En kestä kun mies osoittaa fyysistä hellyyttää tyttärelleen

Vierailija kirjoitti:

Minä tunnistan tunteesi ja uskallan myöntää, että koin samaa kuin sinä exäni kanssa, jolla oli yksinhuoltajuus tyttäreensä. Viimeinen vuosi ennen eroamme ajattelin monesti, että mies koskettaa enemmän tytärtään kuin minua.

Näin joulun aikaan suuren suurta ärtymystä aiheutti myös se, että mies osti minulle ja tyttärelleen samanlaiset lahjat tyyliin kosmetiikkalahjapakkaus, yöpaita, suklaata ja joku koru.

Juu olen ihan hirveä ihminen, tiedän. Minua em. asiat stressasi sen verran, että päädyimme eroon. Omia lapsia minulla ei ole, enkä toiste lähde suhteeseen lapsellisen miehen kanssa.

Lahjat, oikeasti? Kuka aikuinen ihminen edes odottaa joululahjoja? Itse ostan tasan lapsille, aikuisten kesken on sovittu ettei hankita mitään, koska joka paikka on jokatapauksessa täynnä rojua.

Näkee taas ketjusta, millaisia lapsia iso osa naisista on. Tunteiden vietävissä olevia, mustasukkaisia ikuisia lapsia.

Tunnistan tunteesi, mutta tunnistan myös sen, että omassa lapsuudessani ei koskettu tai puhuttu sen enempää tunteista. Minulla on nyös hylätyksi tulemisen pelko.

Vähän off topic:

Tutulla miehellä on tyttäriä kahdesta eri liitosta. Ja nämä tyttäret ovat mustasukkaisia toisilleen. Tyttöjen ikäero on 6-7 vuotta. vanhempi on vuoroviikkolapsi.

Nyt tytöt ovat n. 12-13 v ja 7 v. Tuo isompi ei ole mikään halailija, eikä koskaan hae isältään läheisyyttä. Hän on helppo lapsi, ei vingu huomiota keneltäkään.

Mutta auta armias, kun nuorempi menee isän kainaloon, niin vanhempi singahtaa sinne saman tien. Tai jos minä ulkopuolisena kehun nuoremman vaatetta tai hiuksia, niin isompi änkee heti "niin mullakin on!"

Tai minä kerran tein vanhemman kanssa palapeliä, niin nuorempi tuli istumaan palapelin päälle.

Onko tämä tyypillistä? Itselläni ei ole lapsia.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä jotenkin erikoiselta. Miehelläni on lapsia, tyttöjä, edellisestä suhteesta, ja meillä ei ole yhteisiä lapsia. Ei minulla kyllä koskaan ole tullut tuollaista ap:n kuvailemaa tunnetta. Minulle tulee vain ja ainoastaan hyvä mieli kun näen että mies viettää aikaansa lasten kanssa, leikkii tai halailee. Aivan turhaa on märehtiä mitään. Minä ainakin viihdyn mieheni lasten seurassa ja meillä on kivaa. Emme kilpaile mistään, vaan olemme perhe. Aivan normaali perhe jossa on ihmisiä, aikuisia ja lapsia, ja kaikilla on hyvä olla.

Älä ap ajattele asiaa kieroutuneesti. Lapset ovat lapsia ja sinä olet puoliso. Edellinen suhde ja lasten äiti ei millään lailla liity teidän tämänhetkiseen elämäänne ja teidän kotiinne, tai suhteeseenne. Lasten äidillä on oma elämä ja perhe, ja teillä on omanne. Lapsilla on äiti ja isä. En ymmärrä ollenkaan miksi tunnet noin kun tunnet. Tunteilleen ei mitään voi, mutta tuo tekee pidemmän päälle hallaa sinulle ja teidän perheelle.

Osaatko syrjäytyä miehesi elämästä jos lapset sitä tarvitsevat, vai pitääkö lasten vain sopeutua sinuun kaikessa ja siihen miten sinä haluat, että asiat ovat? Tietysti jos lapset ovat pieniä, heillä harvoin on sellaisia tarpeita, joihin sinä et mahtuisi mukaan, mutta jos lapset ovat sanotaan 12-vuotiaita tai vanhempia? Se näyttää olevan "äitipuolille" asia, mihin ei kovin yleisesti kyetä. Kuvitellaan menneen yhteen sinkun kanssa.

Mitä tarkoitat, minkälaisessa tilanteessa minun tulisi syrjäytyä? Tarkoitatko että minun pitäisi antaa omaa aikaa lapsille ja isälle, vai mitä? Lapset itse pyytävät minut aina mukaan, jos johonkin ovat menossa. Tai teemme oikeastaan kaikki asiat yhdessä, perheenä. Sori en siis oikeasti ymmärtänyt miten minun pitäisi syrjäytyä :) Eivät ole vielä yli 12v.

No tuota juuri tarkoitin, mutta ei sellaista tarvetta useinkaan olekaan pienemmillä lapsilla. Ehkei teineilläkään, jos tilanne on "aina ollut tuo". Mutta auta armias, kun nainen tulee kuvioon kun lapset jo ovat sellaisia 15-vuotiaita ja sitten käyttäytyy lapsellisesti miehen omien niin silloin loukkaa kyllä lapsia pahasti. En siis tarkoita, ettei vaimolla saisi olla yhtään aikaa miehensä kanssa (naurettava ajatus ja miten edes toteutuisikaan, että ei ole), vaan että lapsille ei sitä suoda ja astuta sivuun lainkaan. Vaikka siinä joutuukin nainen ihan omista eduistaan luopumaan muiden takia.

Tämä onnistuu helvetin harvalta naiselta. Naiset tuijottavat vain omaa oloaan pääsääntöisesti.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntui ja tuntuu! Mutta kun näin tapahtuu yhteisen tyttäremme kohdalla, tunnen onnea ja tyytyväisyyttä. Täällä siis kohtalontoverisi ♥️

Oikeasti ihana kuulla etten ole ainut!

Olen kuitenkin ihan täyspäinen, mutta helvetin vaikeita tunteita pitää sisällään tämä uusperhe elämä. Tätäkin on jatkunut jo vuosia, eli ei mikään uusi juttu.

Usein mietin, että uusperheet on todella epäluonnollisia ratkaisuja. Ei kenellekkään helppoja tai edes kovin hyviä. Ap

Et ole mitenkään täyspäinen. Minullakin oli lyhyen aikaa sinun kaltainen seko naisystävä aikanaan. Oli erittäin mustasukkainen tyttäristäni ja ilmaisia asian selkeästi. No se suhde loppui lyhyeen. En ymmärrä miten naiset kuvittelevat missään tilanteessa menevänsä lasten edelle. Tai kai tällaisiakin miehiä on, mutta minulla lapset ovat tärkeimmät ja sitten tulee muut.

Hah, minä sanoin samaa ja tuli 10 alapeukkua, vaikka, hahaa, mä olen miesten kanssa samaa mieltä :) Ei mun isäkään sitä ämmää siinä kohtaa täyspäisenä pidä, mutta oli itsekin sen verran vaurioitunut, että ei osannut ratkaista asiaa noin kypsästi kuin mies tässä osasi. Ilmeisesti suhde piti olla eikä tajunnut mitä mä olisin tarvinnut, minun tunteitani tai miten loukkasi minua. Kymmenen pistettä sinulle.

Vaikka olenkin kanssasi samaa mieltä, niin laske montako kertaa käytät minä-sanaa. Se naisten omaan napaan tuijotus ei ole mikään meemi.

Minulla ja isälläni oli läheinen suhde (on edelleen) kun olin lapsi, johon kuului myös paljon fyysistä hellyyttä. Esim. halaaminen, poskipusut, kutittelu ja muu kannustava fyysinen kosketus. Koen että ne ovat yksi avainsana sille miksi suhteemme on aina ollut kovin tärkeä ja ainutlaatuinen.

Minusta on kyseenalaista ajatella että kaikki koskeminen olisi jotenkin seksuaalista. Vanhemman ja lapsen suhteeseen mielestäni kuuluu terve fyysinen läheisyys, koska se syventää kahdenvälistä kanssakäymistä lapsen ja vanhemman välillä.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntui ja tuntuu! Mutta kun näin tapahtuu yhteisen tyttäremme kohdalla, tunnen onnea ja tyytyväisyyttä. Täällä siis kohtalontoverisi ♥️

Oikeasti ihana kuulla etten ole ainut!

Olen kuitenkin ihan täyspäinen, mutta helvetin vaikeita tunteita pitää sisällään tämä uusperhe elämä. Tätäkin on jatkunut jo vuosia, eli ei mikään uusi juttu.

Usein mietin, että uusperheet on todella epäluonnollisia ratkaisuja. Ei kenellekkään helppoja tai edes kovin hyviä. Ap

Ethän sä ole täyspäinen, koska tuollainen tunne ei ole ihan terve...

Anteeksi vain mutta KAIKKI TUNTEET OVAT TERVEITÄ !

Se ihminen joka ei itsessään näe tunnusta ja tiedosta joitain tunteitaan ei ole ihan terve. On ainakin vähintäänkin neuroottinen ja puolustuskeinoillaa pelaava.

Ap olet terve kun tunnistat tuon tunteen ja pystyt jopa dialogiin asiasta. Mutta et olisi enää terve jos et pystyisi käsittelemään tuota tunnetta niin ja se vaikuttaisi tuhoisasti tyttöön. Sairas mieli kostaa asioita jopa omia tunteitaan muille. Jokainen on kuitenkin vastuussa vainomista tunteistaan lopulta.

Uskon että pystyt rakentavaan sietämiseen ja neutraaliuteen vaikka kuinka kismittäisi. Osasit täältäkin pyytää apuja muilta mikä on ihana piirre! Kasvata tytöstä miehesi kanssa vahva nainen niin eipä ole aikuisena isin kukkarolla enää ja saatte omistautua toisillenne.

Yh-isi kirjoitti:

Vuodesta 2008-2009 olen ollut yhärinä ja mulle on vuosien varrella kertynyt runsaasti kokemusta naisten suhtautumisesta lapsiini. Heti suhteen aluksi sanon, että tulen. Aina. Käytän siis sanaa aina. Panemaan lapseni etusijalle suhteessa naiseen. Nainen=ikuinen kakkonen=sanon siis tämän suoraan. Lapseni tarvitsevat  minua oikeesti....jokainen aikuinen nainen sen sijaan pärjää luultavasti oikein hyvin ilman minua=osaa huolehtia itsestään.

Kun tämän yhdistää vahvuuteni seksissä=olen tosi hyvä siinä, saan naiset aivan poissa tolaltaan ja vuosien varrella ja nainen naiselta senkuin vain jalostun, niin soppa on valmis.

Saan siis naisen aivan hulluksi rakkaudesta, suunnilleen pupillitkin muuttuu sydämen muotoiseksi. Kiitos yh-isyyteni olen vielä huippu kotihommissa, siedän läheisyyttä, osaan lastenhoidon, keskustelen henkevästi...jne. Naisen kannalta olen siis suht täydellistä miesmatskua. 

Kun naisen hullu rakastuminen kohtaa yh-arkeni, niin naisen toiveet/odotukset/haaveet törmäävät ja vielä lujaa aikaresurssini rajallisuuteen, joka tietysti kuluu pääosin palkkatyöhöni ja lapsiini. Naisen järki sanoo, että teen oikein, mutta sydän sanoo, että hänen pitäisi olla huomioni keskipisteenä....hänelle jää  vain rippeet ajastani.

Syntyvä ristiriita repii naisen henkisesti aivan hajalle. Henkisellä tasolla tunnistan infantiilin tarpeen olla yksin miehen huomion keskipisteenä, yh-isinä en siihen todella pysty, ei olla edes lähellä sitä....mulla ei ole aikaresurssia. Vielä niissä aiemmissa miesseikkailuissaan nainen on opetettu ja totutettu olemaan huomion keskipisteenä, minä olen kokemuksena tätä taustaa vasten täydellinen järkytys.

Siitä ei siis tule mitään ja olen luopunut yrittämästä ja keskityn vain lapsiini...

Hyvä kirjoitus. Tosin en nyt sanoisi, että huomion keskipiste olisi se tarve, vaan yleensäkin riittävän huomion saaminen. Tuon saman syyn takia ne avioliitot hajoavat, joissa mies tekee pitkää työpäivää tai on paljon reissutöissä.

Eläköön vuoroviikkolapset. Se mahdollistaa molemmat.

Lapsi ei vie paikkasi tai sinä lapsen. Opettele hyväksymään että lapsi tarvitsee isäänsä, myös hellyyttä saa ja pitää osoittaa. Sinun ja miehen välinen suhde on aivan eri lainen kuin isän ja lapsen. Myös sinä voit opetella vaivaamaan lasta, leikkikää yhdessä, käykää vaikka elokuvissa kahdestaan, näin tutustut lapseen ja opit suhtautumaan häneen lapsena ei kilpailijana.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei vie paikkasi tai sinä lapsen. Opettele hyväksymään että lapsi tarvitsee isäänsä, myös hellyyttä saa ja pitää osoittaa. Sinun ja miehen välinen suhde on aivan eri lainen kuin isän ja lapsen. Myös sinä voit opetella hoivaamaan lasta, leikkikää yhdessä, käykää vaikka elokuvissa kahdestaan, näin tutustut lapseen ja opit suhtautumaan häneen lapsena ei kilpailijana.

Olen huomannut oman äitipuoleni reagoivan samoin. Jotain tiedostamatonta omistushaluahan siinä varmaan taustalla on. Sinänsä ihmeellistä, koska äitipuoli on mielenterveyden ammattilainen. En anna sen häiritä, vaan halailen isääni ihan yhtä antaumuksella kuin ennenkin :'D

Tämäkin on klassinen tapaus kuinka psyykkisista ongelmista kärsivä ihminen hakee hyväksyntää muilta omille sairaille kieroutumille. Jos päässä viiraa, niin olisiko syytä hakea apua, varsinkin kun tuollainen mielisairas ihminen vaikuttaa negatiivisesti tuon lapsenkin normaaliin kehitykseen ja elämiseen.

Yh-isi kirjoitti:

Vuodesta 2008-2009 olen ollut yhärinä ja mulle on vuosien varrella kertynyt runsaasti kokemusta naisten suhtautumisesta lapsiini. Heti suhteen aluksi sanon, että tulen. Aina. Käytän siis sanaa aina. Panemaan lapseni etusijalle suhteessa naiseen. Nainen=ikuinen kakkonen=sanon siis tämän suoraan. Lapseni tarvitsevat  minua oikeesti....jokainen aikuinen nainen sen sijaan pärjää luultavasti oikein hyvin ilman minua=osaa huolehtia itsestään.

Kun tämän yhdistää vahvuuteni seksissä=olen tosi hyvä siinä, saan naiset aivan poissa tolaltaan ja vuosien varrella ja nainen naiselta senkuin vain jalostun, niin soppa on valmis.

Saan siis naisen aivan hulluksi rakkaudesta, suunnilleen pupillitkin muuttuu sydämen muotoiseksi. Kiitos yh-isyyteni olen vielä huippu kotihommissa, siedän läheisyyttä, osaan lastenhoidon, keskustelen henkevästi...jne. Naisen kannalta olen siis suht täydellistä miesmatskua. 

Kun naisen hullu rakastuminen kohtaa yh-arkeni, niin naisen toiveet/odotukset/haaveet törmäävät ja vielä lujaa aikaresurssini rajallisuuteen, joka tietysti kuluu pääosin palkkatyöhöni ja lapsiini. Naisen järki sanoo, että teen oikein, mutta sydän sanoo, että hänen pitäisi olla huomioni keskipisteenä....hänelle jää  vain rippeet ajastani.

Syntyvä ristiriita repii naisen henkisesti aivan hajalle. Henkisellä tasolla tunnistan infantiilin tarpeen olla yksin miehen huomion keskipisteenä, yh-isinä en siihen todella pysty, ei olla edes lähellä sitä....mulla ei ole aikaresurssia. Vielä niissä aiemmissa miesseikkailuissaan nainen on opetettu ja totutettu olemaan huomion keskipisteenä, minä olen kokemuksena tätä taustaa vasten täydellinen järkytys.

Siitä ei siis tule mitään ja olen luopunut yrittämästä ja keskityn vain lapsiini...

Hyvä kommentti, jos olisit nainen ja äiti, olisit saanut 100 yläpeukkua ja ylistystä. Mutta kun kyseessä onkin mies ja isä suhtautuminen on toista. Jännä kuinka sukupuoli aina vaikuttaa, minusta kun kommentti on täyttä asiaa, mutta vasta äitinä saisit hyväksyntää.

Noinhan jokaisen kasvattajan pitäisi ajatella, lapsi tulee ensin mitä väliä mikä sukupuoli kasvattajalla on. 

Hyi helvetti miten sairaita eukkoja täällä :D Käykää terapiassa psykot

Huh, miten kylmää mustasukkaiset äitipuolet. Itse olen nuoruuteni kasvanut kateellisen ja halveksuvan äitipuolen vaikutuspiirissä. Vieläkin muistan ne halveksuvat sanat ja minua inhoavat katseet. Isä oli ainoa elossaoleva vanhempani, mutta äitipuoli ei sallinut minun tulla kyläilemään heidän kotonaan ja jos joskus menin, teki kyllä kaikkensa savustaakseen minut pihalle. Oli järkyttävän mustasukkainen, enkä olisi saanut isän kanssa jutella edes kahdestaan. Vasta erottuaan tästä hirviömäisesti käyttäytyneestä naisesta isälleni alkoi valkenemaan hänen vaimonsa käytös. Tämä nainen teki tuhoaan usein isäni selän takana. Omia lapsiaan hän toki suosi.

Aikuisen täytyy kyetä asettamaan itsensä tunteidensa yläpuolelle. Lapsella on AINA oikeus vanhempiensa hellyyteen ja rakkauteen. Se luo hyvän pohjan ja auttaa torjumaan sitä, ettei aikuisena tarvitse olla mustasukkainen ja kateellinen ihminen.

Olenko minäkin siis sairas ku pussailen, halailen, silittelen ja muutenki hellin meidän poikavauvaa? Ja jopa kosken hänen pyllyyn ja pippeliin ku kylvetän tai pyyhin pyllyä.

Ihanko oikeasti pidätte normaalina sitä, että tyttö haluaa isänsä pussaavan häntä suulle?

Ja btw. En ole äitipuoli.

Yh-isi kirjoitti:

Vuodesta 2008-2009 olen ollut yhärinä ja mulle on vuosien varrella kertynyt runsaasti kokemusta naisten suhtautumisesta lapsiini. Heti suhteen aluksi sanon, että tulen. Aina. Käytän siis sanaa aina. Panemaan lapseni etusijalle suhteessa naiseen. Nainen=ikuinen kakkonen=sanon siis tämän suoraan. Lapseni tarvitsevat  minua oikeesti....jokainen aikuinen nainen sen sijaan pärjää luultavasti oikein hyvin ilman minua=osaa huolehtia itsestään.

Kun tämän yhdistää vahvuuteni seksissä=olen tosi hyvä siinä, saan naiset aivan poissa tolaltaan ja vuosien varrella ja nainen naiselta senkuin vain jalostun, niin soppa on valmis.

Saan siis naisen aivan hulluksi rakkaudesta, suunnilleen pupillitkin muuttuu sydämen muotoiseksi. Kiitos yh-isyyteni olen vielä huippu kotihommissa, siedän läheisyyttä, osaan lastenhoidon, keskustelen henkevästi...jne. Naisen kannalta olen siis suht täydellistä miesmatskua. 

Kun naisen hullu rakastuminen kohtaa yh-arkeni, niin naisen toiveet/odotukset/haaveet törmäävät ja vielä lujaa aikaresurssini rajallisuuteen, joka tietysti kuluu pääosin palkkatyöhöni ja lapsiini. Naisen järki sanoo, että teen oikein, mutta sydän sanoo, että hänen pitäisi olla huomioni keskipisteenä....hänelle jää  vain rippeet ajastani.

Syntyvä ristiriita repii naisen henkisesti aivan hajalle. Henkisellä tasolla tunnistan infantiilin tarpeen olla yksin miehen huomion keskipisteenä, yh-isinä en siihen todella pysty, ei olla edes lähellä sitä....mulla ei ole aikaresurssia. Vielä niissä aiemmissa miesseikkailuissaan nainen on opetettu ja totutettu olemaan huomion keskipisteenä, minä olen kokemuksena tätä taustaa vasten täydellinen järkytys.

Siitä ei siis tule mitään ja olen luopunut yrittämästä ja keskityn vain lapsiini...

Ja mikä näiden naisten merkitys sun elämässä on ollut? Muutakuin säkkien tyhjennys? Mäkin olen käytännössä lähes yh, aika menee lapseen ja uraan enimmäkseen. Mutta musta ois kauhean kiva suunnitella jonkun kanssa tulevaisuutta ja kokea yhteisyyttä, vaikka vaan pari tuntia viikossa. Toisin sanoen yritän sanoa että lapsi voi olla ekana ja silti voi muodostaa aikuisen liiton. Tai ainakin toivon.

Vierailija kirjoitti:

Olenko minäkin siis sairas ku pussailen, halailen, silittelen ja muutenki hellin meidän poikavauvaa? Ja jopa kosken hänen pyllyyn ja pippeliin ku kylvetän tai pyyhin pyllyä.

Et todellakaan, läheisyys lapselle on elintärkeää hänen normaalin kehityksen kannalta. Ainoat ketä on päästään sekaisin on ihmiset jotka ei tajua mitä on normaali läheisyys lapsen kanssa, ovat ihmisiä joille kaikki on jotain pornoa, seksiä tai muita perversiota joita he omassa päässään kehittelevät. Valitettavasti tuo mielisairaiden joukko on vain kasvamassa, heille kun maailma on joku yksi iso pornoelokuva ilmeisesti.

Mä tulin todella surulliseksi ja vähän pelokkaaksikin tästä keskustelusta. Voiko aikuinen ihminen oikeasti kokea lapsen itselleen uhkana? Lapsi voi kokea uuden äitipuolen uhkana, mutta onko aikuinen ja lapsi samalla tasolla noin muutenkaan mitä tulee esimerkiksi tunne-elämän säätelyyn? Niinpä, ei ole.

Ja kun täällä puhuttiin siitä, että parempi että ap myöntää tunteensa kuin että pyrkisi tukahduttamaan ne... Olen eri mieltä! Jos itse heräisin samankaltaisiin ajatuksiin, tekisin niille jotakin! Nimenomaan yrittäisin saada ajatukset kaikkoamaan - pohtisin mistä ne kumpuavat! Ap, mitä luulet, mistä nämä ajatukset ja tunteet saavat alkunsa? Isän ja lapsen suhde on puhdas kiintymyssuhde, jossa ei ole mitään aikuisten välisen suhteen elementtejä mukana - vai epäiletkö jotakin muuta? Jos epäilet, niin miksi? Ymmärrätkö lainkaan miten kuvottava epäilyksesi on - ja jos se osuu oikeaan, jotakin tulisi tehdä!

Ja tarttuisin myös siihen että lapset ovat toisen naisen lapsia... Nehän ovat miehesi lapsia. Ja saattaakseen lapsia maailmaan, mies on tehnyt jotain muutakin kuin pussaillut ja hipsutellut tämän toisen naisen kanssa. Sellaista se elämä on ja sen jokainen aikuinen kyllä ymmärtää. Vai olitko kenties itse neitsyt miehen tavatessasi?