Lue keskustelun säännöt.
Vaikea tilanne. Lapsellani on koira ja uusi mieheni ei pidä koirista. Olemme muuttamassa yhteen.
31.08.2016 |
Voi sentään. Olemme muuttamassa yhteen miesystäväni kanssa. Ongelma on se, että mieheni ei voi sietää koiria, mutta 13v. tyttärelläni on koira. Tai tietysti se on minun nimissä ja vastuulla, mutta tytär sen kanssa enemmän aikaa viettää. Nyt joudumme luopumaan koirasta, kun muutamme miesystäväni kanssa yhteen, ja hänen ehtonsa oli, että koira lähtee.
Tytär on niin vihainen kun kerroin asiasta hänelle, eikä suostu ymmärtämään että minullakin olisi vihdoind eron jälkeen nyt mahdollisuus onneen ja rakkauteen...
Lapsen isä ei voi ottaa koiraa, kun tekee reissutyötä ja minun vanhempani ovat jo liian vanhoja antaakseen vilkkaalle koiralle sen vaatimaa aktiviteettia...
Mitähän tässä nyt tekisi?
Kommentit (268)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tytön isä tuntuu paljon järkevämmältä ja rakastavammalta. Osaa varmasti mahdollista uutta puolisoa etsiessä ottaa huomioon tämän suhtautumisen eläimiin
155/156:
Minulla on kolme "pölyhuiskua". Minulla ei kuitenkaan ole kehonkuvan vääristymää, syömishäiriötä tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vaikka muutoin en ehkä ihan täysillä kuljekaan. Olen sellainen vähän boheemi ja huithapeli taiteilijaluonne (yeah, I know!)
Siinä olet oikeassa, että koirat on totta helvetissä tärkeämpiä kuin mun mies jos on pakko valita. Koirat nukkuu mun vieressä melkein aina eikä niiden aikana tosiaankaan harrasteta mitään seksiä, hyi, hyi. Sekin on totta, että mulla varmaan viiraisi vintissä ihan kunnolla ilman koiria.
En voi kuvitella tilannetta jossa luopuisin koiristani. Jos mulle tulisi lonkkavika, hommaisin uuden lonkan kuten kuka tahansa normaali ihminen, vaikka en muutoin tähän väestönosaan kaikin puolin kuulukaan.
Sekin on totta, että olen kyllä valitettavasti melko raitis, mutta inhoan siivoamista enkä ole mitään kotona viihtyvää tyyppiä (pölyhuiskut onneksi kulkee helposti mukana). Mies saa jäädä kotiin siivoamaan pölyhuiskujen pikkulurahdukset (ne ei tykkää mennä ulos jos on huono sää), joita "en huomannut".
Autoni valitsen ulkonäön ja nopeuden mukaan - pölyhuiskut ei vie paljon tilaa. Budjetista leikataan muuten myös mukava osa koirien hankintoja varten: takkeja, pantoja, kantokasseja, leluja ja kaikkea muuta välttämätöntä.
Pointtini on ehkä se, että kannattaa vielä miettiä tuota haluatko sittenkään edes harkita "pikkufifin" omistajan kanssa seurustelua.
No en kyllä miehenä todellakaan ottaisi mitään koiraa tai muutakaan haisevaa ja kuolaavaa kotiini.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai tyttäreni menee miesystävän edelle ja on tärkeämpi. Ei mies vaadikaan minua tytöstä luopumaan (ja mies saisi lähteä jos niin tekisikään). Nyt on kuitenkin kyse vain koirasta, jonka edelle mies kuitenkin menee.
Miten se olisi eri asia jos mies olisi allerginenn koirasta silti pitäisi luopua.
Ap
Olet todella pinnallinen ja itsekeskeinen ihminen.Toivottavasti et enää koskaan ota mitään eläintä.Koira saa varmasti paremman kodin kuin sinä ja uusi ihana miehesi voitte koskaan tarjota.
Vastenmielinen ja surullinen tapaus,yöks:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi tytöllä on edes yksi välittävä vanhempi, oma isä
Ap. kun mies jättää sinut, voi olla että olet myös tuhonnut suhteesi tyttäreesi ja menettänyt hänen kiintymyksensä. Kyse on siitä, että tyttäresi yleistää käyttäytymisesi ( hankalat asiat heitetään vaan menemään) myös laajemmin elämään. Näyttäydyt hänelle tunteettomana, vieraan miehen mielipiteitä enemmän tottelevaksi omaa lastaan rakastamattomaksi äidiksi.
Sitä asennetta voi olla vaikea korjata. Lapsi ja nuori on ns. mallioppija. Voi olla, että kun sinä olet vanha ja raihnainen yh-äiti, tytär laittaa sinut jonnkein ihmishoitolaan. Tällaisen mallinhan hän on saanut omasta käyttäytymisestäsi.
Miehestä sanoisin: ei jatkoon. Sinulle: hae sitä rakkauden tunnetta muualta. Sen perässähän juokset. Rakkaus sokaisee sananmukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai tyttäreni menee miesystävän edelle ja on tärkeämpi. Ei mies vaadikaan minua tytöstä luopumaan (ja mies saisi lähteä jos niin tekisikään). Nyt on kuitenkin kyse vain koirasta, jonka edelle mies kuitenkin menee.
Miten se olisi eri asia jos mies olisi allerginenn koirasta silti pitäisi luopua.
Ap
Olet todella pinnallinen ja itsekeskeinen ihminen.Toivottavasti et enää koskaan ota mitään eläintä.Koira saa varmasti paremman kodin kuin sinä ja uusi ihana miehesi voitte koskaan tarjota.
Vastenmielinen ja surullinen tapaus,yöks:(
Katsokaa tämän katkeran akan tilitystä. Itkusi on sulosäveliä korvilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti noita "äitejä" on. Omani mukaan lukien. Olin 16 v ja kun palasin matkalta, jolla olin isäni kanssa - Eetu, mun rakas nappisilmä oli poissa. Äidin miesystävä sitä ei alunperinkään hyväksynyt ja minua paneteltiin hankalaksi, kun en suostunut Eetusta luopumaan. Isä ei sitä voinut ottaa, koska on allerginen. Olivat sitä mieltä, että mun pitää sopeutua ja mitä sitä viikko kausia itkemään koiran perään. Sopeuduin kyllä, muutin isälle 320 km päähän!!!
Äitini on kovasti pyytänyt saada nähdä lapsiamme tai peräti saada edes lapset hoitoon, kun en itse häntä halua nähdä. Jotkut sanoo pitkävihaiseksi, mutta ihan sama. Äidilleni sanoin suoraan, että en voi luottaa mitään tai ketään rakasta elävää hänen lähelleen, koska en voi tietää, onko ne enää elossa kun palaan niitä hakemaan. Kehtasi itkeä.Taidat olla hieman järkkynyt mieleltäsi, kun vertaat ihmistä ja eläintä tälläisessa asiassa. Vaikka kieltämättä äitisi onkin kusipää.
Hyi, mikä inhottava kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisessä joka ei pidä eläimistä on jotain vikaa. Häneltä puuttuu täydellisesti empatiakyky. Itse en haluaisi parisuhteeseen tällaisen ihmisen kanssa. Ja kehottaisin muitakin välttämään ellei halua tulla satutetuksi.
Pelko eläimiä kohtaan on erikseen. Samoin jos ei ole koskaan tutustunut eläimiin. Esim. exäni ei pitänyt ennen kissoista (koska ei tuntenut muita kuin kaverinsa "tyhmän kissan" joka sähisi aina; eli vika siis omistajassa), mutta otin silti kissan ja tutustuttuaan hän rakastui kissaan. Eromme jälkeen hän hankki oman kissan.
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä minulla on mielestäni oikeus onneen. Olen jo uhrannut tarpeeksi elämästäni äitiydelle. Haluan olla nainen ja nauttia elämästä miesystäväni kanssa!
Ap
Kuvottavaa. Toivottavasti tämä on provo. Niitä lapsia ei ole pakko hankkia, eikä todellakaan kannata hankkia, jos olettaa saavansa siitä kaikesta "rehkimisestä ja raatamisesta" jonkin kruunun päähänsä. Koko asenne on hanurista, jos kokee "uhraavansa elämänsä äitiydelle". Olisitko valmis sanomaan tämän tyttärellesi? Kiljuisitko riemusta, jos oma äitisi olisi esim. kotoa pois muuttaessasi huokaissut, että "No onneksi se VIIMEIN tajusi lähteä, että pääsen ELÄMÄÄN". Eikö tuntuisi pahalta? Kukaan ei kiellä sinua seurustelemasta miehen kanssa ja kun lapsi on noinkin iso, ei tarvitse kaitsijaa ympäri vuorokauden, joten pystyt kyllä heilastelemaan miehen kanssa ja "olemaan nainen". Toisekseen mies kuulostaa järkyttävän itsekeskeiseltä, jos vaatii koirasta luopumista vain, koska "ei pidä niistä". Mitähän muita vaatimuksia hän mahtaa vielä esittää jatkossa? Tuleekohan hän esim. pitämään rypyistä, joita sinulle iän myötä tulee tms. tms.? Kehotan sinua vakavasti miettimään asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies piikille, ei muuta mahdollisuutta.
En minäkään pidä kotieläimistä, enkä myöskään siitä että ihminen vangitsee eläimiä ja alistaa ne omaan tahtoonsa. Delfinaarioita paheksutaan yleisesti, samaan aikaan porukalla on kotona kaikkea käärmeistä koiriin. Eiköhän tulevan vuosisadan aikana herätä tämänkin epäeettisyyteen.
Mitä apn tilanteeseen tulee, mieshän toki saa asettaa muutolle sellaisia ehtoja kuin haluaa. En minäkään suostuisi elämään kotieläinten kanssa. Ap on tässä se kauhea ihminen kun kerta luopuu jo orjuutetusta koirasta koiran ja lapsen kustannuksella. Hyi helvetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisessä joka ei pidä eläimistä on jotain vikaa. Häneltä puuttuu täydellisesti empatiakyky. Itse en haluaisi parisuhteeseen tällaisen ihmisen kanssa. Ja kehottaisin muitakin välttämään ellei halua tulla satutetuksi.
Pelko eläimiä kohtaan on erikseen. Samoin jos ei ole koskaan tutustunut eläimiin. Esim. exäni ei pitänyt ennen kissoista (koska ei tuntenut muita kuin kaverinsa "tyhmän kissan" joka sähisi aina; eli vika siis omistajassa), mutta otin silti kissan ja tutustuttuaan hän rakastui kissaan. Eromme jälkeen hän hankki oman kissan.
Olen huomannut samaa. Yksi sukulaisnaiseni ei ole koskaan sietänyt lemmikkieläimiä. Kotoa on äärettömän siistiä ja "kylmänoloista". Hän ei koskaan hymyile spontaanisti, tee pilaa itsestään, sano jotain hauskaa. Sen sijaan hän syyttää ja haukkuu miestään jopa kyläillessään anoppinsa luona. No, nyt ei tule kyläänkään, kun anoppinsa kissa sai pentuja. Toinen tuttavani pelkää kaikkia eläimiä, jopa karvaisia pehmoeläimiä, on neuroottinen ja masentunut. Mutta muuten ihmisenä mukava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai tyttäreni menee miesystävän edelle ja on tärkeämpi. Ei mies vaadikaan minua tytöstä luopumaan (ja mies saisi lähteä jos niin tekisikään). Nyt on kuitenkin kyse vain koirasta, jonka edelle mies kuitenkin menee.
Miten se olisi eri asia jos mies olisi allerginenn koirasta silti pitäisi luopua.
Ap
Olet todella pinnallinen ja itsekeskeinen ihminen.Toivottavasti et enää koskaan ota mitään eläintä.Koira saa varmasti paremman kodin kuin sinä ja uusi ihana miehesi voitte koskaan tarjota.
Vastenmielinen ja surullinen tapaus,yöks:(
Katsokaa tämän katkeran akan tilitystä. Itkusi on sulosäveliä korvilleni.
Varsinkin, kun tämä on umpiselvä provo :D
Koirat ovat tyhmiä, rumia haisevia ja kovaäänisiä elukoita. Pitää olla ihmisellä vikaa päässä jos koiran ottaa.
Siis miten sinä, paskaläjä, edes kuvittelit tyttäresi kiltisti hyväksyvän tuon?
Trine kirjoitti:
Mitä vaikeaa tuossa on? Annat lapsen pois. SINUN onnesihan tässä on tärkein, eikö vaan?
Provohan tämä on, ei noin paskoja äitejä VOI OLLA.
Miten niin asian ratkaisee se että annat lapsen pois? Silloin täytyy antaa lapsi ja koira koska koira alunperinkin oli se josta mies ei pitänyt. Toisaalta helpompi ratkaisu asiassa on se että antaa miehen pois. Voi olla että samalla säästyy tulevaltakin mielipahalta.
Nyt se koira on lopetettu :)
Ap
Tsiisus miten inhottava ja tyhmä olet!!! Tottakai se olisi eri asia jos lemmikistä joutuisi allergian takia luopumaan. Se olisi yhtälailla surullista mutta pakon sanelemaa sairauden takia. Nyt kysymys on vain tunteettomasta kylmästä inhottavasta äijänrontista joka tunkeutuu toisten kotiin ja määrää mitä tehdään. On sinulla äärimmäisen huono miesmaku, ei voi muuta sanoa. Yritä tulla järkiisi vaikka järkeä sinulla ei tunnu olevan!!! Kyllä lemmikin pitäisi aina mennä ihmisen edelle arvojärjestyksessä. Sääliksi käy tytärtäsi kun on tuollainen äiti!!!