Lue keskustelun säännöt.
Miksi erotaan?
15.11.2016 |
Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Ymmärrän että jos erotaan muutaman vuoden kulttua naimisiin menosta (ihmiset ei vaan sovi yhteen) ja ymmärrän että erotaan jos toinen rupeaa ryyppäämään, pettää tai rupeaa väkivaltaiseksi.
Mutta MIKSI erotaan kun ollaan oltu vaikka 20 vuotta naimisissa? Siinä on tiedetty jo hyvin kauan minkälainen toinen on ja jos se vielä kohtelee sinua hyvin niin miksi halutaan erota?
Eikai kukaan eroa vaan kyllästymisen takia tai siksi että halutaan vaihtelua?
Kommentit (119)
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim nelikymppiset mies ja nainen
Nainen bröhistyy 150kg ja seksi ei onnistu ei haluta.
Vielä on vuosia aikaa löytää normaali kokoinen ja näköinen nainen tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?
Miksi lupautua toiselle, aloittaa yhteinen taival, elää sitä ja heittää pyyhe kehään jos siihen ei ole erityistä syytä, kuten pettäminen?
Miten se luovuttaminen on parempi tai helpompi kuin tehdä päivittäin vähän sen eteen, että jaksaa tahtoa rakastaa? Kun tahtoa on, rakkautta löytyy.
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Juuri näin 👍
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllä sinä saat elää, niinkuin haluat. Alkaa tuntua, että tuskinpa olet oikeaa rakkautta koskaan edes kokenut, kun mielestäsi kipinä löytyy, kun vain on tahtoa. Miksi tahtoa yrittää väkisin yhdessä edes pitäisi olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllähän niitä tunteita voi johonkin suuntaan yrittää ajaa kuin käärmettä pyssyyn, mutta ei tule lopulta onnistumaan, jos ei tahtoa löydy kahdelta, siis molemmilta osapuolilta erikseen ja omassa varassaan. Aivan heti ei tarvitse löytyä yritystä molemmilta, mutta ajan kanssa todellakin tarvitsee. -19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Mikä viestissäni oli paskaa?
Tunteitaan kuuluu ohjata ja jokainen tekee sitä. Joka kerta, kun suututtaa, mutta alat tekemään jotain muuta saadaksesi mielialan paremmaksi ohjaat tunteitasi.
Avioliittolupauksessa ei luvata rakastaa ikuisesti. Lupaus on tahdosta. Jos tahto puuttuu, silloin ei lupausta pidä antaa. Oikeaa rakkautta ei synny ilman tahtoa. Se tahto on muistettava vuosien varrella päivittäin, jos haluaa oikeaa rakkautta.
Jos toiset haluavat yrittää väkisin hampaat irvessä yhdessä, se heille sallittakoon. Mutta, on ihan yhtä hyväksyttävää erota jos ei enää vaan tunnu siltä, että haluaa olla yhdessä. Eroon ei tarvita mitään painavia syitä, syy haluta suhteesta pois on ihan yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska MINÄ, MINUN HALUNI, MINUN ONNELLISUUTENI, MINUN PÄÄTTÄMÄTTÖMYYTENI JA MINUN KESKI-IÄNKRIISINI. Tämän ajan vitsaus on itsekeskeisyys muista viis, edes lapsista. Lapsetkin varmasti iloitsevat vaihtuvista uusista puolisisaruksista, useista kodeista ja kouluista, monista isovanhemmista ja mitä kaikkea ihanan jännittävää siihen uusperhehärdelliin nyt milloinkin sattuu kuulumaan. Ah onnea, koska minun onneni ja minun sukupuolielimeni! Tämänlaisen toiminnan seuraukset tulevat näkymään vielä pitkään ja kalliisti yhteiskunnassa.
Vierailija kirjoitti:
Jos toiset haluavat yrittää väkisin hampaat irvessä yhdessä, se heille sallittakoon. Mutta, on ihan yhtä hyväksyttävää erota jos ei enää vaan tunnu siltä, että haluaa olla yhdessä. Eroon ei tarvita mitään painavia syitä, syy haluta suhteesta pois on ihan yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muukin.
Juurikin näin. Enkä kyllä yhtään ymmärrä tät keskustelua muutenkaan. Miten se on kenenkään muun asia, jos JOKU MUU eroaa. Ymmärrän jotenkin murheen omasta erosta (paitsi en sitäkäänn täysin, koska jo toinen ei halua olla kanssani, en usko että minäkään haluaisin väklisin olla hänen kanssaan), mutta en ymmärrä sitä, miksi toisten eroamisesta tai eroamatta jättämisestä pitäisi olla mitään mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Tässä olet aivan oikeassa. Iän myötä tulee kuitenkin mukavuudenhaluiseksi. Ei riitä kiinnostus juosta lätkämatseissa ja perehtyä jääkiekkoon niin, että voisi toisen kanssa keskustella, oliko tuomarin antama rangaistus oikea vai väärä tai miten pelinrakentaja tyri koko homman. Eikä toisellakaan riitä kiinnostusta lähteä toisen mieliksi espanjantunneille. Ihanneparisuhteessa tietysti keskusteltaisiin jääkiekosta espanjaksi, mutta kun ollaan jo viidenkympin korvilla, niin ei enää viitsitä.
Vierailija kirjoitti:
Koska MINÄ, MINUN HALUNI, MINUN ONNELLISUUTENI, MINUN PÄÄTTÄMÄTTÖMYYTENI JA MINUN KESKI-IÄNKRIISINI. Tämän ajan vitsaus on itsekeskeisyys muista viis, edes lapsista. Lapsetkin varmasti iloitsevat vaihtuvista uusista puolisisaruksista, useista kodeista ja kouluista, monista isovanhemmista ja mitä kaikkea ihanan jännittävää siihen uusperhehärdelliin nyt milloinkin sattuu kuulumaan. Ah onnea, koska minun onneni ja minun sukupuolielimeni! Tämänlaisen toiminnan seuraukset tulevat näkymään vielä pitkään ja kalliisti yhteiskunnassa.
Asian vierestä..kuulostat todella epämiellyttävältä ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllä sinä saat elää, niinkuin haluat. Alkaa tuntua, että tuskinpa olet oikeaa rakkautta koskaan edes kokenut, kun mielestäsi kipinä löytyy, kun vain on tahtoa. Miksi tahtoa yrittää väkisin yhdessä edes pitäisi olla?
Kylläpä teet pitkälle meneviä päätelmiä minusta yhdestä viestistäni.
Rakkaus on tunne niinkuin viha ja suuttumus. Aivan varmasti jokainen saa itseensä vihan kipinänkin, kun vaan hetken agitoi. Samalla tavalla toimimalla päivittäin rakkauden eteen rakkaus näkyy.
Jos antaa vuosikausia olla, eikä tee mitään, voi yhtäkkiä olla vaikeaa alkaa tahtoa. Kun tahtoo ja toimii rakkauden eteen päivittäin, se rakkaus vahvistuu. Aika ajoin on heikompia jaksoja puolin ja toisin. Kun on kaksi, jotka vuoronperään muistuttavat toistaan tahdosta, silloin rakkaudelle syntyy mahdollisuus syventyä.
t. 19 vuotta avioliitossa, 21 vuotta kihloissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska MINÄ, MINUN HALUNI, MINUN ONNELLISUUTENI, MINUN PÄÄTTÄMÄTTÖMYYTENI JA MINUN KESKI-IÄNKRIISINI. Tämän ajan vitsaus on itsekeskeisyys muista viis, edes lapsista. Lapsetkin varmasti iloitsevat vaihtuvista uusista puolisisaruksista, useista kodeista ja kouluista, monista isovanhemmista ja mitä kaikkea ihanan jännittävää siihen uusperhehärdelliin nyt milloinkin sattuu kuulumaan. Ah onnea, koska minun onneni ja minun sukupuolielimeni! Tämänlaisen toiminnan seuraukset tulevat näkymään vielä pitkään ja kalliisti yhteiskunnassa.
Asian vierestä..kuulostat todella epämiellyttävältä ihmiseltä.
Ei ole vaan itse asiasta. Useimmiten syy eroihin on itsekkyys, sitähän kukaan eronnut ei tietenkään myönnä. Kiitos samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllä sinä saat elää, niinkuin haluat. Alkaa tuntua, että tuskinpa olet oikeaa rakkautta koskaan edes kokenut, kun mielestäsi kipinä löytyy, kun vain on tahtoa. Miksi tahtoa yrittää väkisin yhdessä edes pitäisi olla?
Kylläpä teet pitkälle meneviä päätelmiä minusta yhdestä viestistäni.
Rakkaus on tunne niinkuin viha ja suuttumus. Aivan varmasti jokainen saa itseensä vihan kipinänkin, kun vaan hetken agitoi. Samalla tavalla toimimalla päivittäin rakkauden eteen rakkaus näkyy.
Jos antaa vuosikausia olla, eikä tee mitään, voi yhtäkkiä olla vaikeaa alkaa tahtoa. Kun tahtoo ja toimii rakkauden eteen päivittäin, se rakkaus vahvistuu. Aika ajoin on heikompia jaksoja puolin ja toisin. Kun on kaksi, jotka vuoronperään muistuttavat toistaan tahdosta, silloin rakkaudelle syntyy mahdollisuus syventyä.
t. 19 vuotta avioliitossa, 21 vuotta kihloissa
Etkö ymmärrä sellaista vaihtoehtoa, että rakkautta ei ole alunperin ollutkaan, on vaan luultu niin, kun ei ole tiedetty muusta? Hienoa, jos teillä on rakkautta ja sitä tahtoa ja olette toisillenne oikeat, mutta ihmiset tekevät myös paljon vääriä valintoja ja väärän ihmisen kanssa liittoa ei tahtotila pelasta.
Hormonaalinen ehkäisy on saanut tekemään vääriä valintoja paria etsiessä. Sen lisäksi tasa-arvo on tehnyt miehistä harmaita vässyköitä, joita naiset eivät halua. Uskovaisten liitot toimivat vielä kun on perinteiset roolit.
Vierailija kirjoitti:
Jos toiset haluavat yrittää väkisin hampaat irvessä yhdessä, se heille sallittakoon. Mutta, on ihan yhtä hyväksyttävää erota jos ei enää vaan tunnu siltä, että haluaa olla yhdessä. Eroon ei tarvita mitään painavia syitä, syy haluta suhteesta pois on ihan yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muukin.
Kyllähän valehtelu ja kaikki muukin voidaan päättää hyväksi tai toisten omaksi asiaksi, kun niin vain tehdään.
Ero on sama kuin lupauksen rikkominen, mutta siinä rikotaan niin suuria tunteita ja elämää, että minkä takia se pitäisi yleisesti hyväksyä? Yritykset sopivat sopimussakkoja sopimusten rikkomisen varalta. Avioliittosopimuksiin lisätään vain sopimuksia omaisuuden jakamisesta.
Avioliiton eteen on syytä tehdä töitä. Jos avioliitto hyväksytään yleisesti vain vierailuksi toisen luona, ei siinäkään ole mitään järkeä. Ihan maalaisjärkikin kertoo, että elämää rakentaessa vahvojen perustusten varaan jaksaa ja voi paremmin itsekin ihan kuin lapsille se on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin se 20+ vuotiaana solmittu ensimmäinen liitto onnistuu, koska ei siinä iässä välttämättä vielä tiedä, millaisen ihmisen kanssa haluaa olla. Sitä vaan menee yhteen jonkun kanssa ja tekee lapsia yms. koska niin vaan kuuluu tehdä. Lisäksi ihmiset muuttuvat tuossa iässä vielä tosi paljon vuosien varrella. Sitten se elämän rakkaus, Se Oikea, löytyy sattumalta.
Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvä kun ihmiset nykyisin eroavat ja tavoittelevat rohkeasti sitä oikeaa onnea.
Paisti että se onni ei tule etsimällä. Toisista liitoista murto-osa toimii vaan ne juuri päättyvät lähes aina eroon.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.