Vaikea tilanne. Lapsellani on koira ja uusi mieheni ei pidä koirista. Olemme muuttamassa yhteen.

Hei ap, eikös niin et on niin ihana mies, mitä nyt viikonloppuisin vetää perskännit parilla viinapullolla, jonka jälkeen haukkuu sua kelvottomaksi lutkaksi ja uhkaa et joku päivä oot hengetön? Eikös näin?! Mutta muuten onkin niin ihana mies.

No ap, vastaas nyt jo miksi tyttäresi onni ja perusturvallisuus häviää tuolle miehelle? Miksi sen miehen pitää muuttaa teidän kotiin juuri nyt ja miksi sen koiran, joka on lapselle rakas ystävä ja harrastuskaveri, pitää poistaa taloudesta, varsinkin kun ei ole allergiasta kyse? Miten aikuinen ihminen edes kehtaa vaatia lasta hävittämään eläintään? Miten sinä äitinä edes voit ajatella pyytää lasta tekemään näin?

Ai niin, oletkin vain provoilija...

Hei provo-Ap! Miksi miehesi ei pidä koirista? Miksi hän ei kykene elämään koiran kanssa samassa huushollissa? Miksi hän vaatii että koiran pitäisi lähteä? Olisi mukava tietää mitä järjettömyyksiä keksit vastaukseksi. Yritä keksiä jotain hauskaa eikä vaan että NOKU MIES HALUS!!!!

Täällä ap taas. Joku tas esitti olevansa minä, en kirjoittanut tuota hevostalli-vertausta.

Tytär oli puhunut asiasta isänsä kanssa, joka sanoi että jää vaikka työttömäksi ja ottaa koiran ja tyttären luokseen asumaan. Huoh, en minä tytöstä ole luopumassa, mutta nyt tyttö on sitä mieltä että lähtee jos koirakin lähtee.

Miesystäväni on pahoillaan että on aiheuttanut näin kauheen haloon...

Pitää nyt istua meidän kaikkien saman pöydän ääreen ja miettiä mikä olisi paras ratkaisu.

Ap

Valitettavasti noita "äitejä" on. Omani mukaan lukien. Olin 16 v ja kun palasin matkalta, jolla olin isäni kanssa - Eetu, mun rakas nappisilmä oli poissa. Äidin miesystävä sitä ei alunperinkään hyväksynyt ja minua paneteltiin hankalaksi, kun en suostunut Eetusta luopumaan. Isä ei sitä voinut ottaa, koska on allerginen. Olivat sitä mieltä, että mun pitää sopeutua ja mitä sitä viikko kausia itkemään koiran perään. Sopeuduin kyllä, muutin isälle 320 km päähän!!! 

Äitini on kovasti pyytänyt saada nähdä lapsiamme tai peräti saada edes lapset hoitoon, kun en itse häntä halua nähdä. Jotkut sanoo pitkävihaiseksi, mutta ihan sama. Äidilleni sanoin suoraan, että en voi luottaa mitään tai ketään rakasta elävää hänen lähelleen, koska en voi tietää, onko ne enää elossa kun palaan niitä hakemaan. Kehtasi itkeä.   

Paras ratkaisu on että koira saa jäädä perheeseenne

Toiseksi paras se että tyttö muuttaa koiran kanssa isälleen

Onneksi tyttö on jo niin vanha että saa päättää kumman vanhemman luona asuu. Etenkään kun sinulla ei tunnu olevan yksinhuoltajuutta

Vierailija kirjoitti:

Täällä ap taas. Joku tas esitti olevansa minä, en kirjoittanut tuota hevostalli-vertausta.

Tytär oli puhunut asiasta isänsä kanssa, joka sanoi että jää vaikka työttömäksi ja ottaa koiran ja tyttären luokseen asumaan. Huoh, en minä tytöstä ole luopumassa, mutta nyt tyttö on sitä mieltä että lähtee jos koirakin lähtee.

Miesystäväni on pahoillaan että on aiheuttanut näin kauheen haloon...

Pitää nyt istua meidän kaikkien saman pöydän ääreen ja miettiä mikä olisi paras ratkaisu.

Ap

Fiksu isä lapsella.

Vierailija kirjoitti:

Siis kyllä minulla on mielestäni oikeus onneen. Olen jo uhrannut tarpeeksi elämästäni äitiydelle. Haluan olla nainen ja nauttia elämästä miesystäväni kanssa!

Ap

Osa 1 / 2

Täälläkin on koiria inhoava mies, poislukien aivan kaikkein pienimmät fifit (ne chiuhauhau't ja mitä niitä samanlaisia pikku pölyhuiskuja onkaan), ja kysynpä tosiaan minäkin palstan naisväeltä, että mikä ihmeen velvollisuus miehellä on olla koirien ystävä, varsinkin sellaisten keskisuurten ja isojen, mädän hajuisten ja monta kymmentä kiloa painavien pökälekoneitten, joita täytyy ulkoiluttaa ainakin 15 km päivässä ja joiden ehdoilla koko perhe- tai prisuhde-elämä on järjestettävä? Sellaisiin ns. "koiranaisiin" (sinkkuihin, joilla on juuri joku schäferi tai kultainen vasikka tai Lassie tai joku muu niiden kokoinen kirppuinen rutjake) ei pitäisi kenenkään miehen erehtyä lankeamaan, koska sehän on aivan selvä peli, mikä on sellaisen naisen elämässä tärkeysjärjestys: sehän on tietenkin se koira aina se kaikkein tärkein, ja sen jälkeen, jos koiran palvonnan jälkeen ylimääräisiä voimia vielä on jäljellä, saattaa tätä koiranaista ehkä ajoittain ja harvakseltaan kiinnostaa mies- tai poikaystävä tai vaikka rakastaja sekä romantiikka ja seksi tämän kanssa; ja ehkä siellä jossain asialistan hännillä saattaa vielä roikkua satunnaisesti työ tai opiskelu sekä jokin itsensä kehittäminen ja kulttuurinen harrastus. Näillä kaikkein viimeisillä ei kuitenkaan ole suurta väliä, kun yhteiskuntahan viimekädessä elättää sekä ämmän että koiran, jos töille ei jää aikaa eikä voimia.

(Joudun lähettämään kahdessa osassa, kun tuli virheilmoitus ”Teksti on liian pitkä”.)

JATKUU --->

Osa 2 / 2

Jatkoa viestille 155:

Nämä koiranaiset ovat useimmiten moniongelmaisia. Meriittilistalta löytyy lähes poikkeuksetta se tuttu litania: kehonkuvan vääristymä sekä sen aiheuttama syömishäiriö, pelkoja ja epäterveitä estoja aivan tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa (kaupassa asiointi, virastot, joukkoliikennevälineet) joita helpottamaan koiranainen käyttää Opamox/Oxamin 15 mg enintään viisi kertaa päivässä, masennus ja mielialalääkitys (serotoniinin takaisinoton salpaaja) ja vielä ehkä kaksi muuta spesifiä mielenterveysongelmaa. Vain se koira pitää tällaisen koiranaisen ylisummaan hengissä ja saa tämän sentään astumaan ulos asunnostaan edes niille koiran ulkoilutusjuoksuille. Jos tällainen koiranainen joutuu joskus luopumaan koiranpidosta esim. puhkeavan/puhjenneen allergian tai alkavan lonkkavian (oman eikä koiran) takia, siis muutoin aivan hoidettavissa olevan ja normaalielämän yhä mahdollistavan pikkuvaivan vuoksi, tämän koiranaisen henkiset ja sosiaaliset taidot sekä aktiviteetit taantuvat kokonaan ameeban tasolle. Sellaisessa tilanteessa tämä (entinen) koiranainen hajoaa ja lysähtää "vihannekseksi". Lieventävänä ja positiivisena seikkana on mainittava, että tälle "koiranaisen" mielenterveysongelmaiselle persoonallisuustyypille on ominaista raittius, kodin siisteys ja puhtaus sekä hyvä oma henkilökohtainen hygienia niin kauan, kun hän pitää koiraa. Ja kun se elukka vihdoin heittää lusikan nurkkaan vanhuuttaan, tämä koiranainen ottaa uuden pennun, jonka kanssa sama karuselli alkaa alusta. Ja näin siis jatkuu siihen saakka, kunnes tulee liikuntarajoite tai allergia, joka pakottaa luopumaan koirailusta. Sen jälkeen tämä koiranainen emerita ei ehkä enää kauan eläkään, tai jos elää, hän joutuu hoitolaitokseen ja holhoukseen.

Se koira on tällaisen yllä kuvaillun kaltaisen naisen tosiasiallinen elämänkumppani ja mies(ystävä). Sen ulkoilutukset ja koulutukset määräävät kaikki aikataulut ja loma-ajankohdat sekä -paikat, asunnon koon ja tyypin, auton mallin jne. Ei kenenkään miehen kannata pyrkiä tuollaisen naisen hameen alle eikä osaksi tämän koiranelämää: ei sinne mies mahdu, siellä on ruuhkaa. Siellä on se koira.

* * * * *

Mutta tämän keskusteluketjun tilanne onkin ERI ASIA: siinä on kysymys 13-vuotiaan tytön lemmikistä, jonka asemaa uhkaa tytön (koiran tosiasiallisen emännän) äidin kullinkipeys.

Oletko Ap tosiaan niin kovassa kikkelin puutteessa, että se jyrää alleen tyttäresi koirankin? Etkö tosiaankaan voi käydä sen sulhaspoikasi luona paaksittavana? Kuinka kauan olet ollut ilman melaa, kun nyt et pysty kiimaasi sen vertaa hallitsemaan, että tyttö sentään saisi pitää koiransa?

Hyi h-lvetti!

Toivotan Sinulle Ap orgasminsaantikyvyttömyyttä ja seksuaalista puutetta loppuiäksesi.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ap taas. Joku tas esitti olevansa minä, en kirjoittanut tuota hevostalli-vertausta.

Tytär oli puhunut asiasta isänsä kanssa, joka sanoi että jää vaikka työttömäksi ja ottaa koiran ja tyttären luokseen asumaan. Huoh, en minä tytöstä ole luopumassa, mutta nyt tyttö on sitä mieltä että lähtee jos koirakin lähtee.

Miesystäväni on pahoillaan että on aiheuttanut näin kauheen haloon...

Pitää nyt istua meidän kaikkien saman pöydän ääreen ja miettiä mikä olisi paras ratkaisu.

Ap

No siis paras ratkaisu on se, että sanot sille uudelle äijälles että sinä, tyttö ja koira tulette kaikki samassa paketissa, ota tai jätä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ap taas. Joku tas esitti olevansa minä, en kirjoittanut tuota hevostalli-vertausta.

Tytär oli puhunut asiasta isänsä kanssa, joka sanoi että jää vaikka työttömäksi ja ottaa koiran ja tyttären luokseen asumaan. Huoh, en minä tytöstä ole luopumassa, mutta nyt tyttö on sitä mieltä että lähtee jos koirakin lähtee.

Miesystäväni on pahoillaan että on aiheuttanut näin kauheen haloon...

Pitää nyt istua meidän kaikkien saman pöydän ääreen ja miettiä mikä olisi paras ratkaisu.

Ap

En ymmärrä miksi kaikkien pitää pöydän ääreen istua, ainoastaan sinun ja miesystäväsi. Eikö oikeasti muka sinulle ole selvää, että koira on sinun lapsellesi rakas ja tärkeä eli yksinkertaisesti pysyy talossa. Ainoa jäljellä oleva kysymys on, haluaako mies muuttaa luoksesi niin paljon, että muuttaa siitä huolimatta luoksenne vai jatkatteko suhdetta edelleen erillisissä talouksissanne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä ap taas. Joku tas esitti olevansa minä, en kirjoittanut tuota hevostalli-vertausta.

Tytär oli puhunut asiasta isänsä kanssa, joka sanoi että jää vaikka työttömäksi ja ottaa koiran ja tyttären luokseen asumaan. Huoh, en minä tytöstä ole luopumassa, mutta nyt tyttö on sitä mieltä että lähtee jos koirakin lähtee.

Miesystäväni on pahoillaan että on aiheuttanut näin kauheen haloon...

Pitää nyt istua meidän kaikkien saman pöydän ääreen ja miettiä mikä olisi paras ratkaisu.

Ap

No siis paras ratkaisu on se, että sanot sille uudelle äijälles että sinä, tyttö ja koira tulette kaikki samassa paketissa, ota tai jätä.

Nyt kun se mieskin on jo pahoillaan niin voisi pikkuhiljaa alkaa pyörtämään näitä mielipiteitään.

En ymmärrä, mikä ihme voi olla ongelma jos ei yhden koiran kanssa voi asua samassa taloudessa. Koiran, jota ei omista eikä tarvitse hoitaa. Tuskin asutte yksiössä.

Tämä oli provo. :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli provo. :)

ap

En usko

No voi harmi.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti noita "äitejä" on. Omani mukaan lukien. Olin 16 v ja kun palasin matkalta, jolla olin isäni kanssa - Eetu, mun rakas nappisilmä oli poissa. Äidin miesystävä sitä ei alunperinkään hyväksynyt ja minua paneteltiin hankalaksi, kun en suostunut Eetusta luopumaan. Isä ei sitä voinut ottaa, koska on allerginen. Olivat sitä mieltä, että mun pitää sopeutua ja mitä sitä viikko kausia itkemään koiran perään. Sopeuduin kyllä, muutin isälle 320 km päähän!!! 

Äitini on kovasti pyytänyt saada nähdä lapsiamme tai peräti saada edes lapset hoitoon, kun en itse häntä halua nähdä. Jotkut sanoo pitkävihaiseksi, mutta ihan sama. Äidilleni sanoin suoraan, että en voi luottaa mitään tai ketään rakasta elävää hänen lähelleen, koska en voi tietää, onko ne enää elossa kun palaan niitä hakemaan. Kehtasi itkeä.   

Taidat olla hieman järkkynyt mieleltäsi, kun vertaat ihmistä ja eläintä tälläisessa asiassa. Vaikka kieltämättä äitisi onkin kusipää.

Jos itse olisin vastaavassa tilanteessa niin ehdottomasti koira saisi jäädä ja mies painukoon minne lystää.

Vaikka olisin ollut kuinka rakastunut niin viimeistään siinä vaiheessa kun mies alkaisi tällaisia ehtoja asettamaan tunteeni sammuisivat lopullisesti. Yleensäkin ehtojen asettaminen tyyliin jos et tee niinkuin minä haluan, niin...on väärin!!! Lemmikki on kuitenkin aina rakkaampi (ainakin pitäisi olla)  kuin joku itsekäs ehtoja saneleva ihminen. Joten mietippäs asiaa uudelleen, ja laita koira sekä tyttäresi tuon miehen edelle. Se mitä mies sinulta vaatii kertoo jo kaiken hänestä. Hän ei ole hyvä ihminen ja hänestä tulee varmasti ajan  mittaan esille muitakin huonoja piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö rakkihulluilla ole oikeita ihmissuhteita, kun pitää hankkia joku elukka niitä korvaamaan?

Tämä kirjoituksesi vahvistaa sen että eläin on aina parempi kuin ihminen. Olet vastenmielinen ja inhottava elukka. Juuri sinunkaltaistesi takia pidän eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Niissä ei ole pahuutta ja ilkeyttä!!!

Vierailija kirjoitti:

Anna vain koira pois. Sen seurauksena noin 3-6 vuoden päästä lähtee tyttäresi, eikä peräänsä katso. Mieskin luultavasti hakee nuoremman panopuun varsin pian. Oikeastihan se ei sinusta välitä, kun asettaa tuollaisia vaatimuksia. Sen jälkeen saatkin sitten istuskella yksinäsi ja miettiä mitä tuli tehtyä.

Niin että onnea vain valitsemallasi tiellä.

Hienosti kommentoitu!!! Näin asia nimenomaan on!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi sentään. Olemme muuttamassa yhteen miesystäväni kanssa. Ongelma on se, että mieheni ei voi sietää koiria, mutta 13v. tyttärelläni on koira. Tai tietysti se on minun nimissä ja vastuulla, mutta tytär sen kanssa enemmän aikaa viettää. Nyt joudumme luopumaan koirasta, kun muutamme miesystäväni kanssa yhteen, ja hänen ehtonsa oli, että koira lähtee.

Tytär on niin vihainen kun kerroin asiasta hänelle, eikä suostu ymmärtämään että minullakin olisi vihdoind eron jälkeen nyt mahdollisuus onneen ja rakkauteen...

Lapsen isä ei voi ottaa koiraa, kun tekee reissutyötä ja minun vanhempani ovat jo liian vanhoja antaakseen vilkkaalle koiralle sen vaatimaa aktiviteettia...

Mitähän tässä nyt tekisi?

Näistä katkerista kommenteista huolimatta ymmärrän täysin tilanteesi ja arvostan sitä, että arvotat ihmissuhteen korkeammalle kuin lemmikin. Toki tämä on etenkin lapsellesi huono juttu, eikä anna hyvää lähtökohtaa uuden isäpuolen hyväksymiselle, mutta kyllä hän sen aikanaan ymmärtää.

Yritä hankkia koiralle koti jostain hyvästä perheestä ja sano, että luovut koirasta uuden miehen allergian takia.

Olet hölmö!!!

Vierailija kirjoitti:

Teit sillain tyhmästi, että kerroit että koirasta pitää luopua, koska mies. Itse olisin järjestänyt niin että koiralle olisi sattunut joku onnettomuus tai sairaskohtaus kun tyttö on pois kotoa. Kaikki olisi olleet onnellisia. Tyttökin yhden illan itkeskelyjen jälkeen. Lapsia kasvattaessa pitää olla viisas ja miettiä asioita etukäteen.

 Olet äärimmäisen yksinkertainen idiootti!!!