mies petti. kannattaako edes yrittää jatkaa? mielipiteitä, kiitos!

Tosi tosi vaikea sanoa, mikä kannattaa. Ehkä käydä ainakin terapiassa omaa päätä selvittelemässä? Ehkä pitäisi löytää joku tapa olla onnellinen, vaikka miehestä tällainen yllätävä paskamainen vika paljastui. Pystytkö rakentamaan elämän niin, että olisit onnellinen miehestä huolimatta? Eli niin, että mies joko ei ole vierelläsi tai on tällä tavalla epätäydellisenä vierelläsi? Mikä on lapsille parasta? Minkä asioiden tekeminen tekee sinut ja lapset onnelliseksi? Itse ehkä alkaisin elämään mahd. paljon omannäköistä elämää lasten kanssa, tekemään asioita, joista tykkään ja joista lapset tykkää, kiinnittäisin vähemmän huomiota mieheen ja koko parisuhteeseen. Mies joko tulee sitten perässä tai ei, antaisin ajan näyttää, mitä haluan. Ehkä jopa miettisin, olisiko itsellä parempi toisessa suhteessa? En pitäisi kiirettä ratkaisun kanssa, JOS kotielämä säilyisi suht rauhallisena muuten ja lasten olo hyvänä eikä tilanne myrkytä kaikkien mieltä. Ei asiaa tarvitse onneksi heti päättää. Miehestä pääsee kyllä eroon. Hajurakoa ottaisin tosiaan ja henkistä etäisyyttä, elämää enemmän itselle. Etäisyyden otti auttaa ehkä näkemään asian paremmin. Olitko tyytyväinen suhteeseen ennen pettämistä? Tämä on hyvä hetki pysähtyä yleisesti miettimään, mitä kaikkea haluan elämältä ja muuttaa kurssia tarvittaessa.

No kuluiko se vehje käytössä? Jokainen mies panee kiimassa 18v itseään nuorempaa neitosta jos vaan saa tilaisuuden. Ihan ymmärrettävä asia, hyvä ihme.

Mun mies petti, kun oltiin 20 vuotta oltu yhdessä. Lapset oli vielä pieniä silloin, nuorin 3-vuotias. Mies katui, itki ja kohteli mua sen jälkeen kuin kukkaa kämmenellä. Lupasi, ettei enää koskaan, ja hyvin meillä menikin peräti 16 vuotta. Sitten hän petti taas. Siitä on nyt vuosi aikaa, kun tuo suhde paljastui eikä ole mennyt päivääkään, ettei asia olisi tullut mieleeni. Yhdessä me ollaan vielä, koska en minä enää parempaakaan elämää tässä iässä saa. Mutta nyt jos voisin palata tuonne ensimmäiseen pettämiseen, niin se olisi avioliiton loppu.

Miten jos kokeilisitte hyvittä asian näin:

http://www.vauva.fi/keskustelu/2629461/pettamisen_hyvittaminen_silma_si…

Vierailija kirjoitti:

Mun mies petti, kun oltiin 20 vuotta oltu yhdessä. Lapset oli vielä pieniä silloin, nuorin 3-vuotias. Mies katui, itki ja kohteli mua sen jälkeen kuin kukkaa kämmenellä. Lupasi, ettei enää koskaan, ja hyvin meillä menikin peräti 16 vuotta. Sitten hän petti taas. Siitä on nyt vuosi aikaa, kun tuo suhde paljastui eikä ole mennyt päivääkään, ettei asia olisi tullut mieleeni. Yhdessä me ollaan vielä, koska en minä enää parempaakaan elämää tässä iässä saa. Mutta nyt jos voisin palata tuonne ensimmäiseen pettämiseen, niin se olisi avioliiton loppu.

Siinä oli kuitenkin 16 onnellista vuotta, älä soimaa itseäsi. Ei ne 16 vuotta ole hukkaan mennyt. Ei parisuhde ole koko elämä. Mistä tiedät millaista lapsillasi olisi ollut, jos olisitte eronneet? Tuo aika oli kuitenkin heidän lapsuus.

I feel you ap! Mun mies teki samoin. Pienet lapset oli ja on vieläkin. Ne tässä on syy miksi ollaan yhdessä.

Olen vihainen miehelle kun meni kaiken pilaamaan. Mies väittää että on todella pahoillaan ja ei tekisi uudestaan yms. Mutta en voi enään luottaa häneen. Olen katkeroitunut. Hieman jopa vihainen itselle kun en voi unohtaa vaan ja jatkaa eteen päin kun mitään ei olisi ollut. Mutta olen jotenkin varma että se sika tekee sen uudestaan.

Ei vaan yhtään houkuttele semmoinen elämä että en voisi olla koko ajan lasten elämässä. Jotenkin en halua niiltä viedä tätä kaikkea sen yhden idiootin sekoilun takia. Kumminkin meillä on mukavaa yhdessä perheenä. Minulla ja miehellä ei juurikaan kyllä ole mitään läheisyyttä ei henkisistä saati fyysistä . Tuntuu todella kaukaiselta että tulisi olemaankaan. En haluakkaan että olisi. Iljettää kaikki sen yrityksetkin. Tuntuu niin teennäiseltä. Väittää että rakastaa hirveesti. Jos tilanne olisi niin ei tämmöisiä tarvitsisi miettiä

Meillä pettäminen paljastui 5 vuotta sitten. Jatkettiin mutta asia on vieläkin mulla paljon mielessä vaikka ei siitä puhuta. Välillä tuntuu, et olis ihana jos voit katsoa omaa miestä tuntematta pettymystä siitä miten niin läheinen ihminen petti lupaukset ja luottamuksen.

Älä ainakaan stressaa päättämisestä. Näissä asioissa usein mietitään, että on vain kaksi vaihtoehtoa: virallinen ero tai virallinen yhdessä jatkaminen. Henkisesti voi myös ottaa etäisyyttä. Älä välitä ulkopuolisten mielipiteistä, älä siitä, mitä yleisesti ajatellaan, että "pitäisi" tehdä. Tee mitä tahdot, odota, että päätös kumpuaa sydämmestä ja sitten vain teet. Ja sanoit ihanasti, että vituttaa joutua miettimään tällaista. Älä mieti! Kuka sanoo, että ratkaisu pitäisi keksiä heti? Ja sanoit, että et halua mitään isoa raskasta suhteen uudelleen rakennusprosessia käydä läpi. Nyt, kun asia on jo tapahtunut, raskaam prosessin joudut käymään joka tapauksessa. Erosta toipuminen ja suhteen uudelleenrakennus vie molemmat aikansa ja rankkoja prosesseja. Hyväksy mahd. nopeasti, että tässä on prosessoitavaa edessä joka tapauksessa, teet niin tai näin. Usein se jo helpottaa edes vähän, että toteaa: vitun paska tilanne, tässä sitä ollaan, mutta minkäs teet, elämää on jatkettava. Elämääsi tulee vielä paljon hyvää, tästä huolimatta ja täysin siitä riippumatta, valitsetko jatkaa vai et. Myös valitettavasti huonoakin, mikään valinta ei ole tasaisen elämän valinta ikinä, eikä mikään johda lopulliseen onneen tai surkeuteen. Voimia.

Olet haastavassda paikassa. Oma maailmani tuntui romahtavan viime syksynä, kun mies jäi kiinni kuukauden nettiseksisuhteesta entiseen työkaveriinsa. Aluksi oli vaihdettu kuulumisia ja kehuja puolin ja toisin, sitten asteittain siirrytty tuhmiin viesteihin, kuviin ja videoihin. Pikkujouluissa tavatessa kuitenkin kuulemma "vain tanssittu". Takana oli 15 vuoden liitto, sellainen kaikkien ja myös minun itseni käsityksen mukaan onnellinen, kaikesta yhdessä selviävä unelmaliitto, rakkausavioliitto. Kuluneen vuoden aikana oli ollut arjen kiireiden takia vaikeaa, mutta siitäkin oli selvitty yhdess, kesällä oli saatu keskusteluyhteys, seksielämä toimi, kaikki oli juuri silloin paremmin kuin hyvin. Sitten tuli tämä.

Mies pyysi ja aneli, etten jättäisi, hankki meille kriisiajan terapeutilta, lopetti kaiken yhteydenpidon työkaveriin. Olin kaiken keskellä todella motivoitunut pitämään kiinni meistä, joten suostuin terapiaan. Aluksi tuntui, että yli pääseminen voisi olla helpompaa, koska kyse ei ollut fyysisestä pettämisestä.

Vuoden aikana masennuin. Itsetuntoni oli täysin sirpaleina, tajusin, etten voi enää koskaan täysin luottaa. Toisaalta löysimme aivan uuden tason keskusteluissamme, ja yhteisen kesäloman jälkeen olemme todella pysähtyneet toistemme kohdalle. Prosessi on edelleen käynnissä, tapahtuneesta on kuitenkin kulunut alle vuosi, mutta nyt on hetken jo näyttänyt siltä, että haluan jatkaa tässä liitossa. Täysin ehyeksi sitä ei tule saamaan, siitä kertoo jo se, että olen joutunut itselleni ja miehelle sanomaan ääneen, että seuraava kerta johtaa välittömästi eroon. Toista kertaa en tätä helvettiä rämmi läpi, sen verran minulla on itsekunnioitusta. Jollain tapaa peruuttamattomasti tapahtunut on minua jo muuttanut, on ollut rankkaa jo näin "kypsässä iässä" pettyä ensi kertaa toden teolla rakkauteen. Se ei voi olla muuttamatta ihmistä, ja näen maailman ja muut ihmiset hiukan toisessa valossa. Toki olen onnekas siinä, ett sain näinkin kauan rakastaa ehdoitta ja pelkäämättä - nyt siinä tunteessa on ikuisesti mukana pieni varautunut sävy, koska tiedän rakkaimmankik voivan selkäni takana loukata pahimmalla mahdollisella tavalla.

Yllättävän useita eroa suoraan puoltavia kommentteja. Minä sanoisin, että tutki tuntemuksiasi huolella. Miksi mies petti? Jos taustalla on jotain kriisiä, on asia helpompi ymmärtää, ainakin minun mielestäni. Jos taas ihan vain imarreltuna ajautui, niin luottamusta olisi todella vaikea enää rakentaa. Suosittelen kyllä käymään asiaa läpi ihan pariterapiassa. Se helpottaa siinäkin tapauksessa, että ero tulee. 

Kamala tilanne, olen pahoillani että joudut tuon kokemaan :(

Vierailija kirjoitti:

Meillä pettäminen paljastui 5 vuotta sitten. Jatkettiin mutta asia on vieläkin mulla paljon mielessä vaikka ei siitä puhuta. Välillä tuntuu, et olis ihana jos voit katsoa omaa miestä tuntematta pettymystä siitä miten niin läheinen ihminen petti lupaukset ja luottamuksen.

Kaikkea ei saa, keskity positiiviseen. Minusta olisi kiva, että en esim. kärsisi migreenistä, mutta asiaan en voi vaikuttaa. Jollakin on pettänyt mies, jollakin tylsä, jollakin muuta surua. Pettymys on varmasti suuri. Jos se joskus kasvaa liian isoksi, niin eroon vaan, mutta jos olet miehen kanssa, ole huoletta suhteessa. Varautuminen ei suojele uusilta pettymyksiltä.

Älä jatka. Minä jatkoin, ei ollut kivaa kummallekaan, en pystynyt luottamaan YHTÄÄN. Piti saada tietää koko ajan missä mies menee, luin jatkuvasti salaa hänen viestejään, en kestänyt olla yhtään erossa. Lopulta itse menin tekemään virheen ja petin.

Vierailija kirjoitti:

I feel you ap! Mun mies teki samoin. Pienet lapset oli ja on vieläkin. Ne tässä on syy miksi ollaan yhdessä.

Olen vihainen miehelle kun meni kaiken pilaamaan. Mies väittää että on todella pahoillaan ja ei tekisi uudestaan yms. Mutta en voi enään luottaa häneen. Olen katkeroitunut. Hieman jopa vihainen itselle kun en voi unohtaa vaan ja jatkaa eteen päin kun mitään ei olisi ollut. Mutta olen jotenkin varma että se sika tekee sen uudestaan.

Ei vaan yhtään houkuttele semmoinen elämä että en voisi olla koko ajan lasten elämässä. Jotenkin en halua niiltä viedä tätä kaikkea sen yhden idiootin sekoilun takia. Kumminkin meillä on mukavaa yhdessä perheenä. Minulla ja miehellä ei juurikaan kyllä ole mitään läheisyyttä ei henkisistä saati fyysistä . Tuntuu todella kaukaiselta että tulisi olemaankaan. En haluakkaan että olisi. Iljettää kaikki sen yrityksetkin. Tuntuu niin teennäiseltä. Väittää että rakastaa hirveesti. Jos tilanne olisi niin ei tämmöisiä tarvitsisi miettiä

Jossei ole henkistä läheisyyttä, miten perhe-elämä voi olla mukavaa? Onko teillä kuitenkin mukavia juttuja toisillenne, kun lapset ovat paikalla?

Tsemppiä ap!

Meillä mies petti puolen vuoden ajan. Perheessä pieni lapsi. Kaikkien pitkien keskustelujen, minun vihan ja raivonpuuskien jälkeen päädyttiin pariterapiaan. Meille pariterapian tarkoituksena oli joko päättää pysyä yhdessä tai käydä asiat läpi niin että molemmat voivat jatkaa elämäänsä eteenpäin ja sopia kuviot miten asiat hoidetaan eron sattuessa kun pieni lapsikin suhteessa.

Meille terapiasta oli todella paljon apua, pystyimme yhdessä ja erikseen miettimään parisuhteen ongelmakohtia ja tavoitteita. Siellä sai myös rauhassa purkaa omaa pettymystä ja surua. Tilanne on henkisesti niin raskas, ja jos sen prosessin haluaa aloittaa sitä kannattaa miettiä pitkään ja hartaasti. Itse olin niin valmis eroon ja olinkin miettinyt valmiiksi mm. Taloudellisen pärjäämisen. Jollain tavalla tuo olisi kuitenkin kaikkien kannalta järkevää käydä läpi lopputuloksesta huolimatta, jotta voisi jatkaa elämäänsä eteenpäin.

Ja eron tullessa pettävä osapuoli on selitysvelvollinen lapsille ja muille sukulaisille yms. Samalla voi sitten ottaa siltäkin kantilta vastuun teoistaan. Siinä kohtaa varmaan herää kysymys, oliko tämä kaiken sen arvoista?

En jatkaisi.

Olen itse jatkanut, luottamus ei palautunut lähellekään entistä vaikka kyseessä ei ollut edes suhde vaan satunnainen kännihairahdus.

H*lvetin pitkä ja kivinen tie ollut kun asiaa selvitelty joka suunnasta ja vaikka suhde muuten nykypäivänä mahtava (ja oli silloinkin), niin luottamuksen puutteellisuus on aika ikävä asia suhteessa.

Jos kyseessä ihan sivusuhde, miehelläsi on tunteita toista kohtaan. Pystytkö elämään sellaisen asian kanssa?

Pystyykö mies edes unohtamaan toista naista vaikka nyt lupaileekin?

Ja pienenä vinkkinä, älä ikinä luota pettäjän selittelyihin tapahtuneesta. Niitä vähätellään AINA, usein valehdellaan rankasti. Ja ymmärtäähän sen, ei haluta enää enempää loukata petettyä, kun taas sitä pettäjä ei ymmärrä että totuus olisi petetylle tärkeintä.

Omassa lähipiirissäni lähes jokainen pettäjä on pettänyt uudelleen. Vaikka kuinka on lupailtu muuta kiinnijäädessä.

34 jatkaa..

Muista myös AP ottaa myös itse vastuuta omasta parisuhteesta ja omasta panoksestasi parisuhteeseesi. Yleensä pettäminen johtuu monesta asiasta ja tyyrymättömyydestä omaan parisuhteeseen..

Jos parisuhde ei tarjoa fyysistä tai henkistä yhteyttä ei se ole silloin parisuhde. Ja jos et itse kaipaa parisuhteeseesi kyseisiä asioita, se ei tarkoita sitä etteikö toiselle ne olisi tärkeitä. Ei kukaan järkevä ihminen halua parisuhteessa kokea olevansa lähinnä kämppis.

Vierailija kirjoitti:

Meillä pettäminen paljastui 5 vuotta sitten. Jatkettiin mutta asia on vieläkin mulla paljon mielessä vaikka ei siitä puhuta. Välillä tuntuu, et olis ihana jos voit katsoa omaa miestä tuntematta pettymystä siitä miten niin läheinen ihminen petti lupaukset ja luottamuksen.

Kuin itse olisin kirjoittanut.

Antaisin anteeksi - mutta ehtona olisi käyminen pariterapiassa. Että mies ymmärtäisi miten paljon tekonsa loukkasi, ja mitä on vaarassa menettää jos sama toistuu.

Kuulostaa siltä hän ihan tosissaan on asiaa katunut, mutta uutta voi rakentaa vasta kun perusta on kunnossa.

****

- kun luen vereslihalla kirjoitettua tekstiäsi, taas uudelleen raivostuttaa ne totaalisen itsekkäät tyhjäpäät jotka lähes päivittäin täälläkin vinkuvat miten ovat ihastuneita _huom! varattuun_ työkaveriinsa, ja miten "tunteet täytyisi kuolettaa", mutta "tämä tunne on vain niin vahva" ja blaa blaa blaa.

- sitten nämä oman elämänsä prinsessat tekevät kaikkensa saadakseen kyseisen miehen kiinnostumaan, koska vain heidän onnellaan on väliä ja niin pitkiä katseita on vaihdettu jo puoli vuotta että kyllä se mies varmasti rakastaa ja diiba daaba

- seuraavalle inisijälle tämä ketju pakollisena, kiitos ja anteeksi vuodatus - ohis

No mä en jäis pettäjän kanssa yhteen. Asia kun vain on niin, että anteeksi voi antaa, mutta ikinä ei unohda. Suhteeseen jos jää niin ikuinen epäilys toisen puuhista ja menemisistä, vähintään alitajunnassa.