Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
tuntuu etten rakasta toista lastani
05.03.2017 |
Tämä on vaikea aihe enkä ole koskaan puhunut näistä tunteista kenellekään. Mies jollain tapaa tietää tunteeni muttei ehkä ymmärrä miten todellista se on. Tiedän että tämä on kauhean väärin mutta en voi sille mitään. Tuntuu että täytyy purkaa tätä kuitenkin jonnekin.
Kyseessä on siis vanhempi lapseni, nyt 10 vuotias. Nuorempi on 6v. Nuorempaan syttyi heti hänen synnyttyään se paljon puhuttu äidin rakkaus ja häneen tunnen rakkautta ja kiintymystä nykyäänkin aivan toisella tapaa. Esikoiseen nämä tunteet ei koskaan heränneet ja osittain tajusin tämän vasta kun nuorempi syntyi. Toki esikoiseen jollain tavalla kiinnyin hänen ollessa pieni mutta jotenkin mitä isommaksi kasvoi niin sitä enemmän tuli niitä ajatuksia etten oikein edes välitä hänestä, en haluaisi olla lähellä tai tehdä mitään ylimääräistä hänen kanssa.
Joskus tulee semmoinen sääli häntä kohtaan ja yritän pakottaa itseni välittämään hänestä mutta suurimmaksi osaksi en tunne mitään. Kyseinen lapsi on todella raivostuttava luonteeltaan, tyytymätön, tottelematon ja muutenkin sellainen josta ei ole helppo pitää.
Uutena tunteena on jonkinlainen vastenmielisyys häntä kohtaan. Tiedostan muutenkin että "inhoan" tuon ikäisiä tyttölapsia ja heissä on jotain kuvottavaa. En todellakaan tiedä miksi. Jotenkin esikoisen tulo tähän ikään on pahentanut negatiivisia tunteita. Toivon ihan oikeasti ettei häntä edes olisi. Mietin tätä joka päivä ja tuntuu että elämä on ihan pilalla.
Tiedän että minut haukutaan täällä enkä odota että kaikki ymmärtää. Ehkä se on sitten oikein minulle.
Kommentit (327)
Tekee niin pahaa lukea näitä kommentteja ja ehkä on parempi etten enää luekkaan. Rakastan lapsiani valtavasti ja kun katson nytkin suloisia lapsiani niin ajattelen että tuntuisi kauhealle jos valehtelisin lapselleni ja kirjoittaisin siitä vielä pahaa muille ihmisille en ymmärrä miten ne jotka eivät rakasta omia lapsiaan pystyvät edes nukkumaan tai elämään valheittensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla tasapuolinen muttei ole helppoa kun tunteita ei vaan ole. Tuntuu että jos yrittää tsempata ja tehdä jotain kivaa pelkästään hänen kanssa tai molempien niin tämä lapsi pilaa kaiken lapsellisella kiukuttelulla ja valittamisella. En tosiaan tiedä onko kyse edes siitä etten häntä rakasta vaan ihan hänen luonteesta. En suoraan sanottuna usko että kukaan voisi pitää tuollaisesta lapsesta oikeasti. Oon vaan niin pettynyt ja vihainen näistä tunteista. Itselleni siis. Kuitenkin pystyn tuntemaan normaaleja äidin tunteita koska teen niin nuorempaa kohtaan. Esikoisesta en oikeasti vaan välitä. En usko että olen oikeasti ainut joka tuntee näin mutta tiedän ettei tästä sovi puhua.
Ap
Miten niin ei sovi puhua?
Tuo on sen kokoluokan ongelma SINUSSA että SINUN pitää mennä se puhumaan jollekin ammattilaiselle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla tasapuolinen muttei ole helppoa kun tunteita ei vaan ole. Tuntuu että jos yrittää tsempata ja tehdä jotain kivaa pelkästään hänen kanssa tai molempien niin tämä lapsi pilaa kaiken lapsellisella kiukuttelulla ja valittamisella. En tosiaan tiedä onko kyse edes siitä etten häntä rakasta vaan ihan hänen luonteesta. En suoraan sanottuna usko että kukaan voisi pitää tuollaisesta lapsesta oikeasti. Oon vaan niin pettynyt ja vihainen näistä tunteista. Itselleni siis. Kuitenkin pystyn tuntemaan normaaleja äidin tunteita koska teen niin nuorempaa kohtaan. Esikoisesta en oikeasti vaan välitä. En usko että olen oikeasti ainut joka tuntee näin mutta tiedän ettei tästä sovi puhua.
Ja mitenkähän niin ei kukaan voisi pitää tuollaisesta lapsesta!!!?? Mitä hän on sinulle siis tehnyt? Miksi hän kiukuttelee sinulle? Ei syy ole lapsessa vaan vanhemmissa jotka sen kasvattavat niistä tulee sitä mitä itse olet!!! Vaikka sanot ettet näytä että inhoat lastasi niin kyllä lapsesi sen vaistoaa, ei se tyhmä ole!
Mitä hyvää lapsessasi on?
Millainen sinun lapsuutesi oli ja miten sinun alkavaan murrosikään suhtauduttiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"yleensäkin esim fantasiat lapsensa vahingoittamisesta ym ovat yleisiä. Ne kuitenkin ovat tabuja."
Olisiko tähän joku lähde? Vähän vaikea uskoa että yleisesti ajatellaan että hitsi olisipa mahtava vahingoittaa omaa lastani.
En ole yhtä sairasta lukenut, kun täältä palstalta hetki sitten 305:n kirjoittamana. Ehkä 305 kirjoittaa persoonallisuushäiriöisen tai narsistisen äidin ajatuksia, omiaan.
Minusta 305:n kirjoitus on melko yks yhteen psykoanalyytikko Elina Reenkolan kirjasta Nainen ja viha. Ja monissa lukemissani psykoanalyyttisissa teksteissä on vastaavanlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Olen se, jolle sanottiin hyvin usein, että olen, iljettävä ja inhottava, ettei minuun siksi voi mm. koske, kun se herättää niin voimakasta vastenmielisyyttä äidissäni. Joten minua ei koskaan kosketettu (jos muutamaa isän toimesta toimitettua pahoinpitelyä lasketa). Jos ilmaisin tunteeni vastine oli "harmi ettei lapsiaan voi valita, jos voisi valitsisin toisin". Vastenmielisyyttä kuulemma aiheutti myös ihan puhtaasti ulkonäköni. Olin kuulemma heikkolahjainen, en edes keskinkertainen. Eikä minusta siksi voisi koskaan tulla mitään. Ap:n lapsen iässä sain kuulla "en rakasta sinua, en tule koskaan rakastamaan, joten älä koskaan odota tai toivo minulta mitään", luento siitä, että pettymykset on tällöin omaa syytäni. Jos älyän olla odottamatta/toivomatta rakkautta, en myöskään pety. Mitä nopeammin opin asian, sitä parempi. Aina jos ja kun pettymys tulee, se on omaa syytäni, voin vain syyttää itseäni.
Ja tämä on vain jäävuorenhuippu. Elin sitä sietämätöntä todellisuutta 365 päivää vuodessa, useiden vuosien ajan.
Haluaako joku kysyä jotain?