Lue keskustelun säännöt.
Vaikea tilanne. Lapsellani on koira ja uusi mieheni ei pidä koirista. Olemme muuttamassa yhteen.
31.08.2016 |
Voi sentään. Olemme muuttamassa yhteen miesystäväni kanssa. Ongelma on se, että mieheni ei voi sietää koiria, mutta 13v. tyttärelläni on koira. Tai tietysti se on minun nimissä ja vastuulla, mutta tytär sen kanssa enemmän aikaa viettää. Nyt joudumme luopumaan koirasta, kun muutamme miesystäväni kanssa yhteen, ja hänen ehtonsa oli, että koira lähtee.
Tytär on niin vihainen kun kerroin asiasta hänelle, eikä suostu ymmärtämään että minullakin olisi vihdoind eron jälkeen nyt mahdollisuus onneen ja rakkauteen...
Lapsen isä ei voi ottaa koiraa, kun tekee reissutyötä ja minun vanhempani ovat jo liian vanhoja antaakseen vilkkaalle koiralle sen vaatimaa aktiviteettia...
Mitähän tässä nyt tekisi?
Kommentit (268)
Vierailija kirjoitti:
Sano sille äijälle näin: "FUCK MY ASS MOTHERFUCKER!". Asia ratkeaa ainakin hetkeksi
Siksi aikaa kun se äijä panee AP:ta perseeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies 44 vuotta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä minulla on mielestäni oikeus onneen. Olen jo uhrannut tarpeeksi elämästäni äitiydelle. Haluan olla nainen ja nauttia elämästä miesystäväni kanssa!
Ap
Osa 1 / 2
Täälläkin on koiria inhoava mies, poislukien aivan kaikkein pienimmät fifit (ne chiuhauhau't ja mitä niitä samanlaisia pikku pölyhuiskuja onkaan), ja kysynpä tosiaan minäkin palstan naisväeltä, että mikä ihmeen velvollisuus miehellä on olla koirien ystävä, varsinkin sellaisten keskisuurten ja isojen, mädän hajuisten ja monta kymmentä kiloa painavien pökälekoneitten, joita täytyy ulkoiluttaa ainakin 15 km päivässä ja joiden ehdoilla koko perhe- tai prisuhde-elämä on järjestettävä? Sellaisiin ns. "koiranaisiin" (sinkkuihin, joilla on juuri joku schäferi tai kultainen vasikka tai Lassie tai joku muu niiden kokoinen kirppuinen rutjake) ei pitäisi kenenkään miehen erehtyä lankeamaan, koska sehän on aivan selvä peli, mikä on sellaisen naisen elämässä tärkeysjärjestys: sehän on tietenkin se koira aina se kaikkein tärkein, ja sen jälkeen, jos koiran palvonnan jälkeen ylimääräisiä voimia vielä on jäljellä, saattaa tätä koiranaista ehkä ajoittain ja harvakseltaan kiinnostaa mies- tai poikaystävä tai vaikka rakastaja sekä romantiikka ja seksi tämän kanssa; ja ehkä siellä jossain asialistan hännillä saattaa vielä roikkua satunnaisesti työ tai opiskelu sekä jokin itsensä kehittäminen ja kulttuurinen harrastus. Näillä kaikkein viimeisillä ei kuitenkaan ole suurta väliä, kun yhteiskuntahan viimekädessä elättää sekä ämmän että koiran, jos töille ei jää aikaa eikä voimia.
(Joudun lähettämään kahdessa osassa, kun tuli virheilmoitus ”Teksti on liian pitkä”.)
JATKUU --->
En jaksanu lukea tätä sun oksennustas. Kunhan vastaan, että en vaadi KAIKKIA miehiä olemaan eläinrakkaita. Vain niiden, joille annan pillua. Mitä sä täällä parut? Ihan varmasti on olemassa naisia, jotka eivät kaipaa lemmikkiä elämäänsä. Keskity niihin ja jätä meidät hullut rauhaan. Varsinkin kun meille hulluille riittää ihan tarpeeksi vientiä eläinystävien keskuudessa.
Fakta on, että lemmikki on sitoumus. Jos sellainen otetaan, niin ei siitä luovuta, koska kulli niin vaatii. Kulleja tulee ja menee, lemmikit pysyy loppuun asti uskollisina.
Etkö siis ollut itse lainkaan kiintynyt koiraanne? Miksi, olihan aikuisena hoitovastuu kuitenkin sinulla. Eikö yhtään itketä koiran kuolema?
Vierailija kirjoitti:
No annatte lapsen tietysti pois. Lemmikit on rakkaimpia perheenjäseniä ja uuden rakkauden tielle ei saa tietenkään tulla mikään. Miksi edes kysyt?
Kyllä, tyttö sijoitukseen jonnekin maalle koiransa kanssa ja tytön tapaamiset jossain kodin ulkopuolella, ettei se uusi mies häiriinny ;) Muuten ottasko ne Kaikkoset tytön koirineen ??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä miehenä todellakaan ottaisi mitään koiraa tai muutakaan haisevaa ja kuolaavaa kotiini.
Ymmärrän, mullekin riittää yksi haiseva ja kuolaava otus. Koiria onkin sitten useampi.
Kumpi oli ensin, koira vai mies? Viimeksi tullut lähtee ensin, niinhän se on tai ainakin oli työelämässäkin. Moni mies ei tajua, että naisen mukana tulee koko paketti, jota ei voi purkaa osiin ja valita vain ne osat, jotka haluaa. Se on kaikki tai ei mitään. Jos mies inhoaa = pelkää koiria noin kovasti, niin etsiköön koirattoman naisen / talouden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisessä joka ei pidä eläimistä on jotain vikaa. Häneltä puuttuu täydellisesti empatiakyky. Itse en haluaisi parisuhteeseen tällaisen ihmisen kanssa. Ja kehottaisin muitakin välttämään ellei halua tulla satutetuksi.
Pelko eläimiä kohtaan on erikseen. Samoin jos ei ole koskaan tutustunut eläimiin. Esim. exäni ei pitänyt ennen kissoista (koska ei tuntenut muita kuin kaverinsa "tyhmän kissan" joka sähisi aina; eli vika siis omistajassa), mutta otin silti kissan ja tutustuttuaan hän rakastui kissaan. Eromme jälkeen hän hankki oman kissan.
Olen huomannut samaa. Yksi sukulaisnaiseni ei ole koskaan sietänyt lemmikkieläimiä. Kotoa on äärettömän siistiä ja "kylmänoloista". Hän ei koskaan hymyile spontaanisti, tee pilaa itsestään, sano jotain hauskaa. Sen sijaan hän syyttää ja haukkuu miestään jopa kyläillessään anoppinsa luona. No, nyt ei tule kyläänkään, kun anoppinsa kissa sai pentuja. Toinen tuttavani pelkää kaikkia eläimiä, jopa karvaisia pehmoeläimiä, on neuroottinen ja masentunut. Mutta muuten ihmisenä mukava.
Itsellä on samanlaisia kokemuksia! Tapaamissani ihmisissä, jotka eivät pidä eläimistä, on aina ollut jotain pahasti vikana. He ovat olleet jotenkin kylmiä ja julmia. Eräällä miehellä oli koira (oikeastaan tyttären, mutta tytär oli aikuistuttuaan jättänyt koiran kotiinsa vanhemmilleen) ja tapasin hänet kaverini luona juhlissa. Leikin kaverin koiran kanssa ja tämä mies vain totesi, että koirista ei ole mitään muuta kuin haittaa, kaikki koirat pitäisi ampua. Olin aika järkyttynyt, ja turha että minulta heruu pätkääkään arvostusta tuollaiselle ihmiselle. Muitakin tapauksia on, vaikkei kukaan ole ihan noin suoraan sanonut.
Ymmärrän kyllä tapaukset, joissa on huonoja kokemuksia koirista. Oma nykyinen mieheni totesi kun aloimme seurustelemaan, että ei tykkää koirista. Muuten on maailman ihanin, rakastaa lapsia jne. Ihmettelin hieman tätä kommenttia ja tutustutin tietenkin erään ystäväni koiraan, johon mies rakastui ihan päätä pahkaa. Vieläkin kun koiraa joskus näkee ovat heti kuin parhaat kaverit. Oli kuulemma aiemmin tavannut vain huonosti käyttäytyviä, kouluttamattomia koiria (mm. eräs koira oli purrut omistajaansa kun oli erehtynyt koskemaan koiran ruokaan ja omistajan mielestä koira teki oikein purressaan). Nykyään meillä on oma koira ja mies on henkeen ja vereen koiraihminen. :D
Provo varmaan. Minunkaan uusi ei tykkää koirista, mutta hyvin tuo on jopa hoitanut poikani koiraa, koska se nyt vaan kuuluu tähän meidän perhe-elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole mikään koirafani. Minusta ihmisten tarpeet tulevat ennen koiran tarpeita, mutta tässä on kyse lapsen tarpeesta, ja sen on oltava etusijalla. Lapsi lienee muutenkin vähän vähemmällä huomiolla, kun äiti asettaa omat etunsa lapsen edelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyllä minulla on mielestäni oikeus onneen. Olen jo uhrannut tarpeeksi elämästäni äitiydelle. Haluan olla nainen ja nauttia elämästä miesystäväni kanssa!
Ap
Tämän kirjoittaja ei ole minä, ketjun oikea aloittaja. En koe uhranneeni elämääni tai mitään äitiyden takia. Tytär on minulle kaikista tärkein. Yritän selvittää, saisiko koiraa mihinkään tutulle lähelle, jossa tytär voisi jatkaa agilityn harrastamista koiran kanssa.
Ap
Jos mä olisin sun tytär ja luopuisit mun koirasta miehen takia, tekisin sun ja miehen elämästä helvettiä niin paljon kun pystyn. Viiltelisin teidän vaatteet, sohvat, autonrenkaat. Tuhoaisin kaiken minkä voisin, heittäisin ruuat naamalle ja astiat säpäleiksi. Ai saakeli teidän elämästä mun kanssa tulis ihan hirveetä. Toivon että tyttäres tajuaa tehdä samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä miehenä todellakaan ottaisi mitään koiraa tai muutakaan haisevaa ja kuolaavaa kotiini.
Naisena otin haisevaa ja kuolaavan kotiini... Puolisoni nimittäin. Koirani on kyllä kuolaton ja puhdas. Mutta rakastan miestäni hänen tyynykuolauksestaan ja piereskelyistään huolimatta kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä on tilanne?
Koira kuopattu, äiti nauttii estottomasta paneskelusta uuden ukon kanssa, tytär suunnittelee äidille ja isäpuolelle tapahtuvaa "vahinkoa". Vuoden päästä äiti itkee täällä, että tytär on joutunut mielenterveyden horjumisen ja isäpuolen & äidin murhayrityksen vuoksi suljetulle osastolle. Tässä vaiheessa ukko nostaa myös kytkintä ja äiti mankuu vauvapalstalla kohtaloaan "menetin kaiken, vaikka olin vuoden äiti ja olen aina tehnyt parhaani tyttäreni eteen ja palvelin ukkoani kuin orja".
Nyt mäkin naiivi ja hyväuskoinen ihminen uskon tunnistavani provon. Ensinnäkin tyttärellä ei voi olla koiraa-koira on perheenjäsen ja kuuluu kaikille. Mutta hyvä yritys ja jos ei ole provo niin tyttärelle oma kämppä!!! Ja maksettu huoltaja, jolla on järkeä päässä enemmän kuin biologisella mutsilla. Mutt siis provo...
Inhottavaa että tänne on tullut moni huijaamaan. Koiraa ei todellakaan olla lopetettu, eikä olla lopettamassakaan. Asia ei ole juuri edennyt, jutellaan tyttären isän kansssa kun hän tulee työmatkalta. Miesystäväni on tosiaan pahoillaan tilanteesta, mutta edelleen sitä mieltä ettei aijo muuttaa saman katon alle koiran kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Inhottavaa että tänne on tullut moni huijaamaan. Koiraa ei todellakaan olla lopetettu, eikä olla lopettamassakaan. Asia ei ole juuri edennyt, jutellaan tyttären isän kansssa kun hän tulee työmatkalta. Miesystäväni on tosiaan pahoillaan tilanteesta, mutta edelleen sitä mieltä ettei aijo muuttaa saman katon alle koiran kanssa.
Ap
No sitten hän ei muuta ja tapaatte muualla. Tietenkään et halua muuttaa yhteen miehen kanssa joka asettaa yhteiselämälle vakavia lapsesi elämää koskevia ehtoja, vaan olet sen verran itsenäinen ja aikuinen, ettet suostu moiseen pompotteluun, et naisena etkä äitinä. Hyvänen aika, ei tämä ole rakettitiedettä. Älä anna alistaa itseäsi.
Jos mies muuttaa niin tytär muuttaa isälleen koiran kanssa. Ja sitä et sitten estä.
Mun mies tykkää eläimistä, mutta ei koskaan olltu ajatellut hankkia itselleen koiraa. Yksin asuessaan ja pitkää työpäivää tekiessään se olisikin ollut mahdoton yhtälö. Sitten me tavattiin ja minulla oli koira jo tavatessa. Ei hän nyt koskaan ollut halunnut omaa koiraa, mutta ilman muuta, kun pyysi mua muuttamaan luokseen niin piti itsestäänselvänä, että kerran minulla on koira, myös koira muuttaa mukana. Hoitovastuuta otti heti koirasta ja nyt mökillä yhdessä viikonloppuisin nakottavat grillikatoksessa ja grillaavat ja mies muistaa aina varata oman makkaran koiralle. Ovat kaveruksia.
Tää vissiin oli provo, mutta minä oisin ap varonut tuollaista miestä, joka ilmoittaa, että teinitytön on luovuttava lemmikistään hänen muuttaessaan luoksenne. Siis tuollaista miestä, joka sanelee noin vahvoja jopa lapseen kohdistuvia ehtoja yhteiselämän aloittamiselle. Jotenkin hämäräperäiseltä tuntuu tuo mies, jos hän siis oikeasti oisi olemassa, eikä tää olisi provo. Varoisin.