En kestä kun mies osoittaa fyysistä hellyyttää tyttärelleen

Vierailija kirjoitti:

Ydinperheessä ei taatusti 12- vuotias nukkuisi vanhemman vieressä. Olen tuonikäisenpojan yh- äiti, ja tuossa iässä alkaa tulla teini-ikä, ei niin halailla eikä silitellä, eikä taatusti enää kömmitä viereen.

Äitinä tiedän hyvin, että minun pitää saada halauskiintiöni joltain muulta kuin siltä vastentahtoiselta teiniltä.

Olen samaa mieltä, että tytöt osoittaa äitipuolelle kuka on ykkönen, ja isät on ihan vietävissä. Lapsi lakkaa olemasta lapsi, ja se vaan pitää hyväksyä, eikä valehdella itselle että se onvielä pikkuinen ja syliteltävä.

Täällä ydinperheessä 14-vuotias tytär tulee vielä iltaisin pötköttelemään ja juttelemaan äidin ja isän väliin. Se on ihan fine meille, koska menee kuitenkin nukkumaan huoneeseensa. Veikkaan että jos olisimme eronneita, ei tyttärellä olisi enää mitään asiaa isänsä kainaloon... äitipuolen ansiosta. Isällä ja tyttärellä on aina ollut lämmin ja läheinen suhde, enkä tietenkään yritä sitä torpedoida. Näin ilmeisesti äitipuolet tekevät ja pitävät kiinni kynsin hampain siitä omasta sängynpuolikkaastaan.

En ole ehtinyt lukea kaikkia kommentteja, mutta millaiset välit sinulla, ap, on miehen exän kanssa? 

Sekä itellä että miehellä on hänen exäänsä jäätävät välit. Ex on todella ilkeä ihminen, siis TODELLA. Exän kaverit avautuivat aikanaan miehelle kun kohteli heitäkin huonosti ja jopa silloinen anoppi oli kysynyt mieheltäni, että miten jaksat katella tuota?

Kaikki mitä me tehdään täällä tytön kanssa, on väärin. Siis ihan kaikki. Ex myös haukkuu meitä jatkuvalla syötöllä lapsilleen (vain vanhin lapsista minun nykyisen miehen).  Ei ole mukava kuulla tytön suusta jatkuvia haukkuja itsestään. Tommosetkin asiat tietyllä tasolla vaikuttaa tunteisiin lasta kohtaan. Vaikka ne ei missään nimessä saisi. Mutta voivat vaikuttaa silti, ihmisiä kun olemme. On hyväkin tiedostaa tunteensa. Se ratkaisee, mitä sitten tekee. 

Tyttö on mustasukkainen ja äitipuoli myös. Tyttö on kuitenkin vielä LAPSI eikä osaa käsitellä tunteitaan kuten aikuinen. Aikuisella on vastuu tunteidensa käsittelystä ja niiden pohjalta aiheutuvasta toiminnasta. Saako tyttö tarpeeksi huomiota isältään ilman että sitä hakemalla hakee? Soittaako isä viikolla ja kertoo että tyttö on rakas ja tärkeä ja kysyy kuulumisia?

Suosittelen teille perheterapiaa, jotta kukaan ei jää katkeraksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen 9- ja 11-vuotiaiden tyttöjen yh-isä, joita minulla on ollut kunnia hoitaa yksin vauvasta lähtien. Nyt on niin, että lapsi TARVITSEE hellyyttä ja läheisyyttä ja kosketusta=muuten siitä ei tule täysjärkinen...niinpä sitä mun tarttee isänä  heille antaa.

Valitettavasti vain äidit ovat tätä vastaan ja yrittävät leimata tämän pedofiliaksi yms. Kun otetaan yksi kappale suomalaisia avioeroja, niin löydämme sieltä pedofiilikortilla syyttelevän ex-vaimon... Naiset eivät ymmärrä, kuinka suuren karhunpalveluksen tekevät näin lapsilleen. Keskustelin asiasta kollegani kanssa ja hänkin kertoi, että kyllä....jossain uima-altaan porealtaassakin täytyy miettiä, että miten halaa lastaan? Että kukaan ei vain ryjhtyisi miettimään mitään "outoa" isin ja tyttären välisestä suhteesta.

Perimmäinen syy lienee valta, nainen haluaa kontrolloida miehen ja lapsen suhdetta. Läheisyys lapsen kaa viittaan liian suureen emotionaaliseen tunnesuhteeseen, jota naiset eivät lapsen kaltaisessa narsismissaan pysty sietämään...mikä on tietysti täysin vastoin lasten etuja.

Ei minun mielestäni mieheni ole käyttäytynyt niin, että kutsuisin pedofiiliksi ikinä, vaan on vain antanut tytön määrätä, miten meillä nukutaan (tai siis nukuttiin) ja mikä on äitipuolen paikka (ei todellakaan isän lähellä eikä vieressä). Hellyys on hyvä asia, mutta lapselle pitäisi kyllä hellästi sitten kertoa, että kumppanikin saa isältä hellyyttä ja varsinkin että lapsi ei kuulu kumppanin ja isän sänkyyn (koska kumppani ei ole perhepedin kannalla eikä muutenkaan halua juuri ikäistesi lasten ikäistä lasta viereensä sänkyyn). Olisi eri asia jos tyttö olisi aamuisin tai iltaisin kömpinyt viereen mutta ei, tämä tyttö halusi isän kokonaan öisin - ja isänsä jätti minut ihan yksin ja kylmäksi. Samoin kylpylässä - tyttö "voitti" eikä isä saanut tulla lähelleni.

Mitäs tunteita se herättää että olen mies ja annan pojalleni suukkoja useasti päivän aikana (poskelle)?

Vierailija kirjoitti:

Mitäs tunteita se herättää että olen mies ja annan pojalleni suukkoja useasti päivän aikana (poskelle)?

Ei mitään. Ne kun ovat poskelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ydinperheessä ei taatusti 12- vuotias nukkuisi vanhemman vieressä. Olen tuonikäisenpojan yh- äiti, ja tuossa iässä alkaa tulla teini-ikä, ei niin halailla eikä silitellä, eikä taatusti enää kömmitä viereen.

Äitinä tiedän hyvin, että minun pitää saada halauskiintiöni joltain muulta kuin siltä vastentahtoiselta teiniltä.

Olen samaa mieltä, että tytöt osoittaa äitipuolelle kuka on ykkönen, ja isät on ihan vietävissä. Lapsi lakkaa olemasta lapsi, ja se vaan pitää hyväksyä, eikä valehdella itselle että se onvielä pikkuinen ja syliteltävä.

Täällä ydinperheessä 14-vuotias tytär tulee vielä iltaisin pötköttelemään ja juttelemaan äidin ja isän väliin. Se on ihan fine meille, koska menee kuitenkin nukkumaan huoneeseensa. Veikkaan että jos olisimme eronneita, ei tyttärellä olisi enää mitään asiaa isänsä kainaloon... äitipuolen ansiosta. Isällä ja tyttärellä on aina ollut lämmin ja läheinen suhde, enkä tietenkään yritä sitä torpedoida. Näin ilmeisesti äitipuolet tekevät ja pitävät kiinni kynsin hampain siitä omasta sängynpuolikkaastaan.

Pötköttely on ihan normaali. Samoin kaikki halivajeiden täyttämiset.

Jatkuva kiehnääminen ja toisen pakottaminen pussaaminen suulle eivät ole normaalia.

Aloittajan ex ei sitten kai koskaan pidä omia lapsiaan millään tavalla hyvänä, mitä nyt avokämmenellä läpsii, jos eivät tottele.

Miltä siitä lapsesta tuntuisi, jos isä halailisi ja pussailisi selvästi seksit mielessään lapsella kaikesta huolimatta vierasta naista? Ei se pikkutyttö ainakaan riemusta hyppisi, luultavimmin olisi pahoilla mielin. Ja sitten sinä valittaisit, kuin miehen lapsi on aina niin hapan.

Sinä olet pahuksen MUSTASUKKAINEN ämmä. Häpeän puolestasi!

Teille kosketuksista höyryäville äitipuolille: Miten suhtaudutte,  jos miehenne halaa tai suukottaa esim. kummitytärtään tai muuta lähistä lasta? Saako sekin teissä aikaan mustasukkaisia tunteita tai tuntuuko se oudolta? Onhan silloinkin kyse toisen naisen lapsesta. Toki noissa tapauksissa lapsi ei asu teillä ja kosketuksia on vähemmän, mutta kyseessä voi silti olla miehelle hyvin läheinen lapsi. Tämä kysymys heräsi, kun osa teistä perustelee negatiivisia tunteitaan sillä, että kyseessä on toisen naisen lapsi.

Onko ongelma siis pohjimmiltaan isän ja lapsen läheisyys? Vai onko sittenkin kyse siitä, että lapsi on liian konkreettinen todiste siitä, että mies on aiemmin rakastanut toista naista? Epävarmassa mielessä lapsen ja isän läheisyys sitten koetaan uhkana omalle suhteelle tai jopa merkkinä siitä, että mies vielä rakastaa lapsen äitiäkin?

Kaikenlaiset tunteet ovat minusta sallittuja, mutta niiden todellisia syitä on myös hyvä pysähtyä miettimään. Näin tunteet on helpompi jäsentää ja käsitellä sekä mahdollisesti päästä niistä kokonaan eroon.

Omana mielipiteenä vielä todettakoon, että minusta lapset (sekä yhteiset että edellisistä suhteista olevat) ovat aina oikeutettuja saamaan hellyyttä kaikilta perheen osapuolilta. Perhemuoto ei tähän vaikuta. Kosketukset kuuluvat asiaan kunhan pysyvät ns. sopivaisuuden rajoissa. Näin uusperheessä elävänä en myöskään ymmärrä "minun lapset, sinun lapset"-jaottelua. Meillä kaikki ovat meidän lapsia ja meille rakkaita riippumatta siitä millainen on biologinen suhteemme.  

Vierailija kirjoitti:

Teille kosketuksista höyryäville äitipuolille: Miten suhtaudutte,  jos miehenne halaa tai suukottaa esim. kummitytärtään tai muuta lähistä lasta? Saako sekin teissä aikaan mustasukkaisia tunteita tai tuntuuko se oudolta? Onhan silloinkin kyse toisen naisen lapsesta. Toki noissa tapauksissa lapsi ei asu teillä ja kosketuksia on vähemmän, mutta kyseessä voi silti olla miehelle hyvin läheinen lapsi. Tämä kysymys heräsi, kun osa teistä perustelee negatiivisia tunteitaan sillä, että kyseessä on toisen naisen lapsi.

Onko ongelma siis pohjimmiltaan isän ja lapsen läheisyys? Vai onko sittenkin kyse siitä, että lapsi on liian konkreettinen todiste siitä, että mies on aiemmin rakastanut toista naista? Epävarmassa mielessä lapsen ja isän läheisyys sitten koetaan uhkana omalle suhteelle tai jopa merkkinä siitä, että mies vielä rakastaa lapsen äitiäkin?

Kaikenlaiset tunteet ovat minusta sallittuja, mutta niiden todellisia syitä on myös hyvä pysähtyä miettimään. Näin tunteet on helpompi jäsentää ja käsitellä sekä mahdollisesti päästä niistä kokonaan eroon.

Omana mielipiteenä vielä todettakoon, että minusta lapset (sekä yhteiset että edellisistä suhteista olevat) ovat aina oikeutettuja saamaan hellyyttä kaikilta perheen osapuolilta. Perhemuoto ei tähän vaikuta. Kosketukset kuuluvat asiaan kunhan pysyvät ns. sopivaisuuden rajoissa. Näin uusperheessä elävänä en myöskään ymmärrä "minun lapset, sinun lapset"-jaottelua. Meillä kaikki ovat meidän lapsia ja meille rakkaita riippumatta siitä millainen on biologinen suhteemme.  

Pidän normaalina sellaista hallamista ja ehkä otsalle pussaamista. Oli kuka tahansa tuttu lapsi.

lapsipuolen kohdalla on normaalia, että tämä istuu sylissä (siis kun isommasta lapsesta puhutaa, pienethän ovat eri) tai nojaa ja röhnöttää. Ja pokipusut on normaaleita.

Oman lapsen kohdalla ehkä ajattelen , että hän tulee viereen nukkumaan.

Epänormaalina pidän omistavaa kiehnäämistä, eli aina ollaan iholla ja lääpitään. Oli lapsi kuka tahansa.

Tämä ketju nyt ei anna ihan kaikkea infoa tuosta suhteesta.

Tässä keskustelussa on taas unohtunut, että lasten ja (uusien) puolisoiden suhteet eivät missään nimessä ole vertailukelpoisia ja kilpailun aiheita. Joku isä hyvin sanoikin, että jokainen suhde on uniikki säännöillä joita muut eivät voi kontrolloida, eikä tarvitsekaan.

Mutta lapsen suhteesta isäänsä, se on hänen ainoa isänsä, suunnattoman tärkeä jo asemansa puolesta, eikä vanhempiaan voi valita niinkuin kumppaninsa. Se nimenomaan on ainutkertainen suhde jota ei voi millään muulla korvata, ei mikään valintakysymys. Tärkeä kehitykselle ja selviytymiselle, muokkaa persoonaa tai tukee sitä. Tälle kasvulle äitipuolten tulisi antaa rauha ilman kilpailua, he ovat saaneet itse sen jo tehdä, eivät enää tarvitse miestä yhtä _perustavanlaatuisella_ tavalla.

Sitten tuo vertailukelpoisuus aikuisen ihmisen ja lapsen tarpeiden, motiivien ja käytöksen välillä. Ei ne lapset ajattele ja tunne samoin kuin te, ei heillä ole vielä sitä kokemusta ja kypsyyttä. Heille uhka isä-lapsisuhteessa on aidosti olemassa oloa uhkaava (huolenpito, identiteettikysymykset), äitipuolilla pikkumaisuutta, heidän tulisi jo tulla "omillaan" toimeen paremmin. Aikuinen ihminen tiedostaa nämä tunteet ja laittaa ne sitten oikeisiin mittasuhteisiin.

Asiat maailmassa todellakin olisivat helpompia, jos ihmiset osoittaisivat enemmän solidaarisuutta (se kun ei lopulta ole itseltä oikeasti pois) ja kääntäisivät katseen omasta navasta pois.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ap taas hei.

Vaivaamtunut olo on juurikin se mitä tunnen, joku sen täällä mainitsi.

Huomaatteko muuten miten nämä isin tytöt täälläkin käyttäytyvät ja miten puhuvat isänsä vaimoista? Kurppa jne.

Miksi negatiiviset tunteet on sallittu vain näille tyttärille?

Ja miksi tunteiden ääneen myöntäminen on pha asia? Eihän ne tunteet ja orimitiiviset tunnereaktiot häviä mihinkään sillä että niiden olemassa olon kieltää..

Eikö niistä puhuminen ja niiden käsitteleminen yleensäkkin elämässä vie eteenpäin?

Tuntuu että monet ajattelevat asiaa vain ja ainoastaa omalta kannaltaan ja ajattelevat heti että nyt puhutaan niistä omista tyttäristä joita puolustetaan laput silmillä ja äitipuolet ovat saatanasta?

No hei haloo, mietipä miten sinä puhut miehesi lapsista? Kurpat puhuu noin. Siis ei tunteiden myöntäminen olekaan paha asia, ei ollenkaan, mutta entä jos et onnistu niiden käsittelyssä, niin miehesi lapset tulevat siitä kärsimään, sano mun sanoneen. Ei nyt oikein tunnu ja kuulosta hyvälle, vaikka arvostankin kykyäsi tunnistaa ja puhua vaikeista tunteista.

No miten minä siitä tytöstä sitten puhun?

En ainakaan rumasti.

Olen puhunut vain omist tunteistani.

Onko teillä tuomitsijoilla muuten kokemusta uusperhe elämästä?

On se aika rumaa jos ajattelee noin, vaikkei sille voisikaan mitään.

Sanoit että puhun tytöstä rumasti. Ja että olen kurppa. Saisinko perusteluja?

Muakin ottaa päähän toi asenne.

Ihan tosi, jos ei ole kokemusta uusperheilystä niin on helvetin helppo huudella.

Sulla itselläsikö ei ole koskaan mitään nagatiivisia tunteita? Sellaisia joita MUIDEN (ei samassa tilanteessa olevien) mielestä ei sisi olla...

No on rumaa ajatella miehensä lapsesta niin, ettei ole IHAN OIKEIN, että lapsi saa isältään hellyyttä ja huomiota. Jos mulla ei muiden mielestä saa olla negatiivisia tunteita jostain, niin mitä sitten? En minäkään niitä haluaisi. Olen niihin syyllinen ja kannan niistä vastuun. Jos jonkun oloa helpottaa sanoa mua sitten *rumasti* niin so what? Ja on kuule kokemusta, ihan sinä tyttärenä olosta.

en ole ajatellut ettei ole oikein että lapsi saa hellyyttä, vaan että se tuntuu minusta juurikin omituiselta ja vaivaannuttavalta, että minun mieheni hellii jonkun toisen naisen lasta.

Ja siitä lapsesta tietenkin tuntuu väärältä, että oma isää hellii jotain toista naista kuin sitä omaa äitiä.

Tässä juuri koko asian pointti.

Äitipuoli ja lapsi voivat aidosti välittää toisistaan mutta uusperheissä vallitsee tietty luonnonvastaisuus.

Kaikki varmasti haluaisivat, ettei kenelläkäön näitä tunteita olisi vaan että kaikki sujuisi kuin ydinperheissä.

On todella hyvä että asioista puhutaan. Sillä tiedän että myös näillä tyttärillä on paljon negatiivisia tunteita ja keskustelu auttaisi kaikki osapuolia.

"Toisen naisen lasta"? Ei, vaan OMAA lastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Näin minäkin alussa ajattelin, kunnes kävi ilmi, että tytär on 12 v ja haluaa pussata isäänsä suule.

Miksei saisi? 12 vuotias on ihan lapsi vielä.

No, ei meidän kulttuurissa yleensä pussata suulle. Ei ainakaan silloin, kun toinen systemaattisesti yrittä kääntää pusun poskelle.

Viimeinkin joku kanssani samaa mieltä, ettei suulle pussaaminen aikuisen ja lapsen välillä yksinkertaisesti ole sopivaa vaan vaivaannuttavaa! Mikä nyt ei luonnollisesti tarkoita sitä, etteikö voisi pussata poskelle tai halata, niin kuin joku vääräleuka haluaa nytkin varmasti tahallaan vääristää, että "eikö isän ja lapsen välillä saa olla hellyttä ollenkaan, voi nyyh".

  Olen myös sitä mieltä että ylipäänsä lapsen suulle pussaaminen ei ole sopivaa.  Jos pusun voi antaa, niin poskelle voi sen tehdä.  En ymmärrä miksi bakteereita pitää levittää suulle.  Kun ei missään tapauksessa suositella että äidit tuttia suussaan putsaa kun se putoaa lattialle ja antaa sen sitten lapselle, koska siinä on äidin karries ym -bakteerit, niin miksi ihmeessä suulle pussaaminen olisi sen hygienisempää?  MLL voisi sivuillaan kieltää lapsen suulle pussaamisen.

Olen myös sitä mieltä että ylipäänsä lapsen suulle pussaaminen ei ole sopivaa.  Jos pusun voi antaa, niin poskelle voi sen tehdä.  En ymmärrä miksi bakteereita pitää levittää suulle.  Kun ei missään tapauksessa suositella että äidit tuttia suussaan putsaa kun se putoaa lattialle ja antaa sen sitten lapselle, koska siinä on äidin karries ym -bakteerit, niin miksi ihmeessä suulle pussaaminen olisi sen hygienisempää?  MLL voisi sivuillaan kieltää lapsen suulle pussaamisen.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän mahdat fyysisellä hellyydellä tarkoittaa? Tulee mieleen ihan jotain muuta kuin toivottavasti tarkoitit.

Tervettäkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntui ja tuntuu! Mutta kun näin tapahtuu yhteisen tyttäremme kohdalla, tunnen onnea ja tyytyväisyyttä. Täällä siis kohtalontoverisi ♥️

Oikeasti ihana kuulla etten ole ainut!

Olen kuitenkin ihan täyspäinen, mutta helvetin vaikeita tunteita pitää sisällään tämä uusperhe elämä. Tätäkin on jatkunut jo vuosia, eli ei mikään uusi juttu.

Usein mietin, että uusperheet on todella epäluonnollisia ratkaisuja. Ei kenellekkään helppoja tai edes kovin hyviä. Ap

Et ole mitenkään täyspäinen. Minullakin oli lyhyen aikaa sinun kaltainen seko naisystävä aikanaan. Oli erittäin mustasukkainen tyttäristäni ja ilmaisia asian selkeästi. No se suhde loppui lyhyeen. En ymmärrä miten naiset kuvittelevat missään tilanteessa menevänsä lasten edelle. Tai kai tällaisiakin miehiä on, mutta minulla lapset ovat tärkeimmät ja sitten tulee muut.

On sitten sekin ihmisryhmä jolle kaikki rakkaat ovat tasaisesti yhtä tärkeitä eikä mitään jaottelua, tuo on parempi kuin tuo, edes ole. Päätökset siitä kenen asia on nyt tärkeämpi riippuu ihan kontekstista ja asioista voidaan neuvotella eikä ketään syrjitä. Tällaisen uusperheen osana on ilo olla. Enpä iskis hynttyitä yhteen sellaisen ihmisen kanssa joka tällaiseen ei kykene.

Ja nämä suhteet eivät tietenkään tule sen vertailukelpoisemmiksi tyttären aikuistuttua, kyseessä edelleen aivan erilaatuiset suhteet. Tulisi myös muistaa, etteivät lapset saa valita elinolosuhteitaan samoin kuin aikuiset jotka ovat itse vastuussa valinnoistaan. Tuosta voisi kummuta hiukan ymmärrystä. Ja kun ketjussa on mainittu syylliset ja syyttömyys, mihin etsitään syyllisiä? Elämä on välillä vaikeaa, itse päätämme miten suhtaudumme.

Vierailija kirjoitti:

Tulisi myös muistaa, etteivät lapset saa valita elinolosuhteitaan samoin kuin aikuiset jotka ovat itse vastuussa valinnoistaan.

Juuri näin. Aikuinen, joka ryhtyy suhteeseen toisen kanssa, jolla on lapsia, tekee sen valinnan ihan itse. Ennen valintaa on syytä pohtia tarkkaan, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Aikuisella on mahdollisuus tehdä tässä kohtaa omat valintansa. Lapsi joutuu tilanteeseen tahtomattaan ja hänellä ei ole mahdollisuutta poistua siitä. Usein hänelle ei myöskään selitetä tilannetta tarkkaan. Uusi puoliso vain ilmestyy  hänen elämäänsä ja aikuiset olettavat että hän sopeutuu heti. Ei siis ihme jos lapsi kokee asemansa uhatuksi ja hakee turvaa esimerkiksi kosketusten kautta tai protestoi kiukuttelemalla. Koska hän on lapsi, hän ei osaa välttämättä osaa eritellä tunteitaan tai ymmärtää niitä. Aikuisen tulisi siihen pystyä ja hän voi myös toiminnallaan auttaa lasta sopeutumaan.

Aikuisen mustasukkaisia tunteita voisi helpottaa hyvin  yksinkertainen sanavalinnan muutos. Edellisestä suhteesta olevat lapset eivät ole toisen naisen/miehen lapsia, vaan sinun oman puolisosi lapsia. Käytännössä lapset ovat toki molempia, mutta ajatus sanavalinnan takana on eri. Ethän ajattele omia lapsiasikaan ex-miehen/vaimon lapsina, vaan ihan omina lapsinasi. 

Toisekseen uusperheessä kaikki lapset ja molemmat aikuiset ovat perheenjäseniä, joten heillä on kaikilla oikeus saada huomiota kaikilta osapuolilta. Kenenkään saaman huomion ei pidä olla toiselta pois, vaan kukin saa huomiota  vuorollaan.

Vierailija kirjoitti:

Teille kosketuksista höyryäville äitipuolille: Miten suhtaudutte,  jos miehenne halaa tai suukottaa esim. kummitytärtään tai muuta lähistä lasta? Saako sekin teissä aikaan mustasukkaisia tunteita tai tuntuuko se oudolta? Onhan silloinkin kyse toisen naisen lapsesta. Toki noissa tapauksissa lapsi ei asu teillä ja kosketuksia on vähemmän, mutta kyseessä voi silti olla miehelle hyvin läheinen lapsi. Tämä kysymys heräsi, kun osa teistä perustelee negatiivisia tunteitaan sillä, että kyseessä on toisen naisen lapsi.

Onko ongelma siis pohjimmiltaan isän ja lapsen läheisyys? Vai onko sittenkin kyse siitä, että lapsi on liian konkreettinen todiste siitä, että mies on aiemmin rakastanut toista naista? Epävarmassa mielessä lapsen ja isän läheisyys sitten koetaan uhkana omalle suhteelle tai jopa merkkinä siitä, että mies vielä rakastaa lapsen äitiäkin?

Kaikenlaiset tunteet ovat minusta sallittuja, mutta niiden todellisia syitä on myös hyvä pysähtyä miettimään. Näin tunteet on helpompi jäsentää ja käsitellä sekä mahdollisesti päästä niistä kokonaan eroon.

Omana mielipiteenä vielä todettakoon, että minusta lapset (sekä yhteiset että edellisistä suhteista olevat) ovat aina oikeutettuja saamaan hellyyttä kaikilta perheen osapuolilta. Perhemuoto ei tähän vaikuta. Kosketukset kuuluvat asiaan kunhan pysyvät ns. sopivaisuuden rajoissa. Näin uusperheessä elävänä en myöskään ymmärrä "minun lapset, sinun lapset"-jaottelua. Meillä kaikki ovat meidän lapsia ja meille rakkaita riippumatta siitä millainen on biologinen suhteemme.  

164 vastaa. Ei ole kyse niikään siitä, että miehellä on lapsi toisen naisen kanssa. Onhan minullakin menneisyyteni. Kyse on pikemminkin siitä, MILLAISEN naisen kanssa se lapsi on. Olen lähes varma, että omakin suhteeni olisi tyttöön paljon lämpimämpi jos exä olisi edes asiallinen minua kohtaan, saati jos oltaisiin hyvissä väleissä. Jos saa kuulla jatkuvaa v*****a vaikka parhaansa yrittää niin kyllä se syö aikuistakin. 

Taitaa useassakin tapauksessa olla niin, että ne inhon tunteet sitä exää kohtaan projisoituu lapseen vaikkei se niin missään nimessä saisi niin olla. Kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita saa olla kunhan negatiiviset tunteet ei muutu teoiksi. Olen kuitenkin sen verran aikuinen, etten näytä niitä tunteita lapseen. 

Meillä on aivan ihana kummityttö eikä siinä ole mitään ongelmaa vaikka mies häntä hellittelee. Mies oli myös hänen ristiäisissä sylikummina enkä ollut siitä ollenkaan loukkaantunut (vaikka se ilmeisesti on yleensä naisen tehtävä) päinvastoin. 

Tämä ketju on erinomainen esimerkki syystä, miksi kasvatan lapseni aikuisiksi ennen kuin edes ajattelen alkavani uuteen suhteeseen. Ei helvetti te olette sairaita ja lapsellisia.