Olen vihainen perheelleni koska minua ei ymmärretä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ajatuksenkin tasolla ajattelen, että lapsen tulisi totella minua. Ristiriita syntyy siitä, että hänen pitäisi voittaa minut, jos ei aio totella.

ap

Ei vanhemmuus ole taistelu. Eikö ole aika surullista, että ristiriitatilanteissa on voittajia ja häviäjiä, omassa kodissa? Älä lähde taistelemaan, älä pakota lasta siihen. Teidän pitää oikeasti löytää yhteinen sävel siihen mikä on ehdotonta ja mistä voi neuvotella.

Lasten pitää totella vanhempia, mutta ei aina, kaikessa. Eikä tottelemattomuuden pitäisi aiheuttaa näin valtavaa myllerrystä vanhemmissa.

Ja mä en taas ymmärrä, miten ristiriitatilanne voi ratketa muutoin kuin että toisen kanta voittaa, toisen häviää.

ap

Neuvottelemalla, sopimalla, etsimällä molemmille hyvä ratkaisu. Esimerkiksi eilen menetin hermoni. Lapset laittoivat telkkarin kiinni ja musiikin päälle vaikka minä katsoin televisioita silittäessä. Hermostuin ja pauhasin, kuinka minun mielipiteitäni ei koskaan kuunnella ja marssin pois. Kuulostaako tutulta? =)

Oikea tapa hoitaa tämä tilanne olisi ollut ehdottaa, että minä katson ohjelman loppuun ja sitten voivat kuunnella musiikkia. Lapset olisivat voineet sanoa, että haluavat kuunnella vaan yhden biisin. Niin oltaisiin päästy kompromissiin. Ensin musiikkia, sitten minä jatkan ohjelmaa. Kukaan ei voittanut eikä hävinnyt.

Harmi, että en tällä kertaa tehnyt niin. Onneksi kuitenkin rauhotuin ja tajusin oman typeryyteni. Pyysin lapsilta anteeksi ja lapset pyysivät anteeksi, kun sulkivat telkkarin kysymättä. Meillä oli mukava loppuilta.

"Veikkaan, että nuo sinun tokaisut lapsen kiittämättömyydestä ja puolien valitsemiset ym, kuulostavat aivan sinun äidiltäsi?"

Kyllähän n kuulostavat. Hassua kyllä en kuule siinä mitään pahaa tavallaan, vaikka itse inhosinkin äidin sitä toimintaa. Siis en hyväksy sitä, mutta silti se on minusta ihan oikea tapa toimia. Vähän niin kuin että enpä tykkää käydä töissäkään, mutta pakko se vain on.

ap

Herranjestas sentään. Olet todella sekaisin. Tulee mieleen oma äitini, joka viis veisasi muista kunhan hänen tahtonsa toteutui. Hyi helvetti, toivottavasti miehesi ottaa eron ja vie lapset kauas tuollaisesta hullusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ajatuksenkin tasolla ajattelen, että lapsen tulisi totella minua. Ristiriita syntyy siitä, että hänen pitäisi voittaa minut, jos ei aio totella.

ap

Ei vanhemmuus ole taistelu. Eikö ole aika surullista, että ristiriitatilanteissa on voittajia ja häviäjiä, omassa kodissa? Älä lähde taistelemaan, älä pakota lasta siihen. Teidän pitää oikeasti löytää yhteinen sävel siihen mikä on ehdotonta ja mistä voi neuvotella.

Lasten pitää totella vanhempia, mutta ei aina, kaikessa. Eikä tottelemattomuuden pitäisi aiheuttaa näin valtavaa myllerrystä vanhemmissa.

Ja mä en taas ymmärrä, miten ristiriitatilanne voi ratketa muutoin kuin että toisen kanta voittaa, toisen häviää.

ap

Neuvottelemalla, sopimalla, etsimällä molemmille hyvä ratkaisu. Esimerkiksi eilen menetin hermoni. Lapset laittoivat telkkarin kiinni ja musiikin päälle vaikka minä katsoin televisioita silittäessä. Hermostuin ja pauhasin, kuinka minun mielipiteitäni ei koskaan kuunnella ja marssin pois. Kuulostaako tutulta? =)

Oikea tapa hoitaa tämä tilanne olisi ollut ehdottaa, että minä katson ohjelman loppuun ja sitten voivat kuunnella musiikkia. Lapset olisivat voineet sanoa, että haluavat kuunnella vaan yhden biisin. Niin oltaisiin päästy kompromissiin. Ensin musiikkia, sitten minä jatkan ohjelmaa. Kukaan ei voittanut eikä hävinnyt.

Harmi, että en tällä kertaa tehnyt niin. Onneksi kuitenkin rauhotuin ja tajusin oman typeryyteni. Pyysin lapsilta anteeksi ja lapset pyysivät anteeksi, kun sulkivat telkkarin kysymättä. Meillä oli mukava loppuilta.

Mutta et loukkaantunut siitä, että ylitsesi yritettiin kävellä? Minä olisin suuttunut siitä, että eikö nuo ymmärrä, että loukkasivat minua? Miten se jollain anteeksipyytämisellä nollautuu, jos minun pitää se patistaa vielä heistä ulos? En ole minkään arvoinen hille muuten, elln korpta ääntäni? En ole itseisarvoisesti näkyvä? Mitä isommista lapsista/aikuisosta kyse, sen enempi mä suhtautuisin loukkaantuen siitä, etten merkitse toisille mitään.

Miksi heidänkään tarpiden täytyisi merkitä minulle mitään? Minä olin telkkarilla ensin, ja sitäpaitsi jos ohjelma ei tule nauhalta niin menettäähän siinä osqn, jos jonkun lellikin pitäisi siinä välissä kuunnella jotain musaa.

ap

En minäkään mene vaatimaan jos joku katsoo telkkaria, että mun pitää saada kuunnella hänen päälleen musaa.

ap

Ymmärrän sinua hyvin. Mutta eikös tuo juuri kerrokkin sen, että miehesi on sinulle turvallinen ja vakaa. Toisin kuin äitisi.

Ja nyt sinulla siis on mahdollisuus kasvattaa itseäsi äitisi opeista ulos, sairaasta kuviosta normaaliin.

Sinulla on lupa näyttää ns. negatiivisetkin tunteet. Ehkä sinulla on myös hylkäämisen tulemisen pelko.

Onhan äitisi osoittanut sinulle väärillä opeillaan, ettet saa olla tunteva ihminen. Sait näyttää vain niitä kivoja tunteita, mistä hän sai hyvää mieltä.

Sinun olisi kuulunut olla äitisi keskiössä. Nyt lastesi kuuluu olla.

Opettele siis rauhassa osoittamaan tunteesi kaikkineen. Itke lapsille ja sanoita.

Jos huudat, pyydä anteeksi.

Keskustele, keskustele.

Älä ryhdy samaan kuin äitisi väheksyvään ja mitätöivään kasvatustyyliin, se alentaa kasvattajan itsensä arvoa kasvattajana.

Pyri tasapainoiseen harmoniseen rauhoittamaan ja kannustavaan kotiympäristöön, saat itsekin sitä kautta sitten haavojasi paranneltua. Halit!

Sinä tv:n katselija esimerkki olet saanut tuntea olevasi oikeassa ja saat pitää puoliasi. Minun piti laåsena ajatella, että tarpeeni olivat lähtökohtaisesti turhia. En saa oikeutetusti sanoa mitään, jos joku on niin röyhkeä, että koittaa tulla katsomaan telkkaria, kun mä olen siinä. Paikka piti vain luovuttaa. Ja saisin haukut, jos alan pitää puoliani.

Aivan kuin se tilanne, jossa setäni oli viedä erään kirjeeni joka kuului minulle isovanhempani kuolinpesästä ja äitini kauhisteli kun siinä en suostunut tallattavaksi. Ei ole lupaa minulla olla ihmisarvoinen SEKÄ saada pitää puoliani. Minulle puolini pitäminen on aina yhtä kuin että olen röyhkeä. Siksi helposti suutun jos joudun pitämään puoliani. Koska minut on leimattu röyhkeäksi silloin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Herranjestas sentään. Olet todella sekaisin. Tulee mieleen oma äitini, joka viis veisasi muista kunhan hänen tahtonsa toteutui. Hyi helvetti, toivottavasti miehesi ottaa eron ja vie lapset kauas tuollaisesta hullusta. 

Samaa mieltä. Olenkin tässä miettinyt anonyymiä viestiä tämän seinähullun miehelle. Tiedän, kuka hän on. En ole vielä keksinyt tapaa. Tai ehkä teen vain nimettömän lasun?

Äidin mielestä sellainen oli hyvinkasvatettu ihminen, joka luopuu heti omastaan, kun joku siihen ilmaisee halua. Ei ole mitään omia rajoja, mitä vartioida. Ei ole mitään minää. Muille alisteista on kaikki.

ap

Äidilläni on myös ollut väheksyvä ja väkivaltainen kasvatustyyli lapsuudessani.

Tarinasi kuulostaa todella tutulta.

Jouduin katkaisemaan välit aivan totaalisen poikki ja aloin vasta etäisyyden takia saamaan tilaa parantumiseen.

Tarvitset varmasti tuota. Älä arvosta äitisi vääriä toimintatapoja! Älä kuuntele häntä!

Jonkin aikaa (aika kauan) äitisi pilkkaavat äänet kuuluvat ajatuksissasi, mutta jos sinulla on hyvä terapeutti, saat hyvässä lykyssä hänen kannustavat ja lempeät neuvonsa äitisi äänien tilalle. Tsemiä!

Vierailija kirjoitti:

Äidin mielestä sellainen oli hyvinkasvatettu ihminen, joka luopuu heti omastaan, kun joku siihen ilmaisee halua. Ei ole mitään omia rajoja, mitä vartioida. Ei ole mitään minää. Muille alisteista on kaikki.

ap

Niin, ja eikö myös materialismi ollut aika korkeasti arvostettu. Kaikkea pinnallisuutta korostettiin?

Näin meillä oli.

Vierailija kirjoitti:

Sinä tv:n katselija esimerkki olet saanut tuntea olevasi oikeassa ja saat pitää puoliasi. Minun piti laåsena ajatella, että tarpeeni olivat lähtökohtaisesti turhia. En saa oikeutetusti sanoa mitään, jos joku on niin röyhkeä, että koittaa tulla katsomaan telkkaria, kun mä olen siinä. Paikka piti vain luovuttaa. Ja saisin haukut, jos alan pitää puoliani.

Aivan kuin se tilanne, jossa setäni oli viedä erään kirjeeni joka kuului minulle isovanhempani kuolinpesästä ja äitini kauhisteli kun siinä en suostunut tallattavaksi. Ei ole lupaa minulla olla ihmisarvoinen SEKÄ saada pitää puoliani. Minulle puolini pitäminen on aina yhtä kuin että olen röyhkeä. Siksi helposti suutun jos joudun pitämään puoliani. Koska minut on leimattu röyhkeäksi silloin.

ap

Se on juuri se juttu. Minun toiveeni katsoa telkkaria on yhtä tärkeä kuin lasten toive kuunnella musiikkia. Lapset eivät vaan vielä/aina osaa hoitaa tuollaisia tilanteita ja laittoivat telkkarin kiinni kysymättä. Minun aikuisena olisi pitänyt osata opastaa lapsia neuvottelemaan, vaikka ärsyttikin kun ohjelma katkesi. Koska kaikille paras lopputulos on se että kaikki saavat, eikä kukaan häviä.

En ole lukenut läheskään koko ketjua. Heittelen ajatuksia omasta kokemuksestani käsin, en voi tietää, saatko tästä mitään irti vai onnistunko ilmaisemaan itseäni niin, että tulen satuttaneeksi sinua. Siinä tapauksessa olen todella pahoillani!

Mutta mutta. Aikuisella on vastuu itsestään. Se tuntuu epäreilulta: minä en saanut kaikkea sitä hyvää, mitä lapsena olisin ansainnut, miksi siis antaisin mitään muillekaan?! On perseestä tiedostaa, että on surtava menneisyys heittämättä sitä nykyisyyden läheisten hartioille. Tukea saa tietenkin pyytää muilta ihmisiltä, mutta omia kipukohtiaan ei voi ulkoistaa toisten hoivattavaksi. Tiedän sen, koska olen itse joutunut kipuilemaan omien laiminlyöneiden vanhempieni aiheuttamista haavoista... Kierin masennuksessa ja katkeruudessa vuosia, mutta lopulta, kun kipu kasvoi valtavaksi, oli suostuttava siihen, että nyt aikuisena vain minä itse ensisijaisesti voin olla itselleni se vanhempi, jonka menetin lapsena. Vastuun mukana tule ihana vapaus: en ole enää toisista sairaalla tavalla riippuvainen! Minun ei tarvitse reagoida lapsuuden tunteista käsin, ei hylkäämisestä, surusta, vihasta tai pelosta käsin. Voin sen sijaan tunnustaa, että nämä tunteet ovat minussa olemassa ja annan niille täyden painoarvon, sillä ne ovat tärkeä viesti minulle siitä, mitä minussa tapahtuu, mutta tunteiden ei kuulu päästä diktaattorin asemaan elämässä.

Tällainen suhtautuminen vaatii hidasta kasvamista ja kypsymistä, ja se tuntuu ensin suoraan sanottuna v*ttumaiselta, mutta jos jaksaa jatkaa jonkin aikaa, alkaa saada pilkahduksia riemusta. Riemu tulee siitä, että muuttaa itseensä asumaan, on kotonaan sisällään ja saa terveen hallinnan tunteen sairastuttavan kontrolloimisen sijaan. :) Turvallisuudentunne tulee luottamuksesta itseen ja omiin kykyihin eikä yrityksistä hallita maailmaa, muita ihmisiä tai omaa tunne-elämää tukahduttamalla lapsuuden. Suostuminen ja vastuun ottaminen ovat mielestäni 

Korostan vielä, etten ajattele, että ihmisen tulisi olla täysin itseriittoinen. Tarvitsemme muita ympärillemme ja meillä on oikeus vaatia oikeudenmukaista, hyväksyvää kohtelua toisilta - ja muilla on oikeus tulla kohdelluksi hyvin minun toimestani. Olen itse vasta ihan alussa tällaisen maailmankuvan omaksumisessa, mutta voi että se on kuin lumipalloefekti: koko ajan tuntuu paremmalta ja isommin hyvältä. :) Kaikkea hyvää ap sulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin mielestä sellainen oli hyvinkasvatettu ihminen, joka luopuu heti omastaan, kun joku siihen ilmaisee halua. Ei ole mitään omia rajoja, mitä vartioida. Ei ole mitään minää. Muille alisteista on kaikki.

ap

Niin, ja eikö myös materialismi ollut aika korkeasti arvostettu. Kaikkea pinnallisuutta korostettiin?

Näin meillä oli.

Kyllä kyllä, äitihän nai isänikin, jonka perhe oli hyvin vauras. Isän rakastaminen päättyi siihen, kun isä ei valmistunutkaan äidin suunnittelemassa ajassa, vaan vetelehti polilla :D Mökki joka oli merenrannassa ei kelvannut kuitenkaan ystävien kutsumiseen koska oli vaatimaton ja pieni ja se oli sitten isän syy, ettei mulle saatu seuraa, koska niitä vieraita ei voinut sinne matalaan majaamme kutsua :D Aivan kuin jengi tulisi sinne puitteiden takia tai jos tulisikin, niin mitä ihmttä äiti sellaisilla ystävillä tekisi? Jne.

Kaikki oli aina kaikkien muitten syy, miksi äiti ei ollut täykkäri. No, puhun itse samoin, mutta ymmärrän, että se ei ole totta, mutta äiti uskoi aivan vilpittömästi, että hänessä itsessään ei ollut vikaa, vaan isässä, isän äidissä, minussa ja niin edelleen.

ap

Mulla tuli helliä ajatuksia sua kohtaan. Kun voisin silittää sun päätä ja sanoa, että ei enää hätää. Sinua ei voi enää satuttaa äitisi. Voi sinua, olit vasta pieni lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä tv:n katselija esimerkki olet saanut tuntea olevasi oikeassa ja saat pitää puoliasi. Minun piti laåsena ajatella, että tarpeeni olivat lähtökohtaisesti turhia. En saa oikeutetusti sanoa mitään, jos joku on niin röyhkeä, että koittaa tulla katsomaan telkkaria, kun mä olen siinä. Paikka piti vain luovuttaa. Ja saisin haukut, jos alan pitää puoliani.

Aivan kuin se tilanne, jossa setäni oli viedä erään kirjeeni joka kuului minulle isovanhempani kuolinpesästä ja äitini kauhisteli kun siinä en suostunut tallattavaksi. Ei ole lupaa minulla olla ihmisarvoinen SEKÄ saada pitää puoliani. Minulle puolini pitäminen on aina yhtä kuin että olen röyhkeä. Siksi helposti suutun jos joudun pitämään puoliani. Koska minut on leimattu röyhkeäksi silloin.

ap

Se on juuri se juttu. Minun toiveeni katsoa telkkaria on yhtä tärkeä kuin lasten toive kuunnella musiikkia. Lapset eivät vaan vielä/aina osaa hoitaa tuollaisia tilanteita ja laittoivat telkkarin kiinni kysymättä. Minun aikuisena olisi pitänyt osata opastaa lapsia neuvottelemaan, vaikka ärsyttikin kun ohjelma katkesi. Koska kaikille paras lopputulos on se että kaikki saavat, eikä kukaan häviä.

Miksi minun pitäis huolehtia jonkun toisen tv:n katselusta tai musiikeista? Mikä oikeus mulla ois mennä pilaamaan jonkun tv:n katselu? Ei todellakaan. Toi on paskaa, että kun minä luovun, niin kaikki voittaa. Minä en halua ystäviä, jotka vaatii mua luopumaan. En itsekään ikinä vaatisi muita luopumaan mistään mun hyväksi.

ap

En tiedä miksi mutta nyt kun annoin lapselle sen probioottiannoksen niin sen antamisen yrityskin saa minut inhoamaan itseäni.

ap

Tosin nyt lapsi otti sen. Sentään. Puuh.

ap

Mutta ei ollut miehestä mitään apua mulle tähän. Ei niin mitään. Vaikka sanoi olevansa hyvä lasten kanssa.

ap