Olen vihainen perheelleni koska minua ei ymmärretä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttekö te muuten perheneuvolassa tms.? Minusta teidän molempien pitäisi saada tukea vanhemmuuteen. Käytännön tukea. Toinen vaatii huutamalla tottelemaan ja toinen antaa lasten tehdä mitä huvittaa. Teidän pitäisi tukea toisianne. Vaadit sitä mieheltä, mutta kyllä sinun pitäisi myös antaa takaisin. Et ole tyhjä astia.

Ymmärrän, että sinulla ei oikein löydy työkaluja tähän, mutta teidän pitäisi pystyä sopimaan tärkeistä asioista joista ei jousteta kuin poikkeustapauksessa.

No olen miettinyt, eettä ehkä pitäisi mennä, mutta ei ole niin helppoa kertoa joillekin vitun kasvattajille, että teen asiat ihan väärin ja en ehkä edes opi parempaa, mutta tukekaa te näitä mun lapsia, ettei ne vaurioidu. Ja sitten taas jos en kykene kertomaan, että vika on minussa niin en missään tapauksessa halua siitä tilaisuutta, jossa joku täti heristelee lapsillemme sormea, että teidän pitää thdä mitä äiti ja isi sanoo, koska oikeasti tajuan kyllä, ettei lasten minää ja tahtoa saa nujertaa. En halua lasten saavan yhtäkään aiheetonta ja minun heikosta ulosannistani johtuvaa moitetta siellä.

ap

Voi pieni, ei siellä kukaan sormea heristele lapsille. Tarkoitus on tukea vanhemmuutta. Ammattilaiset tietävät, että lasten huono käytös on lähes aina vanhempien toimista johtuvaa. Soita ihmeessä ja pyydä apua. Se, että haet apua, kertoo, että haluat olla hyvä äiti.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa syy lapsella vängätä tuossa mehuasiassa, jonka tunnen todeksi on, että lapsi viis vesaa minusta. Ei siis ole muuten kipeä, kuumetta ei ole, meni kouluun, koska lääkäri sanoi, että saa mennä.

ap

Tällainen konkreettinen vastaus tähän väliin: mun 8v poika ei myöskään joisi hedelmälihaista mehua ja syy on se, että on todella herkkä ruoan tuntumalle ja myös ihan synnynnäisesti nirso. Meillä ei ole vuorovaikutusongelmia ja olemme "siedättäneet" häntö eri ruokiin, mutta on vaan herkkä. Eli toi on ihan normaalia ja onhan se ärsyttävää. Lohdutukseksi voin sanoa, että tuollaiset oppii ennakoimaan automaattisesti eli mä en enää tarjoa hänelle muuta kuin sileää mehua, eikä se vie kognitiivisia resursseja koska tieto on tosiaan automatisoitunut.

Lapsen asenteen vielä ymmärrän, miehen en. Ettei tukenut mua millään tavalla. Edes kauniilla.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan tyhmää opettaa laspet tuhlareiksi, että otetaan vaan uusi mehu, kun tämä ei ollut hyvää ja uusi probioottiannos. Miksei ihmeessä lapsen kuulu oppia, että hän juo koska ei kuole siihen?

ap

Ei tietenkään opeteta tuhlareiksi. Jos lapsi olisi itse valinnut mehun ja sitä kaatanut lasiin, niin olisitte voineet tiukemmin vaatia sen juomista. Nyt sinä valitsit mehun (sihtikurkun ystävänä voin kertoa, että ilmeisesti on todella epämiellyttävää syödä ja juoda ikävän tuntuista), mutta lapsesi olisi pitänyt juoda se. Lapsi oppi, että hänen tunteillaan ei ole väliä.

No entäs minun tunteillani? Niillähän tässä ei väliä ole kellekään ikinä ollut!!!

ap

Kerro mikä se sinun tunne tässä tilanteessa oli? Miksi lapsen olisi pitänyt juoda mehu SINUN tunteittesi takia?

Epäonnistumisen tunne varmaan. Lapsi aiheutti minun epäonnistumisen koska piti oman päänsä.

ap

Anna tunteen mennä. Älä jää roikkumaan siihen. Olisihan se kiva, jos lapsi olisi juonut mehun, mutta se siitä.

Lapsen ei tarvitse tehdä mitään, vain siksi että sinä tuntisit onnistuneesi. Eikä lapsen tottelemattomuus ole sinun epäonnistumistasi. Eikö se tässä tapauksessa nimenomaan osoita jopa onnistumista? Sinä olisit vaan juonut mehun, kun oma tahto oli lannistettu. Lapsesi piti puolensa, vaikka uhkailit ja huusit. Seuraavalla kerralla vaan pysäytät tilanteen ajoissa, hengität ja mietit, onko asia suuttumisen arvoinen? Saavutatko jotain uhkailemalla?

Ei se aina ole helppoa. Suurin osa epäonnistuu välillä. Pitää yrittää antaa itselleen anteeksi ja toimia paremmin seuraavalla kerralla.

Itsekäs siitä kasvaa jos kuuntelemme häntä. Minä minä ja mun hedelmälihakammo sit vielä kaksikymppisenä? Ketä kiinnostaa aikuisen lapseni rajoitteet aikanaan?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan tyhmää opettaa laspet tuhlareiksi, että otetaan vaan uusi mehu, kun tämä ei ollut hyvää ja uusi probioottiannos. Miksei ihmeessä lapsen kuulu oppia, että hän juo koska ei kuole siihen?

ap

Ei tietenkään opeteta tuhlareiksi. Jos lapsi olisi itse valinnut mehun ja sitä kaatanut lasiin, niin olisitte voineet tiukemmin vaatia sen juomista. Nyt sinä valitsit mehun (sihtikurkun ystävänä voin kertoa, että ilmeisesti on todella epämiellyttävää syödä ja juoda ikävän tuntuista), mutta lapsesi olisi pitänyt juoda se. Lapsi oppi, että hänen tunteillaan ei ole väliä.

No entäs minun tunteillani? Niillähän tässä ei väliä ole kellekään ikinä ollut!!!

ap

Kerro mikä se sinun tunne tässä tilanteessa oli? Miksi lapsen olisi pitänyt juoda mehu SINUN tunteittesi takia?

Epäonnistumisen tunne varmaan. Lapsi aiheutti minun epäonnistumisen koska piti oman päänsä.

ap

Anna tunteen mennä. Älä jää roikkumaan siihen. Olisihan se kiva, jos lapsi olisi juonut mehun, mutta se siitä.

Lapsen ei tarvitse tehdä mitään, vain siksi että sinä tuntisit onnistuneesi. Eikä lapsen tottelemattomuus ole sinun epäonnistumistasi. Eikö se tässä tapauksessa nimenomaan osoita jopa onnistumista? Sinä olisit vaan juonut mehun, kun oma tahto oli lannistettu. Lapsesi piti puolensa, vaikka uhkailit ja huusit. Seuraavalla kerralla vaan pysäytät tilanteen ajoissa, hengität ja mietit, onko asia suuttumisen arvoinen? Saavutatko jotain uhkailemalla?

Ei se aina ole helppoa. Suurin osa epäonnistuu välillä. Pitää yrittää antaa itselleen anteeksi ja toimia paremmin seuraavalla kerralla.

Eikö se olisi vähän itsehalvksuvaa jos antaa OMIEN tunteidensa vain MENNÄ? Mennä minne? Ai, koska ne ei ol tärkeitä, vai? Jostainhan sekin tunne kertoo. Kannattaisiko ehkä miettiä, että mistä, eikä suhtautua noin halveksien itseensä?

ap

"Sinä olisit vaan juonut mehun, kun oma tahto oli lannistettu. "

Kauniisti ajatellen olisin tehnyt sen siksi, että äitini pääsee asioissaan etenpäin, eikä voi huonosti, kun en tee mitä pyydetään.

Itsehän en toki ole kellekään sen arvoinen.

Tai sainko äidiltä ikinä kiitosta siitä, että olin ns. kiltti(kin) lapsi? En saanut. Aina vain huutoa ja moitetta siitä, mitä minä EN tehnyt.

ap

Haluan siis joko oikeuden myös päättää jonkun muun elämästä TAI kiitosta siitä, että olen tehnyt joskus niin kuin käsketään (tai aika monestikin) vaikka se olisikin tuntunut itsestä jonkinverran pahalta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan tyhmää opettaa laspet tuhlareiksi, että otetaan vaan uusi mehu, kun tämä ei ollut hyvää ja uusi probioottiannos. Miksei ihmeessä lapsen kuulu oppia, että hän juo koska ei kuole siihen?

ap

Ei tietenkään opeteta tuhlareiksi. Jos lapsi olisi itse valinnut mehun ja sitä kaatanut lasiin, niin olisitte voineet tiukemmin vaatia sen juomista. Nyt sinä valitsit mehun (sihtikurkun ystävänä voin kertoa, että ilmeisesti on todella epämiellyttävää syödä ja juoda ikävän tuntuista), mutta lapsesi olisi pitänyt juoda se. Lapsi oppi, että hänen tunteillaan ei ole väliä.

No entäs minun tunteillani? Niillähän tässä ei väliä ole kellekään ikinä ollut!!!

ap

Kerro mikä se sinun tunne tässä tilanteessa oli? Miksi lapsen olisi pitänyt juoda mehu SINUN tunteittesi takia?

Epäonnistumisen tunne varmaan. Lapsi aiheutti minun epäonnistumisen koska piti oman päänsä.

ap

Anna tunteen mennä. Älä jää roikkumaan siihen. Olisihan se kiva, jos lapsi olisi juonut mehun, mutta se siitä.

Lapsen ei tarvitse tehdä mitään, vain siksi että sinä tuntisit onnistuneesi. Eikä lapsen tottelemattomuus ole sinun epäonnistumistasi. Eikö se tässä tapauksessa nimenomaan osoita jopa onnistumista? Sinä olisit vaan juonut mehun, kun oma tahto oli lannistettu. Lapsesi piti puolensa, vaikka uhkailit ja huusit. Seuraavalla kerralla vaan pysäytät tilanteen ajoissa, hengität ja mietit, onko asia suuttumisen arvoinen? Saavutatko jotain uhkailemalla?

Ei se aina ole helppoa. Suurin osa epäonnistuu välillä. Pitää yrittää antaa itselleen anteeksi ja toimia paremmin seuraavalla kerralla.

Eikö se olisi vähän itsehalvksuvaa jos antaa OMIEN tunteidensa vain MENNÄ? Mennä minne? Ai, koska ne ei ol tärkeitä, vai? Jostainhan sekin tunne kertoo. Kannattaisiko ehkä miettiä, että mistä, eikä suhtautua noin halveksien itseensä?

ap

Omia tunteita kannattaa kunnioittaa ja kuunnella, kyllä. Tässä kohtaa kuitenkin tunsit aivan turhaan itsesi epäonnistuneeksi, kun lapsi ei juonut mehua. Sellaisten tunteiden kannattaa vaan antaa mennä.

Tärkeämpää on keskittyä siihen miksi lapsen luonnollinen epäluuloisuus, kieltäytyminen jne aiheuttaa niin voimakkaan reaktion ja vielä tärkeämpää on, että keksit miten sitä reaktiota hallita.

Ehkä mun täytyy alkaa kiittää siitä itseäni, että elin äitini kanssa vaikka se olikin minulle pahaksi.

Äiti ei tule minua siitä kiittämään. En ole itsekään tajunnu arvostaa sitä miten jouduin taipumaan ja olemaan selviytyäkseni siitä läpi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Itsekäs siitä kasvaa jos kuuntelemme häntä. Minä minä ja mun hedelmälihakammo sit vielä kaksikymppisenä? Ketä kiinnostaa aikuisen lapseni rajoitteet aikanaan?

ap

Ihan kuin sinä. Minä minä ja mun Hevoshullu-lehdet. Ketä kiinnostaa sun äitivihasi? Lapsivihasi?

Ismo S, akkasi on sekaisin kuin seinäkello. Ota lapset ja juokse!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan tyhmää opettaa laspet tuhlareiksi, että otetaan vaan uusi mehu, kun tämä ei ollut hyvää ja uusi probioottiannos. Miksei ihmeessä lapsen kuulu oppia, että hän juo koska ei kuole siihen?

ap

Ei tietenkään opeteta tuhlareiksi. Jos lapsi olisi itse valinnut mehun ja sitä kaatanut lasiin, niin olisitte voineet tiukemmin vaatia sen juomista. Nyt sinä valitsit mehun (sihtikurkun ystävänä voin kertoa, että ilmeisesti on todella epämiellyttävää syödä ja juoda ikävän tuntuista), mutta lapsesi olisi pitänyt juoda se. Lapsi oppi, että hänen tunteillaan ei ole väliä.

No entäs minun tunteillani? Niillähän tässä ei väliä ole kellekään ikinä ollut!!!

ap

Kerro mikä se sinun tunne tässä tilanteessa oli? Miksi lapsen olisi pitänyt juoda mehu SINUN tunteittesi takia?

Epäonnistumisen tunne varmaan. Lapsi aiheutti minun epäonnistumisen koska piti oman päänsä.

ap

Anna tunteen mennä. Älä jää roikkumaan siihen. Olisihan se kiva, jos lapsi olisi juonut mehun, mutta se siitä.

Lapsen ei tarvitse tehdä mitään, vain siksi että sinä tuntisit onnistuneesi. Eikä lapsen tottelemattomuus ole sinun epäonnistumistasi. Eikö se tässä tapauksessa nimenomaan osoita jopa onnistumista? Sinä olisit vaan juonut mehun, kun oma tahto oli lannistettu. Lapsesi piti puolensa, vaikka uhkailit ja huusit. Seuraavalla kerralla vaan pysäytät tilanteen ajoissa, hengität ja mietit, onko asia suuttumisen arvoinen? Saavutatko jotain uhkailemalla?

Ei se aina ole helppoa. Suurin osa epäonnistuu välillä. Pitää yrittää antaa itselleen anteeksi ja toimia paremmin seuraavalla kerralla.

Eikö se olisi vähän itsehalvksuvaa jos antaa OMIEN tunteidensa vain MENNÄ? Mennä minne? Ai, koska ne ei ol tärkeitä, vai? Jostainhan sekin tunne kertoo. Kannattaisiko ehkä miettiä, että mistä, eikä suhtautua noin halveksien itseensä?

ap

Omia tunteita kannattaa kunnioittaa ja kuunnella, kyllä. Tässä kohtaa kuitenkin tunsit aivan turhaan itsesi epäonnistuneeksi, kun lapsi ei juonut mehua. Sellaisten tunteiden kannattaa vaan antaa mennä.

Tärkeämpää on keskittyä siihen miksi lapsen luonnollinen epäluuloisuus, kieltäytyminen jne aiheuttaa niin voimakkaan reaktion ja vielä tärkeämpää on, että keksit miten sitä reaktiota hallita.

Ehkä mä tavallaan kadehdin lapseni kykyä vaistomaisesti kuunnella itseään, se on minulle vaikeaa. Minua raivostuttaa, kun joku saa tahtonsa läpi, koska minä en saanut.

ap

Eikä siitä minua kukaan kiitä, että kestin äitini kanssa. Nyt vain odotetaan että olen ihan terve ja uusiin tehtäviin. Ei paljoa kiinnosta sellainen kumppanikaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Haluan siis joko oikeuden myös päättää jonkun muun elämästä TAI kiitosta siitä, että olen tehnyt joskus niin kuin käsketään (tai aika monestikin) vaikka se olisikin tuntunut itsestä jonkinverran pahalta.

ap

Maailma ei ole niin yksinkertainen. Saat ison vastuun, et oikeuden, päättää osasta lapsen elämää. Osaan et voi mitenkään vaikuttaa.

Voit ihan heti myös luopua toivosta, että joku taputtaa päähän ja kiittää siitä että olit kiltti tyttö.

Minulle paras kiitos on lasten luottamus ja kosketus. Kun lapseni nauravat yhdessä, sydän pakahtuu.

Että jos minulta joku kehtaa vaatia jotakin niin pahasti tulee pettymään.

ap

Se vaan on fakta. Ihan oikein sille, joka asennoituu toiseen ihmiseen vaatimuksin tuntematta ihmisen historiaa. Että onko siellä pahempia haavoja kuin vaatijalla itsellään. Lapset ei tietty kuulu tähän, heille kuuluu ne vaatimukset. Vaikka olenkin vammautunut niihin vastaamaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mun täytyy alkaa kiittää siitä itseäni, että elin äitini kanssa vaikka se olikin minulle pahaksi.

Äiti ei tule minua siitä kiittämään. En ole itsekään tajunnu arvostaa sitä miten jouduin taipumaan ja olemaan selviytyäkseni siitä läpi.

ap

Onnittele ihmeessä itseäsi siitä, että selvisit. Äitisi toimi väärin, mutta sinä selvisit.

Omat lapsesi ansaitsevat muutakin kuin selviytymisen. Pystyt olemaan hurjan paljon parempi äiti kuin omasi. Sun täytyy olla raatorehellinen itsellesi. Ja hakea apua.

Luin ekat pari viestiä ja tuli kyllä niin pahat narsisti-vibat AP:sta. Minä minä minä, minun paha olo ja minun paha mieli. Minulla on oikeus purkaa pahaa mieltä ja tehdä niin kuin haluan, mutta auta armias jos joku tekee samoin MINULLE...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihan tyhmää opettaa laspet tuhlareiksi, että otetaan vaan uusi mehu, kun tämä ei ollut hyvää ja uusi probioottiannos. Miksei ihmeessä lapsen kuulu oppia, että hän juo koska ei kuole siihen?

ap

Ei tietenkään opeteta tuhlareiksi. Jos lapsi olisi itse valinnut mehun ja sitä kaatanut lasiin, niin olisitte voineet tiukemmin vaatia sen juomista. Nyt sinä valitsit mehun (sihtikurkun ystävänä voin kertoa, että ilmeisesti on todella epämiellyttävää syödä ja juoda ikävän tuntuista), mutta lapsesi olisi pitänyt juoda se. Lapsi oppi, että hänen tunteillaan ei ole väliä.

No entäs minun tunteillani? Niillähän tässä ei väliä ole kellekään ikinä ollut!!!

ap

Kerro mikä se sinun tunne tässä tilanteessa oli? Miksi lapsen olisi pitänyt juoda mehu SINUN tunteittesi takia?

Epäonnistumisen tunne varmaan. Lapsi aiheutti minun epäonnistumisen koska piti oman päänsä.

ap

Anna tunteen mennä. Älä jää roikkumaan siihen. Olisihan se kiva, jos lapsi olisi juonut mehun, mutta se siitä.

Lapsen ei tarvitse tehdä mitään, vain siksi että sinä tuntisit onnistuneesi. Eikä lapsen tottelemattomuus ole sinun epäonnistumistasi. Eikö se tässä tapauksessa nimenomaan osoita jopa onnistumista? Sinä olisit vaan juonut mehun, kun oma tahto oli lannistettu. Lapsesi piti puolensa, vaikka uhkailit ja huusit. Seuraavalla kerralla vaan pysäytät tilanteen ajoissa, hengität ja mietit, onko asia suuttumisen arvoinen? Saavutatko jotain uhkailemalla?

Ei se aina ole helppoa. Suurin osa epäonnistuu välillä. Pitää yrittää antaa itselleen anteeksi ja toimia paremmin seuraavalla kerralla.

Eikö se olisi vähän itsehalvksuvaa jos antaa OMIEN tunteidensa vain MENNÄ? Mennä minne? Ai, koska ne ei ol tärkeitä, vai? Jostainhan sekin tunne kertoo. Kannattaisiko ehkä miettiä, että mistä, eikä suhtautua noin halveksien itseensä?

ap

Omia tunteita kannattaa kunnioittaa ja kuunnella, kyllä. Tässä kohtaa kuitenkin tunsit aivan turhaan itsesi epäonnistuneeksi, kun lapsi ei juonut mehua. Sellaisten tunteiden kannattaa vaan antaa mennä.

Tärkeämpää on keskittyä siihen miksi lapsen luonnollinen epäluuloisuus, kieltäytyminen jne aiheuttaa niin voimakkaan reaktion ja vielä tärkeämpää on, että keksit miten sitä reaktiota hallita.

Ehkä mä tavallaan kadehdin lapseni kykyä vaistomaisesti kuunnella itseään, se on minulle vaikeaa. Minua raivostuttaa, kun joku saa tahtonsa läpi, koska minä en saanut.

ap

Tunteella raivostuttaa, järjellä ajattelen, että se on ihan oikein, että saa tahtonsa läpi. Ettei just tule muiden jyräämäksi tai ole kyvytön ilmaisemaan mielipidettään tms. Minulla on ollut dominoiva kaveri ja töissä ei pysty sanomaan mitään kritiikkiä, ettei joku suutu ja sano minua asiattomaksi. Silloin multa lähtis niin sokka irti etten voi enää ikinä palata kyseiseen työpaikkaan varmaankaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mun täytyy alkaa kiittää siitä itseäni, että elin äitini kanssa vaikka se olikin minulle pahaksi.

Äiti ei tule minua siitä kiittämään. En ole itsekään tajunnu arvostaa sitä miten jouduin taipumaan ja olemaan selviytyäkseni siitä läpi.

ap

Onnittele ihmeessä itseäsi siitä, että selvisit. Äitisi toimi väärin, mutta sinä selvisit.

Omat lapsesi ansaitsevat muutakin kuin selviytymisen. Pystyt olemaan hurjan paljon parempi äiti kuin omasi. Sun täytyy olla raatorehellinen itsellesi. Ja hakea apua.

Niin raatorehellinen siitä että minä olen huono. En ole mitään muuta kuin huono. Ei oikeen kiinnostais.

ap