Lue keskustelun säännöt.
Miksi erotaan?
15.11.2016 |
Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Ymmärrän että jos erotaan muutaman vuoden kulttua naimisiin menosta (ihmiset ei vaan sovi yhteen) ja ymmärrän että erotaan jos toinen rupeaa ryyppäämään, pettää tai rupeaa väkivaltaiseksi.
Mutta MIKSI erotaan kun ollaan oltu vaikka 20 vuotta naimisissa? Siinä on tiedetty jo hyvin kauan minkälainen toinen on ja jos se vielä kohtelee sinua hyvin niin miksi halutaan erota?
Eikai kukaan eroa vaan kyllästymisen takia tai siksi että halutaan vaihtelua?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa luettavaa koko ketju. Että joku voikin ajatella niin mustavalkoisesti ja olla ehdoton. Täällä joku luulee tietävänsä, miten toisten tulisi elää. Kenen persettä muutenkaan kutittaa eroaako joku vai eikö ja mistä syystä? Eläkää omaa elämäänne ja hyväksykää, meitä ihmisiä, tunteita, liittoja ja tilanteita on monenlaisia. Minusta on paras, että jokainen on onnellinen parhaaksi katsomallaan tavalla!
Ilmeisesti aika monen persettä kutittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No miksipä ei...vaihtelu virkistää,enää ei ole mikään meriitti, jos on aina saman kanssa😊
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllä sinä saat elää, niinkuin haluat. Alkaa tuntua, että tuskinpa olet oikeaa rakkautta koskaan edes kokenut, kun mielestäsi kipinä löytyy, kun vain on tahtoa. Miksi tahtoa yrittää väkisin yhdessä edes pitäisi olla?
Et edes tiedä mitä rakkaus on? Se ei ole mitään tunnetta. Rakastumisvaihe kestää pari vuotta ja siinä se. Se ei kuulukkaan kestää kauemmin. Sitten alkaa normaali arki.
Rakkaus ei ole tunnetta? Hohhoijaa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Tossa ei ole mitään järkeä.
Avioliiton ei pidäkkään olla helppoa.
Siinä pitää ymmärtää se että toinen ei ole samanlainen kuin sinä. Pitää tehdä kompromisseja.
Hyvässä avioliitossa toinen voi äänestää kokoomusta ja toinen vasemmistoliittoa. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Miksi kukaan ikinä panostaisi sinun kanssa elämiseen yhtään mitään (tunteita, työtä, rahaa jne) jos sinulla on tuollainen ajatusmaailma?
Et näköjään ymmärtänyt kirjoitustani lainkaan. Meidän avioliittommehan nimenomaan OLI helppoa. Ei riitoja, kumpikin eli omaa elämäänsä ja teki asioita, joita halusi. Millä tavalla sinun mielestäsi avioliiton jatkaminen olisi ollut järkevää, kun kumpikin asumme eri kaupungeissa omissa asunnoissamme eikä elämämme ole oikeastaan millään muulla tavalla muuttunut entisestä avioliiton aikaisesta elämästämme?
Helppo ei tarkoita sitä että ei riidellä. Avioliitossa pitää PUHUA. Te ette sitä näköjään tehneet ollenkaan
Puhua mistä? Puhua omista kiinnostuksenkohteista, joista toinen ei ole kiinnostunut ollenkaan? Teeskennellä kiinnostunutta, kun toinen puhuu? Kyllä me puhuimme asioista, jotka kiinnostivat kumpaakin. Niitä asioita vaan alkoi olla yhä vähemmän ja vähemmän.
Oletko noin lapsellinen?
Puhua suhteesta, omista ja toisen tunteista ja mitä haluaa tulevaisuudelta ja mitä pitää tehdä että toinen on onnellinen.
Koska en halunnut kirjoittaa romaania, niin ajattelin, että tuo asia tuli esille jo ensimmäisessä kommentissani lauseesta "Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa." Me siis puhuimme myös suhteestamme, tunteistamme ja mitä tulevaisuudelta haluamme. Lopputulos oli, että elämämme oli ihan tasaisen mukavaa sellaisena kuin se silloin oli. Ei meistä kumpikaan ollut missään vaiheessa onneton. Onnettomaksi toinen olisi voinut tulla, jos olisi joutunut luopumaan omasta työpaikastaan vain siksi, että voisi asua saman katon alla. Me pohdimme myös sitäkin vaihtoehtoa, että mies irtisanoutuisi omasta työstään ja muuttaisi samalle paikkakunnalle minun kanssani, mutta miehelle ei olisi todennäköisesti löytynyt oman alansa töitä toiselta paikkakunnalta eikä minusta ollut mielekästä vaatia lähes viiskymppistä miestä jäämään työttömäksi, jotta voisimme asua yhdessä. Realiteetit kun kertovat, että työllistyminen tuossa iässä ei ole enää kovinkaan helppoa ja eläkeikään on silti vielä aika monta vuotta. Mietimme myös sitä vaihtoehtoa, että emme juridisesti eroaisi, vaikka erillämme asuimmekin. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan löytänyt mitään syytä, miksi pitäisi olla vielä avioliitossa. Leskeneläke tietysti, mutta lapset olivat jo aikuisia ja kummallakin oma eläke riittää tulevaisuudessa elämiseen, niin ei tuon vuoksi koettu tarvetta pysyä avioliitossa. Käytännöntasollahan avioliitossa oleminen tai eroaminen ei muuttanut mitään muuta kuin tuon, että leskeneläkettä ei saa. Olen myös aivan varma, että exäni on nyt onnellisempi työssäkäyvänä kuin työttömänä.
Eli erosit työpaikan takia. Varmaan surkein syy erota mitä on.
Enpä tiedä, onko surkein. Mutta sen tiedän, että exälleni työpaikka on tärkeä asia ja vaikka hän olisi irtisanoutunutkin työstään, olisimme melko varmasti päätyneet eroon muutaman vuoden päästä, koska parisuhteeseemme olisi alkanut ilmaantua myös riitoja. Jotkut miehet viihtyvät hyvin oloneuvoksinakin, mutta exäni on luonteeltaan sellainen, että ei viihtyisi. Varsinkin nyt, kun lapset ovat jo aikuisia, meille molemmille työ on varsin tärkeä osa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Niinpä. Olen itse kokenut niin paljon tässä elämässä, että moinen mustavalkoajattelu on tippunut aikoja sitten ajatuksistani. Viisautta on olla tuomitsematta ketään ja mitään tässä elämässä. Se on hienoa, jos joku haluaa tahdon avulla elää pitkässä liitossa, mutta ihan yhtä hienoa, jos joku toinen löytää onnensa muilla tavoin.
Mun mielestä on syytä erota, jos ei enää keksi yhtäkään syytä pysyä yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
En ole ap, mutta kun lukee aloituksen lienee ilmeistä, ettei tämän tarkoitus ollut mikään gallup. Ihan aiheessa pohdinta on pysynyt jotain yksittäisiä sivuheittoja lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Niinpä. Olen itse kokenut niin paljon tässä elämässä, että moinen mustavalkoajattelu on tippunut aikoja sitten ajatuksistani. Viisautta on olla tuomitsematta ketään ja mitään tässä elämässä. Se on hienoa, jos joku haluaa tahdon avulla elää pitkässä liitossa, mutta ihan yhtä hienoa, jos joku toinen löytää onnensa muilla tavoin.
Ei sitä kuulu tahdon avulla elää pitkässä liitossa, vaan kuuluu tahtoa rakastaa. Kun on tahtoa rakastaa, rakkautta löytyy, eikä tarvitse miettiä halua tai tahtoa elää pitkässä liitossa. Se liiton ikä vaan kasvaa siinä samalla.
Siinä vaiheessa, kun pitää miettiä tahtoa elää pitkässä liitossa on ydin jo tainnut unohtua. Silloin kannattaa palauttaa mieleen mitä on luvannut tahtoa. Ei rakkaus ole ainetta, kiiltokuvia, asumista tai muuta konkreettista. Rakkaus jota on luvattu tahtoa on tunne. Kun yrittää tahtoa pitää kiinni jostain yhteisestä olohuoneesta, keittiöstä tai vastaavasta ollaan tahtomassa jotain muuta kuin mitä on luvattu. Tahtokaa rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Niinpä. Olen itse kokenut niin paljon tässä elämässä, että moinen mustavalkoajattelu on tippunut aikoja sitten ajatuksistani. Viisautta on olla tuomitsematta ketään ja mitään tässä elämässä. Se on hienoa, jos joku haluaa tahdon avulla elää pitkässä liitossa, mutta ihan yhtä hienoa, jos joku toinen löytää onnensa muilla tavoin.
Ei sitä kuulu tahdon avulla elää pitkässä liitossa, vaan kuuluu tahtoa rakastaa. Kun on tahtoa rakastaa, rakkautta löytyy, eikä tarvitse miettiä halua tai tahtoa elää pitkässä liitossa. Se liiton ikä vaan kasvaa siinä samalla.
Siinä vaiheessa, kun pitää miettiä tahtoa elää pitkässä liitossa on ydin jo tainnut unohtua. Silloin kannattaa palauttaa mieleen mitä on luvannut tahtoa. Ei rakkaus ole ainetta, kiiltokuvia, asumista tai muuta konkreettista. Rakkaus jota on luvattu tahtoa on tunne. Kun yrittää tahtoa pitää kiinni jostain yhteisestä olohuoneesta, keittiöstä tai vastaavasta ollaan tahtomassa jotain muuta kuin mitä on luvattu. Tahtokaa rakastaa.
Vähän jo naurahdin ääneen tälle. Sovitaan niin, että sinun näkemyksesi on ainut oikea eikä rakkaus tule mistään muusta kuin siitä, että tahdotaan rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
No miksipä ei...vaihtelu virkistää,enää ei ole mikään meriitti, jos on aina saman kanssa😊
Kai sanot tuon heti kun tapaat toisen ihmisen? Etkä kuseta sitä sitoutumaan itseesi ja sitten lähdet kun vaan haluat vaihtelua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Niinpä. Olen itse kokenut niin paljon tässä elämässä, että moinen mustavalkoajattelu on tippunut aikoja sitten ajatuksistani. Viisautta on olla tuomitsematta ketään ja mitään tässä elämässä. Se on hienoa, jos joku haluaa tahdon avulla elää pitkässä liitossa, mutta ihan yhtä hienoa, jos joku toinen löytää onnensa muilla tavoin.
No se pitää sitten sanoa jo ensimmäisten treffien jälkeen että sinä et halua sitoutua toiseen vaan lähdet heti kun tulee tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Niinpä. Olen itse kokenut niin paljon tässä elämässä, että moinen mustavalkoajattelu on tippunut aikoja sitten ajatuksistani. Viisautta on olla tuomitsematta ketään ja mitään tässä elämässä. Se on hienoa, jos joku haluaa tahdon avulla elää pitkässä liitossa, mutta ihan yhtä hienoa, jos joku toinen löytää onnensa muilla tavoin.
Ei sitä kuulu tahdon avulla elää pitkässä liitossa, vaan kuuluu tahtoa rakastaa. Kun on tahtoa rakastaa, rakkautta löytyy, eikä tarvitse miettiä halua tai tahtoa elää pitkässä liitossa. Se liiton ikä vaan kasvaa siinä samalla.
Siinä vaiheessa, kun pitää miettiä tahtoa elää pitkässä liitossa on ydin jo tainnut unohtua. Silloin kannattaa palauttaa mieleen mitä on luvannut tahtoa. Ei rakkaus ole ainetta, kiiltokuvia, asumista tai muuta konkreettista. Rakkaus jota on luvattu tahtoa on tunne. Kun yrittää tahtoa pitää kiinni jostain yhteisestä olohuoneesta, keittiöstä tai vastaavasta ollaan tahtomassa jotain muuta kuin mitä on luvattu. Tahtokaa rakastaa.
Vähän jo naurahdin ääneen tälle. Sovitaan niin, että sinun näkemyksesi on ainut oikea eikä rakkaus tule mistään muusta kuin siitä, että tahdotaan rakastaa.
Melko kyyninen vastaus. Oletko edes yrittänyt miten vaikuttaa tahdolla omiin ja toisen tunteisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Tossa ei ole mitään järkeä.
Avioliiton ei pidäkkään olla helppoa.
Siinä pitää ymmärtää se että toinen ei ole samanlainen kuin sinä. Pitää tehdä kompromisseja.
Hyvässä avioliitossa toinen voi äänestää kokoomusta ja toinen vasemmistoliittoa. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Miksi kukaan ikinä panostaisi sinun kanssa elämiseen yhtään mitään (tunteita, työtä, rahaa jne) jos sinulla on tuollainen ajatusmaailma?
Et näköjään ymmärtänyt kirjoitustani lainkaan. Meidän avioliittommehan nimenomaan OLI helppoa. Ei riitoja, kumpikin eli omaa elämäänsä ja teki asioita, joita halusi. Millä tavalla sinun mielestäsi avioliiton jatkaminen olisi ollut järkevää, kun kumpikin asumme eri kaupungeissa omissa asunnoissamme eikä elämämme ole oikeastaan millään muulla tavalla muuttunut entisestä avioliiton aikaisesta elämästämme?
Helppo ei tarkoita sitä että ei riidellä. Avioliitossa pitää PUHUA. Te ette sitä näköjään tehneet ollenkaan
Puhua mistä? Puhua omista kiinnostuksenkohteista, joista toinen ei ole kiinnostunut ollenkaan? Teeskennellä kiinnostunutta, kun toinen puhuu? Kyllä me puhuimme asioista, jotka kiinnostivat kumpaakin. Niitä asioita vaan alkoi olla yhä vähemmän ja vähemmän.
Oletko noin lapsellinen?
Puhua suhteesta, omista ja toisen tunteista ja mitä haluaa tulevaisuudelta ja mitä pitää tehdä että toinen on onnellinen.
Koska en halunnut kirjoittaa romaania, niin ajattelin, että tuo asia tuli esille jo ensimmäisessä kommentissani lauseesta "Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa." Me siis puhuimme myös suhteestamme, tunteistamme ja mitä tulevaisuudelta haluamme. Lopputulos oli, että elämämme oli ihan tasaisen mukavaa sellaisena kuin se silloin oli. Ei meistä kumpikaan ollut missään vaiheessa onneton. Onnettomaksi toinen olisi voinut tulla, jos olisi joutunut luopumaan omasta työpaikastaan vain siksi, että voisi asua saman katon alla. Me pohdimme myös sitäkin vaihtoehtoa, että mies irtisanoutuisi omasta työstään ja muuttaisi samalle paikkakunnalle minun kanssani, mutta miehelle ei olisi todennäköisesti löytynyt oman alansa töitä toiselta paikkakunnalta eikä minusta ollut mielekästä vaatia lähes viiskymppistä miestä jäämään työttömäksi, jotta voisimme asua yhdessä. Realiteetit kun kertovat, että työllistyminen tuossa iässä ei ole enää kovinkaan helppoa ja eläkeikään on silti vielä aika monta vuotta. Mietimme myös sitä vaihtoehtoa, että emme juridisesti eroaisi, vaikka erillämme asuimmekin. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan löytänyt mitään syytä, miksi pitäisi olla vielä avioliitossa. Leskeneläke tietysti, mutta lapset olivat jo aikuisia ja kummallakin oma eläke riittää tulevaisuudessa elämiseen, niin ei tuon vuoksi koettu tarvetta pysyä avioliitossa. Käytännöntasollahan avioliitossa oleminen tai eroaminen ei muuttanut mitään muuta kuin tuon, että leskeneläkettä ei saa. Olen myös aivan varma, että exäni on nyt onnellisempi työssäkäyvänä kuin työttömänä.
Eli erosit työpaikan takia. Varmaan surkein syy erota mitä on.
Enpä tiedä, onko surkein. Mutta sen tiedän, että exälleni työpaikka on tärkeä asia ja vaikka hän olisi irtisanoutunutkin työstään, olisimme melko varmasti päätyneet eroon muutaman vuoden päästä, koska parisuhteeseemme olisi alkanut ilmaantua myös riitoja. Jotkut miehet viihtyvät hyvin oloneuvoksinakin, mutta exäni on luonteeltaan sellainen, että ei viihtyisi. Varsinkin nyt, kun lapset ovat jo aikuisia, meille molemmille työ on varsin tärkeä osa elämää.
Miksi miehen olisi pitänyt erota? Sinulla oli työpaikka ja miehellä oli työpaikka. Sinähän se halusit lähteä muualle töihin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllä sinä saat elää, niinkuin haluat. Alkaa tuntua, että tuskinpa olet oikeaa rakkautta koskaan edes kokenut, kun mielestäsi kipinä löytyy, kun vain on tahtoa. Miksi tahtoa yrittää väkisin yhdessä edes pitäisi olla?
Et edes tiedä mitä rakkaus on? Se ei ole mitään tunnetta. Rakastumisvaihe kestää pari vuotta ja siinä se. Se ei kuulukkaan kestää kauemmin. Sitten alkaa normaali arki.
Rakkaus ei ole tunnetta? Hohhoijaa....
Tiedätkö edes mitä rakkaus on?
En ihmettele ollenkaan miksi suhteesi ei kestä jos luulet että yhdessä ollaan vaan tunteen takia. Kun se tunne ei edes voi teoriassa kestää kauaa.
Oletko kuin pikkulapsi joka etsii asioista aina suuria tunteita ja kun ne loppuu niin ei enää kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Jos sinunkaltaisten vastaukset on luokkaa: vaihtelu virkistää. Niin ei sellaisia kukaan kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Niinpä. Olen itse kokenut niin paljon tässä elämässä, että moinen mustavalkoajattelu on tippunut aikoja sitten ajatuksistani. Viisautta on olla tuomitsematta ketään ja mitään tässä elämässä. Se on hienoa, jos joku haluaa tahdon avulla elää pitkässä liitossa, mutta ihan yhtä hienoa, jos joku toinen löytää onnensa muilla tavoin.
Ei sitä kuulu tahdon avulla elää pitkässä liitossa, vaan kuuluu tahtoa rakastaa. Kun on tahtoa rakastaa, rakkautta löytyy, eikä tarvitse miettiä halua tai tahtoa elää pitkässä liitossa. Se liiton ikä vaan kasvaa siinä samalla.
Siinä vaiheessa, kun pitää miettiä tahtoa elää pitkässä liitossa on ydin jo tainnut unohtua. Silloin kannattaa palauttaa mieleen mitä on luvannut tahtoa. Ei rakkaus ole ainetta, kiiltokuvia, asumista tai muuta konkreettista. Rakkaus jota on luvattu tahtoa on tunne. Kun yrittää tahtoa pitää kiinni jostain yhteisestä olohuoneesta, keittiöstä tai vastaavasta ollaan tahtomassa jotain muuta kuin mitä on luvattu. Tahtokaa rakastaa.
Vähän jo naurahdin ääneen tälle. Sovitaan niin, että sinun näkemyksesi on ainut oikea eikä rakkaus tule mistään muusta kuin siitä, että tahdotaan rakastaa.
Melko kyyninen vastaus. Oletko edes yrittänyt miten vaikuttaa tahdolla omiin ja toisen tunteisiin?
En viitsinyt kommentoida aikaisemmin tuota ketjun kyynistä ilmapiiriä, kun näkee, että täällä ajatellaan sana tahto kahdella eri tavalla. Toisille tahto on sitä, kun luo ja vahvistaa omaa haluaan saavuttaa tai saada aikaan jotain mieluista. Niinkuin jonkun tahto saada kissa ja vaikka kissa on vastentahtoinen, riittää oma tahto tykätä siitä. Ja jonkun toisen käsitys tahdosta sellaisena Seppo Rätymäisenä, jossa heitetään mestaruus vaikka rautakangella.
Tahdon ei tarvitse olla maailmoja mullistavaa hampaat irvessä tapahtuvaa. Se on pieniä päivittäisiä asioita ja pieniä tilanteita. Kun niitä on monta ja toistuvasti, se tahto kantaa paremmin kuin hampaita purren.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Tossa ei ole mitään järkeä.
Avioliiton ei pidäkkään olla helppoa.
Siinä pitää ymmärtää se että toinen ei ole samanlainen kuin sinä. Pitää tehdä kompromisseja.
Hyvässä avioliitossa toinen voi äänestää kokoomusta ja toinen vasemmistoliittoa. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Miksi kukaan ikinä panostaisi sinun kanssa elämiseen yhtään mitään (tunteita, työtä, rahaa jne) jos sinulla on tuollainen ajatusmaailma?
Et näköjään ymmärtänyt kirjoitustani lainkaan. Meidän avioliittommehan nimenomaan OLI helppoa. Ei riitoja, kumpikin eli omaa elämäänsä ja teki asioita, joita halusi. Millä tavalla sinun mielestäsi avioliiton jatkaminen olisi ollut järkevää, kun kumpikin asumme eri kaupungeissa omissa asunnoissamme eikä elämämme ole oikeastaan millään muulla tavalla muuttunut entisestä avioliiton aikaisesta elämästämme?
Helppo ei tarkoita sitä että ei riidellä. Avioliitossa pitää PUHUA. Te ette sitä näköjään tehneet ollenkaan
Puhua mistä? Puhua omista kiinnostuksenkohteista, joista toinen ei ole kiinnostunut ollenkaan? Teeskennellä kiinnostunutta, kun toinen puhuu? Kyllä me puhuimme asioista, jotka kiinnostivat kumpaakin. Niitä asioita vaan alkoi olla yhä vähemmän ja vähemmän.
Oletko noin lapsellinen?
Puhua suhteesta, omista ja toisen tunteista ja mitä haluaa tulevaisuudelta ja mitä pitää tehdä että toinen on onnellinen.
Koska en halunnut kirjoittaa romaania, niin ajattelin, että tuo asia tuli esille jo ensimmäisessä kommentissani lauseesta "Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa." Me siis puhuimme myös suhteestamme, tunteistamme ja mitä tulevaisuudelta haluamme. Lopputulos oli, että elämämme oli ihan tasaisen mukavaa sellaisena kuin se silloin oli. Ei meistä kumpikaan ollut missään vaiheessa onneton. Onnettomaksi toinen olisi voinut tulla, jos olisi joutunut luopumaan omasta työpaikastaan vain siksi, että voisi asua saman katon alla. Me pohdimme myös sitäkin vaihtoehtoa, että mies irtisanoutuisi omasta työstään ja muuttaisi samalle paikkakunnalle minun kanssani, mutta miehelle ei olisi todennäköisesti löytynyt oman alansa töitä toiselta paikkakunnalta eikä minusta ollut mielekästä vaatia lähes viiskymppistä miestä jäämään työttömäksi, jotta voisimme asua yhdessä. Realiteetit kun kertovat, että työllistyminen tuossa iässä ei ole enää kovinkaan helppoa ja eläkeikään on silti vielä aika monta vuotta. Mietimme myös sitä vaihtoehtoa, että emme juridisesti eroaisi, vaikka erillämme asuimmekin. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan löytänyt mitään syytä, miksi pitäisi olla vielä avioliitossa. Leskeneläke tietysti, mutta lapset olivat jo aikuisia ja kummallakin oma eläke riittää tulevaisuudessa elämiseen, niin ei tuon vuoksi koettu tarvetta pysyä avioliitossa. Käytännöntasollahan avioliitossa oleminen tai eroaminen ei muuttanut mitään muuta kuin tuon, että leskeneläkettä ei saa. Olen myös aivan varma, että exäni on nyt onnellisempi työssäkäyvänä kuin työttömänä.
Eli erosit työpaikan takia. Varmaan surkein syy erota mitä on.
Enpä tiedä, onko surkein. Mutta sen tiedän, että exälleni työpaikka on tärkeä asia ja vaikka hän olisi irtisanoutunutkin työstään, olisimme melko varmasti päätyneet eroon muutaman vuoden päästä, koska parisuhteeseemme olisi alkanut ilmaantua myös riitoja. Jotkut miehet viihtyvät hyvin oloneuvoksinakin, mutta exäni on luonteeltaan sellainen, että ei viihtyisi. Varsinkin nyt, kun lapset ovat jo aikuisia, meille molemmille työ on varsin tärkeä osa elämää.
Miksi miehen olisi pitänyt erota? Sinulla oli työpaikka ja miehellä oli työpaikka. Sinähän se halusit lähteä muualle töihin
Niin, yritys, jossa työskentelen, muutti toiselle paikkakunnalle. Esimieheni, jolla oli enää vuosi eläkeikään, ei halunnut muuttaa. Minulle tarjottiin mahdollisuutta saada tämä esimieheni paikka, mutta edellytti tietenkin, että olen valmis muuttamaan. Jos en olisi muuttanut, olisin jäänyt työttömäksi kuten kaikki muutkin ko yrityksen työntekijät, jotka eivät halunneet muuttaa toiselle paikkakunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvänen aika! Ap ei täällä keskustele lainkaan aiheesta, miksi erotaan, vaan odottaa vain että saisi leimattua muita keskustelijoita mukavuudenhaluisiksi ja saisi päästellä litanioitaan ahkerasta suhteen eteen äkeltämisestä. Miksi esittää kysymyksiä, jos ei haluta vastauksia? -19
Jos sinunkaltaisten vastaukset on luokkaa: vaihtelu virkistää. Niin ei sellaisia kukaan kaipaa.
Ei, vastaukseni eivät ole sitä luokkaa, enkä ansaitse tuollaista lapsekasta panettelua. Itse et näemmä osaa sen enempää lukea kuin kirjoittaakaan. -19
Eli erosit työpaikan takia. Varmaan surkein syy erota mitä on.