En kestä kun mies osoittaa fyysistä hellyyttää tyttärelleen

Olen ollut uusperheellinen 9 vuotta ja minä ainakin ymmärrän, mistä ap puhuu. Uusperheen äitinä kokee jokainen, joka on siinä kuviossa tosi pitkään ollut, välillä todella vaikeita hetkiä. Niin se vaan on

Eikö nämä tyttäret ole myös sekopäitä? Kun ovat kasvaneet aikuisiksi ja silti jatkavat samaa käytöstä..

Upeeta trollaamista, kiitos nauruista :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä, koska haluan juuri tämän parisuhteen. En ole tässä lasten takia, vaan miehen takia.

Minulla on suhde mieheen, ja miehellä lapsiinsa. Ja tämä toimii loistavasti ja on juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Mä en yhtään voi ymmärtää tuollaista ajattelua. En ollenkaan. Siis tosissaanko sanot, että otit miehen mutta et niitä lapsia? Et sitten tullut ajatelleeksi, että lapset tulee samassa paketissa? Koska kun niitä kerran on, et voi mitenkään onnistua tekemään suhteestanne kahden aikuisen välistä elämää. Miehesi lapset tuovat siihen väkisinkin oman lisänsä. Olet varsinainen itsekkyyden huipentuma, en voi muuta sanoa.

Minäkin olen uusperheellinen, ja tahdoin miehen, mutta tahdoin myös ne lapset. Me ollaan perhe, mä olen heille aivan aidosti läsnä elämässä, meillä ei erotella sun ja mun lapsiin, kaikki sylitellään tasapuolisesti ja nenät niistetään ja eletään elämää yhdessä. Ei tulisi edes mieleen mennä lukemaan kirjaa ja murjottamaan kun muut katsoo leffaa. Meillä mielletään perhe-elämä niin että asiat tehdään yhdessä. Muuten ei synny yhteisöllisyyttä. Etenkin uusperheessä se on tärkeää, että varta vasten luodaan se läsnäolo, niin porukka hitsautuu yhteen. Suosittelen todella. Meillä suhde lapsiin on hyvä ja se heijastuu parisuhteeseenkin vahvistavasti ja onnea lisäävänä. Sillä kai nyt jokainen tajuaa ettei kukaan mies täysillä rakasta sellaista naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan. Mies joka haluaa hoitaa oman isyytensä hyvin, kyllä kärsii siitä, ettei kokonaisuus toimi.

Olen tuo, jolle vastasit. Minulla on pari teiniä. En aio toista pikkulapsielämää elämään. Olen jo yhden elänyt. Sitä paitsi, ei ne lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Tulevat joka toinen vkl.

Minä sanoin tämän miljoona kertaa miehelle, kun seurustelimme. Kieltäydyin ensimmäisestä kosinnastakin lasten vuoksi. Mies silti kosi uudestaan.

Meillä tämä on selkeää: en hoida lapsia, enkä kanna mitään vastuuta. Auttaa voin.

Mun miehen 11v tytär kiehnää myös isänsä sylissä meillä ollessaan. Minua se säälittää, ei ällötä tai muuta. Säälittää siksi, sillä näen miten tytöllä on isäänsä ikävä, koska näkevät vain joka toinen viikonloppu.  Minä annan miehelle ja lapsilleen niin paljon tilaa ja rauhaa kuin haluavat. Mies haluaisi että olisin enemmän paikalla kun lapset ovat meillä, mutta lähinnä siksi, että lapset eivät niin roikkuisi hänessä, jos minussakin voisi roikkua :D lapset eivät myöskään tule visiitille meidän parisuhteeseemme, vaan isänsä luokse häntä tapaamaan.  Meidän parisuhde on meidän kahden välinen asia, ja siihen ei lapset kuulu. Miehen suhde omiin lapsiinsa on heidän asiansa, ja minä en siihen kuulu. En ole ikinä halunnut olla äitipuoli, ja olen sen alusta asti tehnyt selväksi miehelle. Lapsilleen olen turvallinen aikuinen, joka huoltaa heitä osaltaan heidän meillä ollessa.  Meillä asuu myös vakituisesti oma teinityttäreni, 16- vuotias. Muistan miten ikävä hänellä oli pienempänä isäänsä, ja haluaisinkin että miehen lapset vierailisivat useammin meillä. Lasten äidin kanssa vaan ei päästä sopimukseen elareiden pienenemisestä, joten tämä ei onnistu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä, koska haluan juuri tämän parisuhteen. En ole tässä lasten takia, vaan miehen takia.

Minulla on suhde mieheen, ja miehellä lapsiinsa. Ja tämä toimii loistavasti ja on juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Mä en yhtään voi ymmärtää tuollaista ajattelua. En ollenkaan. Siis tosissaanko sanot, että otit miehen mutta et niitä lapsia? Et sitten tullut ajatelleeksi, että lapset tulee samassa paketissa? Koska kun niitä kerran on, et voi mitenkään onnistua tekemään suhteestanne kahden aikuisen välistä elämää. Miehesi lapset tuovat siihen väkisinkin oman lisänsä. Olet varsinainen itsekkyyden huipentuma, en voi muuta sanoa.

Minäkin olen uusperheellinen, ja tahdoin miehen, mutta tahdoin myös ne lapset. Me ollaan perhe, mä olen heille aivan aidosti läsnä elämässä, meillä ei erotella sun ja mun lapsiin, kaikki sylitellään tasapuolisesti ja nenät niistetään ja eletään elämää yhdessä. Ei tulisi edes mieleen mennä lukemaan kirjaa ja murjottamaan kun muut katsoo leffaa. Meillä mielletään perhe-elämä niin että asiat tehdään yhdessä. Muuten ei synny yhteisöllisyyttä. Etenkin uusperheessä se on tärkeää, että varta vasten luodaan se läsnäolo, niin porukka hitsautuu yhteen. Suosittelen todella. Meillä suhde lapsiin on hyvä ja se heijastuu parisuhteeseenkin vahvistavasti ja onnea lisäävänä. Sillä kai nyt jokainen tajuaa ettei kukaan mies täysillä rakasta sellaista naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan. Mies joka haluaa hoitaa oman isyytensä hyvin, kyllä kärsii siitä, ettei kokonaisuus toimi.

Olen tuo, jolle vastasit. Minulla on pari teiniä. En aio toista pikkulapsielämää elämään. Olen jo yhden elänyt. Sitä paitsi, ei ne lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Tulevat joka toinen vkl.

Minä sanoin tämän miljoona kertaa miehelle, kun seurustelimme. Kieltäydyin ensimmäisestä kosinnastakin lasten vuoksi. Mies silti kosi uudestaan.

Meillä tämä on selkeää: en hoida lapsia, enkä kanna mitään vastuuta. Auttaa voin.

Ymmärrän kantasi. Ja sitten toisaalta en ymmärrä yhtään. Ymmärrän sen että sinä olet omat lapsesi tehnyt ja hoitanut. Mutta se menee yli hilseen, miksi ylipäätään lyöttäydyit yhteen ihmisen kanssa jolla niin erilainen elämäntilanne omasi kanssa, ettei teillä käytännössä pysty muodostumaan mitään yhteistä historiaa. Ei naureta yhdessä lasten hassutuksille, tai muutenkaan muistella kivoja juttuja mitä on yhdessä tehty. Te olette erillisiä vaikka kuitenkin olette olevinaan yhdessä. Jaatte mukamas elämänne ja sitten ette kuitenkaan oikeasti jaa. Jäät vieraaksi noille lapsille, he sinulle, ja tietyllä tasolla pysytte miehesi kanssa vieraina toisillenne. Jaatte vain parisuhteenne, mutta ette elämäänne. Tajuatko sen ratkaisevan eron?

Asuuko nuo omat teinisi teillä? Miten miehesi sitten suhtautuu heihin, onko samalla kannalla että hän ei osallistu. Kun teinit tarttee kyytejä yms niin vain sinä hoidat.

Minusta teillä on jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä siitä mitä parisuhde käytännössä merkitsee. Eli sitä että elämä jaetaan ihmisen kanssa, jonka rinnalla on valittu kulkea. Varmaan sulle olisi löytynyt sellainenkin mies jolla myös jo isommat lapset, ja vastaavasti miehesi olisi saanut lapsiperhe-elämän jonkun sellaisen kanssa joka olisi ollut siihen valmis osallistumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä, koska haluan juuri tämän parisuhteen. En ole tässä lasten takia, vaan miehen takia.

Minulla on suhde mieheen, ja miehellä lapsiinsa. Ja tämä toimii loistavasti ja on juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Mä en yhtään voi ymmärtää tuollaista ajattelua. En ollenkaan. Siis tosissaanko sanot, että otit miehen mutta et niitä lapsia? Et sitten tullut ajatelleeksi, että lapset tulee samassa paketissa? Koska kun niitä kerran on, et voi mitenkään onnistua tekemään suhteestanne kahden aikuisen välistä elämää. Miehesi lapset tuovat siihen väkisinkin oman lisänsä. Olet varsinainen itsekkyyden huipentuma, en voi muuta sanoa.

Minäkin olen uusperheellinen, ja tahdoin miehen, mutta tahdoin myös ne lapset. Me ollaan perhe, mä olen heille aivan aidosti läsnä elämässä, meillä ei erotella sun ja mun lapsiin, kaikki sylitellään tasapuolisesti ja nenät niistetään ja eletään elämää yhdessä. Ei tulisi edes mieleen mennä lukemaan kirjaa ja murjottamaan kun muut katsoo leffaa. Meillä mielletään perhe-elämä niin että asiat tehdään yhdessä. Muuten ei synny yhteisöllisyyttä. Etenkin uusperheessä se on tärkeää, että varta vasten luodaan se läsnäolo, niin porukka hitsautuu yhteen. Suosittelen todella. Meillä suhde lapsiin on hyvä ja se heijastuu parisuhteeseenkin vahvistavasti ja onnea lisäävänä. Sillä kai nyt jokainen tajuaa ettei kukaan mies täysillä rakasta sellaista naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan. Mies joka haluaa hoitaa oman isyytensä hyvin, kyllä kärsii siitä, ettei kokonaisuus toimi.

Olen tuo, jolle vastasit. Minulla on pari teiniä. En aio toista pikkulapsielämää elämään. Olen jo yhden elänyt. Sitä paitsi, ei ne lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Tulevat joka toinen vkl.

Minä sanoin tämän miljoona kertaa miehelle, kun seurustelimme. Kieltäydyin ensimmäisestä kosinnastakin lasten vuoksi. Mies silti kosi uudestaan.

Meillä tämä on selkeää: en hoida lapsia, enkä kanna mitään vastuuta. Auttaa voin.

Ymmärrän kantasi. Ja sitten toisaalta en ymmärrä yhtään. Ymmärrän sen että sinä olet omat lapsesi tehnyt ja hoitanut. Mutta se menee yli hilseen, miksi ylipäätään lyöttäydyit yhteen ihmisen kanssa jolla niin erilainen elämäntilanne omasi kanssa, ettei teillä käytännössä pysty muodostumaan mitään yhteistä historiaa. Ei naureta yhdessä lasten hassutuksille, tai muutenkaan muistella kivoja juttuja mitä on yhdessä tehty. Te olette erillisiä vaikka kuitenkin olette olevinaan yhdessä. Jaatte mukamas elämänne ja sitten ette kuitenkaan oikeasti jaa. Jäät vieraaksi noille lapsille, he sinulle, ja tietyllä tasolla pysytte miehesi kanssa vieraina toisillenne. Jaatte vain parisuhteenne, mutta ette elämäänne. Tajuatko sen ratkaisevan eron?

Asuuko nuo omat teinisi teillä? Miten miehesi sitten suhtautuu heihin, onko samalla kannalla että hän ei osallistu. Kun teinit tarttee kyytejä yms niin vain sinä hoidat.

Minusta teillä on jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä siitä mitä parisuhde käytännössä merkitsee. Eli sitä että elämä jaetaan ihmisen kanssa, jonka rinnalla on valittu kulkea. Varmaan sulle olisi löytynyt sellainenkin mies jolla myös jo isommat lapset, ja vastaavasti miehesi olisi saanut lapsiperhe-elämän jonkun sellaisen kanssa joka olisi ollut siihen valmis osallistumaan.

Kuka sanoo että miehen teini-ikäinen tytär (11-18 v) edes haluaa ketään uutta naikkosta elämäänsä? Isä ja äiti riittävät aivan hyvin ja isän pitääkin saada viettää aikaa yksin teinin kanssa. Meidän teinin mielestä uusi naikkonen on ihan yööööööök.

Vittu miten sairasta :DDDD tosin voisin kuvitella että mullakin ois jotain outoja tunteita jos mieheni näkee tyttövauvamme alapään... tai jos mies vaikka "pompottelisi" istuvaa tyttölasta sylissään... :S

Olisiko EHKÄ kannattanut moista miettiä ENNEN suhteen aloittamista ihmiseen,jolla on lapsia.

Saatana kaikki akat aina nätkättää ja haukkuu miehiä,kun eivät ole osana lasten elämää.

Suurimmassa osassa tapauksista on vielä niin,että,lapsen äiti sanelee,että lapsi jää hänelle.

Ja kun sitten isät hoitavat hommansa ja ovat läsnä lapsilleen niin alkaa valitus.

Sama homma teillä joillain ns.tavallisillakin naisilla tuntuu olevan,kuin femakoilla.

Kun ei ole enää mitään aihetta valittaa eriarvoisuudesta ja siitä,kuinka naisen euro on pienempi ym.muuta huuhaa-paskaa niin keksitään sitten jotain valitettavaa,että saadaan siskot mukaan miehiä haukkumaan.

Välillä kyllä ihmetyttää tosiaan nämä jutut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä, koska haluan juuri tämän parisuhteen. En ole tässä lasten takia, vaan miehen takia.

Minulla on suhde mieheen, ja miehellä lapsiinsa. Ja tämä toimii loistavasti ja on juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Mä en yhtään voi ymmärtää tuollaista ajattelua. En ollenkaan. Siis tosissaanko sanot, että otit miehen mutta et niitä lapsia? Et sitten tullut ajatelleeksi, että lapset tulee samassa paketissa? Koska kun niitä kerran on, et voi mitenkään onnistua tekemään suhteestanne kahden aikuisen välistä elämää. Miehesi lapset tuovat siihen väkisinkin oman lisänsä. Olet varsinainen itsekkyyden huipentuma, en voi muuta sanoa.

Minäkin olen uusperheellinen, ja tahdoin miehen, mutta tahdoin myös ne lapset. Me ollaan perhe, mä olen heille aivan aidosti läsnä elämässä, meillä ei erotella sun ja mun lapsiin, kaikki sylitellään tasapuolisesti ja nenät niistetään ja eletään elämää yhdessä. Ei tulisi edes mieleen mennä lukemaan kirjaa ja murjottamaan kun muut katsoo leffaa. Meillä mielletään perhe-elämä niin että asiat tehdään yhdessä. Muuten ei synny yhteisöllisyyttä. Etenkin uusperheessä se on tärkeää, että varta vasten luodaan se läsnäolo, niin porukka hitsautuu yhteen. Suosittelen todella. Meillä suhde lapsiin on hyvä ja se heijastuu parisuhteeseenkin vahvistavasti ja onnea lisäävänä. Sillä kai nyt jokainen tajuaa ettei kukaan mies täysillä rakasta sellaista naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan. Mies joka haluaa hoitaa oman isyytensä hyvin, kyllä kärsii siitä, ettei kokonaisuus toimi.

Olen tuo, jolle vastasit. Minulla on pari teiniä. En aio toista pikkulapsielämää elämään. Olen jo yhden elänyt. Sitä paitsi, ei ne lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Tulevat joka toinen vkl.

Minä sanoin tämän miljoona kertaa miehelle, kun seurustelimme. Kieltäydyin ensimmäisestä kosinnastakin lasten vuoksi. Mies silti kosi uudestaan.

Meillä tämä on selkeää: en hoida lapsia, enkä kanna mitään vastuuta. Auttaa voin.

Ymmärrän kantasi. Ja sitten toisaalta en ymmärrä yhtään. Ymmärrän sen että sinä olet omat lapsesi tehnyt ja hoitanut. Mutta se menee yli hilseen, miksi ylipäätään lyöttäydyit yhteen ihmisen kanssa jolla niin erilainen elämäntilanne omasi kanssa, ettei teillä käytännössä pysty muodostumaan mitään yhteistä historiaa. Ei naureta yhdessä lasten hassutuksille, tai muutenkaan muistella kivoja juttuja mitä on yhdessä tehty. Te olette erillisiä vaikka kuitenkin olette olevinaan yhdessä. Jaatte mukamas elämänne ja sitten ette kuitenkaan oikeasti jaa. Jäät vieraaksi noille lapsille, he sinulle, ja tietyllä tasolla pysytte miehesi kanssa vieraina toisillenne. Jaatte vain parisuhteenne, mutta ette elämäänne. Tajuatko sen ratkaisevan eron?

Asuuko nuo omat teinisi teillä? Miten miehesi sitten suhtautuu heihin, onko samalla kannalla että hän ei osallistu. Kun teinit tarttee kyytejä yms niin vain sinä hoidat.

Minusta teillä on jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä siitä mitä parisuhde käytännössä merkitsee. Eli sitä että elämä jaetaan ihmisen kanssa, jonka rinnalla on valittu kulkea. Varmaan sulle olisi löytynyt sellainenkin mies jolla myös jo isommat lapset, ja vastaavasti miehesi olisi saanut lapsiperhe-elämän jonkun sellaisen kanssa joka olisi ollut siihen valmis osallistumaan.

Meistä kumpikaan ei ole ihminen, joka muistelee menneitä. Siis ihmiset on jaettavissa kolmeen ryhmään: toiset elävät menneisyydessä, toiset tulevaisuudessa. Me harvat elämme nykyisyydessä. Olimme molemmat tavatessamme 42-43 v, meillä molemmilla on historiamme.

Jaamme nykyisyytemme keskenämme, mutta emme historiaa. Meillä on tulevaisuuden suunnitelmia. Jos hyvin käy, ehdin olla tässä avioliitossa yhtä kauan kuin ensimmäisessä, eli 20 vuotta.

Toinen minun teinini asuu kanssamme, toinen on vuoroviikkolapsi. Meillä asuu myös miehen teinipoika koko ajan. Hän on samalla viivalla omien lasteni kanssa. Mutta ketään en hoida. Eikä mieheni tarvitse hoitaa minun teinejäni. Periaatteessa minä kyyditsen. Mutta hädässä autamme ... harvoin on tullut mitään hätää.

Me molemmat uskomme, että rakkaus ei vaadi toiselta mitään. Me emme vaadi toisiltamme mitään. Siksi rakkautemme kukoistaa.

En yhtään ymmärrä, miksi minun pitäisi olla osa miehen pienempiä lapsia? Miehen mielestä on aivan sama, haluanko olla mukana vai en. Juuri eilen mies sanoi ajatelleensa, kun meillä oli vuosipäivä, ettei haluaisi muuttaa minussa yhtäkään asiaa... enkä minäkään halua muuttaa miehessä mitään. Hän on täydellinen, ja ylsi syy on se, että hän antaa minun elää juuri sellaista elämää kuin haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä, koska haluan juuri tämän parisuhteen. En ole tässä lasten takia, vaan miehen takia.

Minulla on suhde mieheen, ja miehellä lapsiinsa. Ja tämä toimii loistavasti ja on juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Mä en yhtään voi ymmärtää tuollaista ajattelua. En ollenkaan. Siis tosissaanko sanot, että otit miehen mutta et niitä lapsia? Et sitten tullut ajatelleeksi, että lapset tulee samassa paketissa? Koska kun niitä kerran on, et voi mitenkään onnistua tekemään suhteestanne kahden aikuisen välistä elämää. Miehesi lapset tuovat siihen väkisinkin oman lisänsä. Olet varsinainen itsekkyyden huipentuma, en voi muuta sanoa.

Minäkin olen uusperheellinen, ja tahdoin miehen, mutta tahdoin myös ne lapset. Me ollaan perhe, mä olen heille aivan aidosti läsnä elämässä, meillä ei erotella sun ja mun lapsiin, kaikki sylitellään tasapuolisesti ja nenät niistetään ja eletään elämää yhdessä. Ei tulisi edes mieleen mennä lukemaan kirjaa ja murjottamaan kun muut katsoo leffaa. Meillä mielletään perhe-elämä niin että asiat tehdään yhdessä. Muuten ei synny yhteisöllisyyttä. Etenkin uusperheessä se on tärkeää, että varta vasten luodaan se läsnäolo, niin porukka hitsautuu yhteen. Suosittelen todella. Meillä suhde lapsiin on hyvä ja se heijastuu parisuhteeseenkin vahvistavasti ja onnea lisäävänä. Sillä kai nyt jokainen tajuaa ettei kukaan mies täysillä rakasta sellaista naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan. Mies joka haluaa hoitaa oman isyytensä hyvin, kyllä kärsii siitä, ettei kokonaisuus toimi.

Olen tuo, jolle vastasit. Minulla on pari teiniä. En aio toista pikkulapsielämää elämään. Olen jo yhden elänyt. Sitä paitsi, ei ne lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Tulevat joka toinen vkl.

Minä sanoin tämän miljoona kertaa miehelle, kun seurustelimme. Kieltäydyin ensimmäisestä kosinnastakin lasten vuoksi. Mies silti kosi uudestaan.

Meillä tämä on selkeää: en hoida lapsia, enkä kanna mitään vastuuta. Auttaa voin.

Ymmärrän kantasi. Ja sitten toisaalta en ymmärrä yhtään. Ymmärrän sen että sinä olet omat lapsesi tehnyt ja hoitanut. Mutta se menee yli hilseen, miksi ylipäätään lyöttäydyit yhteen ihmisen kanssa jolla niin erilainen elämäntilanne omasi kanssa, ettei teillä käytännössä pysty muodostumaan mitään yhteistä historiaa. Ei naureta yhdessä lasten hassutuksille, tai muutenkaan muistella kivoja juttuja mitä on yhdessä tehty. Te olette erillisiä vaikka kuitenkin olette olevinaan yhdessä. Jaatte mukamas elämänne ja sitten ette kuitenkaan oikeasti jaa. Jäät vieraaksi noille lapsille, he sinulle, ja tietyllä tasolla pysytte miehesi kanssa vieraina toisillenne. Jaatte vain parisuhteenne, mutta ette elämäänne. Tajuatko sen ratkaisevan eron?

Asuuko nuo omat teinisi teillä? Miten miehesi sitten suhtautuu heihin, onko samalla kannalla että hän ei osallistu. Kun teinit tarttee kyytejä yms niin vain sinä hoidat.

Minusta teillä on jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä siitä mitä parisuhde käytännössä merkitsee. Eli sitä että elämä jaetaan ihmisen kanssa, jonka rinnalla on valittu kulkea. Varmaan sulle olisi löytynyt sellainenkin mies jolla myös jo isommat lapset, ja vastaavasti miehesi olisi saanut lapsiperhe-elämän jonkun sellaisen kanssa joka olisi ollut siihen valmis osallistumaan.

Meistä kumpikaan ei ole ihminen, joka muistelee menneitä. Siis ihmiset on jaettavissa kolmeen ryhmään: toiset elävät menneisyydessä, toiset tulevaisuudessa. Me harvat elämme nykyisyydessä. Olimme molemmat tavatessamme 42-43 v, meillä molemmilla on historiamme.

Jaamme nykyisyytemme keskenämme, mutta emme historiaa. Meillä on tulevaisuuden suunnitelmia. Jos hyvin käy, ehdin olla tässä avioliitossa yhtä kauan kuin ensimmäisessä, eli 20 vuotta.

Toinen minun teinini asuu kanssamme, toinen on vuoroviikkolapsi. Meillä asuu myös miehen teinipoika koko ajan. Hän on samalla viivalla omien lasteni kanssa. Mutta ketään en hoida. Eikä mieheni tarvitse hoitaa minun teinejäni. Periaatteessa minä kyyditsen. Mutta hädässä autamme ... harvoin on tullut mitään hätää.

Me molemmat uskomme, että rakkaus ei vaadi toiselta mitään. Me emme vaadi toisiltamme mitään. Siksi rakkautemme kukoistaa.

En yhtään ymmärrä, miksi minun pitäisi olla osa miehen pienempiä lapsia? Miehen mielestä on aivan sama, haluanko olla mukana vai en. Juuri eilen mies sanoi ajatelleensa, kun meillä oli vuosipäivä, ettei haluaisi muuttaa minussa yhtäkään asiaa... enkä minäkään halua muuttaa miehessä mitään. Hän on täydellinen, ja ylsi syy on se, että hän antaa minun elää juuri sellaista elämää kuin haluan.

Minkä ikäiset on nämä pienet joita hieman karttelet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä, koska haluan juuri tämän parisuhteen. En ole tässä lasten takia, vaan miehen takia.

Minulla on suhde mieheen, ja miehellä lapsiinsa. Ja tämä toimii loistavasti ja on juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Mä en yhtään voi ymmärtää tuollaista ajattelua. En ollenkaan. Siis tosissaanko sanot, että otit miehen mutta et niitä lapsia? Et sitten tullut ajatelleeksi, että lapset tulee samassa paketissa? Koska kun niitä kerran on, et voi mitenkään onnistua tekemään suhteestanne kahden aikuisen välistä elämää. Miehesi lapset tuovat siihen väkisinkin oman lisänsä. Olet varsinainen itsekkyyden huipentuma, en voi muuta sanoa.

Minäkin olen uusperheellinen, ja tahdoin miehen, mutta tahdoin myös ne lapset. Me ollaan perhe, mä olen heille aivan aidosti läsnä elämässä, meillä ei erotella sun ja mun lapsiin, kaikki sylitellään tasapuolisesti ja nenät niistetään ja eletään elämää yhdessä. Ei tulisi edes mieleen mennä lukemaan kirjaa ja murjottamaan kun muut katsoo leffaa. Meillä mielletään perhe-elämä niin että asiat tehdään yhdessä. Muuten ei synny yhteisöllisyyttä. Etenkin uusperheessä se on tärkeää, että varta vasten luodaan se läsnäolo, niin porukka hitsautuu yhteen. Suosittelen todella. Meillä suhde lapsiin on hyvä ja se heijastuu parisuhteeseenkin vahvistavasti ja onnea lisäävänä. Sillä kai nyt jokainen tajuaa ettei kukaan mies täysillä rakasta sellaista naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan. Mies joka haluaa hoitaa oman isyytensä hyvin, kyllä kärsii siitä, ettei kokonaisuus toimi.

Olen tuo, jolle vastasit. Minulla on pari teiniä. En aio toista pikkulapsielämää elämään. Olen jo yhden elänyt. Sitä paitsi, ei ne lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Tulevat joka toinen vkl.

Minä sanoin tämän miljoona kertaa miehelle, kun seurustelimme. Kieltäydyin ensimmäisestä kosinnastakin lasten vuoksi. Mies silti kosi uudestaan.

Meillä tämä on selkeää: en hoida lapsia, enkä kanna mitään vastuuta. Auttaa voin.

Ymmärrän kantasi. Ja sitten toisaalta en ymmärrä yhtään. Ymmärrän sen että sinä olet omat lapsesi tehnyt ja hoitanut. Mutta se menee yli hilseen, miksi ylipäätään lyöttäydyit yhteen ihmisen kanssa jolla niin erilainen elämäntilanne omasi kanssa, ettei teillä käytännössä pysty muodostumaan mitään yhteistä historiaa. Ei naureta yhdessä lasten hassutuksille, tai muutenkaan muistella kivoja juttuja mitä on yhdessä tehty. Te olette erillisiä vaikka kuitenkin olette olevinaan yhdessä. Jaatte mukamas elämänne ja sitten ette kuitenkaan oikeasti jaa. Jäät vieraaksi noille lapsille, he sinulle, ja tietyllä tasolla pysytte miehesi kanssa vieraina toisillenne. Jaatte vain parisuhteenne, mutta ette elämäänne. Tajuatko sen ratkaisevan eron?

Asuuko nuo omat teinisi teillä? Miten miehesi sitten suhtautuu heihin, onko samalla kannalla että hän ei osallistu. Kun teinit tarttee kyytejä yms niin vain sinä hoidat.

Minusta teillä on jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä siitä mitä parisuhde käytännössä merkitsee. Eli sitä että elämä jaetaan ihmisen kanssa, jonka rinnalla on valittu kulkea. Varmaan sulle olisi löytynyt sellainenkin mies jolla myös jo isommat lapset, ja vastaavasti miehesi olisi saanut lapsiperhe-elämän jonkun sellaisen kanssa joka olisi ollut siihen valmis osallistumaan.

Meistä kumpikaan ei ole ihminen, joka muistelee menneitä. Siis ihmiset on jaettavissa kolmeen ryhmään: toiset elävät menneisyydessä, toiset tulevaisuudessa. Me harvat elämme nykyisyydessä. Olimme molemmat tavatessamme 42-43 v, meillä molemmilla on historiamme.

Jaamme nykyisyytemme keskenämme, mutta emme historiaa. Meillä on tulevaisuuden suunnitelmia. Jos hyvin käy, ehdin olla tässä avioliitossa yhtä kauan kuin ensimmäisessä, eli 20 vuotta.

Toinen minun teinini asuu kanssamme, toinen on vuoroviikkolapsi. Meillä asuu myös miehen teinipoika koko ajan. Hän on samalla viivalla omien lasteni kanssa. Mutta ketään en hoida. Eikä mieheni tarvitse hoitaa minun teinejäni. Periaatteessa minä kyyditsen. Mutta hädässä autamme ... harvoin on tullut mitään hätää.

Me molemmat uskomme, että rakkaus ei vaadi toiselta mitään. Me emme vaadi toisiltamme mitään. Siksi rakkautemme kukoistaa.

En yhtään ymmärrä, miksi minun pitäisi olla osa miehen pienempiä lapsia? Miehen mielestä on aivan sama, haluanko olla mukana vai en. Juuri eilen mies sanoi ajatelleensa, kun meillä oli vuosipäivä, ettei haluaisi muuttaa minussa yhtäkään asiaa... enkä minäkään halua muuttaa miehessä mitään. Hän on täydellinen, ja ylsi syy on se, että hän antaa minun elää juuri sellaista elämää kuin haluan.

Minkä ikäiset on nämä pienet joita hieman karttelet?

6-9 v.

Vierailija kirjoitti:

Siis vähän siltä kun mies halailisi jotain toista naista mutta ei kuitenkaan ihan siltäkään. Avuttomalta. Kun ei saisi tietenkään tuntua miltään, mutta tuntuu omituiselta että mies halua jalailla ja pussailla ja hipsuttaa toisen naisen lasta. Jotenkin todella alkukantaisia fiiliksiä.

(Toki ymmärrän että on tytön isä ja en kieltäisi omiltani samaa jne jne, lähinnä haen että tuntuuko kenestäkään muusta äitipuolesta koskaan samalta)

siis sinusta tuntuu pahalta, että haluaa halailla ja pussailla ja hipsuttaa toisen naisen LASTA siis OMAA LASTAAN???!! Olet kyllä avun tarpeessa....Ja olen ns. äitipuoli eikä kyllä tunnu tuolta ikinä ...

Vierailija kirjoitti:

Siis vähän siltä kun mies halailisi jotain toista naista mutta ei kuitenkaan ihan siltäkään. Avuttomalta. Kun ei saisi tietenkään tuntua miltään, mutta tuntuu omituiselta että mies halua jalailla ja pussailla ja hipsuttaa toisen naisen lasta. Jotenkin todella alkukantaisia fiiliksiä.

(Toki ymmärrän että on tytön isä ja en kieltäisi omiltani samaa jne jne, lähinnä haen että tuntuuko kenestäkään muusta äitipuolesta koskaan samalta)

Omaa lastaan, ei toisen naisen lasta. MIes haluaa halailla OMAA LASTAAN. Hän on ISÄ. Onnea vaan teidän tulevaisuudelle. Ei tunnu koskaan tuollaiselta. Kyseessä on lapsen ja vanhemman suhde. On toki yleistä olla mustasukkainen miehelle tämän lapsista, mutta kyseessä on sun tunteesi joka kertoo sun ongelmistasi. Olet itse jäänyt elämässäsi paitsi jotakin ja nyt mielesi yrittää velkoa sitä mieheltäsi ja kostaa hänen lapsilleen. Kannattaisi kipittää aina nopeasti terapiaan selvittelemään omia kiintymissuhdevammoja, jos haluat uusperheenne onnistuvan.

Olet päästäsi TODELLA pahasti sekaisin. Minä halaan montaa ei niin tuttua naista vaimoni nähden ja mitää ongelmaa ei ole. Suosittelen pientä sessiota terapeutin kanssa. Joskus jopa tanssin vieraan naisen kanssa, ja vaimoni on asian kanssa ok. Mustasukkaisuus on yleensä se pahin ongelma parisuhteessa. Ennen nykyistä vaimoani, olin mustasukkaisen tyttöystävän kanssa. Se homma meni sitten järjettömyytensä takia poikki. En ollut edes miettinyt mitään seksuaalista muita naisia kohtaan, niin tämä epäili minun pettäneen. Todella loukkaavaa. Jos kyseessä olisi ollut tyttäreni, ja vaimoni olisi ollut kateellinen, niin olisin pistänyt suhteen poikki ihan saman tien mitään muita kyselemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä, koska haluan juuri tämän parisuhteen. En ole tässä lasten takia, vaan miehen takia.

Minulla on suhde mieheen, ja miehellä lapsiinsa. Ja tämä toimii loistavasti ja on juuri sitä, mitä olen aina halunnut.

Mä en yhtään voi ymmärtää tuollaista ajattelua. En ollenkaan. Siis tosissaanko sanot, että otit miehen mutta et niitä lapsia? Et sitten tullut ajatelleeksi, että lapset tulee samassa paketissa? Koska kun niitä kerran on, et voi mitenkään onnistua tekemään suhteestanne kahden aikuisen välistä elämää. Miehesi lapset tuovat siihen väkisinkin oman lisänsä. Olet varsinainen itsekkyyden huipentuma, en voi muuta sanoa.

Minäkin olen uusperheellinen, ja tahdoin miehen, mutta tahdoin myös ne lapset. Me ollaan perhe, mä olen heille aivan aidosti läsnä elämässä, meillä ei erotella sun ja mun lapsiin, kaikki sylitellään tasapuolisesti ja nenät niistetään ja eletään elämää yhdessä. Ei tulisi edes mieleen mennä lukemaan kirjaa ja murjottamaan kun muut katsoo leffaa. Meillä mielletään perhe-elämä niin että asiat tehdään yhdessä. Muuten ei synny yhteisöllisyyttä. Etenkin uusperheessä se on tärkeää, että varta vasten luodaan se läsnäolo, niin porukka hitsautuu yhteen. Suosittelen todella. Meillä suhde lapsiin on hyvä ja se heijastuu parisuhteeseenkin vahvistavasti ja onnea lisäävänä. Sillä kai nyt jokainen tajuaa ettei kukaan mies täysillä rakasta sellaista naista joka ei hyväksy hänen lapsiaan. Mies joka haluaa hoitaa oman isyytensä hyvin, kyllä kärsii siitä, ettei kokonaisuus toimi.

Olen tuo, jolle vastasit. Minulla on pari teiniä. En aio toista pikkulapsielämää elämään. Olen jo yhden elänyt. Sitä paitsi, ei ne lapset minua tule katsomaan, vaan isäänsä. Tulevat joka toinen vkl.

Minä sanoin tämän miljoona kertaa miehelle, kun seurustelimme. Kieltäydyin ensimmäisestä kosinnastakin lasten vuoksi. Mies silti kosi uudestaan.

Meillä tämä on selkeää: en hoida lapsia, enkä kanna mitään vastuuta. Auttaa voin.

Ymmärrän kantasi. Ja sitten toisaalta en ymmärrä yhtään. Ymmärrän sen että sinä olet omat lapsesi tehnyt ja hoitanut. Mutta se menee yli hilseen, miksi ylipäätään lyöttäydyit yhteen ihmisen kanssa jolla niin erilainen elämäntilanne omasi kanssa, ettei teillä käytännössä pysty muodostumaan mitään yhteistä historiaa. Ei naureta yhdessä lasten hassutuksille, tai muutenkaan muistella kivoja juttuja mitä on yhdessä tehty. Te olette erillisiä vaikka kuitenkin olette olevinaan yhdessä. Jaatte mukamas elämänne ja sitten ette kuitenkaan oikeasti jaa. Jäät vieraaksi noille lapsille, he sinulle, ja tietyllä tasolla pysytte miehesi kanssa vieraina toisillenne. Jaatte vain parisuhteenne, mutta ette elämäänne. Tajuatko sen ratkaisevan eron?

Asuuko nuo omat teinisi teillä? Miten miehesi sitten suhtautuu heihin, onko samalla kannalla että hän ei osallistu. Kun teinit tarttee kyytejä yms niin vain sinä hoidat.

Minusta teillä on jäänyt jotain olennaista ymmärtämättä siitä mitä parisuhde käytännössä merkitsee. Eli sitä että elämä jaetaan ihmisen kanssa, jonka rinnalla on valittu kulkea. Varmaan sulle olisi löytynyt sellainenkin mies jolla myös jo isommat lapset, ja vastaavasti miehesi olisi saanut lapsiperhe-elämän jonkun sellaisen kanssa joka olisi ollut siihen valmis osallistumaan.

Meistä kumpikaan ei ole ihminen, joka muistelee menneitä. Siis ihmiset on jaettavissa kolmeen ryhmään: toiset elävät menneisyydessä, toiset tulevaisuudessa. Me harvat elämme nykyisyydessä. Olimme molemmat tavatessamme 42-43 v, meillä molemmilla on historiamme.

Jaamme nykyisyytemme keskenämme, mutta emme historiaa. Meillä on tulevaisuuden suunnitelmia. Jos hyvin käy, ehdin olla tässä avioliitossa yhtä kauan kuin ensimmäisessä, eli 20 vuotta.

Toinen minun teinini asuu kanssamme, toinen on vuoroviikkolapsi. Meillä asuu myös miehen teinipoika koko ajan. Hän on samalla viivalla omien lasteni kanssa. Mutta ketään en hoida. Eikä mieheni tarvitse hoitaa minun teinejäni. Periaatteessa minä kyyditsen. Mutta hädässä autamme ... harvoin on tullut mitään hätää.

Me molemmat uskomme, että rakkaus ei vaadi toiselta mitään. Me emme vaadi toisiltamme mitään. Siksi rakkautemme kukoistaa.

En yhtään ymmärrä, miksi minun pitäisi olla osa miehen pienempiä lapsia? Miehen mielestä on aivan sama, haluanko olla mukana vai en. Juuri eilen mies sanoi ajatelleensa, kun meillä oli vuosipäivä, ettei haluaisi muuttaa minussa yhtäkään asiaa... enkä minäkään halua muuttaa miehessä mitään. Hän on täydellinen, ja ylsi syy on se, että hän antaa minun elää juuri sellaista elämää kuin haluan.

Kukin tavallaan. Parisuhteelta ja perheeltä saa sen mitä sille antaa. Jos ei anna kaikkea, ja perusta oikeaa perhettä, miehen lapset tuntuvatkin varmaan toisen naisen lapsilta. Minusta et ole hyväksynyt kaikkia tosiasioita, vaan luot keinotekoisia raja-aitoja ja väistät tosiasioiden kohtaamista. Näin olleen et myöskään ole ihan oikeasti sitoutunut tuohon perheeseen. Eikä sulla siis ole oikeaa, toimivaa perhettä. Ja siksi sinulla myös herää tuollaisia  väheksyviä tunteita viattomia lapsia kohtaan. Elät puolitotuudessa, eli valheessa. Et ole hyväksynyt todellisuutta sellaisena kuin se on. Ja mitä tulee menneisyydessä elämiseen, ihminen joka elää puolitotuuksien kanssa, on täysin sidottu omaan menneisyyteensä ja sen selvittämättömiin ongelmiin. Niinkuin sinä olet. Suhteenne ja rakkautenne tuskin tulee olemaan pitkä ja syvä. Nuo tunteesi ovat hälytysmerkki siitä, etteivät asiasi ole itsesi kanssa kunnossa. 

Alarakasaza kirjoitti:

Olet päästäsi TODELLA pahasti sekaisin. Minä halaan montaa ei niin tuttua naista vaimoni nähden ja mitää ongelmaa ei ole. Suosittelen pientä sessiota terapeutin kanssa. Joskus jopa tanssin vieraan naisen kanssa, ja vaimoni on asian kanssa ok. Mustasukkaisuus on yleensä se pahin ongelma parisuhteessa. Ennen nykyistä vaimoani, olin mustasukkaisen tyttöystävän kanssa. Se homma meni sitten järjettömyytensä takia poikki. En ollut edes miettinyt mitään seksuaalista muita naisia kohtaan, niin tämä epäili minun pettäneen. Todella loukkaavaa. Jos kyseessä olisi ollut tyttäreni, ja vaimoni olisi ollut kateellinen, niin olisin pistänyt suhteen poikki ihan saman tien mitään muita kyselemättä.

Onko niin ku ehkä "pikkusen" menny aloittajan varsinainen pointti ohi?! Eihän kyse ollut mistään TOISISTA NAISISTA. Ei minuakaan haittaa, että mieheni halaa tai tanssii toisten naisten kanssa, kunhan ei nyt erityisen intiimillä tavalla kuitenkaan. Lisäksi ap kertoi omista AJATUKSISTAAN, hän ei ymmärtääkseni ollut tehnyt mitään konkreettista. Kertoo myös aika paljon ihmisen ajatusmaailmasta jos "pistää suhteen poikki ihan saman tien mitään muita kyselemättä". Tuo ihmistyyppi, joka näkee asiat vain omasta näkökulmastaan eikä osaa kuunnella muita, on hyvin vastenmielinen. Noloa vaatia muilta täydellistä virhettömyyttä vaikka on itsekin täydellisestä kaukana. Tässäkin tapauksessa kun sisälukutaito oli hyvin puutteellinen. *Puistattaa*

Hakeudu hoitoon

Jaa, Kivikissaäiti vaihtoi nickiä tai luikki kokonaan nolona paikalta kun on ainakin kahdesti lyöty luu kurkkuun :D 

Vierailija kirjoitti:

Älä tuomitse kirjoitti:

Ehkä kyse ei ole yksilön tunteista, vaan biologiasta. Korni esimerkki, mutta esim. kissaeläimet saattavat tappaa kunppaninsa aiempia pentuja. Puhtaasti siksi, että vain omien geenien halutaan jatkuvan ja kaikki kilpailu kovien olojen keskellä on uhkaa.

Ihmiseläimessäkin on jäljellä tuollaisia primitiivisiä kilpailuvaistoja. Se joka kieltää itsensä, on pahin kaikista. Tärkeintä oppia pois haitallisesta käytöksestä.

Tämä on juuri se, mitä tarkoitin! En vaan osannut antaa näin hyvää esimerkkiä.

Toinen hyvä esimerkki oli tuolla aiemmin se, että pelastaako palavasta talosta biologisen lapsensa vai vieraan lapsen, niin äiti luonnollisesti ja alkukantaisen vaistonsa varassa pelastaa varmasti omansa ensin, vaikka se vieraskin lapsi olisi tärkeä. 

Näissä molemmissa esimerkeissä on järkeä. Kyseessä ei ole mustasukkaisuus siinä perinteisessä mielessä vaan alkukantainen reviirinsuojelu. Puolison lapsi on kuitenkin toisen naisen jälkeläinen.