Lue keskustelun säännöt.
Miksi erotaan?
15.11.2016 |
Miksi nykypäivänä erotaan niin paljon? Ymmärrän että jos erotaan muutaman vuoden kulttua naimisiin menosta (ihmiset ei vaan sovi yhteen) ja ymmärrän että erotaan jos toinen rupeaa ryyppäämään, pettää tai rupeaa väkivaltaiseksi.
Mutta MIKSI erotaan kun ollaan oltu vaikka 20 vuotta naimisissa? Siinä on tiedetty jo hyvin kauan minkälainen toinen on ja jos se vielä kohtelee sinua hyvin niin miksi halutaan erota?
Eikai kukaan eroa vaan kyllästymisen takia tai siksi että halutaan vaihtelua?
Kommentit (119)
Ylipainoinen nainen/mies ei ansaitse ketään korkeintaan syövän ja diabeteksen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?
Koska ensinnäkin se osoittaa että sinuun ei voi luottaa. Minä en ainakaan koskaan luota ihmiseen missään asiassa joka on eronnut syystä ei enää huvita.
Toiseksi sitten nämä eroajat vinkuvat kun kukaan ei rakasta ja vaativat että yhteiskunta auttaa heitä kun he on yksinäisiä ja köyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllä sinä saat elää, niinkuin haluat. Alkaa tuntua, että tuskinpa olet oikeaa rakkautta koskaan edes kokenut, kun mielestäsi kipinä löytyy, kun vain on tahtoa. Miksi tahtoa yrittää väkisin yhdessä edes pitäisi olla?
Kylläpä teet pitkälle meneviä päätelmiä minusta yhdestä viestistäni.
Rakkaus on tunne niinkuin viha ja suuttumus. Aivan varmasti jokainen saa itseensä vihan kipinänkin, kun vaan hetken agitoi. Samalla tavalla toimimalla päivittäin rakkauden eteen rakkaus näkyy.
Jos antaa vuosikausia olla, eikä tee mitään, voi yhtäkkiä olla vaikeaa alkaa tahtoa. Kun tahtoo ja toimii rakkauden eteen päivittäin, se rakkaus vahvistuu. Aika ajoin on heikompia jaksoja puolin ja toisin. Kun on kaksi, jotka vuoronperään muistuttavat toistaan tahdosta, silloin rakkaudelle syntyy mahdollisuus syventyä.
t. 19 vuotta avioliitossa, 21 vuotta kihloissa
Etkö ymmärrä sellaista vaihtoehtoa, että rakkautta ei ole alunperin ollutkaan, on vaan luultu niin, kun ei ole tiedetty muusta? Hienoa, jos teillä on rakkautta ja sitä tahtoa ja olette toisillenne oikeat, mutta ihmiset tekevät myös paljon vääriä valintoja ja väärän ihmisen kanssa liittoa ei tahtotila pelasta.
Pahoitteletko monesti suuttumustakin kertomalla, että luulit vain suuttuneesi? Vai oletko unohtanut anteeksipyynnötkin jo kokonaan turhana arvona?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?
Olen niin samaa mieltä!! Minua ärsyttää ajattelu, että parisuhde olisi joku pakkotila, josta ei saa poistua vaikkei olisi onnellinen. Miksi käyttää elämänsä siihen, että väkisin yrittää ratkoa ongelmia ja katsella toista, kun toisaalla voi olla ihminen, jonka kanssa synkkaa 100% hyvin??
Koska se ihminen jonka kanssa sinulla muka synkkaa ei tule olemaan sinun kanssasi. Ihmiset haluaa mennä yhteen sellaisten ihmisten kanssa jotka sitoutuvat häneen eikä vaihda toiseen kun rupeaa kyllästyttämään.
Ihmiset haluaa olla sellaisen ihmisen kanssa joka haluaa vanheta yhdessä ja joka seisoo rinnalla vaikka tulisi vakavasti sairaaksikin. Ei sellaisen joka voi koska tahansa lähteä kävelemään kun ei enää kiinnosta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin se 20+ vuotiaana solmittu ensimmäinen liitto onnistuu, koska ei siinä iässä välttämättä vielä tiedä, millaisen ihmisen kanssa haluaa olla. Sitä vaan menee yhteen jonkun kanssa ja tekee lapsia yms. koska niin vaan kuuluu tehdä. Lisäksi ihmiset muuttuvat tuossa iässä vielä tosi paljon vuosien varrella. Sitten se elämän rakkaus, Se Oikea, löytyy sattumalta.
Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvä kun ihmiset nykyisin eroavat ja tavoittelevat rohkeasti sitä oikeaa onnea.
Paisti että se onni ei tule etsimällä. Toisista liitoista murto-osa toimii vaan ne juuri päättyvät lähes aina eroon.
Tästä olisi mielenkiintoista saada faktatietoa, että toinen avioliitto päättyy lähes aina eroon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Tossa ei ole mitään järkeä.
Avioliiton ei pidäkkään olla helppoa.
Siinä pitää ymmärtää se että toinen ei ole samanlainen kuin sinä. Pitää tehdä kompromisseja.
Hyvässä avioliitossa toinen voi äänestää kokoomusta ja toinen vasemmistoliittoa. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Miksi kukaan ikinä panostaisi sinun kanssa elämiseen yhtään mitään (tunteita, työtä, rahaa jne) jos sinulla on tuollainen ajatusmaailma?
Et näköjään ymmärtänyt kirjoitustani lainkaan. Meidän avioliittommehan nimenomaan OLI helppoa. Ei riitoja, kumpikin eli omaa elämäänsä ja teki asioita, joita halusi. Millä tavalla sinun mielestäsi avioliiton jatkaminen olisi ollut järkevää, kun kumpikin asumme eri kaupungeissa omissa asunnoissamme eikä elämämme ole oikeastaan millään muulla tavalla muuttunut entisestä avioliiton aikaisesta elämästämme?
Helppo ei tarkoita sitä että ei riidellä. Avioliitossa pitää PUHUA. Te ette sitä näköjään tehneet ollenkaan
Puhua mistä? Puhua omista kiinnostuksenkohteista, joista toinen ei ole kiinnostunut ollenkaan? Teeskennellä kiinnostunutta, kun toinen puhuu? Kyllä me puhuimme asioista, jotka kiinnostivat kumpaakin. Niitä asioita vaan alkoi olla yhä vähemmän ja vähemmän.
Oletko noin lapsellinen?
Puhua suhteesta, omista ja toisen tunteista ja mitä haluaa tulevaisuudelta ja mitä pitää tehdä että toinen on onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.
Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.
Tutkitusti ihminen kaipaa pitkiä ihmissuhteita. Tutkitusti ihminen elää onnellisempana, kun rakentaa pitkän parisuhteen varaan. Tutkitusti se onnellisuus auttaa ihmisen terveyttäkin.
On turha heittää vuosilukuja. Elämme vuotta 2016 ja edelleen ihmisillä on tunteita. Eläisitkö mieluummin ilman tunteita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?
Koska ensinnäkin se osoittaa että sinuun ei voi luottaa. Minä en ainakaan koskaan luota ihmiseen missään asiassa joka on eronnut syystä ei enää huvita.
Toiseksi sitten nämä eroajat vinkuvat kun kukaan ei rakasta ja vaativat että yhteiskunta auttaa heitä kun he on yksinäisiä ja köyhiä.
Tulitko jätetyksi? Miksi keksit jotain "kukaan ei rakasta ja vaadin, että yhteiskunta auttaa ku oon yksinäinen ja köyhä?"-paskaa? Oletko itse väkisin suhteessa / liitossa, koska et myönnä pärjääväsi yksin ja mielellään pitäisi siitä suhteesta hyötyä myös rahallisesti? Vau, vaikutat ihanalta ihmiseltä. Ja erityisen järkevältä!
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Juuri näin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kamalaa luettavaa koko ketju. Että joku voikin ajatella niin mustavalkoisesti ja olla ehdoton. Täällä joku luulee tietävänsä, miten toisten tulisi elää. Kenen persettä muutenkaan kutittaa eroaako joku vai eikö ja mistä syystä? Eläkää omaa elämäänne ja hyväksykää, meitä ihmisiä, tunteita, liittoja ja tilanteita on monenlaisia. Minusta on paras, että jokainen on onnellinen parhaaksi katsomallaan tavalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei saisi erota? Jos kyseessä on aikuiset ihmiset, omillaan toimeentulevat (yllätysyllätys, täällä on vielä joitain ihmisiä, jotka ei elä yhteiskunnan tuilla) täysipäiset ihmiset, miksi ei voisi erota, jos ei enää syystä tai toisesta tunnu hyvältä olla yhdessä? Lapset on yksi syy, mutta jos ei ole enää pieniä lapsia? Miksi? Selittäkää tyhmälle?
Koska ensinnäkin se osoittaa että sinuun ei voi luottaa. Minä en ainakaan koskaan luota ihmiseen missään asiassa joka on eronnut syystä ei enää huvita.
Toiseksi sitten nämä eroajat vinkuvat kun kukaan ei rakasta ja vaativat että yhteiskunta auttaa heitä kun he on yksinäisiä ja köyhiä.
Tulitko jätetyksi? Miksi keksit jotain "kukaan ei rakasta ja vaadin, että yhteiskunta auttaa ku oon yksinäinen ja köyhä?"-paskaa? Oletko itse väkisin suhteessa / liitossa, koska et myönnä pärjääväsi yksin ja mielellään pitäisi siitä suhteesta hyötyä myös rahallisesti? Vau, vaikutat ihanalta ihmiseltä. Ja erityisen järkevältä!
Mitä sä oikein selität?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.
Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.
Tutkitusti ihminen kaipaa pitkiä ihmissuhteita. Tutkitusti ihminen elää onnellisempana, kun rakentaa pitkän parisuhteen varaan. Tutkitusti se onnellisuus auttaa ihmisen terveyttäkin.
On turha heittää vuosilukuja. Elämme vuotta 2016 ja edelleen ihmisillä on tunteita. Eläisitkö mieluummin ilman tunteita?
Niiiiiin, ilman tunteita tosiaan... Väkisin kärvistellään suhteessa, vaikka tunteet toista kohtaan ovat ehkä jopa kuolleet? Pitkä suhde on varmasti kiva ja tottakai jotkut ovat onnellisia. Mutta eivät kaikki, joten turha sitä paheksua, jos joku haluaa erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.
Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.
Tutkitusti ihminen kaipaa pitkiä ihmissuhteita. Tutkitusti ihminen elää onnellisempana, kun rakentaa pitkän parisuhteen varaan. Tutkitusti se onnellisuus auttaa ihmisen terveyttäkin.
On turha heittää vuosilukuja. Elämme vuotta 2016 ja edelleen ihmisillä on tunteita. Eläisitkö mieluummin ilman tunteita?
Voi herrajumala sentään. Mitä jos se liitto EI ole onnellinen! Nimenomaan ne tunteet ja onnellisuus tulevat silloin uuden, sopivamman ihmisen myötä tai vaikka ihan yksin eläen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Tunteita juuri voi kontroloida ja pitääkin.
Rakkaus ei ole tunnetta vaan lupaus. Rakastuminen on tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Kuulostaa, että kumpikin on unohtanut vuosien mittaan avioliittolupauksen. Lupaus on tahtoa rakastaa. Se tarkoittaa, että tietoisesti toimii rakkauden eteen.
Sori, mutta vittu mitä paskaa. Ei tunteitaan pysty ohjailemaan eikä rakkaus ole mikään lupaus. Kenellekään ei voi luvata rakastavansa ikuisesti. Voi olla, ettei alunperinkään ole mitään oikeaa rakkautta edes ollut.
Alustit hyvin oman kirjoituksesi.
Tunteitaan pystyy ohjaamaan ja sitä kuuluu tehdä, kun on luvannut TAHTOA. Kukaan ei avioliittolupauksessa lupaa rakastaa, vaan lupauksessa luvataan tahtoa rakastaa. Kun päivittäin muistaa tahtoa rakastaa, se rakkaus löytyy yhä uudestaan.
Ihminen kykenee hallitsemaan tunteitaan ja vaikka rakkaus edellyttää kipinää, se kipinä löytyy aina, kun on tahtoa.
Kyllä sinä saat elää, niinkuin haluat. Alkaa tuntua, että tuskinpa olet oikeaa rakkautta koskaan edes kokenut, kun mielestäsi kipinä löytyy, kun vain on tahtoa. Miksi tahtoa yrittää väkisin yhdessä edes pitäisi olla?
Et edes tiedä mitä rakkaus on? Se ei ole mitään tunnetta. Rakastumisvaihe kestää pari vuotta ja siinä se. Se ei kuulukkaan kestää kauemmin. Sitten alkaa normaali arki.
Sinänsä ap:n kysymys on vastaamisen arvoinen. Miksi pitkästä liitosta erotaan.
Elämä ei ole musta-valkoista. Ihmiset muuttuvat, parisuhde muuttuu, lapset kasvavat, naisille tulee vaihdevuodet, keski-iän kriisi toisella tai molemmilla puolisoilla.
Itse olen jonkin sortin lievässä keski-iän kriisissä ja tekee jonkinlaista välitilinpäätöstä elämästään. Juuri tällä hetkellä parisuhde, perhe-elämä ja elämä yleensä tuntuu laimealta ja vähän onnettomalta. Mikään ei suuresti ole pielessä, mutta toivoisi enemmän. Suhde on ihan ok ja seksiäkin on jonkin verran varsinkin jos verrataan "seksiä kerran puolessa vuodessa" avautumisiin. Moni pitää varmasti meitä ihannepariskuntana, joka menee hautaan yhdessä. Näin todennäköisesti käykin. Kuitenkin parisuhteeseen pitäisi löytää minun puoleltani jotain uutta sisältöä ja toivoa. Tiskaaminen, siivoaminen, nurmikon leikkuu, television katselu, juttelu/small talk vaimon kanssa ja kaikenlainen puuhastelu yhdessä ovat tärkeitä, mutta juuri nyt tuntuu, ettei se riitä täyteen onnellisuuteen.
Jos ramppaisin kapakoissa ja illanvietoissa niin jossakin tilanteessa voisi tulla kiusauksia.
Pystyn siis ymmärtämään miksi parit eroavat 20 vuoden jälkeen tilanteessa, jossa pesä tyhjenee eikä lasten huoltaminen ole enää parisuhteen liimaksi. Jos nuutuminen on yhteistä, niin silloin ei tule kummallekaan pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
20 vuodessa huomaa, mihin suuntaan toinen on muuttunut. Ja se suunta ei aina ole sama kuin mihin itse on muuttunut. Nuorena minä ja exäni olimme kiinnostuneita ihan samoista nuorten jutuista kuin suurin osa ikätovereistammekin. Viihdyimme yhdessä hyvin ja teimme asioita yhdessä. Sitten tuli lapsiperheen arki. Edelleenkin olimme samoilla linjoilla lastenkasvatuksesta ja kumpikin osallistui kotitöihin. Asioita tehtiin yhdessä koko perheenä. Kun lapset tulivat teini-ikään, meillä oli exäni kanssa yhä vähemmän yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Kumpikin meni omia menojaan ja teki asioita, joista itse piti. Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa. Kun nuorinkin lapsista oli muuttanut omilleen, huomasimme, että saattoi mennä viikkojakin ilman, että sanoimme toisillemme juuri muuta kuin "otatko kahvia" tms. Asuimme yhdessä, mutta elimme kumpikin omaa elämäämme. Ei meillä ollut mitään riitoja, mutta olimme vain kämppikset. Sitten mulle tuli tilaisuus saada työpaikallani ylennys, mutta se edellytti muuttoa toiseen kaupunkiin. Mies ei halunnut muuttaa ja koska elämämme oli vain kämppisten elämää, päädyimme ilman draamaa eroamaan.
Tossa ei ole mitään järkeä.
Avioliiton ei pidäkkään olla helppoa.
Siinä pitää ymmärtää se että toinen ei ole samanlainen kuin sinä. Pitää tehdä kompromisseja.
Hyvässä avioliitossa toinen voi äänestää kokoomusta ja toinen vasemmistoliittoa. Eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Miksi kukaan ikinä panostaisi sinun kanssa elämiseen yhtään mitään (tunteita, työtä, rahaa jne) jos sinulla on tuollainen ajatusmaailma?
Et näköjään ymmärtänyt kirjoitustani lainkaan. Meidän avioliittommehan nimenomaan OLI helppoa. Ei riitoja, kumpikin eli omaa elämäänsä ja teki asioita, joita halusi. Millä tavalla sinun mielestäsi avioliiton jatkaminen olisi ollut järkevää, kun kumpikin asumme eri kaupungeissa omissa asunnoissamme eikä elämämme ole oikeastaan millään muulla tavalla muuttunut entisestä avioliiton aikaisesta elämästämme?
Helppo ei tarkoita sitä että ei riidellä. Avioliitossa pitää PUHUA. Te ette sitä näköjään tehneet ollenkaan
Puhua mistä? Puhua omista kiinnostuksenkohteista, joista toinen ei ole kiinnostunut ollenkaan? Teeskennellä kiinnostunutta, kun toinen puhuu? Kyllä me puhuimme asioista, jotka kiinnostivat kumpaakin. Niitä asioita vaan alkoi olla yhä vähemmän ja vähemmän.
Oletko noin lapsellinen?
Puhua suhteesta, omista ja toisen tunteista ja mitä haluaa tulevaisuudelta ja mitä pitää tehdä että toinen on onnellinen.
Koska en halunnut kirjoittaa romaania, niin ajattelin, että tuo asia tuli esille jo ensimmäisessä kommentissani lauseesta "Tämäkin oli ihan ok ja elämä oli tasaisen mukavaa." Me siis puhuimme myös suhteestamme, tunteistamme ja mitä tulevaisuudelta haluamme. Lopputulos oli, että elämämme oli ihan tasaisen mukavaa sellaisena kuin se silloin oli. Ei meistä kumpikaan ollut missään vaiheessa onneton. Onnettomaksi toinen olisi voinut tulla, jos olisi joutunut luopumaan omasta työpaikastaan vain siksi, että voisi asua saman katon alla. Me pohdimme myös sitäkin vaihtoehtoa, että mies irtisanoutuisi omasta työstään ja muuttaisi samalle paikkakunnalle minun kanssani, mutta miehelle ei olisi todennäköisesti löytynyt oman alansa töitä toiselta paikkakunnalta eikä minusta ollut mielekästä vaatia lähes viiskymppistä miestä jäämään työttömäksi, jotta voisimme asua yhdessä. Realiteetit kun kertovat, että työllistyminen tuossa iässä ei ole enää kovinkaan helppoa ja eläkeikään on silti vielä aika monta vuotta. Mietimme myös sitä vaihtoehtoa, että emme juridisesti eroaisi, vaikka erillämme asuimmekin. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan löytänyt mitään syytä, miksi pitäisi olla vielä avioliitossa. Leskeneläke tietysti, mutta lapset olivat jo aikuisia ja kummallakin oma eläke riittää tulevaisuudessa elämiseen, niin ei tuon vuoksi koettu tarvetta pysyä avioliitossa. Käytännöntasollahan avioliitossa oleminen tai eroaminen ei muuttanut mitään muuta kuin tuon, että leskeneläkettä ei saa. Olen myös aivan varma, että exäni on nyt onnellisempi työssäkäyvänä kuin työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Jos toiset haluavat yrittää väkisin hampaat irvessä yhdessä, se heille sallittakoon. Mutta, on ihan yhtä hyväksyttävää erota jos ei enää vaan tunnu siltä, että haluaa olla yhdessä. Eroon ei tarvita mitään painavia syitä, syy haluta suhteesta pois on ihan yhtä hyvä syy kuin mikä tahansa muukin.
Muista sitten sanoa se jo heti seurustelun alussa toiselle. Että sinä et lupaa rakastaa, et lupaa että suhde kestää ja että voit lähteä pois ihan koska tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.
Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.
Tutkitusti ihminen kaipaa pitkiä ihmissuhteita. Tutkitusti ihminen elää onnellisempana, kun rakentaa pitkän parisuhteen varaan. Tutkitusti se onnellisuus auttaa ihmisen terveyttäkin.
On turha heittää vuosilukuja. Elämme vuotta 2016 ja edelleen ihmisillä on tunteita. Eläisitkö mieluummin ilman tunteita?
Voi herrajumala sentään. Mitä jos se liitto EI ole onnellinen! Nimenomaan ne tunteet ja onnellisuus tulevat silloin uuden, sopivamman ihmisen myötä tai vaikka ihan yksin eläen.
Elämme vuotta 2016 ja edelleen se ruoho vaikuttaa vihreämmältä aidan toisella puolella.
Jos oikeasti on tahtoa ja on muistuttanut itseään ja puolisoaan vuosien varrella tahdosta rakastaa, meinaatko, että avioliitosta silti voi tulla pysyvästi onneton ilman pettämistä, päihteitä tai toisen psyykkistä sairastumista?
Ei keidenkään tarvitse olla yhdessä ihan vain yhdessä olemisen takia. Ihan sama miten pitkään olisivat olleet yhdessä. Asiat muuttuvat, tunteet latistuvat ja mitä ikinä nyt voikaan tapahtua (vaikka sitä ryyppäämistä tai pettämistä). Se on ihan terveellistä, ettei vaan tyydy johonkin tilanteeseen, joka voi pahimmillaan ahdistaa ja kuluttaa.
Avioliittokin on vain pelkkä kirjallinen sopimus. Joku voi mussuttaa avioliiton pyhyydestä ja jumalasta ja mistä ikinä(huoh, vuonna 2016...), mutta siitä sopimuksesta huolimatta ihmisen tunteet voivat muuttua.