Miksi erotaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Ymmärrän että jos erotaan muutaman vuoden kulttua naimisiin menosta (ihmiset ei vaan sovi yhteen) ja ymmärrän että erotaan jos toinen rupeaa ryyppäämään, pettää tai rupeaa väkivaltaiseksi.

Mutta MIKSI erotaan kun ollaan oltu vaikka 20 vuotta naimisissa? Siinä on tiedetty jo hyvin kauan minkälainen toinen on ja jos se vielä kohtelee sinua hyvin niin miksi halutaan erota?

Eikai kukaan eroa vaan kyllästymisen takia tai siksi että halutaan vaihtelua?

Valtaosa eroaa nimenomaan kyllästymisen takia. Kun uusi on löydetty jo valmiiksi, niin tuntuu järjettömältä olla vaihtamatta. Se sitten riippuu tilanteesta, että mikä on mielipide sitten kun ihastumisaika on ohi ja arki alkaa uuden kumppanin kanssa. Jos tämän kanssa ei toimi, niin saattaa olla pelannut itsensä aika ikävään paikkaan ja sitten roikutaan netissä haukkumassa kaikki miehet.

Tollasen ihmisen ei kannata edes seurustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.

Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.

Tutkitusti ihminen kaipaa pitkiä ihmissuhteita. Tutkitusti ihminen elää onnellisempana, kun rakentaa pitkän parisuhteen varaan. Tutkitusti se onnellisuus auttaa ihmisen terveyttäkin.

On turha heittää vuosilukuja. Elämme vuotta 2016 ja edelleen ihmisillä on tunteita. Eläisitkö mieluummin ilman tunteita?

Voi herrajumala sentään. Mitä jos se liitto EI ole onnellinen! Nimenomaan ne tunteet ja onnellisuus tulevat silloin uuden, sopivamman ihmisen myötä tai vaikka ihan yksin eläen.

Elämme vuotta 2016 ja edelleen se ruoho vaikuttaa vihreämmältä aidan toisella puolella.

Jos oikeasti on tahtoa ja on muistuttanut itseään ja puolisoaan vuosien varrella tahdosta rakastaa, meinaatko, että avioliitosta silti voi tulla pysyvästi onneton ilman pettämistä, päihteitä tai toisen psyykkistä sairastumista?

Tottakai, jos rakkaus on loppunut. Ei sitä käskemällä saa takaisin.

Rakkautta ei saa käskemällä takaisin, mutta molempien itsestään lähtevällä tahdolla ja pienillä asioilla saa esille asioita, joiden vuoksi on rakastanut ja rakastunut. Kun löytää ne pienimmät asiat ja etsii ne myönteiset puolet toisesta tasaisesti, sen hehkun voi saada takaisin ja kun hehkun saa, ei ole enää kovin vaikeaa puhaltaa vähän hehkuun ja liekki syttyy.

Tahtoa tarvitaan, mutta ei sellaista hampaat irvessä vääntöä. Tahdon pitää tapahtua tasaisesti pienissä asioissa, eikä asioita pidä pitää itsestäänselvinä. Kun molemmat toimivat sen eteen, se palkitsee hiljalleen ja ruokkii itseään.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19

Niinpä. Olen itse kokenut niin paljon tässä elämässä, että moinen mustavalkoajattelu on tippunut aikoja sitten ajatuksistani. Viisautta on olla tuomitsematta ketään ja mitään tässä elämässä. Se on hienoa, jos joku haluaa tahdon avulla elää pitkässä liitossa, mutta ihan yhtä hienoa, jos joku toinen löytää onnensa muilla tavoin.

Ei sitä kuulu tahdon avulla elää pitkässä liitossa, vaan kuuluu tahtoa rakastaa. Kun on tahtoa rakastaa, rakkautta löytyy, eikä tarvitse miettiä halua tai tahtoa elää pitkässä liitossa. Se liiton ikä vaan kasvaa siinä samalla.

Siinä vaiheessa, kun pitää miettiä tahtoa elää pitkässä liitossa on ydin jo tainnut unohtua. Silloin kannattaa palauttaa mieleen mitä on luvannut tahtoa. Ei rakkaus ole ainetta, kiiltokuvia, asumista tai muuta konkreettista. Rakkaus jota on luvattu tahtoa on tunne. Kun yrittää tahtoa pitää kiinni jostain yhteisestä olohuoneesta, keittiöstä tai vastaavasta ollaan tahtomassa jotain muuta kuin mitä on luvattu. Tahtokaa rakastaa.

Vähän jo naurahdin ääneen tälle. Sovitaan niin, että sinun näkemyksesi on ainut oikea eikä rakkaus tule mistään muusta kuin siitä, että tahdotaan rakastaa.

Melko kyyninen vastaus. Oletko edes yrittänyt miten vaikuttaa tahdolla omiin ja toisen tunteisiin?

Niin että pitäisi vielä ruveta manipuloimaan toista? Oletko narsisti?

Mikä sinua oikein vaivaa?

Rakkauttaa pitää hoivata ja pitää yllä. Toinen pitää hurmata kerta toisensa jälkeen. Ei se ole mikään itsestäänselvyys.

Kyllä pitää yrittää saada se toinen pitämään sinusta ja samalla yrittää saada omat tunteet heräämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.

Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.

Tutkitusti ihminen kaipaa pitkiä ihmissuhteita. Tutkitusti ihminen elää onnellisempana, kun rakentaa pitkän parisuhteen varaan. Tutkitusti se onnellisuus auttaa ihmisen terveyttäkin.

On turha heittää vuosilukuja. Elämme vuotta 2016 ja edelleen ihmisillä on tunteita. Eläisitkö mieluummin ilman tunteita?

Voi herrajumala sentään. Mitä jos se liitto EI ole onnellinen! Nimenomaan ne tunteet ja onnellisuus tulevat silloin uuden, sopivamman ihmisen myötä tai vaikka ihan yksin eläen.

Elämme vuotta 2016 ja edelleen se ruoho vaikuttaa vihreämmältä aidan toisella puolella.

Jos oikeasti on tahtoa ja on muistuttanut itseään ja puolisoaan vuosien varrella tahdosta rakastaa, meinaatko, että avioliitosta silti voi tulla pysyvästi onneton ilman pettämistä, päihteitä tai toisen psyykkistä sairastumista?

Tottakai, jos rakkaus on loppunut. Ei sitä käskemällä saa takaisin.

Jos rakkaus loppuu niin sitä ei koskaan ole ollutkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

käyttäjä-11339 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan. 

Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.

Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.

Tunteita juuri voi kontroloida ja pitääkin.

Rakkaus ei ole tunnetta vaan lupaus. Rakastuminen on tunnetta.

Toivottavasti et ole liitossa. En ainakaan itse haluaisi elää liitossa, jossa rakkaus ei ole tunnetta. Puistattava ajatus. Meidän liittomme on 15-vuotias ja kyllä vaan rakkaus on tunne!

15 vuotta on lyhyt aika. Yli 50 vuotta vielä edessä jos olette nuorina menneet naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?

Miksi lupautua toiselle, aloittaa yhteinen taival, elää sitä ja heittää pyyhe kehään jos siihen ei ole erityistä syytä, kuten pettäminen?

Miten se luovuttaminen on parempi tai helpompi kuin tehdä päivittäin vähän sen eteen, että jaksaa tahtoa rakastaa? Kun tahtoa on, rakkautta löytyy.

Joka väittää, että rakkaus on tahdon asia, että voi noin vain päättää rakastua ja rakastaa, ei ole koskaan rakastanut.

AAMEN! Ja epäilen ihan oikeasti, että eivät kaikki ole koskaan oikeasti rakastumisen tunnetta kokeneet. Harvinaistahan se onkin.

Kyllä on kokenut. Mutta rakastumisen tunne häviää AINA 100% varmuudella. Sen ei ole koskaan edes biologisesti katsoen kestää.

Eikö täällä aikuisilla ihmisillä ole tuon vertaa tietoa ihmisen toiminnasta.

Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi täysin eri asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?

Miksi lupautua toiselle, aloittaa yhteinen taival, elää sitä ja heittää pyyhe kehään jos siihen ei ole erityistä syytä, kuten pettäminen?

Miten se luovuttaminen on parempi tai helpompi kuin tehdä päivittäin vähän sen eteen, että jaksaa tahtoa rakastaa? Kun tahtoa on, rakkautta löytyy.

Joka väittää, että rakkaus on tahdon asia, että voi noin vain päättää rakastua ja rakastaa, ei ole koskaan rakastanut.

AAMEN! Ja epäilen ihan oikeasti, että eivät kaikki ole koskaan oikeasti rakastumisen tunnetta kokeneet. Harvinaistahan se onkin.

Kyllä on kokenut. Mutta rakastumisen tunne häviää AINA 100% varmuudella. Sen ei ole koskaan edes biologisesti katsoen kestää.

Eikö täällä aikuisilla ihmisillä ole tuon vertaa tietoa ihmisen toiminnasta.

Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi täysin eri asiaa.

Siis jankkaat ja jankkaat. Kyllä täällä jokainen tietää, mitä eroa on rakastumisella ja rakastamisella. Mutta mahtuuko sun kaaliisi tuon saman ininän lisäksi se, että eivät kaikki parit ole välttämättä koskaan olleet edes rakastuneita? Meitä ihmisiä kun on erilaisia, toiset tykkäävät ja alkavat sitten seurustella. Tai haluavat vaan jonkun, ja perustavat perheen kun niin kuuluu tehdä. Sitten se liitto loppuu, kun rakastuu myöhemmin kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Siinä ei tahto auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.

Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.

Tutkitusti ihminen kaipaa pitkiä ihmissuhteita. Tutkitusti ihminen elää onnellisempana, kun rakentaa pitkän parisuhteen varaan. Tutkitusti se onnellisuus auttaa ihmisen terveyttäkin.

On turha heittää vuosilukuja. Elämme vuotta 2016 ja edelleen ihmisillä on tunteita. Eläisitkö mieluummin ilman tunteita?

Etkö juuri ollut sitä mieltä, että pitäisi pysyä liitossa, vaikka ei ole mitään tunteita?

Älä viitsi trollata

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?

Miksi lupautua toiselle, aloittaa yhteinen taival, elää sitä ja heittää pyyhe kehään jos siihen ei ole erityistä syytä, kuten pettäminen?

Miten se luovuttaminen on parempi tai helpompi kuin tehdä päivittäin vähän sen eteen, että jaksaa tahtoa rakastaa? Kun tahtoa on, rakkautta löytyy.

Joka väittää, että rakkaus on tahdon asia, että voi noin vain päättää rakastua ja rakastaa, ei ole koskaan rakastanut.

AAMEN! Ja epäilen ihan oikeasti, että eivät kaikki ole koskaan oikeasti rakastumisen tunnetta kokeneet. Harvinaistahan se onkin.

Kyllä on kokenut. Mutta rakastumisen tunne häviää AINA 100% varmuudella. Sen ei ole koskaan edes biologisesti katsoen kestää.

Eikö täällä aikuisilla ihmisillä ole tuon vertaa tietoa ihmisen toiminnasta.

Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi täysin eri asiaa.

Siis jankkaat ja jankkaat. Kyllä täällä jokainen tietää, mitä eroa on rakastumisella ja rakastamisella. Mutta mahtuuko sun kaaliisi tuon saman ininän lisäksi se, että eivät kaikki parit ole välttämättä koskaan olleet edes rakastuneita? Meitä ihmisiä kun on erilaisia, toiset tykkäävät ja alkavat sitten seurustella. Tai haluavat vaan jonkun, ja perustavat perheen kun niin kuuluu tehdä. Sitten se liitto loppuu, kun rakastuu myöhemmin kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Siinä ei tahto auta.

Tahto siinä juuri auttaa. Ei ihminen voi juosta päättömästi tunteiden mukana. Siitä ei tule yhtään mitään.

Ihminen on tyhmä jos se rupeaa seurustelemaan tuosta noin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?

Miksi lupautua toiselle, aloittaa yhteinen taival, elää sitä ja heittää pyyhe kehään jos siihen ei ole erityistä syytä, kuten pettäminen?

Miten se luovuttaminen on parempi tai helpompi kuin tehdä päivittäin vähän sen eteen, että jaksaa tahtoa rakastaa? Kun tahtoa on, rakkautta löytyy.

Joka väittää, että rakkaus on tahdon asia, että voi noin vain päättää rakastua ja rakastaa, ei ole koskaan rakastanut.

AAMEN! Ja epäilen ihan oikeasti, että eivät kaikki ole koskaan oikeasti rakastumisen tunnetta kokeneet. Harvinaistahan se onkin.

Kyllä on kokenut. Mutta rakastumisen tunne häviää AINA 100% varmuudella. Sen ei ole koskaan edes biologisesti katsoen kestää.

Eikö täällä aikuisilla ihmisillä ole tuon vertaa tietoa ihmisen toiminnasta.

Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi täysin eri asiaa.

Siis jankkaat ja jankkaat. Kyllä täällä jokainen tietää, mitä eroa on rakastumisella ja rakastamisella. Mutta mahtuuko sun kaaliisi tuon saman ininän lisäksi se, että eivät kaikki parit ole välttämättä koskaan olleet edes rakastuneita? Meitä ihmisiä kun on erilaisia, toiset tykkäävät ja alkavat sitten seurustella. Tai haluavat vaan jonkun, ja perustavat perheen kun niin kuuluu tehdä. Sitten se liitto loppuu, kun rakastuu myöhemmin kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Siinä ei tahto auta.

Tahto siinä juuri auttaa. Ei ihminen voi juosta päättömästi tunteiden mukana. Siitä ei tule yhtään mitään.

Ihminen on tyhmä jos se rupeaa seurustelemaan tuosta noin vaan.

Sinun logiikkasi mukaan siis ihmisillä saa olla elämässään yksi ainut kumppani, se ensimmäinen seurustelukumppani, jonka kanssa edetään avioliittoon ja ostetaan yhteinen hautapaikka. Muutoin hän juoksee päättömänä tunteidensa perässä.

Ai että oikein kertakäyttökulttuuria, kun on oltu 20 vuotta yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Ymmärrän että jos erotaan muutaman vuoden kulttua naimisiin menosta (ihmiset ei vaan sovi yhteen) ja ymmärrän että erotaan jos toinen rupeaa ryyppäämään, pettää tai rupeaa väkivaltaiseksi.

Mutta MIKSI erotaan kun ollaan oltu vaikka 20 vuotta naimisissa? Siinä on tiedetty jo hyvin kauan minkälainen toinen on ja jos se vielä kohtelee sinua hyvin niin miksi halutaan erota?

Eikai kukaan eroa vaan kyllästymisen takia tai siksi että halutaan vaihtelua?

Minä en ymmärrä noita vuoden avioliiton jälkeisiä eroa. Miksi piti mennä naimisiin alunperinkään? 

Pitkässä liitossa voi esimerkiksi toinen muuttua merkittävästi. Esimerkiksi en ymmärtänyt miten paljon vaimo muuttuu lastensaannin jälkeen. Parisuhteemme sai jäädä, eikä se ole vieläkään palautunut. Liittomme on vielä pystyssä vain koska meillä on lapsia. Arki rullaa ihan ok, joten odottelen tässä aikani, että lapset ovat isompia ennen kuin otan eron. Ja tuossa tilanteessa liittoamme on noin 20 vuotta takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Ymmärrän että jos erotaan muutaman vuoden kulttua naimisiin menosta (ihmiset ei vaan sovi yhteen) ja ymmärrän että erotaan jos toinen rupeaa ryyppäämään, pettää tai rupeaa väkivaltaiseksi.

Mutta MIKSI erotaan kun ollaan oltu vaikka 20 vuotta naimisissa? Siinä on tiedetty jo hyvin kauan minkälainen toinen on ja jos se vielä kohtelee sinua hyvin niin miksi halutaan erota?

Eikai kukaan eroa vaan kyllästymisen takia tai siksi että halutaan vaihtelua?

Minä en ymmärrä noita vuoden avioliiton jälkeisiä eroa. Miksi piti mennä naimisiin alunperinkään? 

Pitkässä liitossa voi esimerkiksi toinen muuttua merkittävästi. Esimerkiksi en ymmärtänyt miten paljon vaimo muuttuu lastensaannin jälkeen. Parisuhteemme sai jäädä, eikä se ole vieläkään palautunut. Liittomme on vielä pystyssä vain koska meillä on lapsia. Arki rullaa ihan ok, joten odottelen tässä aikani, että lapset ovat isompia ennen kuin otan eron. Ja tuossa tilanteessa liittoamme on noin 20 vuotta takana.

Täydellistä aikansa haaskaamista, mutta kukin käyttää tämän yhden elämänsä tietenkin miten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?

Miksi lupautua toiselle, aloittaa yhteinen taival, elää sitä ja heittää pyyhe kehään jos siihen ei ole erityistä syytä, kuten pettäminen?

Miten se luovuttaminen on parempi tai helpompi kuin tehdä päivittäin vähän sen eteen, että jaksaa tahtoa rakastaa? Kun tahtoa on, rakkautta löytyy.

Joka väittää, että rakkaus on tahdon asia, että voi noin vain päättää rakastua ja rakastaa, ei ole koskaan rakastanut.

AAMEN! Ja epäilen ihan oikeasti, että eivät kaikki ole koskaan oikeasti rakastumisen tunnetta kokeneet. Harvinaistahan se onkin.

Kyllä on kokenut. Mutta rakastumisen tunne häviää AINA 100% varmuudella. Sen ei ole koskaan edes biologisesti katsoen kestää.

Eikö täällä aikuisilla ihmisillä ole tuon vertaa tietoa ihmisen toiminnasta.

Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi täysin eri asiaa.

Siis jankkaat ja jankkaat. Kyllä täällä jokainen tietää, mitä eroa on rakastumisella ja rakastamisella. Mutta mahtuuko sun kaaliisi tuon saman ininän lisäksi se, että eivät kaikki parit ole välttämättä koskaan olleet edes rakastuneita? Meitä ihmisiä kun on erilaisia, toiset tykkäävät ja alkavat sitten seurustella. Tai haluavat vaan jonkun, ja perustavat perheen kun niin kuuluu tehdä. Sitten se liitto loppuu, kun rakastuu myöhemmin kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Siinä ei tahto auta.

Tahto siinä juuri auttaa. Ei ihminen voi juosta päättömästi tunteiden mukana. Siitä ei tule yhtään mitään.

Ihminen on tyhmä jos se rupeaa seurustelemaan tuosta noin vaan.

Sinun logiikkasi mukaan siis ihmisillä saa olla elämässään yksi ainut kumppani, se ensimmäinen seurustelukumppani, jonka kanssa edetään avioliittoon ja ostetaan yhteinen hautapaikka. Muutoin hän juoksee päättömänä tunteidensa perässä.

Sehän se tarkoitus onkin. Parisuhteeseen mennään siksi että voisi mennä naimisiin. Naimisiin mennä loppuelämäksi.

Miksi edes rupeat seurustelemaan jos et halua sen toisen kanssa olla loppuelämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Ymmärrän että jos erotaan muutaman vuoden kulttua naimisiin menosta (ihmiset ei vaan sovi yhteen) ja ymmärrän että erotaan jos toinen rupeaa ryyppäämään, pettää tai rupeaa väkivaltaiseksi.

Mutta MIKSI erotaan kun ollaan oltu vaikka 20 vuotta naimisissa? Siinä on tiedetty jo hyvin kauan minkälainen toinen on ja jos se vielä kohtelee sinua hyvin niin miksi halutaan erota?

Eikai kukaan eroa vaan kyllästymisen takia tai siksi että halutaan vaihtelua?

Minä en ymmärrä noita vuoden avioliiton jälkeisiä eroa. Miksi piti mennä naimisiin alunperinkään? 

Pitkässä liitossa voi esimerkiksi toinen muuttua merkittävästi. Esimerkiksi en ymmärtänyt miten paljon vaimo muuttuu lastensaannin jälkeen. Parisuhteemme sai jäädä, eikä se ole vieläkään palautunut. Liittomme on vielä pystyssä vain koska meillä on lapsia. Arki rullaa ihan ok, joten odottelen tässä aikani, että lapset ovat isompia ennen kuin otan eron. Ja tuossa tilanteessa liittoamme on noin 20 vuotta takana.

Jokainen ihminen muuttuu lapsien teon jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ai että oikein kertakäyttökulttuuria, kun on oltu 20 vuotta yhdessä?

Kyllä se on kun puhutaan avioliitosta jonka ideana on että se kestää läpi elämän.

Jos tietää että liittoo kaatuu 20 vuoden jälkeen niin ei siihen edes kannata mennä alunperinkään

Vierailija kirjoitti:

20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan. 

Tämä lienee varsin tavallinen tarina. Ja ne jotka alkavat kertakäyttökulttuurista huutamaan, eläkää itse 30 vuotta jonkun ihmisen kanssa. Minäkin aloin seurustelemaan exän kanssa 20-vuotiaana. Kyllä viisikymppisenä on jo hyvin toisenlainen ihminen kuin silloin, onneksi niin. Kun ne lapset on saatu aikuisiksi miksi pitäisi pysyä yhdessä jos yhdessäolo on molemmille kehnoa? Parempi antaa molemmille mahdollisuus onnelliseen parisuhteeseen. Meillä se onnistui molemmilla, nyt osaa myös valita kumppanin paljon paremmin kuin nuorena, keskittyy olennaiseen ja jättää ulkonäkön pohdinnat vähemmälle. Huomattavasti mukavampaa ajatella eläkepäiviä kun vierellä on rakas ihminen jonka kanssa viihtyy ja elämä on mukavaa kuin kuunnella ainaista kiukkua jostakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19

Jos sinunkaltaisten vastaukset on luokkaa: vaihtelu virkistää.  Niin ei sellaisia kukaan kaipaa.

Ei, vastaukseni eivät ole sitä luokkaa, enkä ansaitse tuollaista lapsekasta panettelua. Itse et näemmä osaa sen enempää lukea kuin kirjoittaakaan. -19

Sinähän olet trollaillut tähän ketjuun koko ajan. Tarkoituksenasi ei ole edes ollut keskustella kunhan auot päätäsi.

Huomasin, että keskustelu jatkuu vieläkin. Sinä taas olet kyllä aikamoinen panettelija, etkä muuten osaa vieläkään kirjoittaa kunnolla. Olen kirjoittanut tasan tarkkaan ne viestit, jotka olen "allekirjoittanut". Sen virheen kyllä tein, että yritin keskustella otsikon aiheesta, joka ketään ei kiinnosta. Tiesitkö, että suunnilleen jokaisessa tuttavapiirissä on joku sellainen, joka on aikamoinen juorukello, vähän yksioikoinen, emotionaalisesti tasapainoton tai muuten käy pikkuisen vajaalla? Näille ihmisille ei vain kerrota henkilökohtaisia asioita, kuten vaikkapa erojen todellisia taustoja tai vastaavia ihmissuhdeasioita. Jos mieleesi ei tule oikein ketään, saatat olla omissa ympyröissäsi juuri se ihminen. -19

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?

Miksi lupautua toiselle, aloittaa yhteinen taival, elää sitä ja heittää pyyhe kehään jos siihen ei ole erityistä syytä, kuten pettäminen?

Miten se luovuttaminen on parempi tai helpompi kuin tehdä päivittäin vähän sen eteen, että jaksaa tahtoa rakastaa? Kun tahtoa on, rakkautta löytyy.

Joka väittää, että rakkaus on tahdon asia, että voi noin vain päättää rakastua ja rakastaa, ei ole koskaan rakastanut.

AAMEN! Ja epäilen ihan oikeasti, että eivät kaikki ole koskaan oikeasti rakastumisen tunnetta kokeneet. Harvinaistahan se onkin.

Kyllä on kokenut. Mutta rakastumisen tunne häviää AINA 100% varmuudella. Sen ei ole koskaan edes biologisesti katsoen kestää.

Eikö täällä aikuisilla ihmisillä ole tuon vertaa tietoa ihmisen toiminnasta.

Rakastuminen ja rakastaminen on kaksi täysin eri asiaa.

Siis jankkaat ja jankkaat. Kyllä täällä jokainen tietää, mitä eroa on rakastumisella ja rakastamisella. Mutta mahtuuko sun kaaliisi tuon saman ininän lisäksi se, että eivät kaikki parit ole välttämättä koskaan olleet edes rakastuneita? Meitä ihmisiä kun on erilaisia, toiset tykkäävät ja alkavat sitten seurustella. Tai haluavat vaan jonkun, ja perustavat perheen kun niin kuuluu tehdä. Sitten se liitto loppuu, kun rakastuu myöhemmin kenties ensimmäistä kertaa elämässään. Siinä ei tahto auta.

Tahto siinä juuri auttaa. Ei ihminen voi juosta päättömästi tunteiden mukana. Siitä ei tule yhtään mitään.

Ihminen on tyhmä jos se rupeaa seurustelemaan tuosta noin vaan.

Sinun logiikkasi mukaan siis ihmisillä saa olla elämässään yksi ainut kumppani, se ensimmäinen seurustelukumppani, jonka kanssa edetään avioliittoon ja ostetaan yhteinen hautapaikka. Muutoin hän juoksee päättömänä tunteidensa perässä.

Sehän se tarkoitus onkin. Parisuhteeseen mennään siksi että voisi mennä naimisiin. Naimisiin mennä loppuelämäksi.

Miksi edes rupeat seurustelemaan jos et halua sen toisen kanssa olla loppuelämää?

Eikös se vasta seurustellessa selviä, sovitaanko niin hyvin yhteen, että halutaan mennä naimisiin?