on ollut pikkutytöstä lähtien. Kuopus on luonteeltaan hellyydenkipeä, juoksee aina syliin. Esikoinen tuli pienenä perässä mallin vuoksi, ei omasta halustaan. Hän on omissa oloissaan viihtyvä
Tämä päivänä esikoinen joutui keskeyttämään opiskelut masennuksen vuoksi, asuu nyt isällään, puhumme puhelimessa noin kerran viikossa. Hän ei ole koskaan uskoutunut minulle, suhteemme on ehkä virallinen. Minun kuulumisiani hän ei oma-aloitteisesti kysele milloinkaan.
On mysteeri, miten voi olla toiselle tytölle hirviöäiti ja toiselle se ihana äiti. Vaikea on auttaa toista, kun ei ihminen suostu mitään vastaanottamaan. Eikä antaessaan saa koskaan mitään takaisin, siis tunnepuolella. Lahjat ovat itsestäänselvyyksiä, kiitosta ei juuri heru.
Olet todella rohea kun uskallat ottaa tällaisen asian puheeksi.
Lapset ovat erilaisia yksilöitä ja toisilla vaan on vanhempien omaan temperamenttiin sopivampi luonne.
Onkohan omassa kasvussasi ollut vaikeaa silloin, kun olit lapsesi ikäinen, jäikö jotain asioita käsittelemättä, joita mietit vieläkin.... nämä vain joitain ajatuksia.
Mutta oikeasti: juttele asiasta neuvolassa, MLL auttava puhelin...
Usko, ettet ole ajatustesi kanssa yksin tai ainoa, joka ajattelee noin.
Voimia!
Mitä se avun hankkiminen auttaa (vaikka sekin kyllä parempi, kuin täällä avautuminen). Jotta oppii rakastamaan jota kuta, vie se työ vuosia tai jopa kymmenen nykyisellään saatavilla olevassa terapiassa. Lapset pois kotoa, valitettavasti (niin, kun sekin vaikuttaa lapsiin). On lasten kuitenkin parempi siirtyä toiseen perheeseen, kuin elää ihmisen kanssa, kuka edes kehtaa toivoa LAPSEN KUOLEMAA. En ymmärrä miten ap voi saada mitään hoivausta ja ymmärrystä osakseen, eipä hänen lapsensakaan saa. Vika ei ole lapsessa, keneen ei rakkaus ja kiintymys koskaan herännyt, vaan hirveässä tunne-elämältään häiriintyneessä ap:ssa. Klusterin B persoonallisuus.
Ikävä tosi asia on että ap ei tule tekemään mitään.jatkaa menoaan samaan malliin.
Hän on saanut avautumisellaan kokemuksen,että onhan tälläistä muillakin!
Minusta nämä 'huonot äidit' kuten omanikin ja ehkä myös Ap (olen numero 204) ovat pohjimmiltaan huonoitsetuntoisia naisia joilta on mennyt rajat ja roolit vähän sekaisin.
Jos äiti miettii ihan vakavissaan että lapsi ei 'anna positiivista palautetta', tai 'katsoo oudosti aina kun puhun' ollaan kyllä heikoilla jäillä. Vanhemman tehtävä on pönkittää positiivisella tavalla lapsen itsetuntoa, ei päinvastoin. Ja se tehtävä jatkuu koko elämän. Omalla äidilläni ainakin on tämä perusasia mennyt aivan päälaelleen. En saa häneltä minkäänlaista tukea vieläkään kun olen itse jo aikuinen mutta sen sijaan hän on loukkaantunut kun en 'huomioi häntä riittävästi', ikään kuin minun kuuluisi yökaudet miettiä äitini hyvinvointia ja viihtymistä mutta minun hyvinvointini ei kyllä kiinnosta häntä pätkääkään. Vaikka hän on ainoa äitini.
Kuten moni on jo todennut, syy lapsen vaikeuksiin heijastuu sinusta. Tiedän, sillä meillä sama juttu. Lapsi (ekaluokkalainen tyttö) on vaikea, impulsiivinen, empatia- ja sympatiakyvytön.
Ongelmat vain lisääntyvät, mitä enemmän itse huomioi lapsen huonoa käytöstä, sättii ja pettyy hänen käytökseensä jatkuvasti. Olemme käyneet asiasta keskustelemassa perheneuvolassa, jonka ansiosta asiat on helpottunut. Lapsi on hyväksyttävä sellaisenaan kuin hän on ja muutettava omaa asennetta. Ei muuten ole helppoa. Yritettävä vaan on, sillä se nyt vaan on oma lapsi!
Alue: Aihe vapaa
Vanhempi lapsesi käyttäytyy juuri sinun vuoksi niinkui käyttäytyy. Ei siinä sanoja ees tarvita,ku lapsi kopioi tavat ja toimintamallit vanhemmiltaan.
Jos et haluakkaan osoittaa rakkauttaa,tottakai lapsi reagoi siihen.