Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen aikuinen ja silti vanhemmalla on minuun vielä ote? Miten irtautua?

Vierailija
18.01.2017 |

Ongelmani on, että olen vasta nelikymppisenä tajunnut, miten kontrolloiva ja vähättelevä kasvatusäitini edelleen haluaa käyttää valtaa minuun. En ole halunnut laittaa välejä poikki, etten menetä koko kasvattisuvun välejä. On kuitenkin vaikea olla hänen kanssa tekemisissä, on mm. epäkohtelias miehelleni, kommentoi lapseni painoa aina ääneen, ym. On kaiken kaikkiaan suorapuheinen ihminen. Olen hänelle myös jollain lailla kiitollisuudenvelassa. Miten voisin pitää häneen etäisyyden, ja olla pahoittamatta mieltä aina hänen kommenteista?

Kommentit (38)

Vierailija
1/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole mitään velkaa kasvattiäidillesi. Koita ensin keskustella asiasta asiallisesti k-äidin kanssa tai kirjoita vaikka kirje. Jos k-äiti ei tule vastaan asiassa, voitte pitää taukoa tapaamisissa, josko se auttaisi.

Sinun ja oman perheesi ei kuitenkaan tarvitse sietää loukkauksia mistään syystä. Jos lohduttaa niin itselläni sama tilanne ihan oman äitini kanssa ja taistelin pitkään myös tuon syyllisyydentunteen kanssa.

Vierailija
2/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kasvamalla aikuiseksi, minulla on hyvin kontrolloiva äiti, ihan biologinen, kuitenkin olen hänen kanssaan hyvissä väleissä.

Asia on sama kuin noilla "nainen määrää kaikesta avioliitossa"- elävillä miehillä, asiallisesti, mutta jämäkästi elät omaa elämääsi. Huumorilla saa myös paljon aikaan, voi äiti-kulta kun minä en tee noin vaikka sinä niin ajattelet. Kummasti uskovainen äitini ymmärsi, ettei kirkosta eronnut pari järjestä ristiäisiä, totesi vaan hiljaisesti että kai nyt jotkut juhlat vauvalle järjestetään.

En ymmärrä ihmisiä jotka laittavat välit poikki, jos toinen on hankala, kun nyt ei kaiketi puhuta sarjahukuttajan kaltaisista hirviöistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kommentteja?

Vierailija
4/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et ole mitään velkaa kasvattiäidillesi. Koita ensin keskustella asiasta asiallisesti k-äidin kanssa tai kirjoita vaikka kirje. Jos k-äiti ei tule vastaan asiassa, voitte pitää taukoa tapaamisissa, josko se auttaisi.

Sinun ja oman perheesi ei kuitenkaan tarvitse sietää loukkauksia mistään syystä. Jos lohduttaa niin itselläni sama tilanne ihan oman äitini kanssa ja taistelin pitkään myös tuon syyllisyydentunteen kanssa.

Kiitos kommentista. K-äiti loukkaantuu itse verisesti, jos hänelle huomauttaa että hänen kommenttinsa loukkaavat ihmisiä. Hänen mielestään nämä ihmiset ovat silloin yliherkkiä ja hän on vain rehellinen. Jostain syystä olen ennemmin itse arvellut olevani tosiaan liikaherkkä, sen sijaan että olisin ajatellut k-äidin olevan epäkohtelias ja vailla käytöstapoja. Miten tuollaista en aikuisena ihmisenä ole tajunnut, en ymmärrä. Ja tuo syyllisyys, hän kerran auttoi minua pienellä rahasummalla, nyt tuntuu kiittämättömältä sanoa mitään poikkipuolin.

Ap

Vierailija
5/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on marttyyriäiti. Syyllistää monesta asiasta. Kun en käy tarpeeksi usein, en auta häntä tarpeeksi vaikka on vanha ja sairas, en sitä enkä tätä. Hänellä on ongelmia, totta mutta onkominun tehtäväni elää hänen vaikeaa elämäänsä?

Vierailija
6/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kasvamalla aikuiseksi, minulla on hyvin kontrolloiva äiti, ihan biologinen, kuitenkin olen hänen kanssaan hyvissä väleissä.

Asia on sama kuin noilla "nainen määrää kaikesta avioliitossa"- elävillä miehillä, asiallisesti, mutta jämäkästi elät omaa elämääsi. Huumorilla saa myös paljon aikaan, voi äiti-kulta kun minä en tee noin vaikka sinä niin ajattelet. Kummasti uskovainen äitini ymmärsi, ettei kirkosta eronnut pari järjestä ristiäisiä, totesi vaan hiljaisesti että kai nyt jotkut juhlat vauvalle järjestetään.

En ymmärrä ihmisiä jotka laittavat välit poikki, jos toinen on hankala, kun nyt ei kaiketi puhuta sarjahukuttajan kaltaisista hirviöistä?

Ehkä minulla on tosiaan joku osa aikuistumisesta jäänyt tapahtumatta. Olen kyllä lähtenyt kasvatuskodista maailmalle, mutta tämä voimakastahtoinen ihminen on silti jäänyt mieleeni auktoriteettina. Minun pitäisi jotenkin tajuta hänet tavallisena ihmisenä omine puutteineen, ei yläpuolellani. Onko se manipulointi lapsena ollut niin vahvaa, ja minäkin olen ollut liian kiltti ja alistuva.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minullakin on kontrolloiva äiti. Häneen on pakko pitää isosti välimatkaa. Mikään normaali kommunikointi ei hänen kanssaan onnistu, sillä hän haluaa kontrolloida aivan kaiken. Ihan ajatuksista ja tunteista lähtien.

Silloin kun tavataan niin kommentit ovat luokkaa "älä pidä kättä noin, se näyttää rumalta" "ei saa kävellä noin pitkillä akselilla, naisen kuuluu sipsuttaa nätisti" ja näitä kommentteja ja ohjeita riittää niin isoihin kuin pieniinkin asioihin. Jos yrittää keventää huumorilla niin äiti alkaa huutamaan ja saattaa soittaa sukulaisille "eikö olekin niin ettei ole naisellista kävellä pitkillä askelilla" ja sitten vaahtoaa pää punaisena kuinka kaikki on sitä mieltä ja taas saa hävetä...

Kyllähän sen pari kertaa vuodessa kestää mutta enempään en kykene.

Sehän siinä tietysti on ongelma että ei kovin avoimesti voi pitää yhteyttä muuhunkaan sukuun. Äiti kun saa siitäkin raivareita, varmaan siksi kun ei pysty valvomaan ja kontrolloimaan yhteydenpitoa eikä keskustelunaiheita, eikä sitä että ilmeet on oikeat ja kädet kauniisti sylissä 😰

Vierailija
8/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nosto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä löydän ryhtiä ja uskallusta sanoa k-äitiä vastaan? Mitä esimerkiksi sanon hänelle kun hän seuraavan kerran sanoo lapselle, että on sinullekin tuota painoa kertynyt?

Ap

Vierailija
10/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nosto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanot, että ei ole kivaa kuunnella kun hän haukkuu lastasi. Tai laitat vaikka viestin vierailun jälkeen, ettet halua, että hän kommentoi lapsesi painoa koskaan lapsen kuullen. Kuulostaa ihan hirveältä ihmiseltä!

Hänellä ei ole mitään oikeutta arvostella lastasi, miestäsi tai elämääsi. Ehkä hän ei ymmärrä tekevänsä väärin, kun et puolusta itseäsi. Yksi puolustustapa on pitää taukoa hänestä. Voit sanoa, ettet halua aiheuttaa lapsellesi säröjä minäkuvaan hänen kommenttiensa takia. Voit myös laittaa samaan viestiin, että olet kyllästynyt kuulemaan miehesi haukkumista.

Puolusta heitä jotka sinua eniten rakastavat.

Myös miehelläni on sijaisäiti ja mieheni on ihan samanlainen kuin sinä, hän mm sanoo etten saa kysyä mitään miehen lapsuudesta sijaisperheessä (miehen sijaisisä hakkasi miestä). En tiedä, ehkä teillä sijaisperheessä kasvaneilla on jonkinlainen kiitollisuudenvelan tuntu taakkana, vaikkei pitäisi. Sijaisperheet yms saivat teistä rahaa, ja halusivat itse siihen työhön lähteä. Miehelleni nuo eivät ostaneet edes harrastusvälineitä, vaikka niihin saivat kyllä rahat... Ja kyllä, olen katkera mieheni puolesta. 

Vierailija
12/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikkein tärkein tehtävä elämässä on päästä omista vanhemmista irti vasta sitten on täysi aikuinen ! Nyt teet näin alat pitää vähitelleen ja enenevästi rajaa äitiisi joka suhteessa. Ole tekemisissä minimi. Jos kysyy niin sano että kun meillä on vain yksi elämä niin tämä on nyt sinun elämäsi . Yritä muotoilla asiat niin että hän joutuu alkuun vastaamaan kyllä.

Älä hyökkää vaan jätä kaikki negatiivinen vaan sanomatt, jos suinkin mahdollista. Koska olet taipuvainen syyllisyyteen niin älä tee itsellesi siis hallaa noin. Kyllä tää onnistuu. Huomaat että esim vaikenemalla hänen täytyy itsensä keksiä syy miksi vaikenet tai jos vaikka käännät selän heti tehdäksesi muuta jos kysyy sopimattoman tunkeilevia niin se asettaa hänet itsensä vastaamaan itselleen. Tsemppiä! Tee tämä sillä on pirullisia nämä siteet - elämäsi valuu toisen elämänä ei sinun.

Eli yritä päästä oikeasti irti ja se ei tarkoita sitä tasoa jolla aikuiset tapaavat tasavertaisina sitten. Mutta ENSIN hänen on hyväksyttävä sinut tasavertaisena.

Kiitollinen kasvattivanhemmista voi olla mutta heidän TEHTÄVÄNSÄ JUURI KASVATTIVANHEMPINA ON NYT PÄÄSTÄÄ JO IRTI! Ellei noin ole on ongelma heillä. Ei sinulla . Et sinä ole mikään projekti heidän elämälleen vaan itsenäinen ihminen jolla on siihen elämään kaikestahuolimattakin täysi ja samanlainen oikeus kuin tavan lapsilla. Koeta sisäistää juuri tämä, ettei sinua käytetä nyt tunne elämässä hyväksi noin vanhempiesi taholta! Sillä sitä se on riistävää hyväksikäyttöä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna myrkyllisten kommenttien ja kontrollointiyritysten mennä kuin vesi hanhen selästä. Aha. Ei vaikuta teihin. Älä kuvittele, että mikään, mitä sinä sanot, voisi saada hänet järkiinsä tai häpeämään. Varmaan on myös asioita, joista olet hänelle kiitollinen tai vähintään neutraali. Koeta pitää ne omassa mielessä päällimmäisenä, koska vihaaminen on sekin raskasta. 

Sun on pakko myös ottaa etäisyyttä. Jos ette pysty muuttamaan kauemmas, älkää silti pyytäkö tai vastaanottako apua esimerkiksi lastenhoidossa, vaan tehkää omat järjestelyt, joissa isoäidille ei ole tilaa. Järjestäkää perheen aikataulu muutenkin niin, että ei ole aikaa tavata kuin juhlapyhinä. Askel askeleelta kontaktia vähemmäksi. 

Vierailija
14/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä meille sijoituslapsille on korostettu koko lapsuuden ajan vähän vaivihkaa, että olemme onnekkaita kun edes joku on huolinut meidät emmekä joutuneet heitteille, etkä meillä tästä syystä ole paljon varaa pitää meteliä. Voisihan se joku vaikka muuttaa mielensä. Hän ei ole meille mitään velkaa, me olemme hänelle kaiken velkaa. Näin ainakin minulla. Aikuisenahan sitä ei tarvitse ikinä enää sanoa, kun se on jo iskostettu sinun perusolemukseen.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kiitos, hänen pitäisi kohdella minua tasavertaisena, nyt hän käskyttää minua. Se on juhlissa ihan noloa. Olin järjestänyt juhlat kasvattisukulaisille, ja k-äiti huusi komentoja minulle keittiöön kuin piialle, ja olin emäntänä omassa kodissani. Näin kun minua vilkaistiin kulmat koholla.

Ap

Vierailija
16/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä meille sijoituslapsille on korostettu koko lapsuuden ajan vähän vaivihkaa, että olemme onnekkaita kun edes joku on huolinut meidät emmekä joutuneet heitteille, etkä meillä tästä syystä ole paljon varaa pitää meteliä. Voisihan se joku vaikka muuttaa mielensä. Hän ei ole meille mitään velkaa, me olemme hänelle kaiken velkaa. Näin ainakin minulla. Aikuisenahan sitä ei tarvitse ikinä enää sanoa, kun se on jo iskostettu sinun perusolemukseen.

Ap

Voisiko sen nähdä vain kasvatusäidin pienuutena, ehkä suurin odotuksin on otettu kasvatuslapsia ja niinkuin oma tekemienkin lasten kanssa aina elämä ei ole helppoa, ehkä silloin päähän pälkähtää ajatus olisivat edes kiitollisia.

Mutta aikuisen, sinun, on puolustettava lapsia, kenelläkään ei ole oikeutta sanoa lasta lihavaksi, topakasti sanot että niin ei puhuta se vahingoittaa lasta.

Itse jouduin riitaisen eroni aikaan puolustamaan lasteni isää, kun äitini kyseli halveksien ja tuhahdellen mitäs isälles kuuluu, kun tiesi lapsen olleen isänsä luona. Totesin, että jos et osaa kauniisti kysyä ole kysymättä, kyseessä on lapsen isä, vaikka sinä tai minä ajatteltaisiin hänestä mitä. Sen jälkeen isästä on puhuttu neutraalisti tai ei mitään.

Vierailija
17/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja kiitos, hänen pitäisi kohdella minua tasavertaisena, nyt hän käskyttää minua. Se on juhlissa ihan noloa. Olin järjestänyt juhlat kasvattisukulaisille, ja k-äiti huusi komentoja minulle keittiöön kuin piialle, ja olin emäntänä omassa kodissani. Näin kun minua vilkaistiin kulmat koholla.

Ap

Normaali ihminen nostelee kulmiaan sille huutelijalle. Ehkä he nostelivat kulmiaan kun käyttäydyt kuin piika.

Mutta täytyy sanoa että joku on pahasti pielessä kun korostat niin paljon että kyseessä on kasvattiäitisi.

Vierailija
18/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä meille sijoituslapsille on korostettu koko lapsuuden ajan vähän vaivihkaa, että olemme onnekkaita kun edes joku on huolinut meidät emmekä joutuneet heitteille, etkä meillä tästä syystä ole paljon varaa pitää meteliä. Voisihan se joku vaikka muuttaa mielensä. Hän ei ole meille mitään velkaa, me olemme hänelle kaiken velkaa. Näin ainakin minulla. Aikuisenahan sitä ei tarvitse ikinä enää sanoa, kun se on jo iskostettu sinun perusolemukseen.

Ap

Tiedän tämän siksi kirjoitinkin sinulle äsken tästä pitkän kirjoitukseni miten pääsisit enenevästi omillesi. Tuo on väärin sanottu ja se on sinulla nyt vielä syvässä.

MUTTA SE KASVATUSVANHEMMAN TEHTÄVÄ ON VAIN SAATTAA SINUT AIKUISEKSI JA PÄÄSTÄÄ IRTI SITTEN! Jos tämä ahdistaa sinua niin soita lastensuojeluun ja juttele tästä. Siellä ymmärtävät . Heidän on päästettävä irti sillä he itse tekivät vastuullisen valinnan hoitaa sinua et sinä . Tämä ei ole sinun syysi eikä vikasi yhtään ! He eivät saa kiristää sillä sinua MITENKÄÄN MILLÄÄN TASOLLA KOSKAAN!

Hali ja tsempit!

Vierailija
19/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitollisuudenvelka....

Voit sanoa olevasi kiitollinen.  Siihen ei vain kannata jäädä koukkuun.   Mistä ihmeen syystä juuri kasvattivanhemmat odottavat tuota kiitollisuutta, eikö ollut sama kuin omillakin vanhemmilla -velvollisuus?

Pidä oma puhelinnumerosi salassa häneltä.

Nähty miten vahingollista on kun aikuista lasta ei päästetä irti.  Jatkuu seuraavassakin sukupolvessa.

Mistään ei haluttu keskustella vain painettiin pää alas vihaisena.

Kuvaavaa oli, uusi puhelinnumeromme juoruttiin heti eteenpäin, entisiäkin vaimoja pidettiin koukussa.

Vierailija
20/38 |
18.01.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on kontrolloiva äiti. Itselläni on ikää 41 vuotta ja minulla on kaksi lasta. Äitini on minulle bioäiti.

Mikä on ikävää, niin itse kontrolloin miestäni (ja hänen lastenkasvatustapojaan). Ja lisäksi kontrolloin erityisesti lapsiani.

Lapseni ovat vielä alaikäisiä, mutta luulen, että minun on vaikea päästää heistä irti aikanaan ja antaa lentää omin siivin maailmalle. Luottaa, että pärjäävät ilman kontrollointiani.

Liekö kontrollointitaipumus geeneissä vai opittua?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme viisi