Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

2500 euroa kulutusluottoa lastenvaatteiden vuoksi - olin tyhmä ja haluan kertoa oman tarinani varoitukseksi muille

Vierailija
18.01.2017 |

Kävi se tyypillinen elämänkulku. Seurusteltiin muutama vuosi, mentiin naimisiin, tulin raskaaksi, jäin pois töistä, saatiin ihana vauva. Vauva-aika oli toki rankkaa, mutta myös heittämällä elämäni ihaninta aikaa. Kun esikoinen täytti vuoden, jätettiin ehkäisy pois ja seuraavasta kierrosta tulinkin raskaaksi. Raskausaikana mies sai työtarjouksen josta ei voinut kieltäytyä, joten muutimme n. 150 kilometrin päähän molempien kotipaikkakunnalta ja ostimme asunnon. Toinen, ihana vauva syntyi.

Hakeuduin jo raskausaikana uudella paikkakunnalla avoimeen perhekerhotoimintaan, koska en tuntenut sieltä ketään. Porukka olikin kivaa ja sain uusia kavereita, osaa kutsun nykyään jopa ystäviksi. En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen. Tähän asti olin pukenut lapset ihan tavallisesti, ostanut vaatteet ketjukaupoista ja kirppareilta, omaan makuun sopivia toki.

Noin kaksi vuotta sitten se alkoi kuitenkin iskeä tähänkin talouteen. Muistan vieläkin ensimmäisen askeleen. Ajattelin, että olisi tosi kiva ottaa lapsista joulukorttikuva, jossa molemmilla on Popin raitaa. Tilasin molemmille yläosa-alaosa-setit ja alennusosiosta löysin vauvalle pari kivaa bodya. Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.

Ensimmäisen kerran ostin lastenvaatteita osamaksulla n. 1,5 vuotta sitten, kun minun oli PAKKO saada lapsille Mini Rodinin toppahaalarit asusteineen. Tässä vaiheessa budjetti ei enää kestänyt 500 euron kertatilausta, etenkin kun rahaa meni lastenvaatteisiin muutenkin. Mini Rodinista tuli Gugguun ja Papun ohella se the juttu.

Varovaisen arvion mukaan olen kuluttanut lastenvaatteisiin ja trendikkäisiin lastentarvikkeisiin lähemmäs 10 000 euroa kahden viimeisen vuoden aikana. Kaiken suinkaan liikenevän rahan olen käyttänyt lastenvaatteisiin ja olen naimisissa monien osamaksuvälittäjien kanssa. Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en - kun tykkäsin niistä kaikista. Irtisanoin kuntosalikortin, vaikka tykkäsin jumpista kovasti, koska halusin käyttää säästyvät rahat lastenvaatteisiin. Saihan säästyneillä rahoilla yhden Mini Rodinin "onsien" kuukaudessa. Vaihdoin ihan hyvät ja toimivat käytettynä ostetut Brion tuplat Bugaboihin kaikilla herkuilla, koska sellaiset kuului olla.

Pari kuukautta sitten heräsin. En tiedä miksi, mutta jostain syystä katsoin Gugguu Porinoita ihan eri silmin. Mietin, että ei helvetti, ovatko nämä ihmiset tosissaan, jauhavat jostakin trikoorievuista satojen kommenttien mittaisissa ketjuissa. Sitten silmäni rävähtivät auki kunnolla, kun tajusin, että minä en ole mitenkään kesyimmästä päästä tässä hommassa, ehkä päinvastoin. Tunnustin miehelle, vaikka ollakseni rehellinen olenkin vähän katkera siitä, ettei hän muka huomannut mitään. Miten se on mahdollista, kun koti muuttuu postikonttoriksi ja kaksivuotiaalle on kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä?

Maksan tuota velkaa pois vielä pitkään, liian pitkään. Olen koko "harrastukseni" ajan maksanut osamaksuja myös pois, eikä luonto vielä anna periksi katsoa, millaisissa lukemissa on pahimmillaan liikuttu. Haluan anonyymisti jakaa tarinani, jotta muut äidit osaisivat tätä onkaloa välttää - lastenvaatteista tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan.

Kommentit (468)

Vierailija
361/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Myönnän välillä ihmetelleeni miten joillan nuorilla työssä käymättömillä mammoilla on varaa pukea lapsensa aina uusiin ja kalliisiin merkkivaatteisiin. Tässä siis selitys, vaatteet hankitaan velkarahalla. 😮

Mä oon myös ajoittain ihmetellyt, kun harva hyvätuloinen perhekään (jossa molemmat vanhemmat töissä ja perheen bruttotulot yli 10k) raaskii ostella pienille lapsille noita merkkivaatteita, jotka kuitenkin käy pieneksi parissa kuukaudessa.

Vierailija
362/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on semmoinen vaimo joka vaateostoksilla käydessään sanoo että "ostin housut, maksoi vaan 20 euroa" mutta sitten kun vähän aikaa tenttaa niin alkaa tulla luetteloa että on pari paitaa ja jotain muuta kun ei ole koskaan mitään päälle pantavaa.

No, hän ei tiedä vielä että avioeropaperit täytellään kohta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
363/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En oikein näin lapsiperheellisenä tajua niitä tupsumyssyjä. Eihän siihen mahdu edes huppu päähän jos vaikka alkaa hieman sadella. Vai onko ne karvahatut vedenpitäviä? Joskus lapsella oli Kivatin huppuhattu ja siinä pienet pampulat, ne mahtui vielä hupun alle mutta ne pään kokoiset tupsut niin luulisi olevan epämukavatkin?

Missä gugguun pipossa on pään kokoinen tupsu? Meidän päiväkodin lapsilla mahtuu kyllä huppu tupsupiponkin kanssa, sanoin omilla lapsilla. Toiseksi mitä joku pikku sade haittaa jos on pipo? Sen piponhan voi laittaa kuivumaan, kuljen itsekin villapipo päässä sateella ilman ongelmaa.

Kuulostaa nämä merkkivaatteiden haukkumiset vähän keksimällä keksityiltä. Ihan sama jos ei omaan estetiikkaan sovi tai rahat ei riitä tmv. Mutta tällaiset ihmeelliset keksityt väitteet saa miettimään niitä todellisia motiiveja.

Vierailija
364/468 |

No ei meidän lapsilla kyllä mahdu huppu sen Gugguun tupsun päälle. Meillä on lisäksi tupsuton hattu olemassa, sitä pidetään sitten sadekelillä ja pyöräillessä. Kaksi pipoa on oltava kuitenkin, että on varakappale jos yksi häviää/kastuu, joten toinen voi yhtä hyvin olla isotupsuinen. Lapset sitä paitsi rakastaa niitä tupsuja, saivat valita pipot ja molemmat halusi mahdollisimman paljon ja isoja tupsuja 😅

Vierailija
365/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos koronan ei ole vielä jouduttu mammakerhoihin, niitä etukäteen pelkäsin, koska en vaan pysty samaistumaan tähän ajatusmaailmaan. Mielestäni molot ym. ovat tosi rumia, aivan ylihintaisia ja koot/istuvuus ihan mitä sattuu. En tykkää ollenkaan. Ostin juuri eurolla kirpparilta kivan haalarin, joka on Suomessa valmistettu. Todennäköisesti jostain ysäriltä äitiyspakkauksessa ollut. Todella söpö. Sen verran hulluttelen, että kerään Suomessa valmistettuja vauvan vaatteita. Toki maksan niistä 1-3e max jos ovat siistejä. 

En tiedä miten kestän jos ja kun joudun näihin piireihin. Varakkaalla asuinalueella on välillä ikävää, kun trendit ei kuulu meidän arvomaailmaan.

N31

Vierailija
366/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä kun monet tuntuu tietävän, että gugguu ym on ruma ja ylihinnoiteltu, niin mistä sitten löytyisi halvempi pipo vastaavilla ominaisuuksilla? Vuoren pitäisi olla (luomu) puuvillaa, päällinen merinovillaa, mulesing-vapaata tietenkin. Riittävän paksu ja lämmin. Valmistettu mieluiten Suomessa, mutta myös muut Eu-maat on ok. Ei ole nimittäin tullut vastaan yhtään alle 30e hintaista 🤔

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
367/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

On se jumalauta vaikeaa elää naisen kanssa, kun pitäs olla ajatustenlukijakin piip piip minä en tee virheitä. Mies teki kun ei keskeyttänyt minua. Aivan pelle koko tapaus.

Lisäksi en ois ikinä uskonu että jotkut voivat lasten merkkivaatteisiin :D siis haloo tuhlata tommosia summia aivan uskomaton keissi.

Vierailija
368/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun monet tuntuu tietävän, että gugguu ym on ruma ja ylihinnoiteltu, niin mistä sitten löytyisi halvempi pipo vastaavilla ominaisuuksilla? Vuoren pitäisi olla (luomu) puuvillaa, päällinen merinovillaa, mulesing-vapaata tietenkin. Riittävän paksu ja lämmin. Valmistettu mieluiten Suomessa, mutta myös muut Eu-maat on ok. Ei ole nimittäin tullut vastaan yhtään alle 30e hintaista 🤔

Neulo itse joku villapipo. Mullon vielä noita vanhoja hiiihtopipoja, vähän kutistat niin ei tarvii pätee sosiaalisessa mediassa. Pääasia on pääasia ja lämmin pää...

Aivan mennyt pelleksi koko akkalaumat. Mulesing-vapaata :DDDDDDD

Voi jeesus sentään teidän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
369/468 |

No jos sinä haluat tukea lampaiden rääkkäystä niin siitä vaan, minä en halua. En halua myöskään että pipon on tehnyt joku orjapalkalla surkeissa olosuhteissa. Ja ei, en neulo itse pipoa koska en osaa tehdä sitä riittävän hyvin. Jos tilaan joltain neulojalta niin hintaa tulee vielä enemmän (katsopa huvikseen paljonko myssyfarmin pipot maksaa). Vanhat hiihtopipot on yleensä akryyliä, ehkä hirvein materiaali ikinä kun tukka menee niin sähköiseksi ja takkuun, muistan sen erittäin hyvin omasta lapsuudesta.

Vierailija
370/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun lapsilla on samat pipot kun mulla ysärinä. Ne on niiden mielestä ihan parhaat. Mummo kutoi, maksoi 5mk / kpl💁

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
371/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun monet tuntuu tietävän, että gugguu ym on ruma ja ylihinnoiteltu, niin mistä sitten löytyisi halvempi pipo vastaavilla ominaisuuksilla? Vuoren pitäisi olla (luomu) puuvillaa, päällinen merinovillaa, mulesing-vapaata tietenkin. Riittävän paksu ja lämmin. Valmistettu mieluiten Suomessa, mutta myös muut Eu-maat on ok. Ei ole nimittäin tullut vastaan yhtään alle 30e hintaista 🤔

No jopas on ominaisuuksia lasten myssykälle. Noita pipoja muutenkin katoaa tuon tuosta. Sitä on Suomessa lapset juosseet mummon tekemät villapipot päässä viimeiset sata vuotta ja hyvin pärjännyt :D

Mä muuten vihasin lapsena pipoja ja hattuja, vihaan niitä vieläkin. Ja silti musta kasvoi ihan järkevä ja suht akateeminen ihminen :D

Vierailija
372/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli ennen sellainen hauska merkkivaatehullu naapuri. Nainen oli henkilökohtainen avustaja ja mies jakeluautokuski, tai ovat kai vieläkin, mutta mitään miljardeja eivät siis voineet niissä hommissa tienata. Eivätkä varmaan perineetkään mitään, kun toisen kodittomaksi joutunutta isääkin majoittivat jossain välissä luonaan pitkät pätkät, oli eri kivaa kun se siellä sekavana heilui meidän pihoilla. Rahojen vähyydestä kieli myös se, että nainen piti äitiyslomaa aina ihan muutaman kuukauden ennen kuin palasi töihin, eli käytännössä äiti hoiti lapsia aamut ja viikonloput ja isä arki-iltapäivät, kun jakeluvuoronsa loppui yleensä jo klo 14. Koskaan ei käynyt jutuista ilmi, että missään olisivat perheenä käyneet, aina vaan oli jompikumpi töissä.  

Heillä oli kuitenkin kolme lasta, joilla aina ihan vimpan päälle merkkivaatteet. Nauratti joskus hieman, kun 2-vuotiaalla oli Hunterin kumisaappaat jalassa siellä keskellä Espoon perämetsää. Se nainen tiesi ihan kaiken haalareista ja jaksoi jutella jostain mini rodinin kuoseista vaikka koko päivän, joka sesongille oli useampi haalari hankittu. Juuri mistään muusta ei sitten osannutkaan jutella ja itsellään oli aina päällä samanlainen, merkitön musta trikooasu (leggarit ja joku paita), eli joko rahat eivät riittäneet enää omiin vaatteisiin tai sitten kiinnostus loppui ennen sitä, mene ja tiedä. 

Oli jotenkin ihan ihmeellinen kokonaisuus, jäi mieleen, jotenkin niin suuri epäsuhta ne merkkivaatteet vs. muu heidän meininkinsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
373/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun monet tuntuu tietävän, että gugguu ym on ruma ja ylihinnoiteltu, niin mistä sitten löytyisi halvempi pipo vastaavilla ominaisuuksilla? Vuoren pitäisi olla (luomu) puuvillaa, päällinen merinovillaa, mulesing-vapaata tietenkin. Riittävän paksu ja lämmin. Valmistettu mieluiten Suomessa, mutta myös muut Eu-maat on ok. Ei ole nimittäin tullut vastaan yhtään alle 30e hintaista 🤔

No jopas on ominaisuuksia lasten myssykälle. Noita pipoja muutenkin katoaa tuon tuosta. Sitä on Suomessa lapset juosseet mummon tekemät villapipot päässä viimeiset sata vuotta ja hyvin pärjännyt :D

Mä muuten vihasin lapsena pipoja ja hattuja, vihaan niitä vieläkin. Ja silti musta kasvoi ihan järkevä ja suht akateeminen ihminen :D

Niin vihasin minäkin, koska ne joko kutitti (villaiset) tai sähköisti tukan (akryyliset). Siitä syystä haluaisin lapsilleni sellaiset pipot että niitä on kiva pitää, ei tarvitsisi kehittää jotain loppuelämän pipokammoa.

Vierailija
374/468 |

Ymmärrän jos ei ole rahaa niin ei varmaan kiinnosta eettiset aspektit, itselläni sen sijaan on sen verran rahaa etten millään veny periaatteitani vastaan säästäkseni jonkun kympin. En osta rääkättyjen lampaiden villasta tehtyjä tuotteita ja mieluummin laitan rahani suomalaiselle Suomeen veroja maksavalle firmalle sen sijaan että ostaisin vähän halvemmalla vaikka lindexiltä tai henkkamaukalta. Jos laitan oikeudenmukaisuuden vaa’alle lampaiden mulesingin ja minun hyvin toimeen tulevan ihmisen 20€ säästön niin lopputulos on aika selvä. Ja rahaa jää säästää lapselle ja laittaa muuhunkin.

-Eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
375/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei vttu nämä ääripäät on hauskoja. Joko lapsesi on yltä päältä Gugguussa tai sitten kilpaillaan kenen lapsella on vanhimmat ja halvimmat vaatteet. ”Minun lapsi käyttää mummo vainaan virkattua myssyä, jossa aavistus lehmän lantaa tupsussa. Asumme varakkaalla alueella, mutta emme ole pinnallisia. Lapseni rakastaa 2 markan pipoaan.”

Pakko vetää överiks :D

Vierailija
376/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun monet tuntuu tietävän, että gugguu ym on ruma ja ylihinnoiteltu, niin mistä sitten löytyisi halvempi pipo vastaavilla ominaisuuksilla? Vuoren pitäisi olla (luomu) puuvillaa, päällinen merinovillaa, mulesing-vapaata tietenkin. Riittävän paksu ja lämmin. Valmistettu mieluiten Suomessa, mutta myös muut Eu-maat on ok. Ei ole nimittäin tullut vastaan yhtään alle 30e hintaista 🤔

No jopas on ominaisuuksia lasten myssykälle. Noita pipoja muutenkin katoaa tuon tuosta. Sitä on Suomessa lapset juosseet mummon tekemät villapipot päässä viimeiset sata vuotta ja hyvin pärjännyt :D

Mä muuten vihasin lapsena pipoja ja hattuja, vihaan niitä vieläkin. Ja silti musta kasvoi ihan järkevä ja suht akateeminen ihminen :D

Niin vihasin minäkin, koska ne joko kutitti (villaiset) tai sähköisti tukan (akryyliset). Siitä syystä haluaisin lapsilleni sellaiset pipot että niitä on kiva pitää, ei tarvitsisi kehittää jotain loppuelämän pipokammoa.

No ei oikeastaan siksi, vaikka moni kokeekin

pipojen materiaalit ikäviksi. Itse vihasin vain sitä tunnetta, että jotain on pään ympärillä. Ja monet pipot on muuten ihan hirveän kireitä.

Vierailija
377/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä oli myös tämä ongelma kun oli vauva ja taapero. Aikaisemmin olin ostanut itselle mutta kroppa jäi lihavaksi kotiäitiaikana niin aloin vaatettaa lapsia. Se oli sitä aikaa kun seurattiin blogeja ja maksettiin huuto.netissä blogistien lasten kamoista maltaita. Onneksi en sentään velaksi ostanut.

Vierailija
378/468 |
05.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei vttu nämä ääripäät on hauskoja. Joko lapsesi on yltä päältä Gugguussa tai sitten kilpaillaan kenen lapsella on vanhimmat ja halvimmat vaatteet. ”Minun lapsi käyttää mummo vainaan virkattua myssyä, jossa aavistus lehmän lantaa tupsussa. Asumme varakkaalla alueella, mutta emme ole pinnallisia. Lapseni rakastaa 2 markan pipoaan.”

Pakko vetää överiks :D

Totta! Tuntuu olevan kaksi ääripäätä!

Itselle tuo lastenvaate myöhötys ei ole auennut ollenkaan. Ymmärrän kyllä miksi joku ostaa lapselleen vaikka laadukkaat kengät tai haalarin. Mutta ne käyttövaatteet, joissa möyritään lattialla, ja ne pipot, designer nussukat ja tussukat, jotka maksaa 50€+.... whaaat...

Vierailija
379/468 |
06.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei vttu nämä ääripäät on hauskoja. Joko lapsesi on yltä päältä Gugguussa tai sitten kilpaillaan kenen lapsella on vanhimmat ja halvimmat vaatteet. ”Minun lapsi käyttää mummo vainaan virkattua myssyä, jossa aavistus lehmän lantaa tupsussa. Asumme varakkaalla alueella, mutta emme ole pinnallisia. Lapseni rakastaa 2 markan pipoaan.”

Pakko vetää överiks :D

Juu tämä. Joko kiillotetaan kupolia sillä, että käytetään niitä 50 vuotta vanhoja, lehmänsontaisia vaatteita tai sitten se toinen ääripää 🙄

Vierailija
380/468 |
06.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun monet tuntuu tietävän, että gugguu ym on ruma ja ylihinnoiteltu, niin mistä sitten löytyisi halvempi pipo vastaavilla ominaisuuksilla? Vuoren pitäisi olla (luomu) puuvillaa, päällinen merinovillaa, mulesing-vapaata tietenkin. Riittävän paksu ja lämmin. Valmistettu mieluiten Suomessa, mutta myös muut Eu-maat on ok. Ei ole nimittäin tullut vastaan yhtään alle 30e hintaista 🤔

No jopas on ominaisuuksia lasten myssykälle. Noita pipoja muutenkin katoaa tuon tuosta. Sitä on Suomessa lapset juosseet mummon tekemät villapipot päässä viimeiset sata vuotta ja hyvin pärjännyt :D

Mä muuten vihasin lapsena pipoja ja hattuja, vihaan niitä vieläkin. Ja silti musta kasvoi ihan järkevä ja suht akateeminen ihminen :D

Alkuperäinen kysymys on hyvä. Eettinen ja tietoinen kuluttaja tekee juuri nuo valinnat ja kaikkihan tiedämme, että se ei ole halpaa. Nämä ovat valintoja, joilla vaikutamme tähän maailmaan. Mahtavaa, että arjessa myssyvalinnoissa toimitaan eettisesti.

En ymmärrä mitä siinä on yläpeukuttamista, että joku tulee kertomaan kuinka vähemmän eettiselläkin pipolla korvat pysyy lämpimänä. Tottakai pysyy. Hieno juttu...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kaksi