tuntuu etten rakasta toista lastani

Oletko itse epävakaa luonteeltasi?

Lähipiirissäni on äiti, joka on itse kovin epävakaa. Hänellä on lapsensa kanssa samanlaisia ongelmia kuin sinulla. Syy mielestäni heidän kohdalla johtuu siitä miten hän kohtelee lastaan. Vanhemman tulisi koittaa olla tasapainoinen, eikä käyttäytyä kuin mikäkin raivohullu.

Tämä on arka paikka, josta on hyvin vaikea puhua kyseiselle henkilölle. Pelkään lapsen puolesta ja olen hukassa asian kanssa.... Miten asian voisi ilmaista nätisti..

Henkilössä, josta puhun on monta hyvää ominaisuutta, mutta vanhemman raivokohtaukset ym. pitäisi koittaa jättää pois lastensa lapsuudesta...

Itellä on kokemusta olla ei-haluttu tyttölapsi. Ikinä en saanut hellyyttä pienenä äidiltäni, mutta näin, että kaksi pikkusiskoa sitä saivat. Lopulta en sitä enää halunnutkaan, vaan kasvoin jotenkin kieroon vihaten äitiäni ja nyt aikuisenakin varmana siitä, ettei lapsia minulle koskaan tule (eikä nykyinen mieheni onneksi niitä haluakaan). Nyt aikuisiällä (itse olen jo reippaasti yli 30 vuotta) äiti on vierailuiden aikana yrittänyt lähtiessä alkaa halata minuakin, ja olo on kuin halaisi jotain tuntematonta kohteliaisuussyystä. 

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu jatkuu näköjään. No arvelinkin ettei vastaanotto ole hyvä. Täällä on kuitenkin tehty sellaisia oletuksia joita en ole sanonut. Esim tuo että puran vihaa lapseen. En! Nimenomaan pyrin siihen ettei lapsi tätä huomaa tai vaistoa. En millään tavalla osoita negatiivisia tunteitani hänelle. Tämän lapsen kanssa tehdään yhdessä asioita eikä veli saa sen enempää kun hänkään. Muistakaa että lapsen isä antaa sitä rakkautta ja hellyyttä myös.

Kyseessä on siis minun tunteet! Sisäiset tunteet joista en itsekään pidä ja haluaisin tuntea toisin. Todellakin tajuan miten väärin on ja pitääkö vielä kerrata miten vihaan itseäni tämän takia! Yhtä lailla tunnen pettymystä ja vihaa itseäni kohtaan koska tunnen näin. Sinänsä haukkuminen teiltä on ymmärrettävää. Eihän tälläisiä tunteita saisi olla. Äitimyytti ja oletus rakkaudesta elää niin vahvana.

Ja petehdyttyäni tuohon tyttöjen aspergeriin niin lapsellani itseasiassa on näitä oireita! Toisaalta koulussa ei ole koskaan tullut mitään ongelmia vaan koulu sujuu ja kavereita on.

Te jotka olitte huolissamme lapsen kaltoinkohtelusta niin olette väärässä. Pidän nämä tunteet ominani, lapselle en näytä millään tapaa! Tottakai joskus hermostun ja tulee riitaa mutta kenelle ei tulisi koskaan?

Ap

Kyllä ihminen vaistoaa toisen tunteet ja reagoi niihin.

Sinä kaltoinkohtelet lastasi, siitä ei mihinkään pääse

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oireilee kiintymyssuhteen vajavaisuutta. Hän kasvaa juuri niin kieroon, kun annetaan kasvaa.

Tuntuu tosi pahalle lapsesi puolesta.

T.psyk.sh

Tämä on tällainen mitään osaamaton valehoitaja täällä pasltalla, jos olisit oikeasti psykiatrinen sh, niin tietäisit, että kielletyistä tunteista ei pääse eroon kuin tunnistamalla ne ja käsittelemällä ne, ja havaitsisit, että juuri siihen ap nyt pyrkii. Ja sä haukut hänet? Hienoa! Not.

Sitten on tunteita, jotka menevät yli rajam että et voi niitä enää itse käsitellä. Tällaisia rajatapauksia on joku pedofilia, himo väkivaltaan ja aloittajan oudot toiveet oman lapsen kuolemasta. Aivan järkyttävää.

Kun me tavalliset vanhemmat täällä vain toivomme, että lapsillemme ei ikinä sattuisi mitään pahaa, niin ap hekumoi ihan toisenlaisilla jutuilla hyi. Nyt kun täällä kritisoidaan, lyön vetoa että aloittaja purkaa vihansa tyttäreensä. Tein poliisille ilmoituksen muuten, sillä Eerika-casen jälkeen ei tarvita enää yhtään kuoliaaksi vihattua lasta.

Kuolemalla fantasioinnissa meni minulla se raja.

Poliisit varmasti lähteekin tutkimaan tällaista ajatusrikosta.. Tiesitkö, että esim. raskaudenjälkeisessä masennuksessa on suht tavallista, että äiti voi toivoa lapsen kuolemaa tai jopa miettiä lapsen tappamista? Silti se ei ole rikos, ellei lähde tätä toteuttamaan. 

Hah, ap on paska äiti. Oikea ihmishirviö. Toivottavasti molemmat lapset viedään häneltä pois, ja seuraavaksi sterilisaatio ettei uusiakaan enää voi saada. Kammottavaa miten kukaan voi olla noin kylmä ja paha ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Annuk. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yleisempää kuin tiedetäänkään. Minulla oli hieno äitisuhde ja kamala isäsuhde lapsena. Tästä huolimatta vihaan tyttöjä enkä ikinä koskaan halua tyttöä. Tuskin pystyisin rakastamaan. En haluaisi imettää ja luultavasti haluaisin äkkiä töihin takaisin. Minulla on poika ja voi olla etten halua enempää lapsia koska riski saada tyttö on kuitenkin aika suuri!

Tämä kuulostaa kamalalta mutta tältä minusta tuntuu :(

Olisiko niin että koska isäsi suhtautui sinuun huonosti ja sitä kautta vaurioitti minäkuvaasi ja kykyäsi nähdä itsesi rakastamisen arvoisena, et haluaisi tyttöä koska näkisit siinä tytössä itsesi jota sinun siten olisi mahdotonta rakastaa?

En ole asiaa koskaan noin ajatellut. Tuossa on paljon järkeä ja voi noin hyvinkin olla. Jokin ongelmahan siinä on etten tyttöä halua. Näkisin luultavasti itseni hänessä. Sitä en halua. Liikaa tuskaa. Kiitos sanoistasi! Olen vain ajatellut olevani paha ihminen ajatusteni takia.

Ihan oikein olet ajatellut, sinä OLET paha ihminen etkä ansaitse sitä kilttiäkään lasta elämääsi.

Voi ap..

Pokkana väität siis että jos esim.miehesi ei rakastaisi sinua,olisit etova ja luonnevikainen hänen mielestään,hän vihaisi sinua,toivoisi kuolemaasi,MUTTA hän ei kertoisi tästä sinulle,YRITTÄISI kohdella sinua normien mukaan,niin sinä et tietäisi minkään asian olevan muutoin kuin hyvin ja normaalisti ja ihan normi suhde meillä-fiiliksellä.

Ei ap mitään apuja hae.

Toivoisin että menettäisit sen sun kiltin lapsen ja jäisit opettelemaan sitä äidinrakkautta sen vihaamasi lapsen kanssa. Se olisi kohtalo jonka ansaitset.

Minulla oli kamala lapsuus. Jouduin elämään hirviöäidin kanssa, joka suosi jatkuvasti isoveljeäni. Suosiminen on henkisen ja fyysisen väkivallan lisäksi pahinta, mitä vanhempi voi lapselleen tehdä. Ja samalla pilata sisarussuhteen kokonaan.

Isoveljeni oli täydellinen, reipas, sosiaalinen ja oikea vanhempien kiiltokuva. Hän sai kaiken haluavansa. Vain hänelle ostettiin vaatteita ja kustannettiin kalliit harrastukset. Minä en saanut ikinä mitään uutta. Minulle kelpasi reikäiset ja sotkuiset vaatteet ja en saanut koskaan harrastaa sitä mitä halusin, koska se oli niin kallista. Veli sai kuitenkin käydä useissa eri harrastuksissa. Minua pilkattiin, arvosteltiin, lytättiin ja vertailtiin jatkuvasti "täydelliseen" veljeeni.

Kyllä lapsi todellakin tiedostaa rakkauden puuttumisen ja äidin vihan. Olen niin katkera, enkä tule koskaan antamaan äidilleni anteeksi. Muusta en enää aikuisena jaksa välittää, mutta äidin takia suhteeni veljeen on lopullisesti pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Voi ap..

Pokkana väität siis että jos esim.miehesi ei rakastaisi sinua,olisit etova ja luonnevikainen hänen mielestään,hän vihaisi sinua,toivoisi kuolemaasi,MUTTA hän ei kertoisi tästä sinulle,YRITTÄISI kohdella sinua normien mukaan,niin sinä et tietäisi minkään asian olevan muutoin kuin hyvin ja normaalisti ja ihan normi suhde meillä-fiiliksellä.

Ap,

Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä ajatuksia tämä herättää sinussa.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että menettäisit sen sun kiltin lapsen ja jäisit opettelemaan sitä äidinrakkautta sen vihaamasi lapsen kanssa. Se olisi kohtalo jonka ansaitset.

Hmm... ootko koskaan miettinyt tuon oman päänuppisi tilaa?

Sama koskee monta muutakin kommentoijaa täällä. Teillä on vähintään yhtä kauheita ajatuksia, ellei vielä pahempiakin. Ja te vielä kirjoitatte ne toiselle suoraan!

Ap sentään ei sano niitä lapselleen ääneen ja haluaa niiden ajatusten katoavan. 

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että menettäisit sen sun kiltin lapsen ja jäisit opettelemaan sitä äidinrakkautta sen vihaamasi lapsen kanssa. Se olisi kohtalo jonka ansaitset.

miksi lasta pitäisi sinusta rankaista siitä että äidillä on myös niitä kiellettyjä tunteita? eikö tuo olisi yhtä lailla rangaistus sitä nuoremaa lasta ja äitiä kohtaan. Onpa nerokasta taas... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ap..

Pokkana väität siis että jos esim.miehesi ei rakastaisi sinua,olisit etova ja luonnevikainen hänen mielestään,hän vihaisi sinua,toivoisi kuolemaasi,MUTTA hän ei kertoisi tästä sinulle,YRITTÄISI kohdella sinua normien mukaan,niin sinä et tietäisi minkään asian olevan muutoin kuin hyvin ja normaalisti ja ihan normi suhde meillä-fiiliksellä.

Ap,

Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä ajatuksia tämä herättää sinussa.

no onko ap muka "pokkana väittänyt" mitään tuollaista? parisuhdetta on myös vähän paha verrata vanhemmuuteen koska suhteesta voi lähteä ja jatkaa elämää ilman toista, toiselle aikuiselle ei ole lopulta velvollinen yhtään mistään. Jos vihaa niin voi häipyä, yksinkertaista. Vanhemmuudessa homma onkin sitten ihan eri. Silloin hoidetaan hommat vaikka siitä velvollisuudesta. Osa kommentoijista on todella typeriä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, luin vain ekan sivun joten en tiedä, onko tätä jo kysytty: onko sinun omassa lapsuudessasi ollut jotakin käsittelemättömiä traumoja, esim. seksuaalista hyväksikäyttöä, minkä vuoksi lapsen sukupuoli aiheuttaisi sinussa kovaa ahdistusta? Sanoit myös, ettet siedä sen ikäisiä tyttöjä kuin oma tyttösi on nyt – tapahtuiko sinulle jotain pahaa siinä iässä?

ap on kertonut että traumoja on mm. äitisuhde on ollut huono ja aiheuttanut ahdistusta. Minuakin kiinnostaa tuon hyväksikäytön mahdollisuus koska inho on noin vahva? monellahan on huono äiti suhde, minullakin (vähätteluyä ja haukkumista lähinnä) mutta tyttöä toivoin kovasti joka raskaudessa. Ja kun lopulta sain niin en missään nimessä toista äitini tekemisiä!  eikä siis ap myöskään näin tee mutta traumat voi painaa hyvin vahvastikin ja tunteitaan kun on vaikea olla tuntematta

Kuulostaa kamalalta tilanteelta. Mulla ei ole vastaavia tunteita omia lapsia kohtaan, mutta pystyn sikäli samaistumaan tilanteeseesi, että minulla on lähipiirissä useampia lapsia, joista en pidä. Erityisesti inhoan kummipoikaani. Hän on ollut pikkupojasta asti iljettävä, itsekäs, kiittämätön, huonokäytöksinen pikku sontiainen. Pojan pikkusisaret ovat aivan ihania ja kivoja tyyppejä, joten ei se pelkästä kasvatuksesta voi johtua (lapsilla eri isät - poika on perinyt oman isänsä iljettävän luonteen). Aina silloin harvoin kun lasta pakotettuna tapaan, ottaa päähän, että miksi minun pitää olla juuri tämän lapsen kummi, kun perheessä olisi niitä kivojakin lapsia. Olen vihdoin päättänyt, että lakkaan pitämästä lapseen yhteyttä, kun se yhteydenpito ei anna minulle muuta kuin vitutusta.

On kamalaa huomata, että valitsee suosikkeja lasten joukosta, mutta niin se vain menee. Kaikista ei voi tykätä. Pitää vain yrittää kohdella lapsia tasapuolisesti ja olla näyttämättä negatiivisia tunteitaan.

Olen ollut moneen kertaan kiitollinen siitä, että pidän omista lapsistani aidosti ihmisinä ja persoonina. Rakkauteni lapsiani kohtaan ei ole minulle itsestäänselvä asia, mutta minulla on käynyt asiassa hyvä tuuri.

Vierailija kirjoitti:

Q kirjoitti:

Ap, hae apua. Sitä saa kyllä kun sitä vaatii. Lapsesi ei sen sijaan voi auttaa itseään. Anna hänet pois, se olisi kaikille paras ratkaisu. On tavattoman itsekästä olla tekemättä lasua sen takia että pelkäät menettäväsi toisen lapsesi. Ehkä et rakasta toista lastasikaan, ehkä et kykene rakastamaan? Ehkä haluat pitää toisen lapsesi vain omia itsekkäitä tarpeitasi varten? 

Onhan tietysti mahdollista, että lapsellasi on jokin oireyhtymä tai jopa persoonallisuushäiriö, mutta silloin lapsi pitää taistella tutkimuksiin. Se on velvollisuutesi, kun olet lapsia tähän maailmaan päättänyt hankkia.

Ja sympatiaa tai ymmärrystä minulta ei heru, oli asia mitenpäin vain. Sinä olet aikuinen ja vain sinä voit auttaa itseäsi ja lapsiasi.

Sinä et sitten ymmärrä, läskiaivoinen idiootti, että sympatia ja ymmärrys auttaisi aloittajaa paljon paremmin kuin typerä itsekkääksi haukkuminen? Siis ei ymmärrys sille, että lapsi saa kokea ikäviä, vaan sille, että tällaisetkin tunteet ovat hyväksyttäviä ja ne voidaan käsitellä. Koska tunne on aina oikein. Teot ovat täysin eri asia.

Oi ironiaa.

Hienoa ap, että halasit tyttöäsi tänään. Se on alku jollekin uudelle, lapsi tuntee olevansa tärkeä ja rakkauden arvoinen vielä jonain päivänä, kunhan vain haet apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ap..

Pokkana väität siis että jos esim.miehesi ei rakastaisi sinua,olisit etova ja luonnevikainen hänen mielestään,hän vihaisi sinua,toivoisi kuolemaasi,MUTTA hän ei kertoisi tästä sinulle,YRITTÄISI kohdella sinua normien mukaan,niin sinä et tietäisi minkään asian olevan muutoin kuin hyvin ja normaalisti ja ihan normi suhde meillä-fiiliksellä.

Ap,

Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä ajatuksia tämä herättää sinussa.

no onko ap muka "pokkana väittänyt" mitään tuollaista? parisuhdetta on myös vähän paha verrata vanhemmuuteen koska suhteesta voi lähteä ja jatkaa elämää ilman toista, toiselle aikuiselle ei ole lopulta velvollinen yhtään mistään. Jos vihaa niin voi häipyä, yksinkertaista. Vanhemmuudessa homma onkin sitten ihan eri. Silloin hoidetaan hommat vaikka siitä velvollisuudesta. Osa kommentoijista on todella typeriä ihmisiä.[/quot

Kyllä ap on kertonut nämä sairaat tunteensa.lue koko ketju.

Olet vain tyhmä kun et tajunnut kirjoituksen pointtia.

Temperamentti on synnynnäinen piirre, ja valitettavasti toisilla ihmisillä on muiden ihmisten kannalta hankalampi temperamentti kuin toisilla.

On täysin mahdollista, että ap:n tytär sattuu olemaan ihan syntyjään, ilman mitään ympäristön vaikutusta, ikävä luonne. Epämiellyttävä. Sellaisia ihmisiä on.

Assi hän ei mitenkään välttämättä ole tai muutenkaan neurologisesti haasteellinen, tyttöassit kun ovat erittäin usein pikemminkin helppoja lapsia, kilttejä ja hiljaisia. Eivät aina, mutta usein.

Mutta koita ap saada apua, että jaksat. Yksi syy miksi itse olen jättänyt lapset tekemättä on se, että olen miettinyt: Mitä jos lapsen perusluonne on sellainen, että me vaan emme ihmisinä tule juttuun? Jos minulle esim. syntyisi tyttö, joka olisi täysin girly-girl ja haluaisi blingblingiä ja pinkkiä prinsessahömppää ja olisi yltiöemotionaalinen kuten veljentyttöni -no, en minä osaisi olla sellaisen lapsen äiti, enkä haluaisikaan koska en arvosta sellaisia ihmisiä ollenkaan. Mutta lapsi voisi hyvinkin olla juuri sellainen, tuossakin lapsessa ko. piirteet on olleet olemassa ihan selvästi heti, ei sitä ole sellaiseksi kasvatettu.