En kestä kun mies osoittaa fyysistä hellyyttää tyttärelleen

Vierailija kirjoitti:

Yh-isi kirjoitti:

Vuodesta 2008-2009 olen ollut yhärinä ja mulle on vuosien varrella kertynyt runsaasti kokemusta naisten suhtautumisesta lapsiini. Heti suhteen aluksi sanon, että tulen. Aina. Käytän siis sanaa aina. Panemaan lapseni etusijalle suhteessa naiseen. Nainen=ikuinen kakkonen=sanon siis tämän suoraan. Lapseni tarvitsevat  minua oikeesti....jokainen aikuinen nainen sen sijaan pärjää luultavasti oikein hyvin ilman minua=osaa huolehtia itsestään.

Kun tämän yhdistää vahvuuteni seksissä=olen tosi hyvä siinä, saan naiset aivan poissa tolaltaan ja vuosien varrella ja nainen naiselta senkuin vain jalostun, niin soppa on valmis.

Saan siis naisen aivan hulluksi rakkaudesta, suunnilleen pupillitkin muuttuu sydämen muotoiseksi. Kiitos yh-isyyteni olen vielä huippu kotihommissa, siedän läheisyyttä, osaan lastenhoidon, keskustelen henkevästi...jne. Naisen kannalta olen siis suht täydellistä miesmatskua. 

Kun naisen hullu rakastuminen kohtaa yh-arkeni, niin naisen toiveet/odotukset/haaveet törmäävät ja vielä lujaa aikaresurssini rajallisuuteen, joka tietysti kuluu pääosin palkkatyöhöni ja lapsiini. Naisen järki sanoo, että teen oikein, mutta sydän sanoo, että hänen pitäisi olla huomioni keskipisteenä....hänelle jää  vain rippeet ajastani.

Syntyvä ristiriita repii naisen henkisesti aivan hajalle. Henkisellä tasolla tunnistan infantiilin tarpeen olla yksin miehen huomion keskipisteenä, yh-isinä en siihen todella pysty, ei olla edes lähellä sitä....mulla ei ole aikaresurssia. Vielä niissä aiemmissa miesseikkailuissaan nainen on opetettu ja totutettu olemaan huomion keskipisteenä, minä olen kokemuksena tätä taustaa vasten täydellinen järkytys.

Siitä ei siis tule mitään ja olen luopunut yrittämästä ja keskityn vain lapsiini...

Hyvä kommentti, jos olisit nainen ja äiti, olisit saanut 100 yläpeukkua ja ylistystä. Mutta kun kyseessä onkin mies ja isä suhtautuminen on toista. Jännä kuinka sukupuoli aina vaikuttaa, minusta kun kommentti on täyttä asiaa, mutta vasta äitinä saisit hyväksyntää.

Noinhan jokaisen kasvattajan pitäisi ajatella, lapsi tulee ensin mitä väliä mikä sukupuoli kasvattajalla on. 

Tottakai pitäisi.

Mutta noin suuret luulot Itsestään herättää lähinnä huvittuneisuutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-isi kirjoitti:

Vuodesta 2008-2009 olen ollut yhärinä ja mulle on vuosien varrella kertynyt runsaasti kokemusta naisten suhtautumisesta lapsiini. Heti suhteen aluksi sanon, että tulen. Aina. Käytän siis sanaa aina. Panemaan lapseni etusijalle suhteessa naiseen. Nainen=ikuinen kakkonen=sanon siis tämän suoraan. Lapseni tarvitsevat  minua oikeesti....jokainen aikuinen nainen sen sijaan pärjää luultavasti oikein hyvin ilman minua=osaa huolehtia itsestään.

Kun tämän yhdistää vahvuuteni seksissä=olen tosi hyvä siinä, saan naiset aivan poissa tolaltaan ja vuosien varrella ja nainen naiselta senkuin vain jalostun, niin soppa on valmis.

Saan siis naisen aivan hulluksi rakkaudesta, suunnilleen pupillitkin muuttuu sydämen muotoiseksi. Kiitos yh-isyyteni olen vielä huippu kotihommissa, siedän läheisyyttä, osaan lastenhoidon, keskustelen henkevästi...jne. Naisen kannalta olen siis suht täydellistä miesmatskua. 

Kun naisen hullu rakastuminen kohtaa yh-arkeni, niin naisen toiveet/odotukset/haaveet törmäävät ja vielä lujaa aikaresurssini rajallisuuteen, joka tietysti kuluu pääosin palkkatyöhöni ja lapsiini. Naisen järki sanoo, että teen oikein, mutta sydän sanoo, että hänen pitäisi olla huomioni keskipisteenä....hänelle jää  vain rippeet ajastani.

Syntyvä ristiriita repii naisen henkisesti aivan hajalle. Henkisellä tasolla tunnistan infantiilin tarpeen olla yksin miehen huomion keskipisteenä, yh-isinä en siihen todella pysty, ei olla edes lähellä sitä....mulla ei ole aikaresurssia. Vielä niissä aiemmissa miesseikkailuissaan nainen on opetettu ja totutettu olemaan huomion keskipisteenä, minä olen kokemuksena tätä taustaa vasten täydellinen järkytys.

Siitä ei siis tule mitään ja olen luopunut yrittämästä ja keskityn vain lapsiini...

Hyvä kommentti, jos olisit nainen ja äiti, olisit saanut 100 yläpeukkua ja ylistystä. Mutta kun kyseessä onkin mies ja isä suhtautuminen on toista. Jännä kuinka sukupuoli aina vaikuttaa, minusta kun kommentti on täyttä asiaa, mutta vasta äitinä saisit hyväksyntää.

Noinhan jokaisen kasvattajan pitäisi ajatella, lapsi tulee ensin mitä väliä mikä sukupuoli kasvattajalla on. 

Tottakai pitäisi.

Mutta noin suuret luulot Itsestään herättää lähinnä huvittuneisuutta

Ei vaan terve itsetunto miehellä teitä ottaa päähän ja myös se, että mies ei ole joku uliseva kynnysmatto naisten edessä. Ihanko tosissaan jotkut kuvittelee, että kun hän maailman napa ilmeisesti astuu miehen elämään, mies hylkää lapsensa ja kaikki pyörii sen naisen ympärillä.

Menkää joskus itseenne ja olkaa edes joskus rehellisiä.

Ap!! Tiedän mistä puhut!! Tällä palstalla saat valitettavasti vain ylemmyydentuntoisia säälittelyjä ja halveksuntaa henkilöiltä, jotka eivät ole suurin osa milloinkaan ollut uusperheessä. Minä en pidä mieheni lapsesta (monestakin syystä, joista osan tunnistan liittyvän hänen äitiinsä)

Lapsen äiti muutti toiselle puolelle Suomea (ilmoitti asian miehelleni, vaikka olivat vko-vko -systeemissä). Lapsi käy meillä tämän välimatkahaasteen vuoksi vain kerran 2 kk:ssa. Sovin oman eksäni kanssa, että omat lapseni asuvat aina tuon viikon isällään ja buukkaan itselleni työmatkoja ja muuta menoja koko viikoksi. (Viimeksi näin lasta n 45 min)

Minua siis jopa inhottaa nähdä koko lasta. Inhoan myös sitä, että hän veljittelee ja siskottelee minun lapsiani (hänellä ei ole omia) ja korjaan aina että Ville/Kalle/Anna eivät ole sisaruksiasi. Hän usein kyselee jatkuvasti miksi ei voi tavata muita lapsia ja voisiko muut lapset tulla kotiin. Rehellisesti minulla on helpompaa kun ei tarvitse kuunnella tappelua,joka jossain vaiheessa lasten kesken seuraa. Mies niinikään harmittelee lasteni poissaoloa, hän ei ole ainakaan vielä ymmärtänyt, että se että lapseni ovat aina poissa, on täysin tahallista.

Koko uusperhetilanne on epäluonnollinen ja epäkiitollinen. Rakastamme mieheni kanssa toisiamme mutta hämä on silti perseestä. Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

Ihanko oikeasti pidätte normaalina sitä, että tyttö haluaa isänsä pussaavan häntä suulle?

Ja btw. En ole äitipuoli.

Olen kysynyt tätä jo aiemmin, ja saan vaan alapeukutuksia. Miksi ette vastaa?

Ap, minulla on sympiat sun puolella. Ymmärrettävästi saat mammapalstan raivon niskaasi, mutta varsinkin jos sulla on omia tyttäriä (niin kuin jossain kommentissa mainittiin?), voi vaistosi ja tunteesi olla ihan luonnollisia ja ymmärrettäviä. Jopa aiheellisia, vaikka sitä ei tietenkään toivo kukaan. Mutta ehkä sun täytyy vain päästä yli ällötyksestä ja ajatella, että eri perheillä on eri tapoja osoittaa hellyyttä ja välittämistä. Mutta en silti tuomitsisi tai vähättelisi sinun tuntemuksiasi. Joskus on ihan tervettä epäillä ja pohtia (toki ensin hiljaa omassa mielessään) asioita. Jos ihmiset vain tietäisivät, kuinka yleistä on miesten seksuaalifantasiat liittyen omiin lapsiinsa...

Nimim. Seri-lasten ja seksuaalirikollisten parissa työskennellyt.

Kyllä monilla miehilläkin on negatiivisia tunteita naisen edellisen liiton lapsia kohtaan ihan sen takia, koska ne on toinen mies siittänyt. Mutta se on tietenkin äitipuolien tuomitsijoiden mielestä aivan eri asia.. Onhan se mahtavaa kun mies uskaltaa ottaa vaikeita aiheita puheeksi.. *sarkasmivaroitus* 

Vierailija kirjoitti:

Ap, minulla on sympiat sun puolella. Ymmärrettävästi saat mammapalstan raivon niskaasi, mutta varsinkin jos sulla on omia tyttäriä (niin kuin jossain kommentissa mainittiin?), voi vaistosi ja tunteesi olla ihan luonnollisia ja ymmärrettäviä. Jopa aiheellisia, vaikka sitä ei tietenkään toivo kukaan. Mutta ehkä sun täytyy vain päästä yli ällötyksestä ja ajatella, että eri perheillä on eri tapoja osoittaa hellyyttä ja välittämistä. Mutta en silti tuomitsisi tai vähättelisi sinun tuntemuksiasi. Joskus on ihan tervettä epäillä ja pohtia (toki ensin hiljaa omassa mielessään) asioita. Jos ihmiset vain tietäisivät, kuinka yleistä on miesten seksuaalifantasiat liittyen omiin lapsiinsa...

Nimim. Seri-lasten ja seksuaalirikollisten parissa työskennellyt.

Höpö, höpö taas jo näitä juttuja, fantasiat omista lapsista ei todellakaan ole mitään yleisiä. Vähän sama kun sanoisi, työskentelen elinkautisvankien, murhaajien kanssa ja sitten tulisi foorumille kertomaan kuinka yleistä tappo ja väkivaltafantasiat ovat, on ne sen mieleltään sairaiden ihmisten keskuudessa mutta täytyy olla aika tyhmä jos kuvittelee heidän edustavan valtaväestöä ja terveitä ihmisiä millään tavalla.

Badstepmother kirjoitti:

Ap!! Tiedän mistä puhut!! Tällä palstalla saat valitettavasti vain ylemmyydentuntoisia säälittelyjä ja halveksuntaa henkilöiltä, jotka eivät ole suurin osa milloinkaan ollut uusperheessä. Minä en pidä mieheni lapsesta (monestakin syystä, joista osan tunnistan liittyvän hänen äitiinsä)

Lapsen äiti muutti toiselle puolelle Suomea (ilmoitti asian miehelleni, vaikka olivat vko-vko -systeemissä). Lapsi käy meillä tämän välimatkahaasteen vuoksi vain kerran 2 kk:ssa. Sovin oman eksäni kanssa, että omat lapseni asuvat aina tuon viikon isällään ja buukkaan itselleni työmatkoja ja muuta menoja koko viikoksi. (Viimeksi näin lasta n 45 min)

Minua siis jopa inhottaa nähdä koko lasta. Inhoan myös sitä, että hän veljittelee ja siskottelee minun lapsiani (hänellä ei ole omia) ja korjaan aina että Ville/Kalle/Anna eivät ole sisaruksiasi. Hän usein kyselee jatkuvasti miksi ei voi tavata muita lapsia ja voisiko muut lapset tulla kotiin. Rehellisesti minulla on helpompaa kun ei tarvitse kuunnella tappelua,joka jossain vaiheessa lasten kesken seuraa. Mies niinikään harmittelee lasteni poissaoloa, hän ei ole ainakaan vielä ymmärtänyt, että se että lapseni ovat aina poissa, on täysin tahallista.

Koko uusperhetilanne on epäluonnollinen ja epäkiitollinen. Rakastamme mieheni kanssa toisiamme mutta hämä on silti perseestä. Tsemppiä ap!

Tällaisten kommenttien jälkeen en yhtään ihmettele, että lapset voivat pahoin monissa uusperheissä ja ovat aivan eksyksissä. Yritä siinä sitten sopeutua, kun äitipuoli ei edes halua tavata ja osoittaa muutenkin, että lapsi ei ole tervetullut perheeseen. Uskomatonta, että jotkut suvaitsevat tällaista toimintaa puolisoltaan. Tuohan on suoranaista syrjintää ja lapsen kiusaamista. Ja opetat vielä lapsillesi, että tällainen toiminta on ok,  huhhuijjaa....  Jos ryhtyy uusperhekuvioon, on vain sopeuduttava siihen,  että  myös puolison lapset kuuluvat pakettiin ja heillä on oikeus olla tasavertaisia perheenjäseniä. Jos tähän ei ole  valmis, ei pidä koko hommaan ryhtyä.   

Todellista rakkautta osoittaa  se,  että on valmis tutustumaan toiselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin.  Heistä ei tarvitse ylenpalttisesti tykätä, mutta kohteliaasti voi silti käyttäytyä. Kun kyseessä on perheenjäsen (jollainen miehesi lapsi teille on, halusit tai et), vähimmäisvaatimuksena on hyväksyminen osaksi perhettä ja ystävällisen asiallinen kohtelu kaikissa tilanteissa. 

Se, että et pidä lapsen äidistä, ei ole lapsen tai miehesi vika eikä heidän tarvitse siitä kärsiä. Aikuiselle ihmiselle ei saa olla ongelma käyttäytyä  edes neutraalin ystävällisesti lasta kohtaan. Sen verran pitää hallita tunteitaan tai sitten on syytä hakeutua hoitoon. Miten voit  tietää, ettet pidä lapsesta, jos et edes tapaa häntä kunnolla? 

Ja  kyllä, minäkin elän uusperheessä. Se ei ole aina helppoa, mutta itsepä olen tähän ryhtynyt ja kannan aikuisena vastuuni. Lapset ovat tilanteeseen syyttömiä, joten heitä ei ongelmiin sotketa eikä heihin pureta omaa pahaaoloa.

Vierailija kirjoitti:

Badstepmother kirjoitti:

Ap!! Tiedän mistä puhut!! Tällä palstalla saat valitettavasti vain ylemmyydentuntoisia säälittelyjä ja halveksuntaa henkilöiltä, jotka eivät ole suurin osa milloinkaan ollut uusperheessä. Minä en pidä mieheni lapsesta (monestakin syystä, joista osan tunnistan liittyvän hänen äitiinsä)

Lapsen äiti muutti toiselle puolelle Suomea (ilmoitti asian miehelleni, vaikka olivat vko-vko -systeemissä). Lapsi käy meillä tämän välimatkahaasteen vuoksi vain kerran 2 kk:ssa. Sovin oman eksäni kanssa, että omat lapseni asuvat aina tuon viikon isällään ja buukkaan itselleni työmatkoja ja muuta menoja koko viikoksi. (Viimeksi näin lasta n 45 min)

Minua siis jopa inhottaa nähdä koko lasta. Inhoan myös sitä, että hän veljittelee ja siskottelee minun lapsiani (hänellä ei ole omia) ja korjaan aina että Ville/Kalle/Anna eivät ole sisaruksiasi. Hän usein kyselee jatkuvasti miksi ei voi tavata muita lapsia ja voisiko muut lapset tulla kotiin. Rehellisesti minulla on helpompaa kun ei tarvitse kuunnella tappelua,joka jossain vaiheessa lasten kesken seuraa. Mies niinikään harmittelee lasteni poissaoloa, hän ei ole ainakaan vielä ymmärtänyt, että se että lapseni ovat aina poissa, on täysin tahallista.

Koko uusperhetilanne on epäluonnollinen ja epäkiitollinen. Rakastamme mieheni kanssa toisiamme mutta hämä on silti perseestä. Tsemppiä ap!

Tällaisten kommenttien jälkeen en yhtään ihmettele, että lapset voivat pahoin monissa uusperheissä ja ovat aivan eksyksissä. Yritä siinä sitten sopeutua, kun äitipuoli ei edes halua tavata ja osoittaa muutenkin, että lapsi ei ole tervetullut perheeseen. Uskomatonta, että jotkut suvaitsevat tällaista toimintaa puolisoltaan. Tuohan on suoranaista syrjintää ja lapsen kiusaamista. Ja opetat vielä lapsillesi, että tällainen toiminta on ok,  huhhuijjaa....  Jos ryhtyy uusperhekuvioon, on vain sopeuduttava siihen,  että  myös puolison lapset kuuluvat pakettiin ja heillä on oikeus olla tasavertaisia perheenjäseniä. Jos tähän ei ole  valmis, ei pidä koko hommaan ryhtyä.   

Todellista rakkautta osoittaa  se,  että on valmis tutustumaan toiselle tärkeisiin asioihin ja ihmisiin.  Heistä ei tarvitse ylenpalttisesti tykätä, mutta kohteliaasti voi silti käyttäytyä. Kun kyseessä on perheenjäsen (jollainen miehesi lapsi teille on, halusit tai et), vähimmäisvaatimuksena on hyväksyminen osaksi perhettä ja ystävällisen asiallinen kohtelu kaikissa tilanteissa. 

Se, että et pidä lapsen äidistä, ei ole lapsen tai miehesi vika eikä heidän tarvitse siitä kärsiä. Aikuiselle ihmiselle ei saa olla ongelma käyttäytyä  edes neutraalin ystävällisesti lasta kohtaan. Sen verran pitää hallita tunteitaan tai sitten on syytä hakeutua hoitoon. Miten voit  tietää, ettet pidä lapsesta, jos et edes tapaa häntä kunnolla? 

Ja  kyllä, minäkin elän uusperheessä. Se ei ole aina helppoa, mutta itsepä olen tähän ryhtynyt ja kannan aikuisena vastuuni. Lapset ovat tilanteeseen syyttömiä, joten heitä ei ongelmiin sotketa eikä heihin pureta omaa pahaaoloa.

Näin pitäisi kypsien aikuisten toimia ja ajatella niinkuin kirjoitat. Valitettavasti jotkut aikuisetkin on taantuneet henkiseltä kehitykseltä ja ajatusmaailmaltaan lapsen asteelle, ketju hyvä esimerkki noista ihmisistä.

Henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan vähätellään ja aikuiset käyttäytyvät kuin koulukiusaajat, joskus miettii ihan tosissaan mikä ihmisiä oikeasti vaivaa ja olisiko noiden ihmisten parempi elää ihan yksin, säästyisi nuo lapsetkin pahimmilta traumoilta.

Lyhyesti: Jos ei ole valmis hyväksymään uusperheen kaikkia jäseniä, ei pidä ryhtyä koko hommaan. 

Työpaikallakaan et välttämättä pidä kaikista ihmisistä, mutta silti sinun on pystyttävä työskentelemään heidän kanssaan tai vaihdettava työpaikkaa. Pelkistetysti sama perheissä. 

Itse pystyn samaistumaan ap:n tuntemuksiin vaikka en äitipuoli olekaan. Minulle nostaa samanlaisen tunteen se kun mies leikkii sisarustensa lasten kanssa. Voi olla että reagoin näin voimakkaasti koska en itse ole mikään lapsi ihminen eikä tulisi mieleenkään koskea muiden lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 9- ja 11-vuotiaiden tyttöjen yh-isä, joita minulla on ollut kunnia hoitaa yksin vauvasta lähtien. Nyt on niin, että lapsi TARVITSEE hellyyttä ja läheisyyttä ja kosketusta=muuten siitä ei tule täysjärkinen...niinpä sitä mun tarttee isänä  heille antaa.

Valitettavasti vain äidit ovat tätä vastaan ja yrittävät leimata tämän pedofiliaksi yms. Kun otetaan yksi kappale suomalaisia avioeroja, niin löydämme sieltä pedofiilikortilla syyttelevän ex-vaimon... Naiset eivät ymmärrä, kuinka suuren karhunpalveluksen tekevät näin lapsilleen. Keskustelin asiasta kollegani kanssa ja hänkin kertoi, että kyllä....jossain uima-altaan porealtaassakin täytyy miettiä, että miten halaa lastaan? Että kukaan ei vain ryjhtyisi miettimään mitään "outoa" isin ja tyttären välisestä suhteesta.

Perimmäinen syy lienee valta, nainen haluaa kontrolloida miehen ja lapsen suhdetta. Läheisyys lapsen kaa viittaan liian suureen emotionaaliseen tunnesuhteeseen, jota naiset eivät lapsen kaltaisessa narsismissaan pysty sietämään...mikä on tietysti täysin vastoin lasten etuja.

My ASS wants to clap for you!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teille kosketuksista höyryäville äitipuolille: Miten suhtaudutte,  jos miehenne halaa tai suukottaa esim. kummitytärtään tai muuta lähistä lasta? Saako sekin teissä aikaan mustasukkaisia tunteita tai tuntuuko se oudolta? Onhan silloinkin kyse toisen naisen lapsesta. Toki noissa tapauksissa lapsi ei asu teillä ja kosketuksia on vähemmän, mutta kyseessä voi silti olla miehelle hyvin läheinen lapsi. Tämä kysymys heräsi, kun osa teistä perustelee negatiivisia tunteitaan sillä, että kyseessä on toisen naisen lapsi.

Onko ongelma siis pohjimmiltaan isän ja lapsen läheisyys? Vai onko sittenkin kyse siitä, että lapsi on liian konkreettinen todiste siitä, että mies on aiemmin rakastanut toista naista? Epävarmassa mielessä lapsen ja isän läheisyys sitten koetaan uhkana omalle suhteelle tai jopa merkkinä siitä, että mies vielä rakastaa lapsen äitiäkin?

Kaikenlaiset tunteet ovat minusta sallittuja, mutta niiden todellisia syitä on myös hyvä pysähtyä miettimään. Näin tunteet on helpompi jäsentää ja käsitellä sekä mahdollisesti päästä niistä kokonaan eroon.

Omana mielipiteenä vielä todettakoon, että minusta lapset (sekä yhteiset että edellisistä suhteista olevat) ovat aina oikeutettuja saamaan hellyyttä kaikilta perheen osapuolilta. Perhemuoto ei tähän vaikuta. Kosketukset kuuluvat asiaan kunhan pysyvät ns. sopivaisuuden rajoissa. Näin uusperheessä elävänä en myöskään ymmärrä "minun lapset, sinun lapset"-jaottelua. Meillä kaikki ovat meidän lapsia ja meille rakkaita riippumatta siitä millainen on biologinen suhteemme.  

164 vastaa. Ei ole kyse niikään siitä, että miehellä on lapsi toisen naisen kanssa. Onhan minullakin menneisyyteni. Kyse on pikemminkin siitä, MILLAISEN naisen kanssa se lapsi on. Olen lähes varma, että omakin suhteeni olisi tyttöön paljon lämpimämpi jos exä olisi edes asiallinen minua kohtaan, saati jos oltaisiin hyvissä väleissä. Jos saa kuulla jatkuvaa v*****a vaikka parhaansa yrittää niin kyllä se syö aikuistakin. 

Taitaa useassakin tapauksessa olla niin, että ne inhon tunteet sitä exää kohtaan projisoituu lapseen vaikkei se niin missään nimessä saisi niin olla. Kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita saa olla kunhan negatiiviset tunteet ei muutu teoiksi. Olen kuitenkin sen verran aikuinen, etten näytä niitä tunteita lapseen. 

Meillä on aivan ihana kummityttö eikä siinä ole mitään ongelmaa vaikka mies häntä hellittelee. Mies oli myös hänen ristiäisissä sylikummina enkä ollut siitä ollenkaan loukkaantunut (vaikka se ilmeisesti on yleensä naisen tehtävä) päinvastoin. 

Lapsellinen. Ei ihme, että lapsi pompottaa sua.

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntui ja tuntuu! Mutta kun näin tapahtuu yhteisen tyttäremme kohdalla, tunnen onnea ja tyytyväisyyttä. Täällä siis kohtalontoverisi ♥️

Oikeasti ihana kuulla etten ole ainut!

Olen kuitenkin ihan täyspäinen, mutta helvetin vaikeita tunteita pitää sisällään tämä uusperhe elämä. Tätäkin on jatkunut jo vuosia, eli ei mikään uusi juttu.

Usein mietin, että uusperheet on todella epäluonnollisia ratkaisuja. Ei kenellekkään helppoja tai edes kovin hyviä. Ap

Et ole mitenkään täyspäinen. Minullakin oli lyhyen aikaa sinun kaltainen seko naisystävä aikanaan. Oli erittäin mustasukkainen tyttäristäni ja ilmaisia asian selkeästi. No se suhde loppui lyhyeen. En ymmärrä miten naiset kuvittelevat missään tilanteessa menevänsä lasten edelle. Tai kai tällaisiakin miehiä on, mutta minulla lapset ovat tärkeimmät ja sitten tulee muut.

Hah, minä sanoin samaa ja tuli 10 alapeukkua, vaikka, hahaa, mä olen miesten kanssa samaa mieltä :) Ei mun isäkään sitä ämmää siinä kohtaa täyspäisenä pidä, mutta oli itsekin sen verran vaurioitunut, että ei osannut ratkaista asiaa noin kypsästi kuin mies tässä osasi. Ilmeisesti suhde piti olla eikä tajunnut mitä mä olisin tarvinnut, minun tunteitani tai miten loukkasi minua. Kymmenen pistettä sinulle.

Vaikka olenkin kanssasi samaa mieltä, niin laske montako kertaa käytät minä-sanaa. Se naisten omaan napaan tuijotus ei ole mikään meemi.

Älä rupee mua neuvomaan, kun et ole itse kärsinyt siitä, että tyttärenä isäsi kainaloon änkeää aikuinen ja pukkaa sut veke.

Monen alan asiantuntijat on useaan otteeseen ilmaisseet huolensa, lasten ja vanhempien läheisyyden puutteesta. Sitä se pedohysteria teettää, kolikon kääntöpuoli on tietenkin se, että lapsen normaali kehitys häiriintyy läheisyyden puutteen ja muiden lieveilmiöiden mitä tuo tullessaan vuoksi.

Yh-isi kirjoitti:

Vuodesta 2008-2009 olen ollut yhärinä ja mulle on vuosien varrella kertynyt runsaasti kokemusta naisten suhtautumisesta lapsiini. Heti suhteen aluksi sanon, että tulen. Aina. Käytän siis sanaa aina. Panemaan lapseni etusijalle suhteessa naiseen. Nainen=ikuinen kakkonen=sanon siis tämän suoraan. Lapseni tarvitsevat  minua oikeesti....jokainen aikuinen nainen sen sijaan pärjää luultavasti oikein hyvin ilman minua=osaa huolehtia itsestään.

Kun tämän yhdistää vahvuuteni seksissä=olen tosi hyvä siinä, saan naiset aivan poissa tolaltaan ja vuosien varrella ja nainen naiselta senkuin vain jalostun, niin soppa on valmis.

Saan siis naisen aivan hulluksi rakkaudesta, suunnilleen pupillitkin muuttuu sydämen muotoiseksi. Kiitos yh-isyyteni olen vielä huippu kotihommissa, siedän läheisyyttä, osaan lastenhoidon, keskustelen henkevästi...jne. Naisen kannalta olen siis suht täydellistä miesmatskua. 

Kun naisen hullu rakastuminen kohtaa yh-arkeni, niin naisen toiveet/odotukset/haaveet törmäävät ja vielä lujaa aikaresurssini rajallisuuteen, joka tietysti kuluu pääosin palkkatyöhöni ja lapsiini. Naisen järki sanoo, että teen oikein, mutta sydän sanoo, että hänen pitäisi olla huomioni keskipisteenä....hänelle jää  vain rippeet ajastani.

Syntyvä ristiriita repii naisen henkisesti aivan hajalle. Henkisellä tasolla tunnistan infantiilin tarpeen olla yksin miehen huomion keskipisteenä, yh-isinä en siihen todella pysty, ei olla edes lähellä sitä....mulla ei ole aikaresurssia. Vielä niissä aiemmissa miesseikkailuissaan nainen on opetettu ja totutettu olemaan huomion keskipisteenä, minä olen kokemuksena tätä taustaa vasten täydellinen järkytys.

Siitä ei siis tule mitään ja olen luopunut yrittämästä ja keskityn vain lapsiini...

Hyvä hyvä, anna niille munille eikun siis ööö vaikka huulille vaan, kaikkien isiensä naisen takia syrjäyttämien lasten puolesta! Sun pitää vain löytää Aikuinen Nainen.

Onko isäsi käsi käynyt siellä missä ei pitäisi vai mikä on ongelmasi?

Se vaan yrittää iskeä kiilaa sinun ja miehesi väliin kiehnäämällä ja kerjäämällä tuota käpälöintiä. Usein nähty juttu rikkonaisissa uusioperheissä. Pikkulutka luulee olevansa koko maailman kuningatar ja saa muut mukaansa keimailullaan. Puhu asiasta miehesi kanssa ja sano että voi valita joko sinut tai hänet. Eiköhän asia ole sillä taputeltu.

Olen aikuinen nainen...

Kuinka pitkälle tuo fyysinen huomio on mennyt?