En kestä kun mies osoittaa fyysistä hellyyttää tyttärelleen

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teille kosketuksista höyryäville äitipuolille: Miten suhtaudutte,  jos miehenne halaa tai suukottaa esim. kummitytärtään tai muuta lähistä lasta? Saako sekin teissä aikaan mustasukkaisia tunteita tai tuntuuko se oudolta? Onhan silloinkin kyse toisen naisen lapsesta. Toki noissa tapauksissa lapsi ei asu teillä ja kosketuksia on vähemmän, mutta kyseessä voi silti olla miehelle hyvin läheinen lapsi. Tämä kysymys heräsi, kun osa teistä perustelee negatiivisia tunteitaan sillä, että kyseessä on toisen naisen lapsi.

Onko ongelma siis pohjimmiltaan isän ja lapsen läheisyys? Vai onko sittenkin kyse siitä, että lapsi on liian konkreettinen todiste siitä, että mies on aiemmin rakastanut toista naista? Epävarmassa mielessä lapsen ja isän läheisyys sitten koetaan uhkana omalle suhteelle tai jopa merkkinä siitä, että mies vielä rakastaa lapsen äitiäkin?

Kaikenlaiset tunteet ovat minusta sallittuja, mutta niiden todellisia syitä on myös hyvä pysähtyä miettimään. Näin tunteet on helpompi jäsentää ja käsitellä sekä mahdollisesti päästä niistä kokonaan eroon.

Omana mielipiteenä vielä todettakoon, että minusta lapset (sekä yhteiset että edellisistä suhteista olevat) ovat aina oikeutettuja saamaan hellyyttä kaikilta perheen osapuolilta. Perhemuoto ei tähän vaikuta. Kosketukset kuuluvat asiaan kunhan pysyvät ns. sopivaisuuden rajoissa. Näin uusperheessä elävänä en myöskään ymmärrä "minun lapset, sinun lapset"-jaottelua. Meillä kaikki ovat meidän lapsia ja meille rakkaita riippumatta siitä millainen on biologinen suhteemme.  

164 vastaa. Ei ole kyse niikään siitä, että miehellä on lapsi toisen naisen kanssa. Onhan minullakin menneisyyteni. Kyse on pikemminkin siitä, MILLAISEN naisen kanssa se lapsi on. Olen lähes varma, että omakin suhteeni olisi tyttöön paljon lämpimämpi jos exä olisi edes asiallinen minua kohtaan, saati jos oltaisiin hyvissä väleissä. Jos saa kuulla jatkuvaa v*****a vaikka parhaansa yrittää niin kyllä se syö aikuistakin. 

Taitaa useassakin tapauksessa olla niin, että ne inhon tunteet sitä exää kohtaan projisoituu lapseen vaikkei se niin missään nimessä saisi niin olla. Kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita saa olla kunhan negatiiviset tunteet ei muutu teoiksi. Olen kuitenkin sen verran aikuinen, etten näytä niitä tunteita lapseen. 

Meillä on aivan ihana kummityttö eikä siinä ole mitään ongelmaa vaikka mies häntä hellittelee. Mies oli myös hänen ristiäisissä sylikummina enkä ollut siitä ollenkaan loukkaantunut (vaikka se ilmeisesti on yleensä naisen tehtävä) päinvastoin. 

Lapsellinen. Ei ihme, että lapsi pompottaa sua.

Siis mitä ihmettä?! Miten se tekee minusta lapsellisen jos sanon olevani sen verran aikuinen, etten näytä negatiivisia tunteitani lapseen. Eikös se nimenomaan ole sitä kypsää käytöstä? Tunteelle ei voi mitään. Sille voi, mitä tekee. Toisekseen, minua ei pompota kukaan. Jos olisit viitsinyt lukea vähän tarkemmin, miehen EX on se, joka käyttäytyy epäasiallisesti, ei lapsi. 

Tämä Kivikissaäiti taitaa olla joko täys provopelle tai sitten oikeasti erittäin pahasti traumatisoitunut :/ 

Apua, kamalaa ajatella että joku kokee tuollaisia tunteita kun oma mies on hyvä isä ja osoittaa lapselleen rakkautta. Ja kun täällä sitä huudeltiin, että onko uusperhekokemusta, niin vastaan että on. "Äitipuolen" (eli isän naisystävän/isän muijan, kuten häneen viittaavat sekä isä että lapset) kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, vaikka olen sellainen ilmeisesti sitten kamala isän tyttö ollut aina.

Vanhempien erotessa minä teini-ikäisenä vaadin jäädä pääsääntöisesti asumaan isälle, nuoremmat sisarukset, siihen aikaan melko pieniä lapsia, halusivat äidille. Noin vuosi vanhempieni eron jälkeen isän muija tuli kuvioihin, ja on mielestäni ihan mahtava ihminen. Mulle oli tärkeää se, että nainen ei yrittänytkään ruveta esittämään äitiä tai mitenkään "vallannut tilaa" minun elämästäni. Ei änkenyt mukaan minun ja isäni kanssa veneilemään tai ulkomaanreissuille, ei puuttunut asioihini, ei tuonut mukanaan lapsia taloon tai muutakaan vastaavaa. Monen monta vuotta asui myös omassa asunnossaan, vaikka meillä oli talossa kaksi tyhjää makuuhuonetta. Minun silmääni nainen vaikutti vain iloiselta, että olimme isäni kanssa läheisiä. Vielä 16-vuotiaalle tyttärelleen jaksoi isäni aina pyydettäessä laittaa ranskanletit ja halata koulusta tullessa :) Nyt aikuisenakin olen lämpimissä väleissä muijan kanssa ja hän on lasteni kolmas mummi, en itse asiassa muista että hänen kanssaan olisi koskaan tullut mitään erimielisyyksiä.

Eikä minullakaan ollut mitään tarvetta kilpailla naisen kanssa. Minä olen tytär, hän naisystävä, meillä on niin eri roolit kuin vain olla voi. Mitä tulee äitipuolen mustasukkaisuuteen tai vaivautuneisuuteen, niin ihan älytöntä. Kyllä jokainen täysjärkinen mies palavasta talosta pelastaa tyttärensä ennen vaimoaan, joten "tärkeimmän naisen" paikasta on turha edes tapella. (Ja lisäksi vieläpä sen "toisen naisen tyttären" ennen yhteisiänne, esikoislapsi kun on tutkitusti sekä äideille että isille useimmiten se kaikkein rakkain.)

Ehkä kyse ei ole yksilön tunteista, vaan biologiasta. Korni esimerkki, mutta esim. kissaeläimet saattavat tappaa kunppaninsa aiempia pentuja. Puhtaasti siksi, että vain omien geenien halutaan jatkuvan ja kaikki kilpailu kovien olojen keskellä on uhkaa.

Ihmiseläimessäkin on jäljellä tuollaisia primitiivisiä kilpailuvaistoja. Se joka kieltää itsensä, on pahin kaikista. Tärkeintä oppia pois haitallisesta käytöksestä.

Mietin tässä voiko mies tai isä ikinä tehdä mitään oikein joidenkin mielestä. Jos annat rakkautta ja olet läheinen jotkut haluaa leimata pedofiiliksi. Aikaisemmin miehet leimattiin väkivaltaisiksi lastenhakkaajiksi. Ilmeisesti on vain niin, että jotkut haluaa aina ajatella pahinta miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Se vaan yrittää iskeä kiilaa sinun ja miehesi väliin kiehnäämällä ja kerjäämällä tuota käpälöintiä. Usein nähty juttu rikkonaisissa uusioperheissä. Pikkulutka luulee olevansa koko maailman kuningatar ja saa muut mukaansa keimailullaan. Puhu asiasta miehesi kanssa ja sano että voi valita joko sinut tai hänet. Eiköhän asia ole sillä taputeltu.

Hyi helvetti että on oksettavia "äitipuolia" tällä palstalla! Olen itse vela-nainen ja jos alkaisin parisuhteeseen miehen kanssa jolla on jo lapsia, niin jotenkin ajattelisin meidän kaikkien voivan olla yhtä tärkeitä, ja tiedostan sen että lapsen tarpeet menevät kuitenkin omieni edelle. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkea lapsen mustasukkaista oikuttelua tarvitsee sietää, mutta kyllä miehelläkin on vastuu siitä miten lapsen antaa käyttäytyä.

Lapsi on lapsi, eikä osaa käsitellä tunteitaan samalla tavalla kuin aikuinen. Lapsi kyllä saattaa vaistota ne "ns. oikeutetut tunteetkin", joten ihan samaa mieltä en ole tuosta että on normaalia tuntea mitä tahansa tunteita. Jos lasta vihaa ja lapsen suhde isäänsä kuvottaa, on syytä hakea pikimmiten apua niihin vahingollisiin tunteisiinsa. On tietenkin eri asia, jos läheisyys on oikeasti epäsopivaa. Silloinkin kuvotuksen tulisi kohdistua ainoastaan mieheen.

Kyllä mä ymmärrän ton tunteen. Uusioperheissä tämä on yleistä. Tytär ei siedä uutta äitipuolta, äitipuoli ei siedä uutta tytärpuolta. Tai vaikka sietäisivätkin niin tietyt tilanteet nostavat outoja tuntemuksia, molempien elämässä kuitenkin sama mies joka rakastaa molempia, tietenkin eri tavoin - mutta silti, se tunne on erikoinen... alkukantainen, niin kuin kuvailit. Luulisin että biologinen jäänne, toinen nainen on kuitenkin "toinen nainen", vaikka se olisikin nyt tavallaan sinunkin tyttäresi, mutta ei kuitenkaan. Asialle et voi tehdä mitään ja tavallaan häpeät tunnetta, koska jos myönnät että tunnet näin, muut tuomitsevat (kuten tässä topicissa). Täysin ymmärrettävää minusta, eikä se tee susta huonoa ihmistä, ihan vaan ihmisen. Se on sitten eri asia miten toimit, tunteet on mitä ne on ja jos niitä ei siedä niin ei kannata lähteä uusioperhekuvioihin. Mut mä uskon että sä totut ja pääset yli kun ajattelet että se tyttärelle osoitettu rakkaus ei ole sulta pois. Ja no, vaikket ihan pääsisikään yli niin pystyt olemaan normaalisti ainakin päällepäin, rationalisointia vaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä voiko mies tai isä ikinä tehdä mitään oikein joidenkin mielestä. Jos annat rakkautta ja olet läheinen jotkut haluaa leimata pedofiiliksi. Aikaisemmin miehet leimattiin väkivaltaisiksi lastenhakkaajiksi. Ilmeisesti on vain niin, että jotkut haluaa aina ajatella pahinta miehistä.

Ilmeisesti et ymmärtänyt lukemaasi, vaan reagoit pinnallisesti puolustautumalla kun aihe oli arka. Kyse on mustasukkaisuudesta, kateudesta ja kilpailusta, ei mistään mainitsemasi kaltaisesta kauheudesta. Pätee molempiin sukupuoliin, kukaan ei tässä miessukupuolta herjannut.

Kyllä porukalla on surkea sisälukutaito. :/

Eksälläni oli esiteini-ikäinen tytär ja kyllä mua se kiehnääminen ärsytti. Erottaisin sellaisen läheisyyden kaipuun, jota tapahtuu varmasti silloinkin kun olivat kahdestaan eikä mulla tosiaan ole mitään sellaista vastaan. Mutta sellainen superlapsellinen "kiehnään-tässä-ettei-kukaan-muu-saisi-olla-isäni-lähellä" ärsytti. Ja sitäkin ymmärsin kyllä ensimmäisen ehkä vuoden, mutta oli se outoa että vielä senkin jälkeen piti osoittaa olevansa keskipiste. Ja todellakin lapsi sai huomiota, häntä halittiin ja aina puhuin vain positiivisesti hänelle ja hänestä. Nyt jälkikäteen saan sanoa, että hyvä vain että ero tuli.

Vierailija kirjoitti:

Tämä Kivikissaäiti taitaa olla joko täys provopelle tai sitten oikeasti erittäin pahasti traumatisoitunut :/ 

Mitä tarkoitat?

Vierailija kirjoitti:

Apua, kamalaa ajatella että joku kokee tuollaisia tunteita kun oma mies on hyvä isä ja osoittaa lapselleen rakkautta. Ja kun täällä sitä huudeltiin, että onko uusperhekokemusta, niin vastaan että on. "Äitipuolen" (eli isän naisystävän/isän muijan, kuten häneen viittaavat sekä isä että lapset) kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, vaikka olen sellainen ilmeisesti sitten kamala isän tyttö ollut aina.

Vanhempien erotessa minä teini-ikäisenä vaadin jäädä pääsääntöisesti asumaan isälle, nuoremmat sisarukset, siihen aikaan melko pieniä lapsia, halusivat äidille. Noin vuosi vanhempieni eron jälkeen isän muija tuli kuvioihin, ja on mielestäni ihan mahtava ihminen. Mulle oli tärkeää se, että nainen ei yrittänytkään ruveta esittämään äitiä tai mitenkään "vallannut tilaa" minun elämästäni. Ei änkenyt mukaan minun ja isäni kanssa veneilemään tai ulkomaanreissuille, ei puuttunut asioihini, ei tuonut mukanaan lapsia taloon tai muutakaan vastaavaa. Monen monta vuotta asui myös omassa asunnossaan, vaikka meillä oli talossa kaksi tyhjää makuuhuonetta. Minun silmääni nainen vaikutti vain iloiselta, että olimme isäni kanssa läheisiä. Vielä 16-vuotiaalle tyttärelleen jaksoi isäni aina pyydettäessä laittaa ranskanletit ja halata koulusta tullessa :) Nyt aikuisenakin olen lämpimissä väleissä muijan kanssa ja hän on lasteni kolmas mummi, en itse asiassa muista että hänen kanssaan olisi koskaan tullut mitään erimielisyyksiä.

Eikä minullakaan ollut mitään tarvetta kilpailla naisen kanssa. Minä olen tytär, hän naisystävä, meillä on niin eri roolit kuin vain olla voi. Mitä tulee äitipuolen mustasukkaisuuteen tai vaivautuneisuuteen, niin ihan älytöntä. Kyllä jokainen täysjärkinen mies palavasta talosta pelastaa tyttärensä ennen vaimoaan, joten "tärkeimmän naisen" paikasta on turha edes tapella. (Ja lisäksi vieläpä sen "toisen naisen tyttären" ennen yhteisiänne, esikoislapsi kun on tutkitusti sekä äideille että isille useimmiten se kaikkein rakkain.)

Väittäisin, että lapsissakin on eroja. Tai ainakin siinä miten heidät on kasvatettu ja miten heidän omat vanhempansa opettavat lapsiaan suhtautumaan uuteen aikuiseen elämässä. Tapauksessasi vaikuttaa siltä, että isäsi ja sinun välit ja elämä oli siinä määrin normaalia ja mutkatonta, että sinä annoit tälle uudelle aikuiselle tilan elämästäsi. Ja sehän se paras tilanne varmasti onkin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän ton tunteen. Uusioperheissä tämä on yleistä. Tytär ei siedä uutta äitipuolta, äitipuoli ei siedä uutta tytärpuolta. Tai vaikka sietäisivätkin niin tietyt tilanteet nostavat outoja tuntemuksia, molempien elämässä kuitenkin sama mies joka rakastaa molempia, tietenkin eri tavoin - mutta silti, se tunne on erikoinen... alkukantainen, niin kuin kuvailit. Luulisin että biologinen jäänne, toinen nainen on kuitenkin "toinen nainen", vaikka se olisikin nyt tavallaan sinunkin tyttäresi, mutta ei kuitenkaan. Asialle et voi tehdä mitään ja tavallaan häpeät tunnetta, koska jos myönnät että tunnet näin, muut tuomitsevat (kuten tässä topicissa). Täysin ymmärrettävää minusta, eikä se tee susta huonoa ihmistä, ihan vaan ihmisen. Se on sitten eri asia miten toimit, tunteet on mitä ne on ja jos niitä ei siedä niin ei kannata lähteä uusioperhekuvioihin. Mut mä uskon että sä totut ja pääset yli kun ajattelet että se tyttärelle osoitettu rakkaus ei ole sulta pois. Ja no, vaikket ihan pääsisikään yli niin pystyt olemaan normaalisti ainakin päällepäin, rationalisointia vaan. :)

Ex ukkoni kuvittelee että "perhe" syntyy uudesta naikkosesta ja häntä syvästi inhoavasta edellisen liiton eli meidän tyttärestä joka on katkera todella monesta asiasta avioeroon liittyen. Meni maine ydinperheenä, omakotitalo, rahaa vähemmän käytössä, ei enää isää kuskaamana minnekkään, lomamatkat peruttu ja moni muu rahaa vievä juttu peruttu joka ennen kuului arkeen. Katkeruus koskee nimenomaan teiniä ei niinkään minua äitiä jonka elämä helpottui monella tapaa kun narsisti ukko häipyi. Uusi naikkonen sen sijaan rehvastellee rahoillaan ja vittuilee tyttärelle kun ukon silmä välttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän ton tunteen. Uusioperheissä tämä on yleistä. Tytär ei siedä uutta äitipuolta, äitipuoli ei siedä uutta tytärpuolta. Tai vaikka sietäisivätkin niin tietyt tilanteet nostavat outoja tuntemuksia, molempien elämässä kuitenkin sama mies joka rakastaa molempia, tietenkin eri tavoin - mutta silti, se tunne on erikoinen... alkukantainen, niin kuin kuvailit. Luulisin että biologinen jäänne, toinen nainen on kuitenkin "toinen nainen", vaikka se olisikin nyt tavallaan sinunkin tyttäresi, mutta ei kuitenkaan. Asialle et voi tehdä mitään ja tavallaan häpeät tunnetta, koska jos myönnät että tunnet näin, muut tuomitsevat (kuten tässä topicissa). Täysin ymmärrettävää minusta, eikä se tee susta huonoa ihmistä, ihan vaan ihmisen. Se on sitten eri asia miten toimit, tunteet on mitä ne on ja jos niitä ei siedä niin ei kannata lähteä uusioperhekuvioihin. Mut mä uskon että sä totut ja pääset yli kun ajattelet että se tyttärelle osoitettu rakkaus ei ole sulta pois. Ja no, vaikket ihan pääsisikään yli niin pystyt olemaan normaalisti ainakin päällepäin, rationalisointia vaan. :)

Ex ukkoni kuvittelee että "perhe" syntyy uudesta naikkosesta ja häntä syvästi inhoavasta edellisen liiton eli meidän tyttärestä joka on katkera todella monesta asiasta avioeroon liittyen. Meni maine ydinperheenä, omakotitalo, rahaa vähemmän käytössä, ei enää isää kuskaamana minnekkään, lomamatkat peruttu ja moni muu rahaa vievä juttu peruttu joka ennen kuului arkeen. Katkeruus koskee nimenomaan teiniä ei niinkään minua äitiä jonka elämä helpottui monella tapaa kun narsisti ukko häipyi. Uusi naikkonen sen sijaan rehvastellee rahoillaan ja vittuilee tyttärelle kun ukon silmä välttää.

Juu yhtään ei katkeruus koske sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, kamalaa ajatella että joku kokee tuollaisia tunteita kun oma mies on hyvä isä ja osoittaa lapselleen rakkautta. Ja kun täällä sitä huudeltiin, että onko uusperhekokemusta, niin vastaan että on. "Äitipuolen" (eli isän naisystävän/isän muijan, kuten häneen viittaavat sekä isä että lapset) kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, vaikka olen sellainen ilmeisesti sitten kamala isän tyttö ollut aina.

Vanhempien erotessa minä teini-ikäisenä vaadin jäädä pääsääntöisesti asumaan isälle, nuoremmat sisarukset, siihen aikaan melko pieniä lapsia, halusivat äidille. Noin vuosi vanhempieni eron jälkeen isän muija tuli kuvioihin, ja on mielestäni ihan mahtava ihminen. Mulle oli tärkeää se, että nainen ei yrittänytkään ruveta esittämään äitiä tai mitenkään "vallannut tilaa" minun elämästäni. Ei änkenyt mukaan minun ja isäni kanssa veneilemään tai ulkomaanreissuille, ei puuttunut asioihini, ei tuonut mukanaan lapsia taloon tai muutakaan vastaavaa. Monen monta vuotta asui myös omassa asunnossaan, vaikka meillä oli talossa kaksi tyhjää makuuhuonetta. Minun silmääni nainen vaikutti vain iloiselta, että olimme isäni kanssa läheisiä. Vielä 16-vuotiaalle tyttärelleen jaksoi isäni aina pyydettäessä laittaa ranskanletit ja halata koulusta tullessa :) Nyt aikuisenakin olen lämpimissä väleissä muijan kanssa ja hän on lasteni kolmas mummi, en itse asiassa muista että hänen kanssaan olisi koskaan tullut mitään erimielisyyksiä.

Eikä minullakaan ollut mitään tarvetta kilpailla naisen kanssa. Minä olen tytär, hän naisystävä, meillä on niin eri roolit kuin vain olla voi. Mitä tulee äitipuolen mustasukkaisuuteen tai vaivautuneisuuteen, niin ihan älytöntä. Kyllä jokainen täysjärkinen mies palavasta talosta pelastaa tyttärensä ennen vaimoaan, joten "tärkeimmän naisen" paikasta on turha edes tapella. (Ja lisäksi vieläpä sen "toisen naisen tyttären" ennen yhteisiänne, esikoislapsi kun on tutkitusti sekä äideille että isille useimmiten se kaikkein rakkain.)

Väittäisin, että lapsissakin on eroja. Tai ainakin siinä miten heidät on kasvatettu ja miten heidän omat vanhempansa opettavat lapsiaan suhtautumaan uuteen aikuiseen elämässä. Tapauksessasi vaikuttaa siltä, että isäsi ja sinun välit ja elämä oli siinä määrin normaalia ja mutkatonta, että sinä annoit tälle uudelle aikuiselle tilan elämästäsi. Ja sehän se paras tilanne varmasti onkin.

No ei se ole lapsi jos aikuinen ei kestä sitä mitä lapsi tarvitsee. Ihmeellistä aikuisen vastuunpakoilua nyt. Jos aikuisella on jotain juttuja asian kanssa, niin lapsi sen vaistoaa ja jäkittää kuin tatti isänsä sylissä, koska voi. (Tämä ei sitten kerro minusta, mutta tajuan siinä lasta hyvin). Ei siinä tartte olla yhtään sen tasapainottomampi lapsi kyseessä. Isä on merkittävässä roolissa myös, omani ainakin sössi myös sen, mitä isä osaa tilanteessa tehdä tai ei osaa. Mulla ei ollut isän kumppania vastaan mitään, ei se ollut edes eka vanhempieni eron jälkeen. Vakava kyllä, mutta ei uutta minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän ton tunteen. Uusioperheissä tämä on yleistä. Tytär ei siedä uutta äitipuolta, äitipuoli ei siedä uutta tytärpuolta. Tai vaikka sietäisivätkin niin tietyt tilanteet nostavat outoja tuntemuksia, molempien elämässä kuitenkin sama mies joka rakastaa molempia, tietenkin eri tavoin - mutta silti, se tunne on erikoinen... alkukantainen, niin kuin kuvailit. Luulisin että biologinen jäänne, toinen nainen on kuitenkin "toinen nainen", vaikka se olisikin nyt tavallaan sinunkin tyttäresi, mutta ei kuitenkaan. Asialle et voi tehdä mitään ja tavallaan häpeät tunnetta, koska jos myönnät että tunnet näin, muut tuomitsevat (kuten tässä topicissa). Täysin ymmärrettävää minusta, eikä se tee susta huonoa ihmistä, ihan vaan ihmisen. Se on sitten eri asia miten toimit, tunteet on mitä ne on ja jos niitä ei siedä niin ei kannata lähteä uusioperhekuvioihin. Mut mä uskon että sä totut ja pääset yli kun ajattelet että se tyttärelle osoitettu rakkaus ei ole sulta pois. Ja no, vaikket ihan pääsisikään yli niin pystyt olemaan normaalisti ainakin päällepäin, rationalisointia vaan. :)

Ex ukkoni kuvittelee että "perhe" syntyy uudesta naikkosesta ja häntä syvästi inhoavasta edellisen liiton eli meidän tyttärestä joka on katkera todella monesta asiasta avioeroon liittyen. Meni maine ydinperheenä, omakotitalo, rahaa vähemmän käytössä, ei enää isää kuskaamana minnekkään, lomamatkat peruttu ja moni muu rahaa vievä juttu peruttu joka ennen kuului arkeen. Katkeruus koskee nimenomaan teiniä ei niinkään minua äitiä jonka elämä helpottui monella tapaa kun narsisti ukko häipyi. Uusi naikkonen sen sijaan rehvastellee rahoillaan ja vittuilee tyttärelle kun ukon silmä välttää.

Juu yhtään ei katkeruus koske sinua.

Tyttärelleen katkeraa tekstiä?!

Vierailija kirjoitti:

Mietin tässä voiko mies tai isä ikinä tehdä mitään oikein joidenkin mielestä. Jos annat rakkautta ja olet läheinen jotkut haluaa leimata pedofiiliksi. Aikaisemmin miehet leimattiin väkivaltaisiksi lastenhakkaajiksi. Ilmeisesti on vain niin, että jotkut haluaa aina ajatella pahinta miehistä.

Voi isä tehdä oikein. Ei perusta uusperhettä, pillua saa tapailemallakin. Sama koskee äitejä. Mutta minäminä-kulttuuri johtaa isukit ja äitylit ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän ton tunteen. Uusioperheissä tämä on yleistä. Tytär ei siedä uutta äitipuolta, äitipuoli ei siedä uutta tytärpuolta. Tai vaikka sietäisivätkin niin tietyt tilanteet nostavat outoja tuntemuksia, molempien elämässä kuitenkin sama mies joka rakastaa molempia, tietenkin eri tavoin - mutta silti, se tunne on erikoinen... alkukantainen, niin kuin kuvailit. Luulisin että biologinen jäänne, toinen nainen on kuitenkin "toinen nainen", vaikka se olisikin nyt tavallaan sinunkin tyttäresi, mutta ei kuitenkaan. Asialle et voi tehdä mitään ja tavallaan häpeät tunnetta, koska jos myönnät että tunnet näin, muut tuomitsevat (kuten tässä topicissa). Täysin ymmärrettävää minusta, eikä se tee susta huonoa ihmistä, ihan vaan ihmisen. Se on sitten eri asia miten toimit, tunteet on mitä ne on ja jos niitä ei siedä niin ei kannata lähteä uusioperhekuvioihin. Mut mä uskon että sä totut ja pääset yli kun ajattelet että se tyttärelle osoitettu rakkaus ei ole sulta pois. Ja no, vaikket ihan pääsisikään yli niin pystyt olemaan normaalisti ainakin päällepäin, rationalisointia vaan. :)

Ex ukkoni kuvittelee että "perhe" syntyy uudesta naikkosesta ja häntä syvästi inhoavasta edellisen liiton eli meidän tyttärestä joka on katkera todella monesta asiasta avioeroon liittyen. Meni maine ydinperheenä, omakotitalo, rahaa vähemmän käytössä, ei enää isää kuskaamana minnekkään, lomamatkat peruttu ja moni muu rahaa vievä juttu peruttu joka ennen kuului arkeen. Katkeruus koskee nimenomaan teiniä ei niinkään minua äitiä jonka elämä helpottui monella tapaa kun narsisti ukko häipyi. Uusi naikkonen sen sijaan rehvastellee rahoillaan ja vittuilee tyttärelle kun ukon silmä välttää.

Juu yhtään ei katkeruus koske sinua.

Tyttärelleen katkeraa tekstiä?!

??? Ns. Ex ukolleen katkeraa tekstiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän ton tunteen. Uusioperheissä tämä on yleistä. Tytär ei siedä uutta äitipuolta, äitipuoli ei siedä uutta tytärpuolta. Tai vaikka sietäisivätkin niin tietyt tilanteet nostavat outoja tuntemuksia, molempien elämässä kuitenkin sama mies joka rakastaa molempia, tietenkin eri tavoin - mutta silti, se tunne on erikoinen... alkukantainen, niin kuin kuvailit. Luulisin että biologinen jäänne, toinen nainen on kuitenkin "toinen nainen", vaikka se olisikin nyt tavallaan sinunkin tyttäresi, mutta ei kuitenkaan. Asialle et voi tehdä mitään ja tavallaan häpeät tunnetta, koska jos myönnät että tunnet näin, muut tuomitsevat (kuten tässä topicissa). Täysin ymmärrettävää minusta, eikä se tee susta huonoa ihmistä, ihan vaan ihmisen. Se on sitten eri asia miten toimit, tunteet on mitä ne on ja jos niitä ei siedä niin ei kannata lähteä uusioperhekuvioihin. Mut mä uskon että sä totut ja pääset yli kun ajattelet että se tyttärelle osoitettu rakkaus ei ole sulta pois. Ja no, vaikket ihan pääsisikään yli niin pystyt olemaan normaalisti ainakin päällepäin, rationalisointia vaan. :)

Ex ukkoni kuvittelee että "perhe" syntyy uudesta naikkosesta ja häntä syvästi inhoavasta edellisen liiton eli meidän tyttärestä joka on katkera todella monesta asiasta avioeroon liittyen. Meni maine ydinperheenä, omakotitalo, rahaa vähemmän käytössä, ei enää isää kuskaamana minnekkään, lomamatkat peruttu ja moni muu rahaa vievä juttu peruttu joka ennen kuului arkeen. Katkeruus koskee nimenomaan teiniä ei niinkään minua äitiä jonka elämä helpottui monella tapaa kun narsisti ukko häipyi. Uusi naikkonen sen sijaan rehvastellee rahoillaan ja vittuilee tyttärelle kun ukon silmä välttää.

Juu yhtään ei katkeruus koske sinua.

Teini on riippuvaisempi kavereiden mielipiteistä ja minä taas en ole kovin materiakeskeinen. Aika paljon harmittaa teinin puolesta. Jatkuvasti saan kuulla että miksi en minä saa kun koulukaverikin saa, miksi minun isä ei auta läksyissä, vie kouluun, anna rahaa, halua tavata ilman vittumaista akkaa ja miksi vastaus kaikkeen on nykyisin ei käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ymmärrän ton tunteen. Uusioperheissä tämä on yleistä. Tytär ei siedä uutta äitipuolta, äitipuoli ei siedä uutta tytärpuolta. Tai vaikka sietäisivätkin niin tietyt tilanteet nostavat outoja tuntemuksia, molempien elämässä kuitenkin sama mies joka rakastaa molempia, tietenkin eri tavoin - mutta silti, se tunne on erikoinen... alkukantainen, niin kuin kuvailit. Luulisin että biologinen jäänne, toinen nainen on kuitenkin "toinen nainen", vaikka se olisikin nyt tavallaan sinunkin tyttäresi, mutta ei kuitenkaan. Asialle et voi tehdä mitään ja tavallaan häpeät tunnetta, koska jos myönnät että tunnet näin, muut tuomitsevat (kuten tässä topicissa). Täysin ymmärrettävää minusta, eikä se tee susta huonoa ihmistä, ihan vaan ihmisen. Se on sitten eri asia miten toimit, tunteet on mitä ne on ja jos niitä ei siedä niin ei kannata lähteä uusioperhekuvioihin. Mut mä uskon että sä totut ja pääset yli kun ajattelet että se tyttärelle osoitettu rakkaus ei ole sulta pois. Ja no, vaikket ihan pääsisikään yli niin pystyt olemaan normaalisti ainakin päällepäin, rationalisointia vaan. :)

Ex ukkoni kuvittelee että "perhe" syntyy uudesta naikkosesta ja häntä syvästi inhoavasta edellisen liiton eli meidän tyttärestä joka on katkera todella monesta asiasta avioeroon liittyen. Meni maine ydinperheenä, omakotitalo, rahaa vähemmän käytössä, ei enää isää kuskaamana minnekkään, lomamatkat peruttu ja moni muu rahaa vievä juttu peruttu joka ennen kuului arkeen. Katkeruus koskee nimenomaan teiniä ei niinkään minua äitiä jonka elämä helpottui monella tapaa kun narsisti ukko häipyi. Uusi naikkonen sen sijaan rehvastellee rahoillaan ja vittuilee tyttärelle kun ukon silmä välttää.

Juu yhtään ei katkeruus koske sinua.

Teini on riippuvaisempi kavereiden mielipiteistä ja minä taas en ole kovin materiakeskeinen. Aika paljon harmittaa teinin puolesta. Jatkuvasti saan kuulla että miksi en minä saa kun koulukaverikin saa, miksi minun isä ei auta läksyissä, vie kouluun, anna rahaa, halua tavata ilman vittumaista akkaa ja miksi vastaus kaikkeen on nykyisin ei käy.

Harmittaako teinin puolesta vai miksi olin aistivinani, että oikeasti harmittaa se teini.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä Kivikissaäiti taitaa olla joko täys provopelle tai sitten oikeasti erittäin pahasti traumatisoitunut :/ 

Mitä tarkoitat?

Kaikista vastauksistasi paistaa läpi syvä katkeruus. Reagoit kaikkeen pinnallisesti puolustautumalla. Sitten kun tulee tiukkoja kysymyksiä, jätät niihin vastaamatta. Vastauksia odotellessa: 

Siis mitä ihmettä?! Miten se tekee minusta lapsellisen jos sanon olevani sen verran aikuinen, etten näytä negatiivisia tunteitani lapseen? Eikös se nimenomaan ole sitä kypsää käytöstä? Tunteelle ei voi mitään. Sille voi, mitä tekee. Toisekseen, minua ei pompota kukaan. Jos olisit viitsinyt lukea vähän tarkemmin, miehen EX on se, joka käyttäytyy epäasiallisesti, ei lapsi. 

Jos viittaat aiempaan kommenttiini viestissä 164, niin tyttö ei meitä hauku, vaan hän toimii ns. viestintuojana. Miehen ex haukkuu jatkuvasti lapsen isää (välillä minuakin) - ei pelkästään lapsen kuullen vaan myös SUORAAN LAPSELLE! Se on sairasta ja edesvastuutonta jos mikä! Jos äitipuolen, niin yhtä lailla biologisen äidin pitää pystyä käyttäytymään aikuismaisesti ja hallitsemaan tunteensa. Itse asiassa, äitipuolella ei ole muuta velvollisuutta puolisonsa lasta kohtaan kuin kohdella häntä ystävällisesti ja asiallisesti jos ei enempään pysty. Mutta biologisella äidillä on TÄYSI VASTUU (yhdessä toisen vanhemman kanssa) lapsensa hyvinvoinnista.